käpytikka,,,

käpytikka

nakuttelee haapapuuta,

tuota kultalehtistä

luonnonpuuta joika ei ole viellä

lehtiään sirotellut,

vaan havisee kauniisti

kultapuvussaan

 

syys on kääntynyt

ensipakkasiin,

kuuraantuneisiin lammikoihin,

hetket ovat suvesta hyytyneet,

sammalpeite saanut huurteisen hohtonsa

 

syysmetsä on isompi, kuin keväällä,

suven yöttömis öis,

sillä monet ovat lähteneet,

toiset sijoilleen maatuneet,

jotkut talvitirsoilleen vaipuneet 

 

minä tykkään metsistä,

aina,

silloinkin kun tämä on täynnä

elämää,

tänäänkin,

sillä nyt voin tanssia itseni onneni

oksalle,

sillä onhan syys,

tuo talven tuliainen