porojen aisakellot,,,

porojen aisakellot

tuntureilla

kilkahtaa,

koska

sieltä pukki pian

poroillaan joka kotiin pyyhältää,

joulunmieltä tuottamaan,

reessään hällä iso nyytti

lahjoja,

joita hän on rakennellut

öitämöiten,

aherrellut aamunsarastuksiin,

jotta jokahiselle jotahin

ois

pakkanen tunturissa paukkuu,

revontulet loimuavat,

porot takajaloillaan seisovat,

joulupukin tohinat joulupukin maasta

kaikuvat,

sillä

neljäntuulen viima

pyyhältää

läpi jänghäisän

karun lapinmaan,

jossa luonto on kauneimmillaan,

siel riekonpoika

naarattelee,

pakkaslumessa pyöriskelee,

taivaan tähtösille vilkuttelee,

sillä onhan joulu,

talven ilontuoja,

jolloin lumivalkoiset hanget

hohtavat

pohjantähti kirkkahimmin loistaa

tunturijärvellä

pilkkimies joulukalaansa

nytkyttelee,

mukaviaan aattelee,

ottaa lämmikettä silloin tällöin

ja jonkun mukavan ajatuksen

hetkelleen suo,

sillä kasvoillaan on onnellisen

ihmisen ilme,

se ilme josta loistaa levollisuus,

ajan kiireettömyys