lapinnoita
keittää
keittoaan,
poronsorkkasoppaaa,
hymyilee itsekseen,
pieni kaunis ihminen
elämän katsomat silmät loistavat,
hän ojentaa piripintaan
täytetyn
kuksan,
otamme sen yhdellä kulauksella,
sillä näin näillä kairoilla on
tapana
aamut ei illoiksi vaihdu
päivätkin illan verhottomat
lapinmaassa on pitkät talvet
kalaveet
tuttavat ja syvällisemmätkin,
siellä totuutuuteni elämästä
arkistuu
lähden kevätpurosten lailla
alamäkeen
etelään,
taakseni jäävät paljot hyvät
syvänrakkauden solat
tunturilaaksot ja lapinnoitani
kauniit silmät
luonto
jumalani luoma karun kaunis
elämänlaakso
jossa mieleni on kotonaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti