ohimenevät...

ohimenevät hetket,
jokapäiväiset.
vuodetkin vierivät,
aika käy,
eivätkä jätätä

lähden ulos,
kävelen,
enkä pysty aikaani
jättämään

ohimenevät päivät ja yöt,
aamut ja illansuut,
menevät ja tulevat,
mutteivät
jätätä

susikoira....

eurooppa on vanhoja kuvia,
särkyneitä unelmia.
eurooppa on manner, jossa
hyvyys ja pahuus osaavat kätellä.
 vanha manner, josta
moni on alkunsa saanut,
manner, jolla on susikoiran mieli.

eurooppa on maailma,
hyvän ja pahan manner,
manner, jolla on
susikoiran silmät

maailman kauneuskin on
euroopan
kasvoilla,
vihan ja rakkauden
sydämmellä

ihmisen onni...

jos ihminen asuisi maaseudulla,
hällä olis
vähemmän,
mut
hän voisi paremmin

kaupungit sisältävät
miljoonittain viemäreitä,
monia katuvaloja ja
läpiyön auki olevia
lähikauppoja

ihminenhän tarvitsee vain
hyvän mielen,
ulkohuussin sekä pihakaivon
ehkäpä myös
linnunpöntön pihakoivuun

varjo...

ihmisen täytyy
syyllinen löytää,
vikoja viallisia toisista
hakea,
sillä
itsehän hän vain varjo

sinitaivas...

sinitaivas viattomasti paikallaan
niinkuin aina,
joskus pilvet verhonaan,
mut
ain viattomasti
  katson sinne heikkoina hetkinäin,
katson ja toivon hetkiini
sinisiä hetkiä,
jotka vahvistaisivat
eloain
 

Unet..

Kaikki unet on
Päivistä tehty,
Huomisista unelmoitu

Päivällä ei kehtaa nukuskella,
Paitsi, jos on maukkaasti
Evästellyt,
Silloin nokkaunet makoisimmat

Unet ei  valveilla ilmesty,
Ne hiiviskelevät
Peiton suojissa unimaitten

Olkapää...

Olkapää itseään kantaa,
Mut
Joskus siihen
Ystäväkin tukeutuu
  Arjen harmit,
Murheetkin se kantaa.
Siihen on turvaisaa tukeutua,
Joskus hauskuuttakin yhdessä
Nojauttaa

näet itsesi..

kaikessa pahassa on jotain
hyvääkin,
näet itsesi

sotilasliittoutumat...

sotilasliittoutumilla on
veriset kasvot,
heidän muonavarastossaan
monen kuolleen muistot

sotilasliittoutumat ovat tyhmän järjen
tyhjin

sota on ain
järjenpuutteen
ilmentymä

sodattomat kansakunnat...

sodattomat kansakunnat,
rauhattoman riitaiset,
heillä ei yhteistä vihollista lain

sota tappaa,
hautaa ja uskoutuu

mutta onko se liian kallis,
ovatko kasvonsa
hyvyyden kylvämät

sodan ja rauhan maat....

sodan ja rauhan maat,
ken heistä  turvaa saa

historia auttaa näkemään
huomiseen,
se auttaa ymmärtämään,
ettei
kenkään rauhaa saa,
eikä
kukaan sodassaan kuole

haluta...

kaiken voit saada,
kaiken menettää,
mutta tahtos täytyis haluta.

vanhemmat...

vanhemmat lapsistaan kuvansa
huomaa,
toivoen heistä itseään
jalompaa,
mut
luonnon on opettajan
mieli,
luontoäiteen
kasvot tulevaisuuden

värisyttää...

menevät tuulet
pilviä tuovat,
sateen kostuttamina,
poutasäitä tuulettavat
  ihminen alusmaillaan
kaulustaan nostaa,
räystään suojiin suojautuu,
siellä kylmässä
värisyttää

vappu....

huuhtikuun viimeinen,
ilmapallopäivä,
työläisten ja opiskelijoiden
pyhäpäivä

vappuna hymyilllään,
aluksi,
sitten oksennellaan
lopuksi

huuhtikuun viimeinen
ilmapallopäivä,
siitäpä
huominen alkakoon

hiljainen hetki...

hiljainen hetki,
semmoinen sininen tuokio,
se,jossa
kuulet tuntosi,
näet
elämäsi,
etkä vastauksia kaipaa

herroittelevat..

kaikki ihmiset ovat työläisiä,
toiset vaan itseään
herroittelevat

Mielipää...

Herkesin miettimään,
En mitään sen kummempaa,
Vain ajan kulukseni
Vaivaan mieli päätäni,
Sitä,
Jonka kanssa selvätkin asiat välillä
Sotkeutuvat.

Yli rasvoittunut...

Ihminen on kuiva otus,
Vaikka ylirasvoihin pukeutuu.
Ensimmäinen ihminen oli kainu,
Mutta pikku hiljaa siitä kehittyi ylipulska
Selittelijä,
Joka mielellään kylellään
Aikaansa viettää ja ylirasvojaan silittelee.
  Kärpänen on ihmisen ensimmäinen
Muoto,
Mulkosilmä räpsyttelijä,
Mutta sillä ei viellä tuohon aikaan
Ollut ylirasvoitusta.

Täysi päivä...

Täysi päivä,
Kello puolta yötä käy,
Tähdet yötä koristaa,
Kuutamo tunnelmoi,
Täysi on päivän mitta

Varikseni on pahalla päällä...

Varikseni on kiukkusella päällä,
Tolpan nokassa huutelee hävyttömyksiä,
Ihan rivouksiakin rääkyy.
Se pahoitti mielensä,
Kun lokit pasko sen pyrstölle.
Oli ollut päivätirsoilla tolppansa nokassa,
Kun nuo hävyttömät jauhopäät päätyivät
Paskoa lennosta.
Lokeilla oli jonkinmoinen kisa,
Kuka saa paska paukun lähimmäksi
Varikseni päätä.
Eivät saaneet täysosumaa,
Mutta varikseni pyrstö on
Siivottomassa kunnossa ja lintuseillani
On oikeutetutusti hermo kireenä.

kotoni on pareen...

ei kaupunki niin iso ole,
etten sinne
mahtuisi,
mutta en sijaa siellä
löydä

kiireen meluinen mieli,
tulijoita ja menijöitä

kaipaan kotoista rauhaa,
tuulen tuiverrusta.
mäntypuun jykevää olemusta,
lehtopuiden vienonkauniita varjoja,
pihakoivun supatteluja

istun mieluimmin kannon nokassa,
kun
terassien muovituoleilla juomassa
jotain kusvettä

laulu...

laulamalla et itseäs
kylläseksi saa,
mutta
mielihyvää työsi arkeen sillä
taivuttelet

lintunenkin laulaa,
laulaa liitonsa,
elonsa hyvämmielen,
arjen lennoimmankin

laulu tanssittaa,
mukavan mielen
saatattaa

menneisyys

menneisyys kasvaa päiviesi
myöten,
eiliset lisääntyvät,
muistot kirjaantuvat
  huomista voit suunnitella,
mut
eilisen toteutit,
tai ainakin
olit
osallinen

Yön sinen...

Kello yli kynnyksen
Käy,
Yli puolen yön torkkunut.
Aikaa ei nukuta,
Mutta silmäni tahtoisivat
Siirtyä unimaille untuvaisille.
Hetken viellä valveilla yön sinen,
Sitten unimaille makoisille.
   Aamuaurinkoa ei maillaan viel
Näy,
Mut hetken päästä
Aamun kajo kelloakin ajastaa.

Sialla ratsastaminen oli kivaa

Kaikki tuhmuudet oon elläisäin tehnyt,
Mut
Kivointa oli sialla
Ratsastaa.
  Olin pikkupoika silloin,
Ilosilmä virkiäpää.
  Sika kuletti riemuisasti pitkin kylän raitteja
Sekä teitten poskia vaan,
Huuto oli melkohinen,
Mulla elämysmatkailu aikamoinen,
Siitä yhäkin kuulla saan,
Katseita tuimia osaksein sain,
Mut
Lippalakkini suojas hymyäni ain.
  Sika jouluna kinkkuna kotväen,
Maistuvaista monen suun, sillä
Olinhan sen keväällä rimmannut kuntoon
Maukkahimman.

Polvet...

Ihmisen polvet ovat
Koko ihmiskehikon tärkeimmät
Vekottimet.
Ne taivuttelevat kinttuja etenemään,
Peruuttelemaan ja harha askelia ottamaan,
Natisevatkin.
Polvihousut eivät ihmiselle sovi,
Ovat ihan säädyttömän näköiset ja loukkaavat
Polvien identiteettiä.

Pikkuvarvas...

Elämä on ihme jo heti alkujaan,
Ihmeellisesti se sitten luiskahtaakin
Poies vaan.
Itse elely on temppu sekin,
Vaivoineen hyvineen.
  Toiset elelee muuten vaan,
Toiset hiki hatussa uurastavat,
Monet eivät edes huomaa elävänsä,
Itsessään.
Jotkut ahneeksi elossaan rypevät,
Mutta syntymä puvussaan
Uneen ikuiseen vaipuvat.
  Elämässä pitäisi kutitella enemmän,
Ihan vaikka pikku varvastaan,
Sillä se on elon viattomin.

Volmottelu...

Silmäys on pikkuinen
Vilaisu,
Silläsilmällä katsottu.
Ujon puoleinen vilkaisu,
Jossa siementä pidempäänkin
Volmotteluun

Parsimaan...

Kaikki maailman ilmat
Olen haistellut,
Tuulet ja tyynettömät säät,
Olen juossut ja kävellyt,
Soutanut ja huovannut,
Mutten
Ole oppinut villasukkiani
Parsimaan.

elämä...

elämä on hyvää aikaa,
päivän paistetta,
pimeitä öitä,
itkun ja naurun aikaa
 elämässä on surun helmaa,
ikävyyden tyhjyyttä,
kirosanoja mauttomia
  elämä on kertaluontesesti
kokeiltava,
sillä
onnekkaita ovat sen aistijat.

luottamus...

luottamuksen varassa sanat ja teot
vahvistuvat,
toimeen tarttuvat.
luottamus on kaiken eläämän
aidointa sidosainetta.
  ilman sitä
kaikki murenee,
tuskin valmistuukaan.

katuvalot...

yö on yksinäisen katuvaloja,
ohi kulkevia takseja ja
juopuneita kulkijoita
  vain yksinäinen yötä
rakastaa,
onhan hällä
seuranaan
katuvalot

Kevät...

Kevät herättää elämään,
Aivan kuten nuori aikuisuuteen
Kurottuu
Kevät on nuori, ovathan lehdetkin
Viellä silmuillaan,
Voikukat nupuillaan.
Nuori ihminen elämää
Hyvillä silmillä katsoo,
Aivan kuten kevät kesäänsä.

Sydän...

Sydän sykkii elämää,
Tunnetta sielun pohjukan,
Sydän sulattaa sydän surut,
Mielen hyvätkin,
Elämä on sydämmen lämmin,
Ilman sitä,
Rakkauskin tummuu

helpotut...

huuda itsesi tyhjiin,
katso taivaan tähtiin ja
hymyile,
kiroile perkeleesti ja pyydä
anteeksi,
helpotut

muutosvastarinta...

muutos elämässä,
kamalan hyvää,
ensin kauheaa, sitten helpotusta,
muutosvastarinta rutistui

hyvillä mielin...

hyvillä mielin jalka
nousee,
katse kevättä seuraa,
kevyesti ilomieli
hymyilee,
sillä hyvin mielin
katse kevättä seuraa

epätoivo..

epätoivoisessa elämässä
hymy hyytyy,
silmät harmaata katsoo,
koskettaen vain epätoivoa.

asiat..

kaikkia asioita ei ihminen tarvitse,
vain ne käsillä
olevat.

mitä vähemmän on asioita,
sitä
enemmän liikkumatilaa

täysin asiaton elämä on
täysin asiatonta

ihan vaan...

ihminen on ison pieni,
vaihtelee
toisinaan ylitse pursuaa,
joskus taas
ihan vaan

pihamaa

pihamaa on märkä,
katson ikkunasta,
painun pehkuihin

ei oo tyyny hyvin,
piehtaroin
pussilakana irtaantuu
peitosta,
varpaat ja pää viilentyy

pihamaata mietin,
kylmän märkänen ja
minun tekisi mieli
kävellä kuivalla
pihalla

on mulla ongelma,
tämmöinen

valheet..

kaikki ei ole elämässä
totta,
ei lähellekkään,
mutta kannattaa uskotella
itselleen, että olisi,
sillä silloinhan et syyllisty
valheisiin

tyytyväinen uni...

ulkoilma luonnonraikas,
ikimetsän siimeksessä,
korpisalojen takamailla.
  äänetön on mieleni,
luonto hiljalleen puhuttelee,
tuoksuillaan elämäänsä
kuvailee
   suljen silmäni ja tunnen olevani
osa
luontokorven elämää,
jossa
luonto hyväilee minut
tyytyväisyden uneen

NATO ja VARSOVAN liitot...

ihmisessä on kaikenmoisia lois elukoita,
pakteereita lentsun sadeviitta päällään.
pieniä elikoita vilistelee suolistoissa,
menevät vikkelään, sillä niitä jahtaa
toiset elukat,
ne
puolustusjoukot,
jotka olivat
liittyneet
NATOON.

VARSOVAN liitto hajos,kun
niiden pienet elikot eivät ymmärtäneet,
että täytyy olla lentsun sadeviitta päällänsä
ja
mennä vilistää suolistoissa niin perkuleen lujaa,
eikä ruveta kuivattelemaan ihmistä pystyyn.

vuokralainen...

luonto on elämää,
sen pienimmät pitävät
hyvinvointimme kunnossa,
sen, jota
ihmispolo sotkee ja
vaivaloittaa

ihminen tuli luonnon
vuokralaiseksi,
ei tyytynyt valmiiseen,
vaan mielihyvikseen itselleen
pesää rakentaen

luontoäitee sietää tätä pikku pirulaista vain
sen vuoksi, ettei tämä ole ollut
luonnonoppitunneilla malli oppilas,
jäi
tyhmäksi,
siksi luontoäitee katsoo toisella silmällään
tätä
vuokralaistaan

alkuun...

alkujaan ihminen oli
kokeilija,
   eihän hällä opettajaa
jos eloon jäi, opetteli uudestaan
ja
jos eloon jäi,
taas sama kokeilujen kierre,
jos
eloon jäi.

viimein ei jaksanut kokeilla,
vaan
ryhtyi opettajaksi,
nyt
minäkin
siitä satoa
saan

ikuisuuden kukka...

maapallon ulkopuolella ei paineet
paina,
ilmaton on tyhjyys ja
iänkaikkisuus

maapallon kavereina kuut ja tähdet,
subernovat ja muutkin

maapallolla kukkii voikukka,
muilla palloilla
ikuisuuden kukka

yskittää...

yskittää,
ihan vaan huomion saamiseksi,
mut
muilla muille enemmän
huomiota

olisin vaan sanonut,
että olenhan
minäkin

varikseni...

varikseltani irtos sulka
pyrstöstään,
tippu noin vaan,
leijui hetken ilmassa ja
kylän kollikissan syliin tippus
  kolli sillä sukukalleuksiaan pyyhki,
tassujaan hoiteli,
lopuks nakkas tuulen viemäksi,
josta sen lokin retale nappas ja
omaan pyrstöönsä tupeeksi
sovitti.
  varikseni on sulkaa vailla,
siksi sitä
ei tänään
huvita

tukia...

yhteiskunta on tukia,
äityispakkauksia,
vanhempain lomia,
lapsilisiä,
opintotukia,
maataloustukia ja
tukisukkia

ilman tukia ei rahamieskään
pysty
rikkaammaksi,
ilman tukia ei köyhinkään
vaivautuisi

omenapuun oksakin tarvitsee
tuen,
samoin
amaryllys

toisinaan

joskus olen täysin tyhjä,
vailla toivon sanoja,
ilon hymyä,
toisinaan

yleensä olen hikipäässä,
teen ja meen,
mielelläin elämää ahertelen

toisinaan

sadat sydämmet...

sadat sydämmet hyvin
ajattelevat,
toiset tuhmia puhelevat,
loput vain
elävät

jokaisella on sydän ja sielu,
toiset vain
pikateitä ajelevat,
toiset tunteilla
tuntevat

ihminen ja elukka,
mato tahi susihukkanen,
ihan sama,
sillä sielu kaikilla,
toiset  vain sydämmettömiä

ihminen...

ihminen on perkeleen persaukinen,
kuorsaa
makuullaan,
itkee ja valittaa
tehottomuuttaan

ihminen on
kottarausen vihollinen ja muurahaisten
murhaaja,
ihminen on kyllästetty
mielikieli,
laulamaton satakieli

ihminen on kuitenkin leikkisä
villikko,
kokoomukselainen
kommunisti,
laiha demari,
mutta muut puolueet eivät
ole purkitettu ihmisistä,
ovat kuulemma populistisia
muusikoita

ihminen on lihas...

ihminen on lihas,
kielenpätkä ja kalan
suomupintaa,
muikku kerrassaan
   ihminen yskii
sillä salamat ennenmuinoin
osuivut muikkuun ja siitä
sikisi lihas,
ihminen
  ihminen syö ihteään,
voissa paistelee,
perunamuussi lautasellaan,
maukasta on
paistetut ihmismuikut

kiitos..

kiitos on kaunis sana,
jos sen ansaitsee,
silloin se
tuntuu hyvältä,
muutoin kuultuna,
sana vain.

tyhjä...

Kaikki on paljon, muttei oikeasti
mitään,
vain tyhjä on
täynnä,
itseään.

maanantait...

maanantait ovat päivien päivä,
arkisena viikon aloittaa,
kituvien mielien pyhäpäivä

maanantaina hikoillaan,
tuskissaan rukoillaan,
iloton on aamuvarhaisen
kulku

maanantai on hyvä päivä,
maanantaisin ei riettailla eikä
turhia fiilistellä,
maanantaisin ollaan
olevinaan

elämän yläpäässä...

elämän yläpäässä on paljon
näkymisiä,
elämän kokemuksia ja nähtyjä
maisemia
vanhassa ihmisessä on eletyn elämän
jäämisiä,
niitä joita moni
elämän vasta-alkaja tarvitsisi

sydän sytkyttää....

elämä on huolellista aikaa,
sydän sytkyttää,
mielpahat myllertää ja
nälkäkin koputtelee
ihmistä kutituttaa ja joskus
naurattaa
  elämään synnytään ja siitä
lähdetään, kun sydän ei sytkytä

vienokaunoinen...

luonnossa kukkii,
luonnostaan
pihapenkissä ostokukka vienonkaunoinen,
tuontitavarana kasvishuoneitten
  mut kummankin kukat kauneutta
kylvävät,
vain toisen juuret
yhä uudelleen

ylensyö...

liika on liikaa,
vähä on vähemmän,
tyhjän
päällä
olemattomalla

kasvikunta käyttää
mitä tarvitsee,
eläinkunta
ylimääräiset kätkee

ihmiskunta kaikkea ylensyö,
paskoo
ylenmäärin...

aika...

mikään aika ei ole niin tärkeää,
kuin
nykyaika,
tämä tässä

eilinen meni,
ei tikitä takaisin
ja
huominenkin
vetämättä

hiljainen...

olen hiljainen ihminen,
kuuntelen,
sillä elän ja tunnen

en seurassa juttele,
kuuntelen,
juttelen sitten, kun
ymmärrän

olen hiljainen ihminen,
elämän laidoilta,
en tykkää keskustojen
vilinästä

sydän ja silmät...

kuljenpa missä
tahansa,
siellä ihmisen silmät näen,
koen ihmisten elämän,
viattomien sydänten

oon nähnyt karut maat,
pohoisen ja etelän,
itäiset kaukomaat,
tuntrat ja aavikot

ihminen on jokainen,
sydän ja silmät,
ihminen

nyystölän kylä...

nyystölän kylä
kartassa kyllä,
mutta ihan
vaan missä

entisen nelostien kylähyvänen,
nyt vaan
muistojen pahanen,
pienen pieni lenkki
entisen nelostien

nyystölän kylä,
sinitaivaan alusmailla,
kirkkaan tähtitaivaan
siimeksessä,
siellä misä luontoäitee
hymyään helähyttää

menen...

menen,
enkä tule,
enhän mistään kotoisinkaan,
enkä
mitäkään

oleminenkin tuntuu vieraalta,
enhän koskaan
kotonain

olenko turhan vaiva,
liekö varjonikin

menen

ylikypsä...

kävelen hiljalleen,
eihän minulla mihinkään aikaa,
menen vaan

olen monesti herännyt,
päivä tirsatkin ottanut,
mut
vasta hyvin syötyäni

kävelen, se on
luontaista,
aivan, kuin luonnon äänet,
ne äänet joita
kävellessä aistii

morjestan muurahaista,
meinasin tallata,
tulin kolmion takaa,
väistin

kävelen ja kohtapuolin oon perillä,
hiostuttaa,
oon ylikypsä

aishokkei...

aishokkei, jääkiekko
mustan kokoinen, sitä liikuttelee moni lapa,
hansakakäsi kahden
molarin,
sillä on intohimon voimaa yli
ihmis-ikien
  tänäänkin ratkaistaan mestaruus
maailman nuorten, siinä ikäkautensa
luistavimmat tasoaan
lämäävät
  aishokkei, pieni kumipalanen,
se moneen silmää
ihastuttaa,
jonkusen vihastuttaa, mut
hehän eivät muustakaan

aurinko...

katselen taivaan rantaa,
aamuaurinko aloittaa,
illalla puoltaan vaihtaa,
niinkuin minäkin, olemmehan
silloin
päivän viettäneet

aavat maat...

aavat maat,
en ketään tunne,
eikä ketään näy,
vain korppi korkeuksissaan,
sinitaivaan alusmailla
  olen eksynyt,
kukaan ei kaipaa,
olen vapaa,
niin korppikin,

 se odottaa
kohtaloain

olin orpo...

olin orpo,
elin yksin,
menin vailla huolehtijaa,
nyt
 menen vailla
kaipaajaa

elät aikasi...

elät aikasi,
sen mikä sinulle kuuluu,
kaikki muu muille kuuluu,
sitten vain lähdet.
elät aikasi verran,
elät kuin haluat,
asut itsesäsi,
kuten haluat ja sitten
lähdet

hyvä mieli...

hyvä mieli,
se ihmistä hyvinvoivattaa,
sisältä komistaa,
ulkoa koristaa,
hyvä mieli,
sen kanssa on
komiaa elää

nyystölänlahti...

nyystölänlahti se luonnon komia
valtti,
siellä muuttolinnut etelään
mennessään huilaavat,
siellä elämää jatkavat
  päijänteen helmen komia lahti,
sinitaivaan luonnon kaunis
nyystölänlahti,
luontoäiteen
luonnon helma.

pakteeri...

pakteeri, tuo luonnon voima
iänikuinen, se sinusta huolehtii,
se maan mullassa muhii
vaikka kaikki maailmasta
tuhoutuis,
tuo
pikkujuttu elää,
se uutta elämää luo,
sillä sillä on
luonnonvoimaa

juokset...

juokset kuntosi tähden,
kiireesi vuoksi,
etkä mihinkään
kerkiä,
et kuntoasi kohtaa,
kiireesi yltyvät juoksennellais

taa...

kaikki syysmarjat keväällä syöty,
pitkän talven
taa,
kaikki punaposkiset marjat,
tummat ja heleä pintaisetkin,
loppuneet on myös sienet metsän
antoisan,
loppuneet on talven taa

avaraa...

ihminen katsoo
taivasta,
jossa tiet tiettömät,
tuulet sinituulten kaltaiset,
äärettömän  avaraa on
kaikeutensa

yö...

kaiken menettänellä on
hiljaista,
vailla mitään,
ainoastaan yö
tuo
kaiken elämän

ikimetsä...

ikimetsä juurillaan elää,
vuosituhansien,
ikirouudan syvänmaan,
sammal peitteisen juurakon

luonto ikipetäjää kelottaa,
maanpinnalle kaataa pystyyn
kuolleen,
siellä sillä on uusi elämä,
siellä se tarjoaa ikielämää
maan mienimmille,
niille elämää
ylläpitäville.

henkireikä...

elämä on henkireikä,
silmät kirkastuu,
kun ilmoo haukkoo,
sumenee, kun ulos
puhaltelee,
että semmonen
henkireikä
 

pultti..

vuodessa ihminen kiertää ikävuotensa
verran
vanhana kierteitä on kuin tuuman
pultissa,
mut
ihminen ei niitä taaksepäin voi
kiertää,
pulttille se käy

nuoruus...

nuoruus on kuin kukka
nupullaan,
elämän edessä
aikuisuus on puhkeamaisillaan, aivan
kuin kukka kaiken komeuden

nuoruus huoletonna elää,
kaikessa uutta opittavaa,
katse tulevaan nuoruutta
juoksuttaa

nuoruus elää ennakkoluulottomasti,
niin luulottomasti,
että joskus
 lakastuu

yötaivas...

yötaivas kuumottaa,
täydenkuun aikaa,
kevään korvilla pilvet
väistyvät,
alkaa
täyden kevään kesä,
elon suvisäät

yö antaa aikaa,
hiljaista ja ääretöntä

Padasjoen kunta...

Padasjoen kunta,
Päijänteen helmi,
sinitaivaan alusmaa,
luonnonhelman luonnonniitty,
jossa
kedon kukat ikiaikaisetkin
tätä päivää
valvoo.
sinitaivaan alusmaa,
Päijänteen helmen
luonnon kultamaa

hetket...

hetket,
kaikki ajat,
ennen ja nyt.

et enää hetkiseni,
menit pois,
sinut haettiin,
jäin hetkiseksi,
muistelen hetkiämme

tunteet...

hyvää on vaikeaa sanoa,
ja sekin
täytyisi elossaan sanoa,
mut
miksi tunteet sanattomat,
vaikka sydän niitä
rakastaa

hymy...

hymy on viaton tai
rosvon hyväilemä,
sydämmen äänet silmistä loistavat,
katso niistä
aidoin hymy.

tiestö...

tiestön toimivuudesta hyötyvät
eniten,
jotka sitä vähiten käyttävät.
yhteiskunta ei toimi tiettömien teitten
päässä,
elämä on teiten varsilla,
joten rahoitettakoon yhteisesti
kulkumme suunta

perkele...

perkele on kirosana,
kova sana
se suusta tulisesti sylettyy,
kun
vasaralla sormeen
nakkaa,
muuten ihan edustus kelvoton

aurinko....

aurinko laskee mailleen,
on ilta,
hämärtää,
niin mielenikin

aurinko nousee
kuusen takaa,
mailleen koivun kylkeä
hyväillen laskeutuu

aurinko säätää elämää,
lämmittää ja
joskus kylmättää,
mut
toivottavasti ei kokonaan
mailleen menisi

lähdit pois...

lähdit pois,
menit, mutta jälkesi jäi,
huomiseenkin riittävät.
elit
elämäsi mittaisesti.
läsnäolosi loi hyvää,
ymmärräsit vähästä.
 elit sielusi mukanaisesti,
rakauden tunto mukanais,
sydämmesi huokui hyvää,
 sitä sinä ympärilles jakelit.

lurittelee..

lintu laulaa lurittelee,
kosintaa sovittelee,
hällä miel
keväinen,
elon luojan
mukainen

menit pois...

menit pois,
paljon olit,
elämäni täytit,
kuuntelit ja osallistuit,
  menit,
mutta annoit minulle elämän,
sijoitit itsesi
minuun

hilpasen...

hilpasen kauppaan,
ostan suolat ja muut
härväkkeet,
kassiin pakkaan ja
kotini kyökkiin palailen,
jossa
evästä elonleipään
valmistelen,
olenhan kokki oman
maun

maantie...

maantie 
lehmipolku mikä lie,
kuljen poljen ja juoksentelen,
sillä maantie
jalkojain vie

käristää...

ei ihminen viisas lie,
sil
elämä ratkoo
villapaidan kyynärpäätkin,
niitä, joita mummo iltaisin
parsii,
samalla,
kun siansivua käristää
  ihminen on opetettu
kaksjalkainen,
oppivainen sinisilmä,
muttei viisas
lie

tuulensuu..

autio on tuulensuu,
hampaaton myrskysää
  luontoäiteen huomen
luonnossa hengittää,
lehdillään vihertaivaan,
siitä luomakunta kiitosta
veisaa
  autio on tuulensuu,
ilta päivän peittää,
unimaille makoisille,
jonka luontoäitee peittelee

leutosäät...

luonto kukkii sopivissa säissä,
lämpimissä leutosäissä.
luonto ei unohda, ei nuku eikä
turhia huutele,
elää vain ajallaan,
sopivissa
leutosäissä.

uskoton elämä

uskoton elämä,
elämä vailla verhoja, sielun puolikastakaan,
uskottomalla elämällä  on noidat
noitumassa,
nuotiotulet hiillostuneet,
sillä uskottomalle ei
kuutamo unelmiaan luo

ensimmäinen ihminen...

ensimmäinen ihminen ei ollut
ujo,
hänhän näki vain eevansa,
mutta me muut
olemme maallistuneet.

ihminen on hapahtunut
monessa polvessa,
nyttemmin ihan
kevyttä

ihminen alkujaan oli
varjonsa
näköinen,
nyt vain
sivumennen

toimeton...

yksikään ei toimeton,
ellei toinen
toimeton
työ luo
  toimen ihmiset toisiaan
työllistävät,
kaikki
toimistaan työllistyvät

hiiva...

hiiva,
ruislimppu ja piimä purkki,
hymyilen,
iteksein.

elämä on maukasta aikaa,
näläkä janottaa,
ruislimppu ja piimä
rauhoittaa

hiiva kohottaa,
ihekseen turpoaa,
ilman sitä ei silmäni loistais,
ei limpun juuri
päätään nostais

ensimmäiset hetket...

ensimmäiset askeleet,
sanat ja silmän
iskut,
niistä elo urkenee,
ensihetkistä elämä
valmistuu

hymy ja itku,
ihan sama,
kumpikin aitoja,
ensimmäisen kerran

unimaat...

elämä on arjesta koottu,
pyhäpäivillä
koristeltu,
aamuisilla aloitettu ja
unimailla kuorrutettu

elämä on osaamista,
itsensä taivetteluja,
elämä on ihme jutttu

hyvä mieli on kaiken
suola,
arkisten kelien,
pyhäpäivien ja
omien hiljaisten
hetkosten

kukkasen matka...

kukkasen matkan eteinen,
tämä hetki,
alkujen loppu ja alku,
kaiken

kesäkukka talven huilaa,
hetkeään odottaa,
kohtaloaan kaipaa,
heleä on kukan hetki
nupussaan,
elämän matkallaan

kirjanoppineet..

kaikki lukijat eivät lausetta
näe,
eivät sisällystäkään,
ovat olevinaan
kirjanoppineita

viisas ei itekseen
opi,
viisas tarvitsee
luonnonvoimaa,
kivennäisaineita luonnonhelman

lukijat ovat
entisiä muurahaisia,
ihmisiksi pukeutuneita
vilistelialaisia

voivuin...

kuljin maat ja ohimenevät hetkeni,
tunsin yön valon,
aamun kajastuksen,
mutten sauna puhtaana
vihille kerinnyt

elämä on arkinen juhannus,
ohi pyyhäisevä syysmyrsky,
kipakka pakanen

kuljin,
nyt vain voivun,
ikäni

yön yli...

yön syrjässä kuljin,
matkasin rahteinein,
pitkin pohjamaata,
poispäin iloisesta itäsuomeasta,
lapin kairoista komioista.
  yksin matkaa tein,
autoni kiskoi kuuttatuhatta tonnia,
minä valjastin kulkumme yön selkään.
olen rahtari maanteiden,
työlläni kuljen.
  rahtini aamuksi moneen suuhun kerkiää,
sillä
kuljetanhan rahtian pitkin ja poikin
suomenmaan.

Haukktuttaa..

Haukotuttaa,
Suu venyttelee unimaille
Makoisille,
Untuvatyynyn pehmoisille,
Peittokin tuo,
Hyvin unen suo.

Koti...

Kotiin hyvä mieli kuljettaa,
Maailman turhuudet kaikki turhaa vain,
Kotiin mahtuu kurjinkin kulkuri maan.
Jokaiselle kotiosoite unohtamaton lie,
Vaikka
Kulkunsa mertenkin taakse vie.

Yksinkö?

Yksinkö,
Ällös nyt kumaraan syvenny,
Pois pääs ylös nosta,
Hartias ryhdilleen,
Sil elämä tarjoaa kaverin,
Vaikka linnun, jota syötät,
Puhelet metsän puille,
Litkuttelet varpaitais järvi vees.
Sinulla on ystävä myös naapurissa,
Hälläkin sama yksinäisyyden taudin harha lie

Aluspäiväni...

Hiljainen hetki, vaikka on aamu,
Ihan päivän alussa.
Ei ole vaivoja,
Tunnontuskia ahdistavia,
Ei kissanpentua ruokittavana,
On vain kärpänen lampun varjostimessa,
Ja
Se pärjää itekseen,
Joten,
Vaivaton on aluspäiväni.

Kylässä...

Luonnon hiljaisuus,
Vienon hienot kuiskaukset,
Puhuttelevat  puuskatuulet
Salamoivina
Ärjyvät ukkosilmat,
Levolliset suvi illat,
Mikäs tässä,
Elossa luontaisessa.
  Mut miksi meluamme tyhjästä,
Miksi luontorauhaa rikomme,
Miksemme kunnioita isäntäämme,
Mehän vain kylässä.

eilinen...

tänään tulin eilisestä,
menneestä tähän tilaan.
en hämmästele,
olen tämän kokenut ennenkin,
monta kertaa,
hienoa herätä eilisestä,
katsoa tänään,
katsoa tarkemmin,
kuin eilinen

kuuden pintaan..

huuhtikuun seitsemästoista,
valoisaa,
on aamu kuudenpitaan,
radiosta uutiset.
   meen turvallein,
tulin töistä,
nukuttaa ja ei nukuta,
taidan yhä käydä kierroksilla,
unihan tarvitsisi joutokäyntiä,
tasaista käyntiä

tyyntä...

tänään tuulee,
huomenna tyynenee,
ihankuin
sinäkin,
siksipä en hätäile vaan muinamiehinä
kiertellen
tyyntä vartoilen

Haaveeton...

Haaveeton ihminen on
Kalpea,
Pois kulkenut,
Hän elää faktoilla,
Jotka nekin moneen kertaan koetellut,
Haaveitta kulkenut.

Varikseni...

Varistani ei tämään naurattanut,
Sen lempipaikalla valotolpan päässä
Istua nökötytti  kissa,
Tuo kyläluuta vetelä vellikinttu oli tullut tähystelemään
Varikseni tolpan nokkaan.
Siinä tuo kollikissa viiksiään pesi,
Kellukkeitaan nuoleskeli,
Ette arvaa,miten varistani kenkutti.

hiilikasa...

rakkaus on tulikuumaa,
hiiltyviä
hiilikekäleitä.
  puhaltaessa eloon se
entisilleen hehkuaa,
tulikuumanksi roihahtaa,
kuten silloin...

ihminen on eläin...

ihminen on eläin,
mutta huviksein syö,
eläin vain nälissään
ihmisillä on pekkaspäivät,
eläimillä joka
päivä


liikenneluvat ihminen omistaa,
eläin ihan vaan
itsekseen laumaansa kuljettaa,
ne laumassa kulkee,
ketä huvittaa

ihminen on laumaeläin,
asuvat toisissaan kiinni,
eläimillä sentään reviirit,
kusiraot

varhainen aamu...

varhainen aamu,
ihmiset sisällään,
harvoissa ikkunoissa valot.
odotan bussia,
minuakin nukuttais,
mutta nukun sitten toiste,
nyt on mentävä.

helsinki on suuri ja hiljainen,
täällä kaikki on vieraita,
alunperin

olen aikuisuuteni täällä
odotellut bussia,
töihin tulin,
nytkin meen

huominen...

huominen suo tilaisuuden joka
tänään jäi saamatta,
huominen auttaa ja
ylihuominen,
jos huominen myöhästyy.

Varjo...

Katseeni hidastui sinuun,
Olit tuntematon,
Melkein nättikin,
Mutta silmäni nauliintuivat,
Kehoni pysähtyi.
   Lähdit,
Rentouduin,
Olitkin vain varjo.

Kello...

Annan ajan kulua,
Enhän sille mitään voi,
Jätätän vain jos vastarannan kiiskeksi
Herkiäisin.
Kello kuljettaa,
Luojan kello,
Taivaan ja maan,
Siinä on semmoinen ajan säätäjä,
Ettei se jätättää voi,
Ei liioin etuillakkaan.

Eilen...

Eilen olin nuorempi,
Hieman kevyempikin ja mulla oli
Yksi ryppykin vähemmän.
Tänään voin eilistä paremmin,
Sillä aika parantaa haavat,
Sisältä ja ulkoa.

Kulussain..

En jaksa pysähtyä,
Lepään menossain,
Kuljen, sillä muuten jäisin.
Elämä on matka,
Matka ei joudu,ellen
Olisi kulussain.

Keskiyö...

Keskiyö,
Kahden päivän erottelija,
Keskiyö,
Jolloin päivät nukkuu,
Eilinen ja huominen.

Arvat...

Arvoilla on arvonsa,
Toisissa rahalliset,
Toisissa tunteen kokoiset,
Ne päävoittoakin suurimmat.

Palautusoikeus...

Kaikki on hetken hurmaa,
Ihan tunnetta kestämätöntä,
Joten othan hurmasta onnesi.
Hetket, nuo ainutlaatuiset,
Elä ja koe,
Sillä
Niillä ei ole palautusoikeutta.

unelmat...

unelmat ovat alussa,
elämän ollessa nupuillaan.
niillä ihminen elämää nousee,
kiemurtelee ja väistelee,
jotta pääsisi unelmansa
luo.

lopussa on huokaus,
lopussa ihminen istuu ja
muistelee,
unelmat yhäkin edessään

suuret opettajat...

suuret opettajat ovat
pieniä oppilaita,
lapset aikusia taluttavat,
katso vaikka rappukäytävääsi.

paljon kokenut..

vaikka olen kauan elänyt,
paljon asioilla käynyt,
kaikenlaisia hetkiä
viettänyt,
kurjuutta kestänyt,
hyvyyttä nauttinut,
en vielläkään
mitään taida

tietön tie...

elämä on tietön tie,
päättymätön taival,
siinä syntymämerkit,
kuolemisen liittymät,
mutta matka jatkuu

elämä,
kuu ja tähdet,
maankamarat ja
taivaan suuret huoneet,
elämässä on monta
palasta,
niinkuin palapelissä.

voi kumpa

voi kumpa kaikki kääntyis
hyvin päin,
murheitten ahdistukset
oikein päin.

miksi luoja antoikaan
huolen mielen,
edesvastuun elon kasteen,
miksi luonut vaan
oleilijaksi elon
maan.
 

kevät...

omenapuun versot kevättä
morjestavat,
nostattavat oksiaan kevättä
rinnassaan.
  linnutkin heränneet laulamaan,
pesäpuitaan siivoamaan.
  ihmiset haravoivat pihojaan,
ilomielet kevättä koristavat.

iloa piisaa...

iloa piisaa,
mielihyvää verratonta,
mutta sitä on vaikeaa ahtaa
jokapäivän arkisiin hetkiin.
  pienetkin hetket  iloon
riittävät,
ahvitauot ovatkin ylellisyyttä
hyvänhetkisen.
ilo on ihmiselle hetki,
se pieni hetki, jolla hän
arjen karuimmatkin hetket
voittaa.

turhakkeet...

harvat ihmiset viisaita,
tuskin yksikään.
viisain ihminen oli ensimmäinen,
joka halusi lisääntyä,
mutta
kelvottoman vastakappaleen
sai,
siitä sikeentyi
nykypäivän turhakkeet.

sinivihreät....

elän keinuen,
pilvissä uinuttelen,
karulla maanpinnalla taiteilen,
olenhan luoman luoma sinisilmä,
jolla lehtopuun siimeksessä
silmätkin sinivihreiksi värjääntyivät.

tieto...

tieto lisää tuskaa,
tietämättömyys löysässä hirressä
roikuu.
  vaivainen on epätieto,
tuskainen täystieto,
tuskaisesti roikkuu
vajavaivaisen kohtalo

kotiseutu...

kotiseutu,
siellä missä opit kävelemään,
se on elämäsi jokaisen kodin
kotiseutu,
muutenhan et jaksaisi
elämääsi edetä

silmät

silmät ovat aukeita niittyjä,
kedon kukasten viljaniittyjä,
silmät kauneutta kehräävät,
surua sulattelevat,
päiviä katsovat,
öitä unesivat.

mahdollisuuksia...

elämä on mahdollisuuksia,
pieniä mahdollisuuksia,
suuria hetkiä.
elämä on hetkiä,
alkuja ja loppuja.
  siit alkaa mahdollisuudet,
siihen loppuvat,
mutta niiden välimaastoissa
elämällä on
mahdollisuuksia,
suuria hetkiä.

työtön

työtön ihminen on arvoton,
hällä vain
itsetunto,
jota yhteiskunta
halveksii,
yhteiskunta, joka selkänsä
huomoimmalleen
kääntää

aarre...

herätät hyvää mieltä
missä liikutkin,
ja vaikket liikkuisikaan,
sillä sinut kerran tavannut
aarteenaan jokainen kantaa.

kykysi....

elät parhaitten kykyesi mukaisesti,
et halua huolta herättää,
kannat sitä
toisista.
mielesi tahtoisi enemmän,
muttet enempään ylety,
siitäkin kannat huolta,
vaikka elätkin kykyesi
mukaisesti

opintiesi...

huomiset tulevat,
eiliset menivät,
jäit,
olet tyhjin mielin,
elit,
muttet kasvanut,
mutta huomiset ovat opintiesi,
sillä eiliset sinut siihen
kouluttivat

Seitti...

Poliitkka on ihmis elämän
Seitti,
Niinkuin hämähäkillä.
Olis toivottavaa, etä kyvykkäät ihmiset
Pääsisivät vaikuttamaan
Yhteisistä asioistamme
Elämän seiteistä.
  Suurin puoluekkin loistaisi
Kyvykäillä politiikoillaan,
Elämän seitin kutojilla.

Taivas...

Pilvetön taivas sinisissään,
Taivaalle on pitkä matka,
Monta unetonta yötä,
Vuosikymmenten valovuosia,
Kuu loisteitten verran,
Mut
Taivaanrantaan on lyhyempi
Matka,
Senkun kuljen eteenpäin,
Enkä häikäisty.

Polvet...

Polvia on kaksi,
Kummassakin jalassa,
Mut suvussani on enemmän polvia,
Kaukaa polveudun.
Karjalan poikia,
Kannaksen laitamailta,
Lumivaaran rintehiltä,
Elisenvaaran liepehiltä,
Sielt miun polveni polveutuu.

Heinäseiväs

Seivästin heinää,
Kauan sitten,
Nuorena ja notkeana,
Timoteit yhäkin haistan.
Nuoruus on vaihtunut
Heinäpaaleihin,
Eivät tuoksu timoteit,
Pois aika entinen uuteen vaihtunut,
Nuoruus vanhuuteen suortunut.

tyynyttää...

kaikki mielenvaihteet
elämästä ajelehtii,
jos mieli tulvillaan,
antaa sen valtoimenaan elämässä tuulettua,
jos taasen matalimmilla
mielillä,
anna itses suvituulien vietäväksi,
huomaat, kuina luontoäitee
tyynyttää

hyvä mieli...

ny repes miel hyvä,
rupesin ihan ilman syytä
hyvämieliseksi
  en keksinyt syytä hyvään
mieleen,
siksipä,
tosta vaan ja
hyvä on olomieli,
ilman syytäkin

hiljainen metsätie...

hiljainen metsätie,
vain luonnon äänet
kuisaavat

  metsätie tuoksuu luonnolle,
kanervoista tuoksuu luonnotoäiteen
tuoksu,
sammaleissa elää luomakunnan
hiljaisimmat.
  ikihonka harmaana pihlajalle
hymyilee,
kertoo, kuinka itse nuorena oli
rivakka luonteinen,
nyt vain elämästään nauttii.

yö...

yö tarjoaa mielellesi aikaa,
sielullesi hetken,
jotta jaksat valoisaan päivään
rientää
  yö on hiljainen,
niin
äänetön,
jotta kuulet itseäsi

epätietoisuus...

epätietoisuus on
raastavin tila,
yöt ja päivät tietoa odotat,
saamatta sielullesi rauhaa,
sydän kylmällään
odottelet

Yö...

Yöt avaavat muistot
kaiholla säilytetyt,
Ne tunnelmissa yöpyneet.
Yö tarjoaa menneisyyden viitan,
Muistojen hetket,
Ne päivisin lukkojen suojissa olevat.

Hyvä mieli...

Hyvä mieli ei tyhjästä
Täyty,
Hyvä mieli teoista koostuu,
Asioista myötätuulten,
Hyvien hetkien vaeltamisista,
Arjessa ankarassa.
Työnteossa hankalassa on
Hyvän mielen koti.

äitienpäivä...

kielot kukkivat,
tuomet tuoksuvat,
on kesän alkua,
luontoäiteen vuodenaikaa,
oman äitini kultaista aikaa,
jolloin sydämmeni täydeltä
onnea toivotaa.

tavanomaisesti...

kuljet tavanomaisesti,
toistat kellon tarkasti
elämääsi.
harmaannut tasaisesti,
vanhenet huomaamattomasti.
  olet elänyt siivosti,
harmia ei sinusta liioin lain,
kiitostainkin harvoin,
olet kotiutunut oloosi.

tälläytyä...

aurinkoiset päivät
syysilloiksi värittyvät,
ruskaksi vihertyvät
mieli hyväksyy kesän jääneen,
pois on niityn kukkivat kukkaset,
menneet ovat kesähelteet
on aika
satoa kerätä,
talven selkään tälläytyä

ilmaston muutos...

ihminen oli alkujaan melkoisen
karvainen,
mutta
leudot ilmat karvat höyhenti,
pois tiputti.
kaljupäät tätä nykyä hikoilevat,
tukkaset ihmiset ain kylmissään.

puoleen hintaan...

kaikkea ei puoleen hintaan saa,
ei ainaaan
aikaa.
   aikaa on työntouhussa vähän,
odotellessa
liikaa,
muttei kosaan
alennuksissa.

elämä on totta...

elämä on sittenkin
totta,
vaikka kuoleekin kukkasten tavoin,
syntyäkseen
taasen

kedon kukka on vanha,
vaikka kesän elääkin,
ihan samoin kuin ihminen,
vaikka kesät ja talvet

voimaton...

joskus niin voimaton,
vaikka paljoa tahtois,
ei
itsellein
vaan lähelleen

merkitystä...

kaikki
sanotut syvällä
tuntuu,
mutta sanomatta jääneet
sydäntä kylmättää,
sillä niillä on
merkitystä

Tyhjenee...

Kun ihminen tyhjenee.
Ei aamukaan päiväksi aukene,
Ei yökään
Paikallaan,
On vain yhtä aikaa,
Valvottua tyhjää

maineet

kaikki maineet tulleet ja menneet,
kunniat kulutettu
jäljelle jäi vain
eletyt muistot,
joilla ei mainetta kumempaa,
kunniaa
merkitsemätöntä

100 000

yks juttu vaan,
kiitos sadantuhannen verran,
kiitos

hengissä pidättelijä...

ihminen on hengissä pidättelijä,
omansa ja kylän miestenkin
ihminen tahtoo elää, vaikka vaivaloista
kuinka taival ois,
sil
sielun kellot
ihanast
soi

voi..

sivelen voita,
en tykkää margariineistä,
eikä paistinpannukaan,
eivätkä muikutkaan maistuvaisesti kypsenny
rasvoilla keinotekoisten.
voi on luonnon tuote,
kirnuttu herkkusuiden herkku

hymy...

ilo on hyväsydämmellisen
juro,
se itkusta ja surustakin
suurustettu,
elävästä elämästä leivottu,
vilmitön
hymy

vanhus...

kaikista ihmisistä vanhin
ihminen on
aidoin,
elänyt ja päivettynyt,
kokemusta kokenut ja
eilistä viettänyt

vanhat ihmiset eivät
kuutamoa pelkää,
eivätkä
kissaa voi olla silittelemättä,
sillä
heillä on kokemusta

varikseni...

varikseni raakkui valotolpan päässä, kun viimestä
päivää,
se koki
hullun,
ihan järjettömän ikiliikkujan,
itikan.
  se pisti varistani pyllyyn,
ihan arimpaan paikkaan.

idätetään...

maailma ei ole terve,
mutta terveimmät yrittävät
päivästä toiseen,
kunnes kuolevat pois

sairaat jäävät,
heillähän ei terveen päivää

elämä on tätä päivää,
eilisen siemenillä idätetään
huominen

ohimenevät...

meen ja tuun,
ihankuin muut,
mutten paikkaani löydä,
siellä on joku muu.

ensiksi kasvanut on pidempi,
lihonutkin,
mutta hällä loppupää
lyhyt

ihmiset nauravat
jonninjoutaville,
niille ohimeneville

yrittää...

ihminen vähästä yrittää,
ihan mitättömästä ponnistaa,
miksi kateus verhottaa yrittäjän
vähäpätöisen, joka vain
itseään yrittää

hetket..

on hetket, jolloin haluaisi olla vain
pois,
kaikesta, vain olla pois ja nukkua,
enemmän nukkua.
   kauas pois,
väsynyt ihminen ei
mielihyväile,
hällä vain hetket levottomat
  väsynyt ihminen on
levon tyyny,
kiireen juoksuttama
ihan tavallisen näköinen

tuurari...

iltapäivä jätti poskiin punakkaan
olon,
päivä vei voimat poskipäistä, hartioista ja koko
jaloista.
iltapäivä tietää yöpuuta makoisaa,
orsille unimaitten, uinuville

iltapäivällä ei tule postia,
tulee aamu kymmeneltä,
mutta nyt on postiljooni
ajanut harhaan,
hänhän tuurari toisen maan

kuvat...

kuvat ovat muistoja,
muistokuvia,
aikojen hetkistä,
jollon hymylit,
katso vaikka

valokuva kertoo
hymyistä,
salaa otetut
ihan luonnostaan

nakit ja muusi...

eilen olin ennen
nukkumistain,
elin samoilla mielillä,
kuin herätessäin,
tai suurinpiirtein
sinne päin...

en ole sen kummemmin muuttunut,
ohimot pullistelevat,
tukka niskaan vetäytyynyt
ei sen kummempaa

peruna on ruokaa,
nakit ja
kastike kyytipoikaa,
niillä huomistain vahvistan

paljoin persiin...

elämä on tunteita,
kuumia ja kylmän värinöitä,
ilopäivän aamuja,
mutrusuisia olopäiviä

jos ei eläis,
ei tuntis tutinkaan maukasta
lutsutusta,
ei tuntis vanhuuden höperyyttä
iätöntä,
ei keski-iän
muhinointia

eläminen on vaiherikasta,
senttiälkkään ei jää
huiviin,
munasillaan tulin,
paljoin persiin
meen

ristin uskossa...

en taivasta kutituttaa yllä,
oon pien jalkanen,
kädetkin,
mutta kahella yllän,
kaunis on luomakuntain katto

padasjoki on syntynyt vissiin
puol vahingossa,
unohdettu
syysiltoina.
siksikö se onkin suomen kunnista
punaposkisin,
terveen värinen ja
kitisevän hautuumaan
ukkosjumalainen

ei sillä väliä,
kuolen kuitenkin,
piru kiertelee kylillä,
vahtaa omiaan,
minut ohitti,
oon ristinuskossa

turhan tärkeät...

turhan tärkeät ihmiset
ovat
eilistä päivää,
ken itseään tärkeän tuntee
hän
menkööt
itseensä

kaikki päivät...

kaikki päivät aamuista virkiävät,
illoiksi kerkiävät,
pyhäaamuiksi joutuvat
kaikki päivät ovat pitkiä ja turhan
lyhyitä,
on vain lounastauko

elämä on päivistä koottu,
illoiksi lopetettu,
öisin jo untenmailla
makoisilla

päivisin näkee,
ohimeneviä hetkiä,
kärpänenkin kesäaikaan nenälläin hyppii,
öisin itikka
inisee,
verinäytteen otattaa

ilma...

ilma on
keuhkoille hyvää,
siitä happea sielu selällään,
varpaat ja kaikki muut,
ilmoja palvoo päivin öin

luontoäiteen poikanen...

ihminen elää kehossaan
vain yhden elämän,
sitten
muissa maailman
lillukan varsissa
hymyilee

ihminen
kurkistaa
jokapäivä,
pihapuusta vilkuttaa,
talitinttinä
nykyään

ihminen on
luontoäiteen helma syntinen,
ihana
poikanen

luottamus...

luottamus on enemmän, kun tuhannet
vakuutukset,
enemmänkuin vannotut sanat,
luottamus on rakauden
sydänjuuri

lintuharrastelijat...

lintuharrastelijat etsivät
kultamunia,
kiikaroivat joka vesilätäkön reunamailla,
pusikoissa
maan ja taivaan.
  lintuharrastelijat ovat
sukupuolikypsymättömiä,
hautovat vain jotain
kiikarin kuvaamaa

ihmisen suolet...

ihmisessä on paljon suolia,
pieniä ja suuria joissa veri virtaa,
sonta muhii ja kusi virtaa.
  oon entinen  itsetekoinen lääkäri,
tiedän ihmisen sisälmykset ja voin sanoa,
että on törkystä hommaa korjailla jonkun
ikänsä eläneen tukoksia.
 

loppusijoitus paikka...

Helsinki on monen ihmisten loppusijoitus paikka,
jokunen Vantaalle ja Espooseen,
Tampereelle ja Turkuun junat heitä myös useita kuluttavat.
Lahti oli ennen suurmahti,
mut evakot pian kuopattu,
pois on loppunut iloisten ihmisten
virkkominen, ilomielten kalkatus.
Padasjoki Päijänteessä soutaa ja
huopaa,
sinitaivaan alusmailla kaunokaisilla,
siel on ihmisen paratiisi ja loppusijoitus paikka,
ellei jo kertaaleen ole muualle lykätty

mutustelee...

ihminen alkuun ujostellee,
sitten lähemmäksi kulketuu,
viimein yhteen sulautuu,
semmoinen on ihminen,
kaksisilmäinen alkujaan,
kuulolaitetta ei alkujaan.

maailma koulii ihmisen,
vaatteita vaihdattaa,
kenkiä sovittaa,
mut yks on muuttumaton:
kieli,
tuo lihanlutjake suussa
mutustelee

ajat...

ajat ovat hiljaisia
kulkijoita
äänettömästi menevät
raukeasti katselevat,
niillä ajat menevät

kylelleen...

meen pitkällein,
aamulla on pitkä päivä.
   tänäänkin aikaisin aloitin,
päivän touhusin,
silti
kaikkea en saanut,
mut kylellein mukaudun

tyhjäkäyntiä...

käyn tyhjäkäyntiä,
kaks minuuttia kesäisin, talvipakkasilla
neljät minuutit.
päästelen elämää,
ihan vaikka
kuorsaten

saapuja...

etäinen on saapujan tie,
kauas matka kerkiää,
luokseen tulijain.
saapujan kaiho katse ei
tervehdystä näe,
hänhän vain saapuu,
luokseen kohtalon

viisas...

viisas vaikenee,
sillä hän tuntee
suhdantteitten vaihtelut

viisas ei älyään ulos suo,
sillä
siinäpä
ois tyhmyyden
näkyvyys

viisas ei oo kenkään,
lähimpänä viisasta on koppakuoriainen,
sehän ei päivän valosta tykkää

pieru...

pieru on yksinkertainen tuoksu,
putkesta ulos tuprahtaa,
käymisen tuloksista
tupruttaa.
piereminen julkisilla paikoilla ei ole
kielletty,
se on kansainvälisissä sopimuksissa
sovittu,
mutta
kyllä se vaan
haisee
ilettävästi...

naurattelen...

ihminen voi hyvin,
jos on kasvoton,
tahi
kaksilla kasvoilla
eloaan vierittää

ihminen on köyhä,
rikkaat taitavat
herrain kielen

synnyin ja kuolen,
mutta
väiajat naurattelen,
ihan melkosen mukavastikkin

Pohjois Korea...

Pohjois-korea on Suomen ystävä,
kumpikaan ei kättäpäivää,
vain pienen maan
kohtalot,
suurten maitten varjot
laskeutuvat illoin aamuin

Suomi on luminen maa,
Pohjois-korea itäisen auringon,
kumpikin kohtaloittensa
alusmaa.

ihmiset vaan hyvän maan,
kummassakin hymy suin,
illoin ikävä mieliin tarttuu,
mutta sitä ei
lähiseutu nää

hallitus valehtelee..

hallitus valehtelee,
tahtomattaan kuvittelee,
mielivalla kutkuttelee,
sillä työttömyyden armeijat
kasvavat, niissä
on voimaa
tulevaan...

ikä ihminen...

mitä sie vaivojais
valitat,
kerää luus ja tuu
humpalle tanssilattian,
siellä
ellun kanatkin tasatahtia

valittaminen on itkusen laulua,
eihän sitä viitsi kauaa
kuunnella

ihminen joka on pitkälle päässyt,
on ikä ihminen,
ei mikään muu

punikin poika...

sammon hirmuhallitsija nordean valtasi,
ihankuin
ryssä ukrainan donitsin,
miks hää sen tek,
siihen on on yksi luonnollinen syy,
rahan ooppiumi
punikin pojan vei.

viikot...

kaikki viikot
vuosilta tuntuu,
vuoden huiput kolottaa,
ovat jääkylmiä
kiivettäviä,
haluan vain päivästä päivään
paistatella,
en viikosta toiseen

kiva mieli...

kiva mieli on makiampaa, kun
huono keli,
mielenpäälle maistuvaiselle,
elämän  sukset
mielenhyvän
luistavaiset,
karpalon makoiset,
lakkahillon täyteläiset

kiva mieli ei surua surkuttele,
kääntää suupielet hilloihin
maistuviin

rukoilee...

ihminen rukoilee hädässään,
olon onnessaan,
muuten hän hiljaa vainen,
muina miehinä peittoaan
päällensä suoristaa

varikseni...

varikseni hikoili sähkötolpan päässä,
vaikka oli nolla kelit,
maa huurteessa , eikä
käkikään kukkunut.
  varikseni näki eskimon,
pohjoisen ihmisen, se käveli poispäin kirkonsuuntaan,
sinne
kalmiston nurkille majottui.

aamut..

aamut ovat uusia,
eiliset nukuttu pois,
nyt
silmä kirkkaana päivääni
katson,
katson ja hymy huulillain
aamuain maistelen

ihminen on yksinkertainen,
jalat ja pää,
luu-kehikko nahkaa ylläpitää,
joka hikoilee liiasta
rasituksesta

aamu, tämä luonnon luoma hetki,
luurankoni on hyvin
pehmustettu,
pekonilla syötetty

pihakoivu....

pihakoivu luokseen pyytää,
tahi ei pyydä vaan syliinsä
ottaa,
koivu aikansa vanha,
lapsuudestani saakka oon
kylessään nojaillut
lehtensä syksyllä
haravoinut,
kuumilla helteillä varjossaan majoittunut.
 

kevätsäät...

kevätsäät jäät sulattaa
mielet ylös avauttaa,
luonnon herättävää ja
ihmisen
kevyemmin vaatettaa.
  kevät on talven jälkeen ja ennen kesää,
sitten vasta syksy ja talvi,
eikös ookkiin
mukavaa

itseni hoidokki..

laajasti aattelen,
kuljen omia polkujain,
muutkin kulkekoot

en ole kenenkään elätti,
en hoidokki,
vain itseni hoidokki

elämäni on yksinkertaista,
sitä tavanomaista,
sitä jokapäiväistä

ilettää...

ihmisellä on iho,
pintavaate,
samoin on ketulla,
ihovaate,
mutta se on kynitty jonkun hempeän rouvan
hartioille,
ketun iho,
voi, kun
ilettää

a´vot....

nieleminen on sapuskan
luiskauttamista pötsiin, jossa se jaetaan verisuoniin ja
aivokoppaan sekä korvan nipukoihinkin asti,
jos korva puuttuu, napa korvaa tilanteen.
  nieleminen on kiva juttu,
lutkauta evästä suuhus ja kielenpäällä letkauta se sisäelimiis,
niin,
a´´ vot
hyvin voit.

kilot...

ihmisen kilot puntarissa
viisartuu,
painossa vahvistuu,
muttei yhtään kevyempää,
vaikka varpasillain mittautan kokoain

synnyin sopivan kokoisena,
kasvoin herkut suussa,
nyt puntarini
viisartuu

arvat...

kaikissa arvoissa
ei päävoittoa,
tuskin missään,
mutta alavoittoja
tosi veikkailijoille,
pelureille onnen onkijoille

sekasikiö...

omenapuut huilaavat,
on talvi,
punatulkku tykkää istua ylimmällä
oksalla,
alimman jänis kuorinut,
vai oliko se rusakko,
sekasikiö

vierustat...

elämää ei voi peruuttaa,
ei pakkivaihdetta
laisinkaan,
on vain vapaat ja etenemis vauhdit
elon maat,
teitten vierustat kautta
elon kulun

yrittäjät...

yrittäjät on pois potkittu
ammattilainen,
pois unohdettu ahertaja
yrittäjän elonsuun.

heillä ei edunvalvontaa
missään,
ei,
vaikka
ystäviä kuinka

yrittäjä on tämänpäivän
orja,
lainsuojaton
ahertelija,
yhteiskunnan elättäjä,
mut
hällä ei
lainsuojaa lain

elosi...

elämä kukkii,
jos vain annat nupuille ilon tulla,
hoidat ja hyvin elelet
silloin kukkii kukkasi kauniit ja
parahaimmin itsesi miel

elämä on hetken verran,
ihan ainokaisen hetken,
kukkanuppusi verran

elosi on hetken verran,
aikasi mittainen

heikompi...

itseään heikompi ei voi olla,
silloinhan maahan vajoais,
pois tuulissa tuulettuis.

maailman johtajat...

maailman johtajat ovat varkaitten huoria,
ihan aivottomia
persläpiä.
kaikki, sillä valtaan pyrkivät vain
hullun etuoikeudella
kävelevät
politiikot

yhteiskunta...

yhteiskunta ei kellu
tyynellä järven selällä,
yhteiskunta ei kuki lumpeen kukan lailla,
ei iltahämärissä
sulojaan suo,
ellei
siellä ihmiset
tarmokkaat touhun
kättä lyö

jälki juttuja...

ihmisellä on suu ja
persläpi,
iho ja silimät kiiluvat,
unisen räpsyttäväiset.
  ihminen on luonnon
luomus,
isän ja äitinsä
alkupamaus

rumat ihmiset...

rumat ihmiset kaunistuvat,
kauniimmilla vain
ryppynen tulevaisuus

ihminen on kaunis, jos
osaa olla
myötätuntuinen,
vastakarvaiset ihan
rupikonnia, vaikka räpyttelevät hempeitä
silmiään

jokainen ihminen oli alkujaan
aito,
mutta lopussa
joku muu

ohi menevää...

olen ohimenevä,
tuskin tuttua
tunnetumpi

hyvä niin,
sillä tuskin minusta
ruohonkortta enempää

ihminen on aikansa
näky,
ihan hetken kohdallaan,
mutta uusia
ihmisiä sikisee

hiiri on paksuna iät ja ajat,
jyrsii nurkkiain,
hiirenloukut niitä verottaa,
mut
yhä vain joku
nakertaa

savustelen..

mikä ihme se, ellei jouluvalot juhannuksena
välky,
saunavasta ja
hulluna siikoja savustelen,
suven ihanuutta ihastelen,
tovin toruja kuuntelein,
sil
vaimoni on topakka
ihminen

kielomeri...

sumuinen aamu,
harmaasti herään,
mutta olen tavoillein uskollinen ja nousen
päivääni,
aherran sen iltaani ja sitten
unimaille untuvaisille,
kaukaisille kielomerille mieleni uinuu.

helppoa on herätä ja
juoda kupin
kahvia

naurattaa,
sillä itku herkistää,
joten polkaksi vaan

vanha ihminen...

vanha ihminen paljon nähnyt,
eihän hän aina ole
nukkunut
  lapset kasvattanut,
yöt läpeensä
valvonut,
huomista päivää valvottanut.
  vanha ihminen on hiljaisen varovainen,
rakkauden iloinen,
huomiseen kurkottava,
sillä hänhän tietää

maaseutu...

maaseutu autioituu,
köyhät pakoon kirmaa,
juoksujalkaa
kaupungeihin kurkottuu,
sill
niin on
maaseutu kallista ihmisen
huomistaa.

ihminen...

ihmineen elää tai
on entinen ihminen,
kuollut vaan maatuu,
matosia lihottaa, joita kalamies koukkuunsa
sitoo ja
komia ahven körmyjä vetelee

ihminen on eläisään terve,
kitkerä ja
suulaan sulava

ihminen luo ajanvietettä,
kusta ja paskoo,
hampaitakin harjailee,
kaljuilla ei ole
hyviä romansseja

ihminen on loppujen lopuksi
turhake,
mut
kauniit on silmänsä
sen

vartoilee...

mikä tärkeäää lie,
siihen vatsa vastauksen
evästää,
nälkä on kurja mieli, vaivainen ja
suutuspäinen

kylläinen ihminen
hautaan jo,
nälkänen evästä
vartoilee

ihminen on vaihtuvainen,
ylilihava ja luun hauras lihaton,
ihan vaan auringonpojan
luonnon oikku,
lehtolapsi
elon kulun

lauma...

ihmisen täytyy olla
laumassa,
susilaumassa,
jossa saalis maukkaimillaan,
jos ei
alimmainen

yksinäinen susi syömättä jää,
ikäväkin
karhuaa,
yösijaa ei
pelloillaan


lauma, yhteiskunta,
siinä on ihmisen
elo,
muuten syömättä
jää

yksin...

yksin elämääsi elät,
seuranais muitakin,
mut yksin vain
olet itsesi
kansas kaksin

ihminen haluaa asua toisten lähellä,
mutta olla
heistä kaukana

yksin on metsämiehen
mentävä,
korpikuuset seuranaan,
taivaan sinikansi
suojanaan

karamelli...

karamelli pyörii poskessain,
makiaa on
lutkutella,
hyvällä mielellä maiskutella
  pastilli mansikan hyvältä
maistuu,
kielenpäässä
hyvältä tuntuu

vakuutu...

mietin, kun en muutakaan voi,
mietin asiaa puolilta toisille,
aattelen ympäripäitten
mietin, mutten
edelläänkään vakuutu

kissat...

kaikki kissat eivät susia ulvo,
eivät rottajahdissa
päivin öin

mun kissani on lukion opettaja,
laskentataitoa yhtälöittää,
tukkaani haravoi

kaikki kissat ovat
viiksekkäitä,
norpan serkkutyttöjä
saimaan aaltojen

keskustapuolue...

keskustapuolue vei lapsilta
lapsilisät,
kokoomus nauraa rätkätti,
siinähän kurjat
kuihtuu

itkettää,
enemmänkin

persut mielihyvin
herran salongeissa,
kurjat kannattavat
heitä
vallassaan

surut..

elämän surut,
mitä lie,
ilot enempi
miellyttää

taipaleeni...

taipaleeni on kohtalon tie,
minut tielle
johdettiin

kuljen matkani pään,
kun saavun,
hengähdän,
ellen saavu,
sit huohahdan

matkani pää on
siellä jossakin,
sinne kurkotan,
sinne jalkani astuvat

yö...

ilta saapuu,
jalat kotiin käy,
meeen sohvallein,
pois muista,
muttei
illasta,
jolla on yö tukenaan,
yö,
jollon ei päivän työt näy,
on vain
omaa aikaa
hiljaisten aikojen

venäläinen maa...

venäläinen maa,
pelottavan
kokoinen,
siel ihminen teuraaksi monen suun

venäläinen maa,
siel ihmiset miun kaltaisein,
hyvän mielen
kultaiset

mut miksi voimalla uhkaa
venäläinen maa,
jolla ei villasukiakaan
aroilla talvisen maan

kuljet....

kuljet vaikket mihinkään,
istut ja menneitä muistelet,
tulevaisuutta haravoit,
kuljet pitkän matkan
itseäis

muuttolinnut...

joutsenet laulavat tullessaan ja
mennessään,
joutsen,
kevään tuoja ja syksyn saattaja,
kiuru huomenna ,pääskynen
seurassaan,
mut
vastäräkki se pihoillain jo
toistapäivää herrastellut

avara...

maailma on kodin ulkopuolella,
iso ja avara,
sinne pääsee linja-autoilla,
taksilla ja omalla datsunilla.

tyrannit...

se yhteiskunta, joka
sortaa heikompiaan,
unohtaa lapset ja koulutuksen,
vie elinmahdollisuudet heikommiltaan,
sellaisen yhteiskunnan
johdossa täytyy olla tyrannit

kurjuus...

kurjuus maksaa paljon,
niin paljon,
ettei sitä kukaan tahdo,
mutta
joskus
sen saa
luontaisetuina

kiitos...

kiitos, että olet,
en
kaipaa
muuta.

kaikki elämät...

kaikki elämät,
kuolleetkin elämät,
kaikilla on joskus hymy
herkässä,
silloin, kun itkultaan
kerkiää

elämä on kitukasvuista
ylipaksua,
hoikkaa huovuvaa.

ihmisellä on varpaat,
hevosella
kaviot,
ihan sama,
käyttötarkoituskin
yhteneväinen

pilvipoutainen sää...

pilvipoutainen sää,
mitä tarkoittaneekaan
  etsin aurinkoa,
tähän saakka se on loistanut tuon kuusen takana,
tähän aikaan aamusta,
mutta nythän on pilviputaisen sää,
joten loistelamppuni
siellä piilosilla,
pilvientakana,
mut kuusen takana kuitenkin.

lomautettu...

lomautettu,
melkein teurastettu,
hengissä kituen,
vaivoineen kaikkineen.

itku ei karskiin ilmeeseen
mahdu,
mut
sillä on tunteensa

lomautettu,
tyhjäksi

rehellisyys...

rehellinen ihminen,
tuskin monikaan,
muuta kellä omatunto soimaa,
hän lähimpänä tunnon kultaista
tietä kulkee.
  odotatit itseäsi,
varastit aikaa,
vietit aikaa itsellesi,
kaikkea joka päiväistä,
siksi rehellisyys on tavoiteltava
tunne ja
askel

avain...

luottamus kaikkein kallein
avain sana,
rakkauden ja ystävyyden,
hommien jos jonkin moisien,
ne syntyy luottamuksesta ja
vain siintä.

välistä voit vetää,
kaksilla korteilla pelata,
elää ja jutella kaksilla
kasvoilla,
muttet koskaan luottamusta nauti.

luottamus ei suuria tarvitse,
katse ja tunne,
niissä se on.

teflon...

saumaton elämä on teflonia,
vailla mitään tunnetta
kummempaa.
ommellut kutimet kertovat
eletystä.
  rakkauttakin hihoissa roikkuu,
menetettyäkin, mut
hymy suupielissä yhäkin
riippuu...

tulimeret...

olen vain,
en sen enempää.
tiedän kuntoni
  rakauden salamat ovat minua
kylvettäneet,
olen siksi vain,
sillä tiedän, sinun tulevan
tulimerten yli,
tulet ja jumaloimme mieliämme,
joita tulimertet suojelevat

valheet...

kaikki valheet eivät valheilta tunnu,
teithän ne hätäpäissäs,
rakastaissas minua.
   sinä ja minä
keskenkäyneitä
hupakkoja,
meillä valheetkin rakastavat,
valkoiset valheet,
tummat jo ukkosmyrskyä oottavat

riekon rinta...

kaikki keväät ja muutkin vuodenajat
sinua vartoilin,
mökkiäni lämmittelin,
sinua outtelin.

viime kesänä laskin, että oon varronnu
kolkyt kevättä,
ja pari päivää päällekkin,
ny
riitti

tiristelen siansivua kodossain,
tunturissa kotonain,
et tullunna,
mut
riekko tul,
maistelen sen rintaa,
muistelen  yhä sun pintaa.

pilvinen...

pilvinen sää,
usvainen, hieman sateinen,
alakuloinen mieli

kävelen ja katson muita,
ihan minun oloisiani,
kävelevät samoissa
tunnelmissa

meen kahvilaan,
lämmin istuin,
ystävällinen ilmapiiri,
mut sää yhä
sumuinen

tuuli..

kaikkialla näkyy
hyvä tuulta,
mielihyväistä tulevaisuutta.
   jalkani eivät tavoita kulkuain,
niin kovin haluan
hyvää tuulta,
tuulta,
joka pyyhkäisi juuri ohitseni,
luoksesi
lämpimään.

Esun Runot ja Mietelmät: heippähei..

Esun Runot ja Mietelmät: heippähei..: heipä hei ja hellurei, meen ja tuun, mutten istua mahda, sillä meno on päällänsä, heippa hei ja hellurei

heippähei..

heipä hei ja hellurei,
meen ja tuun,
mutten
istua mahda,
sillä meno on päällänsä,
heippa hei ja hellurei

padasjoki...

Padasjoki on Päijänteen helmen
pikkukunta,
niin pieni, ettei
sitä edes huomaa,
hiljaakin on.
   mut tulkaas kylään,
silloin riemuliiterissä soi,
Päijänteen helmen komein kunta
sinut itseensä vierustaa,
laineille taivuttaa,
eloonsa mukavuuttaa..

rikas ja köyhä...

raikas ja köyhä,
lapsia molemmat,
mut miksi vain toinen
osattomaksi jää,
miks toiselle mammonaa satelee,
kun toisele ei senttiäkään

älyllä ei sijaa lie,
sil
osaton osaavimmin laskee,
sujuvammin lukee,
mut ehkäpä vain toisella
suku hyvin voi

Nordea---

Nordea,
pankki kaiken voipa,
nyhtäjä tämänajan,
nyt
uudet kujeensa tilisaamisten,
pimeätä kauppaa
tilitiedoin,
niistä ei herra kysele,
tuototkin ilman
veromerkkiä,
sillä Nordea osaa olla
kieron mallikas

lahtarin laulu...

kokoomus ja kepu ne
köyhää lahtaa,
mielipuolihulluina
ensin heidät manista putsaa,
sit pelloon syrjään
lesken lehteä kukkimaan.

kokoomuslainen kiilosilmä,
häntä koirakin pelkää,
sil
raaka on miel puol

keskustalainen,
ihan imisä otus,
luikkii sieltä mis
aita matalin,
hän ihmisenä
katalin...

ilmat...

elämä on ilmoja,
hyvänsään aikoja,
ukkosilman tuulisia,
poutasäitä,
sumuisen aamun tuoksuvia
siristelevien silmien
kirkassäitä,
elämä on
enemmän, kun jaksankaan.

alkajaiset...

kesäkuu hieman myöhemmin,
nyt kevätkuu
huuhtikuu.

luonto huokaa,
talvesta heräilee,
penkkojaan sulattelee

haistelen elämää,
kevätkuun tuoksuja,
elämän alkajaisia

luonnollinen monopoli...

luonnollinen monopoli,
siinä menestyvän yhteiskunnan
salasana kivuton.

julkinen valta on iso kuva,
yksityinen kivasti
työtä täydentää

markkinatalous onnistuu
vain, jos
luonnollinen monopoli
taloudessa
tahtia määrää

huominen...

huominen toivon suo/
uuden alun alkupää/
tänään kumarruit elämässäis
se sinua enemmän kasvattaa
kuin kaikki muu/

huominen alkaa alusta/
olet mahdollisuuksien äärellä/
aloita ennakkoluulottomasti
sillä
olethan
epäonnetkin kokenut/

alusmailla...

maan ja taivaan alusmailla
ihminen pien,
luonnon suuren ja
ihmeellisen

tääl hän hetken viivähtää,
matkoihinsa matkustaa,
vain jäljet hetken jää,
lopulta muistokin
haaleaa

ihminen, aivankuin
luonnon kuiskaus vaan

rakot....

haravoit pihaasi,
kevät,
talvi meni,
kesäkunto,
niitä mietit samalla, kun
hanskattomat kätesi rakottuvat

kevät saa rinnan nousemaan,
katseen kirkastumaan,
tulevaisuus on valoisempaa

kevät on vain hetki,
kuten rakotkin

hiljainen sanoja....

hiljainen sanoja,
tulikivenkatkuinen kertoja,
mielen ja sielun sanelija,
semmoinen ihminen
elää,
sanalla sanoen,
joka
solullaan...

ken...

ken toista moittii,
hän nimensä unohtanut,
tapansa kadottanut

oma napa,
toisen napa,
niillä on kantajansa

ken toista moittii,
hän nimensä
muistakoon

päänuppi...

ihmisen onni asuu
nahoissaan,
sinun kuosissa,
päänupissasi ikiomasi.
ihminen jaloittelee ja
tuulettelee päätään,
muttei voi
onnelle mitään,
sehän asuu vuokralla
päänupissasi.

kylmä ilma...

kylmä ilma lämmittää jos
kuljet rivakkaammin,
aattelet keskustan ja persujen
voileipäkakkuja,
kokoomuksen juomalauluja
köyhän ihmisen iloksi.
  kylmä ilma saa
jalat alleen, jos vain
ajattelet...

keskustapuolueen kannattaja...

tavallinen ihminen,
vaattet yllänsä,
varallisuus päällänsä,
hän kuoleman kalpea,
mut
yhäkin rakastaa
kurittajaansa,
äänestää keskustapuoluetta,
jossa peltohiiret leikkiä lyö, veikkaavat milloin kuolet
sukupuuttoon

kiinteistövero...

maksan kiinteistöveroni,
en saa poistoja,
pellon omistaja saa,
sillä hällähän
maatalous tukenaan,
tukiaisten viljelykset

rikas...

rikkaan täytyy olla parempi ihminen,
kun sillä kaikki on
ylellistä

kävelen seinustojen vierustoilla,
mulla on kirpputorin kierrätystä
päälläni
enkä muutenkaan
rikas

rikas ajaa ohitseni,
kävelen,
eihän mulla
muuta

burana...

jos sairastut,
kuole kunnolla,
älä jää
soten juoksumatoksi,
sillä siinä
kuihtunut terveytesi
tarvitsee buranaa ja toisenkin...

kapitalisti...

kapitalisti ei nuorru,
hällä veren maku suussaan,
tekopyhä asepuku,
vainajaksi pukeutunut
kapitalisti,
joka siskonsa perinnön
joi

mut hänpä ei tiennyt,
että luontoäitee hälle
selkäsaunan armoisan,
hänestä kurjan kulkurin
pyllynpyyhkijän loi

siskot...

kaikki siskot eivät ole vaimoja,
ovat vain
ventovieraita,
perhosia tukkisavoitten,
ropsipinojen ilomieliä

siskot on jonkun veljiä,
tai ainakin toisinpäin

siskot ovat yleensä
blondeja,
veljet täys
kaljuja

hetkinen...

maailma ei ole elämän
kokoinen,
maailma on pieni hetki
kedon kukka kukkii ajallaan,
tuulet tuivertavat ,
mutta elämä on hetkinen

Tittelit...

Olet kouluja kolunnut,
Titeleitä takonut,
Arvoja nostelut,
Muttet
Rakkautta ihaillut.

Tyhjät kasvot...

Maisemat ovat avarat,
Yksiön ikkunan kokoiset,
Keskellä helsinkiä.
Ihmisiä,
Epätoivoisia,ei lainkaan perhosia,
On vain vaihtuvat liikennevalot,
Tyhjät kasvot niitä
Tottelevat

Länsimetro...

Maaseudun tulevaisuus
On kottaraisten käsissä,
Metsämiehen unelmissa ja
Kunnantoimiston
Ikkunavaloissa.
Maaseutu on ruiskaunottarien
Kotipesää,
Mut
Sinne on pesiytynyt
Huonot unelmat,
Länsimetron pysäkit.

Silti...

Ihminen laulaa ja juo,
Toiset eivät
Kumpaakaan,
Silti ovat
Ihmisiä.

Menot ja tulot...

Kaikki menot on tuloja,
Paitsi taloudessain.
Ilmaista ei liene
Ilmainenkaan,
Sil
Silläkin tulonsa.

Laulellaan...

Elämä laulaa niitä lauluja
Joita sinä sävellät,
Laulat ja muutenkin esität.
Ihmisen aika on pieni,
Hyvkin lyhyt,
Muutama aamu vaan,
Joten
Laulellaan mukavia vaan.

Alustat...

Hyvä mieli syntyy,
Kunhan alustat itsesi
Hyvin,
Et pahoja hengittele ja
Hymysuussa kuljeskelet

Kuulostelet...

Kuulostelet, jokohan pöly olisi
Laskeutunut.
Riemastuit eilen toven teolla,
Sanoit kovat sanat äänekkäästi,
Annoit jaloillas rytmiä
Mielen ilmaisuusi.

vuosirenkaat...

kuljen matkaani
jokapäiväisillä asioilla,
syön ja nukun,
aivankuin tuulispää
   miksen voisi olla, kuten luonnon puu,
sehän vain tuulessa latvaansa
heiluttaa,
vuosirenkaitaan kasvattaa

yltäkylläisyys....

elämän kyksymykset ovat
ajatustani suuremmat,
ne pienimmätkin.
  toivoisin osaavani elää
nälkäni mukaan,
en ahneuteni yltäkylläisyyden

untuvaiset...

ilta on levonmaan,jonne
mieleni halajaa ja pääni tyynenä
tyynyyn painautuu,
unimaille untuvaisille
   ilta on sadun maan,
tuhansin unelmien
haavemaa,
siksi sinne jokainen ilta
pääni unisen kallistan

Huimoo....

Sillo huimoo, kun veri päästä
Häviää,
Varpaisiin asettuu.
  Kengät pieneks käyp,
Pää harmaana hartioilla notkuu,
Polvet setsuuria lyö

Varikseni...

Varikseni nuokkuu valotolpan nokassa.
Valvoi koko yön,
Ootteli tyttö ystäväänsä.
   Tämä ei tullu,
Heilasteli haarapääskyn kanssa,
Tuon retostelijan.
Valkoposkihanhetkin rietastelivat
Koko yön ja kissa venytteli saunan rappusilla,
Joten ei voinut sinnekkään mennä.
Variksen elämä on joskus rasittavaa,
Joutuu vahtimaan tonttiaan vuorokaudet
Läpeensä.

hymy huulissa....

elän, niin, että hyvältä tuntuu,
joskus kolottaakin,
useinkin huonosti,
mut
hymy huulissa

kiitos...

kiitos, että olet,
voin aina sinuun turvata,
myös
aatoksissain

aamuisin...

aamuisin ei tarvitse viisaita
kutoa,
riittää,
kun nopiasti nuttu niskaan ja
rientäminen töihin,
myöhästyminen bussista ja
seuraavaan odottamista.

sinä...

sinä olet jonkun tärkein ihminen,
sinäkin tarvitset jotakuta,
me kaikki tarvitsemme
jotakuta,
yksin vain menisimme
pois.

kumartaa...

tunnot ovat sielun pyhimpiä,
myötäeläminen jaloa,
ken nämä taitaa,
hälle elämä
kumartaa

toinen...

miksi toinen tärkeämpi toista,
miksi toinen enemmän,
kuin
toinen ja moni muu,
miksi lehmä ei lentää voi

vain luontoäitee ymmärtää,
mut
lintupoikasetkin pesässään
evästä kurkottaa,
voimakkain eväät ensin saa,
muut sitten,
jos emo elää saa

elämä lienee kilpailuilla
juostu,
ahneudella syöty,
huominen on toisen

Vuonon suu...

Kauniit ilmat eivät
Kylmiltä tunnu,
Vaikka on sydäntalvi ja karuimmat
Pakkaskelit.
Hiihtelen aurinkoa vasten,
Se mut lämmittää, siit
Mä suuntaani kohden.
Kohti
Vuononsuuta,
Karun jäämeren.

Dösäkuski

Tulin ja menin, saavuin ja taas
Palasin.
Oon bussikuski keskikaupungin,
Ahtaiden kadunkulmien,
Ihmisvilinässä dösääni
Ohjastan,
Ihmisiä poimin,
Pois tyhjennän.
Hymysuussa illansuussa,
Aamusella uniset huomenet toivottelen,
Sillä
Asiakkaathan mulle duunia suovat,
Josta elantoa itselleni jakelen.

Pätemätön...

Valelääkärit,
Pätemättömät  lapran
Rokottelijat ja
Iloisella mielellä olevat kätilöt
Meitä
Hoiteloo

Rikkaat...

Rikkaat,
Älkää kaikkia vähävaraisia
Kupatko,
Sillä
Muuten joudutte
Toisianne kynimään.

Mamut...

Varistani närästää,
Sitä suorastaan vituttaa,
Nostelee jalkojaan vuorotahtiin sähkötolpan nokassa.
Jos ei vuorotahtiin,
Tippusi ja se ei lintusein itsetunnolle sopis,
Sillä alhaalla kävelee mamuja.
Laumoittain, paskovat kaikki paikat,
Huutavat hullun lailla.
Varistani kuumottaa,
Se ei voi sietää noita valkoposkihanhia,
Mamuja.

Hyvä miel....

Hyvä mieli laukiaa pienestä,
Suutahtaakin jonninjoutavasta.
Ihminen on kuin,
Luontoäiteen mieli,
Kesäheleän ukkonen,
Taivaan jumalan poikanen,
Muurahainen pien.

hymyhuulet...

viel kaikki hyväksi muuttuu,
asiat yleensä järjestyvät,
mutkilta suoriutuvat,
apeista mielistä,
hymyhuuliin taipuvat.

unimaat...

elämä nousee aamusta,
iltahan vierähtää, ihan
iltaruskoon saakka,
jolloin unimaat makoisen
maistuvaiset,
pitkän päivän täytteiset.

voikukka...

voikukka pientareella
huomentaa,
on kevät,
juuri saapunut,
vaivihkaa laskeutunut.
solisevat purot,
huvenneet hanget,
silmut lehtipuisa ja auringon
hyväilevä lämpö,
elämän lähde

saavuit...

saavuit kotiisi.
päivän töitä paiskit,
hymysuuna ihmisiä
palvelit.
nyt
saavuit
itseesi.
  on ilta,
kotisi ei vaadi hymyä,
antaa luvan itkeäkkin,
saavuit itseesi.

Suljet...

Avaat ovesi,
Suljetkin,
Et muuta,
Yksin,
Suljettuna.
  Ikunasta valo kurkistaa,
Sinua ei kiinnosta,
Suljit itsesi

Tähdet...

Ilta tuikkii,
Tähtiverho leikittää
Kuutamoa täydenkuun
Tummana taivas hohtaa,
Kaukana lie avaruus,
Mut tähtensä kanssa leikimme
Läpi täydenkuun.

Hyvät hetket...

Hyviä asioita on vähän,
Siksi jokaista hetkeä
Hyvin mielin koettelen,
Sanoillani hyväilen,
Tervetulleeksi toivottelen.

Hetki...

Hetket,
Niillä on sielu,
Huominen ja
Kaikki ajat

Maallisen verran

Kun täältä kerran lähden,
Tuskin puun latvat heiluttavat
Ei leivo laula,
Sillä olinhan  vieraana,
Maallisen vaan

Ihmiset...

Näin romanialaisen kerjäläisen,
Näin ihmisen

Näin westendin raharikkaan,
Laski rahojaan,
Näin ihmisen.

Katsoin peiliini,
Minä duunari,
Saisin olla tyytyväisempi,
Näin itsessänikinin
Ihmisen

Heikompi....

Heikko ontuen elää,
Hälle rikas ei huomenta sois,
Mut
Luojapa autuaampi.
  Huonompiosaisella ei
Rikkaan virkaa,
Tiellänsä vain
Elon virtaa.

Tyhjänpäälle....

Mietin ja tuumailen,
Ääneen en tohdi,
Kuulisivat kaikki,
Ja veisivät sanat suustani.
  Joutuisin tyhjänpäälle,
Aattelisin tyhjää,
Sil
Eihän  minulla muutakaan
Mietittävää.

rakkaus...

rakkaus on ihastusta,
luottamus saa sen
kukkimaan,
kauniisti kasvamaan,

katselen...

katselen ikkunastani,
näen kauaksi,
vaikkei ikkunaa olekkaan,
kastelen kukkaani,
vaikkei
sitäkään

minua itkettää...

minua itkettää,
loputtomiin itkettää,
lohtuni on
mennyt,
elämäni katsosi,
olen tyhjää,
loputtoman tyhjää

syksyn kirjavat...

elä jokainen hetki,
kuin se olisi viimeinen,
elä kaikki hetkesi
ennen viimeistä

kohtalo katsoo,
ottaa ja
kulkee pois

ikävä jää,
muistot
syksyn kirjavat

jalorotuinen...

kylmä hiki valuu ohimoilain,
vaikka olen tulessa,
kuumotan.
  katson jalorotuista narttu-kissaa,
se kerto juuri,
et
kun kerkeen kuoleutumaan,
sen jälkeen oon sen
kolli.
  hiki valuu,
en taho
kuoleutua.

kummallisia perintötekijöitä...

kaikilla kissoilla on
viikset,
kaikki hiiret vikisevät.
  kummallisia perintötekijöitä,
sillä
kissa oli ensialkuun
marjanpoimija,
hiiri taas
suuren kartanon herra.
   nyt toisiaan kyttäävät.

vanhemmuus...

vanhemmuus on huolia,
ilonpäiviä mukavia,
elon kirjavia.
huolet lapsista,
isot ja pienet,
mut aina ennen omia.

viimeiset hetket...

viimeisillä hetkillä
huokaat ja katsot
elämääsi.
kertaat eletyt ja elämättömät,
muistelet ja väistelet muistojais.
viimein huomaat,
kuinka pieni oletkin
vaikka kartanot kullatut
sulla ois

hyväiltyy..

kohtalo on julman kaunis/
jokainen hetki voi olla
viimeisin/
kaikki voi olla huomenna pois/

elä kuin se näin ois,
vaikka toisin oiskin,
siit tuntois hyväiltyy

vain elämää...

vain elämä on todellista,
ennen sitä ja -jälkeen,
vain jäljettömät jäljet.
    elämä aukeaa, kun silmä ripsiä hieman raottaa,
elämä taasen
sulkeutuu, kun on pidemmän aikaa
ripset kiinni ja ei hengästy.
     ihminen on aikaa,
sekunnilleen,
vuosikymminiinkin,
jokunen satasen vetää,
mutta ei kahtasataa.

juopot..

juoppot tanssittavat valotolppaa,
laulavatkin niin kuuluvasti,
että valo himmenee,
pihamaa tummenee.

juopot kotiutuvat aamuyöstä,
portsarit käteltyään,
kolikot jätettyään.

hyvästi selvä päivä,
valotolppaa he yhä
tanssittavat

siinäpä se....

niin paljon halusin,
niin paljon keräsin,
mutten huomannut
sinua

aikani on valunut,
muistoilla verhoan,
kaiken itseeni
talletan


miksi näin,
miksei niin,
niinpä siis

kukat.....

kaikki kukat kesähelteillä
kukkivat,
elämää kukkivat,
sinäkin
kedon kaunein kukkanen

näen...

näen, kuinka kuljet,
haluaisin pysäyttää,
mutta
kuljen hitaammin,
etenet pian näkyvistäni

suunnilleen...

kaikki mikä on suunnilleen,
on
hujanhajan,
puolittain jotakin,
tuskin mitään

ainoastaan kalamies
voi olla
suunnilleen pyydyksineen
ahtia narraamassa

jämpti ele,
siinäpä varma
ote

levähtänyt...

levähtänyt olo,
pois on kireys hartioiden,
kaikonnut mielen päältä,
levähtänyt

levähtäneellä hyvä miel,
jalkakin ripeästi nousee,
hymy
vastaantulijalle helposti
helähtää,
levähtäneellä

varikseni..

varikseni oli iloisella mielellä
heti aamusta alkaen, sillä se oli
onnistunut nyhtämään
punkin niskastan.
  punkki oli koko kesän imenyt
lintuain kuivaksi, yötä päivää
imeskellyt.
nyt punkki irtaantui tästä elämästä,
joutui ahneen lokin sisuksiin.
varistani huvitti siis myös tuo
lokin kohtalo.
  lokki oli paskonut lintusein sähkötolpan päähän,
mut nyt
ollaan sujut tuumaili lintusein ja
nauroi oikein
räkäsesti.

koeta kestää

koeta kestää,
anna aikaa itsellesi,
istu alas ja mieti, tutki ja
vielläkin mieti.

asiat yleensä järjestyvät,
anna aikaa,
huuda
vaikeudet taivaan tuuliin,
siellä
luontoäitee ne puhdistaa

toisin ois...

tein tehtäväin,
punnitsin ja vääntelin,
sitten päätöksein tein.
teinkö väärin, sen aika
näyttää,
mut
mieleni on kevyt,
toisin ois,
jos toisin ois

Surullinen hymy....

Kohtalon tekevät kädet,
Eläväiset mielet,
Rakastavaiset sydämmet.
Kohtalo tulee kyselemättä,
Se on elämän näköinen.
   Kohtalo voi tulla surupuvussa,
Juhlavissa vaatteissa.
Hymysuussa ilonpidon,
Mut useimmiten sillä on
Surullinen hymy.

Sydän rakastaa...

Sydän rakastaa ikuisesti,
Elämän enemmän,
Jokapäiväisen ikuisesti.
Vaikka kaikki kaatuis,
Tunteeni rakastaa pystyssäpäin,
Sydämmein ikuisesti.

Tyhjä...

Olen tyhjä,
Olen vaikka kaikkea saanut,
Paljon kokemalla hakenut.
En osaa olla myötäelämättä,
Siksikö  kaikesta täynnä,
Osasta kuivaksi tyhjentynyt.
Tyhjenen niin kuiviin,
Etten itseäin huomaa.

Kunniani...

Kunniani kuulin,
Kuulin ja polvistuin.
Enkö tämän enempää.

Uuvuttaa...

Uuvuttaa, en jaksa kauempaa,
Käyn selällein pitkittäin,
Huokaan hetkisen,
Sit jälleen syvään
Huokaan ja sorvin ääreen
Ahkeroin.

pelon mielet

sotaisat vallat,
arat ihmiset,
pelon mielet

sotakoneet sotavalloilla hulluna raivoaa,
ihminen alasti,
pelon kylvämässä elämässä,
hullun vallan mielivallassa.

sotaisat vallat,
mielipuolten
pelon mielet

myrskytuulet

myrskytuulet salamoi,
luonto kumartaa,
maa tutisee.
elämä on luontoäiteen
käsissä,
siinä ei ihmisen nerokkuus
paljoakaan