päivämäärät...

Elämä on päivämääriä,
kaksi tärkeämpää,
tuleminen ja lähteminen,
mut
päivämäärillä  muitakin tuloja ja menoja.


Muu luomakunta  jollain ajoillaan syntynyt,
lähteekin,
mut
ne päivämäärät
elämää suuremmat.

Tänään on syyskuun ensimmäinen,
ruska pihakoivua koristaa,
pois linnut liitäneet,
mieleni keväästä vaipunut,
ruskan syliin taipunut.

iltapäiväsi

Taiteilet elämääsi peilistä,
kuvaasi kääntelet,
iltapäivä luo kulmiisi
ripauksen aitoa neitsyyttä.

Muistelet nuoruuden
huolettomia hetkiä,
aatokset viipyvät kohtaloissasi,
silmäsi muistoja kaihoisasti
selaavat,
eletyt hetket ovat tämänpäivän
sielukkaat,
peilisikin sen todistaa,
olet iltapäiväsi neitsyt.

viisas...

Viisas ihminen itseoppinut,
keinoälyiset ovat
muiden
opettamia,
tekoviisautta.

Arkielämän uurastukset
tuhannet epäonnistumiset,
niistä
viisaus
virittyy,
ja vainen sen verran,
kun ihminen tarvitsee,
liiat opit
joutavanpäiväisiä.

petäjä...

tiedän kuolevani,
en tiedä milloin,
mut
elän siihen saakka,
nautin piruuttani,
sillä
varksetkin morjenstavat,
ovat vilpittömiä luontokappaleita.

syleilen petäjää,
ainoata puutani,
iänikuista kaarnakylkeä.
petäjä puskee   elinvoimaa,
tunnen lämmön,
aistin elämän
jyhkeyden.

lampunvarjostin....

köyhä köyhää sortaa,
rikas rikasta ahnehtii,
kulkijat maankiertäjät,
heille kaikki tyhjänhyvää
markkinoitten  humupäivää.

rikas ei rakasta sydämmellään,
hällähän rakkauskin optioillaan,
köyhän rakkaus istuu
lompsassa sosiaalitukien.

kärpänen on rakastunut,
hällähän elämä lampun varjostimessa,
tämän kesän
ainoastaan.

sitkeä...

kuljen vaikken jaksaisikaan,
paikoillain kuolisin, pois
unohtuisin.

elämäni on toisenmoista,
haaveilin toisenlaista,
mutten siihen yltänyt,
nyt näin vaellan.

iloitsen joskus,
harmittelen useimmin,
itseäni sadattelen,
miksi ei kuvani kauniimpi,
miksi en ranteitani vahvempi.

kotimökkini ikkunasta
ihailen kuihtunutta
katajaa,
sitkeää vaeltajaa.

syystuuli....

syystuuli ohitseni humisee,
en mukaansa jouda,
elän kesäheinän aikaa,
vainioiden viljavien,
orastavien laidunmaitten.

en iloita enempää kehtaa,
ruska kauniimmin,
hymysuineen luontoa komistaa.

täysikuu,
syysilta,
istun rappusilla,
sinitaivaan alusmailla,
luontoäiteen tiluksilla.

ilta kuutomasta varjostuu,
näen kokoni,
kissanikin ymmärtää,
syliini istahtaa.

piennar...

Näen huomiseen,
mut
eilisen kadotin,
uin elämän unelmissa,
arkisissa pyhävaatteissa.
  En istua malta,
enhän huomista kurkoittelis,
vaan eilistä muistelisin,
elän silmilläin,
käteni auttavat
jalkojain,
maisemani elävät,
kuljen tien piennarta,
huomiseen.

syli...

Nuorena posket kauniit,
vanhempana pakkasten punoittamat,
mieli kevään iloinen,
talvipakkasten rapsakaat.
Nuori ihminen,
vanhan poikanen,
tyttökin.
  Nuoren elämä,
jotain muuta, kun vanhempien,
mut
lämmin syli,
sitä ei nuorikaan unohda.
  Lapsen emo,
äitimaan,
isänmaan,
hällä tunteet huomisenkin,
pentunsa kaitsavaiset.

tavallista....

Elämän tärkein tehtävä on pysyä
hengissä,
muuten
hommat hurahtaa ohi.
Elossa pysytään,
kun varjopaikoissa vain
poutasäillä,
jottei ihosyötä
tulistuis.
Syödä pitää keritä,
jälkiruokaakin,
niil pituutta varteensa,
leveyttä kuppeillein.
Elämä on itkun hymysuita,
ihan mukavan
tavallista.

lapintaikaa...

Ihmiset kulkevat,
eivät minnekkään,
työttöminä moni itseään kuljettaa,
Ulkomaalainen hymyilee,
työtön luonnostaan,
veltton näköinen.
  Junassa ei ole tunnelmaa,
ei ainakaan tässä vaunussa,
ylilihavat työttömät ansiosidonnaisilla,
muukalaispasseilla etelän hemmot,
lapin kairoilta kuuluu
ilonääniä,
siirryn seuraan.
  Iloitaan tunturimiehen seurassa,
koltan-saamelainen mielikieli,
laiha kylmäsavustettu,
mut
minulle maistuvainen,
hän ei kieroile, mut
kiroilee,
kuten lappilaisen kuuluukin.
  Herään
rautatieasemalta,
olen putsattu,
ylilihavat vieneet
massini,
kolttaveli hymyilee,
lapintaikaa.

aamu...

Heräsin ennen sarastusta,
kaukana loimuttaa itäinen taivas,
muualla
tummuva yö hiljaisuuttaan
verhoaa.
  Aamussa tuoksuu
uninen mieli,
kasteinen  huomen,
äänetkään eivät
korviain kosketa.

  Tänään pilkon voimieni takaa
puita,
jottei vilun kolkko humina
pirttiäin talvella
valtaisi.
  Kissalleni kaikki samantekevää,
nilkoissani kyhnyttää,
kehräten mieltäni hyvittää,
kermakupillisesta vielläkin
mielissään.

eläjä....

roimat sanat,
tunteiden tuskissa
sanotut,
mielen villeissä fiilingeissä
loihditut,
roimat sanaset,
sielunsa täydeltä.

jos et taida puhua,
et haastele,
katsot itseäsi,
et elämääsi aavistele,
sinähän olet uinuva
eläjä.

sanelin itseni puhtaaksi,
niityt lakastuivat,
taivaanrantani elämöi,
elän,
sanoillani sielunpohjukan.

ikivanha....

Kylmät kammarit tyhjään
nukkuvat,
seinänsä kylmän kalpeat,
hiljaisuus ikkunoista heijastuu,
tapetit lakastuvat,
elämästä kellastuvat.

Ennen ilo raikui,
lasten elämästä
kaikui,
elämä oli tapeteissa,
ikkunoistakin heijastui.

Istun ja ihmettelen,
olen jälkeenjäänyt,
vanha ukko,
ikivanha.

ajoillaan...

huominen huolettaa,
vastuuntoa kannatellen
mis
huoleton huominen,
sitä varttomaan jään.

tänäänkin näin näyn,
kielokukka punastui,
oli ajoistaan myöhästynyt.

käyn ajoillain,
mielihyvin kanssais
huomiseen
elooni saattelen.

hetteikkö...

Vain elämällä tunnet,
vain unellais unelmoit,
kirkasvaloilla hämmästelet,
siistinpää kulkea arjen harmaudessa,
näkyvyyden rajamailla,
kotoisuuden tunnelmissa.

Arvostelet
muttet perustaa sanoilles
perustaa,
miks siis
hetteiköille sijoillesi
antautuisin.

katson...

Katson sinua,
ihailen palvovan
janoisesti,
sinua,
minun kokoistani,
tunnenkin,vaikken tavannut,
ehkäpä niin onkin pareempi,
välimme on kummankin
hyväilemää.

rasistinen...

Rasistinen katseesi,
kuutamoita varjostaa,
viersasmaalaisuutta laahustaa,
vain sen vuoksi
ettet vierastasi silmiin katso.

Ihminen,
jokaikinen,
telluksemme kolkasta kolkaan,
ihan näköisemme,
vaivoinemme hyvineen.

valtaapitävä...

Valtaapitäville ihminen on
hyödyke,
äänestysten jälkeen
no body,
kunnes tuomio koittaa,
vaalit seuraavat,
jos elossaan vaikuttavat.

Kiirastorstai oli ennen vapaapäivä,
kunnon humaloita krapuloittava
nyt tilipäivän edellispäivä.

Kuljen kohti huomistain,
oletan hienovaraisesti sen hienovaraista
elettään.

Valtaapitävä,
itseni nostattama,
mut
miksi hän ei enää
tervehdi.

ystäväin...

Miks kulkijalle,koditottomalle
et
oveasi avaa,
onko sisälläsi täyttä,
vai katseletko itseäsi enempää?
 
Suvaitsevaisuus on mieli,
jolla
huominen horisontoissa
sointuu.

Huonovointisuus,
siitäkö ympäristösi
ruskottuu,
siitäkö
muukalasvastaisuutesi sikiää,
sinäkin,
jostakin sikeentynyt,
ties mistä,
siks olet
ystäväin.

Ade....

Ade,
lapsenlapseni,
sydämmeni kaunokainen,
elämäni sulosuttajain,
päivieni hyvämielinen.

Touhut hällä vuoden vertaiset,
elämän nälkäiset,
rakkauden kaunokaiset.

Huomaan hässä itseni,
vuosisataisen puolikkaat,
samoin ilmein mielikkäin.

kirkonpenkit...

Häpeillen katselet,
voihan sentään,
eläthän sittenkin,
vaikka mielivaivasi
eloa jarruttaa.

Häpeilet tuntematonta,
hänen estotonta oloaan,
avautuvaa mieltään,
pelkäät hänen valloittavan
rintapielesi,
siksi hänestä
tuhmia puhut.

Kirkonpenkit puolillaan,
siellä herrashenki mieltään
paljottaa,
siellä ei uskottomia näy,
puolillaan
vaan.

dna....

Vaivut itseesi,
suljet elämältä silmäsi,
luonto vihertää,
sinä
ruskassasi rutistelet,
talven viimoihin hiihtelet.

katsotko sukukirjaasi,
siellä urheita ihmisiä,
sinun
näköisijäsi,
miksi
vaivut
itseesi,
miksi elämältä silmäsi suljet,
olethan sukusi
dna.

reissumies...

Sumuinen kylätie,
kuljen kotioani kohti,
palaan työmatkoiltain,
olen reissumies maailmalla,
työni kauaksi kerinneet,minäkin
kauaksi työlistynyt,
mut usvainen kototie,
poluistani kotoisin.
sieluni mukavin,
kaikista kuluistani ihanin.

Työt eivät kotiin tule,
ne ovat vaivan päässä,
vaivat otan tunnoillein, sil
näin vain elän,
en loisena
kotorappusten.

osalliset...

kaikki näkemäni hyväksyn,
näinhän silmilläin,
elän,
mutten näe pintaa syvemmälle,
enhän ole osallinen,
vain näkijä,
ulkokuorinen.

arvostelen,
mutten osaa kiittää,
olen pintapuolinen,
osaton näkemääni.

etsin syyllistä,
näen vain itseni,
osalliset tuntevat.

Voivottelut...

Elämä on kokoiseni,
joskus  olen vaatimaton kulkija,
monesti itseensä täynnä,
mut
useimmin ihan siivollinen.

Olin kuuliainen lapsi,
osa tavoistani yhä tallella,
monesti olen
täysin villiintynyt.

Minulla on lapsia ja ihananmpia
lapsenlapsia,
nyt ymmärrän aikoinaan äitini ja mummojeni
voivottelut;
mitähän Esastakin tulee!

 Olen perinnyt
voivottelut, minulla on kuuliaiset lapset ja
lapsenlapset,
hieman villiintyneet,
mut
kirkassilmäisiä.

muistot...

Muistot ovat eilisiä,
menneitä hetkiä,
jotka tähän hetkeen saattelevat.
Eiliset ovat elämän tärkeimmät,
niillä nykyisyys huomiseen
johtaa,
ilman eilistä,
ei olisi tätä hetkeäkään.
Muistot kultaavat eletyn,
joskus jopa unohtavat,
mut
senkin nykyisyyden tähden.

onkireissut...

Olen ongella lapsenlapseni kanssa,
juttu lentää,
lapsen ensimmäinen onkireissu.
Istun veneen nokassa,
lapsi keskellä,
vapa tärisee, kupu keinuu
lammen pinnalla,
kunnes katoaa,
     nosta huudan,
lapsenlapseni nostaa ahvenenkörmykkään,
olemme onnesta sekaisin,
sen kuulevat lammen  muut eläväisetkin,
taivaan lintuset.
  Muistan puolivuosisattaa aiemmin
saman hetken.
olin lapsenlapsen asemassa,
minuna oli pappani,
muistan pappani ilon huudon,
muistan omani riemun onnen,
pitelin ensimmäistä kalaani,
pappani totesi, ettei tarvitse laittaa munia
pataan,
minä en lapsenlapsellrni niitä toivotellut,
vaan elimme onnesta,
kalaonnesta.

hallayöt...

Tänään elämä hymyttää,
eilenkin oli suotuisaa,
huominen on elämättä,
mut olen pohjustellut
huomistani.

Olen elänyt kylmiäkin hallaöitä,
siksi olen ilon kylläinen
hymysuisista hetkistä,
hetkistä, joissa hyvämieli
lymyää.

siemen...

Kaikki elämäsi toimet,
aikasi hetkiä,
niitä eivät myöhemmät ajat
ymmärrä,
mut
eihän myöhempiä aikojakaan, jollet olisi ajallaan
toiminut tavallasi.

Jälkiviisaus on huteraa
viisautta,
opin siemen tehdyissä itää,
siitä tulevaisuuskin
varteensa elämöityy,
mut vain
sen alkuperäisen siemenen
johdosta.

kotiseutu..

Kotiseutu,
synnyinkulmat,
kotimökkini rauniot,
mutta yhä eläväisen rakkaina mielissäin,
niitä ei puskurattorit hajoita,
kylmät ajat varjostele,
synnyinkotini,
minun alkuni,
siellä mieleni elooni
yhä uudelleen elää,
vaikka maailman äärissä
elämääni aherran.

aherrat...

Aherrat töissäs,
elämääsi rakennat,
perhettäsi ajattelet,
syöt ja nukut,
päivät toistaan seuraa,
yöt unelmille sijaa suo.

Hymyilet harvoin,
hymy tarvitsee aikaa,
murheet hihoissa yleisemmin
riippuu.

Lomallas et huoleton,
mielesi läheistesi
voinnissa vaeltaa,
mietit ohitse lomasi,
hymysi odottaa
huoletonta hetkeäsi.

kiitos...

Kiitos,
kaunis sana,
kuulen harvoin,
katson peiliin,
ymmärrän miksi en ole
kuullut.

Itseriittoinen elämä,
oman navan kokoinen,
valmiitten pöytien antimet,
niillä ei kaunistta sanaa alustella.

Kiitos,että käytit aikaasi minuun,
olet mielissäin,
jotta kuulisin sanan
itsellein.

lattea otsa...

Tuhannet hetket olet elänyt,
montako muistat?
Onko samantekevää,
onko jälkesi huomaamaton,
iloton eilinen?

Synnytään  ja kuoletaan,
näiden radikaalisten kohtaloitten välinen
aika menee huomaamattomasti,
huisselivei.

Luontoäitee  kahtelee
otsasi latteutta,
ymärtää, ettei hänkään kaikkea
taida.

masut täynnä...

Heräät,
katsot tyhjää jääkaappiasi,
huokaat,
puet ja lähdet kadulle,
ihmisten joukkoon,
kaikilla yhteinen kulkusuunta,
täydempi jääkaappi,
mut
vain
puistossa maleksivilla
masut täynnä.

huomaamaton...

Elät elämääsi huomaamattomasti,
elämälläsi et etuuksia toisilta
taivuttele, vaan elät omillais,
käytät siihen vain itseäsi varten
suodut elon ohdakkeet.

Elämältäsi et kaipaa muuta,
kun
harmitonta huomispäivää,
sulavasti kulkevaa
nykyhetkeä.
Toimit elossas niin,
ettet harmiksi kenenkään.

Seuraat ympäristöäs,
riitaisuuksia,
ahneuden riemujuhlia,
ihmisten joukkohysteriaa
alennusmyynneissä,
oman edun markkinoilla.
Tämmöinen elämä ei ole sinun,
sinä haluat elää huomaamattoman
tasaista elämää,
jossa et ole kenenkään tiellä,
et riistä ketään.

närästää...

Närästää,
happamia oon kuluttanut,
suupielistä alas laskenut,
siellä pötsissäin muhineet,
kaasuuntuneet,
röyhtäsyjä joka lävestä,
oon äänekäs einestäjä,
samariinit juomana,
röyh...

Iheksein kehtaan
röyhistellä,
seurassa suu sulavasti
supussa,
reijät supistuksissa,
katseeni viattoman kainu,
oon
närästelijä.

vaivat...

Kaikki elämän vaivat,
kaikista kutisevammat,
minuun on tarttunut.
Olen hikisessä työssä,
ruoskaherra valvoo,
olenkuin vanki,
olen kutiseva vanki,
mutten raapia saata,
kädet täynnä
hikistä työtä.

Olen päällikkötason duunari
valtionhallinnossa,
korkeasti koulutettu,
sivistyksellä siunattu,
mut
yhteiskunnan ruoskaherra
valvoo,
kädet täynnä työtä,
joka on turhaa
byrokratiaa,
mut ruoskaherran
valtakuntaa.

Tänään on Päiväsi...

Hyvä olo,
ei kolota,
ei vihota,
ei varjoja mielissäin.
  Kumma olo,
useimmin
huonommin,
mut
nythän on
päiväni,
Tänään on Päiväsi,
tämmöisen runokirjan
mielipäivä.

sinikansi...

Tänään on hyvä päivä,
pilvetön taivas,
sinisyyden viettävä,
aatoksiain viettelevä,
tahtoisin maalailla kukkasia
sinikanteensa taivasmaan.
  Mut ihastelen vainen,
katseeni tavoittaa linnut liitäväiset,
suvituulen tuulettamat,
kesäisen kaunokaiset,
heille sinikansi taivaan ja maan,
heil vapautta liidoissaan.

huominen...

Voinko huomisestain hituisen päättää,
voinenko tämänpäiväistä hieman
levollisemmin viettää?
  Kohtalo päättäkööt,
mut alustan huomisein siihen
kuntoon,
etten
purisi liikoja hampaitain,
alkaisin heti aamusta hymyilemään,
sillä
tämänpäiväisillä
murheenmurtamilla ilmeillä
huomiseni ei hymysuin aukene.

hyvyys...

Mikään ei ole niin voimallista,
kuin hyvyys,
ystävällinen olemus,
rauhoittava hymy,
lämmin käsi,
enempää ei ensihätäänsä
kukaan
kaipaa.

hyvä lapsi...

Yhteiskunta hyvän paha,
isänmaanrakas, synnyinmaani,
älä unohda minua,
työtöntä maahanmuuttajaa,
sairasta vaivasta,
kouluja käymätöntä.
  Vanhempani tulivat kuolemanhädässä,
minä synnyin pohjolan sinivalkoiseen maahan,
maailman rauhaisampaan.
  Minun maani,
isänmaani on tämä maa,
synnyinmaa,
täällä synnyin, tämä maa vanhemmilleni turvan
soi,
haluan maksaa heidän velkansa,
tahdon hyvittää hyvyytenne,
haluan olla isänmaani
hyvä lapsi.

Bussi-kuski...

Kosketan kättäsi,
sinulla on lämmin käsi,
siniset silmät,
eloisat ja hyvin eläväiset.
  Aukaisen oven,
toivotan hyvää matkaa.
  Kuljet jokainen aamu rullaattorillas,
samaan aikaan,
olet säntillinen vanhus,
elämän kaikki puolet nähnyt,
kuten kerran itseäsi esittelit.

Jatkan matkaani,
ihmisiä tulee ja menee,
kohtaloita molemmin puolin,
ajan bussiani,
työtäni.

Ihmiset,
kaltaiseni,
yhteinen elämämme,
yhteinen maapallomme,
  halullain teen
työtäni.

muistelen...

Muistelen,
 on haikia olo,
nyt on ilta,
iltasin on haikeaa,
aamusilla en kerkiä,
päivemmällä meen suu vaahossa.

Menneitä muistelen,
tulevia yritin,
ei tullut mitään,
pohja pois,
en ole elänyt,
muistelot olen.

Menneet ajat on haikeita,
ilon ja onnen kyyneleitä,
rakkauden koskettamia,
onnettomiakin kohtaloita.

onnetar...

Onnetarta ei ole,
on vain ahkeruuden menevyyttä,
tekojen tuottavuutta,
elon kurjuuden ihanuutta,
hymysuita,
kyyneleitä,
arjen jokapäiväisyyttä,
siellä se onni ja epäonni
lymyää,
saa valkata,
kummastakin elonriemu rajaton.

kihti...

Kihtiä pukkaa,
ukkovarvas kärvistelee,
arkajalkana tallustelen.
 Ihana kesä,
herkut pöydän notkuvimmat,
juomat maistuvimmat,
siin on laskuni,
ukkovarvas punoittaa.

luonteen laadut...

Tänään en huomaa kuinka
hyvin on,
huominen ehkä
kaikkea vailla,
siksi minun on  hymyiltävä.

Pyrin tahtomattain yhä korkeammalle,
saamaan enemmän,
vaikkei ole nälkä,
ja muutenkin on hyvä näin.

Opettelen olemaan,
ihailen märehtivää lehmää
laitumella,
kuinka sillä on hyvät hermot,
levollinen mieli ja kauniit silmät,
voi kumpa omistaisin edes
ne luonteen laadut.

arki haaveet...

Haaveet eivät elätä,
mutta niillä siirryn vaivatta
mukavuusaluelleni,
joihin arkeni ei yllä.
  Haaveissani viivyn sopivn ajan,
juuri sopivan, sitten jälleen
arkenikin aukenee,
enkä siltä liikoja vaadi,
sillä
haaveeni mukavuuteni
täyttänee,
arki leivän jakelee.

elämän illat...

Elämän illat,
eletyt vuodet,
vierineet hetket,
ilta kaiken tietää,
olemme kahden laskevan
auringon alusmailla,
kumpikin yöpuilleen vetäytyy.

Nuorempana illat olivat
keskenjäänyttä
päivää,
nuorempana iltaaurinkokin
paistoi yötäpäivää.

nosta katsettasi....

Nosta katseesi,
alistumalla hyväksyt
harjoitetun politiikan,
politiikan, joka ei salli moniarvoisuutta,
solidaarista ihmiselämää.
  Alistajat puhuvat kotimaasta,
vierastavat siirtolaisuutta,
huomaatko, että he ovat tulleet nurkkasokeiksi,
tästä on pieni askel
sulkeutuneeseen yhteiskuntaan,
siihen
järjestelmääm,
jossa omiakin vainotaan, mikäli
eivät
kuulu herrakansan elittiin.

tuonela...

Suomi ei enää suonsilmäke,
kotimaani on avartunut maailmaan,
olemme osa maailmaa,
verhomme on laskostettu.
  Vieraitten oudot tavat kummastuttaa,
mut niinhän omammekin.
Muukalainen kaduillamme herättää
brimitiivisiä  mietteitä,
mut
niinhän se esi-isämmekin aivasteli.
  Suljetut yhteiskunnat,
faaraoiden kohtaloinen,
siniverisisyyden kuolon kouristukset,
suljetut yhteiskunnat tuhon tuonelat.

lahja...

Lainaksi sain eloni
hetket,
kuljen lahjana,
yritän elää
lahjan arvoisesti,
palautan aikananani
saavani kunnian,
toivon, että olen ollut
lahjan arvoinen.

kylmä...

Toisen ahdinko,
käännät katseesi,
nostat kauluksesi ja suljet
hänet.
  sinulla on ollut tuuria,
olet terve,
olet syntynyt onnellisten
tähtien alla,
kaikki eivät,
 eihän se syysi,
mut
suljet apua pyytävän
katseen,
sydämmesi on
kylmä.

Barceloona-Parikkala...

Aamuinen usva taustapeilejä harsottaa,
tuulilasi huurtuu,
aamu sarastaa, kuutostien pinta
aamuun aukeaa.
  Viidellä akselilla kuljen kohti
Parikkalaa,
painolastina minä satakiloinen ja kuormana kakskymmentä kuustonnia
arvotavaraa.
  Viiden tunnin pätkissä
Barceloonasta reissua reisattu,
euroopan halki ajettu,
kuljettu monen kylän ohitse,
autobaanoja rallateltu,
lautalla seilattu,
nyt Säämingin suurkunnassa,
entisessä,
mut
nykyisessä Parikkalassa.
  

hiljaiset hetket...

Hiljaiset hetket mielen
hiljaiset,
sielun syvimmille vesille
ajatukset soutavat,
siellä tuntoja syviä
huopaavat.

Hiljentyminen avartaa,
silloin ihminen itseensä
kokoontuu,
tekojaan tarkastelee,
voimiaan
punnitsee,
heikkouksiaan
vahvistaa.

Rappuset...

Olet elämäni rappuset,
olet alimmat,
ylimmätkin.
Nousemme rappusiamme
 meillä on toisemme,
meillä on rappusemme.
  Yhteiselämää ei voi selittää,
siinä on monta rappusta,
alimmat hurmiossa,
keskivälin raput arkisen
ahertamina,
ylimmillä jo hymyilemme,
olemme selvinneet,
hymyilemme ja katsomme toisiamme,
kosketellemme turvonneita jalkojamme ,
hymyilemme,
olemme kivunneet toisiimme.

luontoäitee...

Hyvänpäivän levollinen ilta,
päivä mailleen laskeutuu,
luontokin hiljenee,
istun laiturilla,
äänetön ilta hiljaisuudellaan
puhuttelee.
Minulla ei ole mitään sanottavaa,
saan kaikkeen vastauksen,
sieluni ymmärtää kokoni,
olen luontoäiteen sylissä.

herkkäjumala...

Yksinäisyys karusellissa unohtuu,
ilmavirta viheltelee,
vauhdinhurma kumartelee,
vatsanpohja ylösalasin,
yksinäisyys ei karusellissa
vaivaa,
sil,
ilon herkkäjumala on
seurankippee,
huippoo seurallansa.

viipertäjät...

Hyvän päättäjän
tuntee siitä,
että hän on elänyt päätöksiensä
mukaisesti.
  Rikas tietetenkin vaalii rikkauksiaan,
köyhhyydessä ollut ymmärtää
toimeentulokysymykset ja toimii
niiden mukaisesti.
  Minusta tuntuu, että nyky hallituksessamme
ei ole kumpaakaan,
ovat välistä viipertäjiä.

hymy..

Aina ei hymyilytä,
mut silloin, kun
hymyilyttää,
näytä kasvosi maailmalle,
sillekkin tulee
mukava olo.

auringonkukat...

Ystävällinen ilme väsyneelle
kanssakulkijalle antaa enemmmän,
kuin hyvänpäiväiset sanat,
joilla on tarkoitus vain irtaantua
tilanteesta,
vain ystävällinen katse,
sillä on auringon kukatkin
kukkineet.

loistaa...

Kenkään ei ihtenään
loista,
toiset vaan seurassaan,
luonnonoikut
karulla taipaleellaankin.

Ihtenään ei yksikään,
ihminen elää toisestaan,
kaltaisestaan taihi muusta
luontoäiteen luomasta.

tekohampaat...

Elämä on ihmisen
näköistä,
tunnelmaa ja sivujen kolotuksia.
Tekohampaat suussa loksahtelee,
ikenet kutistuneet,
hampaatkin haalistuneet,
nielurisatkin nyhdetty,
tämmöistä on ihmisen elämä,
ainutkertaista,
orginellia.
  Meen maaten,
aamulla pitää olla
edustuskelpoinen,
meen vihille,
eronneen naisen kanssa,
hällä tummia lapsia,
eteläniloja,
mut
kai mullekkin rippeitä?

pääomatulot....

Pääomatuloilla elävä ei maksa kuntaveroja,
lapsiperheet maksavat,
eläkeläiset iän ajan,
pienyrittäjät enemmänkin,
mut
vain
pääomatulolliset jäävät
yhteiskuntasopimuksen ulkopuolelle,
he jatkavat vapaamatkustajina, kuten ennenkin.


Onko reilua Sipilän Soini, Stubbeineen?
Eihän toki, mut
eihän korppi korppia noki,
rikkailla on hyväveli verkostot,
joihin tämän hallituksemme
jäsenet kuuluvat.

tulonsiirrot....

Toimeentukiaisilla elävä on
valtaapitävien riesoja,
kulunkieriä,
lama painaa vienti ei vedä,
tukiaisilla elävät roskakansaa.


Yhteiskuntasopimus,
tulonsiirroilla elävien
riistosopimus,
eläkeläiset,
lapsiperheet,
vaviskaa,
tasavallan hallituksemme
laittaa yhteiskuntamme kuntoon,
olette avainasemassa,
joten äänestäkäämme
yhä edelleen kurjuuden
kauppiaita,
populistisiä vaahtosuita.

papin tytär...

Sadoista sanoistasi muistan yhden,
voi vittu,
pelästyin.
Olet papin tytär,
puhuit asiaa,
sitä pelästyin.

yhteiset hetket...

Yhteiset hetket,
yksinäisyyden verhoina,
elämän kulkusuunta vie poispäin
yhteisistä,
sillä itselleen ihminen elää,
vain hetkittäin toiseen nojaa.

Rakkaus,
mielinkielin vihellelty,
ystävyys on teon sana,
sitä soisi kuulevan
tekojen lailla.

Suutelen kuvaasi,
ilmeesi ei muutu,
samantekevää,
minä sinulle.

työmarkkina järjestöt...

Työmarkkina järjestöt,
niissä sisäpolitiikan
siemen itää,
muualta sanellut pakotteet
mielet yhteiskuntaa natisuttavat.

Ei ole palkansaajan vika,
jos
vienti tökkii,
ei se viidestä prosentista
vedä.

Kehittyvät maat,
niissä duunari orjana ahertaa,
siellä tuotannot palkattomat,
siellä yhteiskunnat,
joiden kansalaiset siirtolaisuuteen
ajautuvat,
siellä ahneet markkinavoimat
ilomielellä katetta tahkoavat,
ihminen ei siellä mitään,
ei sitä viiden prosentin vertaa,
yhteiskuntasopimuksen hintaa.

netti...

Katsot peiliäsi,
nostatat paitaasi,
lähdet asioille,
apteekit ja ruokakaupat.
  Virastot onneksi netissä,
ei tarvitse odotella,
mut
ruuat on kiva sentään itse kärryyn
nostaa,
mukanaan kotiin saattaa.
  Entisaika oli vanhaa aikaa,
ei aina kivaa,
jonon hännillä tiskeillä palveluitten,
nyt
tunnusluvuilla kotoisissa.
 

puolilta päivin...

Puoliltä päivin,
puoli työpäivää,
kellonviisaritkin pian alamäkeen
kuluttavat.
  Olen metsätyömies,
luonnollisen yksinäinen,
mutta elämän kauneudessa
työtäni raivaan.
  Teen työtäni valoisaan aikaan,
annan vakituisten nukkua yönsä,
aherran pesimisaikojen jälkeen,
annan perherauhan,
haluan olla vain hieman haitaksi,
jätän mieluusti kolopuut,
sahaan vain tarpellisen.

hyrrä-enkelit...

Yhteiskuntasopimus,
torpparilain avamet löytyneet,
kiertokouluaikoja sopimus
muistuttaa.

Tasavallan hallitus,
populistisiä hyrrä-enkeleitä,
unohtivat,
että ihmiset elämää elävät,
heidät valtaan nostivat,
valitettavasti.

kuolema...

Sinitaivaan alusmailla,
ihminen vaeltaa,
tyytyväisenä aamupalallaan,
toiset verissäpäin elävät,
edes kuolema ei korjannut
aamiaiseksi.

Sodat ovat siirtolaisuuden
paholaisia,
ihmiset osallisina,
toinen pyövelinä,
toinen kurjana hengensä edessä,
sinitaivas katsoo
luomakuntansa
tähtiolentoja.

Ihminen on raakile elämään,
muut luonnon orgasmit ovat
kehittyneinpiä,
niillä logiikka pelaa,
ihminen on puolitiessään
kuolemaansa.

ajastin...

Mietit päiväsi ohjelmaa,
et voi elää ohjelmitta,
ajastin on päälläsi,
olet tietoyhteiskunnan orja.

Viestimien kautta hengität,
haistelet ulko-ilmaa,
katselet elämääsi,
ihastelet elämääsi.

Toisenlainen ihminen
ulkoilmassa höyryjään päästää,
luonnon ilmeitä tarkkailee,
hengittää aamuraikkautta,
ihastelee illan sinettä,
varpaitaan kuralammikossa
lutkuttaa.

Elämä,
sykkivä elämä,
sitä ei voi ajastaa.

itsetunto...

Tarjoat itseäsi toisille,
laitat itseäsi esittelykuntoon,
paketoit parhaimpiinsi,
kuvaasi maalailet
sanojasi siloittelet.

Kauppa käy,
onko takuusi iänikuista vai
yön yli kestävää?

Orginelli,
alkuperäinen,
semmoinen ihminen on
hyvää hyllytavaraa,
mut
sellaisia löytyy vain hyvin varustetuista
itsetunnoista.

muisteloit...

Kaikki elämäsi hetket,
kohdallasi ainutlaatuiset,
toisten et niitä
tapaa,
muisteloit,
haaveilet vain,
mut hetki on on aina
käsillä.

Hetkillä tehdyt päätökset,
hetkiensä kohtaloita,
jälkikäteen muistelot usvaisia,
etukäteenkin vainoharhaisia,
hetkillään  toimitaan.

heikot hetket...

Isänmaamaa,
synnyinmaa,
äidin sylillinen elämää,
isän turvaa,
synnyinkodin lämpö,
niitä heikkoina hetkinäin
aattelen,
niistä uutta toivoa toivottumuuteeni,
isänmaan siniristilippu,
kodin lämpöisät muistot,
niillä kivikonkin ylitän.

pakerrukset...

Ilta tyynesti ikkunaani
kajastaa,
mailleen päivä vaipuu,
minunkin mieleni unimaille,
mut
iltauutiset kuulostelen,
sitten saan päiväni päätökseen.

Päiväni alkoi varhain,
oveni suljin hämärän suojassa,
avasin,
hämärän saapuessa,
päiväni toimeentulon toivossa
pakersin.

Päivästä toiseen,
tässä aikuisuus vierähtää,
joskus
saavun iltaani,
viimeiseen kajastukseeni,
silloin olen hämäräni kokenut,
päiväni pakertanut.

rakkaus...

Rakkaus on luottamusta,
sanoja vailla olevaa
kosketusta,
sitä, johon voi aina
huolettomasti heittäytyä.

muukalainen...

Muunmaalainen kulkee ohitsesi,
et katsettasi suo,
pelkäät.
Muukalainen istuu bussissa viereesi,
supistut,
hengitätkin puolittain,
sydämmesi hidastaa rytmiään,
matkasi on kivulias.

Maailmanääristä saapunut ihminen
kaipaa juttuseuraa,
hänkin pelkää,
häntäkin aristaa,
hälläkin sydän hitaammin.

Suuri on se ihminen,
joka ihmisen ihmisenä
tapaa,
ennakkoluulottomasti
katsettaan suo.

 Suuri on mielihyvä ihmisen,
joka osakseen hyvää mieltä
kohtaa,
hän tulevaisuudessa hyvän
mielen kierrättää,
kenties kohdallesi
kohdistaa.

kuljet...

Hetkesi ajattuvat,
kuljet sielusi tyynessä säässä,
myrskynsilmän ohitit,
hetkesi on elämän kokoinen,
taipaleesi on tunteilla päällystetty,
kokoisesi,
tunteittesi pituinen.

Et kiirehdi,
ethän mitään pakoile,
kuljet vain elämänvirrassasi,
sitä tunteiden kaistoittamaa,
elämäsi taipaletta.

ylöspäin...

Älkäämme yhden pahantekijän vuoksi
koko yhteisöä tuomittakko,
sillä
yhteisössä on enemmistönä kaltaisistasi.
  Ojenna kätesi,
avaa mielesi,
huomaat saavasi enemmän, kun
annoitkaan,
mut suurinta mitä sait on,että
sinulla nyt ystävinäsi ihmisiä,
jotka katsovat sinua ylöspäin.

hyvyys...

Ihmismielen hyvyys on
mielen kokoinen,
tunnelmien kaltainen,
ihmisen hyvyys on itsesi kokoista,
jos haluat nauttiasiitä,
ojenna sydämmesi,
saat hyvyyttä sylillisen.

sielu...

Sielu on hyvänmielen
maalari,
kasvojen koristelija,
luonnonkauniin kohistelija.
  Tunteet,
siksi sielu ihmistä
ilosta itkettää,
elolla lauhkeat kelit
kuljettaa.

Tunteet,
niillä ihminen itseään kantaa,
niille elämä rakentuu,
purkaantuu ja peruskorjautuu,
jos vain
lauhkeat kelit.

pyhiinvaeltaja..

Suurimmatkin surut ilon keinutuolissa keinuvat,
elämän henki, sielun pyhiinvaellus kumarassa
kulkee,
sillä yläkerrassa tuulee,
siksi kumaraisen nöyränä surutkin keinuvat.

Surut,
ilon hetket,
elon keinutolissa keinuvat,
sylissäsi pyhiinvaeltavat,
sillä
sinä olet luomakunnan
viestiketjun lenkki,
kannat tunteesi seuraavaan
keinutuoliin.

On yhdentekevää,
uskotko mihinkään,
olet pyhiinvaeltajana
korkeimman.

jokapäiväinen...

Jokapäiväinen elämä,
arkisen pyhäpäiväinen,
aamusta iltaan,
yö peittonaan,
vuodesta toiseen,
ilmeet harmaantuvat,
eletyt jokapäiväiset
arkipäivän viimeiseen
pyhäpäivään johtaa.

sielumme silmin...

Ihminen samaistuu,
vertaistaan etsii,
siis olenhan siivosti,
sillä haluan pihanikin sitä olevan.
  Asun arvokkaalla asuntolueella,
omistan vuoteeni,
haluan yhteiskunnan asuttavan
heikompiosaisen naapuriini,
toivon, että me yhdessä
samaistuisimme,
hän saisi minulta jotain,
minä häneltä.
  Elämä on kanssakäymistä,
alkoholisti on ihminen,
kohtalonsa kolhima,
vammainen ihminen tahtomattaan
sairastaa,
minä onnekas perittyä rahaa,
hyvillä sattumilla aineellista hyvää,
ei sen kummempaa,
ollaan
naapureina ja tervehtikäämme toisiamme
sielumme silmin.

hetket...

Elämä välillä kovistelee,
muttei konsanaan
hylkää,
sillä
kutakin hetkeä seuraa toiset
hetket,
joissa saatat aikaasi vietättää,
mut
ne kaikki on lopultakin vain
lainassa,
siksi palautathan jälkipolville
hetkesi eletyt
hyvin eletyin mielin.

kohtalokas...

Istut yksin,
et mitään mieti,
juot kahvisi,
kiirehdit töihin,
pakenet,
muttet antaudu,
muttet juuri nyt
taistelekkaan,
itsetuntosi on kadonnut,
olet ihmissuhteitten kaatopaikka,
hylättyjen rakkauksien
kohtalokas.

petoniviidakko...

Petoniviidakko kätkee ihmispolot,
elämältä kadotetut,
sielun varastelevaiset,
uusavuttomat Tallinnan matkailijat,
ilman rokotuksia koko yhdyskunta
olis
maailman vaivana,
ruttopuiston mullissa,
kuten
edelliset
avuttomat.

mieshuora...

Olet sorretun jälkeläinen,
torpparin perillinen, maaorjana
sukusi verissäpäin sinua kaipasivat.

Nyt sinä rasistiksi heittäydyt,
poroporvarin sylissä uinut,
sinulta on sukusi kunnia kadonnut,
olet selkärangaton nilviäinen.

Huoraksi sinua sanotaan,
mieshuora,
naisen ymmärtäisi, mut
sukusi ymmärtää,
kaikista ei ole ihmisiksi.

pyyhe kehään...

Kuljet päivästäsi toiseen,
 jälkeesi jää,
vain askeleesi, jotka sade huuhtelee.
Tulit maailmaan kyselemättä,
lähdet aavistamatta,
itsekkin hämmästyt,
muttet
toisinkaan voi elää,
tosin voit hieman hienostella
elämääsi,
mut
pyyhe on heitetty,
erä on päättynyt.

raakoja....

Lapsuus aikuisuuteen kääntyy,
pois huolettomat nuoruuspäivät,
aikuisuus on lapsena kasvettu.
  Aikuisuus on lapsuuden
perintö,
aikuisuudessa ei pituutta kasveta,
aikuisuudessa nuoruuden sato kerätään,
mikäli istutukset ovat onnistuneet.

Maailman murheet,
riidan tuoksuiset
ihmiset,
huonosti lapsuuden
kasvamia,
raakoja
aikuisia.

tummuva syys...

Tummuva syysilta,
pois on kevään vaaleat odotukset,
pois vaipuneen heleät
yöt,
tummuva ilta,
tähtitaivaallinen odotusta,
unelmien kuutamo,
tummuva yö tuo itseni luoksein.

haaveet...

Haaveet arkista pyhäisempiä,
haaveet hetkessä mielen
muikeaksi,hyvänmielen keväiseksi.
  Haaveeton elämä
arkisen harmaata,
aamusta iltaan,
yöt peittonaan.
  Haaveet,
arjen hohdokkaat,
mielen mukavaiset,
niillä elon siivet liidättää,
haaveilla
arkikin hymyilee.

ves kielellä...

Elämä on hienoa aikaa,
ainutkertaista,
sellaista onnea ei toisten voi
elää,
joten
elellään kunnolla,
ves kielellä.

sinitaivas...

Sinitaivas niin lähellä siintää,
mut en yletä  silittämään
sen lumoavaa pintaa,
matkani olisi aikaani pidempi,
enkä sittenkään
kykenisi ymmärtämään.

Elän sinitaivaan alusmailla,
sinisen Päijänteen niemekkeellä,
Nyystölänlahden kupeen kulmalla,
täällä ymmärrän pienuuteni,
käsitän elämän suuruuden,
ymmärrän luontoäiteen
mahtavuuden.

ääriryhmät...

Syrjäytyneisyyden hedelmät ovat
kypsyneet,
ääriliikkeet voimissaan,
tuhon enkelit
liehuvat.

Kenen syy, kenen syy
syrjäyttetyn syrmisen syy,
sillä ei niin väliäkään,
mut
on yhteiskunnan syy,
jos epätasa-arvoisuuden
poistamiseen ei ryhdytä.

Yhteiskunta on heikomman lenkkinsä
kaltainen,
siihen
huomiomme,
sillä
huominen ei ole huomen
hyvinvoivallakaan.

avoin yhteiskunta...

Avoin yhteiskunta,
sillä huominen mukavimmin
astelee,
mieli vapaammin
hymyilee.

Demokratian suuri sydän salii
paljon,
mutta
kahleita karsastaa,
yhteiskunnan häiriköt,
heidätkin vapaus parantaa,
sillä
kahleet vangitsee.

Kaiken jälkeen järki voittaa,
tunteet sen hommiin
patistaa.

kohtelias....

Kohteliaisuus,
sitä ylisuurilla tuloilla elävä
ei taida,
hällä tuloja yli tarpeittensa,
hän rahoineen ulkomaille
lentää,
pois jättää kotimaansa,
joka salli hälle
tienestit muhkeat.

Yhteiskuntasopimus,
vähempiosaisen nenän niistämistä,
uusien ylisuurien tulojen
tulonlähde.

Työmarkkinajärjestöt taitavat
sisäpoliitikan,
siinä politiikan kummisedät
työtä takovat.

hyvä tahto...

Vain hyvällä tahdolla
ikävyydet ylitetään,
ennakkoluulottomuudella
avataan salojen salat,
koteloituneet helmet.

Ihminen nurkkasokeutuu,
paikoilleen asettuu,
asenteensa vangitsee,
siksi hän vain kevyesti
näkee,
hän on kadottanut suuren näköalaisuutensa,
sillä
nurkassaan
pesässään
mieltään virkkoo.

pakolaisvirrat...

Ihmisten tyhmyys sotiin
johtaa, siirtolaisuuteen elävät
rientää,
toiset maan uumeniin asettuu.

Lunnon katastroffit,
sodan raakuudet ihmisiä
pakolaisiksi pakottaa,
onnen onkijoitakin,
mut
heillä karu kohtalo,
sillä
vain todellisessa hädäsä avun saa,
onkijalla olot pettymysten.

Suomalaisetkin onneaan
onkineet,
ameriikat kierrellyt,
ruotsin tehtaat täyttänyt,
venäjälläkin onneaan
ongittanut,
vaan kyl kotimaa
onnen hyvä maa.

Pakolaisuus ei ole
vapautta,
pakolainen ei ole koskaan vapaa,
miksi häntä enempää
vangittaisi.

silmät...

Ihmisen silmät,
niistä ensisilmäyksellä
ihmisen näet,
silmät ihmisen käyntikortti.
  Pälyilevät katseet,
suoraan katsovat,
eläväisen uteliaat,
surun vaimean sumuiset,
ilonpäivän hymyilevät,
silmät
niissä
ihminen kokonaan.

susilauma...

Valon lapsi,
pimeän puolen toinen
puoli,
ahkeran laiskasti
valo varjoaan kuvastaa.
Kuutamossa tunnelmaa,
sysimusta taivas,
sudet rakkauslaulujaan
laulavat,
olen varjoni syrjässä,
kuutamo saa minut
valon lapseksi,
susilauman varjostamaksi.

kiire...

Olemme pitkän matkan yhdessä
kulkeneet,
elämämme kääntyy iltaan
suojaisaan,
auringon takamaille
rauhaisaan,
siellä ehtoomme vietämme,
ajallamme ei enää kiirettä,
olemme kulkeneet kiireittemme
ohi.

kauniit niityt...

Kauniin viljavat niityt,
kesannoilla luonnon luoman,
siellä kukat vuosisatojen ikäiset,
pois talviunilleen itsensä taivuttavat,
kesä talveksi kääntyy,
viljavat niityt talviuneen terälehtensä
uinuttavat.

Kevät saa juuret herämään,
viljavat niityt kesään heräävät,
heillä vuosisatojen perimää,
kauneutensa ikuisuutta.

sadatkaan vuodet......

Sadatkaan vuodet eivät
jälkiäis hävitä,
tuhannet kerran olen sinua
ajatellut,
miljoonia kertoja olen
sinuun rakastunut,
jokainen ajatuskin
sinusta
iäisyyden pituista.

yksinäisyys...

Yksinäisyyteni seuraa kaipaa,
jätän meluisat yksinäiset hetket,
hetket,joissa maailma meluaa,
mutten mitään näe,
en kuule enkä
rakkauttakaan aisti.
  
 

sukujuhlat...

Jokaisella meillä valomme ja
varjomme,
hetket sysimustat,
kirkkaan keväiset.
  Ihmiselämä on tunnelmista
sivallettu,
ruisleivällä voideltu,
syntymisen  ilopäiviä,
kuoleman huomisia,
elämä on
sukujuhlia.

vahtoilen...

En jalkojain säästä,
en piätäin rapsuttele,
kun siun perään
hinkuan.
  Olet vaan nopiampi,
kun minä pattipolvinen
nahkapäinen,
ylipyöreä
mussuttelija.
  Kääntelen kylkijäin,
makoilen joutenajat ja niitähän
mulla riittää,
olen
täydellisesti irtaantunut
elämän hullunmyllystä,
olen yhteiskunnan
jouteneläjä ja sinun
perääsi vahtoilen.

kohtalo...

Kohtalon käsivarsilla,
tuntemattomilla taipaleilla
eloni taivaltaa.
  Osani on olla itseni,
enkä muuksi taivukkaan,
minussa on itselleni tarpeeksi,
suon jokaiselle osansa, taipaleittensa
mittaisen.
  Kaikki elämäni päivät,
samanverran öitä,
jos en kesken unia herää,
kaikissa kohtalon suuri syli.
 

elinkautinen...

Elän, en minnekkään,
olen vaikken huomaakkaan,
katson ikkunastani,
sekin vuokraisännän,
näen, mutten koe,
olen elinkautisvanki,
en tuomittu,
mutta
katson vapautta.

taivasvalta...

Taivasvalta,
isänmaani katos,
kirkonkellot,
pappimme nussii uskovaistaan,
jolla huorainen isänmaa,
itken kirkonmäellä,
ulvon rajatarkistuspisteellä,
olen tulossa menossa sus helvettiin.

kurjuus...

Maailmani on avara,
kotini tilava,
mieleni salliva,
niillä nykypäivässä toimin,
niillä
yöni nukun,
silmilläni suopean,
sil
miksi kurjuutta
kurjistaisin.

Katson anojan käsijä,
silmiään anovia,
minusta kerjäläisen taidot
hällä päivässään,
minä enempi autan hädässä,
autan hengenhädässä, en
hyvinvoinnissa.

kustannuskysymys...

yhteiskunta tarvitsee
veronmaksukykyisiä
ihmisiä,
muut kustannus kysymyksiä.
Olen jo vanha,
en jaksa olla kustannustehokas,
teloittajani kasvatin,
ruokin ja maailmaan avustin,
nyt
on aikani,
olen kustannuskysymys.

en muistanut...

En useinkaan muistanut sinua,
olithan minulle itsestään selvyys,
eilen heräsin,
olit lähtenyt,
 olit tullut minusta täyteen,
 tyhjenin.
  Vaikeroin,
kunnes ymmärsin,
että minäkin olisin
toiminut samoin.
  Katson huomiseen,
 jos luoja suo
jotain olen oppinut.

sydänjuuret...

Vain kevätmielinen voi ruskasta nauttia,
talvihankisissa lasketella,
vain
elämän myötäeläjä
syksyn sateissa sienestää,
marjametsissä vaeltaa,
iltahämärissä
ongittaa.

Kevätmielinen,
hymyilevän sorttinen,
vaikka rospuutto kynnykset kääntäis,
katsastusmies hylkäis kaaran ajokelpoisuuden,
kevätmielinen,
ihminen, jolla
sielu sydänjuuriaan myöten.

Padasjoki....

Pieni kunta,
suuren suuri
sydänjuuriltaan,
sil
jokainen jäsenensä
omanaan.

Rikkainkin perhe
köyhimmän naapuri,
jokaisella toistensa
myötätunto,
sil
oommehan pieni kunta,
omanamme.

Padasjoki,
Päijänteen helmi,
suuren sinivetisen,
suuremman sinitaivaan
alusmaa,
kunta,
ihmiskasvoinen
ihmiskoto.

sielukas...

Pienen ihmisen suuri elämä,
elämää,
jolla on elon hyvyys,
aamuauringon hymysuu,
keskipäivän hyvää päivää,
illansuun
levollinen mieli.
  Pienen ihmisen suuri sielu,
se on sisäsyntyistä,
sillä on sielukas sydän.

läheinen...

Sanon hyväilevin sanoin,
kerron suorinta tietä,
kanssasi en kiertoteitä
kulje.
  Olet läheisempi, kuin sivukujat,
haluan sinun voivan paremmin,
kun itse,
olet minulle
elämäni kultamieli,
hyvyyden helläsydän,
siksi luokseis suorinta tietä,
vilpittömin silmin kanssasi
kulkien.

osallinen...

Olet saman kohtalon osallinen
useinkin,
syytät toista osapuolta olan takaa,
vaikka vastapuolesi vaihtuvainen.
  Voitokkaaksi kohtaamisesi käännät,
vastapuolesi avuton,
olethan kokemuksilla osallistunut.
  Kaukaa viisas ei ajaudu tavantakaa
murheen murheeseen,
hän ei halua olla osallinen,
syytön tahi syyllinen,
hänellä on pelisilmää,
hän ennakoi,
etenkin kanssasi hankaluuksien.

kaunis aika..

Katson kuvaasi,
kosketan kasvojais,
tunnen yhteiset hetkemme,
mielissäin kulkevat yhteiset hetkemme,
istun keittiössä,
sinäkin ennen pöydän toisella puolen,
nyt  olet sydämmessäin,
valokuva käsissäin.
  En enää itke,
itkin,
mutta kyyneleeni loppuivat,
nyt hymyilen,
sillä aikamme oli
kauneinta aikaani.

50 000 kävijää, kiitos!

Viiskymppiset ihmisille
paalupaikoista juhlituin,
silloin puolikas satasesta.
puolimatkan krouvi,
hyvä huohahtaa,
muistella elettyä,
katsella huomiseen,
siihen toiseen puolikkaaseen.
  Luoja lupasi takuun viiteenkymppiin,
siitä lähtien täytyy itse
itseään korjailla,
useimmn ohennella,
silitellä siloseksi kuppeitaan.
  On vaivaa monenmonta,
mut
matkassahan kolotukset,
rapatessa roiskuu.

Blogini: Esun runot ja mietelmät
ovat juuri nähneet viiskyt tuhahatta
lukijaa,
suuret kiitoksen sydämmestäin helähtää,
vuodessa kaikki turinat kirjoitettu,
kiitos.

kävelen...

Kävelen ympyrää,
valkoposkihanhet seuranain,
ikävöin sinua, en halua kauaksi kävellä,
jotten sinua
kadottaisi,
siksi kävelen puiston ympäri,
sitä yhteistä polkuamme,
mut nyt vain hanhet seuranain,
sinä otit pidemmän lenkin,
kierrät ilman minua,
onko seuranasi hanhia ja muistot minusta,
vai kierrätkö puistoais uudella seuralla.

perusta...

Ihmissuhteet kestävät,
jos osalliset toisilleen rehellisiä,
vilpitön yhteiselämä,
niiden avulla yhteinen sävel taipuu
elämän mittaiseksi.
Luottamus on jokaisen hetken perusta,
jos sitä ei ole,
yhteis elämä hajoaa,
sillä eihän sillä
perustaakkaan,
millä elletään.
  

armollinen...

Armollinen ilta,
mailleen päivä vetäytyy,
vuoteeni kutsuu unimaille
makoisille.
  Päivän uurastin,
samoilla silmillä aamuvarhaisesta,
nyt silmätkin hiertää,
luomet lupsahtelevat verhoiksi
unimaitten.

oleskelija...

Yhteiskunnan oleskelija,
palveluita aneleva,
herkästi valitteleva,
ahkerien vanhempien jälkeläinen,
kaikki eteen kannettu,
semmoinen on yhteiskunnan oleskelija.

Yhteiskunta voi paremmin,
jos kaikki kynnelle kykenevät,
osallansa uurastaisivat,
siitä yheinen jyvä hyvänen.

Padasjoen keskustie, Uudenmaan Elykeskuksen näyteikkuna!

Suomen tiestö,
kynnöspeltoa kukkineen,
kantatiet routineet,
kylätiet kuoppineen.
Valtatiet kunnossa pidetään,
sil
täytyyhän
herrain kaarat sujuvasti kulkea.
  Ely-keskukset kommunismin
virastoiset,
niissä tieto tiestöstä vähäinen,
siellä
paikallistuntemusta vähäsen,
virkamiehet
suurkaupungin,
kantatiet eivät Elyä kiinnosta,
sil
siellä äänestäjiä vähemmän.
Padasjoen keskustie,
Uudenman Ely-keskuksen alainen,
mut 

eivät korviaan hetkauta,
vaikka keskustie vaarallisen kuoppainen.

notkoni...

Maailma on iso,
ääriään myöten,
elämäni on kokoiseni,
sieluain myöten.

En pidemmälle kaipaa,
notkossain elämäin haluan
asustaa,
sinitaivastani katsella,
ikihonkien huminaa kuunnella,
kissaani rapsutella.

Elämäni sykkii näkemälleni,
eloni tuntee kuulemani,
varpaani hymyilevät notkoni
kamaralla,
minun on niin hyvä,
elämässäin.

sieluni kätöset...

Kaikki rakkauteni sydämmeen
sattuvat,
toiset kukkasin tulevat,
toiset
muuten vaan,
vain yksi on ollut elämän virtanain,
luottamuksen kokoinen,
sanojen mittainen,
tunteiden tosien,
tämä rakkaus, jota elän,
sitä varjelen kuin,
kehäkukkaani kukkapenkissäin,
suviöinä ihastelen,
hallaöinä sisätiloihin turvaan
sieluni kätösiin.

rakkaus...

Rakkaus kirjaimia
sormuksissa,
sanoja huulilta,
elävän elämän
sielukas tunne,
tunne,
joka on luottamukseen
valettu,
rakkauden sanoilla
lukittu.

itsetuntoni...

Itsetuntoni on lahdattu,
olen elävä kuollut,
elän toimeentulotukien avulla,
olen jätettä yhteiskunnan,
itsetuntoni ei kannata minua
elämään,
antaudun kuoleman syliin,
rahoittajieni mieliksi.

radio...

Radio pitää minut elämän päivässä,
muuten olisin ilman ihmisääntä,
ihmiset kauaksi kadonneet,
olen
vanhus,
olen ruumiillisesti terve,
mut
vikani on, että olen hyödytön vanhus,
siksi minut tänne kuoleman eteiseen
siirrettiin,
hautausmaa näkyy ikkunastani,
mutten juttele
eilisten kanssa,
minä elän,
mutta ihmiset ovat
hyljänneet,
radion ihmisäänet minut
elämän syrjässä pysyttää.

luovutit...

Luovutit elämästäsi,
kuihdut, kuin kelouttuva honka,
turhaan lannistuit,
sillä sinullahan olisi oikeus elämään,
samoin, kuin ihmisellä, joka sinut
pystyyn kuoletti.
  Olet siirtolainen,
valmiiksi sorrettu,
tarpeeksi kidutettu,
raiskattu ja pieksetty,
mut
ne sinä kestit,
et enää solvaajaasi
sanoja.

politiikko...

Politiikko lupaa maat ja taivaat,
selkänsä kääntää
äänet ahmittuaan,
toiseksi mukautuu,
unohtaa hymynsä
vaalitelttojen.

Luottamus, enhän minä muuta
olisi tarvinnut,
itkettää,
kun ääneni kavalsit.

Nyt isona herrana ministeriön,
et enää mielinkielin polviini
laskeudu,
hymysikin ivasta
vaahtoaa.

karpalon kaltainen...

Taivas  kattonain,
sammaleet jalossain,
metsälammen rantamailla,
lumpeenkukan huomassa.
Tuoksut suopursujen,
kosteiden sammaleitten,
rantansa rämeikön.
Uitan varpaitain lammessa,
vesikirput hippasilla,
kuvani pinnasta loistaa,
mustavalkoisena näköistää.
Onkivapani körmyniskoja nostattaa,
ahti on antoisaa,
soppakalat luonnon luomaa
metsälammen syvyyksien.
  Ääntäkään en tohdi päästää,
kuulen itseeni enmmän,
näen seluuni syvemmin,
tunnen kokoni,
olen karpalon kokoinen.

syys helijänä...

Syys helijänä ruskottaa,
sienimetsässä vaellan,
marja ämpäri kainalossain,
tuoksut luonnon aarteiden,
silmille kauneus lankeaa,
jalkani sammalpeitteellä levähtää.
  Luonnonäänet seuranain,
luonto talveen varautuu,
satoaan tarjoaa,
käpytikka  kolopuussa evästää.
  Ihmisen ja luonnon yhteinen syli,
luontoäiteen käsivarsilla armollisten,
kunnioitan luonnon luomaa,
sil
siinähän samalla
itsäinkin.

Päijänteen helmi...

Päijänteen helmen siniaallot,
sinitaivaan suvessa liplattaa,
venettäni viehettää,
uistimiani uitattaa,
keskipäivän suloaikaan
Tehin selän.
  Saarensa kauniin luonnon oman,
kansallispuisto kaunokainen,
sinivetinen pintansa sieluun
tyyneyden suo,
kirkkautensa mielen jaloimman,
rantansa luonnonsomat,
niitä ihaillen kalastellen,
unohtaen vieheeni komiat
saaliit.
  Kirkonkellot kirkonmäen,
Padasjoen kuuluvat,
on aika laivarantaan kiirehtää,
sil
siellä
hääni Päijänteen helmen.

venäjän maa...

Suuri naapurimme Venäjän maa,
iät ja ajat kamuja oltu,
riidat riidelty,
balalaikkaa soiteltu,
yhteen otettu,
vodkaa ryypätty,
suudeltu ystävyyttä.
  Venäläisiksi emme halua,
sil
mieluimmin naapureina
eläväisinä,
kohtalomme iänikuinen.
 

lemuava siirtolainen...

Matkustat bussissa
kadunvälin,
voisit kävelläkkin,
muttet tahdo liikennevaloissa
notkua,
matkustat pummilla,
olethan näköisesi.

Et tykkää lemuavista
siirtolaisista,
vievät paikkasi yhteiskunnasta,
eivät kävele, pummilla menevät,
se sinua kismittää.

Ihminen on matkija,
notkuva siirtolainen huomaa
sinun tyylisi elää.
Jospa pirruuttas olisit toimelias,
käyttäytyisit normien mukaan,
huomaisit
lemuavien siirtolaisten
seuraavan sinua.

kotipiha...

Kotipihan vinttikaivo,
maalaamattomat rakennukset,
kanat pihapiirissä,
hevonen niityltä heinäkuormaa vetää,
pappani ohjaksissa,
istun kuorman päällä,
lapsuuteni elämää.
  Kaikki tuo kraanaveteen vaihtunut,
ajan kuorma-autoa,
pappani huilaa,
enkä minäkään entisessä
vedossani.

Asun petonisessa kennostossa,
värjätty imelästi,
kanatkin sullottu ahtaisiin
häkkeihin,
munivat
luonnottomasti.

koti...

Kuljet,
kotisi hylkii,
maailmassa etsit paikkaasi,
et istua saata,
ethän kotiasi näe.

Olet irtolainen,
ethän kotias näe,
kuljet,
olethan koditon.

Aloilles et kerkiä,
kotias haaveilet,
muttet sitä näe.

eriarvoiset...

Eriarvoiset ihmiset,
suvaitsemattomuus,
sairaudet ohi katsottavat,
niissä monen lähimmäisen rakkaus
tyrehtyy,
oih,
miksi ihminen ei itseään katso,
huomenna hän saattaa jakaa
sorretun kohtalon,
hänen täytyisi kohtalon kolhimia
ymmärtää,
hieman onnestaan heille suoda.

Siirtolaisuus kuumentaa tunteet,
syyttä suotta sorrettua
sorrat,
hänhän vain hengensä edestä.

Kiitän luojaani, että saan näin olla,
toivon luojalta suojaa, jos toisin kävisi.

kampela...

Kuljen elämääni enempi ajattelematta,
teen sovitut asiat,
elän, kuten on opetettu,
joskus itse soveltaen.
  En jaksa syvemmin syntyjäin
miettiä,
syytönhän mä onneeni lienen,
sinitaivaan verhojen takana lienee
tieto oikianlainen.

Tänään olen elänyt lisää,
eilinen seuraa varjonain,
en tahdo palata,
tänään on uusi mahdollisuus,
huomenna enemmän.

Savustan kampelaa,
herkuttelen sattumalta,
tuttava tutustutti tähän
meren elävään,
saariston maukkaaseen.

Elämäni on hetkiä,
maukkaita aterioita,
nälkääkin,
mut yhä ain
mahdollisuus
huomiseen.

ikä...

Ikä suo näköaloja,
kauemmaksi, kuin
vasta alkajan.
Ihminen on elämänsä näköinen,
ikä,
siinä suuri salaisuus,
vanhempi on elon polut kolunnut,
onnistunut ja erehtynyt,
taitonsa kartuttanut,
ikäihmisen tiedot pientareilta
ovat kirjoja viisaimpia,
niitä kannattaisi kuunnella.

työmaa...

Työmaa täytyy kesälomalaisista,
ahavoituneista kesäheinäntuoksuisista
työkavereista.
  Pari päivää hommat ottaa
kulkiakseen,
sitten läpi talvikelien,
uusiin kesälomiin,
sil
viistiin duunarin vuodet
vierivät.

tervetuloa...

Tänään on Päiväsi,
jos vain avaat sen,
huomaat eläväsi,
tunnet, ettei kaikki olekkaan
vaivaloista,
sitä kurjuuden kummajaista.
  Tänään saat uuden mahdollisuuden,
tänään voit muuttua,
mut,
voit myös olla vain ihtenäis,
Tänään on Päiväsi,
tervetuloa.

neljä aikaa...

Muistelen kevättä,
kiiltäviä hankiaan,
pajunkissojen ilosilmiä,
kirkasta aurinkoa,
jolla hymy herkässä.
  Nyt kerään sieniä,
herkkuja metsämaitten,
marjoja maukkaimpia,
tuoksuja luonnon huoneen.
 Aattelen kesähelteitä,
juhannuksen yötöntä.
uintiretkiä metsälammen,
retkiä Päivänteen saariin,
onkireissuja Tarusjärven.
  Ruska kertoo luonnon asettuvan
talven viettoon,
kylelleen käypi,
minä suksillein riennän,
lumikolaa kuljettelen,
pilkillä nytkyttelen,
avannossa karaistun,
keväthangilla laskettelen,
pajunkissoja ihailen.
  Neljä elämän aikaa,
niissä rintani rientää,
niillä sieluni elää.

rietas...

Kavala katseesi,
petollisen riettas,
katseesi huulilla suutelee,
käsilläsi hyväilee,
vartalollas viettelee,
nautinnon helvetti loimuaa.
Kuuma yö,
helvetin ruusutarhassa,
himojen sohvalla,
kadotuksen alttarilla,
riettaat silmäsi,
ahneet huulesi, ne veivät minut
helvetin eteiseen.

Kävelen katuja,
en voi nukkua,
himosi yhä ihollain,
milloinko jälleen
pääsen helvetin eteiseesi?

koti...

Olen maailmaa täynnä,
olen nähnyt meret kaukomaitten,
vuoret korkeimmatkin,
olen tavannut ihmisiä merien takaa,
mutten koskaan mitään ihanampaa,
kun kotimökkini,
josta maailman ääriin lähdin.

Vaatimaton elämä,
yksinkertaiset asiat,
äitini ymmärtäväinen,
isäni turvallisin,
sirarukseni rakkaimmat,
niiden voimalla kurjuudet kestin,
kodin hengellä elin silloinkin,
kun otteeni hapuili.

Syleilen pihakoivua,
suutelen kotimökkini oven pieliä,
kiitän luojaani,
että sain palata
rakkaimpieni huomaan.

onnen rantamaa...

Minne kuljet kulkija
sinitaivaan alusmaitten,
minne mielesi vierittyy,
minne halusi halajaa?

Sinnekkö sinä itseäsi reissutat,
onnesi onnenmaahan, kielomerten rantamaille,
sinnekkö mielesi halajaa,
sinnekkö kulkusi kuluttuu?

  Taipaleellasi monta
elon karikkoa,
turman viettelystä, mut
sinulla  mielessäsi
vain
määränpääsi,
onnesi rantamaat.

elämänkokemus....

Elämänkokemuksen myötä
hymykin helleämmin helähtää,
silmät suloisemmin ymmärtää.
Ikä suo kokemuksille ymmärrystä,
kaikki teot ovat aikansa hetkiä,
jälkeenpäin hymyilyttää
helakasti,
mut aikoineen itkututti aika toviset.

Vanhukset ovat ens alkuun kärttysiä,
mut
hetmiten hellyttävän lupsakkaita,
sil
heillä on
kokemukset tunnoillaan.

Ihmisen kokoinen elämä,
monikirjava seikkailu
luontoäiteen laidunmailla,
semmoista elämä ihmispolon.

love story...

Sanoit rakastavasi,
en tunne sanojasi,
tunnen vain sinun nimesi
ovessamme,
näenkin sinut useimmin
ohimennen.

Elämämme on alusta saakka ollut satumaista,
ravintolassa kiihotuimme,
luoksesi asetuimme,
tutustuimme aamuun saakka,
siihen asti, kunnes miehesi
löysi avaimen reiän.

Luuvalona verhoihin piilouduin,
luikahin ovesta,
hengitin vasta kadun kulmassa.

Viikon kuluttua soittelit,
olit asuntoa vailla,
asetuit vuoteeseeni,
sanoit rakastavasi,
onnesta kuhertelin.

Erosimme sovussa,
sillä rakastithan sinä minua,
mutten hoksannut.

avoliitot...

Avoliitot,
susiparien liitot,
kestävät,
sillä kahleitta kumpikin
yhteistä pesäänsä suojelee,
varmoilla puheilla luottamuksen
voimalla liitokset eivät petä.

sarastus..

Tummuva yö,
sisäänsä päivän sulkee,
tummuva yö,
tunteitten juhlaa,
kuutamo unelmoi,
tähdet unelmia
tansittaa.

Kuutamo varjonsa luo,
en ole yksin,
kuljen kulkukissa vierelläin, varjoni
perässäin.
Kuljemme kohti aamun sarastusta,
siihen satamaan,
johon unelmat haihtuvat,
varjoni kuutamon unelmiin,
kulkukissakin
matkoihinsa,
minä aamun sarastukseen.

ukkosmyrsky...

Sateen kastelema pihamaa,
istun aitan räystään suojassa,
taivas tummanpuhuvana
sadetta vuodattaa,
ukkonen vierittää kiviään,
tulikivet salamoivat,
taivaanrannassa
kaikuu hevi musa,
katselen kuunnellen,
luonto irroittelee,
suuruuteni tunnen,
kainouteni aistin.
luontoäitee tuulettelee.

yönselkä...

Yönselkään ratsastan,
Volvollani karautan,
reittejäni kuljetan,
ihmiset mukaan poimien,
toiset matkoihinsa päästelen.

Viikonloppu sykkii,
elämä kukkii,
oksennellenkin tökkii,
mut
ilomielin aletaan,
sil
mitäpä sitä
huonompaankaan.

Helsingin yö,
ihmisiä maailman kolkista,
kotomaani ääristä,
tulevia ja meneviä,
elämä on sykkettä,
elon meinnkiä.

Rusakon pennut juosta vilistävät,
heillä yö
ensimmäisiä elämäsään,
hieman varomattomia,
mut
elämänhaluisia,
samoin, kun nuorimmat
matkustajanikin.

elämän ihmiset...

Elämän ihmiset,
alkuun isä ja äiti,
siskot ja veljet,
kodin läheiset.

Nuoruus kokeilee
seuran mukavaisia,
niistä kuva muodostuu,
elon varrelle huomiseen.

Aikuisuus,
lapsuuden näköinen,
ystävätkin näköisensä,
elämän ihmiset,
luottamuksensa suomana.

populistinen kiihottaja...

Populistit toisten ahdingoista elävät,
he kiihottuvat toisten
ongelmista, niillä kiihottavat ihmiset
toisiaan vastaan.

  Asiallinen ehdokas ei kansansuosiota
suurinta,
sillä
hällä käsitykset totuudenmukaisemmat,
hän varoo liikoja lupaamasta,
turhia
lietsomasta,
hällähän tieto ja taito,
muttei
populistin hurmosta,
hurmosta, valtaan
suurimpaan.

äidin kaljakoppa...

Sinitaivaalla pilvenhattarat,
vaalean pumpuliset,
kaukana,
mut tunnen läheisyyden.
  Naapurin rouva horjuu juovuksissa,
lähikaupassa asioi,
kopallinen kaljaa heiluu käsissään.
  Lapsensa itkee,
isä vietiin putkaan,
äitihän sinne olisi kuulunut,
nyt lapsi hoitaa äitiään,
auttaa ostoksen kantamisessa,
mielessään toivoi karkkipussia,
mutta niistähän menee hampaat,
muistaa hän äitinsä sanoneen.

kyttyräselkäinen vanhus...

Kyttyräselkäinen vanhus
istuu puiston penkillä,
seuraa aikaansa,
katselee nykyisyyttä,
menneisyytensä
hyvin muistaa.
  Ihmisillä kiire,
kuten ennenkin,
vierasmaalaisia,
kuten ennenkin,
kerjäläisiä,
kuten ennenkin,
nyt vain on nykyaika,
vanhus nousee ja jatkaa vaivaloista matkaansa.

vapaus...

Ihmisen elämä on pieniä asioita,
niitä joita voi vapaana tehdä, olla tekemättä.
Vapaus hallita elämäänsä on suurinta
yhteiskunnan olemmassaolon oikeutta,
yhteiskunnat eivät orjista kehity,
eivät kukoista kahleista, vaan
vapauden tuntevat ihmiset kylvävät tulevaisuuden siemeniä,
niitä vapaina kasvatettuja.

tavallinen elämä...

Tavallinen ihminen,
ikuinen rahapula,
hikinen otsa,
pienistä suutahtava,
helposti leppyvä,
ihan tavallista elämää.

Tili tuli, tili meni,
mut
kämppä säilyi,
visallakin luottoa,
ikivihreät soivat
radiosta,
nautin tavallisesta
elämästäin.

Haaveilen lotto-voitosta,
kuten jokaisena lauantaina,
sijoittelen voitot sinne tänne,
mutustelen mieluusti voittoain,
mut
sunnuntaina ihan
tavallista elämää,
yhä vain.

reissumies...

Reissumiehen onni,
oma aika,
reissumiehen surumieli,
koti kaukana,
minä leipäni perässä
maailmalla.
  Reissussa olennaiset erottuu,
turhat kitinät kotona
unohtuu,
maailman äärissä on
leipäni,
sil
kotini ansiosta
leipä maukasta.

mökin rappu...

Kollikissani kehrää polvellani,
istun mökkini rappusilla,
tuumailen elämää,
omaani ja toisten.
  Elämä on tila,
johon lipsahdin,
sattuman intohimoista,
monen intohimon takaa,
alkujuuret melko kaukana,
olen lopputulos,
istun kissani kanssa
Nyystölän mökkini rappusilla,
kollikissallani sama
kohtalo,
otan tuikun murheeseen,
toisenkin.

huominen...

Huominen on yön takana,
astelen iltaani,
käyn odottamaan,
yö tummana laskeutuu,
hiljaisuus valot sammuttaa,
sielun levolleen sijaa.

Aamu aukeaa verhon raosta,
itäinen taivas loistossaan,
olen eilisessä huomisessa,
tässä aamussa,
tänään on päiväni.

Päiväni vietän,
jotta huomiseenkin voisin
avautua,
teen osani,
luojani suurimman.

työtön...

Huilaat vaikket ole rasittunut,
hikesi on sammunut,
makuuhaavasi auenneet,
mielesi on sekaisin,
nukut vaikka valvot,
olet tullut hulluuuden
kynnykselle.

Työ on etuoikeus,
työ on elämän näköalatorni,
työ on avain sosiaaliiseen elämään,
työstä saat vapaapäivien
kunnioituksen.

Työtön ihminen on heitteille jätetty,
häneltä on riistetty elämisen oikeus,
valtiovalta ei noudata perustuslakiamme,
se uhraa
markkinavoimille rakkaimmat jäsenensä,
työttömät.

takki...

Olen ilosta äänetön,
surussani vaikeroin,
muut ajan aherran,
kierrän kirpputoreja,
kerään eilistä kestävää,
iloni ei ole kulutusta sietävää,
surunikin kertakäyttöistä.

Löydän talvitakin,
elämän näköisen,
kokoiseni,
sovitan, enkä saa sitä
päältäni.

Hymyilen kävelleissäin,
niin entinenkin
takinkantaja.

syys...

Mieli matalalla kulkee,
hiljaisesti syksyistä puistoa kiertelen,
näen ruskan saapuneen,
linnut lentäneet,
jääneet kanssani puistossa,
olemme suven jättämiä,
auringonpalvojia,
nyt
syyssateiden kastelemia,
mielemme etsii oljenkortta
yli talvisten hankien,
kohti tulevaa suvituulia.

seuraan sinua...

Seuraan sinua, vaikket
vierelläin,
mietin sanojais,
kosketan ihoasi,
vaik
kaukana lienet.
Olet sieluni asukas,
muttet ole
solminut vuokrasopimusta,
sitäkin mietin,
et
täytyisiköhän minun
ehostella asuntoain.

sovimme hyvin...

eloni päivät elämästä kertovat,
heille kertovat,
itseäni koskettavat,
ympäristöäni katsovat,
varjoisista hetkistä,
ilon iltapäiviin.

peilaan itseäni muihin,
näen vaillinaisuuttani,
tunnen silti
mielihyvää,
itsetuntoni elää,
ruokin sitä.

paikani on pieni,
maailmassa on monia
minuja,
mut
sovimme hyvin.

kokoni...

Suopursun tuoksut tuoksuvat,
karpalot punoittavat,
muutama lakkapääkin,
kauempana mustikat maukkaimmillaan,
puolukkakankaat kangasvuokon kotomailla
valtoimenaan lainehtivat.
  Metsälampeen peilautuu sinitaivas,
reunansa ikimännyt,
koivujen komiat rungot,
heiluvat latvansa,
kuusen heiluvat oksat varjon lammen
pintaan kuvastaa,
kuten minun kuvanikin.
  Olen isohko ihminen,
mut
nyt tunnen
kokoni.

suljen ovesi...

Suljin ovesi,
astelen pois elämästäsi,
muistot mukanain,
et vilkuta, vaikka katsotkin
ikkunastasi,
uskon sinulla olevan yhtä
haikeaa.
Elämäni lyö tyhjää,
toivon, etten itseäni kadottaisi,
toivon sinunkin löytävän onnesi,
sen, jota yhdessä etsimme,
muttemme löytäneet.

nirri irti...

Tiskipöydälläni
punainen kärpässieni
tekee teloittajan hommiaan,
kärpäset ketareet pystyssä sojottaa,
huoneessani ei kärpäsmyrkkyjä tarvita,
sil
tämä luonnon tuote
nirrin nitistää,
myös ihmisiltä,
mut
minähän vahveroita.

naareskelin...

Supistelen suupieliäin,
viruivat naurustain,
räkäsesti naurattelin,
ihmiset ympäriltäin kaikkosivat,
eivät kovin hauskaa väkeä.

Nauroin ohikulkijoille,
kaiken menijöille,
tulijoille ja palaajille,
oli kiireisiä, oli vätysteliviä
askeltajia,
ol ajankulukseeen kuleksivia,
pari kerjäläistä,
yksi himoperse itseään tarjoili,
puliukot istuivat turvamiehinäin penkillä,
heistä olin hauska,
tarjosivat tenttujaan,
mut
mua moiset närästää,
otin vaan keppnan ja nauroin niin
räkäsesti kulkijoitten huviksi.

huoleton hetki...

Huoleton hetki,
ajaton ruokatunti,
firma meni konkurssiin,
ajautui ahneuksissaan
verottajan pölykylle,
ruokatuntini on kiireetön,
eväätönkin,
mut eiköhän näläkä
kahvi paussille ohjaa.

matkani....

Kaikki kulkemat matkani olen
taaksein jättänyt,
kaiken kolunnut,
surutta iloinnut,
en kaipaa taakseni.

Huominen kiihottaa kulkuain,
ilman huomista olisin
pysähtynyt,
oksentanut itseni tyhjiin.

Eiedän kulkuni kerran
loppuvan,
silloin oksennan ja lähden
toisenlaiseen matkaan,
jossa tähdet pajunkisoina
heiluvat,
lumpeenkukat syysilloissa
tanssivat viimeistä valssiaan.

onneton...

Onneton on rasistin mieli,
hän halustaan avutonta ahdistaa,
rasistinen ihminen,
henkisesti kyvytön samaistumaan.

hallayöt...

Rakkaus elää, sylissä sielun,
rakkaus haluaa kukkia
elämässä,
mut vainen
hallayöt sylissään.

Rakkaus syttyy,
sammuu,
tunteista tulisista.
Vain sielun sylissä värjöttelävä
hallaöitä varova
rakkaus
elää.

rasismi...

Olen kantasuomalainen,
olen sukuni savonsydämestä,
yli aikojen kirjattujen,
olen kärsinyt
rasismista,
köyhyyteni vuoksi,
olen kärsinyt suvaitsemattomuudesta,
olen niiden varjossa
lapsuuteni viettänyt,
kouluni kärsinyt.

Perheeni oli köyhä,
tukien varassa elimme,
yksinhuoltaja äitini
uurasti elämämme eteen
elämänsä.

Vauraat ihmiset katsoivat meidän
syövän leipäänsä,
ylenkatsoivat elämäämme.

Rasismi kohdistui silloin
meidänlaisiin varattomiin
ihmisiin,
nyt
siirtolaisiin,
 tunnen heidän tuskansa.

Äitini kasvatti meistä pelon pelottomia,
opetti olemaan ahkeria,
käymään koulunsa,
olemalla hieman tehokkaampia, kun
suvaitsemattomat ihmiset.

En tunne alemmuutta, en lapsenakaan,
suvaitsemattomuus lisäsi halua kasvaa
ihmiseksi,
joka suvaitsee, elää itsensä kautta,
ei käytä tähänkään tarkoitukseen
toisia.

Rasistinen ihminen kärsii
enemmän, kun kohteensa,
sillä häneltä puuttu
ihmisen hyvyys.

suvaitse...

Et suvaitse vierastulijaa,
vaikka suvussais siirtolaisverta,
kerroit, ettävierastulija vie
kotimaiseilta toimeentulon,
sanailet heitä loiseläjiksi.

Näin saattaa ollakin,
jollei yhteiskunta toimi
solidaarisesti.
Lain edessä kaikki yhdenvertaisesti,
niin tulijat, kun olijatkin.
Toimeentulotuet tarvitseville,
kellä ei selkä taivu,
hältä tuet otettakoot,
tasavertaisesti.

Suljetut yhteiskunnat,
tuhoon tuomitut,
rasismi on alistamista,
fasismista karmeat
historit,
olkoon tiemme tasavertaisen
suvaitsevainen,
siitä hyödymme
jok´ikinen.

sanat...

Sanat selittävät,
selittäjiksi luetut,
silmät ymmärtävät,
katsovat silmät,mut
pälyilevät silmät välttelevät,
sanatkin häpeävät.

Suorat sanat,
kierouden pelästyttävät,
kauaksi ajavat,
suorilla sanoilla
asiat selviävät.

Anna tekojesi  puhua,
sanojen ei tarvitse selitellä,
pälyilevät silmät kirkastuvat,
puhuvat  aidosti.

pikkutunnit...

Pikkutunneilla rautatieasemalla,
ihmiset tulossa,
toiset menossa,
monet odottavat aamunsarastusta.
useilla ei muuta kattoa päänsäpäällä,
toiset eivät enää välitäkkään,
vaan aseman nurkissa kotonsa.
  Vanhamies koiranpennun kanssa
nakkarin nurkalla,
mies koiraansa syöttää,
itse lohduketta pullostaan.
  Starttaan bussini,
viimeinen sivu,
väsyttää.

 

suvaitservaisuus...

Tynntyvä ilta,
kävelen koirani kanssa tuttuja
reittejä,
ressuni merkkaa reissunsa,
tyytyväisenä kamunsa haistattaa.
  Vastaan tulee hunutettu nainen lastensa
kanssa,
tervehdin,
hekin, työkaverin vaimo lapsineen.
  Jatkamme matkaa,
mietin työkaveriani, hänen perhettään,
säälin,
sillä osakseen saavat paljon ilkeyksiä,
siirtolaisen osa ei ole missään maailman
kolkkaa loistokasta,
muukalaisvastaisuus on ihmiselle
synnynnäistä.
työkaverini kertoi, että heidän kotimaassaan on samoin,
vaaleaihoinen on samassa asemassa,
kun he täällä.
  Ihmisen täytyisi järjellä ajatella,
tunteet johtavat harhaan.
  Vievät työmme,
vievät naisemme,
elävät rahoillamme, nekin avustukset
kuulemma kuuluisivat oman maan
huonopi osaisille,
näin loitsut lausutaan.
  Mut pakolainen on pakolainen,
hädässäolevalla on hätä,
siksi suvaitsevaisuus.

huumat...

Rakkauden huumassa et muistanut
itseäsi,
annoit tunteillesi vallan,
tunteesi valtasivat järkesi .
Rakkaus kesti aikansa,
huumat haihtuivat,
silmäsi avautuivat,
järkesi sai sinut herämään.
  Rakkaushan on luottamusta,
sitä ei hetkessä saavuteta,
eikä
sitä sovi pikaisesti frakkaudeksi
virkkoa.

kulken hitaasti...

kuljen hiljaa,
en tahdo toisia hiljaa kulkevia
herättää,
juoksevat muuten seuraksein,
en tahdo itseeni ketään,
sillä olen elämästäni täynnä,
siksi kuljen hiljaa.

aikani kuluttua kaipaan toisiakin,
silloinhan olen elämän nälkäinen,
mut
nyt sulatellen.

iltaaurinko loimuttaa taivaanrantaa,
tunnen, että minulla on
mahdollisuuteni,
kunhan vain nyt
kulkisin hetken hiljaa,
sulattelisin eilisiäni.

iso pää...

Huolia mulla sen verran,
että karttelen hymyillen,
en päiviäin hukuta murheeseen,
miettikööt hevoset niitä,
isompi on päänsäkkin.

Elämä on satua,
joskus tuskaa tulimerien,
enemmän arkipäistä
aamupäivien,
mut
ihan samantekevää,
hevosella isompi pää.

mausteet...

Sinitaivas,
mieleni tyyni,
kuten luonnon ilmekkin,
pilvetön taivas mieltäni hyväilyttää,
pääskyset lentoharkoissaan,
sulavan liidokkaasti lentävät.
 
Olen ruokatunnilla,
kaksi varttia vain,
mut
eväät maukkaat,
sinitaivaan suoma hyvämieli
mausteinain.

koululaukku...

Ekaluokkalaisen ensimmäinen päivä,
päivä ikimuistoisin,
jännityksen riemuinen,
unetonta koulun odotusta,
tulevaisuuden alkaista.

Olkoon luoja armollinen,
kulkekoon rinnallasi,
hieman jelpatkoon läksyissäkin,
mut hitusen vain, sillä
elämän opit pikku kätösin,
kirkkain silmin
opittakoot.


Alussa koululaukku raskas lie,
mut
elon rappusia astellessaan
reppukin keventyy.

heiksalivei...

Ihmissuhteet syntyvät,
salamasäistä räiskyvät,
myrskynsilmissä
katoavat.

Ihminen on laumaeläin,
ainakin kahden kokoinen.

Suhteen lujuus,
yhteiset päämäärät,
yhteinen tunnetila,
toisellakin pärjää,
mut
kummankin puuttuessa,
heiksalivei,
elot eri suntiin vei.

muurahainen...

Elämä kulkee vauhdilaan,
tahtiaan huomen luomimisen,
olen osa luomakuntaa,
kuten muutkin,
kaikkialla ihmettä suurempaa,
olen muurahaisen kokoinen,
mut luulen et se aistii enemmän,
hällähän tiedot tunnoillaan.

hikeä pukkaa...

Hikeä pukkaa,
lomat ohi vilisti,
janoisena juomia lipitin,
nyt kaikki
hikenä otsallani lorisee.

vähin elein töihin vetäydyn,
muinamiehinä sorviani sovittelen.
Kieli kuiva, miel
kuivakkaampi,
kyl ramasee,
vaikka lepäilin kesälomat.

orjat...

Siirtolaiset ovat laillistettua orjatyövoimaa,
siitä iloiten jenkkilätkin hyötyvät,
siitä saksa ja ruotsikin
lihottuneet,
suomipoika on solidaarinen, eihän
meillä
noin vain.

Mut unohdetaan, et
hyöty
tulijankin,
hällä ihmisoikeudet
julkiset.

hymy...

maailma on suuren pieni,
ihmisiä monikasvoisia,
sinitaivaan alusmailla,
kolkosta kulmasta suloniemeen,
ihminen, ihan saman näköinen,
auringonpaahtamista,
lumihankien hohtaviin,
lehtolapsista arojen eläjiin.

elämä on ikuista,
ihminen vain ajallaan,
miksi suvaitematon hymy.

pyhitetty maa

Pyhitetty maa,
suvaitsevaisuus heikkoutta osoittaa,
siirtolaiset rajatolpille käännytetään.
Sairaat ihmiset kipua tuntevat,
enemmän henkistä,
sillä suvaitsevaisuus pyhitetyn maan
heikkoutta.


Pyhitetty maa, erinomaisuuteensa
nuukahtaa,
sil suvaitsemattomattomuus
jokaiseen tarttuu,
heikoimmat ensin lannistuu,
vahvimmat
pyhitetyn maan
viimeiset,
kunnes pyhyyden varjo heidätkin
kohtaloonsa taivuttaa.


Suvaitsevaisuuden yhteiskunnissa elämä
kukoistaa,
sillä
jokainen tarvitsee
toistaan.

aikaa...

Milloinkaan ei ole myöhäistä,
aina on  aikaa,
hetket pysähtyvät,
mutteivat myöhästy.

Oravanpyörä sopii oravalle,
ihmisen se väsytyttää,
oravanpyörässä kadotat itsesi,
kulutat itsesi loppuun.

Suo itsellesi aikaa,
sillä hetket ovat polttoainettsi
huomiseen.

elokuu....

luontoäitee tanssittaa
elokuista suveaan,
marjaisat marjamaat,
punertavat hedelmätarhat,
alkava ruska,
vuoden ajoista mietteliäin.

mustikka ämpärini kukkuroillaan,
sienikorissakin pannullinen maukasta,
sieluni kuitenkin enemmän nauttii,
luonnonhelmassa elokuisessa.

faaraoiden kohtalo...

fasismin siemen köyhän sylissä,
syrjäytyneen jalkovälissä,
suvaitsevaisuus kalman kalpea.

syypäinä tähän raakuuteen valtapuolueet,
eivät tahtoneet
suvaita yhteiskunnan köyhimpien
iloa,
nyt
kurjuus leipäjonoissa,
sieltä fasismin siemen.

yhteiskunta,
jolla monimuotoiset kasvot,
suvaitsevaisuuden hyvä huomen,
sillä tulevaisuus,
suvaitsemattomuus kokee
faaraoiden kohtalon.

uinuttaa...

Ilta kuiskaa hämäryyttään,
vedän verhot,
ettei kotoni näkyisi illan
hämyssä.

Syöppöttelen iltapalaa,
jääkaapin ainioita,
maukkaita
porkkanoita,
oman kasvimaani kasvamia.

Herkitstyn unimailleni,
tyynyni mukavasti
uinuttaa,
peittoni lämmittää,
tunnen, etten ole mitään vailla.

varpaat...

katson varpaitain,
olen elonkulkija,
olen köyhä kulkuri,
varpaani kuluneet,
jalkani taivaltaneet,
sydämmeni sykkinyt,
silmäni nähneet,
katson varpaitain,
olemme lähteneet.

lähden taasen,
kuljen elämäni satamaan,
jossa varpaani saisivat
vilvoitella.

koristaisit...

kaiket päivät,
ylenyöt,
aamut varhaiset sinua
aattelen,
viereeni sovittelen.

itseäin kohentelen
tyyliäin koristelen,
sanojain silottelen.

olet minun mielessäin,
toivoisin,
että elollas minua
koristaisit.

armopalasilla...

yhteiskuntakelpoinen,
viel mitä
loiseläjä tukiaisten,
vaivasten eväillä loiseläjä
persuilee.

ennenmuinoin nälän osuessa
kohdalle,
syötiin etukynteen,
maksettiin työllä tuottavaisella,
nyt
tukiaisilla
tuottavilla.

persut, ihan tavallisen näköisiä,
ulkomaalaisisia hieman muistuttavat,
kummatkin
armopalasilla.

persu...

Perussuomalainen puolue
vierstaa vierasmaalaista,
usealla puoliso vierasmaasta,
ainakin rasistisimmilla hemmoilla
äänekkäillä.

Pääkaupungin joukkoliikenne jäisi ajamatta ilman
vierastyövoimaa,
on maailman ääristä kaukaisista,
lähialueitten taivasalta.
Mis suomalainen luuraa,
miksi työ ei kelpaa,
miksi siirtolaista ivaat,
siksikö, että hän sijastasi ahertaa?

Mansikkamaat keräjiään vailla ois,
ellei ihmiset kaukomaitten,
luonnonmarjat mättäisiin jäisivät,
makoisat tuotteen luonnon suomat,
niille ei persun selkä taivu.

alkutuotanto...

alkutuotannon tekijät,
kapitalistin orjina ahertaa,
maanviljelijä yötpäivät
uurastaa,
silti hällä tili tuotantoketjun heikoin.

duunarin orjasopimukset katkaisi
ammattiyhdistykset,
sillä heille luotiin
 inhimilliset elinolot,
asiallinen korvaus uurastuksista.

yhteiskuntarauhan ylläpitäjät,
työmarkkinajärjestöt,
heidän avullaan leipää tasapuolisimmin
jaetaan,
heidän toimensa yhteiskuntaelämää
rauhoittaa.

nöyryys...

nöyryys ymmärtää,
kohteliaasti luokseen kutsuu,
ylimielinen katse,
luotaan työntää,
viha vihaajansa tuhoaa,
suvaitsevaisuus vangitsijan vangitsee,
rakkaus,
siinäpä salasana
elämään.

mieleni...

minne kulkuni johtaakaan,
siel tuntoni eläkööt,
mieleni asettukoot,
täs tuskaani tukahdun.

sinitaivas kattonain,
maankamara kannattakoot,
mieleni vieritelkööt sieluani
mielen mukavaisuuteen,
ajanpaikkaan mieleiseen.

vaikken minnekkään kerkiäisi,
paikoilleen en maatuisi,
mieleni rinteitä kiipeäisi,
yli vuorten kiipeäisin.

syön yli

vaikeimmt hetket ovat niitä,
kun kaikkea ei ymmärrä,
mut
osallisena kuitenkin,
silloin
turhat sanat
sanoista avuttomimmat.

onnen hetket sanoitta
kauniimmat,
turhat sanat varjonsa
onnelaan.

olen ominain,
joskus tyytyväisen oloinen,
toisinaan nurinperin,
joskus heisulivei,
useimmin kuljen
töihin ja takaisin,
syön yli ja nukun vähän.

vetree olo...

raukeana pitelen peittoni syrjästä
kiinni,
sunnuntai aamu,
huomenna töihin,
peittoni suojelkoon.
  venytyttääkin,
taidan jäädä vuoteeni suojaan,
en jalkojain huomiselle sijoita.

yritin laskeskella montako kertaa
eläissäin olen ylösnoussut,
mutta kertotaulukin on kadonnut.

pomppasin ylös,
kertaheitolla haalareihini hyppäsin,
kyl on vetree olo.

kateus...

kateus vierottaa, sillä eihän
kateellinen mitään taida,
hänhän vain toisten töitä ihaillen
kadehtii,
ilkeyttä kertoilee,
sieluansa hyväilyttää,
ikävän oloinen ihminen,
mut
seurassa viattoman
ystävällinen,
hänhän läheisesi,
toisinaan enemmänkin.

nyystölänlahti...

Päijänteen syleilemä Nyystölänlahti
keinuttaa rantaansa iltatuulessa,
suvisäässä iltatuulisissa.
Ilta aurinko mailleen painuu,
varjonsa lahdelle jätättää,
jossa lintuemo jälkikasvuaan ohjailee,
vesihyönteiset piirtävät kuvionsa pintaan
sulavaan, kesäiseen lahdelman pintaan,,
jossa sinitaivaskin itseään peilaa.

Nuotio räiskyy,
makkarat tikunnenissä,
nokikahvipannu porisee keppinsä
päällä,
kalat loimuttuvat suven illassa,
ihmisillä suvisen mukavaa,
mielen mukavassa,
sinitaivaan alusmailla,
Nyystölän rantamailla.

köyhän rikas...

köyhä, ihminen ilman
rikkaan ilmettä,
hällä elämä käsissään,
rikkaalla optioissa,
ovat yhdessä kirpputorilla,
mut vain köyhempi maksaa,
toinen optioillaan.

katseesi...

katseesi muistan yhäkin, vaikka ajat kulkeneet,
muistan kuinka sanoit,
muistan
nytkin.

aikamme ei ollut
silloin,
eikä sitä koskaan tullutkaan,
mutta
katseesi yhä
lähelläin.

muistot...

vain muistot jää,
vain hiljaisuus,
jään yksinäisyyteeni,
hymysi on sammunut,
taivaan tähdet sammuneet.

ilta...

ilta  saapuu luvallaan,
en saata tervehtiä,
mut
tunnen hämäryyden tyyneyden,
levollisin ilmein iltaani asetun,
päiväni verhoaa mieleni.

kissani kehrää sylissäin,
katselen päivän lehteä,
maailman kuulumiset,
ikävyyksiä ja ihanuuksia,
ihmisiähän me kaikki,
ikävän mukavaa.

vaivaisukko...

kaiket päivät työtä teen,
vapaat päivät muita hommailen,
arkisuus elättää,
vapaat päivät kaiket kulutan,
sillä arkena en kehtaa viihytellä.

katson puhjennutta ilmapaloa,
täynnänsä se ilolla pyörii,
silmiä mukavoittaa,
jokahinen tahtoo käsillään sitä ilmoille tökätä,
leijumaan silmien ilohetkiksi,
puhjetessaan selät kääntyy,
turhuudeksi muuttuu,
niinhän se minullekkin,
kun tyhjenen,
sillo vaivaisukko.

yleisradio...

Yleisradio, koko kansan
töllötin,
kuunnelin,
nyt päättäjissä syrjinnän ammattilaiset,
miks
verojain suvaitsemattomuuteen katsoisin,
kuuntelisin,
poliittinen johto,
missä on aate
suvaitsevuuden.

täytyykö minunkin siirtyä
yksityisten viestimiin,
sil
tiedän, ettei sillä tämmöistä
siedetä.

kerimäki...

kerimäki,
kirkkonsa kokoinen,
siellä lapsuuteni ajat,
siellä urheilun salat,
sieltä monta elon ohjetta,
joilla matkojain taivallan.

puruveden muikut,
hälvän juhannusjuhlat,
makoisat rantakalat,
niistä yhäkin maukkaasti maiskuttelen.

myymälä-auto keski-saimaan,
siin kunnan tuntea opin,
Amin kanssa reitit kuljettiin,
elämän aikaa,
silloin opin päässälaskun taijat,
ynnään yhä ostoksiain.

kerimäen kisa, alasarjoen
jääkiekko joukkue,
maalivahtina Vesan kera,
monta reissua häviöitä kärsittiin,
mut
voitoillakin juhlittiin.

kerimäki,
siitä en huonoa muista,
yhäkin haluaisin olla
ajallansa menneitten,
mut
aikansa kutakin.

kesälomatirsat....

nukut eilistäs pois,
nukut puoliinpäiviin,
jotta elos uusin,
olet kesäloman uninen,
rytmisi talven tuiskuihin ei sovi,
työpaikkasi kolkuttaa,
koulukin aikaisemmin,
mut
vetäsehän vaan kesäloma tirsasi.

pihamaa...

pihamaa,
kotimökin pihamaa,
elämäni alusmaa,
sinitaivaan kannen alla,
siellä
mieleni mukavasti,
siellä varpaani nurmikolla,
siel
tunteeni makoisemmat.

pensaat marjaisat, kukat kauneimmat,
kasvimaat antoisat,
niitä en unhoita elossain,
niillä pahat hetkeni ylitän,
niillä
huomisen tavoitan.

kotimökki...

kotimökin pihapiiri,
elämään kivikylän,
siellä ei pihapuun latva heiluta,
siellä ei kotipirtin savupiippu savuaan
tupruta.
kotimökki,
elämän kohtu,
tulevaisuuteni lohtu,
sil
kivikaupungin elämään kävelen,
siellä
tunteet tuuliset,
siellä en voi kodin ikkunasta
katsella,
en voi astella nurmellain.
 
tyhjä asuntoni kivikylän,
mieleni alakuloinen,
kotimökin tuoksut muistuvat,
pihapiirissä kaikki oli toisin.

hetket...

Elämäni kaikki hetket,
kaikki ilon ja muunkinlaiset,
niillä elän,
niiden avulla päiviäni saatan,
kuljen ja menen,
poistun ja palaan,
olen elämäni eteisessä,
koputan, mutten olohuonetta
levollein.

miksi murheessa kiereskelisin,
enhän muuta kerkiäisikään,
nostan päätäni vastatuuleen,
kulen pystyssäpäin,
vaikken aina jaksaisikaan.

päiväni...

minne päiväni johtaakaan, siit
en huolia kannakkaan,
sil päiväni alussa vainen,
miks ikävää oottelisin.

elonhuolia päivä täynnä,
en tervehdi silmilläin,
sil
raskain mielin päiväni
synkistyy,
tahdon hymyhuulin iltaani
yltää.

kaikille en hymyile,
vain hymylle heleästi,
mutrusuita en tohdi
matkaani ottaa,
kuljen iltaani päin.

kyyneleet...

kyyneleet silmistäsi valuvat,
sinitaivas huokaa,
sil
kyyneleesi päivää varjostaa,
tuskasi syysmyrskyksi kääntyy.

päivän valo kyyneleesi vuodattaa,
sil
silmäsi näkevät,
yönsylissä tunteesi tuntevat,
kyyneleesi tyynyyn vajoaa.

kyyneleet,
jätetyn kyyneleet,
rakkauden kerjäläinen jätti
kyynelten surumeren.
 

tiesi pää...

tiesi pää,
missä lie,
kuljet matkaasi,
ethän muutakaan,
jos aloillesi astuisit,
et tietäsi näkemättä kulje,
siksi kulje kulje,
tiesi pitkän suoran päässä,
vuorijonon kainalossa,
siellä maailman merten laaksoissa.

vanha nainen....

Vanha nainen vaivaloisesti taivaltaa,
ryhtinsä arvokas,
eletyn kokenut.
Mökkinsä rappusia puhdistaa,
kuten koko elämänsä,
hälle tärkeää on puhtauden
silopinnat.
Vaatteensa kaulitut, rypytttömät ovat
verhonsakkin,
pöytäliinat viikatun kulmassa.
  Aikanaan mökissä elämä kuhisi,
yöt ja päivä ahertaessa nyt
lapset maailmaan lentäneet,
ukkonsa taivaan sinikotiin.
tänään yksin kissansa kanssa,
mut kaikki kuten ennenkin,
järjestyksessä.

uskottelen

kaikki alkaa aamusta,
jostakin aamusta,
nyt heräsin,
nostatin itseni päivän valoon,
silmät pesin,
jotta näkisin,
aamukahvini lipitin,jotta
kipinöisin,
olen alussa,
joskus lopussa, mut
siihen on viellä matkaa,
tahi ainakin uskottelen.

myrsky...

Tyyntä myrskyn silmässä,
sinitaivas salamoi,
lieskansa tuomion tuliset,
jyrinänsä maailmanlopun
saattosoitton,
elämää huokaa pelon kulmakarvoillaan,
luonto hiljenee,
sillä
kunnioitus tulihelvettiä on
suurempaa, kuin
kunniakkaan kuoleman.
odotus.

hyvää yötä...

kellanruskeat taivaan varjot,
ilta nukkuu yöhönsä,
kävelen, kohti kotiain,
iltarusko seuranain,
varjot taakseni jäävät,
tahdissani astelevat.

syyskuinen ilta hiljaisesti
uinuu,
pois linnut pesistään,
pois kiire kesäöitten,
ruska kietoo hiljaisuuteen,
syksy äänettömästi lähestyy.

avaan kotini oven,
vuoteeni kutsuu,
pääni päivästä väsynyt,
ilmeeni huomista vartoo,
hyvää yötä.

nurkkasokea...

kätesi on lämmin,
tunnen sydämmesi äänet,
en olekkaan aikoihin kokenut,
viimeiksi silloin, kun
vihille saatoimme,
aikaa siitäkin monet ajat.
 
olen nurkkasokea,
pidän asiat itsestään selvinä,
mutten tajua,
että uurastat
onnemme eteen arjet pyhät,
puristan kättäsi,
on hyvä olo.

tuohuksissani...

sanoin tuohuksissani sinulle
rumia,
olen kuumakalle,
mutten tapainen,
vaikka voimissain väkeväinen.
  kuumistun tunteen koskissa,
elän tunnevirroissani,
ain
välillä en muista, että rakkain on lähelläin.

toivon, etten liikoja tuhonnut,
osaan vain hieman
rakennella.

siniset hetket...

Rakkaus, ihana huuma,
sitten himot hiipuvat,
rakkaus on suuri sydän,
sillä yhteiselämä lutviutuu,
rakkaus on tunnetta,
luottamusta ja sinisiä hetkiä.

sillat...

Kuljen vasten kuunsiltaa,
illan jumalaiseen,
rakkautemme siltaa kuun valo
heijastaa,
kuljen yksinäin taipalettamme,
auringonlaskun siltamme, joka kuutomoiseksi taipui,
kuten onnemmekin.


Unelmat sillalla elon tuuliin tuulettui,
kestävää ei ollutkaan,
sitä emme silloin aavistaneet,
mut
siltamme tietää kohtalomme.

köyhä ja koditon...

köyhä ja koditon,
pois yhteiskunnan ilopäivistä,
hällä hautajaiset yksinäiset,
maan matosetkin kaverin kylkeen
mehukkaan.

köyhä, muttei mieleltään,
hän köyhä siksi, ettei
siipeillyt,
kuten herran retaleet,
tukiaisten kuninkaat,
hän kaiken jätti,
pois bonuskortit
hävitti,
hän halusi olla itsenään.

köyhää kierretään,
hyvä niin,
sillä
niin hänkin tekee,
todellinen köyhyys
on mielen vähyys.

rapujuhlat...

Rapujuhlat,
mielet keveät,
Tarusjärven rantamailla,
siellä luontoäiteen
sylissä kesäillan.

Iltatuuli viuluaan kainosti soittaa,
suopursun tuoksu tienoon tuoksuttaa,
kaukana huuhaja huhuilee,
palokärki kolopuutaan takoo,
käpytikka käpyään nakuttaa.

Elokuun tuoksut,
rapujuhlat komiammat,
ihmismielet sopuisat,
juhlamiellä
mukanansa.

muurahaiskeko...

muurahaiskeko elää elämäänsä,
seuraan katseellain,
mutten mukana pysy.
kaikki yhdenvertaiset,
suvaitsevaisuus kulussaan,
siinäpä ihmisille elon mallia
uurastavaa.

tyhjänpäiväistä ei kulkunsa
kellään,
ihminenkin toimissaan
ahertaa,
mut
meillä suvaitsevaisuus
tipotiessään.

lapsen silmät...

lapsen silmät,
pienen pienet kätöset,
elonsa eläväinen,
elämän huominen,
katson silmiisi,
tunnen kätesi puristuksen,
lapsenlapseni,
olet sydämmein.

perjantai...

perjantai-ilta,
työviikon viimeinen,
kodin rauhaisan sylissä ihanaisessa.
  olemme kahden,
koirakin ihmettelee,
sanoja emme eloomme tarvitse,
ne on aika sanoittanut.

viikonloppu,
aikaa elämälle,
sille omimmalle.

puutarhani, ostamattomattomat kukkaseni,
niiden alkuperä on jonkun puutarhasta,
sil
kukat kauneimmat,
puskat rehevimmät,
niiden syntymäkoti
toisen puutarhurin.

perjantai-ilta,
ihan sieluni syleilyssä,
katseeni suloissa,
kätteni suloiset.

elon mukavat...

vain eletty aika huomista
rikastuttaa,
eilisen teot ovat huomisen puntarissa,
koet, jos vain tänään jaksat huomistas
odottaa.

ilkeys huomenna vihaksi vääntyy,
eilisen luottamus
ylihuomenna sinua rakastaa.

unelmat,
niillä ihminen elää,
unelmat ovat
elon mukavat.

aurinkokin hymyilee...

eloniityn tuoksut,
varpaani hymyilevät
niityllä naurismaan,
helottava aurinko kaskimaan
elämää lämmittää,
kukkasiaan hellästi hyväilyttää.

taivutan kukkasen napinläpeeni,
tunnen kasvavani
kauneussalongien mannekiiniksi,
muut kukkaset terälehdillään
taputtavat,
aurinkokin hymyilee.

eloniitty huokuu kauneuden aikaa,
menneisyys kukoistaa silmissäin,
naurismaan tuoksu vuosisatainen.

kuusiaita...

Havuneulaset pistelevät,
kuljen kuusiaidan vierustaa,
aitaa,
joka leikattu muotoon
muodonmukaiseen.
  taidetta puutarhurin,
muodot silmää hivelevät,
siksi ihastelen kuusiaitaa,
pisteleehän se tuntojain.

puutarhassa kaikki muukin luonnon ja
ihmisen sinfoniaa,
toisiaan ajatellen,
taiten leikattua,
luontoa hyväillen,
olen puutarhassain,elämäni
tyyssijassain.

susilauma...

ihminen kaiken kokoinen,
moni-ilmeisen tunteikas,
ihonsa kotkulmiltaan,
nyttemmin asettunut
naapuriksi moneen eriväriseen.

kätellään,
sillä alkuun pääsään,
toiset selkänsä kääntävät,
ovat vesikauhuissaan,
heillä asenteet asemiesten.

susilauma armahtaa,
ihminen ei,
ihmisen raakuus
tuonelan tuliluukuista,
ihminen,
sinitaivas häpeää.

eriarvoisuus...

Eriarvoisuus johtaa ikävyyksiin,
jätetty ihminen on
populistien herkkua,
hyljitty ihminen ei menetä mitään, vaikka
liittyisikin vastenmieliseen lahtari kerhoon.
Hänhän on mielissään,
sillä kerrankin
häntä tarvitaan,
häntä katsotaan silmiin.

Eriarvoisuus on synkkyyttä
kaikille,
myös
heille, jotka mielellään
luokittelevat itsensä
muiden yläpuolelle.

hameenhelmoissa...

Sinitaivas heijastuu metsälammen pinnasta,
lumpeenkukat kehystävät kauneuden,
jota vesikirpun liitoliikkeet väreilyttävät.
  Ilta on tummunut,
tähdet tuikkivat,
toivon, että voisin tästä kaikesta kiittää,
olenhan vierailijana  luontoäiteen
hameenhelmoissa.
  Nuotioni kipinöi,
tervaskanto luo tulihiilloksen,
jossa hiillostan kalani,
lammen antamat.
  Kepin nokassa porisee pannukahveet,
siirrän sivummalle,
jotta saan loimutettua
ahdin suomat.
  Yölliset liitäjät tulipesääni
kiertävät,
huuhkajakin kaukana huhuilee,
susilauma kiertää lampea,
olen heidän alusmaillaan,
mut tuntevat tapani,
jatkavat matkaansa.
  Metsälampi,
toisille synkkä,
minulle elämän kokoinen,
sinitaivaan alusmaitten
paratiisi.

bulevardi...

ihminen haaveistan luopuu,
tahdostaan avittaa,
tyhjäksi kulutetaan,
taivasalle heitetään,
siin
rakkaustarinan pysäkki.

hyväksikäyttäjä,
itsensä elättäjä,
iilimadon kaltainen,
voi miksi kupattava veri
samenee.

iltpäivä bulevardilla,
ihmiset menevät, jostakin tulevat,
turistit illastavat,
lokit
vartoilevat.

jalkojeni alla on kuoleman
syleilemiä ihmisiä,
ovat jo ruohon korsissakin,
toiset tammessa elämäänsä
jatkavat,
lähden erottajalle,
siitä sitten muualle.

yksinäinen...

olen yksinäinen,
halustani,
en kaipaa käsivarsilleni
elämän ruikuttajaa,
uusavutonta tuijottajaa,
elostaan heitteille jätettyä.

kuljen metsäpolullain,
jälkeni sammaleissa,
käteni mustikanvarvuissa,
istun ja ihailen ikihongan
maatuneessa rungossa.

luonto puhelee,
hiljaisuus koskettaa,
tuoksunsa maukkaimmat,
en rohkene vastaan sanoa,
sinitaivas kattonain.