Olen maailmaa täynnä,
olen nähnyt meret kaukomaitten,
vuoret korkeimmatkin,
olen tavannut ihmisiä merien takaa,
mutten koskaan mitään ihanampaa,
kun kotimökkini,
josta maailman ääriin lähdin.
Vaatimaton elämä,
yksinkertaiset asiat,
äitini ymmärtäväinen,
isäni turvallisin,
sirarukseni rakkaimmat,
niiden voimalla kurjuudet kestin,
kodin hengellä elin silloinkin,
kun otteeni hapuili.
Syleilen pihakoivua,
suutelen kotimökkini oven pieliä,
kiitän luojaani,
että sain palata
rakkaimpieni huomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti