Rajavaara...

Kaikkea olen nähnyt,
Mutta tänään enemmän,
Tänäänhän on huomisen eteinen.
Rajavaaran kylä,
Yks ja kaks savua,
Elämän itämailla,
Vel venäläisen naapurissa,
Tiel
Käki iloisesti kukkuu,
Luonto suvessa kukkii,
Lintuset humppaa valssii,
Karhunpojat metsikkössä kaikkea kivaa,
Voi,
Tätä elon riemun päivää rajavaaran
Rajamailla.

hetket...

hetken ajan,
tarpeellisen,
sen verran

ikkunani on tyhjä,
sinusta,
näen vain kuurankukan,
katseeni ikävöi,
en unta saa,
olet toisten ikkunoiden luona

hetket ovat lyhyitä sekä
pitkiä ja
vaivaisen
kokoisia

ameriikan rauta...

ameriikan rauta,
iso auto,
siivet ja kaikki

detroitin kultamaitten
dollarihymy,
se  orjan pennun
ensimmäinen auto

maileja sillä kuljettiin,
avopäisinä tuuleteltiin,
pois kulkivat preeriat,
valtatien nelostien

alaston...

aavoilla merillä ei pensaikkoja,
ei lain
ikihonkia,
ne satamaan jäi

ulapalla ei esteitä,
vettä vain,
syvyyttä pohjatonta,
on vain tähtitaivas ja kuu

ihminen on siel
alaston,
ei pensasta ei
ikihonkaa

arpa...

arpa on kuutio,
voipi olla onnen sileäkin,
mut
ain
onneni ohi

lottoan ja totoan,
veikkaan ja luontoarvailen,
mut
ain
onneni
ohi

tiet...

sain kaverini hermostumaan,
pois tukki suunsa,
mänt
matkoihinsa

tiet ovat pitkiä,
niillä on sivuteitäkin,
yhden päässä on
santeri alkion kuolinpesä,
toisessa tannerin

kävelen valtaväylää,
turvallisuus syistä

keskustapuolue...

keskustapuolue on vanhentunut,
pois on santerin aatteet,
pois pyyhitty on
isänmaan piennar,
nyt valloillaan
halla yöt

piha koivu...

varjoisa paikka on
pihakoivun alusmailla,
koivun, joka sukupolvien ajan
on pihaa koristanut

päivä kuumottaa, eikä varjoaan luo,
mut
pihakoivu sitä
suo

vahva on runko,
jykevät oksansa,
latva iloisesti pihapiiriä tuulettaa,
siinä on levollista lintusten istahtaa,
kurren runkoa juoksennella ja
ihmisen varjossa lötköttää,
kissakin pitkin pituuttaan,
koirallakin kiel läähättää,
hyvä on pihakoivun
varjoisa alusmaa.

ihminen on luuranko....

ihminen on luuranko,
koliseva
äänteleväinen,
jolla rasvapeite niveliä vaimentaa,
iho sileäksi luurankon silottaa.

kuolema on syntymän jälkitauti

nyt syön raparperiä,
kevään ensimmäisiä,
kirpeitä ovat,
mutta kokkelpiimän kanssa
saan lutkustain alaspäin

ihminen elää, jos
ei kertakaikkiaan oo kuollut.

kunnat ovat syyllisiä....

kunnat ovat syyllisiä koulurakennusten
homeisiin.
sulkevat kesäkausiksi koulut,
pois ilmastoinnit,
ovet tiukasti säppiin,
lämmitykset pois katkotaan,
siit home juurensa alkunsa saa,
siitä koulu talvella kärsiä saa,
ihmiset sairastavat tän.

kiehtova...

kalat elävät vedessä,
linnut taivaan tuulissa,
muurahaiset maan pinnassa.
  luontoäitee,
hyvän maan,
kylläpä loit elämän kiehtovan

elon lehti...

olen aikani lapsi,
vanha ukko jo,
aikani elättämä,
omin kätösin syöttämä
minussa näkyy eletty elämä.
suotta en lapsena jokellellut,
nyt muistoja haudon,
sil
olen aikani kehto,
kirjava elon ehto.

virvatulet...

elämän virvatulet,
leiskuvat syysmaat,
kevään kirkkaat hankikantoiset
hellepäiset heinäseipäät,
niis
virvatulet hyvinmielin
liekehtii

hätävara...

katsot huomiseen,
muttet näe,
sehän viellä piirtämättäkin,
mutta
katseesi suunnittelee,
hyvä niin,
mutta jätäthän
hätävaran

synnyinseutu...

synnyinseutu aikuisuuden takana,
aikaa,
josta elämän virrat alkavat,
sieltä aavoille merille purjehditaan,
synnyinseutu purjeet nostattaa,
sieltä haetaan loivat tuulet,
hyvät mainingit
mieli sinne palaa
vaikeuksien kohdatessa
synnyisseutu rauhoittaa, kuin
äiti lastaan

sumuinen aamu...

sumuinen aamu,
hetki ennen päivää,
auringon säteitä,
jotka vievät sumun pois,
laittavat aamun niille sijoilleen

sumuinen aamu kuiskaa
hiljaisuutta,
vain lintujen säveltämää tunnelmaa
olen,
on niin hyvä

hetki..

elämä on hetkesi,
ohiajavaa tunnelmaa,
se jolla syöt ja juot,
nukut  ja pakolaisia vastustat

vanki...

olet elämäsi vanki,
vanki löysissä kahleissa,
tunnet ettet koskaan vapaudu,
kuolet mieluimmin
tyhjyyteen

taimenen istutus....

luonto istuttaa puun taimet oikein päin,
ihminen kiireissään
toisinpäin

luonto on hiljainen,
joskus tuulinen
tuivertelija,
myrskysäiden hurjistelija,
mut
osaa taimet oikein päin istuttaa

tere...

helvetin porteilla ei sanota moro,
siellä
heitetään kuperkeikkaa
ja
sanotaan
vaan
tere

kokoomus....

kokoomus myydä tyrkyttää
suomea,
ensin liittyminen eu.n,
sitten natoon,
voi
mun isänmaani,
miten tuo villilauma
kotomaata tuhoaakaan

venäjä ei suomeen tule...

venäjä ei maahmme tunkeudu,
sillä se tietää
vaikeudet,
toisin oli ukrainan,
siel
tervetulot heiluteltiin.
 afkanistan oli oppi venäjälle
myös,
yhtenäistä kansaa et valloittaa voi,
jatko-ja talvisodat suomessa hyvin
tiedossa myös.

suomi olkoon liittoutumaton ja
säilyttäkööt itsenäiset puolustusvoimamme,
näin isänmaamme ei maailman sotiin
ajaudu.

jokainen suomalainen on
isänmaan puolustaja,
mutta vain
itsenäisenä ja
liittoutumiin kuulumattomana.

jos hullusti kävis,
voimme pyytää apua ja sitä annetaan,
sillä
viattomalta ei ihmisluonne apua voi
kieltää,
ei edes ammattisotilas.

alasti...

kaikki syntyvät alasti,
varattomina,
kädet  tyhjää täynnä

miksi kuollaan eriarvoisina,
hautaan mennään tyhjää täynnä

jotkut varastavat lähimmäistään,
toiset nylkevät,
toiset eivät mitään
haluakkaan

natsit....

miksi natsit olivat niin suosittuja,
miks issis,
miksi
bolseviikit ja
tamilit
  miksi sisällissota piti käydä,
miksi
siksi, että ihminen on tyhjä,
ennen ja huomennakin

kahdeksan tuntia turhaa aikaa..

nykyihmisellä on turhaa
aikaa,
ihan turhaa.
kahdeksan tuntia turhuutta,
joka ihmisen kadotuttaa.

ihminen on ahne...

ihminen on ahne,
ahneempi, kun susi,
mielikielisempi,
kuin kehräävä kissa.
  eläimet elää tarpeillaan,
ihminen ahnehtii toistenkin
elämät
  ihminen jäi alkueläimeksi,
ottaisi oppia sudesta,
joka vain elääkseen

tuima ilme...

ihmisen ei tarvitse olla
konepuhuja,
ei naurukone,
tarvitsee vain olla
jokapaikan tuttu,
semmonen ihminen,
jolla on ihmismieli,
leikkisä asenne ja tosipaikan tullen
tuima ilme.

päiväperhonen...

muutat mielesi,
tuon tuosta,
keinut
elonvirrassa,
mutta miten on asenteittesi kanssa,
oletko
päiväperhonen

vienon kauniit...

kaikki suuri ei ole kaunista,
ei pienikään,
mutta
toimivuus luo
viihtyvyyttä,
jolla on ihmisten mielihyvät,
vienon kauniit hymysuut.

iänikuinen...

elämä jatkuu, vaikka kello pysähtyis
luoja loi iäisyyden,
maan ja kuun kamarat,
vaikka
kaikki sammuis,
elämä jatkuis

maapallolla ei omaa aikaa,
sehän vain viisarina
kuun ja tähtein,
lämpöisen auringon,
iänikuisen
mustan aukon

ilman vuodenaikoja...

ilman vuodenaikoja olisi
vain autiomaata,
olisi vain yön päiviä,
eikä mitään muuta

vuodenajat tuovat elämän,
kevään ja kesän,
syksyn ja talven,
koko vuoden,
neljät eri ulkoilmat,
paljasvarpaat ja saappaat,
huopatöppöset ja hikipäät
  

vessanpöntön ruokailija...

ystävälläni on monia tapoja,
hän tekee monet jutut
toisin.
hänen intohimonsa on
ruokailla vessan pöntöllä,
nautiskelee ja samalla kertaa tyhjentelee,
en tosin tiedä onko aikaisempaa tarjontaa
vai
onnistuuko kokolihapihvi sulamaan minuutissa
vessanpönttöön,
mutta äänekästä se on.

  tämä ei minua häiritse sen kummemmin,
mutta olin ylioppilasjuhlissa,
joissa isäntäväki
tarjoili hälle vessaan ja ystäväni huuteli
sieltä ruuan ja juomien mausta.
  silloin hieman mieltäni venytytti,
ystäväni ei ole korpimetsien salainen erakko,
vaan julkishallinnon napamies,
aivan yhteiskunnan kermaa.

haukotuttaa...

haukotuttaa,
ei nukuta,
mutta haukotuttaa,
ihme juttu

nykymallinen ihminen...

ihmiset eivät enää pese
pyykkejään,
ostavat uusia,
kärräävät
käytetyt kirppareille

nykyinen ihminen ei ole
entisen mallinen,
ei kynnä hevosella,
ei tanssahtele heinaladossa,
ei keittele korpikuusen kyyneltä,
oi ja voi
ihminen on ulkoistanut
itsensä

muukalainen...

enää ei ole muukalaisia,
kaikki
netistä tuttuja,
selfiellä otettuja
oih ja voi,
missä olis joku
tuntematon,
tosi muukalainen, joka haisis
toiselle.

varikseni...

varikseni seuraili ohikulkijoita,
kuuntelikin tarkalla korvalla.
eniten sitä huvitti erään eukon
katkera yksinpuhelu,
kuinka naapurin akka kyttää hänen
tekemisiään.
  siinä postin tuomiset tiedettiin,
eläkkeen suuruudet ja muut etuudet
olivat
sentilleen oikein.
  eukko oli päättänyt muuttaa kaupungiin ja
laittaa mökkinsä vuokralle,
mutta vuokralaisista hän hyväksyisi vain
koiraharrastajat,
mieluimmin kennelin tai sitten
mustalaisheimon,
joilla olisi mahdollisemman paljon
serkuksia, ruotsia myöten.
  eukolla oli leveä hymy,
sais naapurin akka elämää ja
kytättävää.

itsetuntosi...

katsot tuon tuosta peiliisi,
olet kadottanut
itsesi
itsetuntosi on murentunut,
elät toisten ehdoilla,
et tunnista
kuvaasi

kun masentaa

kun masentaa,
purase massista ja hyppää ilon
kyytiin,
siihen pääset
ilmaseksi,
kiunhan vaan
hieman hymyilet

jokaisella on hetket,
jolloin
alakulo nuokkuu mielen päällä,
mut vain hetkisen anna sen keikkua,
sitten,
laitat itses likoon
ja
hymyilet ja meet ja tuut,
meet ja tuut,
silloin alakulo jää
lepänoksalle keikkuu

kirpputori...

kirpputorilla tuoksuu
eiliseltä,
tunkkaiselta eteiseltä,
josta menin pois,
menin hyber markettiin,
jossa ei tuoksunut mikään,
ei eilinen ei huominen,
katsoin pois

menneeseen en halua,
mutta huomisen tuoksuttomuuskin
tuntuu
hauraalta

käytetty...

vanhemmiten ihminen lannistuu,
paikalleen jähmettyy,
kunnes
menee innottomana
pois

vauvana kaikki oli innostavaa,
lapsena ei nukkua kerinnyt,
aikuisena ei mitään jaksanut,
kunnes
vanhuuden hintalappu
otsaan liimautui,
käytetty

ympäristö...

ympäristö on elintärkeä,
luonto,
käenpoika ja
itikka,
jos ne lähtevät,
meitin perii kuiva maa

pantu...

ihminen ei ole luotu,
se pantiin
alulle
  sitten se kohosi,
ihmisten kirjoihin julistui,
pahantekijäksi ja omenavarkaaksi
elonmaan kirjavan
  aikansa kolttosiaan tehtailtuaan,
omatunto soimas lauluillaan ja
tästä
into
herraksi heräs.
  hänestä tuli tiukkailmeinen iäkäs,
kuntansa hikisin,
herran ilmeillä heristeli
  viimein kuoli pois,
tuo vasta alalle
pantu

ydinsota..

ydinsota on pelote,
ei muuta.
osalliset tietävät kuolevansa,
on aivan sama, kumpi ensin.

kuulostelee...

ihminen ei viikossa viisastu,
eikä kolmessakaan,
mut
saattaapi avartua tunnoiltansa,
jos vain
kuulostelee

kuunteleminen on
suunapäänä olemista
opettavaisempaa

opettajat olivat ihan alkujaan
jokeltelevia vauvoja,
sitten kuuntelivat ja vihdoin
oppimansa
muille siirtelevät

kukka penkki...

avaat kevät aamuun silmäsi,
katseesi huomaa uuden ihmeen,
luonnonsoman
kukkasen syntyneen
  kukkapenkkisi kevättä nupuillaan,
niil hyvä mieli kukissaan,
sen sinulle ojentavat,
sil
sinähän niille
elon penkin soit.
  hedelmäpuut kukkivat elon riemun kevättä,
niillä jo tarinaa yli vuosikymmenten,
melkein ajan ensimmäisten.

vaivainen ihminen...

nuori vaivainen ihminen,
silmäs sun surusta hymyää,
vapiseva käsi almua pyytää,
sun kohtalos
mua
säälittää,
miten luoja kohtaloita jakaakaan

lapinmaa...

lapinmaa,
maan avaruus
hiljaisuus luo suuret äänet,
luonnonlumon äärettömyyden.
kairat karun kauniina kohoavat,
niillä luonnonluomat luonnonsomat
rinnnepurot hiljalleen rinnettä lorisevat,
laskeakseen jokeen, jossa jalokalat
villeinä vaeltavat.

unelmat...

unelmat auttavat menemään,
pois tulemaan,
huomiseen katsomaan.
ne eivät ovia aukaise,
vain
pyytävät sinun astuvan sisään.

huominen...

huominen on yön kuluttua,
yön,
joka tähtitaivaalta kuvastuu,
kuun unelmoivan varjosta
aukeaa,
aamun sarastaessa siristää.

aseeton...

pakteerit ovat elämän
puolustajia,
ne meitä varjelevat,
ne ovat suojelleet
elämäämme

nyt on issis tullut ihmiseen,
se nujertaa kehomme
puolustajat,
jotka lääkkeillä tehtiin
aseettomiksi

tuima...

tuimat on
uskovaisen tunteet,
hällä perkeleet jeesusta
tansittaa,
jumalatkin kalpenee.

iltarukous varmuuden päälle,
eihän sitä tiedä,
jospa tärppäis.

tuima on ihmisen ilme,
nuorena nauravainen,
pikkusen ennen kuolemaa,
alta kulmien

maailman tuulet...

maailman tuulissa hetken hurmaa,
siellä
aistii tuoksut monen kulkijain,
mut
kotona kaikki minkä
omakseen
tuntee,
tuuletkin sovinnon tehneet,
tuoksut oman tuntuiset

häpesivät...

elämä iltaan kääntyy,
pois on elon aamut,
ne aamuaurinkoiset hymysuut,
joita harmitkin häpesivät

viel on aikaa...

viel on aikaa,
illan jälkeen yö,
sitten päivä ja silloin
aikamme yhdessä kulkee.

sammaloitunut...

uskon mitä uskon,
vähäsen tai kokonaan,
mutta usein puolittain,
sil
mikään ei ole peruskallioon
kirjoitettu,
ei edes sammaloituneeseen.

polvistuu..

elämä soljuu kantavilla
siivillä,
hyvin tuulten saattelemana,
mut ain
ei tuulet käy,
silloin elo
polvistuu.

heikotus....

ihmistä heikottaa,
kun happi loppuu tahi
muuten vaan holonuttaa.
  sillon on keinuva fiilis
ja haluaisi istumaan,
pois ihmisten silmistä,
semmoinen on heikotus tila

kis kiss...

kis kiss,
kissani jalkaani kyöhnää,
otan syliin ja saan latsi catsi
hymyilyn,
sit mirri leipomaan ryhtyy,
niskojain kolottaviain.
kis kiss,
jalo rotusein,
faaraon eukon miellitty,
viiksivallu vailla vertaa

kunpa tietäis...

jos ihminen tietäis syntymänsä
tahi
kuolemansa,
oisko hohtoo

tuut, kun tuut,
meet, kun meet,
touhuat mitä touhuat,
siliviks

oikeastaan ei kannattaisi
tietää mitään.

antaa vain
olosuhteiden kuljettaa,
eikä rimpuilla tohtoriksi,
kun mieli tekis
suutarisi

kukat...

punaisilla kukilla rakkauden
lämpöä ojennat,
sinisillä raikkautta tarjoilet,
mutta ojentamatta mitään,
sinun täytyy olla
hyvässä
varressa.

hautaus...

maailma syntyi ennen
ihmistä,
ennen mitään,
ennen tyhjääkään

ihminen ja mato ovat saman ikäisiä,
toinen jäi maan uumeniin,
toinen pinnalle

mutta vain toinen syö toistaan,
sitten, kun aika on

poltto- ja ilmahautaus
jättävät matosen
nälkäseksi

äityispakkaus...

ihmisen ei kannata keskenkaiken
kuolla,
tulee kalliiksi
perijöilleen.
ihmisen kannattaa syntyä,
sil siitä äitiyspakkaus hyvän tuoksuinen,
tutti ja pikkuset sukkaset.

arvat...

kaikki arvat toivoa luo,
harvoin voittoa tuo,
mut
voittoa suuremmat ovat
unelmat mielenmaan.

tyhmän viisas...

yhtään viisasta ei ole,
ei
tyhmääkään,
on vain ihmisiä,
kaikenlaisia.

taivaan katto...

taivaan tähdet eivät sammu,
maanpinnan liitelijät
ajallaan

taivaan kattoa ei näy,
sillä eihän sitä laisinkaan,
on vain kuut ja tähdet sekä
auringon hehku

taivaalla ei lattiakaan,
mekin palossa pyöritään

sattaa...

sattaa, muttei se mua
haittaa,
tykkään ropinasta,
suorastaan nautin, kun aitan kattoon
sade rummuttaa,
siitä unet luonnon somat

ihminen...

ihminen ei taivaaseen ylety,
lintu kerkiää,
mut
sille ei oo siellä
sähkölankoja istuskella

ihminen on noin parin metrin pätkä,
useimmat alle,
muutamat yli,
kaikilla on kuitenkin napa.

kuihtusin...

kuihtusin pari killoo,
verenpaineet laski pari pykälää,
ja taitaapi imelätkin tasoittuneen.

olen onnellinen mies,
oli mistä laskea

varikseni...

varistani harmittaa  räkättirastaat ja
lokit, sekä talitiaiset,
kissanpennut ja kaikki
ohi kulkevat.
varikseni on tympääntynyt oikeastaan
kaikkeen liikkuvaan,
ainoastaan sillä on myönteisiä sympatioita
pappia kohtaan,
joka humalapäissään
kiertelee sanaa viemään

maakunta....

kun korkealta maakuntaa
katsoo,
hyvältä näyttää,
vettä ja maankuorta vehreää.
mut, kun alas tuut,
näät vain kenkäs kärjet,
ja osuuskaupasta tulijat menijät,
heilläkin ilon into
miinus kolmekymmetä prosenttia ja
punaisella tarralla..

telkkari...

jos telkkaria ei ois,
ihminen enempi vois,
katselisi tosielämää,
kiertelisi lummet ja lammet,
koputtelis naapurin olkapäähänkin
ja
enemmän välittäis,
mut nyt
toisin on.

tuun ja meen...

tuun ja meen,
toisinaan tarkoituksella,
joskus ihan
vaan huviksein,
mut ain
takaisin tuun,
sil
enhän vois lähteä,
ellen tulis

uneliaat mielet...

uneliaat mielet ei unilla
virkisty,
ne tahtovat
elon
piristystä ja sitä
saa
metsälammen rantatörmältä,
sieltä korpimetsien takamailta,
mist kuulet käkösen kukkuvan,
huuhkajan huhuilevat,
sieltä luontoäiteen
kotomaasta.

kohtalo...

useat hyvää toivoo,
pahinta pelkää,
myös toisinpäin.
 
kohtalo on armoton,
se tuomionsa jakaa,
korjaa satonsa ja
seuraavaa kylvää

piru ei varmoilla saatavillaan
kiirettä pidä,
siksi kaiketi kohtalo
valikoi

höyryt...

maailmanparantajia ain
ollut,
uskoon tulleita ja  puol höperöitä
lopun ennustelijoita.
 mut
totuushan,on  ettei ihmis
mielikäsikään,
elämää pyöritä,
joten ollaan vaan ja
ajankuluksemme
huilataan liiat
höyryt pois

aika...

kivi ei hetimiten lahoa,
mutta aika sitäkin murentaa,
aika, jolla on aikaa

uusavuttomuus...

uusavuttomuus sormipäissä
syyhyää,
monet jokamiehen taidot
kadonneet,
ihmiset valmiiseen tottuneet.

kirkonkylien katukuvaa...

kirkonkylien katukuvaa,
tyhjät liikehuoneistot,
toisissa bitseriat, toisissa
kirpputorit,
useimmat näyteikkunat pölyttyneet.
  kirkonkylän kunnantoimistot ovat vaakunoista
revityt,
toimivat suurkunnan romuvarastoina,
ja valot sieltä sammutti
sähkölaitos, sillä
kuntajohto otti nopiat hatkat.
  kirkko nököttää pyhällä hengellä,
saranat ruostuneet,
saarnat pidetyt.
kirkkoa ympäröi hautausmaa,
kaikki sielläkin bourautissa.

ruska

ruskan lapsuus on
keväässä,
aikuisuus kesässä,
sitten vain talveksi
haravoidaan

elämän tuomaa...

haluan tulla ja mennä,
miksen halua paikoillaan olla,
siksikö, etten
kaikkea näkisi

elämälle ahne,
siitä helposti kylläseksi kertyy,
sit
helposti paikoilleen
asettuu.

nuoret sukeltavat syvissä vesissä,
pintavesissäkin,
mut
heillä liike
elämän tuomaa

luonnossa...

luonnossa näet itsesi,
näet
sielusi silmin,
kunhan vain poikkeat
itsestäsi pois

lapsilla on asenne kunnossa,
välittömiä ja
ennakkoaseettomia,
siksi heille hymy herkästi helähtää,
kun
luonnon pienet hetket näkyvät

mielimatkat...

ihminen kävelee,
liikkuu myös istuellaan,
mutta
mielimatkat
unissaan

sumuinen aamu...

sumuinen aamu,
itikka etsii evästä,
teroittelee pistintään,
himoitsee minua

itikoitten eväs reissut olisivat
onnistuneinpia, jos eivät inisisi,
se käy hermoon ja nirri veks

itikoita on paljon,
linnun lapset kasvaa isoiksi ja
laulavaisiksi,
etelänmuuttomiehiksi,
siit
itikoille elon kiitos

setelit....

setelillä saa vaihtorahaa,
jos sitä ei täyteen osta,
toisin on korttilla,
siitä ei kuittia
enempää,
vain jäljet tietorekistereihin.

arvokas on erakko,
ihminen, jolla ei
sosiaaliturvatunnustakaan,
häntä ei tietokoneviirukset
vaivaa

seteleitä käyttävät
epärehelliset,
eivät jälkiään jätä

yhdenvertainen yhteiskunta...

yhdenvertainen yhteiskunta
luo
onnellisemman kansan,
jolla ei ole valtionkassassa
alijäämää

yhdenvertaisuuteen ei
politiikan aatteet mahdu,
siihen mahtuu solidaarisuus,
jolla ei ole jäsenkirjaa,
vain oikeudenmukainen
yhteiskunta politiikka

yhteiskunta on juuri sen
näköinen,
kun sen
heikoin ihminen

aamukahvit....

aamukahvilla ihminen herättelee mieltään
päivän mutkateille,
työmaan askareisiin,
oman elämänsä
vaiheisiin

ilman aamuja joutuis yötämyöten
päivään ja sehän on jo
mautonta

aamukahvit voi mennä väärään
kurkkuunkin,
mut rykimällä siitä
tokenee

kirpputorille...

ihminen elää hetken,
juuri aikansa verran.
voikukka tekee samoin,
myös
metsän villieläimet
   kaikilla on aikansa,
sen jälkeen luonnon
kiertokulkuun,
ihankuin
kirpputorille

luukehikko...

ihminen on vesipeto,
luukehikossa hyllyvä
vesilihas.

luoja loi ihmisen esiasteen vesilätäkköön,
planktoniks
siitä se kirpuksi muuttui,
sitten
kalaks,
myöhemmin
apinaks ja sitten meijän
näköseks

mikshän viellä keritäänkään,
veikkaan,
että
ilmaksi vaan

villasukka...

villasukka kesähelteillä
varvasta vilpoiluttaa,
ei tossu hiostu, niin on
mainio tuo villasukka
talvipakkasten.

cantry musiikki soi...

ameriikan preeriat cantry musassa
kuuluu,
yö-radio soitattaa,
toimittajakin liekeissä
lailla karjapaimenten

ajan läpi yön,
rahtini aamusta perillä,
matka taittuu ja musa soi

ameriikka on iso maa,'
intiaanien maa,
ihmisten laidunmaa

ikihonka....

ikihonka korpimetsässä
jylhänä nököttää,
siinä parit sadat vuodet
luonnonluomaa heilutellut,
nyt
se tarjojaa kololinnuille kotikolon,
turvapaikan suojaisan.
aikanaan se pötkölleen turpeelle
mätkähtää,
mut
sielläkin maan hiljaisemmat
kodin saavat.
kun aika on,
se mullaksi siirtyy,
mut
sielläkin kaikkea hyvää
luovuttaa.

voikukka...

voikukka kevään kirkasmieli,
ruohontupsun
seurakaveri,
siit
hyvää mieltä
elonsilmään

kirjoitustaito...

kirjoitustaito on jalo taito,
niin lukeminen ja
ynnäämisen vähentäminenkin,
ne kouluissa opetellaan,
niistä perustaitoa elon
askareisiin,
jatkokoulutuksiin korkeimpiin,
joilla tekijä hyvin voi,
mukanaan
yhteiskunta synnyinmaan

viro

viro on kaunis maa,
ystävä kansa heimo hei,
sillä historia karu lie,
mut laulumaan kaunis on
sointunsa yhä vain

tiimi...

ykspuolista pahaa tuskin lainkaan,
riitapukari kaverin tarvitsee,
siis
yksin ei mitään,
kaikki on
tiimi-hommaa

orpo...

pesivä lintu on luonnon soma,
sitä älä huomiotta jätä.

muurahainen ei vihastu,
sillä ei aikaa
jonninjoutavuuksiin

ilves ja iso sonni
suutelivat korpimetsässä,
pesivälle lintuemolle
turvatakuita soivat.
  siitä ihminen jalat alleen otti,
huuti hengensä edestä,
paikallislehteen kirjoitti ja
siitä koitti jahti aika,
joka ilveksen ja sonnin romanssin
lopetti,
hautova lintukin kohtalonsa koki

ihme puu...

mulla on ihme puu,
omenapuu,
paratiisi nimeltään.
  se tekee omenat ensin,
kukat sitten ja
jouluksi se jouluvaloja
vilkuttaa

varikseni...

varistani närästää,
kaikki löytämänsä söi,
suutuspäissään heitetyn kihlasormuksenkin.
nyt se roikkuu pyrstön alapäässä,
persaukon karvakkeessa,

umpusolmuun takertui.
  heitin linnullein närästys tapletin,
siitä alkoi vatsa linnullain toimia,
valotolppa ylt päätä jätöksissä ui,
mut kihlasormus umpisolmussa
yhä vain.
  laitoin tolppaan ilmoituksen
sormuksesta,
jospa tunteet lauhtuneet ois,
niin
sormuksen umpisolmu aukeis.

toisinaan...

toisinaan olen ok,
toisinaan off on,
toisinaan haukkaan happea
metsälampeni rannalla,
silitän sinisorsaa,
litkuttelen varpaitani lammessa,
jossa lumpeenkukka vienost hymyilee,
vesikirppu taitoluistelee.
toisinaan

kärpäseni...

lampunvarjostimessani oleva
kärpänen on
vasen kätinen tahi jalkanen.
olen seurannut sen liikkumista,
ain se vasemmilla jalaksilla aloittaa,
sitten vasemmalla siivellään itseään liikuttaa.
  vasen silmäkin sillä on iloisempi,
oikea hieman mulkottaa,
mut
mikäpä minä ketään arvostelemaan

liikuttuu...

ihminen liikuttuu, kunhan vain
liikkuu,
pois paikaltaan siirtyy,
pihamaille ja metsäteitten
vierustoille,
lenkkipoluille kuntopohjan

ihmisen sisuksissa on monenmonta
elintää,
jotka tykkäävät,
kun saavat liikutusta,
siit aineenvaihdunnat liikuttuu

ihmiset...

eivät ihmiset ole tyyppejä,
joitakin,
ihmiset ovat sinun näköisiäsi,
melkotavalla tapaisiasikin,
mutta
oletko katsonut itseesi

sirittelevä sirkka...

sirittelevä sirkka käy
oravan hermoille,
heitti tätä
käpysellä,
mut
käpy kimpos variksen päähän, josta
tulikin semmoinen huuto ja vaikerrus,
että paloautotkin kirkolta kiirehti
katsomaan.
  tunnelmat oli tuliset,
varis rääkyi kuin viimestä päivää,
sirkka siritteli posket pullollaan,
orava käpyset puusta heitteli.
  muurahainen kiipes palopäällikön korvalehdelle ja
supatteli tälle tilannekatsauksen.
päällikkö hymyili ja lähti asemalleen.

vaitiolovelvollisuuden vuoksi en voi paljastaa mitä
muurahainen vastasi....

kevyesti painavempaan...

ihminen on yksinään aika
kevyt,
seurassa painaa jo enemmän.
 
demokratiassa tyhmyys
laajenee,
muttta tasoittuu,
koska ihminen on kevyt
yksinään,
seurassa painvampi.

diktatuurissa syyllinen on hallitsja,
demokratioissa koko
ihmiskirjo,
kevyesti painavempaan

talvivaara...

kahdelle eurolle tuli kova
hinta,
anteeksi talvivaara.

tänään...

tänään on eilisen tuliainen,
eilen alustettu tänään
leivotaan,
huomenna tarjoillaan.

mikään ei ala tyhjästä,
kaikilla on eilinen,
huominenkin

tänään tuntuu tutulta,
siinä eiliset auttavat

avoimet yhteiskunnat...

avoimet yhteiskunnat toisia
ahdistaa,
he nurkassaan yksin mielellään.
  yhteiskunnat joissa kaikki läpinäkyvää,
siellä koruptiokin vähäisempää,
siellä demokratiakin hymyää

muistisairas...

kuljet ihmisten ilmoilla,
haistelet elämää,
kainosti kuljet,
mutta silmäsi kirkkaat.
  asut yksin,
edes muistot eivät seuranais,
olethan yksinjätetty
muistisairas.

kuljettelija...

jos en olis bussikuski,
olisin hevosmies,
jos siis olisin syntynyt
ennemmin.

mut jos syntyisin kymmenen
vuoden kuluttua olisin
kiskomies,
silloin mennään ja tullaan kiskoilla,
asutaan ja syödään ratojen varrella,
isoissa kerrostaloissa.

mut jos en ois syntynyt ollenkaan,
olisin maan matonen,
joka ongen koukussa viekoittelisi
kalan koukkuun ja
jonka joku
kerrostalon ylimmän kerroksen
vanhapiika söis

yksinäiset askeleet...

yksinäisiä askelia seuraa
eilinen.

sinitaivas tähdet ja kuun
hymysuu,
ilta

yksinäiset askeleet johtavat
huomiseen

varis....

varis seurasi muurahaisen liikkeitä,
normaalisti se pistää kaiken
nokkaansa,
mut murkuista sillä on
ikäviä kokemuksia,
kusasevat kielelle ja kurkkukin on viikkotolkulla
kipeä.
  varis siis tyytyi vaan seuraamaan
tätä pikku vipeltäjää.

hetkinen...

hiljaisuus auttaa näkemään,
syvemmälle tuntemaan.
hetkinen aikaa,
jota eivät
muut kuule

vaihtelet asentoais...

vaihtelet asentoas,
kuten
mieltäs,
eihän sinusta saa
pysyvää

vanhenet...

vanhenet vaikket aiokkaan,
elät vaikket itseäsi puekkaan,
tiedätkö,
että on ihan sama
miten elät,
vanhenet ja viimein paljonkin

viaton mieli...

viaton mieli,
sielusi
silmät

 häpeävät,
sil
eihän sulla
viaton mieli

juominen kusettaa...

elämässä on välillä jano,
nälkäkin ja viluinen olo,
mutta nyt kuumottaa

omenapuussani on monta kukkaa,
yritin laskea,
mutta sekosin

juominen yleensä
kusettaa,
mutta nyt
otsanahkassa hiki lorisee

hiki...

hiki,
on hiki,
älä tuu liki

silitän kissaa,
sillä ei ole hiki,
punainen kieli vaan suupielessään
roikkuu

kärpänen tykkää hikisestä otsastani,
paarma tökkii lapaluitten väliin,
hiki,
on hiki
älä tuu liki

vanha akka ja ruma ukko..

vanha akka ja ruma ukko
penkkiä kuluttavat,
vanhankirkon puiston laitimmaista
penkkiä.
  eivät paljon juttele,
heidän ei tarvitse,
sillä seitsemänkymmentä vuotta
yhteistä penkinkuluttamista antaa
siihen valmiudet.
ruma ukko on viimeisiä
natseja,
vaimonsa kera.
  heidän tarinansa on pitkä,
se on enemmän, kuin sanat sallivat.

vanhusten huoltolat...

paljon on elämää kulunut
ensipamauksesta,
elämän alusta.
  paljonkohan lienee
lopun päässä,
vai onko elämä ikuista
  mistä noita tyhmäkään tietää,
mutta
vierailtuaan hoivakodeissa,
vanhusten huoltoloissa,
moni toivoo, ettei aikansa
sinne
riittäisi.

muurahainen...

muurahainen kulkee ees taas,
jatkuvasti,
kuvittelen sen olevan sama,
mutta kaikkihan samannäköisiä ja
kokoisia sekä ahkeroivia,
joten yhtä ei voi ainoastaan ihailla,
nostan hattua koko keolle.

menemiset...

kun ihminen vain menee,
niin kauashan hän kerkiää,
mutta
osaako hän enää itseään

lähimmäinen...

laivat satamista lähtevät
satamiin saapuvat,
muut ajat ulapoilla pohjattoman veen
tähtitaivas on merimiestä lähempänä,
kuin maankamaran eläjää,
taivas on merimiehen lähimmäinen

kestävyysvae...

en ole kokenut uskonnollisia herätyksiä,
en pakanoittenkaan,
muutenkin herään hitaasti,
puolenpäivän jälkeen

alkuun oon jotakuinkin virkiä,
mut
sitten rupee makoiluttamaan,
joten päikkärit vetäsen

sitten iltapalaa haukkailen ja
sittenhän meenkin makuulle

aamulla lukasen lehdet,
oikein suututtaa,
kun
marisevat kestävyysvaeesta.

vislataan...

viheltelen,
opettelin pienenä,
suunnilleen

ennenvanhaan jätkämiehet vislasivat,
nyt jo
elatusapujen saajatkin

viheltäminen on taitolaji,
siin kieli täytyy kumaraan saattaa,
huulet supulleen ja helkkaristi ilmaa
keuhkoihin

viheltelen nytkin,
satakieli otti mallia,
vislailemme satumaata

vaihteet...

autossa on vaihteet,
yks
taakse

ihmisellä omat
vaiheet,
muttei yhtään taaksepäin,
sil
eletty on eletty

aivot...

pienet on ihmisen aivot,
etulohkot ja takaraivot,
näin
telkkarista.
  olivat repineet ihmisen päästä,
kuulemma tutkimus käyttöön.
  hieman harmittaa ihmisen puolesta,
nyt tyhjä pää.

padasjoen kunta...

padasjoen kunta hyvältä tuntuu,
siel myös
hyvää peltomultaa,
luonnonrauhaa sinivetisen
päijänteen helmen

tuhannet muuttolinnut sen
tietävät,
nyystölän lahdella aikaansa
ravihtevat,
voimiaan kartuttavat

muurahainen on pieni vipeltelijä,
sitäkin  saa täällä seurailla,
hyvillämielin ihastella,
sil
luontoäiteen helmassa
kaikilla on
paikkansa

epänormaalit...

normaali ihminen on
laiska ja vetämätön,
valittelee yhtenään

epänormaalilla tyypillä
ei ole mitään mistä saisi
kiksit

siltä väliltä elävät
menestyvät ja ovat vähän saikuilla,
heillähän kaikki on
puol välissä

luonnostaan...

maailma pienenee,
maailmassa ei tarvita enää
tehtaita,
nyt pärjäillään tiedon valtaväylillä,
joita kännyköillä työstetään.
ihminen on opetellut metkut
moiset,
mut
muurahainen taitaa ne
luonnostaan.

siunautuu...

vaivaisen luu varpaan tyvessä
kyyhöttää,
siinä se kolottaa,
isompaa kenkää toivoo vaan

luuvalo samassa varpaassa
säteilee,
siinä se yhäkin punoittaa,
kantajaansa kuumottaa

jaloissa on varpaat,
kantapäät sekä
kutisevat jalkapohjat,
joillekkin nuo viheliäiset
vieraat siunautuu

pienet hetket...

pienillä hetkillä on suuret
silmät nenä ja suu,
niissä elämä asustaa,
hyvillä mielin hetket
toisiksi vaihtuu,
usein koko elon mittaiseksi

eväät

aamupalalla keho ryhdistyy,
ruisleivällä vahvistuu,
siinäpä elämän eväät
  syömättä älä jätä,
muuten sulle koittaa hätä,
nälänpäivä katala

tietön...

elämä on matka,
kiva tahi vaivaloinen,
lyhyt, joskus pitkähkö.
  sitä ei kannata aatella,
aamusesta iltaan, kun painaa
pitkää päivää,
niin yön seudut unimailla
tiettömillä.

peruna...

peruna maistuu
suussa,
kun sitä kielenpäällä suussa
pyörittelee,
tulee näläkäseksi.

puruveden muikku ja perunamuusi, sekä
kesäinen mieli,
siin onkin kielenpäällä mukavaa

peruna on viaton kasvi,
ei valita vaikka maahan peitetään,
kattilassa kiehautetaan ja ihmisen läpi
juoksutetaan,
viimein viemäriin ujutetaan

metsä...

suomi syntyi metsässä,
elää metsästä ja
loput ajatkin
ikipetäjän ystävänä

isänmaa sodista selvis,
metsän halki ei viholllinen osannut,
metsän tuotteilla laivat veivät ja
toivat,
egyptin parruista faaraotkin
ikihyviksi ihastuivat

suomi elää ja hyvinvoi
metsästä.

mieli...

ihmismieli on kuin
myrskyvän valtameren myrskysää,
metsälammen sileä pinta,
jokikosken soliseva virta.
  ventovieraan mieli on arvoitus,
mut
hymyllä se avautuu, ollaanko metsälammella vai
valtameren kuohuissa,tahi
solisevissa jokikoskissa.

hallintaoikeus...

ihminen ei omista mitään,
hällä vain hallintaoikeus.
  maailma on varattu,
luomakunnan omaisuutta.
metsän puilla ja ihmisillä,
sekä viljavilla niityn
kasveilla on

on elinkaarensa verran
hallintaoikeutta.

päijänne...

jos päijänne kuivuis,
tulisi hyvää peltomaata,
siin monta ruis halmetta tuulessa
tuulettuis

päijänne on luonnon
lätäkkö,
jossa norppakaan ei kauaa
pesinyt,
pois siirty
saimaan selkosille

päivänne on monen
kalan koti,
muttei turskan

uskot jumalaan...

uskot jumalaan hyvin harvoin,
ainostaan silloin,
kun
sivelet omatuntoais

muut ajat ajelet
piruparan vossikalla,
joka laina rahalla
maisemia näyttelee

herroilla...

herroilla ei ole
tyttäriä,
vain itsensä näköisiä
pelureita

aidoimmilles...

kun kaikki kulut vähennetään,
jäät
aidoimmilles

suopursu...

suopursua et
kaupngin
kukkakaupassa näe,
sitä vain metsälammen rannoilla

ihastellaan

metsälammen rantaan on monta
tietä,
mutta vain yksi sinne vie,
luonnon metsätie

uniapnea...

ihmisistä hiljainen kylätie,
pois ovat menneet,
takaisin eivät tulleet,
paitsi ne kaupunkien
unohtamat

kaikki kyläpahaset ihmisistä tehty,
kaik
ovat kaupunkiin hypänneet,
takaisin vain
käymän tieltä

kylä on viimeinen henkireikä
ihmiselle,
sitten vaan
uniapneaa
kaupungien valoissa

varikseni...

varikseni meni kihloihin,
ny
ne tolpan nokassa kahestaan,
nokat nokassaan,
siivet toisissaan
  mut vitura
hinttihän se,
toisen munaperseellisen
kihlas

yös...

kiitos ja kumarrus, kohta on juhannus,
silloin tämä manne
vihtoo vastalla,
yötöntä yötä
lapin yös

vinksinvonksin...

sateet kastelevat,
mutta räystään alusille
ne eivät yllä,
sillä se ei osaa tehdä vinksinvoksia,
sivuliikettä taitovoimistelijan.

tuskainen

ihminen on tuskainen ,
hymypäinen turhake,
ruohontupsun rikkaruohonen
  ihminen syntyy
ajatuksen kiihotuksista,
siitä mälli irtoaa,
toiseen takertuu ja vihdoin
parku-ääneen huutelee.

yötäpäivää...

elämä on yötäpäivää
hereillä,
nukuksissakin uusia juonia
punotaan,
joita päivemmällä
parsitaan.

kokoomus....

ihminen lukee,
hän osaa myös laskea ja vähentää,
hänhän on käynyt
peruskoulun,
jota
kokoomus niin kovin
vastusti

ystävyys...

ystävyys ojentaa hyvän mielen,
sillä on ain hyvä mieli,
rakkauden kaihokatse.

bussikuskit....

bussikuskit katsovat vasemmalle ja oikealle,
sitten menevät,
aukovat ovea,
vilkuttavat ja katsovat
eteenpäin,
siellä häämöttää
päättäri

bussikuskit eivät haastele
asiakkaitten kanssa,
niillä on muutenkin korvanupit
korvissaan

bussikuskilla on ajokortti,
useimmilla.

ujuttuu...

linnut lentävät,
pääsevät enemmin perille,
kuin kävelevät muurahaiset,
toisaalta murkut eivät mihinkään mene,
linnut maailman ääriin

luonto on johdonmukainen systeemi,
ihmisen luomat aparaatit ruostuvat ja menevät
aika ajoin sekaisin.

luonnossa tarpeeksi vanha sammaloituu,
kiven koloon ujuttuu

häkki...

itikat ei häkissä pysy,
ne tahtovat inistä vapaina.
itikoilla ei ole etunimeä, eikä
minkäänmoista muutakaan sosiaaliturvatunnusta,
kuten on onni-sonnilla, jolla on komia korvakoru ja
nenärengaskin.
onni-sonni on roteva poika,
itikka leijuva inisijä,
mut
eivät häkissä pysy.

karjalanpiirakat..

karjalan piirakat on
kotomaan evästä,
liemivellit
toisesta kylästä

ihminen voi olla
jääräpää,
itkupilli tai ihan
vaan kusten tehty

karjalanpiirakat ovat
ravihtevia,
liemivellit kuihduttavat
silmäluomia

yleisvointi...

yleisvointiin tarvitaan
hyvää elämää,
jossa karikoillakin
on vointinsa

yhden taudin voi tapleteilla
hoitaa,
toisen taudin lekuri
parsii,
mut
yleisvointiin  tarvitaan
koko purkillinen
elämää

metsälampi...

silakat eivät metsälammessain
ui,
siellä uivat ahvenet ja
sinisorsat, vesikirput sekä
pudonnut lepän lehti

metsälammen pinnasta näen itseni,
mietin

metsälampi on hiljainen,
niin hiljainen,
että näen enemmän
itseäin

ötökkä...

juoksen maisemat halki,
näen vain itseni ja
pienen pienen
ötökän

hänen nimensä on
viiksivallu sirkuttelija,
heinäsirkkojen sukuun
kertoi kuuluvansa

levähän pellon pientareella,
sirkuttelija olkapäälläni kertoo
tarinaansa

juoksen takaisinpäin,
ja alan ottaa hitaammin,
sitä ötökkä
suositteli

näkymät...

ihmisen pitäisi enempi
itseltään
kysellä,
siit aukeais
huikeet näkymät

tappiin...

ihminen ei valmistu koskaan,
ei vaikka tappiin
eläisi

parsinneula

parsinneulalla on tarkoituksensa,
sil
mukavasti villasukka varpaitani
lämmittää,
reijän parsin juuri
tuolla
neulallain.

kasvoin isoksi...

kasvoin isoksi,
kaikki pieneni,
toisin oli lapsena,
rajaton elämä

vanha ihminen on rypistynyt,
vauvana
silosen luonnollinen

kasvoin isoksi,
ryppyseksi,
vauvana oli
rajattoman silosta

olemassa...

juoskus on itseään täynnä,
monesti ihan tyhjä,
mut
olemassa.

aamu...

maanantai pursuaa syliin,
arkinen aamu hymyilee,
johon en hetmiten vastannut,
nukuin pommiin,
pyhäpäivää yhä viettelin.
  aurinko kurkistaa akkunasta,
aamu alkaa aina samasta ruudusta,
maanantaisin.

huolet...

huomisen huolet istuvat
hetkisten tuoleilla,
seisovat tai juoksentelevat

huolet on omantunnon tarkkailijoita,
mielinkielin hyvän maun heiloja

vetämätön olo joskus yllättää,
silloin on huolilta veto veks,
sil
mielinkielinkin heila heilastaa

aika...

aika kuljettaa,
käymättä ajallaan
eteenpäin rientää, jättäen jälkeensä
eilisen, joka
aikakirjoihin
merkitään

sävelet...

sadoista sävelistä kaunein on
keväinen lintujen laulut,
joita rappusellain kuuntelen.
aamu, ennen muita,
vain luonnon äänet,
usvainen maa,
kosteinen pihanurmi ja
herrasmies västäräkki
pihapolullain.

katseet...

katseet tuntevat,
mutteivät kosketa,
tunteilla vain
kutsuvat

katsot usein,
välität,
luokseis kutsut,
pois viet,
katseesi kaiken nähdä voi

kivet...

kaikki kivet eivät ole
painavia,
isompia en jaksa

heipparallaa...

heipparalaa,
nyt ei ole hallaa.
on suvisen sulavat
kelimaat,
niitä pötkölläin
ihailen

nyystölän kylä
notkollaan luonnon
mukavuutta,
sinitaivaan ihanuutta,
tääl
mä vaan
pötköttelen

heipparallaa,
jos tahot mieles mukavoittaa,
astu ulos
nykyisyydestäs,
siirry
paikkaan
päijänteen helmen

etkö uso,
tuu kokkeeks

näköseis...

padasjoki on luonnonkaunis,
päijänteen kainalon
kielotanner,
siellä paikka ihmisten,
joilla luonnon mukavuudet
mielissään
  kaupungit

kivikatuja numeroittain,
mut
tannerta padasjoki kilometreittäin,
sieltä kolkkansa rauhatonkin
saa.
  illat ja päivät siellä
kuvansa saa,
sinun näköseis

voisin...

voisin voida toisinkin,
mutta
näin on,
kävelen kaikesta pois ja
hymyilen

kevät soi,
kesää odotan,
talvesta selvisin,
syksyllä jo voin
toisin

minulla on vähän merkitystä,
hyvin vähän
ja
sehän on hyvä

himmenee...

ihminen ei voi laihutella
joka hetki,
tulee nälkätauti,
jolloin ilokin
himmenee

sulattelen...

sulattelen kohtaloain,
olen eriarvoinen,
pois pyyhitty jälkeläinen

metro...

metro kumipyörät vanteilta vei,
kiskoille kolisevan maan,
siel
maan uumenissa se vain
kulkea saa

tasainen elämä...

tasainen elämä,
eihän se edes hyvin käy.
elämä on kevään ensikukka,
syksyn viimeinen ja tulipalopakkasten
hiihtolatuja.
elämä on nälkämiehen
kylläisyyttä,
muttei ihan tasaista
taivallusta

iit ja aat....

sanoin iit ja aat,
laskin yhteen ja vähensin,
aamuhartauksia vietin,
mutten
mitään taitanut,
elämäni minut
tähään hetkeen saattanut,
ei
iit ja aat,
eikä aamuhartaudet

tie...

kiukkunen ilme,
hymytön miel,
siinä on yksinäisen tie

varistani naurattaa...

varistani naurattaa,
se katto suomi-venäjän ottelun.
varikseni on syntyään laatokan
lintuja,
mutta muutti hyvien tuulten saattelemana
padasjoen nyystölään, minun sähkötolppani
nuppiin.
koipi siltä oli venäjän maalla hävinnyt,
putinin kansanarmeija oli siitä tehnyt
kakku vispilän.
  varistani naurattaa makiasti,
putinin veltot punakoneet,
ilman vetoa vaan

yhtenäinen kansa...

yhtenäinen kansa,
sitä ei vieras vihollinen niittää
taita,
sil
viikatteensa tylsä jo
kädessään

perskärpäset...

vasikka laitumella
ensi kesäänsä syö,
hieholehmällä enemmän aikaa,
mut
perskärpäsillä on
juhlat

kevät saa luonnonmaat
elämään,
siin laitumet vihertää,
elämä itseään kukittaa

perskärpäset on kiusallisia,
ihan
luonnostaan

aika...

aika kulkee hiljakseen
postilaatikon vierustoilla,
sieltä se lintusten lauluja kuuntelee,
muurahaisten kanssa
rupattelee,
aika, jolla on tilaa

ihmiset pois menneet,
kuolleet ja kaupungeihin
asuttuneet,
jäljellä on aika ja muurahaiset,
ja
enemmän
tilaa

ahkerat kädet...

kurkistat aitan vintille,
sinne isoisäis
kutterin puruihin
aika on mennyt monta kertaa,
mutta vintti niillä sijoillaan,
isoissäis aikasilla

aitta alkuaan mäntypuuna
pientareella seisoi,
niistä isoissäis
seinät ja katon
rakensi,
komian aitan salvosti

kurkistat aitan ylisille,
tunnet
isoissäis ahkerat kädet

pois...

laulat mielessäis,
laulat sydämmesi kehdosta,
rakkautesi syvällä äänellä,
muttet sano mitään, et sanoja ääneen
laula,
sillä
pelkäät
rakkautesi kuuluvan
pois

kelvoton...

puolet elämästä on
arvotonta,
toinen puoli
kelvotonta
  mis sitten on elon kauneus,
unelmien kotimaa

arvoton on arvokkaan
tyyny,
nukkujain armas

kelvoton lie
mikä lie

kuolon kinnas...

vieraan värinen ihminen
kulkee ohitseni,
ohitan rivakasti

koirani meinas hukkua,
pelastin viime hetkellä,
sen
elämä oli
kuolon kintaalla

vieraaan värinen ihminen
sylkäs
pulun silmille,
minun teki mieli
käyttää
kuolon kinnasta

sähkömies...

sähkömies johtaa virtaa,
johdoissa se kulkee,
lamput loistavat
   sähkömies
hymyilee,
sill  lampun valo
kiitosta kumartaa

alaston...

varjot sivukaduilla seuraavat

kellareitten holveihin,
sinne kylmiin holveihin,
joissa
voikukkakin lakastuu

ihmisillä on varjo,
varjo seuraa,
se
ei osaa
olla
edessäsi

täysikuu unelmoittaa,
luo varjosi,
keskipäivän helottava
aurinko riisuu
alastomaksi

taivaan katto...

taivaan katto pysyy paikallaan,
vaikka
sillä ei ole
seiniä eikä
tukirakenteita.

maailmassa on ilmaa ja
naurua,
itkuakin,
kaikki sopivat
seinättömään elämään

 maailma on ilman savupiippua,
sekä
ulko-ovea,
maailmaan ei tulla ja mennä,
siellä eletään,
ollaan ja
vaihdetaan vaatteita

sukupuu...

kaikilla on sukupuu,
kirsikoilla ja maan matosilla,
ihmisillä sekä
sonni vasijoillakin.
  jokainen on joku osanen puusta,
pikkuinen haara,
oksan tynkänen.
  kaikilla on sukupuu,
koko elämälläkin

elämä...

elämä on hieno juttu,
ihan kokonainen tarinakin,
jolla on oma loppunsa,
tarinan kokoinen

kova kisa...

ajan kilpaa itseni kanssa,
tunnen vastustajan,
kova kisa.

morjes...

entisen suurta muistoani
kurotan,
sitä aikaa,
jolloin ihmiset toisilleen
morjenstivat

kylmä ihminen...

kylmä ihminen
ei saunassakaan lämpene,
pesemättä
itsensä orja

padasjokelainen kylätie...

padasjokelainen kylätie,
siin luonto aidonkaunis
suvimaan
muuttolinnut werhon pelloilla
levähtää,
varikset heitä ohjeistaa,
hehän koko vuotisesti
padasjokea asuttaa

viaton hymy...

viaton hymy,
kainon kaunis,
silmissään viattomuuden
hymysuu

kulkupelit...

rumia autoja ei
laisinkaan,
varrekin tuoksullaan
itseään ajatutti

volga lämpösin syrjän maan,
siinä
välykset ison maan

fordit ne amerikan setää
kuljetutti,
dollarihymyssä sivuteitten

urho,
tuo suomenhevonen jalo,
se kulkupeleistä
mukavin,
sillä kotomani perustat
vankat ja vakaat

arvoton...

arvoton on
luopion katse,
hän petoksen unelmissa elää,
hällä mieli
välistä vetäjän,
hän kaksilla korteilla pelaa,
kaksilla kasvoilla
eloaan
elää

elämän aamu...

aamulla aikaisin,
ennen lintusten laulua,
jälkeen täydenkuun,
silloin luonto herää

tuomi kevättä juhlii,
oravanpojat leikkiä laskee,
lehtipuut itsensä vaatettavat,
on kevät,
elämän
aamu

lehtolapsi...

ihminen on ain
taipaleellaan,
elon tiellään,
syntymän ja kuoleman
tiellä

ihminen kulkee aikansa,
sen hälle
määrätyn,
sitten
toiset kulkijat

ihminen on luonnon lehtolapsi,
luojan tuliainen

usvainen karpalo suo...

usvainen karpalo suo
jossa sielu miettii,
olen
suopursujen syysillassa,
sielun syvimmissä,
täällä aistin
luontoäiteen salaisuuden,
rakkauden kotomaan

normaalisti...

normaalisti ei ole mitään
häslinkiä,
mut
joskus sitä ilmenee,
silloin  on
pareen ottaa
iisisti

tai antaa ajan
olla,
sehän kulkee
itsestään

normaalisti on elämän
selkäranka,
häslingit kutittelevat sen
kylkiä

vipeltelijät...

kaikki muurahaiset on toistensa
näköisiä,
ihmisillä on eroja,
linnuillakin,
mutta muurahaiset
yhtä pataa

jos ihminen vipeltäisi yhtä
tarmokkaasti,
kun murkut,
olisimme mekin, kuin yhdestä puusta
veistetyt ja
hyviä vipeltelijöitä

huoletonta lätkää...

huomenna huoletonta lätkää,
siin
äiti venäjä
sinivalkoselta suomelta
tappion kuittaa
    kaikki johtuu vain siintä,
että
yhteishenki suomenmaan,
voiton vie

arkipäivät...

pitkän elämän salaisuus
lienee siinä,
ettei murheita murehdi,
ei iloja pitkin iltoja, vaan,
ihan sopivasti arkipäiviä

pönäkän hyllyväinen...

hyvin tyytyväinen ihminen
on kuivan laiha,
pönäkän hyllyväinen
  kunnon ihminen pesee hampaansa
juuriharjalla,
tekohampaansa,
niillä on hyvä hymyillä,
tehokasta pureskella,
sil
hänhän on tyytyväinen
ihminen,
pönäkän hyllyväinen.

käki...

käki kukkuu kuusikossa,
korpimetsien syvässä,
siel käki kukkuu

istun kannon nokassa,
en haastele,
mutta muurahaisen kanssa
katseita vaihdettiin,
häälä kiire,
mulla ei,
mutta käki yhä kukkuu

velkaiset perijät....

elämä on koto,
luomakunnan kohtu,
elämä sykkii,
maankoloissa  ja
vesilätököissä.

ei ole pakko olla ihminen,
eikä maan matonen,
on muutakin elämää

ihminen syntyy samoin,
kuin
kala,
tosin menetelmät on
toisenlaiset

kuoleminen on kaikille juhlaa,
tulee tilaa ja
velkaisia perijöitä

syysmyrsky...

syysmyrskyssä valtameren
aallokon,
siellä missä kohtalo
 korttia lyö,
siellä tummuvan myrskysään,
joita vain taivaan tähdet kumartaa,
seilorille kohtalon ojentaa

eri päivät...

rakkaus on pyhäsana,
eihän sitä kehtaa turhaa lausua,
vain, silloin, kun muut sanat
valjuilta tuntuvat

pyhäsanakin väljähtyy,
kieron malliseksi sanoittuu,
silloin siitä
mieli pois haluaa

elämä on eri päiviä,
vaikka ei yötä nukkuisikaan,
sanat ja kohtalot ovat ajankohtaisia,
eri päivinä erilaisia,
rakkauskin

luonnon niitty...

luonnon niityllä
kukkaset ennenmuinaiset
kukkivat,
vaatimattomasti kaunistuvat.
perhoset kukasta kukkaan,
muutkin pölyttäjät työnsä taitavat.
  niityllä ei ihmiskäsi ojentele kasveja,
ei lannoittele,
siksi
niitty on luomakunnan
luomaa.

vieraanvarainen...

pilvetön päivä
tyynenä toljottaa,
tuulettomana tuijottaa.
  katson varpaitani,
multaiset,
perunamaan multaiset.
  paarma pörrää niskavilloissani,
etsii paljasta pintaa,
jotta eväille pääsis,
mut
nostan kaulustani,
en ole vieraanvarainen
  kasvimaan joka vakosessa
siemenet ja mukulat,
nyt
odottelemaan
satoisaa syksyä.

suolakurkku...

suolakurkku on maukas,
vaikkei siin
sokeriakaan,
kurkussahan on maukas
maku

vanhempi nainen...

vanhempi nainen on
kauniinpi,
hänhän on
moneen peilin vilkuillut

vanhettuu...

huominen on yön
päässä

tänään elän
eilisen avulla,
söin ja
jotenkin voin

sinitaivas ei muuksi
muutu vaikka iät ja ajat
vanhentuu

eikä...

kaikki kellot eivät aikaa käy,
toiset vetämättä,
jotkut yliaikaa,jokunen
jätättää.

aurinko aamusta nousee,
illasta vetäytyy,
keskipäivät
loistattaa,
eikä etuile, eikä
jätätä,
eikä vetämättä
jää.

linnunpoikanen...

elä, kuin linnunpoikanen,
laula lurittele
oksallais,
huuhdo silmäs aamusella,
illalla suu supullaan
unimaille makoisille

itken ja rukoilen...

rukoilen ja kiroilen,
mielialojen mukaan,
olenhan eläväinen,
pienen korpimetsän
jälkeläinen,
sinitaivaan kielokukan poimija.

ihminen ei voi vain
olla,
hänen tääytyy
toimeen tulla,
ainakin ihtensä
verran

rukoilen ja kiroten
itken,
ilosta nauran,
joskus huvikseinkin.

miksi sotia...

miksi sotia, kun voidaan
sopia,
miksi päättäjän järki
ei rauhaan yllä

väkivalta on mielensairaus,
siksi
kaikki päättäjät
testeihein

järki ei suutu,
onko päättäjillä
järkee, vai ihan
sapelit vaan

kiron mellakka...

hirveä kiron mellakka
laitumelta kaikuu,
siel koppakuoriainen puhuttelee
jänistä,
joka astui sen päälle.
   pupu punastellen töpöhäntäänsä
heiluttaa,
toivoo koppakuorikaisen ymmärtävän,
etteihän se nyt tahallaan,
mut
kuoriainen
haastatteli sanojen syntyntisimmillä jänö
parkaa.
  heinäsirkat soittivat ensiviuluaan,
yrittivät näin keventää tunnelmaa,
mutta ei viulun kielet tunteita sovittaneet.
  

elämä...

elämä on ilmaa ja
perunankuoria,
voileipäkeksejä ja suulaita
ihmisiä,
yksi puhumatonkin
elämää kuvastaa.

elämä olisi, vaikkei yhtään
suulasta näkyisi,
mutta perunankuoria ei
olisi,
muikutkin suolatta ja
voilepäkeksitkin vehnäpellossa
valloillaan

elämä on iso juttu,
en kaikkea voi kertoa,
minua
sitoo
vaitiololupaus,
mut sen verran raotan,
että elämään mahtuu
kaikki

joutsen

sinitaivaalla joutsenet tekevät
matkaa,
tulevat kaukaa,
palaavat metsälammen rantaan,
kotiinsa,
synnyinmaan

metsälampi syrjässä syvän
korpimaan,
siel
joutsenilla synnyinkoto
armahin

lammmen pinnasta sinitaivas
kuvastuu,
siin joutsenetkin itseään
peilaavat,
alla sinitaivaan on
synnyinkotinsa rakkahin

kirsikka puu....

kirsikka puu kukkii,
näen sen ikkunasta,
istun penkillä,
keittiön penkillä,
jossa syksyllä maistelen
kukkasten hedelmää

Päijänteen aarre...

näin unta, heräsin mut taas
nukahdin

unessa herraviisas kertoi,
että jossakin kolkassa Padasjokea
on muinais aarre,
miljoonien arvoinen kätkö,
jossa on Saksan kreivin Väinön koko
omaisuus.
  Väinöhän piti tulla kuningaaksi,
mutta
polseviikit vittuilivat.

eipä tässä muuta, kun
kaivelemaan ja ostelemaan tontteja,
sillä
Päijänten helmessä
rikkaus piileskelee

rikkaus...

rikkaus on rakkautta,
intohimon
elonleipää,
mustikkamaitoa ja
kaalikeittoa

haasteleva ihminen ei ole
tylsäpäinen

rikkaus on hymysuita,
mielipiteitä ja
kättäpäivää

iho...

jos ihmisltä vietäis
iho,
mitä jäis,
jäiskö vain
silmät ja suu,
kynnet ja jokin
muu

kapitalisti

kapitalisti on raaka,
hällä vain
raha,
kaikki muu
velaksi vaan

tummuva yö..

tummuva yö,
poispäin päivästä vetäytyy,
peiton alle uniselle,
tyynyn päälle unimaitten

taivas ja maa

taivas ja maa,
eihän elämään muuta
mahdukkaan
rakkaus on sydämmen lämmintä,
tuntojen hyväilemää,
antakaamme
niiden täyttää
taivas ja maa,
emmehän muuta
tarvitsekkaan

Oikeasti olen kala...

Olen oikeasti kala,
Oikein puruveden muikku,
Mutta on minussa hieman
Kallavetistäkin sukujuurta,
Isän puolelta myös säkylän
Kirkaspintaa.
  Ihmiseksi rupesin,
Kun harmitti ainaiset pyydykset,
Aikani niitä väistelin,
Mutta vihdoin menin dresmanniin ja ostin puvun
Päälleni.
  Ei tämä ihmisenäkään oleminen ihan
Sujuvaa oo,
Mutta eipähän tartte katiskoihin joutua.

Raksuttaa...

Ihminen ei ole kovin tekninen
Kapistus,
Tietokone taasen on.
Mut
Tietsikka ei osaa hikoilla,
Ihminenpä senkin osaa ja taitaapi kylmät
Väreilytkin,
Kone vaan
Raksuttaa.

Vaihteet...

Elämänkulussa on vaihteita,
Manualisia
Sillä
Automaateilla ei elämä etene.
Elämä on monivaihteista aikaa,
Ylämäkien jälkeen alamäet,,
Liukkaat hetkensä ja sumusäät,
Niistä kaikista selviää vain
Manuaalisesti.

Täydenkuun aikaan...

Elämä on sydän,
Silmät ja täysikuu.
Tulipalopakkasilla talven viimasimmilla
Pakkassäillä täysikuu tanssittaa
Susiparia, jotka vihittiin täydenkuun aikaan.
Heille elämä on sydämmet
Toistensa.

Aika...

Puolet ajasta on turhaa,
Osasellakin kerkiäisi.
Aika kiertää
Elämää,
Ihminen siinä tikittää,
Kulkuaan ajastaa,
Mut aikaa on liikaa,
Osasellakin kerkiäisi.

Kuoleutuminen

Avaruus on pilvien tuollapuolen,
Korkeamalla sinitaivaan
Ylisillä,
Luontoäiteen
Uuninpankolla.
  Avaruuten pääsee lentämällä,
Mutta loppumatka täytyy
Kontata.
  Toinen kulkuväline on
Kuoleutuminen, sillä pääsee
Suit sait sukkelaan.

Vastakirja...

Kävin kaupassa,
Eivät antaneet vastakirjalle,
Pitää olla nykyään luotollinen
Kortti.
On ajat muuttuneet,
Ennen sai vastakirjalle ja maksettiin
Maitotililtä,
Hellurei...

Halkopino...

Halkopino luo tunnelmaa,
Siinä tuoksuu suomalaisuus,
Sauna ja metsän henki.
Suomalainen on metsäläinen,
Puun juurakko,
Ikipetäjän kelohonka,
Suomalainen hymyilee aina,
Kun halkopinon näkee.

Unelmat...

Unelmat arkea vievät,
Tuovat ja kuljettavat,
Eihän sitä muuten mihinkään kerkiäis,
Eikä jaksaiskaan.
Unelmat harvoin toteutuvat,
Siksi ne arjen harmauteen luovat
Toivon kipinää,
Ilonpäivän toiveunta.

kissan minä..

kissalla on jumalattaren mieli,
intohimojen taidot,
luonteensa jumalista periytyy,
rakkauden jumalten sylistä
rahvaan
kotisohvalle pötkähti.

viinakauppa...

viinakaupasta saa ilolientä,
virosta hapuutettua
kaktusviinaa,
mielipahaa rapulapäivää.

viina aluksi naurattaa,
lopuksi
itkettää,
viimein kaduttaa

viina sekottaa
mielen,
onhan se
hermomyrkky,
ilman reseptiä

hyvät teot...

hyvät teot ovat ilmaisia,
niitä ei voi
hinnoitella,
ne vaan
ojennellaan

elävät...

ihmiset käyvät kaupassa,
toiset ihmiset tuovat ruuat sinne,
jotkut ihmiset valmistavat, toiset
monet ihmiset

ihminen on seuraeläin,
yksin ihan avuton,
mut
toisiaan mielipuolisesti
kalvavat

ihminen joudutaan
hautaamaan,
ihan vaan sen vuoksi,
ettei
elävät hampaita
veis

sorsaemo...

sorsaemo uitattaa pesuettaan,
lapsensa tottelevaisia, suvi-illan äänet kulkuetta
seuraa,
vesikirput lammen pinnalla
iloisesti  taiteilevat.
suvisen illan yötön yö,
sinitaivas rauhalliseti lammen pinnasta
peilautuu,
lumpeenkukat pinnalta kuvastuu,
on
sorsaemolla elämän hyvää

toivoin ja kaipasin..

 toivoin ja kaipasin
koko elollain,
kun sen saavutin,
en mitään nähnyt

normaali mies...

normaali mies tekee motin
koivuklapeja talveksi,
latoo ne millimetrin tarkaksi
pinoksi,
saunan sivustalle.

siinä puut talvea oottavat,
toistakin.
klapit luovat
paukkupakksilla mojovat
löylyt,joita tulipalopakkasilla
jäähytellään,
kylmällä juomalla mauskutellen,
toista nautiskellen,
mut
ensimmäinen on ain
makoisin.

kaikille moinen ei olosuhteista
johtuen onnistu,
mutta jokainen normaali mies
näin mielii

sateinen katu...

sateinen katu,
ihmiset ilmeettöminä,
pulukin itseään lämmittelee

näyteikkunassa nukke hymyilee,
viekoittelee ostoksille,
en taivu,
nukke vaan

nauravainen yksinäinen...

nauravainen yksinäinen,
hymyssä yksinäisyys loistaa,
voisitko joku sen poistaa

yksinäisyys on hyvää aikaa
itselle,
yksinään,
seurassa vain
hymyilyttää

ajautukoot...

aamusta päivä alkaa,
unimielin silmät päivään selällään,
hymyhuulin herättelen itseäin.
  työpäivä saattelee päivääni,
hieman aikaa muuhunkin,
mut
ne kaikki suunnittelematta
eteeni ajautukoot.

kissat...

kissat on pieniä viiksekkäitä,
yhtä komioita, kun
norpatkin,
mutta osaavat
kävellä.

eivätkä takuulla ole sukunsa
viimeisiä

kateus...

kateus on kirjava elonpäivä,
puhdas ja pyhäpäiväinen.
  kateus on mitättömän pieniä juttuja,
ihan naurettavuuksia,
mutta kademieli kyllä
jyväsenkin
noukkii.

Poispäin..

Kävelemme poispäin,
Aikamme on pois.
Muistot seuraavat jälkiämme,
Mutta nekin haalistuen harvenevat.
Miksi aloitimmekaan,
Siksikö,
Ettemme osanneet silloin
lähteä poispäin

Aamu kolme..

Puolen yön tuolla puolen
On
Aamu,
Oon justiinsa siellä.
Työvuoroni aamuttaa kello
Kolmea,
Viellä on aikaa,
Tätä komiaa kevään taikaa,
Jonka kokea vain valveilla taitaa

Ihminen...

Jokainen ihminen on tärkeä,
Jopa niin tärkeä,
Että annat tilaa,
Kuten itsekkin sitä saat.
Yläluokan herrasmiehellä on
Vaivansa,
Samoin kuin kuppatautisella kerjäläisellä,
Ihmisiä olemme kaikki,
Kaikki ihmisen näköisetkin

Työpaikka....

Työpaikka,
Enemmän, kun palkka paikka,
Siellä on sosiaalinen sisusta,
Sieltä orastava elämä,
Jota ei kodin sohvalla saa

Lomamieli...

Kesä mieltä keinuttaa,
Hurjat vauhit kiihyttää,
Unelmien korkeuksiin johdattaa
Sinne missä kesämieli lomailla saa.

Hurahtaa...

Eilinen hurahti,
Yöunet pyyhki jälkensä
Illan suun,
Tänään aamusta alkaen päiväni
Alkaa,
Ilta ehtii ajallaan,
Hurahtaapi päiväni miten vaan.

kolmistaan...

ihminen ja muurahainen istuivat
puistonpenkillä,
miehellä varis olkapäällään,
muurahaisella kärpänen.
  puliukko istui heidän välissään,
puteli sylissään.
    kaikilla kolmella oli siis seuralaisensa.
he viettivät

kaunista iltapäivää töölöön puistossa.
  eivät puhelleet mitään,
vaan puliukko öräjteli,
ihminen vihelteli ja muurahahainen
mietiskeli.
  elämä on pieniä asioita,
oikein pieniä ja isoja

hautaa vaan

elävän ihmisen tunnistaa,
kun hän
hymyilee,
itkee tai kiroilee,
muut hautaa vaan

villi morsio...

elämä ei ole yksinäistä,
on mieliharmit,
hyvä musa ja
kissanpentu,
mut
ei villiä morsioita

varaton ihminen...

varaton ihminen,
monta lie,
mikähän lienee heidän tie

ihminen,
kasvosi ovat luomakunnan
hylkäämät

varaton kerjäläinen ei ole
samanlainen ihminen,
kun rikas puolipukeinen,
hänhän rikkaimpien sieraimissa
haisee

varatottoman kulkurin kohtalona
on ymmärtää
rakkaus,
jonka aamuaurinko loistattaa
puistonpenkille,
jossa hänen sijansa

kantokyky...

suurin eniten apua tarvitsee,
pienihän pärjää
vähemmälläkin,
hänhän
oman kantokykynsä
ymmärtää

bussikuski..

kiitos ja näkemiin,
heilautan viellä kättänikin,
huomaan bussikuskin hymyilevät
silmät
minullekkin tuli hyvä mieli,
matkahan oli muutenkin
sujuvaa.

varikseni...

varikseni meni kihloihin,
hellurei,
vanha retale,
mut
keikisti vaan,
sillä se sovittelee sormusta nimettömäänsä,
jonka otti ilmalennosta kiinni,
kun nuoriparin kauniinpi osapuoli nakkas
sen pusikkoon.
 

katseet kohtaa...

rakkaus löytyy
ravintolasta,
kierreportaista asuinalueen,
koulunpenkiltä ,
kaupan kassajonosta, se saattaa liidellä
kuten sinäkin,
kunnes
katseet kohtaavat

vaeltaa...

päivät toisiaan seuraa,
kuljen mukanaan,
aamusta yöhön,
päivistä toisiin,
eloni verran,
siitä kiitän enemmän,kun
osaankaan,
että täällä yhä saan
vaeltaa

Isä ja äiti...

Olet isä tai äiti,
Lapsoset sulla kullan armaat,
Heitä mielessäs kantelet, kuin
Rakkauttas kalleimpaas,
Heille kaikkea hyvää mieles
Toivoo,
Hyvin mielin heitä aattelet,
Sillä sinähän heidät kasvatit,
Maailman tuuliin varustelit.

Hyvänmielen silmät...

Hyvänmielen silmät,
Niillä kaiketpaikat hyvinmielin näkevät,
Hyvänpäivän elämä kaikkialle loistaa,
Kirkkahin silmin
Hyvää mieltä luovat.

Varikseni...

Varikseni lauloi tolpan nokasssaan
Lemmen laulujaan, niissä se surkutteli kohtaloaan.
Hällä oli komia heila aikoinaan, mut
Kelmi luonnoltaan,
Toisen matkaan lenteli heila
Huikeltelevainen.
   Nyt poikamiehenä se tolpan nokassa
Vartoilee,
Maailmaa katselee.
Viel hällä usko rakkauteen viriää,
Sillä silmällä hän raittia silmäilee.

Juoksennella...

Lähdet vaikeuksiasi pakoon,
Juokset elämäsi ympäri,
Muttet
Unohtamaan pääse,
Et.

Helpoin tie olisi setvitellä
Jutus touhut
Hiemanhan se kirpasis,
Mutei tartteis pitkin kyliä
Juoksennella

Lapsuus:-)..

Lapsuus on elon kevättä,
Silloin kaikki alullaan,
Sydämmet nupuillaan,
Mielet tulevaa kurkottaa,
Vaikkei kaikkeen viellä ylläkkään.
Lapsuus ihmisen
Kevät,
Joka aikuisuuden syksyyn
Taipuu
Hohtaville talven selille
Hiihdättää

Inhimillisyys..

Ei oo niin rikastaköyhää,
Ettei hänen kanssaan jutustella vois,
Sil
Kaikilla meillä on kohtalomme
Taipaleet,
Mut
Yksi on pysyvän tasapuolista,
Inhimillisyys

Mäntypuu

Silloin,kun kaikki tuntuu
Tyhjänpäältä,
Silloin,
Kun aikakin jätättää,
Silloin kannattaa katsoa ulos,
Pahimmissa painajaisissa siirtyä sinne ja
Antaa luontoäiteen hoitaa tyhjyyden kupit kumoon.
   Luonto parantaa,
Senkun vaan halit mäntypuuta niin huomaat,
Kuinka luontoäitee sinua hyväilee.

takaisinkin...

jos haluat hyvin voida,
anna toistenkin olla,
sillä kaikki toisiimme
jollain muutoin kietoudumme

hymystä hymyä virkiää,
hyvää mieltä viestittää,
itkusilmä lohduttajaa kaipaa,
aamulenkillä peippo kesän ajan,
talvisäillä punatulkkunen

ihminen on elämä,
kaikista tehty ja viimein
sinne takaisinkin

sävellys...

sävellys soi säveltän
mielis,
mut ensin se kuului
ympäristön sointuihin,
sieltä säveltäjä laulunsa
loi,
sieltä
nuotilleen soinnitti

auttamalla...

auttamalla autat itseäis,
sillä hyväintekijät ovat
kurjimmankin kohtalon
kasvot ,
sielu ja
tulevaisuus

syvät ojat

syvät ojat
kulkusi seuranais,
myrskysäät matkaasi hankaloittaa,
mut
suvituulet matkojais
huojentaa,
kevyesti vietättää

elämä on matka,
kaikille omansa,
vaik yhdessä
kuljetaankin

ihmisen olisi hyvä
katsoa oikein korkealle ja
hyvin alas,
taivahalle ja maan uumeniin,
niissä elämä asuu,
välimaastossa vain sinä

ylijäämä venttiili...

elämässä on joskus nuha,
räkätauti ja polviakin
jomottaa, ovat
natisevassa vedossa.

ihmisen nenä on 
ylijäämä venttiili,
ei pakoputki, se on takapuolen
vakosessa

elämä on nuhasta aikaa,
joskus räkä lentää enemmän,
toisinaan ei ihan yhtään.

eipä tässä muuta


  

suunapäänä...

vaatimattomuus kaunistaa,
sillä suunapäänä oleminen
kyllästyttää kuulijaansa

vaatimaton kuulee enemmän,
hällähän on siihen aikaa

kuuntelijat kuulevat  enemmän,
tietävätkin ja heillä on aikaa
toteuttaa kuulemaansa, jota
suunapäänä olija ei enää
kerkiäkkään,
sillä puheet väsyttävät

Arki...

Vain arki tuntee pyhäpäivän
Merkityksen.

Puolikas tunti..

Puolen yön ensimmäinen
Puolituntinen,
Työvuoroni uneliain hetki,
Seuraavat tunnit kuuteen saakka,
Silmä luppasee,
Mut
Rytmissä räpyttelee

Pirun kanssa hippasilla...

Perkeleet eivät uskovaisille
Hymyile,
Ovat hiilenpolttajia,
Kun taasen
Uskovaiset enempi
Omena varkaita

Minun uskoni on syvempää,
Kuin osaan kertoakkaan,
Siksi hieman
Pirun kanssa hippasilla

Elämän syvin sielu,
On luontoäidin
Luoma keväinen aamu,
Silloin uskon johonkin
Insinööriä mahtavampaan

Nuortuu...

Aamut ovat nuorempia, kuin
Illat,
Vaik
Syntyivät aikaisemmin.
   Aamut nuortuivat,
Saivathan ne
Yön sylissä yöpyä,
Illalla on kaik päivän
Pölyt harteillaan

Unelmat...

Huonomminkin voisi mennä,
En eläisi,
Tai olisi luuvalo,
Susikoirat kimpussain,
Vouti tuhkiani uunistain pussittelis,
Onhan näitä,
Mutta oonkin tyytyväinen persaukinen,
Joka
Lotto numeroita vahtaa,
Unelmissa lauantait telkkaria vahtoo,
Yhä vain, viikosta vuosiin,
Joten ei huonosti mää

Arvosi...

Itseäsi tärkeinpiä ihmisiä
Tuskin lainkaan,
Mut
Anna toisillekin mahdollisuus,
Siitäkin arvosi nousee

Arvokas...

Elämä ei ole halpamatka,
Ei edes äkkilähtökään,
Kenties huumassa hankittu,
Mut
Hyvin arvokas

Äly...

Äly ei suutu, ei vihaa, eikä
Toista alista.
Sen tekevät älyttömät,
Mielensairaat aattokset.

hyväksy toisetkin...

hyväksy toisetkin,
ethän itse loista
ihmeempi

kävelet, mutta et huomaa,
kuinka heinäsirkat lopettavat
sirkutuksensa,
he
pelästyivät,
sillä, ethän sinä
muita suvaitse

luontoäitee muistuttaa
asenteestasi,
se johtaa usein siihen,'
että
tarvitset toisten apua,
niiden joita sorrat

muurahaisten lapset...

eläköön hyvä elämä,
kuolkoot
muut elämät,
tanssikoot tähtitaivaat
ja
muurahaisten lapset

tulkoot joka päivä
eilisten tilalle,
tulkoot ja menkööt,
huominen vartoo

olkoon kapitalisti
tahi
kommunisti
tai
siltä väliltä,
muurahaisten lapset
tanssivat

tavoitat...

ei maailma kaukana
ole,
elät vain,
tavoitat

ahne...

aikaa on aina
tietty määrä,
ihan sekunneilleen,
maailman ääriin,
mut
miksi aikani ei riitä,
olenko elämän ahne vai
myöhästynkö ekoilta hetkiltä

herätessään...

herätessään ihminen
hämmentyy,
on onnen arkipäivä,
olkoon vaikka
synkän sankka sumu sää,
on helpottavaa nähdä elävänsä,
vaikka
kuinka tunkkasen tuntuista
ois

Voimattomat hetket...

Voimattomat hetket,
Ne ,
Jolloin kätesi eivät ylety,
Eikä tahtosi jaksa.

Aina voi uudelleen aloittaa...

Kevät antaa mahdollisuuden,
Ainakin pidentää päiviäsi,
Kasvattaa kukkaset kesänmaan,
Kevät huomauttaa,
Että aina voi aloittaa uudelleen,
Kevään tavoin

oma kuva

suurentelin itseäin,
esitin jotain
suurempaa

kävelen poispäin,
omaan itseeni,
yksinkertaisempaa

ihmisen kuva näkyy
akkunan ruudusta,
silloin, kun hieman
hämärtää

syöminen....

huvikseen syöminen
on
sisuksien turvottamista,
poskipäitten punakoitumista

nälkäänsä evästäminen luo
hyvinvointia,
elämän voimaa ja
levollisia
unia.

syömis tarkoitus...

ei ihminen senkumpi ole,
totesi varikseni
toiselle varikselle,
joka oli toisen sähkötolpan
asukas.
  jotkut ihmiset pelkäävät
hämähäkkejä,
toiset muita pienenpieniä,
mutta
useimmat eivät hätkähdäkkään,
kissaa, joka kuseskelee joka tupsun
päähän,
tuo viiksiniekka,
joka nuoleskelee ylet aikaa itseään.
  toinen varis, nyökkäsi,
oli samaa mieltä.
häneltä oli pienempänä lähtenyt
pyrstösulka,kun tuo kissan retale
oli läppässyt sitä,
vissiin syömis tarkoituksessa

erakon taivalkin...

ihmisen elämä
elää yhteistyöstä,
mitä vähemmän sitä
lie
sen laadukkaampaa
kenties

mut
laadulla on hintansa,
elämän karuus

ihminen tarvitsee toista,
erakkokin
villiä miestänaista,
sillä
eihän sitä
ihan yksinään

arka nainen...

pieni ja arantuntuinen
nainen istuu puiston penkin reunalla.
hänen katseensa on utelias,
tarkkaavainen mutta ilmeetön.
  aikansa istuttuaan hän lähtee,
ei ohikulkijoiden eteen, vaan
heidän jälkeensä,
hän pieni ja arantuinen vanha nainen,
joka oli
joitakin vuosia sitten
kansakunnan kuvatuin

korpikätkönen...

metsälammen rannoilla ei
prameat huvilat
istu,
ei julkimoiden kiiltävät
helyt helise,
siellä lumpeenkukan kuva
lammen pinnasta heijastuu,
siellä sorsaemo
lapsilleen elämän aakkosia uitattaa.
  metsälampi,
luontoäiteen korpikätkönen.

maailman pakolaiset...

maailma on pakolaisia,
nälkää ja kuoleman surua,
ihminen itkee,
syntyessään jo hieman
 maailma ei voi elää
rauhassa,
taudit valtaavat lääkkeitten
ytimen
  ihminen kasvaa pituutta,
mutta köyhtyy
päästään,
siksi maailma ei voi elää
rauhassa

jalastaa...

päivät iltaan saapuu,
unimaille untuvaisille
mieli päänsä uinahtaa
  aamu herättyään sarastaa,
siitä on hyvä päivään
jalastaa

hyvä mieli

hyvä mieli herkästi mukavoittaa,
ikävyydet toisen puolen,
kummastakin jalosttuu
mukavat hetket,
kunhan ne harmit
vähäisempiä,
tai juuri sen verran,
että osaa  pienistä mukavuuksista
nauttia.

Kulkuväylät

Laivat uivat syvissä vesissä,
Kuivalla maalla autokyydit,
Ilmojen teillä lentokoneet
Viheltelevät, eikä niillä ole
Mutkaisia teitä, eikä matalikkoja
Kulussaan.
  Kärpästä ei huvita seilata minkäänlaisilla
Teillä, sillä se
Vain
Lampun varjostimessa,
Itseään liikuttelee

Linnut...

Kaikki linnut eivät
Keväällä pesi,
Toiset kuuntelevat,
Jotkut hyräilevät pihakoivussa ja
Rakkauttaan
Odottavat.

sisältö....

elämä on itsesi kokoinen,
näköinenkin
sinä suurinpiirten
määräät kokosi tai ainakin
sen sisällön

kohtalo...

kohtalo koskettaa jokaista,
toisia tuntuvimmin,
kerrallakin kaikki,
toisille hellemmin,
mutta useimmin,
kohtalo on jokaisen
sydämmen tahdistaja

aito ihminen...

aito ihminen sanoo
päivää ja näkemiit,
kun
tulee ja lähtee,
muut joutavia
kävijöitä

rutut....

elämässä tapahtuu,
toiset naarmuttuu vähästäkin,
jotkut eivät rutuistakaan piittaa.

sipilä ei ole reilu...

köyhä ihminen on turvapaikan hakija,
se ihminen, joka ruokajonoissa jonottaa,
hampaansa mädännyttää,
koska
hallituksemme lypsää
köyhää

Sipilän juna kulkee tiheesti
kotikonnuilleen,
mutta
Siuntioon harvakseltaan,
sil siellä
ei
Sipilöillä
toimenkuvaa.

sinä...

sinä,
enemmän,
kun toivoinkaan,
saanhan lähelläsi olla.

ajantaa...

ihminen on aikansa orja,
kellon mukaan tikittelevä
ajastelija

aattele,jos vain makoilla vaan
vois,
ehkäpä silloin
toisin ois,
alukupään ihmis kehityksen,
ehkäpä apina vaan

nyt on kiire,
helevetinmoinen hiki
ajallaan,
mitään sen kumempaa ei
aika luo,
vaan hikisen menijän
ajantaa

nato ja venäjä...

miksi nato ei ota
venäjää liittoonsa rauhanmaan,
eikös silloin maailmassa olis
rauhan kukka
kaunokaisin

vai onko
kaikki tekopyhyyttä
elon maan

puolueetomuus tarkoittaa,
ettei sotimaan vieraan maan,
vaan,
oman maan rajoilla seisoo
sotilas isänmaan,
ei palkkamies  toisen
kotimaan

luontoäiteen tyys-sijat

aavasaksa on kaukana,
hangon valot tallinnassa loistavat,
mut utsjoki-kevo on
luojan syli

padasjoen nyystölä  on päijänteen
helmen kainalossa,
kauniin sinivetisen vaahtopään,
sinne matka ei pitkäkään,
ihan vaan suunnasta tuosta vaan

tuoksu...

hyvän ihmisen tuoksu
luokseen vetää,
tuoksunsa luojanluomaa,
elämän kasvattamaa ja
sen tuoksu
luokseen tuo

varikseni...

variksellani on
oksennustauti.
yrjö lentää sähkötolpan nokasta,
jossa
sillä pesäpuu.
   ahneuksissaan söi supikoiran
kokonaan,
nyt on hällä vellit housuissaan.
   mut hymy ei hältä hyydy,
nauraa räkättää,
vaikka peräpää
supikoiraa lykkää.

luonnonkukka...

luonnonkukka varttaan viruuttaa
kiven syrjästä,
kaunista kukkaansa vienotuulessa
tuulettaa

luonnon pienet kulkijat,
perhoset ja muut pörriäiset,
kukassa kauniissa keinuvat,
elämän eloa nauttivat

suussa sulavat...

suussa sulavat sanat
tunteitten maustamat,
niillä
merkitystä
kuuntelussaan

luottamus....

luottamuksella ovet käyvät,
aukenevat ja
sulkeutuvat

paikat...

moni on monessa paikassa
käynyt,
muttei ihan kaikessa

jotkut eivät käy
missään,
eivätkä
mistään

ihmisen täytyisi käydä,
muttei jäädä,
sillä
lähtemispaikka tulis
vajavaiseksi

ihminen...

ihminen on muuttuvainen,
muutenhan olisi
kuollut sukupuuttoon

alkujaan ihminen oli huoleton
veikko,
sitten rupes muuttumaan
nykyiseksi

ihminen on mies ja nainen,
heidän muoskansa,
tai muitten tekemät ,tahi
voivathan olla
kahdestaankin,
jotkut yksistään ja
toiset ihan lebsoja vaan,
munallisia homppeleiksi
väitetään.
toiset nyhtävät venhkeensä veks.

varikseni...

varikseni istuu nököttää
sähkötolpan nupissa,
kuten aina
  se tarkkailee nyystöläntien liikennettä,
tuhat itikkaa meni aamu tuimaan,
kolmetoista oravaa,
susi ja kettu,
ilves ja kauris,
se valkopersiillinen,
  nämä kuleksivat yksinään,
mutta joutsenia liiteli taivaan tuulissa
kolmekymmentä,
kurkiaura seurasi myötätuulessa,
lauloivatkin.
  supikoirakin jolkutteli keskellä
tietä,
jäi papin auton alle, josta liuntusein
sen tolpan nokkaan kiskoi,
söi pois
kuleksimasta ja nauroi
niin
makian täyteläisesti.

ikiajat...

ikiaikoja muistelemassa,
uusia
tavoittelemassa,
yhtaikaa
alut ja loput,
niiden välit makiasti
viettelen

silitin...

silitin paitani,
kauluspaitani,
nykyisin en ryppysissä viitsi kulkea,
kasvoni ovat  rypyttyneet,
toisin oli ennen,
siloposkisena,
silloin ei vaatteita silitelty,
mentiin pää kolmantena
jalkana.

padasjoen laajakaista....

padasjoella ei laajakaistaa,
ihan toista kaistaa
puhheet välittyy,
jalkapatikalla viestittyy....

olet...

katsot itseäsi,
peilistä,
olet vieraantunut
itsestäsi,
et varvastasi suukottele,
et,
olet kuin
olet

tunnen..

joskus tunnen enemmän,
toisinaan en yhtään,
muilla ajoilla vain
välttämättömän

tuskainen ilma...

tuskainen ilma,
kuuman hikinen,
heinäkuorman kokoinen,
tallin ylisten heinänpolkijain
  siit on jo aikaa,
mut
semmoista olen kokenut,
tuskaisten paarmojen hikisten

kutinaa yli yön selän

hyvät yöt...

aamu hymyili,
iltakin,
päivä pelkkää loistetta.
nyt kumarrun
yön syliin,

siltä toivon vain
unisen levollisia hetkiä,
jotka aamusella herättelen

tähdet...

tähdet loistavat pimeässä,
kuutamon loisteessa,
silloin,kun unelmoit,
tähdetkin unelmoivat,
hehän kuutamon
varjossa

äiti...

äiti,ilman sinua en olisi,
ilman hyvää mieltäsi en hymyilisi,
käsiesi uurastukset ovat
omiini siirtyneet,
ohjeesi eloonisiirtyneet.
  äiti,
olet enemmän, kun sanani,
sen näet silmistäin,
sillä niistä
loistaa sydämmesi
kauneus

valokuituu...

ei oo valokuituu, ei laajakaistaa,
ei mittään

on vain silmät ja suu,
myös
korvat,
sekä
rolliakkain vikkelät kintut,
siin on mulla valokuituu

pirun prinsessa ja rattopoika hulivei...

kiitokset puol huolimattomasti
sanellaan,
kironmellakat todellisessa
hädässä,
kiukun puuskassa
elon taipaleen

rukkoilet itsesi puolesta,
vaikka oot
pirun prinsessa ja
rattopoika
hulivei

närästää...

taivas ja maa,
ihminen ja
kissanpentu.

närästää,
ilta oli hauska ja
maukas,
mut nyt närästää

kissanpentu lahdettani hieroo,
katsoo kauniilla silmillään,
viiksensä vipattaa,
häntä heiluu kuin
kapellimestarin tahtipuikko
ja minua närästäen
yrjöttää

Padasjoen Nyystölä...

Padasjoen Nyystölän kylä
on
satumaan ensimmäinen rappunen.
   kylä oli ennen muinoin ilman muurahaisiakaan,
he tulivat,kun eskimot tulivat kyläilemään ja
ostattelemaan komioita päijänteen muikkuja.
   olivat norpilta saaneet vihiä, nehän olivat
siirtyneet saimaan sulopinnoille,
puruveden hienostoseuduille.
   ihmiset tulivat soutaen päivänteen
sinivetistä pintaa,
asettuivat
päijänteen helmeen,
Padasjoen Nyystölään,
tuohon
luonnon luomaan kaunokaiseen,
   muurahaiset ovat tykänneet,
 mut
eskimot pois siirtyneet,
muutama immeinenkin viellä
satumaan rappusilla
istahtelee

atomivoimasta hallitus tykkää..

tuulivoimasta ei kokoomus
tykkää,
ei kepukaan,
persut täysin tuulettomia

atomivoimaa kokoomus lykkää,
kepu
hiilivoimalla siilojaan valottaa,
persut
mieltämyöten nuttuaan
kääntävät

kuutostie...

ihminen,joka on asunut
kuutostien varren
kylissä,iltahämärien
rajapintojen,
tietävät,
kuinka sudet iltahämärissä
pelaavat mölkkyä,
toiset ovat nähneet kissankin tanssivan
taivasalla kulkusillaan.

aika ei haalistu...

aika ei haalistu,
ei sitten
puolilta päiviltäkään.
aika katsoo kelloa,
johonkin kerkiämistä,
pois tulemisistä,
siksi se ei haalistu

varistani makiasti nauratti...

varistani makiasti
nauratti,
se seurasi kylän ainoan
kullittoman kissan joutumista
main-cool rotuisen nartun ihailemaks.
  ei tullu mitään,
jalorotuinen mirri lähti vihdoin
ketun matkaan

kiitos äiti...

kiitos äiti,
sinä minut usein kokoon parsit,
elämään kudoit,
haavojain nuolit,
luohdutit,
kun
toivoni hiipui
  kiitos äiti.

muurahainen...

muurahainen on  uurastelija,
 kulkee ja menee,
ain jotain kuskaten vipeltää,
sillä ei valituksen sanaa,
ei hikikään,vaikka on ainainen
tulojen meno
  muurahaisia on monia,
kedossaan menevät ja tulevat,
en saa laskuihini otetta,
heillä ei pisamia kasvoissaan,
silmätkin kaikilla saman värisiä,
ei oo lihavaa  ei laihaa, vaan kaikki
yhtä vaan

keväinen aamu...

keväinen aamu, jossa
lintusten laulut soivat,
luonnon vehreys unet silmistä
karkottaa
   sinitaivas verhoton,
pilvet syksyyn siirtyneet,
nyt  taivaan täydeltä
aurinko kevättä kukittaa,
luotujaan herättelee

äidinpäivä...

äidinpäivä,
joka päivä,
jokainen mielen hetki,
mutta tänään
rutistan syvästi,
kukkakumpulla sylisi
koristelen,
äitee rakas

napostelemaan...

elämä on
syntymisen kuolemista,
mutta
niiden välissä on monta
herkutusta,
monenmoista mukavaa,
joten hymyssä suin
niitä napostelemaan

puolueettomuus...

puolueettomuus olkoon
tiemme,
rajamme ja tuntomme.
  sotilasliitot tuskaa tuovat,
epävarmuutta rajoille sijoittavat.
  puolueettomuus tarkoittaa
omia puolustusvoimia, ja vain
puollustus haluineen.
  jos sotaan joudumme,
siellä olemme kunniamme tähden,
siellä ei vieraan nähden.

kevään korvilla...

kevään korvilla,
lehtipuitten hiirenkorvat,
nuputtavat sireenit,
vihertävät luonnon kasvumaat
kevään korvat orastaen aukenevat,
silmissä luonnonhelman
  kevät on syntymäjuhlaa,
luontoäiteen
pitopöytää,
siint meillä luonnonluomilla on
makoisaa maisteltavaa,
mielihyvää kevään sään

taivallan...

en osaa soittaa,
osaan kuunnella,
tanssia taivaan alusmailla,
kiroilla
halla soilla

olen ruton kiertämä
pyhiinvaeltaja,
ikimetsien
pihkakoura

en soittele,
mut
kuuntelen,
tanssin ja taivallan
sinitaivaan alusmailla

pieni lapsi...

pieni lapsi,
semmoinen joskus itsekkin,
siksi
hymyilen

lapset ovat orastavaa elämää,
vanhuuden
kasvuvaraa,
rakkauden syntymäpäivää

pieni lapsi,
elämän enemmän

elämän onkija....

olet elämäsi onkija,
saat mitä kalastat,
saaliittakin jäät,
mut silloin olit väärillä
apajilla

ihmisen silmät näkevät hyvin
lähelle,
ihminen pelkää kompastuvansa,
siksi hän elämäänsä onkii,
saa mitä saa

kohtalon osingot...

ihmisen elämä rakennetaan
pienestä pitäen,
kohtalot kietovat tulevaisuuden
syliinsä

ihmisen elämä,
täyttyy kohtaloista, jotka ovat
yhteydessä
napanuorasta hautakuoppaan

saahan ihminen nauraa räkättää,
saahan itkeä
pillittää,
mut
kohtalolla
on osingot

argadian kalliot...

maailma ei ole
petäjän takana,
siellä lymyää
tikanpoikanen,
se puhelinpylväiden kopsuttelija

rautiotievaunu kolistelee
argadiankallion ohitse,
toisella puolella populistit,
toisella puolen
nuotilleen

maailman ei ole kaukana,
senkun avaat itsesi
ja sisään meet

säilöö...

ihminen on valmisruokainen,
jääkaapin kokoinen.
ihminen elää kyllästettyä elämää
  jääkaapin salongit tarjoavat
ikuista elämää,
maitoakin, joka ei happane konsanaan
  ihminen, ennen haravoit elantos,
nyttemmin jääkaappi sinut
säilöö

nirso...

olenko uuvuksissa,
kun
silmäni huonosti huomaavat
vai
oleko tullut
nirsoksi

enhän mitään...

enhän minä kokoani enempää,
en tilaa suurempaa
olenhan
elämäni saanut,
elän sen,
sitten
enhän mitään

sipsuttelija...

tuulinen ilma ei
tyynessä säässä
tuulettele,
lymyilee korkeitten vuorien sivustoilla,
siellä preerioiden countryssä

kärpänen tykkää nenästäni,
siinä se sipsuttelee,
minua kutituttaa,mutta en anna
pikku asioiden vaikuttaa
kärpäsen sipsutteluun

on tuuleton sää,
viltti ja pihamaa,
tässä minä ja
sipsuttelija
maata rötkötämme

sataviisikymentä vuotias...

enää ei kulkutaudit kulje,
pelkät
lunssat ja
koivupuun allergiat vierailee

ennen vanhus oli kaksikymppinen,
kuolkin ennen aikojaan,
mut
nyt
nuorikkoni on jo
yhdeksänkymppinen,
ikinuori bilettäjä

mitenköhän ihminen jaksaa
sataviisikymmentä vuotiaana,
taijan
kahtoa

hyvämieli...

hyvämieli herkästi
hyytyy,
eihän se huonoissa säissä
ilman sateenvarjoa kestä
  hyvämieli on mielen ja kehon
syliote,
semmoinen
luja ja vastustelematon

soliseva puro...

soliseva puro lorisee,
uomassaan virtaa,
elon virroista, sielt
maan uumenista puro
kulkeutuu,
sammalpeitteisen hetteikön
kätköksistä puro alkunsa saa,
luonnonpolut  on
puron kulun tie

kuihtunut mieli..

kuihtunut mieli pitkin
maanteitä
vaeltaa,
käy ilman äänen ääntä,
sill kuihtunut
on
aatoksensa

ennenmuinoin komiaa oli
äänensä,
aatosta ja kuuluvaa ol
mielensä
kulussaan pitkin maanteitä

aika on raskasta,
se tikittää iholle,
kielen päällekkin,
aika
hiljentää mielen,
kuihuttaa aatoksensa

aurinko...

kaiket päivät aurinkoa
palvon,
pintankin sille paljastan
  miten olisikaan elotonta
pintani mun,
jollei aurinko loistoaan sois
  

nato...

mennään natoon ja
laitetaan rauha maailmaan,
siitä itämerikin puhdistuu,
monen pelko ryssästä haihduttuu

puolueettomuus on väljä juttu,
eiks vaan,
liitytään äksöniin,
natoon tuohon
maailman rauhan järkeilijään

hullua homma,
mut
onhan se
porvarareille äksöniä

kirkonmäki...

kirkonmäki haisee
kuolleelta,
ihan

kierrän tulevan sijoituspaikkani
kaukaa,
hymyilen,kun viellä kerkiän,
lähden poispäin

pumpuli...

pilvet ovat pumpulia,
myrskysäiden tummat pilvet
kivilouhikon sepeleitä
  pumpulissa on pehmeätä makoilla,
louhikossa kylet kippeytyy,
mutta
autoni takajarrut vaihdoin,
oloni on pumpulia,
ei kironmellakan tummaa
louhikkoa
  autonasentajat ovat uskovaisia
ihmisiä,
rasselista tehty,
vaseliinillä sivelty ja pehmeissä
pumpuleissa yöpyneitä

aittani katto...

elän niin kuin
leivo kottarainen tai
talitintti,
elän,
ja laulan,kun laulattaa,
murjotan,kun
aittani kattoon ei vesi ropise,
   suvikesä on
leppäkerttujen juttu,
mutta aittani katon sateen ropina
mun.

kiivas...

kiivas sanonta pelästyttää,
melkein kauhistuttaa.
sanat voisi lempeästikkin virkkoa,
silloin niillä vastaanottajakin
  kiivaat sanat,
niillä suutuspäisen kironhelmat,
niitä lempeät korvat pelästyvät

nukahdin...

nukahdin kesken päivän,
en rukoilemaan ryhtynyt,
keskenkaiken nukahdin
  nukuin aikani,
virkosin ja lähdin,
lähdin, vaikken mistään
tullutkaan,
keskenkaiken vain
jälkiäin katselen

sammakko...

sammakko kurnuttaa lätäkössä,
pysähdyn juttusille.
kova on ollu pitkän talven tie,
mut
nyt
lemmenliekki kiihkeimmillään.

sammakko  on itseasiassa ihmisen
anoppi,
se on faktaa,kuten
eläintieteilijät sanoisivat,
mut
Linkola heitä
huvittaa

kelvoton...

ihminen syvemmätä
pyykkäämättä on,
ihan siivottomassa liejussa
pinnan alustoiltaan,
mut
ulkoseltaan komia on,
kiiltävän hymyileväinen
arjenpyhät

lutikka...

oleminen,
paikallaan pyöriminen,
kuvan kauniina saunapuhtaana,
olet,
ja se minua
ihmetyttää

hyörit ja pyörit,
muttet mihinkään suuntaan,
jokeltelet
ja minua miellyttää,
olet
kotini
lutikka,
kutisuttava loinen,
kärpäsen kokoinen,
mutta nauravaisempi,
ilomielinen lutikkani,
saunakaverini

äiti...

äiti,
elämän syli,
rakkauden pyhin,
elämän kaikki

äidit elämää vievät,
he kaikki murheen ilot
kantavat

äidit maan ja taivaan,
ilman teitä ei
isien maatkaan

Putin...

Putin osaa korttipelin,
hän sodalla uhkaa,
mut
itsekkin tietää, että se
loppunsa
Venäjän

Nato on selkärangattomien
päiväkerho,
uusavuttomuuden yhteeenliittymä

Puolueettomus on kaikkien etu,
puhevälit suuntaansa kuuluvat,
siinä tulevaisuus
huomisen

muurahainen...

muurahainen kulkee polkujaan,
väistää ohikulkijaa,
ruohonkortta mahtavaa
  hällä geenit tekevän,
hälle ei jonninjoutavaisuudet
polulleen osu,
hymysuussa murkku uurastaa
  muurahainen on pieni,
mutta ihmisen kannattaisi käydä
hällä kylässään

kevät...

kevään korvilla
silmut aukenevat,
pihanurmet viheriöivät,
ihmismielet ylilaukkaa laitumilla,
niillä kesäisen mielipaikoilla

kevät on tulevaisuuden hyvämieli,
syksyn satoisan alustaa,
talvisten pakkaskelien alusaikaa

keväällä suu vehnäsellään,
mielimukavaa
sylissään

ahvenkukko...

ahvenkukko uunissa muhii,
herkkutuoksut
makuuni sulautuu

ruoka on nälkäsen
härnääjä,
mut
ahvenkukko maku maailmojen
täydellisyys,
mielenkielen
maistuvainen

vaikeaa korjailla...

ihminen on muovisuu,
ainakin toiset,
jotkut tuppisuita,
mutta ihmisiä kumminkin

ihminen syö ja käy
lähikaupassa,
siwassa ja alepassa,
huoltoasemilla ja
ärrällä

ihminen on aika vekotin,
lihhoo ja laihtuu,
hikoilee ja palelee,
vaikeata korjailla

kivinen kaupunki...

kivinen kaupunki,
tunteeton lähiö,
linnutkin pelkkiä puluja.

kaupunki kätkee toispuoliset,
kylähullut ja
muuten merkatut,
maaseudulla he olisivat
heinä seipäinä

kivinen kaupunki on
uusavuttomien
rappukäytäviä,
nyyhky tarinoita
väliinputoajien

sydän...

sydän elämää lykkää,
mieli siitä tykkää,
jalat ja pää,
kaikki sydän hyvän
hoivissa,
jos
toisin ois,
sen tuntis koivissaan

sukulaiset...

sukulaiset on tutun tuntuisia,
jotenkin saman näköisiäkin.
sukujuuret
pitkien matkojen takamaastoista,
latvansa kauaksi kurkottaa,
sillä
sukulaiset ovat
tutun tuntuisia

sukulaisissa on eripituisia,
toiset lyhyen länttejä,
toiset pitkän hujoppia,
mutta kaikilla on silmissään
tietty ilme,
sillä
sukujuurethän ne siellä
loistavat

kävelijät...

ihmiset eivät osaa
kävellä,
istuvat vain satuloissaan,
autoissaan ja muissa
härpättimissään

kävelevä ihminen on
näky,
ihan
persläpi,
ehtii panttipulloja
tienposkien

lentolaivoissa istuvat
ovat tuulen viemiä,
heitä ilmat kävelyttävät

huokaa..

elämä vaihtelee,
välillä hyvät tuulet pyyhkivät,
toisinaan
synkemmät
  kaikki tuulet tuovat
onnea,
tuuleton elämä
huokaa hiljaa

yksijalkainen varikseni...

yksijalkaista varistani
nauratti makiasti,
se seurasi kettu repolaisen hiiren pyyntiä.
varistani ihmetytti miten kettu väsytti
ihtensä yhen päästäisen vuoksi,
hiiren, joka haisee itsepuolustaitoiselle.
sen lintuseni oppi jo silloin, kun
sillä oli kaksi jalkaa,
paskan pakuinen oli.
  kettu hikoili, sen varikseni huomasi,
mutta
kettu on kettu.
se
sai päästäisen ja sitä syödessään repolainen irvisteli ja röyhtäili,
silmissään kitkerät kyyneleet,
mut
kaikki mänt

nyyhkyttäjät...

muurahainen kulkee polkuaan,
ihn pientä siivuaan,
niin pientä,
ettei sitä isosilmä näe
  muurahainen ei murehdi,
sitä ei kiinnosta ihmisen
nyyhkytykset,
sille riittää pieni polkunsa,
jota ei nyyhkyttäjät huomaa

puol alaston...

luontoäitee
kevättä liehuttaa,
sinijärvet sulatti soutumiehelle,
vesilinnuille laulavaisille

kevät on elämän alkua,
valmiinkin elämän

keväällä ihminen keventyy,
ihan puol alastomaksi
heittäytyy

päivät...

kaikki päivät ovat hyviä,
toiset toisella muotoa,
ei hetkellään hymyilytä,
mutta hyväksi kääntyy,
kunhan aikansa on

kesällä on paljon hyvää,
onhan aurinkoisen valoisaa,
rannat varpaita litkuttaa,
käkikin kaukaa kukkuu,
lintuemot ahertavat ja
sinitaivaalla haukka liitelee

syksyllä verhot akkunoissa,
pirtin lämpöisyys mieltä
hyväilee,
syksyllä pirtin pöytä
kesästä hymyää