kaikkea ei kannata
vastustaa,
sillä
patoamalla tyrehdytät
kuohuvat mahdollisuudet
ihmisen pitää
-kahella-
sillä se synnyttää
syttyviä
äkkijyrkkyys pudottaa
elämänrotkoon
sellaista joka muissa olosuhteissa
olisi noussut
maailmanvaloihin
joten
-kahellaan-
suurimmat ihmiset ovat
yksinkertaisen
ymmärtäväisiä,
sillä he tuntevat katseista,
tunteitten ensikosketuksesta
sillon viellä kun oli
rolliakkoja ja kulkukissoja
ei ollut tätä nykymallista
-journalismia-
sillohi asiat vietiin
pirttiin asti,
tahi tavatessa vaihettiin,
nyt
pilvissä leijailevat
kulkukisat on riimutettu
ja eivät ole enää kissan
näköisiäkään
mutta entiseen en halua,
sillä nyt on lepposempaa
sillä onhan mulla nää
taivaskanavat, jotka vaihtuvat
nappia painamalla,,
,,ennenvanhaan rolliakat ryystivät kahvia
tuntitolkulla ja kulkukissat kusivat jokaiseen
maholliseen kulmaukseen
nyt on niin
siistin
coolia,
että ihan pitkästyttää
,,päikkäreille venytyttää
kun ennenvanhaan vasta iltasella
mentiin pehkuihin
liika älykkyys
heikentää
kauneuden näkemistä
..tuntemista ja arkensa
kuvittamista,
sillä elämä luontuu parhaiten
yksinkertaisilla aatoksilla
mongolian aavikoilla
elävä luonnonhevonen
hymyilee vapaudelle
-kengittä-
mutta kun se joutuu raviradalle
vermoon se alkaa
ahistavasti hengittää
älykkyys on
huomioimista,
se on tuntemista joissa ei ole
korusanoja
tahi kirjattuja kirjaimia,
valoilla vannottuja
sanoja
en voi enää
juosta
kaskipelloilla,
en kirmailla suviniityillä,
enkä
kävellä paljasjaloin
lehmän lannassa,
en,
sillä nyt on maisemat
asvaltoitu,
--sievänsukuisesti siloteltu--
elämä
on
semmoinen juttu
ettei sitä osaa
tämän tarkemmin
selitellä,
vaan parhaiten siihen
tutustuu
---elämällä---
kalpiat on
yöllisen juhljan
aamiaiset,
hyisen puistattavan
kalvakkaat
joissa ei jutunjuurikaan elä
istun häntä vastapäätä,
en punnitse olemustaan,
mutta vaikuttaa
alipainoiselta,
vaikka onkin roteva
ja lisäksi kaverini,
hyvä hemmo
joka nyt on
kalvakkaassa tilassa
olemme olleet kolmatta
viikkoa reissussa,
työreissussa
maailman ylilisillä
pohjoisen napapiirillä,
siellä missä ei pyhäkengillä
kävellä,
periaatteilla talsita,
sillä tämä seutukunta on
maailman vaarallisin napa,
joka säätelee maapallon
huomisia
tämä kalpia mies vastapäätäni on
venäläinen biologi,
ympäristöaktiivi,
luonnonystävä,
siksi hän
eilisistä
kalpeni
,,minä vähemmän tietävänä hymyilen viellä
ja otan napapiirin tulisen, joka lämmittää
kylmän kankeaa hetkeä
eilisistä mulle jäi mieleen
ystäväni sanonta, että jos ilmasto lämpenee
asteen verran,
se romahduttaa maapallon
nykyisen egosysteemin
ja sen pesuveden mukana menee
nykyinen ja huomisen ihmissukupolvi
mutta elämä ei lopu,
vaan se on olemassa ilman meitä,
tuholaisiaan
hiljaisuuden syvin
löytyy
aamunhetkistä,
jolloin luontokin nukkuu,
tuokioista jolloin
on tyynenhetki
ihminen ei ole kävellyt
avaruuden tuollapuolen,
mutta on hiippaillut
sen tuntumissa
,,tehden silloinkin yhden
tyypillisimmän virheensä:,
pukeutunut valkoisin,
sillä se kuvaa niissä
ahmosfääreissä
huonoa tulijaa,
siksi heitä ei kukaan
kätellyt
ja joutuivat
hyppimäänkin tyhjän päällä
elämäni on arkeni enemmän
se on pyhiä
pehmeämpi,
sillä minua elättää
mieleni sulopuoli
luojani avokätinen
rakkauden ja hyvyyden
kantajainen
..
siksi elän huolettoman
vangitusti
rajojani rakastaen
käskyjä noudattaen
ja pyhille asioille
vilkutellen
..
entisessä elämässäni olin
savottamiehenpoika
vitunväkkärä
pöllitupakan polttelija,
sitten
hyppäsin junaan
ja eka kerran kurkkasin
ulkoelämään,
olinhan tullut
helsingiin,
kaikkien orpojen
pääkaupunkiin
olen helvetin
sylkemä
jokapäivänkulkija,
jumalaton menijä,
saatananmoinen kipinöitsijä, jolla
vittumainen luonne
ja siksi kävelenkin
kaukorantojen kautta,
kiertelen kulmakuntien
takamaastoissa
..käyn ehtoollisella silloin kun siellä
ei ole hyviä
ihmisiä,
niitä hyvänpäiväntekijöitä joita näen
siellä täällä,
vaikka olisinkin
hyvällä päällä,
kehnollakin säällä,
sillä heillähän on hyväksyttyjen nuttu
päällä
pyhäinpäivä on
marttyyrien
juhlapäivä,
hyisen mielenkiintoinen,
sillä kaikki marttyyrit olivat
eriuskoisia
lutherin uskonpuhdistuksessa
roviolla poltettuja
he olivat elänkauniita ihmisiä
toisuskoisia jotka nauroivat
sievästi,
mutteivät osanneet
polvistua
lutherin teesien ees,
siksi kokot kärysivät
pitkin
sivistnyttä elämäntannerta
tänään vetästään kurpitsa päähän
ja haahuillaan,
silloin pelättiin
ja vahvemmin,,,
..eikä etenkään juhlittu
tai tietysti martin itse otti
napsit
olen sylkykoiran
kuppi,
herhiläinen herrojen iholla
varjoni sinitaivahan
aurinkoisimmilla
niityillä,
olen aikani olen
..sitten tulee
talvi ja kauniit hankiset
jolloin hiihtelen
poispäin
ja pian latuseni sekoittuvat
iltapäivään pyryyn
harmoistenlahti peilautuu
lokakuisena,
hyytävän kauniina
pyhäinpäivänä edukseen,
sillä sielähän se muikkukin kuteee,
sillä lahti sen iänikuinen kutulahti,
sillä vaikka lahti pienenkauniilta vaikuttaa on siinä
syvyyttää
muikunverran,
sen verran että tuo jalokala pystyy elämään vesikerroksissa
joka sitä kulloinkin miellyttävää,
nyt se kutee
kuuden asteisessa syvyydessä,
melkein kahdenkymmenenmetrin syvyydessä
en suuriin
pysty,
en pienen pieniikään,
mutta olen luonteenlujuudeltani
pystyssäpäinkulkija
silloinkin,
kun asiat painavat
jos saisin
elää uudelleen,
olisinko
ollenkaan,
olisinko se hyvempi
jolla ei sinun
kuvaasi sydämmessään
en vihaa elämäni
vihollisia
en entisiä rakkaita,
en sitäkään mihin en
saanut edes katsekontaktia,
mutta vihaan
alamittaisuuttani,
sillä en koskaan kasvanut riittävän
pitkäksi
kaiken kestäväksi
elämänkukkaset kukkivat vain
jos saavat
elää vapaasti
elon tuulis,
niis tunnelmis joissa ei kahleen
kahletta
ei ahistavaa
jokapäiväntunnelmaa,
vaan sen pientareilla tuulahtelevat
leudot luoteistuulet
jotka hymyilevät
hymyilevälle,
itkevät itkijän kera
surevat surijan kaa
ja tanssivat
elämän hyväntuulisten kanssa,
niiden jotka haluavat elää
vapaasti ain vaan
kaikilla asioilla on
perimmäiset
syynsä,
sillä mikään ei juttu ei ole
siivetön
kaikki jutut ovat tarinoita
hetkistä joita kävelet
eestaas,
mietit ja teet ja olet
tekemättä
siksi elämässä ei kannata olla
pilkuntarkka,
sillä jutut levenevät
supistuvat ja joskus teilletietämättömille
häviävätkin
pitkien päivien
jälkeen
tulee
leppoisat hetket,
huokaukset jossa
olet vain,
kumarrat itsellesi ja vilkuttelet
kiireillesi
lepo ei tunnu levolta
ellet sitä ole
kiirllä hankkinut,
ahkeruudella tienannut
ja väsyneenä retkahtanut
itsesi valtakuntaan
ihminen elämä on
mehukkaimmillaan
kun hän pystyy rytmittelemään
työtään ja vapaitaan
jatkuva loma on
ihmiselle kaikkein rasittavinta,
sillä vain
kiirellä hankitut
ahkeruudella tienatut
ovat oikeata lomaa
elämän riettaudet
syntyvät
kaupungeissa,
siellä
kerrostalojen sopukoissa,
laitakulmien kuppiloissa,
siellä riettauvet syntyvät ja
viettelevät kaikilta viattomuuden,
synnyttäen hirmuisen tauvin,
joka pakottaa ihmisen volomottamaan
peilistä ihtiään tämäntästä
maalmanäärissä ei ole
kotoisaa,
mutta siellä on
eksoottisen erilaista,
siksi sinne 💛illointällöin
soutelen
kiertelen joka kolosen taa
koskettelen
ihmiselämän arimpia,
huutelen sinitaivaalle
jotta näkisin siellä
kotipeltojeni pääskyset,
joutsenein ja herrasmies
västäräkin
maailmanäärissä ei kannata
käydä kahesti
ja sen ainoankin
kerran vain
aatoksissaan
aamulla kellon
viisareilla on
raskaampaa,
iltasella helpompaa,
mutta taas yötäkohden
ne joutuvat ylösnousemaan
ihmiset jotka ovat
jaksaneet kömpiä rauniokasoistaan
elämään,
ovat kauniita kukijoita,
suorastaan
kohtalon kauneinpia kukkasia
nykyisten hallitsijoiden
ei pidä
painaa
hälytysnappulaa,
vaan toimia
esi-isiensä tavoin
tuumailla tuokkonen,
ja rakennella hetkisensä
tuokoiksi
yönmittaisiksi
koko suven mittaiseksi ja
kantakoot se koko
vuoden ympäriinsä
kaikkien asioiden jälkeen
tulee
lähtökohta,
se mistä lähdettiin
ja usein se on ikävissään,
sillä se jäi
huomioimatta
ihmisen ei tule
turhaan hienostella,
vaan elää
luontonsa mukaan,
mutta
joskus on kiva laittaa
valkoinen pöytäliina
keittiön pöydälle
ja syödä
tuntojensa aistikkuudella,
syödä ja nauttia,
olla ja tanssia ja juopua
aamuun asti
salaperäinen hetki
kulmakuppilassa,
jossa istun minä ja
vanha juoppo
henrikson,
jolle usein tarjoan lasillisen,
sillä hän on sen ansainnut,
sillä
vaikka nimensä on henrikson
on hän todellisuudessa
padasjoen entinen paroni.
juttelemme niitä näitä
padasjoen nykymeiningeistä,
hän ei tykännyt kun menin vassurien
listoille ehdokkaaksi,
mutta ymmärtää tapahtumien kulun
esittelen hälle vaaliteemojani,
jotka ovat sosiaalipoliittisia,
siis sellaisia että kuntaan otettaisiin
asunnottomia ja muita ihmisryhmiä
joiden elämä on hakusessa mm.
täällä hakaniemen alusmailla
maakuntien aloittaessa
heidän kustannuksensa jäisivät
maakunnan kannettavaksi, mutta kunta saisi heistä
tulevat välilliset hyödyt, verotulot ja kauppojen
kassavirtojen piristymisen, se myös toisi tyhjiin huoneistoihin
asukkaita ja tarjoaisi myös suurempaakin majoitusta,
nämä kaikki loisivat padasjoenkuntaan elämisen meininkiä.
paroni, joka on
poroporvarillista syntyjuurta
irvistää,
mutta ymmärtää, että
näin entinen kotkuntansa
saisi elinvoimaa
esittelin matkaparkin hyötyjä
ja muutakin aktiviteettejä
lomalaisten houkuttelemiseksi
kuntaamme,
mutta ystäväni nukahti,
joten lähdimme pois
ja
saatoin hänet
asunnottomien miesten
yö-majoitukseen
piilofasistiset liikkeet
imeytyvät mielellään
puolueisiin,
jossa heidän aatteensa
itää populismin voimin
nämä käyttävät ihmisten
ahdinkoja hyväkseen
päästäkseen toteuttamaan
julmia aatteitaan
seuraavissa kuntavaaleissa
mitataan
tulevan eduskunnan valtasuhteet
ja silloin meillä on nähtävillä
sitä mitä emme haluaisi,
mutta jota äänestämme
en ole viellä
hukkunut
huusin
puhelimeen,
jonka toisessa pääässä
oli
huolestunut
ystäväin,
soittonsa kaikui biskajanlahdelta
ystäväni on
reipas merimies,
joka seilaa maailmanmeret
ja piennemmätkin,
hän ja minä
olemme merimiehiä,
hän vain lähti merille,
minä jäin maihinnousutakkiini
ystäväni palaa seitsenkuiselta
merimatkaltaan
kotorantaan ensiviikolla
ja silloin vietämme
iloiset jälleennäkemiset
merimiesten tavoin
arkeais kantelet
ahertamalla
hyvinkeinoin luovimalla,
et itsestäsi kauaksi karkaa,
sillä tarvitset elosi sarkaa
vaikeutta on matkallas
monenmoista,
mutta voitat ne
mieles notkeuvella,
mut mille et mitään
mahda,
annat sen silleen jäädä,
sillä sinulla on arkesi,
jota elät ahertamalla
hyvinkeinoin luovimalla
kerran koittaa matkasi
pää,
silloin ahertamisesseis
jää,
mutta silmäsi loistavat
elämäsi töistä,
pitkistä öistä,
suvenkaunehista
💛myötikkäistä
ihminen ei ole
paljoa,
mutta kokonsa mittainen
luomakunnan jäsen,
joskus täystuholainen,
joskus puolikkainen,
mutta aina hän
jälkensä jättää,
kunnes aikansa
pettää
elämässäsi et voi
keinotella niin taitavasti
että sydämmes tuntisi mielihyvää
silloin kun on tilinhetkesi aika,
et voi, sillä
elämän syvin tunne perustuu
vilpittömyydelle,
arjen ahkeruudelle
ja ennenkaikkea omanonnensa kulkijalle,
joka ei varastoi itseensä enempää kuin
tarvitsemansa
elämänajattelija ei
ihaile
komeita petonilähiöitä,
ei ihmisasumuksia joiden terasseilta voi
tehdä pilvipalloja lumipallojen tapaan,
sillä vaikka he ovatkin lähempänä
airinkoa,
ovat kauempana arjestaan, joka elää
kauneimmillaan
erämaanluonnossa,
siellä tiettömien teitten päässä,
jonne on vaikea päästä,
siellä on elämänajattelijan
kotipesä
pyyteetön työ
vahvistaa
yhteenkuuluvaisuuden
tunnetta,
sillä jos laitat hyvän kiertämään
se osuu kohdallesi ennemmin tahi myöhemmin,,
syvänsiniset aatokset ovat
mukavuuksien jokia
vuoristopurojen
tunnelmia joissa soi luonnollisuus,
hetkien todellisuus
arvokkuus,
syvänsiniset aatokset lorisevat
hyvänniemen vuoristoista,
sieltä missä elämänsävelet soivat
luonnollisemmin
kahtelen toimiston ikkunasta
poislähtijöitäni,
heitä jotka istuivat huoneessani
pari tuntia arvokkaasti,
omia etujaan varjellen,
heitä
yhtiökumppaneitani
minut valittiin
tähän tehtävään
sukuni tähden,
nuo muutkin,
mutta heidän sukunsa
ovat vieraantuneet
yhtiöstämme,
heitä kiinnostaa vain
taloudellinen hyvinvointi,
itselleen
otan konjakkiryypyn,,
istahdan ja katson
takaseinällä suurta taulua
jonka maalasi akseli kallen -kallela,
siinä maalauksessa
on sukuni alkulähde,
ei heitä joita katselin ikkunastani,
eikä minua
suljen toimiston oven ja toivotan
sihteerille hyvää työpäivänjatkoa,
kävelen bulewarin ruttopuiston
lähimmälle penkille ja saan pian
kavereikseni elämänkolhimia,
en välitä,
sillä olenhan yksi heistä
ihminen se on
päättäjäkin,
huonompikin,
siksi arvostelkaamme
häntäkin
inhimillisesti
urotekoja tekevät vain
rohkeat,
ne ihmiset jotka laittavat
itsensä alttiiksi
asiansa puolesta
kaupungeissa ei ole
parkkipaikkoja,
on vain
parkkipirkkoja
ja hyytävän ahdasta,
siksi muutan väljemmille
seutuville, sinne missä on ihmiselämälle
laidunmaata mennä pitkin ja poikin,
olla vaikka sikinsoikin,
sillä siellä ei ahista,
eikähä parkkipirkot
pysäköintikiekkoja vahtaile
eivätkä muutenkaan
mahtaile
ihminen ei ole
viisas
vaikka luulee lukeneensa
kaikki kirjat,
suorittaneensa kaikki
viisauden korkeakoulut ,
ellei
ihminen kumarru luontonsa puoleen
ja hillitsee himonsa
sen karsimisesta ja antaa sen
kasvaa
kanssaan,
elää kestävänkehityksen
pinokuutiometreinä,
ikhonkaisen uonnollisesti
,,silloin ihminen on viisas,
ei ennen
elämä on ain
yhtä muutosta,
kasvamista ja lyhentymistä,
sillä elämä perustuu
uudesti syntymiseen
ain uusi keväinen silmu
on
edellisvuotiasta nuorekkaampi
elävämpi ja taipuvaisempi huomaamaan
että olemme yksilöinä kertakäyttöjuttuja,
joskus laadukkaimpia,
toisinaan toista
olen käynyt elämäni
kotipaikoilla
elämäni suurilla selillä
arkisilla kulmakunnilla,
olen nähnyt elämää
josta kiitän katseellani
ylöspäin,
sillä siellä on elämäni
kuljettajain
jos autoja ei ois
me
käveltäis,
karvaopeleilla
ratsastettais
ja muutenkin romanttisemmin
kuljettais
eikä meitä näin paljon
ois,
sillä
luontaistalous karsi
luonnottomuudet pois,
arjenpyhät työteliä ois,
kirkkosaarnojakin useammin
kuunneltais
mutta parempi näin,
sillä nykyisin voin kulkea
hienolla menopelillä,
karvaooppelilla tahi hölkäten,
voin kirkonveisuuta seurata
etänäkin sillä onhan mulla
vapauden takametsät turvanain
syysmetsän tuoksu
valloittaa tyyneydellään,
sen sammaleet tyynyttävät oloni
keinuttaen mieleni tyyneyteen,
pois kiireen ajoradoilta,
pois hälinän keskipisteestä
nojaan mäntypuunrunkoon,
jykevään iänikuiseen,mutta lapsukaiseen, sillä äiteensä,
kelohonka ylväänä seuraa meitä harjanteelta,
hänkään ei puhele,
mutta tunnen männyt elävän joka solullaan
äiteensä mukana
mitä köyhempänä vietät
lapsuutesi,
sitä rikkaampana
vanhuutesi,
sillä olet
nähnyt
elämän jokapuolet
elämäsi suurin muuttokuorma
on
itsesi roudaaminen
uusille kujille,
pois entisen syntisestä
pahuudenpesästä,
tuonelanjoutsenten
tyysijasta
luottamus tienataan,
mutta jos se menetetään
ei jäljelle jää
mitään,
joten näkemiin
valviira ja sen poliittiset
päättäjät,
jotka tarjositte tarjottimilla
varkaille avuntarvitsijoiden luottamuksen
ihminen ei ole massatuote,
vaikka hänet valviira onkin
holhottavakseen ottanut,
sillä ihminen on
varpaitaan myöten
ihminen
kiinalaiset kehittyvät
hurjaa vauhtia
taloudessaan,
mutta he tuottavat maailmalle
jälkitauteja,
kuten koronan
ja jos samaa tahtia jatkavat
koko maapallomme tyhjenee
elämästään😠
pienistä onnenhetkistä
mielihyvä kohentuu,
sanomattomista sanoista
koostuu, sillä se syntyy
katseen kultaisesta
otteesta
pieniä asioita on
helpompi katsella,
väännellä ja kännellä,
sillä niillä ei ole kuorrutusta,
kuten isoilla jutuilla joiden kummisetinä
on rahahamaailman ahneimmat
valaskala on suuri
kala
ja sen ympäristönä
on
valtamerten syvyyde,
siellä ihmisen tiedontaidon
ymmärtämättömyyksissä,
mutta sinnekkin ihmisten jätteet ovat
kulkeutuneet ja vaikeuttaneet
valaitten rauhaisaa elämää,
elämää jonka he ovat aloittaneet ennen
ihmistä
ihminen vanhenee
ei maailmankaikkeus,
sillä se tikittää sellaisessa ajassa
jota emme voi säädellä
kesä ja talviaikoihin,
emmekä muihinkaan menoihin
yksinäisyys on
tunteilla verhottu,
ja ystävillä piiritetty
yksinäisyys on tila jossa kohtaat
kokonaisen elämäsi,
jokaisen hetken,
hymyn ja kirosanan,
yksinäisyyteen eivät pääse
ihmiset jotka eivät tunne
itseään enempää,
sillä se tila vaatii
syvintä luontoa, sitä
mielentuntoa josta pulppuaa
seurallinen ihminen,
jokapaikanhöylä,
ilopilleri ja ihminen
johon turvaudutaan
liian tehokkaasti ei
kannata elämäänsä
koko aikaansa
elää,
sillä
parempaan lopputulokseen
pääse
kun välillä
köllöttelee
elää ei voi taaksepäin,
mutta kiikkustuolissa voi
muistella
ihan sinne saakka mihin
muistinsa kuljettaa
elämässä ei ole
turhia hetkiä,
niitä jolloin kaikki on
tummanpuhuvaa,
luokseen päästämätöntä
hetkiä,
joissa ei valonkaan viihdy
ei,
sillä kaikki ovat
antoisia retkiä,
sillä ne elättävät
tehokkaimmin
ihmiskuntaa
elävä ihminen
on
elämänsiemen,
se maailmankaikkeuden jyvänen,
joka jatkaa itämistään
toinen toisessaan
jos vain ovat
voimissaan
en olisi ihminen,
ellei minua
olisi asutettu
ihmisten
hoiviin
olisin jokin muu
olisin
sen sijoituspaikan
joku muu
sillä
ihminen kasvaa
ymäristönsä näköiseksi,,
kokoiseksi
alakuloinen luontokukka
hymyilee
vienosti
syksyn tummenevassa
illassa jota rajuilma tuulettelee
pysähdyn kukkasen luo,
katselen sen vahvaa varttaan
terälehtiään,
joista on sammuneet
suvenvalot,
hymyilen hälle,
sillä hän on antanut
minulle koko kesän kauniita hymyjä,
heilutellut ja hyväntuulisesti
supatellut kun olen tätä
polkua kulkenut,
polku joka on mun kotopolkuni
sateinen luontometsä
huokuu
elämän pienempiä
vivahteita
kuiskauksien tuoksuja
joita hengittelen maistuvaisesti,
turhia ääniä pitämättä
katsomatta,
sillä tämä hetki hyväilee mieltäni,
se kohottaa koko olemustani
kohti myönteistä kohti,
myönteistä, sitnne missä elämänkipinät
loistavat,
hyvämieli hehkuu
ja se on
levonmaa💛
ihminen herää usein
todellisuuteensa
kun on pahimman
keskellä,
siksi olisi hyvä
sillointällöin kartoittaa elämäänsä,
tarkastella suuntaviivojaan,
tuumiaan ja muutenkin
olemistaan
tuulipylly jauhaa
sivuhommikseen
ihmiskunnalle energiaa,
mutta pääasiallisin duuni
sillä on tuuletella pitkin seutukuntaa,
olla muuttolintujen ilmapatjana,
heilutella metsänpuita ja luoda eri säätyyppejä,
sillä ympäristömme kaipaa monenmoista tuuletusta
sateinen maanantai
aukeaa
arkeni ylle,
muttei alakuloisesti
vaan tyylikkäästi
kuten harmaudelle
💛sopiikin
,,hetken päästä lähden työmaalleni,
joka on koko viikon
ajallisesti samanaikainen,
tapainen ja suuntainenkin,
joten se puoli ei saa minua nyt
juoksemaan itseäni ympäri,,
tein viikonloppuna paljon
sellaista jotka olisivat
tulevalla viikolla
edessäni,
💚siis muuta kun leipätyötäni,
kirjoitin ja kirjoitin
ja paljon muutakin
mukavaa
💙,,täytän jonkin ajan kuluttua
kuuskytkolme,
aikamoinen luku,
ihmettelen sitä kovin,
mutta vain pienen tovin,
sillä ikä ei ole ihmiselämän
jarrutolppa, vaan se on
yksi rajapyykki toiseen
on hetkiä
jolloin paljastuu
etteivät ihmiset ole
toisilleen ihmisiä, vaan
jotain elämän alempaa, semmoista
tunnetta jonka ei soisi tarttuvan mihinkään,
toivon näiden niljakkaiden varkaiden kohteiksi
joutuneille kaikkea mahdollista hyvää joka auttaisi
eteenpäin
mestareita ei tehdä rahalla,
eikä heitä ei silotella hellillä
tavoilla,
vaan ankaralla harjoittelulla,
satojen kertausten kertauksilla,
pettymyksillä ja onnen pisaroilla
mestari kunnioittaa
aina vastustajaansa,
vaikka tietää hänet
voittavansa,
hän tietää sen vain siksi
että on harjoitellut
tuhannenkertaa ahkerammin,
itkenyt litrojen verran
enemmän ja iloinnut
onnen pisaroilla
elämänkukka kukkii
hyvissä tunnelmissa,
nahistuu huonommissa,
mutta aina se
maljakossaan odottaa
💛tunteittesi
tuomia
korona yksinäistyttää
saadenihmiset kotinurkkiinsa
painautumaan
itseensä vaipumaan,
mutta se luo myös uudet
näkymät,
kunhan kevään uudet auringonsäteet
aukenevat
syliisi painautuvat,
sillä silloin alkaa
💛paljon alusta
maailmanmerillä ei ole ystäviä
onvain
kylmiä hetkiä
jotka vaahtopäinä
myrskyävät,
siksi siellä täytyy seilata
tyynen
elämäviisaasti ,,
yksinäisesti ja luottaa tähtikarttoihin ja
luojansa syvimpiin tuntoihin,
mut ennenkaikkea itseensä
eiliset ovat
saatelleet minut
💛💚nykyisyyteeni,
huomiset jatkavat matkaani
jos vain pysyn aikani matkassa
syksyinen puisto
on
tuhannesti
kellertynyt
kauniisti ruskistunut
syksnsävyisesti ruskaantunut,
askelteni alla vaahteranlehdet kellastuneet
elämäänsä tyyntyneet
hiljalleen maahansa vajonneet,
onhan syys
suven ja talven
ovenpieli
hetki jolloin
haikeus täyttää
puiston penkit
vuodet vierivät
hiukseni harvenevat
käyntini vähentnyt,
mutten vanhene silmissä,
vaan elän uljaammin kuin
alunalkajainen, sillä onhan mulla
vuosien kasvattamat siivet,
tahtoni tuhannesti taottu,
mieleni ajankuluessa muokattu ,
elän kunniani hartioilla
mieleni ylimmillä, jotka ovat
sydämmeni suviäänillä soviteltu
olen maalaispoika,
luontoni kesyttämä
hallöitten kasvattama,
siksi en kaikesta värähdä,
en hetkistä lakastu, enkä kumarru
luontoani vastaan, sillä olenhan luontoni
kesyttämä
en elämää tunne
tätä nykyisyyttäni
enempää
ja se on ihan kiva juttu,
sillä uteliaana ihmisenä haluan kurkistaa
huomiseen
kunnon koskimeloja
soutaa vastavirtaan,
myötäilijä
myötävirtaan,
mutta vain toinen heistä
saavuttaa
alkulähteensä
kaikessa ei voi olla
hyvä,
mutta on eduksi jos jotain jostakin
ymmärtää,
sillä silloin
tietoviisaudenkin portit aukenevat
ja asiat selviävät
ihmisen alkusiemen oli
itikan tiputtamassa
jyväsessä,
joka pulpsahti
genesaratenjärveen
siitä alkoi ihmisen itäminen,
joka on jatkunut
näihin päiviin
ja luultavasti
samanverran eteenkinpäin,
ellemme tupruttele
saasteita yläilmoihin
ja tukehu ennen
kukkaan
puhkeamistamme
ai niin se itikka oli syntynyt
aikanaan
padasjoen nyystölässä,
juuri samassa paikassa jossa
esa kärhä
kirjoittaa
runojaan ja virittelee
kaikenmoisia konnankoukkujaan
ja tätänykyä valmistelee
valankaappausta padasjoen kunnassa
sinne hän on listautunut vasemmiston
listoilta,
sillä muut listat ei esua
kiinnostaneet,
koska olisi ollut liikaa
siivottavaa
ja esuhan ei mielellään
imurinvarressa roiku
no saa nähä miten käypi,
mutta jos hän läpi pääsee
niin
padasjoenkunta kukoistaa
komiammin
kun
se genesatetenjärven
pyhättö,
sillä
esa eesaulla on maaginen kyky
saada kaikki hyvässävalossa loistamaan
jos valtuustopaikka herahtaa niin
sihteerikseen hän ottaa
ukko-muurahaisen
tarusmetsän ikikankailta,
sieltä ikikelopuun vierustalta,
sillä tämä murkku osaa
kymmensormijärjestelmän
ja kaikenmaailman lujuuslaskelmat ja on viellä
taloustieteilijä holmströmiäkin egonomisempi,
joten
kyllä padasjoenkunnalle heruttuu
hyvät ja loistokkaat ajat jos eesau daavidinpoika
pomppasee padasjoen valtaistuimelle
jos ei ihmiset ymmärrä omaa parastaan,
niin ei sittenkään huolenhäivää,
sillä esu ajelee stadissa
dösää entiseen malliin,
juttelee puliukkojen kanssa ja
selvempienkin
padasjoen nyystölässä hän
onkuin kotonaan,
kalastelee
marjastelee
heilastelee ja käypi sen ukkomuurahaisen luona
turinoimassa ja laskeskelevat
nykyelämän lujuuslaskelmia ja toreettisia
finassikuvioita,
mutta eivät sotkeudu börssi-osakkeisiin,
sillä ne ovat
bitgoneja arvottomampia
joten ootellaan huuhtikuuta,
ellei korona ole ennren sitä tavoittanut,
mutta eesau daavidinpoika on
kyllä semmoisista myrkyistä valmistettu ettei siihen
pysty,
kun ukkojumala
ja senkin jälkeen eesauta vain
hymyilyttää
mustarastas havaitsee
pihlajamarjapuusta
viellä
yhden marjan,
katsoo sitä pää kallellaan,tökkää nokkansa sivulla ja
hyväksi havaittuaan hotkaisee tuotapikaa,
sillä tilhiparvi väijyy
pienemmässä puussa ja se
tuntee niiden joukkovoiman,
sillä ne syövät tuhannetkn marjat tuossa
tuokiossa
lokakuu lähenee
loppujaan,
ensilumi satoi ja suli,
mutta pirtsakka pakkanen jäi,
siksi rastas innokkaasti
varautuu syvään talveen
josta sen on selvidyttävä
ehjin pyrstösulin
kohentelen lintulautaa,
sen alustaakin,
sillä tiedän, että sinne
tuo keltanokka mieluusti
tulipalopakkasilla
hakeutuu
itse vaihdoin talvirenkaat autooni,
sillä ajelen yleisemmin
aamun pikkutunteina,
silloin, kun liukkauskin on
liukkaummillaan,
luontoeläimet aktiivisimmillaan,
vaaranpaikat lähimmillään
tuhansista järvistä
rakkain
on
kotijärvehein,
tuo kirkasvetinen
luonnonkaunis
jonka pinnalta loistaa
kasvoin,
mielehein ja aatoksein,
siitä näen
enemmän kuin elämäni,
sillä se kertoo salojen taa,
kohtaloittenkin
,,sen pinnalta näen
sinitaivaalla lentävät luontolinnut,
rannoillaan tuhisevat kaislikot joiden
keinunnasta syntyvä
hiljainen puhina
jonka suojissa vesikirput
luistelevat,
pikkukalojen molskahdukset
sammakoitten kurnukset
,,sen rantakalliolta näen
elämäni huomisten taa,
eiliset ja kauemmatkin,
sillä
niin kauniin syvällinen on kotijärvehein,
tuo
elämäni luonnollisin sinivesinen,
jossa heijastuu elämäni
laitakaupungit ovat
hieman hämäriä
💚paikkoja sillä sinne ei ole viellä
keritty
asentaa katulyhtyjä
ennenaikaan herättiin
aamuauringon
säteisiin,
pilvisimpänä aamuina
aamun sarastuksiin,
💛tänään
on kaikki toisin,
sillä sekin hoidetaan etänä,
pitkin päivää,
muttei ennen
puoltapäivää
ei ihminen ole
surkia,
vaan ne jotka häntä arvostelevat,
ne
toiset surkiat,
joilla ei edes ole
mieltäkään,
ei tekemisen halujakan,
ei mitään hajua elämisestä
ihminen lannistuu
elintasopaineitten
luomista kuvista,
kuvista jotka eivät ole tottakaan,
mutta joita viljellään
hyvänpäivän tuottavuudellaan
ihmiskunta ei istahdu
miettimään nykyisyyttään,
ennenkuin luontoäitee
niin pakottaa
ja jos emme toteuta ilmastotavoitteita
olemme sillä tiellä jossa
istumme totuuden ees,
tuonelanportin
veräjän
ees
viranomaiset ovat
veltostuneet
kansalaisten
tietoturvakysymyksistä,
joita he ovat mapittaneet
ja turvalliseksi luokitelleet
presidentit eivät voi
hyvin jos heillä ei ole
huomisen
toiveita,
siksi monet ovat kalvenneet
elämän noustessa
monet ihmiset suuttuvat
jos heihin syvemmin
katsoo,
koska ovat harsoja
jotka menevät näyteikkunoissa
iän myötä pienet asiat
tasoittuu,
suuret asettuu,
mutta
mulla tuntuu olevan
päällänsä iänikuinen nuoruus
ja helvetinmoinen menohalukkuus,
joten
kippis vaan
kauneita syksyssä on
hiljaisuuden
tyyneys,
luonnollinen kuiskaus,
hetkien heilahdus,
tyynenolon
silmäys
persut syyttävät
yhteiskuntaa siitä
että olemme
osa suomalaisuutta,
jumalattoman väkevää kansaa
joka on ain
elänyt
näillä karuilla kunnahilla,
mutta he itse ovat uustulijoita,
helvetinlieskojen nautiskelijoita,
jotka jo väinämöinenkin olisi
helvetintuliuuniin viskellyt
kokoomus ja demarit tahtovat
kaikkien asuvan
lähellään,
kaupungeissa,
mutta on meitä monenmonta jotka emme
tykkää asustaa heidän luonaan
asioilla on
ainakin
kaksi puolta,
mutta niillä on useampikin
tulosuunta,
siksi on hyvä istua alas ja
tuumata
kokoomus ja persut
vastustivat
korotatukea,
mutta nyt etenkin persujen
katse kääntyy
tuen saajiin,
jotta nämä äänestäisivät
kuntavaaleissa,
sillä he kuulemma edustavat
suomen heikompiosaisia,,
minusta tämä sakki elää
kaksilla kasvoilla,
ratsastaa tuplarattailla ja muutenkin
keinuttelee itseään
sellaisilla arvoilla joita tulisi vältellä
joskus on hetkiä
jolloin sanatkin
kalpenevat ,
silloin on parasta vain
katsoa
syvälle syvimpiin,
katsoa niin ettei sanat synnykkään,
lauseet lausahdu,
kysymykset päästä ääntäkään
omanarvontunto
vahvistuu
oikeita asioita tekemällä,
se suorastaan kukittuu
hetkistä jolloin olet itseesi
tyytyväinen,
hyvilläsi siint et
toimit luontos mukaan
asiat hoituvat
luontevimmin
luottamuksen kautta,
mutta usein
se ei riitä,
sillä luottamus on
hetken pysyvää,
juuri sen hetken minkä omaetu
vaatii,
siksi on turvallisempaa kun on
mustaa valkoisella
järvenselällä
kalastaja kokee verkkojaan,
lokkiparvi seuranaan
myötätuuli takanaan
aamuaurinko kajastaa vastarannalta,
sieltä suurten ikimetsiköiden takaa
kuten aina
yöntakainen aamu on levollisen
tyyni,
vain rantakaislikko tuhisee
aallonliplatuksesta
kalastaja rantautuu
laituriinsa
lokkien saattamina
ja
makupaloja kerjäten
kalastajan kasvoilla on levollinen
hymy,
sillä kalaa tuli
sopallisen verran ja parista isommasta
ahvenesta maukasta leivänpäällistä,
kunhan ne on paistettu
voisulassa
kun kaikki
tuntuu valmiilta
olet kaukana
todellisuudesta,
sillä sinähän elät ja kulutat
huomistas
ihmisen menestymisen
salaisuus
pielee
huomisen katseessaan
toiveittensa
haaveissa,,
elämäninnossaan joka
säteilee
vieraillekkin maille
ihminen on jatkuva
kiertolainen,
sillä he syntyvät yhä uudellen,
pakkasissakin,
juhannuksena ja
jokaisena hetkenään,
toisin kuin kukkaset jotka
haluavat elää vain
💛kesäisin
olen elämäni sotakoulut
käynyt
päästötodistukset
saanut,
mutta vielläkin halajan
elämäni opituntieni vainioille,
jossa kukkivat huomiseni
luonto herkistää
hikisemmänkin ihmisen,
sillä se ei
pakota.
ei käske,
vaan suosittelee elämään
luovemmin,
sillätavalla
luonnollisemmin
etsiskelen torvisieniä,
en paljoa,
vaan itseni verran
ikivanha haapapuu tuhisee
lokakuutaan,
alkavaa tähtikuutaan
jolloin on sen aika
huilata
ja tiputtaa viimeisen lehtensä
jalkojeni juureen,
ja samalla huomaan
korvasienen,
toisenkin,
kopallisen,
itseni verran
kahtelen elämäni
ikkunoita
maisemia,
kahtelen ja rapsuttelen
eilisiäni
tätäpäivää ja tulevaisuuksia,
kahtelen
ja käännän välillä sivua,
mutta sielläkin on pelkkää minua,
joten
lopetan ja meen luonnonhelmaan,
huoneeseen jossa
näen
avaruuden,
huomisen todellisuuden
elämä on kaipauksien
huomisia
haaveita ja arjen
menemisiä,
kiirettä
ja vähemmän, se on tila
jolla ei ole omistajaa
ei kahtakaan,
sillä sitä hallitsee
isompi viljelijä
