torstai...

torstai,
pakkasta,
kuten jo kauan,
mutta olen tottunut,
olenhan muuttuvainen,
kuten kaikki muutkin
luomakunnan eläväiset

koputtelee...

jos sulla on
kylmä,
olet ehkä kevyesti pukeutunut,
tahi
omatuntos koputtelee

piispa...

piispa on
isopappi,
eikä hän saa tehdä tyhmyyksiä,
vaan
elää herran nuhteessa

andorran pikkulintu...

andorran pikkulintu
riitelee
oravan kanssa,se lenteli
suotuisten tuulien avulla
pohjolan sinivalkoiseen
maahan,
mun lintulaudallein,
jossa kurre ahtoi poskiinsa evästä

andorranpikkulintu oli tottunuut olemaan
kotolaitumillaan ykkönen ruokapaikoilla,
joten
rähäkkähän nyt syntyi

kurre yritti hännältään tiputtaa laudalta,
mutta
andorranpikkulintunen
hyppäs kurren selkäreppuun ja piteli tämän korvista kiinni
ja
sitten mentiin pitkin petäjäpuun runkoo,
siinä oli menoa ja meininkii, jota ihastelivat
kaikki kulmakunnan luonnonluomat,
jopa
ketunpoikanenkin, joka ei olisi halunnut
joutua
andorranpikkulinnun ratsuksi...

luoja...

luoja on  elämä,
vaikket uskokkaan,
uskot vain kehitystarinaan,mutta senkin
luoja virkkas,
vaiklkei siitäkään suurempaa
maininnutkaan

turhimmainen...

yksin,
mutten yksinäisenä,
sillä minullahan on maailman paljon,
perhe,
suku,
ystävät,
työ ja vapaaikaa,
minulla, elämän turhimmalla on
yllinkyllin,
siis en ole yksinäinen

tuittupäärutale...

tuittupäärutale ei tahdo
mennä
talitinttien kouluun,
vaikka on jo sen ikäinen,
hän ein tahdo, koska
häntä ei halua tulla
kaikkitietäväksi,
vaan hän tahtoo
elellä äiteemuorin
ohjeilla

räknättävä...

isot ja vaikeat kysymykset
on helppo ratkaista,
mut
pienet ja mitättömän
tuntuiset ovatkin jo
miettien
räknättävä

samantekevää...

aikapaljon elämässä on samantekevää,
muttei elämän syvimmät,
ne jotka ovat arimmat,
eivätkä
uudelleen synny

ehdoton...

joskus olin ehdoton,
mutta elin,
vartuin ja näin,
pikkuhiljaa ei ääneni enää
päällimmäisenä,
sillä olen
enemmän nähnyt

tuittupääkeijukainen...

tuittupääkeijukainen noituu
lintulaudalla,
jyvät on jäässä,
eikä se hampaattomana
pysty niitä syömään,
mutta vilikkälän närhi avitti ystävänsä,
se mussutti jyvät pehmoiseksi ja syötti
tuittupääkeijukaisen
yltäkylläiseksi,
mutta tuo iki noituja
kiitokseksi vaan
kirosanoilla haastoi

tummuva yö...

tummuva yö,
ikikorpi ja tähtitaivas,
hiljaisuuden ääniä,
kuulen pelolla, siksi olen huomaamaton,
mutta
turhaan,
sillä olen jo heidän vallassaan

persaukinen...

oon persaukinen, vaikka mulla
mammonaakin lie,
oon aukinen, koska
luontoäitee systeemit
loi

ohikulkijat...

ohikulkijat eivät pysähdy,
vaan
vilkasevat ja lujempaa
menevät,
jotteivät juuttuis

sisäsyntyistä...

hyvä mieli,
ei toisesta
kieli,
se säteilee hyvää mieltä
huonollakin säällä,
sillä
se on sisäsyntyistä

armi kuuselan verran...

useat missit ovat
voitelupurkin
silausta
täys,
mut jokunen luonnonkauniskin
kruunua on heilutellut,
mut
siitä on jo
armi kuuselan verran aikaa

autokauppa...

autokauppa on yllätystä
täys,
siin saattaa ruostehelmat
heilahtaa,
laakereitten välykset
vollottaa,
mutta ennenkaikkea
raha arvonsa menettää

työpaikat...

työpaikat voivat olla
myös
mukavia paikkoja,
duunareillekkin
ja
useimmiten nämänkaltaiset
työpaikat
myös
menestyvät,
vaikka olisi markkinatalouden
tyynetsäät

alkuunsa...

alkuunsa ihmiset ovat
puhtaita ja viattomia,
heillä on pikkuvarpaat
ja pottunenä,
mutta myöhemmin he karaistuvat
ja
muuttuvat
toisten taluttelemiksi

vanhus...

vanhus istahtaa kuljettamaani
dösään,
tiedän, että
kuljetan arvokkuutta
ja
elämän viisautta, siksi
laitan parastani

silmu...

elämä syntyy keväällä,
siel silmun sisällä,
sieltä sen kevätaurinko
herättelee,
tavoilleen taivuttelee

valheen tiet...

pidemmälle et voi mennä kuin
totuuteen,
sillä siihen loppuvat
valheen tiet

katseesi...

katseesi on kuin hankikantoinen
kevät,
se loistaa kuin
hangen pinta,
jota hiihtelen
luoksesi

hienot paikat...

hienoissa paikoissa on historian
haju,
niissä tuoksuu isot herrat ja
piikaneidit,
vääryydet ja pyhyydet,
sillä
niissä tuoksuu
entinen

lyhyt aika...

lyhyt aika
painaa päälle,
eikä
jää luppoaikaa,
hermotkin kiireellisyyksissään
kiristyvät,
on
mentävä

pakkaskeltanokka...

pakkasaamuinen
suomenoja hymyilee,
voimalaitos lämmittää syrjäisintäkin
espoolaista

pakkaskeltanokka ruokailee
lintulaudallain,
jonka olen asettanut vaununi
rappusille,
sillä on
arat lapset ja se joutuu
tarjoilemaan evästä näillekkin

mulla ei ole kylmä,
sillä
syön näin pakkasilla
talipallon,
kuten
pakkaskeltanokkakin

bussikuski...

bussikuski
tasaisesti ajelee,
sillä hällä
montamieltä kyydissa
istuskelee,
hän
jokaista aattelee,
siksi hän
tasaisesti ajelee

koottu...

jos kiinnostut vain
itsestäsi,
et loppujenlopuksi tunne
paljoakaan,
sillä olethan toisista
koottu

anteeksi...

joskus joudut pyytämän
anteeksi,
suothan silloin
silmillesi
etuoikeuden katsoa häntä

viroksi...

rakennustyömailla naulataan
eestiksi,
bussia ajellaan
viroksi,
mut
työttömyyskassoilla raikuu
suomalaisen
tilipäivä

Esun Runot ja Mietelmät: aikasi lapsi...

Esun Runot ja Mietelmät: aikasi lapsi...: elät päivästä päivään, hetkestä toiseen, et voi perruutella, et loikkia huomisen yli, sillä olet elämän kestohetki, aikasi lapsi

aikasi lapsi...

elät päivästä päivään,
hetkestä toiseen,
et voi
perruutella, et loikkia
huomisen yli,
sillä
olet elämän kestohetki,
aikasi lapsi

intituutio...

intituutio on suuri
mielennäkijä,
se hetkessä haistaa,
tunnelmia aistii,
se
pystyy hetkessä
tuntemaan
ihmistunteet

jumala loi...

jumala loi maan ja taivaan,
asutti sen täyteen
jokahista,
muut paikallaan kukkivat,
mut
ihminen on eri
sorttii,
leviävät ympäri luomakuntaa,
sinnekkin, missä heillä ei ole
sanansijaa

lurittaa....

ihminen ei synny,
kuten linnunpoika,
hän ei edes lentoon opi,
mutta juosta jaksaa,
muttei yhtä kauas ku lintupien,
ihminen on sanojensa mittainen,
valheitten hymyilevä untivikko, mut
lintusen tarvitsee hetkillään vain  laulaa lurittaa

yllät...

olet yksi muiden joukossa,
et ansaitse itseäsi
enempää,
mutta
kylläkin parempaa,
jos
siihen
yllät

arki...

arkea ei voi
turhasta pyhittää,
sillä arkipäivät tarvitsevat
ihmisen
kokonaan,
ihmisen kuuluu silloin hikoilla
ja
huomispäiväänsä alustaa,
ihminen tarvitsee arkeensa
myös
lepoa,
jonkunverran hetkiä, jolloin on
kunniansa kukkuloilla

onni...

onni on oivalluuksia,
pieniä päivän  hetkosia,
jotka tyynyttävät
unimaille makoisille

kiertokoulu...

kiertokoulu oli aikansa
valistunein
ja siitä
selvinneitten muoskat
kansakouluun kerkesivät
ja heidän jälkeläisensä peruskoulusta
viisastuivat,
mutta
luonnonviisaat käyvät yhäkin samaa
opinahjoa,
elämän koulua

tasapaksua...

elämä ei ole tasapaksua,
jos viillettelet
siellätäällä,
sillä
elämällä on kaikki sulle sopivat
metkut ja arkiset
välttämättömyydet,
myös pyhäpäiville riittää
mitä vain kehtaat
tehdä

pakkasella...

pakkasella tuntuu
miten mukavaa onkaan,
kun lämpimän kohtaa,
hellatulen tahi nuotion tuomat,
takkatulet tahi saunanlämpöiset,
silloin moni hetkiseksi huilahtaa, tuntemuksiaan
lämmittelee

tuimana...

kun  hetket tasoittuvat,
seesteisiksi
vaihtuvat,
silloin sanat saavat
merkityksensä,
ne tuimana sanotut

lurittaa...

ihminen ei jaksa juosta,
kuten
hirvenvasa,
eikä hän taida laulella, kuten peipponen,
mutta hänellä on
koto metsäpellon vierustolla
saman pellon, jossa hirviemo
vasojaan juoksuttaa
ja
peippo koivupuussa laulujaan lurittaa

uskovaisen sana..

uskovaisen sanaan ei luota
luojakaan,
sillä hänhä puhuu
toisen
käden tietoa,
totena saarnaa, vaikka hällä vain
tuntumaa

toista on
kadotuksen kukkasen
kohtalo,
hän on kaikki maailmanpahat
tehnyt
ja
nyt
niistä jotakin seuraa

elonharja...

hiihdellä kannattaa,

sillä siitä saa

punaiset posket ja mielikin

virkistyy,

eikä mieli ole aina niin

vetämättämässä kunnossa,

sillä

hiihtely auttaa näkemään

elonharjan taaksekkin

pakkanen...

pakkanen puetuttaa,
se sormia vilututtaa,
poskipäitä punoittaa,
pakkasella
punatulkku lintulaudalla tansahtaa,
talitinttiä hieman jo laulattaa,
sillä ollaan jo kevään korvilla

muisteleis...

millään ei ole merkitystä,
ellei niillä
ole
alkuja ja loppuja,
eikä niitä kukaan
muisteleis

viiskymppiä...

viiskymppiä on iso hiihtomatka,
se pitää
hiihtää kokonaan
ja yksinään,
siin ei auta turhakkeitten
tuntemukset,
sillä latu vie
ain loppusuoralle,
jossa ei tarvitse
selitellä

rasittava...

kun olet tarpeeksi
rasittava,
puhut ilmeisesti liikaa,
tai olet
muuten vailla tiellä

jokainen ihminen on osansa
kaltainen,
joutilas ottaa aikaa toiselta
ja liikaa
höpöttävä
kuulijoilta

onneton...

onneton se elämä, joka
toisten virheillä hymyillen
elää ,
toisen surusta
hyvinvoi,
onneton
lienee hänen iltansa,
kateuden katkeruus,
omahyväinen mieli,
siin
on
ihmisen negatiivisin puoli

viiskymppiä...

viiskymppiä on raskas
matka,
huonokuntoiselle tahi tottumattomalle,
mutta se on
hiihtäjän matka,
sillä siinä hiihdetään kokonaan

kiirehtää...

on helppoa olla

olematta,

on vaikeampaa  ilol elää,

sun luokses

kiirehtää

mun koto...

mun koto on pienen kunnan
pohjukassa,
sinivetisen järven kaislikossa,
syvässä tuulenpesän kolosessa,
jossa
luontoäitee
hyvinmielin elämää kutoo

kylätie...

kylätiet eivät voi kuhista
ihmisistä,
sillä ne on tarkoitettu
muutamille ja parille
ketunpojalle,
kylätie on
pohjoisin tie,
siksi sinne monen mieli vie

humpuukki...

humpuukki on
turhanhyvää,
sitä tulee kauppakassiin,
vaikkei olekkaan siihen massii

pulaajan lapset sortuvat
humpuukkiin,
ihan turhaan joutuvat

jos ihminen käyttäisi vain mitä
tarvitsisi,
kansantaloudet romahtaisivat,
siksi
humpuukki kansantaloutta piristää

mtk....

mtk on iso
edunvalvoja,
niin iso, ettei se hyväksynyt
jatkuvaa vedensaantia
tuotantoeläimille,
vaan janoisina ne kohtaloaan odottavat,
turkisnahkaansa kutovat

maakunta...

maakunnista pääsee kuntien

sisään,

ihan pöydän ääreen,

notkuvaan tahi vaatimattomaan,

maakunta

elättää ainakin yhden herran ja pari

pienempää,

se on

edunvalvoja, joka ei rikkaa ristiin laita,

kunhan vaan pöytään istahtaa

tavallinen ihminen...

tavallinen ihminen käy töissä tai
on
työtön,
hän saattaa olla myös se tyyppi. joka
kattoo
turkoosin väristä jääkiekkojoukuetta
sillä
silmällä

herrana....

herraksi ei kannata
herkistyä, ellei ole suvun takametsät
turvana,
sillä herrana oleminen maksaa,
josta ei useinkaan saa
ees
vaivan palkkaa

orpo...

ihminen on puoliksi
orpo,
siksi hän useimmiten
muita morjestaa,
itseään etsii ja pahojaan
kuvastaa

pihalla...

en muistele hyvänpahalla,
vaan
katselen itseäni pihalla,
sillä olen juuri uudesti
syntynyt,
elämääni rakastunut,
nyt
ikämiehenä,
ikihonkana, taivaanrannan maalarina,
turhan höpisijänä,
minä,
joka olen pihalla

kotoni...

kaikki täällä on toisin,
lumikin valkoisempaa,
kuin
muillamain,
täällä,
johon aina kiireiltäni vetäydyn,
tänne pienen mökin
verhojen taa,
kotiini,
jossa mieleni huilaa,
kehoni lepää,
täällä kotokolossani kehrään voimia
elämään

elät hetket...

elät hetket,
toisetkin ja sitten mietit,
rakastut ja kaduttelet,
aivastelet,
kuten pitääkin,
kunnes menet ja huomaat
postin jo tulleen

pienyrittäjä...

pienyrittäjä
on
supi suomalainen,
mutta heitä on tätänykyä vähän,
sillä yhteiskunta tyytyy
vähään

kissankorkoiset...

kaikkea ei kissankorkoisilla
kirjaimlla kirjoiteta,
toiset vain
pilkun päähän,
sil
ihminen on avuton, jos häntä ei näy,
kuten ei
elukkakaan

asutettu..

on helppoa olla ja mennä,
jos
koti on siististi
asutettu

helvetti...

helvettiin on lyhyt matka,
lyhyempi, kuin huomiseen,
jolloin
meet kouluun tahi töihin,
helvetin lyhyt
sinne on
kävellen mennä

ihan syyttä...

vanhetessaan ihminen
harvenee,
aatoksisaan,
katsoo pidempään ja tarkemmin,
lasten lapset kumartelevat,
ihan syyttä

arvoni...

olen jo elänyt
ja nähnyt,
kokenut ja katsellut,
mutta mihin arvoni katosi,
olen duunari,
vanhempi,
mutta minusta kuljetaan ohi,
vaikka
tekisin

jäin odottamaan...

paljon olen kokenut,

jonkunverran nähnyt,

olen

ja

sinua katselen,

vaikka olet jo mennyt,

aikamme oli lyhyt,

junien aikataulujen verran,

menimme,

jäin

odottamaan,

yhäkin katson jälkeesi ja tulevia

rakastua...

johonkin voi rakastua,
muttei
tarttua,
mut se taitaa ollakkin
parahinta

työmies...

työmies on kaunis
arvosana,
sitä ei vaan
palkita
nykyään

ikinä...

ikinä ei ole lopullista, se

on vain huomista,

joka tänään

nähdään

kiitos...

niin se on,

kiitos,

kuuskyt naamas

ja tavois,

mutta yhä elämää jahtaan

vaakani pursuaa...

miten pieni olenkaan, vaikka
vaakani pursuaa,
en jaksa ihastella itseäni,
vaikka tunnenkin,
en kehtaa itseäni liialti kiitellä,
mut
yhestä asiasta oon
varma,
hyvä heppu,
vaikka onkin tyhjä reppu

reissu...

oon onnellinen, että mulle sattuu ja
tapahtuu,
oon

tuulettajahihnan katkeaminen
tuuloksessa ja siitä johtuvat menomeiningit
kotiin padasjoelle on 40 kilometrin
mittainen,
kiitän pakkasta ja tehokasta akkuani,
sekä
fiatin koneen sietokykyä

teen töitä usein yön sylissä,
usein matkani ovat olleet ja menneet,
mutta
viimeöinen reissu jätti
jälkensä,
kuten talvikeleillä
kuuluukin

mukavaa...

elämäni on ollut

mukavaa,

siin on ollut monta kohokohtaa,

mutta enempi arkisia taipaleita,

monen mutkan kapeikoita,

joista oon tähän hetkeen tullut,

siksi

kiitosta jakelen

kanssakulkijoillein ja luojallein,

sillä ilman teitä ei matkaani olisi
ollut näin
mukavaa

hulavitkutus....

yhden asian elämät
ovat yksitoikkoisia,
sillä ne aamusta alkavat
ja iltaan päättyvät,
mutta toisin on
hulavitkutuspäivillä,
sil
niissä ei aikaa erota
kellotaulun pikkuviisarikaan

elämykset...

mun ei tartte matkustaa
elämyksiin,
riittää, kun laitan silmäni
kii
ja meen

ikuisuus...

ikuisuus on lyhyt,
mutta sinne reissaaminen on
työlästä,
sillä sdinne joutuu
koko elämän menemään

kaivovesi...

jos oot joskus kurkannut
pihakaivoon,
niin oot itses
nähnyt,
kaivoveden pinnassa
on
rehellisempi kuva,
kuin lammen pinnalla,
sillä
sinä olet joutunut sinne taivaltamaan,
kuntaas
pihakaivon kuva on
just otettu

harmaapäätikka...

harmaapäätikka ei tykkää
pakkasesta,
mutta
nyt on kestettävä, sillä
talipallot on makiampaa evästä,
kun kampelan nahka

kun olit lapsi...

lapsena kävit rippikoulun,
tai  ensin sinut
kastettiin ja sait nimesi jota
nytkin kannat,
vaikka oot muutellut sitä
keinovaloihin sopivaksi

rippikoulussa osasit
katekismuksen
ja
kymmenen käskyä,
[sait naimaluvan ja sinut vihittiinkin,
mutta erosit,
hyvänsään aikaan

teeskentelet...

teeskentelet,
kun sanot
eläväsi hyvää elämää,
teeskentelet, sillä ethän
sinä elä,
olet vain

lehtolapsi...

ihminen ei osaa
suuttua,
vaan hikoilee ja punoittaen
kiroilee,
sillä
hän on pyhimyksen
avioton lehtolapsi,
perkele,
etten paremmin sano

valtakunnanpuisto...

istun valtakunnanpuistossa,
ihmiset menevät ja tulevat,
ovat tärkeän näköisiä,
vaikka ryöpyttämissä
vaatteissa kulkevat,
en viitsi enempää seurailla ryppysiä,
vaan istahan ratikkaan,
siellä oon
samanlainen retale,
kun muutkin

putin ja kokoomuksen keskusta...

putin on suomalainen ja
hänen sukujuurensa ovat
kokoomuksen syvässä
peruskalliossa,
   putinin suku harhautui jossakin vaiheessa
keskustapuolueen vedättämäksi
ja joutui
kekkosen mahtikäskyllä
karkotuksi venäjälle,
siksi
        hän välillä hurjastelee

pasila...

pasilassa on kaikki
tiedonvälityksen
on offit,
mutta kukaan ei tiedä sitä,
että pasila on huivausta,
sillä
kaikki telkkarit ja radiomafiat ovat
oikeasti tallinnnassa ja niitä vartioi
nato ja sen kuningas trumbbi

lehmän lapsi...

ihmisen pitäisi jäätelöä syödessään
ajatella,
että se on lehmän lapselta
varastettua juomaa,
joka on kiireessä vatkattu
jätskiksi,
jottei lehmän mies
hoksaisi
   lehmän mies on iso sonni
ja
se pystyy pukkaamaan rekkaautonkin
huit helvettiin

vinksahtanut...

valtio on
vinksahtanut,
kun ei
anna alamaisilleen täyttä
liikkumiusvapautta
arvomarkkinoilla

sarkamitta...

kuningas ei voi olla
köyhä,
siksi tasavallaksi jäätiin
ja
sarkamittoja tallataan,
sekä
iänkaikkisesti paaville kumartelemaan
ja
omaatuntoamme
mäntysaippualla peseskelemään

rikkaus ja köyhyys...

rikkaus ja köyhyys,
siinäkö piilee arvon mitta,
silläkö
tulevaisuutta arvotaan,
kohtaloita taivutellaan...

muukalainen...

ennen muukalainen oli
näky,
mutta silloinhan elettiinkin
itsekeskeistä aikaa,
eikä maailman merten satamat
meille auenneet,
nyt on toisin,
mennään ja tullaan
jos toimeen tullaan

pilkkua suurempi...

kuljet hetken,
aikasi verran,
et ole pilkkua isompi maailman
matkallas,
et
aatosta suurempaa,
mutta jälkesi jää

elämä ei vanhene...

elämä ei vanhene,
vain siellä
olijat,
puut ja ihmispolot,
kivet ja sammaleet ovat
pitkäikäisempiä

eläm ei ole ollut
lapsi,
eikä ikäloppu,
vaan ihan yhtä pötköö elelee

kamppailulaji...

elämä ei ole enää
ksamppailulaji,
vaan sovittujen pelikenttien
temmellyskenttä,
mutta jotkut eivät ole tätä
oivaltaneet,
he,
jotka aina uivat
vastarintaan

myöhässä...

et ole myöhässä,

aikasi on

kuollut rasituksesta...

hiihtolomalainen ei tätänykyä

mene lomallaan

mummolaan,

nyt 

hän menee täysihoitolaan,

jonka myös kustantaa,

muttei muistanut mummolleen maksaa,

jonka hoivattavana oli

monet tovit

ystävä...

ystävä on semmoinen
joka
ihmettelee ja kulettaa pois, kun
kahakka punoittaa,
tahi
elo käy liian hiljaiseksi,
hellurei...

ystäyys ei ole sattuman kauppaa,
vaan se syttyy
tilanteista

vihollisen luoti...

sovussa olo on tylsää,
totesi entinen ammattisotilas,
jonka tavoitti vihollisen
luoti

sota tuhoaa

tuhkakasasta nousee selviytyneet,
toivotaan, että sieltä nousisi
terveellisempi ihminen

katson sotaisia karttoja,
ne ovat inhimillisen veren
raamittamia
ja
niitä hyvinhoitavat
teollistuneet sivistysvaltiot

aktiivimalli...

aktiivimalli tyhjentää
kortistot,
mutta mihin ihmiset
joutuvat?

suomessa menee lujaa...

suomessa menee nyt lujaa,
on hiihtolomat ja kiiltävät hanget,
jossa poskipäät punastuu,
mut
niihin muut ihastuu

kansantalouskin on kiihottuneessa
tilassa,
maailmantalous kukoistaa ja näinollen
se meitä kovin avittaa

on helppoa olla suomessa,
ihan vaivatonta,
totesi työkaverini, jonka kotimaassa
on iänikuiset kinat ja riitansa

ei natolle...

ei natolle,
kyllä
rauhanturvajoukoille,
mm.
krimille

rasisti..

jokainen ihminen on
rasisti,
toiset sopivasti,
toiset tuomion verran

yhteiskunta ei huolehdi...

yhteiskunta ei enää huolehdi,
se ei pientä kansalaistaan
vahdi,
ei mummoa vanhainkotiin
saattele,
eikä ainakaan
tiestöä hoida

hautausmaan hoitaja...

mun kaveri on kaatopaikkavahti,
mut sivutoimenaan hoitaa
hautausmaatakin,
hän ei hymyile kuin
humalapäissään

kytevät pesäkkeet...

ihmisellä on pienempi pää,

kuin

hevosella,

joten antaa sen

turhat jutut rahdata,

ihmisen kannattaa takertua vasta kynnellä oleviin

seikkoihin,

semmoisiin kyteviin pesäkkeisiin

touhuavat...

elämässä on se hyvä puoli,

että näkee

mitä muut

touhuavat

ruoka..

ruoka on iso juttu,
ilman sitä ensin tulee
nälkä ja sitten
heikko
ja
viimein nälätön
   nälkäinen on kiukkuinen,
nälissään on riidat aloitettu,
sodat julistettu
ja
    lapamato tainnutettu,
toisin on kylläsellä,
hän hyvinpäin hykertelee,
leppoisasti astelee, eikä
riidanpoikasta mistään saa

köyhän kippee...

tänään en oo
köyhä enkä kippee,
mut
huomisesta en
tiijä
mittään

valoisempaan...

joskus tuntuu, ettei mistään tuu
mittään,
joskus tuntuu, etten enää jaksa,
    joskus
on hyvä tuntea niin,
sillä ne rakentavat sinut valoisempaan

aikaihminen...

aikaihmisiä näkee harvoin,

vaikka kävisi palvelutaloissakin,

sillä

heitä on todella vähän,

vaikka suurin osa on koulunsa käynyt,

oppinsa ammentanut ja monet asiat tuntenut,

silti heistä ei koskaan tullut

aikuista

ramasee...

kaikilla illoilla on hetkensä,
ne saapuvat
päivän päätteeksi,
silloin, kun
ramasee

nuorena...

nuorena kurkotit korkealle,
vanhempana vain tasaiselle,
mut
lopulta pyyhit kaiken pois,
olethan
tullut
päämäärääsi,
jota et edes tavoitellut

peurapariskunta...

peurapariskunta ruokailee
ruokapaikallasi, johon olet
kantanut herkkuja selkä vääränä,
olet ihastellut heitä, jutellut, hellinyt
mukavasti aatellut,
kunnes eräänä päivänä huomaat,
ettei heitä ole,
et etsi syitä,
mutta silmäsi kaipaavat
ja kyynel joka tippuu poskellesi
on
ikävää

ymmärtää...

ei ihmisen tarvitse olla
ylenmäärin viisas,
vain sen verran,
että
ymmärtää

kaukaiset paikat...

oon käynyt kaukaisilla
paikoilla,
oon ihmetellyt ja minuakin,
hymyilin,
hekin,
olin vieras ja siten käyttäydyin,
he ottivat minut
sydämmellisesti vastaan,
olimme hetken toisiamme,
kunnes minun oli aika lähteä,.
lähdinkin, mutta osa minusta sinne jäi,
se syvin

kotona..

iltaisin ihmiset ovat
uuvuksissa ja mielellään
käyvät sohvalle makoilemaan,
syyvvä mässyttävät ja kahtovat
jo katsomiaan ohjelmia telkkarista,
joka on seinän kokoinen ja vielläkin siintä
on maksamista, vaikka Kauko-idäntimeen
on jo pariin kertaan patterit vaihdettu

asettuu..

ihminen muuttaa
kerrostaloon,
asettuu aloilleen ja
käy
olemaan

avustus...

ihminen välittää vain
itsestään,
mutta senkin hän
tekee
toisten avustuksella

vauras maalaistalo..

aikanaan niin vauras
maalaistalon ilme on
rapistunut,
pois on entisaikojen
loistokkuus,
jäljelle ovat jääneet pakkohuutokaupatut
tilukset ja ulosottokelvoton
päärakennus,
jota asustaa
entisyys

yksinäiset kirkot...

yksinäiset kirkot pitäisi
ihmisillä
täyttää,
sinne täytyy saada vetovoimaista
ohjelmaa,
herran sanaa ja alamaisenkin,
niin silloin lehterit täyttyis
ja
kolehtihaavi enemmänkin

turkoosin värinen joukkue...

turkoosin värisellä joukkueella
on tilanne hallussa,
siin vastapuoli kenttiään korjaa,.
kun
turkoosi maalivyvän
löytää,
rahamiesten mahti ei
turkoosia pelaamaan lykkää,
vaan rakkaus pelikentällisiin,
jotka illasta toiseen jaksaa jauhaa
ja kevään korvilla kannua kantaa

mäkimiehet...

suomen mäkimiehet ovat
pulskia poikia,
he ovat vanhannuoria
kollikissoja,
joilta on pallit veks,
siksi heiltä metrit
lyhyen pätkät

yleisradio...

ensin oli rolliakka,
sitten
yleisradio,
nyt
vapaa tiedonkulku,
nyt kuuluu hyvin,.
vaikkei totuutta senkään vertaa

tulipalopakkaset...

tulipalopakkaset
nurkissa paukkuu, mut
sisään ei pääse, sillä tuvan uuni
täysillä höyryää ja kissimirri
uuninpankolla röhmöttää,
mut
ketunpoikaa se ei haittaa lain,
sillä nyt hälle on sopivin keli
tallustaa, sil hanki kantaa,
eikä jänöjussi umpihangessa loikkaa

umpisolmukkeet...

ihminen on
ain
jostain kotoisin,
jos ei niin
heikosti on

ympäristö luo ihmisen,
sillä ihminenhän on vettä
ja
umpisolmukkeita

laskuvesi...

ikinä ei pidä luovuttaa,
ei minkään
vertaa,
sillä silloin virta vie,
eikä laskuvesi takaisin tuo

sairastumiset...

sairastumiset ei sairastamalla
parane,
eivät, vaan siihen tarvitaan
tervehtymistä, joka tehdään
antamalla
kivulle luunuppi

tuntee..

ihminen ei tunne lopultkaan
itseään,
hän tuntee vain
sen minkä näkee

työmies...

työmies ei lopeta,
vaikka työ
loppuis,
vaan hän kotonaan
lankunpätkää pyörittelee,
sitä ajankulukseen vuoleskelee,
aatoksinaan tehdä jotakin, eikä
joutomieheksi joutuuntua

uskonto...

uskonto hallitsee
hitaasti,
se kurkkii omantunnon
tunnottomissa pohjukoissa,
mutta mä
biletän pirun valssii

hiihtolatu...

hyvänä päivänä kaikki sujuu,
mutta
pipo kireänä hiihtoladulla
hikoiluttaa,
ainakin, silloin, kun joku sinut
freissinä ohittaa

janoat riitaa...,

janoat riitaa,
sillä siinä olet taitava,
olethan hyvin harjoitellut,
ei
kiinnosta,
siitä tulee vain huonot pilvet,
enkä saa nukutuksi,
riitele itekseis

saimaan kanava...

saimaan kanavalla on suurempi
merkitys, kuin vain
kanavan tuoksu,
sillä siinä virtaa
meritie rahan luo,
joka monta rakkauttakin suo

afriikka...

afriikka on arvoitusten manner,
vihat ja sodat ovat
sieltä kotoisin,
siksi sinne puolueeton suomikin
aseensa tahtoo,
testimielessä kahtoo,
mihin ossuu,
ja tuleeko siitä
massii

sanoja ei tarvita...

sanoja ei tarvita, jos
katsot sydämmen
äänelläs

viro...

viro,
melkein suomalaisia,
puolittain itsenäisiä suomalaisia,
juhlat ja kaikki muut,
naapuri vahtii,
osaansa vaatii,
mut eestillä kastse lännenpään

valtion asevienti...

valtion asevienti
nitisee,
nyt
ei haulit maaliin osuneet,
mut
sota on sotaa
mut siinä osalliset eläköön

saimaan norppa...

saimaan norppa hymyilee,
on kevät
ja
ihmisetkin hymyilevät,
ihminen, jota  norppa
kovasti kiittelee,
sillä ilman heitä heillä olisi
vaikeampaa

valta...

valta on keskittynyt
samankadun varteen,
sillä
siellä
pesii raha ja kunnian kentät,
kentät, jonne ei huolita
nimettömiä

varjon puoli...

varjon puolella on kylmempää,

sielä kulkevat myös

elämän ikävyydet,

hymykin siellä hyytyy,

joten sille puolelle

ei pudä elämää

kääntää

hohtoa...

hohtoa,
sitä vaaditaan
arvostelulajeissa,
muttei
jokapäiväisessä elämässä,
sillä siihen riittää pienet siniset hetket

karavavaanarikamu...

kevätaurinko lämmittää
kärpäsen kotoa,
ikkunaruutuni karmia,
josta se heräilee,
silmiään siristää
ja hetken päästä minut tunnistaa,
tutun kamun,
karavaanarikamun

raukea mieli...

raukea mieli mietiskelee,
nenä aivastelee,
nuha,
helmikuun punanenäinen,
vaikka tipaton alkuvuosi,
tahi juuri
sysksyä muistelin,
silloin oli satoisa mieli

kivat sulle...

urakalla ei tarvii olla
kiva,
tuntihommina
vaan

hymy on herkistävää,
mutta tuskaisaa on avata
sen mieltä

urakalla ei kannata
kaikkeen keskittyä,
vaan
ottaa hymyn hymynä
ja kivat sulle

kevätsäät...

jos oot kevätsäillä
masennuksissais,
ota ittees niskasta kii ja
tuu mukkaan hankisille,
sillä täällähän minäkin

vasten aurinkoa en katso,
senverran nolottaa,
mutta vähän sinnepäin,
mut siitäkin saan mielennostetta,
jolla mun on arkenakin helpompaa
loistaa

viinapullo...

viinapullo ja ihminen,
semmoisia oon tavannu,
oon itsekkin
kokenut,
karvasta on,
jälkimaku eniten

mennessään...

jos tuntis kaikki maailman
ihmiset,
itsensä toisin
kuvailis,
siksi on pareen olla näin vaan
ja
vetää takki niskaansa
mennessään

ystävät...

ei ystäviä kannata vahtia,
sillä
ne karkailevat ja
tekevät pahojaan,
ystävät,
nuo karkulaiset, jotka eivät
matoa ongen koukkun saa,
eivät edes
bussilippua osta,
vaan pummilla luoksein
koputtelevat

nälkäinen...

toinen toistaan arvostaa,
joku jotakuta tervehtii,
muttei
kateellisen tekemätön,
hän
joka herkkupalat toisilta ottaa,
tuo kelmi,
hyväjalkainen,
jolla puutetta ei missään näy,
mut silti
hän nälkäiseltä syö

istahtaja...

jos joku itseään koristaa,
hän ylemmyyttä
kokee,
mut
mitä onkaan hän,
pois,
onko vain
kateellisen mielen
istahtaja

hiihtoloma...

hiihtoloma on just
nyt,
pakkanen saa
kuurankukat kukkimaan,
punaposket hymyämään

hiihtolatu hohtaa aurinngon
valaisemana,
suksi vie kovempaa, kuin
haluaisin,
siispä
pyllähdys ja hups,
on kevät,
elämän parasta

rattori ja lumilinko...

rattorien perässä näkee
viellä
lumilinkoja,
entistä hyvää aikaa,
tänään
kylätiet ovat umpeutuneet,
rattorit linkoineen
harrastehemmojen hallinnassa

armoa...

ei ihmisen pitäisi joutua
armoa anomaan,
vaan
sitä
antamaan

asun...

en ole käynyt
ulkomailla,
ainoastaan entisissä
emämaissa

mutta oon kulkenut
kuutostietä
sivuhaaroineen,
asunnut monen poikkitien
varrella ja muutamissa
syvemmissäkin

nyt asustan hämeen sydänmailla,
päijänteen helmen
kainalossa,
rakkauteni kotokolossa

pakkaspiristeinen...

pakkaspiristeinen aamu valkenee,
lenkkikoiran suu höyryää.
mutta tälläkertaa kieli ei
roiku pitkin polun pintaa,
sillä on holotna

kunhan...

ihminen pystyy mihin vain,
kunhan haluaa,
ihminen pystyy hyvään ja pahaan,
kunhan haluaa,
ihminen pystyy myös olemaan
haluamatta mitään

yö...

yössä on tilaa,
sillä sen väri on musta,
ja siihen mahtuu kaikki
ohikulkevat,
yön kukkivat unelmat ja suudelmia
kaipaavat ahneet suut, ne jotka päivään
mahdu

nynny...

torikauppias on hymyveikko,
sillä
tuppisuuna ei
kauppa käy, eikä juttua synny,
siksi siinä hommassa ei passaa olla
nynny

oljenkorsi...

ihminen elää yhden
oljenkorren
varassa
jokainen,
niin herra, kuin alempi,
neidit ja rouviksi tulleet,
lapset ja vanhemmat,
sen oljenkorren nimi on
kohtalo

arki...

arki on sovittuja asioita
jossa kohtaavat
hetket  joilla on
avaimet tulevaan,
ilman arkea ei olisi
tunnelmaa,
eikä hyvänyön
suudelmaa

vieraskoreus...

ihminen on monelle asialle
vastuskykyinen,
ainakin
vieraskoreudelle

luonnonlait...

tunturit hohtavat,
onhan täydenkuun aikaa,
helmikuun hohtavia hankikantoisia,
jolloin revontuletkin leikkivät,
istun laavulla,
nokikahvin tuoksu houkkutteli
kiiluvasilmäisen laavulle,
arka, mutta nälkäinen, heitin hälle
palasen ja toisenkin

lappi on ihmistä enemmän,
siellä on luonnonlait,
kirjoittamattomat säännöt,
joiden kanssa kulkijan on hyvä elää

kuka tarttis kunnon kuskii....

istun iltaa taukotuvassa,
on lakisääteinen tauko,
on hiljaisen tympeää,
mutta niinhän minäkin

oon ikäni ollu reissuhommissa,
oon hommani tehnyt putkeen
ja sitten palannut kotiini,
mutta
tänäpäivänä ei semmoista suvaita,.
tänään täytyy kuulemma elää
tirektiivien ehdoilla...tympäsee,
koko tirektiivi

viisii vuotta olis viellä
eläkkeeseen,
kukahan tarttis kunnon
kuskii,
joka ei yski, eikä kolaroi,
ei sairasta, vaan kuolee
kerralla pois,
tässä olis sellainen heppu,
ottakee yhteyttä, mutta direktiivipellejen
ei tarvitse vaivautua

hankaluudet...

silloin, kun ensimmäinen ihminen
syntyi ei ollut
osuuskauppaa, eikä keskonkaan,
silloin otettiin panaani suoraan
puusta,
omenakin,
mut
senjälkeen alkoi nykyiset
hankaluudet

sitä sun tätä...

ihmisen sisältö on aikamoinen,
kun vanhaksi ehtii,
siin on sitä ja tätä,
mutta mitään en jätä
meininkii,
siksi ihmistä vanhimmiten närästää
ja muutenkin on
pyöreähkö fiilis

pikkuurpiainen...

pikkuurpikaista palelee,
se värjöttelee lintulaudalla,
pakkanen paukkuu ja varpuspöllö
tarkkaileee,
onneksi laudalle istahtaa
isopäähuttunen, joka havaitsi
pikkuurpiaisen ahdingon,
se otti lintusen siipiensä suojaan
ja
samalla pirautti varpuspöllölle,
että häipyis toljottamasta,
tai muuten hän tulisi sen
höyhentämään,
pöllö liiteli tiehensä ja niin
loppui pikkuurpiaisen vilu

kaupankassa...

tavallinen päivä ehtii
iltaansa,
ramasee,
sillä tänään minua enemmän
tarvittiin,
olen kaupankassa,
duunari liukuhihnan äärellä jossa
kuuluu tuon tuosta piip, piip

kuljen vain...

luonto on hiljaa,
on laskeutuva yö,
luonto on pukeutunut yöpuulle,
linnut ja muut,
siksi en halua meluta,
kuljen vain

mahdollisuus...

jokainen päivä on

mahdollisuus,

jokainen murhe on

ilon alkupisara,

itkusta makiammat

naurut raikaa,

tärkeintä olla osallinen,

kipittää ja napittaa,

sillä kaikesta ain jotain

irtoo

luontoäitee..

ihminen on luontoäiteen
keskivaiheen
tekosia,
huvinpäitten loi
ja
nyt
harmittelee
   hän on yrittänyt opettaa,
neuvoa ja opastaa,
hyvällä ja pahalla,
mutta niin on uppiniskainen tuo,
huvinpäitten luotu

pystyynkuollut...

ihmisellä on tuuria,
kun kerran on syntynyt,
toisilla enemmänkin,
kun ovat
hengissä pysyneet,
sil
pystyynkuolleitakin on
kato vaikka,
tänäänkin tervehdin hyvänpäivän
tuttua,
ei virkkonut mitään,
hän oli
pystyynkuollut

yksinäisyys...

yksinäisyys on jännä tila,
sillä se on seurallista,
saat
vieraasi valita,
voit sanoa ja olla sanomatta,
voit
yhden lounaan monelle kattaa,
mutta vain yhdet
tarjota,
yksinäisen ei tarvitse kumppania kaukaa
hakea,
senkun
itseään katsoo

sipilä ja rinne...

paljon on hyvää
sipilässä ja
rinteessä,
eikä huonommiksi jää
muutkaan edunvalvojat,
isänmaan
valvojat,
jotka kulloinkin vetovastuussa
ovatkaan

suomi on itsenäinen kansakunta
ja
se
arvonimi
ansaitaan

isänmaa on tasan niin elinvoimainen,
kuin sen heikoin kansalaisensa

olen välikäsi...

olen välikäsi,

yksi osanen 

ihmisketjua,

mihin olemme menossa,

mistä tulossa,

en tiedä,

mutta sen osasein täytän

ja annan aikanani

osani

toisaalle ja menemme,

vaikkemme tiedä minne

on hyvä...

on hyvä ettei ihminen kaikkea

saa,

on hyvä, ettei

puoliakaan,

sillä,

muuten hän uupuisi,

mielensä puutuisi

ja

elämä menis

sähköauto ja kaupungilaistuneet....

rusakko hyppii
sähköauton konepellillä,
se tanssii
valosähköö,
citykettuakin tanssituttaa,
ollaanhan nykyajassa,
eikä ennenvanhaisaan aikaan, jolloin heidän
vanhempansa juoksivat toisiaan
pakoon ja useimmiten
metsämiehen ansoja

kutituta...

joskus on hetkiä, jolloin

ei kutituta nenää,

silloin ollaan

menopäällä

kansanmurha...

ylivaltaa ei kellekkään
sois,
se vain kansanmurhaa lois,
siit kokemusta
kaheksantoist,
silloin järki sammui
ja
kansanmurha alkoi,
siksi
on helpompaa elää
vallassa monen käden,
jotta yksikään ei ylivaltaa sais

koiraa naurattaa-..

koiraa naurattaa,
kun se isäntäänsä taluttaa,
parivaljakko monet koirankusettajat
sivuuttaa,
sillä
koiraa ei halua isäntänsä
koiven nousevan

menestyneet ihmiset...

menestyneet ihmiset ovat paljosta
jääneet paitsi,
siksi he niin kauniisti
elävät,
siksi he niin paljon
haluavat,
siksi he hymyillen myös
lähtevät,
mutta eivät lähde siksi,
että luovuttaisivat,
vaan siksi, että ovat
tarpeeksi saaneet

töpöhäntä...

jänistä ei hankisilla
huolet vaivaa,
ei ketut, eikä
talonpojan lihapata,
vaan se nauttii jokaisesta
töpöhäntänsä hetkestä

mahtava johtaja...

mahtavaksi johtajaksi pääsee,
jos ansaitsee
yhteisön
kunnioituksen

rooman valtakunta...

rooman valtakunta oli  aikanaan
mahtava
ja
sillä oli omituisia
hallitsijoita,
melkeinkuin
tämänkinpäivän
valtakunnilla

helpottaa...

ihmisen ei kannata pitkään

murehtia,

ihan vaan semmosen verran,

että

helpottaa

nalkissa...

kun matkustat sporalla,
oot just tullut
pääkaupunkiin,
mutta pian kuljet metrolla,
sillä olet tullut asuntovelkaiseksi,
et hymyile,
et silloinkaan, kun
saavuit,
mutta nyt oot totisesti
nalkissa

kevätpuronen...

kevätpuronen lorisee,

se talvea pois kuljettaa,

uitan sormeani siinä, hymyilemme,

on kevät,

jolloin me kumpikin synnymme,

jokainen kevät,

kevät on aikaamme,

meidän

punkaharju...

punkaharjulla asuu
kauneus,
siel on sen koto,
siellä harjun siimeksessä,
juuri sen isoimman ikimännyn
notkelmassa,
jossa lumpeenkukat kukkivat,
siellä missä kullerot kauneuttaan kehräävät,
siellä
harjun siimeksessä

faarao ja lammin sahti...

faarao kuudestoista oli
viisas hallitsija,
vaikka kuolikin huolimattomuuttaan,
otti nimittäin liikaa sahtia

faarao kuudellatoista oli
lammilla yksi tuttu,
joka sitä hälle toimitti

faarao tykkäs sahdista läpi
vuorokauden, vuodesta toiseen,
kunnes
kuoli potalle

ihminen...

ihminen ei pärjää yksin,
ei vaikka omistaisi
kaikenmaailman,
sillä
vain
toinen ihminen tekee hänestä
ihmisen

lahoin...

ihminen mielellään
itseään liioittelee,
mutta jättää sen huomioimatta,
että
ihminen on luonnon
lahoin

ihmisarvo...

ihmisarvo se on
huonommallakin,
semmoisellakin, jolle katseesi
käännät,
hänkin on ihminen,
mutta onnettomampi, kuin
sinä

köyhyys...

köyhyys luo turvattomuutta
ja
viimein toivottomuutta,
kunnes
millään ei ole enää väliä
ja
silloin on asiat huonommin

väsähtelijä...

jos ihminen väsyy,
hänen täytyisi nukkua se pois,
kun ei väsyttele,
kannattaaisi kokeilla väsähtämistä,
sillä
ihminen ei ole täyspaksu,
vaan
väsymyksen levähtelijä

tuttu...

olet jonkun tuttu,
vaikket ketään tunnekkaan,
olet hieman samantuntuinen, kuin
rappukäytävän
hiljaisin kulkija

epäjumalat...

ennen oli epäjumalia,
silloin, kun faaraot toisiaan
rakastivat,
silloin oli kissoillakin kissanpäivät,
joita jumalatkin
palvoivat,
nyt
on toisin,
on yksi herra,
euro ja kissatkin nurkista luikkineet

hetkessä...

ken on käynyt
ikuisuudessa hän tuntee
hetken herkän,
hymyilevän hyvänolon,
niitäkun ei hetkessä huomaakkaan

tunturissa...

ihastelen tähtitaivasta,
kirkkaan kirjavaa,
jossa
revontulet tähtiä tanssittaa
ja täysikuu saa
sudet onnesta laulamaan,
porotokka siirtyy lähelleni,
pelkäävät ulinaa,
mutta nokivalkia saa ne
rauhoittumaan

istumma iltaa vuonossa,
otamma iltapalaa ja
juttelemme,
minä ja luojani, joka jossakin
kuuntelee ja hyvästi vastailee
porot käyvät makuulle,
mutta minä
ja porokoirani jakemus valvomme,
sillä onhan meillä komia luonto
seuranamme

pakkanen paukkuu...

pakkanen paukkuu,
ikihonka huokaa,
sillä se on monet tuulet ja tuiskut
nähnyt,
nytkin sen rungon turvaisissa
kolosissa on monta kyläilijää,
joita pakkanen viluttaa,
mut
jänöjussia ei pakkanen haittaa,
sillä se ketunpoikaa juoksuttaa,
tämän hikiseksi uuvuttaa

anteeksiannolla...

ihmisen täytyisi elää
ain
niin, että tyyny olis
hyvin
maaten pantaessa,
mut
ain
siihen ei yllä hurskaskaan,
joten pahuudet täytyisi
anteeksiannolla poistattaa

olen mikä olen..

olen mikä olen,
touhuan paljon,
revin auki itseni,
jotta näkisit

anarkia...

politiikka on liialti
selittelemisiä,
huonojen päätösten
pyhittämistä,
mut
politiikkaa on pakko sietää,
sillä
sen vastakohtana on anarkia,
jossa ei tarvitse selitellä,
ei ainakaan
heikomman

arkipäivä...

lauantaikin on arkipäivä,
mut
joutilaat
sen pyhäpäiväksi nimittivät

kevätkynnöt...

enää ei ole
kevätkyntöjen aikaa,
sillä
ne tehdään kehittyvissä
yhteiskunnissa,
tuolla kaukaa,
siellä missä ei luonnolaitkaan päde

kevät...

kevät kukkii kauniimmin,
kuin hetket, jolloin
kello käy,
kevät ei minuutteja suo,
sillä
keväällä silmut puhkeavat
monien silmät aukenevat
ja
ryhdit nousevat,
keväthän on syntymien aikaa,
se on uudestisyntymisien aikaa,
aikaa, jolloin ei ole minuutteja

vaivat...

jokaisella on vaivoja,
toiset niistä

itsekseen,

toiset niistä ahdistuu

suurempaa...

aina ei voi voittaa,
ei useinkaan,
mutta aina kannattaa yrittää,
sillä
se luo
suurempaa

ammattimies...

ammattimies,
hommansa taitaja,
semmoisista ihmisistä
suomalaisuus   rakentuu

työ...

työ ei ole kaikkea,
se
yksi osa elämää,
jos sitä ei oo,
iso lovi eloon jää

vuodet kuluvat...

vuodet kuluvat,
ne otsan ryppyinä näkyvät,
ja silmissä loistavat,
vuodet elävät
vaikka taakse jäävät,
ne
elävät,
sillä niin merkittäviä
ovat olleet ja niiden ohjeilla huominenkin
helpoimmin aukeaa

kaisan osumat...

aina ei voi osua,

ei edes

kaisakaan,

mutta elämää kaikki hitto vie,

hymyilethän edelleen,

sillä sehän sulta sujuu

luonnolleen

oravannahkamies...

nykyään ihminen on
harvoin
tehdastyöläinen,
jokunen metsätyömies,
mutta ei lainkaan
oravannahkamies,
joka oli ammateista arvokkain,
tänään
useat ovat
itsellisiä,
toiset palkollisia,
mutta niiden eroa ei voi
huomatakkaan

kanahaukka...

varista naurattaa, kun kettu
jänistä jallittaa,
mutta makiammin
nauraa
kanahaukka, joka tarjontaa
odottaa

luonnonsuojelija...

luonnonsuojelija useasti

saasteista

puhisee,

mutta mielellään lentokoneen siivillä

viilettää,

siin koneessa on

tekopyhäiset polttoaineet

kevät...

kevät on mahdollisuus,
niinkuin muutkin
vuodenajat,
mutta
keväällä herätään,
pitkästä talvesta toivutaan,
niin pienen pieni silmu,
kuin ruohontupsukin

valloittaa...

kaikkea ei kannata

valloittaa,

vain

läheisyytensä

pienet sanat...

pienet sanat,
elkeet ja sanomattomat,
niillä
on
lähtemättömät jäljet

suomalaisuus...

suomalaisuutta ei voi
kopioida,
sillä siihen synnytään,
jumalata,
synnytään ja mennään,
suomalaisuus on yritteliällistä mieltä,
siinä herra ja vähempikin
ovat alusta saakka joutuneet
yrittämään,
suomalaiseksi ei tulla
yrittämättä

suomalaisuus kunnioittaa
kaikkia jäseniään,
meillä ei ole yhteiskuntaluokkia,
eikä
kasteja,
ei ruhtinoita, eikä viekkaimpia,
me olemme
suon ja kuokan
kansakunta

syvin...

kun sulla menee riittävän
hyvin,
silloin voit katseesi
ylös nostaa,
kun huonommin,
silloinkin,
sillä
siellä on syvin

kotoisin...

en ole mistään kotoisin,
vaan sieltä,
elämän valtateiltä,
sieltä minä oon tullut

tänään oon kaistani löytänyt,
monen mutkan kautta,
siinä on ollut pikiteitä,
sorateitä,
ilon ja itkun valtateitä

nöyrä...

nöyrä ihminen antsaisee
enemmän,
sillä hän
osalleen kumartuu

itsekäs...

ihmisen ei pitäisi olla
liian
itsekäs,
vaan
hänen soisi olla sitä omansa verran,
mutta kaikkein tärkeintä
on
olla
osallinen,
silloin ain jotain kokoontuu

sukupolvi...

maailma ei ole

valmis,

siksi jokainen sukupolvi on

tervetullut

edellinen sukupolvi oli aikansa

lapsi,

kuten se ensimmäinenkin,

siksikin

meidän tulisi toisiamme

kannustaa, ettei mikään sukupolvi

viimeiseksi

jäis

hallintopaikka...

yhteiskunnalla on luonnostaan
hallintopaikka,
siellä
yhteiskunta raamitetaan
valtakunnan elämään
   hallintopaikka
on
edunvalvontapaikka,
jonne on syytä kärrätä
koko maan edustus
ja heistäkin vain ne, joilla
on tuntemusta

katukuva...

ihminen muuttuu, kun hän
katukuvasta
luonnonhelmaan
hölkkäytyy,
hänestä jää pois aikataulut
ja
murheen murentama elämä
   luonnossa, kun ei tarvita
jonotusnumeroita,
annat vain ajan olla,
istahat tahi meet vaan,
tuntojeis ohjaamana niillä main

teen töitä...

   teen töitä,
jotta saisin elätettyä
itseni,
ennenvanhaan enemmänkin,
    teen työtä,
josta saan sosiaalisia juttuja,
näen enemmän ohikulkijoita ja
kohtalontovereita,
     teen työtä,
koska pidän työstäni,
     siihen on avittanut äiteen neuvo:
ole joustava,
niin sinuakin joustetaan,
ole taipuvainen,
mutta älä kurjannöyrä

yökkö...

puolenyön jälkeen tulee
aamu
ja silloin mä pääsen
kotooni,
oonhan vuorotyöläinen,
yökkö
ja mulla on silmäpussit,
sekä väsyneet hartiat

tulla ja mennä...

elämä ei aattelemalla
suju,
vaan se kulkee parhainpäin,
kunhan antaa
hetkien tulla ja mennä
  katua ei pidä
kovinkaan,
vain sen verran,
ettei kylillä
kuiskittais

pääkaupunkiseutu...

pääkaupunkiseutu on
täynnä
maaseutulaisia,
siksi täällä on
hikinen olo,
vaikka ei näin helmikuussa
heinää seivästetäkkään

lapinkairoilla asuu
pari normaalia jounia,
mutta nyt siellä
kuhisee pääkaupunkiseutulaisia,
jotka ovat niin
olevinaan

ongelmakasat...

yksinkertaisuus on
vaivatonta,
sitä on helppoa ymmärtää
ja
onnea toivottaa,
toisin on monimutkaiset jutut,
ne
ovat
ongelmakasoja

heissuli vei...

yksin on seurallisempaa
olla,
voit tulla ja mennä,
voit
sanoa milloin vain
heissuli vei...

siivot itsesi sairaaksi...

siivoat itsesi
sairaaksi,
siivoat terveystekijäsi pois,
mutta vielläkin kauheampaa on
julkisten rakennusten siivoojat
sillä,
he sairastuttavat kokonaisia
koululuokkia  opettajat päälle

kuvasi...

kun olet terve,
et sitä
hoida,
kun olet rikas,
et köyhempään katso,
kun olet nuori,
et vanhuudelle kumarra,
etkä
ikätovereilles,
sillä
et näe itseäsi enempää
ja
itsestäsikin huomaat vain kuvasi

mihinkä puolueeseen kuulun...

haluaisin vaikuttaa
poliittisessa liikkeessä,
mutta
en sellaisessa, jossa
valheesta tehdään hyve
ja
epärehellisyydestä
kunnioitettava teko,
joka palkitaan poliittisilla
nimityksillä

paperiton pakolainen..

paperiton  pakolainen ei ole
rehellinen
    haluan auttaa

rehellistä hädässäolijaa

yhteiskunta...

yhteiskunta, joka kohtelee
tasapuolisesti jokaista
jäsentään
ja
huolehtii ympäristöstään,
sekä
katsoo myönteisesti
maailmaa,
siellä on melko hyvä kaikkien olla

kaksi äitiä...

ennenvanhaan lapsella
oli isä ja äiti,
tänään heitä voi  olla
enemmänkin,
voi olla vaikka kaksi äitiä,
mut yksi mummo vaan

lappi...

lappi on suomen
matkailuvaltti,
sen ovat huomanneet
jo
nousevan auringon maat,
pian
laskevan seutukunnan mantereet,
lappi,
sieltähän löytyy monenmoista
kultaa,
siksi siellä kerran käynyt poikkeaa
toistekkin

Älä lyötyä lyö...

Älä lyötyä lyö,
vaikka hän yhäkin hyvin
vois,
Älä
hälle selkääs käännä,
sillä
hän sinusta on

brimitiivinen....

ihminen ei koskaan
kesyynny,
lopullisesti,
vaan häneen jää
pikkanen osanen
alkukantaista oliota,
sitä
ihmisen ensimmäistä

rajavaara...

rajavaara on komia kylä
itäsuomessa,
tuolla iloisten ihmisten
kotomaassa,
siellä ihminen itsensä
mukavasti tuntee,
siellä elämäkin saa
hymyn naurahtamaan

suutuksissaan...

suutuspäissään ei oo
kylmä fiilis,
vaan otsa punasena
sanavalmius
mykänkin
herättää

ryppynen...

ihminen ei vanhene
koskaan,
vaan
ryppyseksi muuttuu,
mut
siint ei kukaan suutu,
koska
semmoisena tänne
tultiinkin

kakola...

suomi on isänmaani,
meitä on reippaat
viisi miljoonaa ja suurimmaksi osaksi
meidät
rahdataan
kehä kolmosen sisään,
jotta helpommin
hallita vois

isänmaani on tuhansien
järvien maa,
meitä on hyvinvoivia
ja
huonompia

isänmaa,
siunaa
päättäjien järkikultaa,
että
saisimme elää
suomen jokakolkassa
ja
jokunen
kakolassakin

bussikuski...

bussikuskiksi tullaan
tavallaan,
toiset samalla, kun maahantullaan,
toiset ihan
aatteestakin,
toiset joutavanpäitten,
mutta useimmille homma on
ihan
ammatillista

tusinatavaraa...

ihminen on tusinatavaraa,
toista on
muurahaiset,
vaikka ovatkin
kuin samasta muotista
tuuppastu

ihminen on tusinatavaraa
siksi,
että
on
aikojen saatossa ruvennut
herrastelemaan,
toisinkuin
murkut,
jotka ovat
pelkkiä vipeltäjiä

harhautuneet...

yö on kaunis,
koska sen
läpi ei näe,
vain aavistustuksen katse
aistii ja saa pelon
nyörit kiristymään,
mutta niitä eivät koe
päivänvaloon harhautuneet

villisika...

villisika röhkii
metsänn siimeksessä,
hällä on saparo rullalla,
sillä tänään se menee
vihille

villisialla on lapset jo
valmiina,
seitsemän komiaa porsasta

villisiat eivät mene ensihätään
naimisiin,
vaan elävät varmoilla puheilla
ja tekasevat jälkikasvun
samoilla
lupauksilla

tekopyhyys...

tekopyhyys on
kuvottavaa,
se on ilettävämpää kuin
kieromielen vilpillinen
katse

maakuntahallinto...

maakuntahallintoon tulisi
istuttaa
vain kuntien valtuustoissa
olevia
päättäjiä

kansanedustajat
piehtaroikoot argadian haassa

rakkaus on runo...

rakkaus on runo,
niin kaunis runo,
ettei siinä
sanaakaan,
vaan tunnelmaa,
sydämmen syvempää,
tunteitten jalompaa

aktiivimalli 1...

aktiivimalli on nuorten ihmisten
malli,
heitä pitää kouluttaa
ja
työhön opastaa,
heille työvoimapalveluita
voimistaa,
sillä he sitä tarvitsevat,
eivätkä kuolemankielissä olevat
työttömät, jotka putkenpäässä nököttävät ,
heille sosiaalisia,
sekä
terveyspalveluita kohdennetaankoon
ja
useimmat eläkkeille
päästettäköön

aktiivimalli 2

aktiivimallin täytyisi
matkavähennyksiä suurentaa,
jotta olis mahdollista reissunpäälle
istahtaa

massatuotanto...

massatuotannolla saadaan
alennushyllyt
notkumaan,
niistä
ihminen itsensä
kyllästyttää, sillä
kalliimmaksi nuo hyllyt
luonnonkiertokulussa kuluttuu

karunpaa...

aikojen alussa
oli vain vähän,
juuri sen verran mitä
ihminen tarvitsikin,
mutta sitten
ihminen rupesi itseään pukemaan
ja
senjälkeen kaikki on ollutkin
karumpaa

sisäsiittoisuus...

yhteiskunta joka sulkeutuu,
ovensa
lukitsee,
siitä suurin on haitta
itselleen,
sillä
sisäsiittoutus kuolettaa

voittajat...

urheilussa voittavat
he,
jotka ovat syvemmin
harjoitelleet,
paremmin itseään tutkailleet,
mut
jos heillä ei ole hymy herkässä,
kaikki on on ollut
turhaa

sisustavat...

et elä yksin elämääsi,
vaikka olisit
erokoista
yksinäisin,
sillä olet elämän
osanen,
sinussa elää monta elämää,
jotka sinua sisustavat

suunnitelma...

suunnitelmat ovat valmista vaille,
sillä
ne ovat
enemmänkuin
valmis
koska niillä on kaikki
ylimääräinenkin tehty

metsätaloutemme...

metsätaloutemme on

kansantaloutemme

peruspilari,

jota hyvinhoitamalla

voimme huonoinakin aikoina

hyvin

vaarat....

vaaroja ei ole,
jos et pelkää,
sillä pelotonta vaarat
pelkäävät

oljenkorsi...

ihmisen ei pitäisi
yhteen oljenkorteen
turvautua,
ei edes kahteen huonompaan,
vaan
verkostoutua terveelliseen
läheisyyteen

metsämarjat...

metsänmarjat ovat
luontoäiteen
terveystuotteita,
mutta niitä vain harvat huomaavat

luonto tarjoaa ihmiselle kaikkein
tärkeimmän,
sillä olemmehan yhteistä
bioloogista kehitystä

alasti...

synnyimme alasti,
lähdemmekin,
siis tyhjätaskuina kumpaankin suuntaan,
mutta niiden välissä
keräämme tuohta,
ken enemmän,
ken
sopivammin,
mutta
taskuitta lähdemme,
kuten tulimmekin

nykyaika...

nykyaika on enemmän,
kun ennenvanhaan,
vaikka enää ei ole
työhevosena
urho,
tuo komia suomenhevonen,
jonka lapset nykyaikana
raviratoja ravaavat,
tänään on aika toinen,
tänään

maaseutu autioituu...

maaseutu autioituu,
koska ihminen
pelkää
itseään,
ainakin ne uusavuttomat päättäjät,
jotka eivät taida
ketunpojalle morjenstaa

sodat yhdistävät...

sodat meitä yhdistävät,
pulaajat
vahvistavat,
mutta
hyvinvointi hajoittaa,
terveytemme horjuu taudittomuudesta,
sillä olemme elämämme
ensimmäisiä

nälkä...

jos nälkä loppuu,
olet mennyt,
sil
nälkä sinut elättää,
mukanani tanssittaa,
siksi
ethän rakasta minua liiaksi,
elä hetkessä tyhjennä,
ota minut
pikkuhiljaa

valkoinen orja...

ennenvanhaan sovimme
työpaikkojen pomojen kanssa
asiat selviksi,
tänään
viestimme sähköpostitse
ulkoistetun johdon kanssa,
   olemmeko
olleet liian kauan,
olemmeko
sitoutuneet liiaksi,
olemmeko
tulleet valkoiseksi orjiksi

tavallinen ihminen...

tavallisen ihmisen ei tarvitse
olla herra,
eikä herran neiti,
ei edes
seurakuntanuori,
mutta jos haluaa,
voi sielläkin askarrella,
mutta
hyödyllisempää tavalliselle ihmiselle
on
elää
jotenkuten

pois siirtyvät...

ihmist kuolevat ja syntyvät,
kukkivat ja
rupsahtavat,
aikansa viihtyvät ja
pois siirtyvät

toiset haudataan,
jotkut
naulataan,
useita ei mitenkään

saksalaiset...

saksalaiset ovat
läheisiämme,
niin venäläiset ja ruotsalaisetkin,
ovat,
mutta emme usein tapaa,
sillä meillä on toiset ystävät

riidat...

riidat syntyvät
turhuuksista,
ne syntyvät turhannälästä
ja
vääristä rajoista,
riidat syntyvät,
koska ihminen on
keskenkäynyt

meret...

meret ovat rantojen
välissä,
ne ovat valtioiden välissä,
sillä
ne ovat syviä,
eikä niillä on tuntoja
kuten järvillä,
joiden rannoilla ihmiset
saunovat,
järvillä on hyvämieli,
siellä voi onkia ja narrata ahventa,
merellä ei voi,
sillä sen rannoilla ovat valtiot

tuulilasi...

tuulilasin takaa ajetaan,
sen läpi soljuu matkat ja näkyy
määränpäät,
jos vain
lasi on puhdas,
eikä siinä ole säröjä,
sillä ne siristävät silmiä
ja vaativat
tienposkeen huilahtamaan,
tuulilasi suojaa myös
tuulelta ja tuiskulta,
hyönteisetkin kasvoistasi jäävät lasin pintaan,
jotka pyyhit pois,
niinkuin kaiken menneen

syytön...

ihminen on syytön
elämään,
hän on joutunut sijaisnäyttelijäksi,
ilon ja surun,
rakkauden ja pettymysten
näytelmään,
ihminen  hoitaa hommansa,
kunnes
toinen ihminen jatkaa,
syyttömänä näyttelee,
kunnes hänkin luovuttaa
ja
toiselle samannäköiselle roolin
luovuttaa

iso helvetti...

iso helvetti on

jumalienkin hylkäämiä,

sillä siellä

ei ole tuhmia ihmisiä,

siellä ei ole edes kilttejä lapsia,

vaan siellä

asuvat petolliset mielet,

ne mielet, jotka ostavat valtakirjan

yhteiskunnallisiin toimiin,

lypsääkseen sieltä itselleen hyvää

kuntolenkki....

hämärä laskeutuu
hiljaa,
melkein kuiskaten,
täysikuu ja tähdet koristavat
tummuvaa taivaanrantaa,
pakkanen puraisee poskipäitä

olen puolissavälin lenkkiäni,
meen rivakammin,
sillä tuntuu hyvältä
olla luontoäiteen huomassa

haapa...

käpytikanpoika nakuttaa
haavan oksankylkee,
se nakuttaa sarjan ja toisenkin,
kunnes lentoon
pyrähtää,
sillä se sai haluamansa

jänis kurkkaa tikanperään,
sen valkoinen turkki sulautuu
lumipeittoiseen ojankylkeen,
mutta nappisilmät erottuvat,
ne tikan perään katsovat, kunnes
pupu siirtyy haavan juureen,
popsii tikan tiputtamia haavan kuoria,
puputtaa tuontuosta ja mielensä
tikanpoikaa kiittää

kevät...

kevät saa rintapieleeni

muikean ilmeen,

se nostattaa

hartioitani

ja

pitkän talven taivuttamaa mieltä

  pyyhkäsen masennuksen kevätsiivouksessa,

kevennän mieltäni senverran,

että

hymyilen huomiselle,

kevätpurosille ja pajunkissoille,

nuorrunkin, vaikka tänään täytin

vuosia

unelmat...

unelmat täyttyvät, joskus jäävät,
mut
ne eivät alakkaan, ellei
niillä ole
tekemisen mieli

kadut...

kaupunki kätkee

syliinsä

yksinäisyyttä,

kadut kuljettavat kohtaloita, joita ei

luotu

kulkemaan yksinään,

   mutta nyt ne tarjoavat heille toistensa

hiljaista seuraa,

kaupunki, jossa loistavat mainosvalot

hymyilevät ja kaduttaa kohtaloita

selittäjät...

selittäjät eivät taida,

vaan osaavat

jälkikäteen,

siksi heidän jälkeensä jää tyhjää,

niin tyhjää,

ettei

jälkiä 

jää

vierailla...

menneisyyteen ei kannata
asettautua,
mutta siellä voi hetken istahtaa,
muistella ja alkujaan
aatella,
sillä
sieltä olet kotoisin,
sieltä
huomisesi aukenee

onnenjyvä...

nautit onnestas,
muttet
onnenjyvästä kylvää,
siksi onnesi
ei huomiseen vie

valhe...

jos ei ole
luottamusta,
ei ole mitään,
on vain
sanoja joilla ei totuus pysy,
eikä niillä ole mitään todellisuutta,
on vain
turhan tyhjää,
semmoista harhaa, joka ei kelpaa
valheellekkaan

eduskunta...

eduskunta on
ponnahduslauta
aineelliseen rikkauteen,
sillä sieltä herkiää vallan salaisuudet,
tän ovat huomanneet monet kiikunkaakun
olevat kansanedustajat, jotka kansanvaltaa omaksi
hyödykseen sumeilematta käyttävät

luonto...

luonto kätkee
elämän pyhimmät,
siellä on elämän avaimet,
ne syvimmät salaisuudet,
siel sammalpeitteen suojissa,
suonsilmässä ja arokukkasten
terälehdillä,
siellä missä
tuuli vaimeasti humisee,
siel mis
kuiskaten kuikan laulukin soi

kauniimmat kukat...

kauniimmat kukat talven yli
nukkuu,
mut
suviöinä kukkaan komeimpaan
kukkii,
sillä niin on luontoäitee
tahtonut
ja pohjantähdelle valat
vannonut

kuunnella...

viisas ihminen kuuntelee,
varakas
vielläkin
tarkemmin

mahtavasti...

ihminen voi elää isosti,
mutta siivosti,
ihminen voi elää mahtavasti,
mutta vaatimattomasti,
mutta voi
toisinkin

viattomat...

kaikki ihmiset ovat
olleet alkuun viattomia,
mutta sitten useimmat
ovat
maailman iloihin hurahtaneet
ja
menettäneet
viattomuutensa,
siksi he kovasti jalomielisyyttään
hymyilevät

arvokkuuttaa..

toiset ihmiset maksavat
korteilla,
jotka sisältävät
tienaamatonta arvokkuutta

uskovainen...

todellinen uskovainen on
jokaisena päivänä elävä
ihminen,
ihminen,
joka katuu tuhmuuksiaan,
välttelee niiden tekemistä, mutta
tekee niitä sivutuotteena,
sillä
jokapäiväinen elämä
on
arkista

puu...

puu on luonnon
luomaa,
teräskin,
mut siinä on pari hiukkasta
luonnon kemiaa
jonka ihminen on
kesyttänyt

luonnossa...

jos ihminen luonnossa
viihtyy,
hän
karuilla kaduillakin taitaa,
hän
myrskyisillä merillä tyynenä soutaa,
sillä
luontoäitee on hälle
elämän näyttänyt

kadut...

kadut, vaikket syvemmin,
kadut sen verran,
ettei omatuntos
soimaaa,
kadut,
mutta vain sopivan verran

kaupungin ilta...

kaupunkissa ei ole
iltaa,
joka mailleen vaipuu,
vaan kaupungissa ilta
valomereen taittuu ja kadunkulmat
unettomista kulkijoista baarien
penkkeihin kumarttuvat,
toisin on ikimetsän illassa,
siell
luontoäitee on luomansa
yöksi peitellyt

ilman sinua...

ilman sinua olisin
jotain toista,
ilman sinua moni asia olisi toisin,
mutta näin on
mulle hyvä,
sillä minun on viereesi mukavaa
asettua

ois tympeetä...

olis tympeetä jos ihminen
ois
monistettu,
ois yhtä ja samaa
päivästä toiseen,
ois
tympeetä,
mutta nyt on värikästä, kun
joka hepulla on erinimet,
ollaan eri pituisia ja levyisiä
nyt
on kivaa,
kun
ei tartte itseään jokapaikassa tuijottaa

elävät...

yhteiskunnat on
eläviä,
niin eläviä kuin sen
jokainen jäsenensä

työyhteisö...

työyhteisö on paljon,
sehän hommat tekee,
siitä isäntäkin palkkansa saa,
jos vain
työyhteisöään hyvin hoidattaa,
duunari on kaunis sana,
se sana on luonut nahkansa raskaassa
arjessa,
sen kourilla on hyvinvointia aherrettu,
niillä on
arjen pyhäpäivät pakerrettu

asiat...

asiat nytkähtävät liikkeelle
jos niitä hieman tönäsee,
sillätavalla
kopsuttelee

yötpäivät...

tavallisilla asioilla
katetaan
juhlamieliä,
niillä saadaan suupielet myös
nurinniskoin,
mutta tavalliset asiat ovat
elämän kivijalat,
joille voidaan yötpäivät rakentaa

toisinaan...

toisinaan on
helpompaa tehdä
päivänsä
aamusta iltaan
tavallisesti,
sillä silloin jää muille hetkille tilaa

politiikka...

politiikka on valitusten veisuuta,
sillä
on aina puutostautinen ilme,
se kurjuudesta vihertää,
se kateudesta kumpuaa,
mutta se ei useinkaan
hyvään vilkaise ja niistä
hyväämieltä nostattele

aikojen saatot...

nuorena ei ole eilisiä,
on vain
menemisiä,
rakkauden janoa ja punottuja
huomisia,
jotka ratkeavat jos hyvinpäin sattuvat,
nuorena
ei
asetetuta,
ne taidetaan aikojen saatossa

salamois...

jos elämässä salamois
ain,
silloin olis
virkiänä,
sil
tyynet säät makoiluttaa ja hiljaisuutta
kutoo,
eikä se sovi
mulle,
vaan tahdon elämää aistia,
vaikka ne tuntojain
puuduttais

anteeksi...

anteeksi on
sana,
jolla on
vilpittömät tunteet,
niin aidot,
ettei niitä viljellä syyttä

turhaa...

mikään ei ole turhaa,
ei joutenolokaan
ei rikkaruohot,
eivätkä
turhat sanatkaan,
sillä kaikilla on
koti,
jossa on elämää

kedonkukkanen...

ihminen on huono
keksintö,
parempi on kedonkukkanen,
sillä sille kaikki
hymyilevät

hymy...

hymyllä on mieli,
se sydämmestä pursuaa,
mutta
joskus se totutusti viristää,
mut
silloinkin hyvää mieltä tarkoittaa

kuusitoukkanen...

pieni iloinen
muukalainen istahtaa
metron penkkiin,
hänen olotilansa ei ole
kotoinen,
sillä hän on ikimetsän
metsänvartija,
kuusitoukkanen,
mutta tuli kaupunkiin teettämään
tatskan,
sillä se on ikikorvessa kuumaa hottia,
metron kyyti ei mielllytä,
tikanselässä on kotopuolessaan
tyylikkäämpää,
mut näillä mennään se tuumaa ja
yhden ulkomaalaisen näköisen viereen
istahtaa

osamaksukauppa...

mikään ei ole ilmaista,
ei edes
luontaisedut,
eivätkä arpojen voitot,
sillä elät osamaksukaupalla

luonnonlapsi...

jos asut keskustassa,
joudut varomaan,
mutta jos asut kadunkulmien
takana,
voit
huolettomemmin aatella,
   jos asut
ikimetsän korvenhaarukassa voit
olla mitä vain,
sillä
siellä olet luonnonlapsi

omantunnon ääni...

jos ihminen tuntee
osattomuutta,
hän
ajautuu taajamiin, jossa
ei omantunnon ääni soimaa,
eikä
siellä
hyvämieli kuiskaile

suunnittelukysymys...

elämä ei ole pelkästään
suunnittelukysymystä
vaikka siinä paljon joutuukin
pähkäilemään,
elämässä sattuu ja tapahtuu,
siksi ihmisen tulisi olla
taipuvainen

syliin...

olet elänyt samat hetket ja
tunteet
tuhanteen kertaan,
mutta yhä ne sinua taluttavat,
mukaansa ottavat,
ne ovat niin tuttuja, että
kotoudut helposti,
mutta aina ne yhtä intohimoiseti
syliin hyppäävät

tuumailla...

kun eniten elämä
heikottaaa,
silloin
on viisasta joutenaikaa ottaa,
istahtaa
itekseen ja tuumailla

elämä...

elämä on sanoja
ja hiljaisia aikoja,
siihen mahtuu kaikenlaista,
hymyä
ja
itkua,
muutamia tuttuja ja tuntemattomia,
joitakin,
jotka vain menevät,
mut
en välitä,
elän elämääni vaikka varpaitani
just nyt
palelee,
koska en laittanut sukkia,
sillä mulle tupsahti
kihti,
joka muistuttaa maukkaista muikuista,
olusesta ja muutenkin vauhdikkaasta eilisistä

maanantait...

maanantait ohjaavat arkeen,
pois
viikonlopun omista oloistaan,
pois
jonninjoutavista,
jotka ovat jokahikisen mieleen,
mutta onneksi maanantait laittavat
elämän oikeaan asentoon,
jolloin kuljetaan otsa kurtussa,
suupielet alaspäin,
se on arjen ime, joka viikonloppuakohden
virkistyy

sota...

sota on tyhmyyden
leikkiä,
leikkiä,
jossa
ihminen
hulluudelle antautuu

arvokas...

arvokasta on
kunniakas elämä,
sitä huominenkin
tervehtii

koulut...

ihminen on käynyt kiertokoulut,
rippikoulut ja myöhemmätkin
opinahjot,
siksi hän on tänään
tavallistakin
tyhmempi

kulkutauti...

kulkutauti ei leviä,

jos ei ole yhtään

menijää,

silloin se jää niille sijoilleen,

eikä elämää

jahtaa

villasukat...

ihmiset eivät toisiaan

tunne,

vaikka ovat

samannäköisiä,

mut

heidät pystyy erottamaan nimistä ja sukupuista,

sekä

yhteisen

isoäidin kutomista villasukista

kumartua...

ihmisen ei tarvitse
anteeksi pyytää,
vaan
kumartaa vääryydelleen,
ihminen on isoksi kasvanut
olija,
siksi
hänen täytyisi enemmän
kumartua

pakkanen hymyilee...

maailma on ihmisiä ja
puunoksia,
hiekkadyynejä ja sinitaivasta,
hieman
ikisoita ja pari muurahaista
    loput maailmasta
on
revontulia, ne näkyy ihan
ylhäällä,
siellä missä
porot jolkuttelevat,
villilohi uiskentelee,
siellä missä pakkanenkin
hymyilee

kummempi...

ei ihmisen tarvitse
kummpempia olla,
vain
itsensä ja kulkia pystyssäpäin

kasvoton...

pakkanen tuntuu ensin kasvoissa,
sillä ne ovat ainoat
suojaamattomat
kohtasi

jos kasvonsa menettää,
niitä ei pakkanenkaan
hyväile,
kasvotonta ihmistä ei elämä
kohtaa

lehmihaka....

lehmihaassa ei enää
lehmät
lypsyään odottele,
eikä siellä kuku käki,
vaan
siellä asuu muistot,
siellä muistuu eilinen,
menneet ja lapsuus

maaseutu ei ole enää
pieniä tiloja,
siellä ei savupiipuista tuprua
tuvan uuni,
tänään siellä lämmittää ilmalämpölaitteet,
ja väki lähtee
vieraalle töihin,
tänään
lehmihaassa ei ole elämää

jumalauta....

jumalauta on kirosana,

se helpottaa

heikoissa hetkissä,

mutta muuten se on kelvotonta 

seutua

on onni...

on onni elää,

katsella ja istahtaa,

on onni

katsoa sinua silmiin,

sinua, joka et turhia väistele,

en rakasta

sinua ikävästi,

en joutavasti,

vaan jokapäiväisesti

hiukkahyppiäinen...

hiukkahyppiäinen hymyilee
talipalloa nakutellessaan,
se
on uustuliainen
ja sen täytyisi keväänhelmoilla rientää
lapin salomaille,
joten se tarvitsee siipiensä suojaan
rasvaa,
tuota
elämän suolaa
     talitintit ylen katsovat,
varpushaukka kiiluvin silmin,
mut
    se niille piut paut antaa,
sillä
pian se lapin salomaille liitelee

rakastan elämää...

rakastan elämää,
sillä se on
ainut
mahdollisuuteni
pysyä hengissä

joskus on vaikeaa,
on valotonta ja puuduttavaa,
joskus kaikki
soljuu kevätpurosen lailla

nöyrtyä...

ihmisen olisi hyvä
aikaajoin nöyrtyä,
ainakin sen verran,
että
hymyilisi

kate...

unelmilla on kestävävämpi kate,
kestävämpi,
kuin
talontäyskate, joka vuotaa,
kun
takuu loppuu

tirriheiniäinen....

tirriheiniäisen poika
kopputtelee
ikkunaa,
kuten se tekee joka aamu,
kun herään

tirriheiniäisen poika on jalolintu,
se tuli erään merimiehen saattamana kotiini,
vähän vilunenhan se alkuun oli,
mutta tilasin lääkäriltä
karvankasvatus ainetta ja niinpä sillä onkin
koko lintumaailman komein turkki

tirriheiniäinen lippasi koputellessaan silmää,
sillä
se on mielissään,
kun tänään mennään
pilkille

ikikorpi...

ikikorvessa on metrin verran lunta,
siksi siellä vain isojalkaiset
jaloitella voi,
siksi he hyvinvoivat,
sillä
lumi heille turvaa suo,
    susihukkanen tienposkessa jolkuttaa,
sen nälkä oottelee,
sillä kinokset hälle esteen luo

ikikorpi on hiljaa,
niin hiljaisesti, että kaikki
toisensa kuulevat,
kuu ja tähdet valoinaan
se kevään hankikantoisia oottelee

ketunpoikanen...

ketunpoikanen mutustelee

talipötköä,

jonka tikanpojalle laitoin,

mutustelee ja nuoleskelee

viiksiään,

    tikanpoikaa harmittaa ja se

hyppäs ketun selkään ja

tämän päänuppia rupes nakuttamaan,

sitä kesti tovin,

kunnes ketunpoika luovutti

ja talipötkön jämät tikapojalle

luovutti,

     varpuspöllö hommaa tarkkaili,

mutta kumpaankaan hän ei tohtinut

torua

unelmat...

unelmilla ei ole
lopunalkua,
on vain hetkiä jolloin ne
mukaan
tulevat

kenkuttais...

elämässä on tärkeää
pysyä hengissä,
mieluimmin hyvissä voimissa,
joitta vois
kaikenlaista tuumailla,
sillointällöin mukavia aherrellakkin,
elämä
on harvojen etu,
se on lahja,
jonka niiin moni jää saamatta,
liian moni menettää,
siksi
hymy huuleen, vaikka
kenkuttais

työnantajani...

bussini penkit
täyttyvät,
lastenrattaiden paikatkin,
jokunen seisoo,
on
aikainen aamu,
jokaisella on nyt
menemistä,
illalla tulemista,
mutta yhteistä kummallekkin
reissulle on, että he
ovat työnantajiani...

nyhtästä...

köyhällä ei ole
kunnon
edusmiestä,
sillä
hältä on paha nyhtästä

nälkä...

nälkä tulee jokapäivä,
se ei tilipäiviä odota,
ei edes
välipäiviä

pedattava...

mukavuutta ei saa
jos ei halua,
sillä sekin on itselleen
pedattava

luonnollisempia...

lumipyry luo ruuhkaisassa pääkaupungissa
aamuruuhkaa,
mutta samaan aikaan tuonnenpana
suomessa
on normaali talvikeli,
samoin siellä mielenasennot ovat
luonnollisempia

annat...

kun ensin jotain itsestäsi
annat,
saat sen kyllä
takaisin,
tavalla tahi toisella

köyhyys...

köyhyys on rikkautta,
sillä silloin huomaa
pienimmätkin
elinmahdollisuudet

mahdollisuus..

eilinen kääntyi tähän hetkeen,
vääntyi ihan itsestään,
tuoden minut mukanaan
ja
tässä oon,
kahtelen ja pian toimeen tartun,
jotta
mun
huomisellekkin ois
mahdollisuus

tuomita...

ihmistä ei pidä tuomita
ihmisyyden vuoksi,
sillä silloinhan tuomari
ankarimpaan joutuisi,
vaan tekojen
vuoksi

ihastun...

en ihastu tyhjästä,
en vihasta,
enkä turhasta,
rakastun tuontuosta,
kuljen ja sopeudun,
muistelen ja ajaudun meihin

torstai...

torstai on yksi päivistä,
monista päivistä,
jotka on päivitetty,
se kuuluu viikkoon ja kuukauteen,
vuoteen ja vuosisataan
   torstaina
syödään jotain,
mutta ei maanantain lailla,
eikä
viikonlopun verran

valtionhotelli...

valtionhotelli,
jolla on historiaa
komistuu päivä päivältä,
vuosi vuodelta ja vuosisatasetkin,

luontoäitee kosken solisevan loi,
sen hurjimmilleen valjasti,
jotta ihminen siitä energiaa sais,
siit
alkoi imatran tarina, joka kosken tahdissa
yhäkin valtionhotellin parketilla soi

börssi romahdus...

markkinatalouden heikoin kohta
on sen
arvo,
jos se
romahtaa,
silloin menee paljon syyttömyyttä

13 meppiä...

suomi on kolmentoista mepin

maa,

erakoita ovat,

päivänpolitiikasta poispyyhittyjä,

heillä on hyvä palkka ja löysät

työajat,

siksi meillä menee täällä sisä-suomessa

aktiivisen 

toispuolisesti

kotka...

ihastelen liitelevää kotkaa,
ihailen sen vapautta,
sillä on kaikki tilat,
minulla vain huoneeni,
mutta meillä on
yhteinen vastustaja,
nälkä

hyvin menee...

aina ei mene huonosti,
ja sekös
mua ihmetyttää,
istahan ja itellein hymyilen,
on
pitkänpäivän ilta ja hyvätuuli on
aamusta peräisin,
hymyilen sillekkin

juna..

kun juna jätti,
olit luultavasti
myöhässä,
mutta purat harmisi
lähtijään

minuutissa...

minuutissa kerkiää
tarpeellisen,
muut ajat kuluvat
ootellessa

pieni kunta...

pieni kunta sisäänsä kääntyy,
siksi olemattomaksi nääntyy,
koska ei huomiseen kurkista
ja
tulijoita tervetulleiksi toivota

mopo...

nopeasti on enemmän,
kuin
hidas,
tahi suorastaasan maatunut,
siksi tahdon olla
nopea ja ostin mopon

puhele...

hetket eivät
ajoiksi muutu,
ellet pysähdy ja ota niitä
syliisi,
eivät ,
ellet puhele niille

sinä ja minä...

sinä ja minä,
meillä on
paljon,
elettyä ja
elämätöntä elämää,
hetkiä ja aikoja, pyhäpäivistä
aamunsarastuksiin,
sinulla ja minulla

valo...

olen joutunut moneen valoon,
hämäriin ja loistokkaisimpiin,
mutta
kuunvalossa olen eniten
viihtynyt

kuulas pakkasyö, tähdet ja
täysikuu,
narskuva lumi töppösteni
alla,
ei kiire mihinkään,
annan vain tunnelman viedä,
kuu ja varjoni vierelläin,
siint valosta oon tykännyt

kotiovi...

ilman arkea ei olisi
kotiovea,
olisi vain muiden
ovia,
ovia, joiden takana olet käymässä,
siellä olet vierastuliainen,
vaikka tuttu olisitkin

ikä....

ikä,
se on
kumma juttu,
aikanaan olin alaikäinen,
nyt
yli,
mut ain mua on naurattanut,
toisinaan mietin miten minunikäiseni
tulisi käyttäytyä,
oon
katellu muita,
mutta ei ne kiihota,
joten oon näin
vaan

jäniksenpoika...

jäniksenpoika on iloinen,
sillä nyt
on keväthankiset,
sen ensimmäiset,
mutta tutun tuntuiset

ilomielellä se ketunpoikaa
jallittaa,
lumipallolla oravanpoikaa
pommittaa,
sillä onhan kevät,
sen ensimmäinen

konkurssi...

konkurssi on uuden alku,
kun yksi aika päivättyy,
toinen alkaa,
ei sen
kummempaa

talvenpoika...

talvea ei joka maailmankolkassa
lie,
siksi siitä suomipojan täytyy
lystiä
pittää,
sillä talvenpoika on rehellisen raikas
ihminen,
jota suvaitaan
aroillakin

talvi

talvi on
kevään äiti,
se synnyttää
kevään,
siksi ihailen syvään

kuntoilu..

kuntoilu sopii
velttoilijoillekkin,
sillä se antaa
siihenkin mielenlaatuun potkua

ahkera liikkuu
jo
luonnostaan

mut kyllä se
luo elinvoimaa
mitääntekemittömillekkin,
ainakin sellaiselle
ihmiselle,
joka ei muuten
saa koipiaan venytelleeks

suutari...

suutareita ei enää
oo,
sillä
kiinalainen loi
tästäkin hienosta
ammatista tarpeettoman

tavanvuoksi...

hymyilet,
vaikka aivastit,
vaikkei se sinustakaan ollut
sen arvoista,
mutta tavanvuoksi

hymyillä voi milloinvain,
se sopii melkein tilanteeseen, kuin
tilanteeseen,
mutta hautajaisissa se lie
vähän
väkinäistä

alamainen...

herrat tykkää alistuvista mielistä,
mut
kylmää hikee heille tuottaa
uppiniskainen
alamainen

verot...

verot ovat demokraattisin
tulonjakosysteemi
ja
senvuoksi kaikki eivät
demokratiasta tykkää,
koska se hilloa muualle
lykkää

hallitusherra toiselle....

kehätiet ovat sivistyksen
pohjoista rajaa,
niiden sisäpuolella on
aktiivisia aktiivimallisia,
loppu suomesta on
loiseläjiä,
näin puhisi hallitusherra toiselle,
     samalla soitti
kakkoskotiinsa ja pyysi
tilanhoitajaa pitämään inventaarion
tuhatpäisessä
tilatossa

vihreä liike...

vihreät suojelevat
luontoa,
mutta lentokoneissa
istuvat,
mantereelta mantereelle
menevät,
luontoa suojelemaan

selittelijät...

jotkut ihmiset on luotu
selittelemään,
heille on tämä taito
luotu,
kun
tekeminen uupuu

toinen tekee, eikä
pukahda,
tekee ja kun valmiiksi saa,
hymyilee ja kiroilee,
muttei
selittele

tuomittu...

elämään tuomittu
syytön,
mutta elinikäisesti itsestään
vangittu,
katu on vankeja täynnä,
menevät ja tulevat, mutteivät mihinkään,
ovathan he
elinkautisia

tänään...

elämä ei ole koskaan valmis,
aina siihen jotain mahtuu,
sillä
elämäkin muuttuu
tänään on lämpimämpää, kuin
aikojen alussa,
   tänään ihminen
leikkauttaa hiuksensa,
ennen hän ne
keritsi, samalla, kun lampaansakkin,
    tänään
syödään herkkuruokia,
ennenvanhaan mitä
kiinni saatiin

kilometritaksa...

kilometritaksalla

toimiva joukkoliikenne

on hymyilevämpää,

siinä isäntä ja renki

asiakasta yhteistuumin

palvelee

yksinhallitsija....

ennenvanhaan oli 

yksihallitsija jolla oli

paljon

marionetteja vierellään,

tänäpäivänä 

demokratian kukkasessa on sama

loistottomuus

aamut...

aamussa on alun tuntua,
mutta tuttua se
on,
ainakin vanhemmille,
mut
aina tuntuu, kuin uudesti syntyis

aamut ovat kylläkin samanlaisia hetkiä
kuin muutkin,
yöt ja niiden illat,
aamut ja varhaisemmatkin,
aamuksi
ne
tulevat,
kun joutuu heräämään

irtokoira...

ihminen, joka elää toisten kautta
on
yksinäinen ja erakoksi hän
ajautuu,
jos yksin jää,
hän onkuin
irtokoira ilman
isäntää

joskus..

joskus hommat onnistuu
tuosta vaan,
tänään ei sitten
millään,
lopetan ne tähän paikkaan ja meen
maaten,
jospa huomenissa hommatkin
oikenis

sadut...

sadut ovat totta,
ne ovat hetkiä, joissa
lapsi nukahtaa,
niin totta,
että hän hymyillen unimaille
makoisille
nukahtaa

kateuden käsi..

aina ei kannata voittaa,
usein jäännöspaikat
ovat
voittajan bodiumia,
sillä sinne ei yllä kateuden käsi

juoksemalla...

juoksemalla vain ravihevonen
voittaa,
ihmisen ei kannata,
sillä siihen viimein
läkähtyy ja aikansa pysähtyy,
ihmisen kannattaa katsella,
pikkasen siirtyä ja uudelleen
katsoa

onkipoika...

onkipojalla on tyyni mieli,
kuten lumpeenlehden
päällä makoilevalla
vesisirkallakin,
heillä on aikaa,
jotka ovat unelmien täyttämiä

varis...

kuusen latvassa keinuttelee
varis,
sieltä se seutukuntaa
tarkkailee,
välillä nauraa räkättää,
mutta useimmin pitää
nokkansa kiinni,
sillä hällä on infulenssa,
jonka se sai talipallosta, jota
nakuttelivat talitiaiset,
nuo
pikku pirulaiset

iltapäiväruuhka...

iltapäiväruuhkassa on
monella kotimatka
mielessään,
jotkut kaupan kautta,
toiset jonkun muun,
mutta kotioven lukkopesä kaikkien
avainta miellyttää

esimies...

esimieheksi pääsee, kun
tarpeeksi haluaaa,
usein sinne kipittelevät sellaiset
ihmiset,
joilta jotain puuttuu,
tunneälyä,
sitä ei halpahallien käytävillä myydä,
sitä ei opetella, vaan se on
sisäsyntyistä

totuus...

totuus on valheen sisusta,
kaikki on valhetta
ja
sen sisustaa

höperö...

vanhanakin voi syntyä
oon
nähnyt semmoisen hemmon,
mutta useimmin ihminen
nuortuu vanhetessaan
ja
viimein on ihan
höperö

katala kelmi...

täytyy olla hienovarainen
rosmo,
jotta
pärjäis,
tiirikkamiehet ja katalat petollliset
ovat eilispäivää,
siksi en nettiä avaa,
enkä
puhelimeen vastaile,
sillä siellä vaanii
katala kelmi

vanhuus...

vanhuus on
kelopuu,
sitkus ja tuulessa taipumaton,
sitä saa koputtaa ja sen kanssa voi
juttua lasketella,
sillä niin on
vanhuuden viisas puu

sumuinen ilma..

sumuinen ilma,
ihmiset kulkevat, eikä
heistä hymyäkään jää,
arkipäivä  ja on kiirehdittävä
ennen kevättä jolloin sumukin
hälvenee

arvokas...

arvokasta ei ole
rikkaus,
arvokkainta on
avaramieli...

puilla paljailla...

kun olet puilla paljailla,
huomaat
tärkeimmät,
silloin näet syvemmin

rotta ja kärpänen...

rotan selässä
ratsastaa
kärpänen,
muut väistävät,
kun he tulevat

he kipittävät pikaruokalaan,
autokaistalla ventttaavat,
jotta vuoronsa tulisi

viimein on heidän hukinsa,
kärpänen tilaa rikkalapiollisen
murusia,
rotta tilaa lattialle tipahtaneet
ranskalaiset

tuotteet tulevat, kuten ennenkin,
nopeasti ja palvelumyönteisyyttä
tuoksuen

desimaalipilkku...

maaseudulla oleva mökki
kestää satoja vuosia,
kaupungissa se
homehtuu
hetkessä

maaseudulla ihminen ensiksi syntyi,
sitten vasta kaupunkiin
kurkisti ja jäi
nalkkiin

maaseudulla hullullakin on nimellisarvo
mutta
desimaalipilkulla ei ole mitään merkitystä

veronmaksajat...

tulevaisuudessa ei ole
veronmaksajia,
silloin on
ykstyisyrittäjiä,
jotka eivät maksa veroja,
he investoivat,
eivätkä tarvitse verovaroin tuottejua
yhteiskuntapalveluja,
sillä yhteiskuntaakaan ei ole,
on vain
tuotantotilaa,
jossa
operoidaan

tulevaisuudessa ei ole
verovaroin kustannettua
uima-allasta,
ei
ilmaisia sotea,
vaan kaikilla on markkinoiden
luomat käyttäjämaksut

tulevaisuudessa ei ole ilmaispalveluiden
käyttäjiäkään,
sillä jokainen ahertaa tarpeittensa vuoksi

urpo...

urpo on nostoturikuski,
kurkinosturin,
hän istuu hyvin korkealla ja
sieltä vipujaan kääntelee

urpo on tiukka ukko,
joskus pelkään, että hän
tiputtaa elementtiseinän
päälleni,
joka ohjaan maantasalta
kuormien sijoitteluja

urpo ja minä olemme kavereita,
onneksi

aktiivimallisesti...

ajelen aktiivimallisesti,
kilometrejä tulee,
autot saastuttavat,
kuluja on,
kuluja on kaikille,
aktiivisesti,
mutta olen kiitollinen, että on
töitä pääkaupungissa ja koti maaseudulla,
siellä missä perhekkin,
luonto ja harrastukset,
menneisyys ja ehkä tulevaisuuskin,
mutta se onkin tämän yhtälön heikoin lenkki,
tulevaisuus,
haluaako hallituksemme pitää koko maan
asuttuna?

en enempiä mieti,
kurvaan kotipihaan, jossa ressu iloisesti
tervehtii

parkkaan...

parkkaan petäjäpuuta,
parkkaan ja teen siitä
aittani kattohirttä,
parkkaan toisenkin,
mutta
samalla aattelen entisajan
metsätyömiehiä,
jotka aamusta iltaan ahersivat,
parkkaan,
rivakammin parkkaan, sillä haluan
heille kunnioitusta
kumartaa

alkukantainen elämä...

alkukantainen elämä
ei nykyihmistä
kiehdo,
sillä
siellä on paljon käsittämätöntä,
raakuutta ja kuoleman kerjuuta

kevytjänis...

lumipyry sekoittaa

liikennettä,

on liukasta,

kylmää ja kireinen mieli,

onhan kiireinen aamuruuhka,

mutta 

huuhkajaa ei tunelmat vaivaa,

se nukkuu

kampin komeimmassa logossa,

siellä se sulattelee kevytjänistä

asiat syntyvät...

asiat syntyvät,
ei niitä insinööri keksi,
eikä
tyhmä
hoksaa,
sillä ne elävät, hitosti menevät

ainutkertaista...

elämä on
ainutkertaista,
joten
käsittele hyvin

sote...

sote ja maakuntauudistus

hyvä juttu ihmiselle

ja

alan toimijoille

eiks silloin ole

hyvä,

kun kaikki tykkää?

loiset...

ihmisen sisässä on

biljoonittain

loisia,

he pitävät meidät kasassa,

tappavat vihollistauteja senkun kerkiävät,

    hoitavat ja parsivat

tulehtuneita kohtia,

mutta, kun aika on,

silloin

he saavat ylivallan ja ihmisestä jää vain

viisauden hammas,

sillä eiväthän loiset niin tyhmiä oo, että

ihmisen viisautta nauttisivat

pilkkijä...

pilkkijät ovat joutomiehiä,
heidät on
työ
hylännyt,
sillä nämähän yötpäivät
pilkkivät

olumpialaiset...

olumpialaiset eivät ole

rehellisten ihmisten

näyttämö,

sillä

siellä pikkuvilperit mitalia jahtaavat,

konnankoukkuja toisilleen punovat

ja

sitten viellä

palkintopallilla

vienosti hymyilevät

savonlinna...

savonlinnalla on enemmän
rantaviivaa, kun
espanjalla,
joen kyllä siellä kehtaa
oopperaroita laulella

vauras...

vauras jäänyt paljosta pois,
hän ei tunne nälän tunnetta,
tuota elämän janoisinta tunnetta,
joka pitää sutjakkaana,
   ihonsakkin uutta elämän kiiltää,
mutta ennenkaikkea nälkäinen on
yhteiskuntavalpas,
kuntaas varakasta yötpäivät
närästää ja hän unissaankin
kuvittelee, että joku hältä varastaa

kilikilitauti...

tasajalkaa hyppivät semmoiset
aikuiset,
joilla on
kilikilitauti

ihmisoikeudet...

ihmisellä on perusoikeudet,
mutta paremmat on
muurahaisilla,
niillä on luontoäiteen varjelus
suojanaan,
ken niitä loukkaa, hän
hyväntieltä
umpikujaan ummehtuu

börssiromahdus...

ihmiset joilla on

paljon massii,

ovat lirissä,

sillä trumpin valtakunnassa alkoi

vallankumous,

börssiromahdus

ensin tuo katala lama vie

rikkaat tyhjiksi,

sitten köyhät ja

viimein aidot köyhät

erilaiset...

ilta ja aamu,

päivä ja iltapäivä tuntuvat

erillaisilta,

kun kaamos koskettaa,

silloin, kun pakkanen nyhtää sinusta

lämmön,

silloin, kun

nautit riekonrintaa revontulien loisteessa,

silloin 

ymmärtäjä...

ihminen kaipaa
ymmärtäjää,
semmoista kuulijaa, joka kuuntelee,
vaikka
puolestasi itkisi

vuorotyö..

on myöhä,
herään,
siksi olen aikaisin liikkeellä,
olenhan
aamuyön tekijä

unirytmini ovat
vuorotyöläisen
luontaisetuja

kahdeksan kertaa kolme
on
vuorokausi,
sen tunnen luissa ja ytimissäni

arkipäivät...

arkipäivillä elämä
kesyytetään,
arjenharmaudella pyhäpäivät
vietetään,
muut ajat
jouten vaan

veltomman tahti...

minut on opetettu tekemään
työni hyvin,
niin hyvin,
että
siitä tykkään itsekkin,
mutta nyt on ajat toisin,
nyt tehdään suurinpiirtein
ja
hommat tehdään veltomman tahdilla

nuoruudessa...

nuoruudessa on kaikki
valmista,
vain
tekeminen puuttuu,
vanhana on talo tehty,
muttei ei enää elämää

tyhjää...

meen, vaikka olen tyhjää,
kuljen varjon saattamana,
iloni kuihtui,
eikä hyvästellyt,
katson tulevaan, mutten kauaksi nää,
aistin vain
tyhjää,
jota varjoni tukee

bussikuski...

bussikuskilla on monta lähtöä,
linjat alkavat ja loppuvat
ja
niitä mahtuu työvuoroon
monta,
niin monta,
että viimeisen lähdön jälkeen
ei jaksais yhtään
kytkintä nostaja

päätään aukoa...

demokratiassa on
mahdollisuuksia,
sillä on elämää ylläpitäviä
taipumuksia,
toisinkuin
toisenmoisissa,
jossa harvat saavat päätään
aukoa