kedon kukkanen...

kedon kukkasessa
perhonen
levähtää,
siin samassa se
kauneutta kierrättää,
kedon kukkanen on hennonoloiunen,
mut
sen juuret ovat iänikuiset

verot...

ahkerat tienaavat ja veroja maksavat,
veroja,
joilla yhteiskunta ylläpidetään,
siispä
ole kateellinen vain sen verran,
että
itsekkin siihen pystyisit

sirkus...

sirkus on hauska paikka,
niin kiva,
et
siellä
viihtyy viimeiselle minuutille

kerrostalo..

kerrostalossa on monta
ikkunaa,
ruutujen takana on
ihmisiä ja heidän lemmikkejä,
mutta on myös tyhjiä
mieliä,
jotka ovat eläneet elämänsä
loppuun,
eivätkä jaksa tulla ulos

aamuruuhka...

aamuruuhkassa ihmiset
värjöttelevät,
he haluavat olla lähellä
toisiaan,
vaikka keskisormella
toisiaan tervehtivätkin

lapamato...

lauttasaaressa on kihomatoja,
näin kertoili lapsi toiselle,
hitsi,
niistä tuli lapamato mieleen,
se on
semmoinen venkula suolistossa,
että
taatusti laihtuu

riiata...

linnuilla on keväällä
puolisot,
joillakin viellä syksylläkin,
mutta
talventullen susipareina liitävät
kaukomaille lämpöisille
   ihminen lämmittelee
mieluusti vakinaisen kanssa
kesät talvet,
sillä jatkuva riiaaminen käy voimille

hetki ei kestä...

hetki ei kestä enempää,

vain

aikansa,

juuri sen verran,

jonka se tarvitsee,

juuri sinun verran

uusavuton...

ihminen on uuvutettu
uusavuttomaksi,
ihan kelvottomaksi silitelty,
toisin oli ennen,
silloin ei tiedetty mistään mittää,
mut
toimeen tultiin

verotiedot...

vertotiedot kertovat kylmää
tosiasiaa,
rutiköyhät ja tosirikkaat
nauttivat
tulonsiirroista,
keskituloinen yrittää jaksaa

mummonmökki-...

enää ei ole mummonmökkiä
maaseudulla,
siellä pihakoivun vieressä,
jossa pikkuinen saunamökki
lapsiaan varten lämpiää,
enää ei vastaleivotun pullan tuoksu
herätä
ketunpoikaa päivätirsoilta,
sillä tänään mummot
ovat kaupungin hoitoloissa,
käyät ostamassa nisunsa
lähikaupasta ja ketunpoikakin on
hienohelmaisen rouvan kauluksessa

mutkaton...

jos kaikki olisivat omalaisiaan,
eivätkä
toisenlaisiaan,
elämä olisi mutkattomampaa

ketunpoikanen...

ketunpoikanen heräsi varhain,
sillä
se menee tuulastamaan,
yksin,
vaikka ilves tyrkyttti itseään mukaan,
mutta ei tämän kanssa voi kalastaa,
se pitää niin eläimellistä ääntä,
että kuukin pilveen piilottuu ja kalat toiselle lahdelle
karkottuu,
    ei ,ei hän ei ota tuota
viiksiään vahaavaa viirusilmää matkaan,
vaan
menee ihtenänsä,
ottaa atraimen ja kulkeutuu
lahden apajoille,
kalapaikoille antoisille
 

otsakurtussa...

kuljet aamussas
otsakurtussa,
meet ja tuut,
olet ohjelmoitu,
vaikket sitäkään
tunne,
   katsohan pientä lasta,
silloin näet mitä
sinulta
puuttuu

kalastaja...

kalastajan ammatti on luonnollisinta
työtä,
siinä
luonto poskipäillään ja
sormenpäillään
verkkoja kokee,
siin kuulet aamun,
kuikan laulun ja syysmyrskyn
jumalattomat vihat,
sil
kalastaja on lähinnä
luojaa,
hällähän on sinitaivas yllänsä,
allansa veden sini

mielipidehalvaantuneet...

ihmiset ovat mielipidehalvaantuneita,
heiltä on nyhdetty
sanomisen ilo,
se entisaikainen rolliakan jano,
tänään ihmiset ovat
valmiiksi sanoitettuja,
tänään
ei kuule
poikittaista sanaa

into...

kun ihmisiltä otetaan into

pois,

silloin on vain matalaotsaisia

alamaisia,

tunnottomia päättäjiä,

yhden ja kahden viisaan herran

vedätettäminä

yrityselämä tarvitsee

intoa ja enemmänkin,

siksi siellä

intoa ruokitaan

aamu...

aamu ennen auringonnousua,
on
tyyntä,
vasta auringon herättyä
hirmujumala herää ja antaa
tuulenviimansa hurjana puhaltaa
   aamu, ennen
hirmujumalan heräämistä on
samanlaista aikaa,
kuin maailman alussa,
silloin oli ain tyyntä,
vain sinitaivaalla pohjantähti
ja
kuiskaus huomiselta

kananpoika...

ilta unettaa
kananpoikaa, siksi se orreellaan
torkkuu,
heltta helakan munasena
toista silmää peittää,
   kukko jöötä orrellaan pitää,
siksi
kananpoika ei helttaansa
toiselle silmälle huiskauta

odotukset...

jos et odota mitään,
miten voit kadottaakkaan?

toiset elävät elämänsä alusta
loppuun,
heille ei tapahdu mitään,
eivätkä he ole pettyneitä,
kun mitään ei ole tapahtunutkaan

jotkut vetävät satanen lasissa,
kaatuvat ja pettyvät tuontuosta,
mutta aina jaksavat ja maksavat

into...

ihminen oppii nopiasti,

niin nopiasti,

kuinvain into sallii,

   sillä into se ihmistä koossa

pitää,

innoton ihminen ei ota mitään

vastaan,

ei edes

hymyä

vaisto...

vaistojen varassa
säikkyy,
sillä ne vaaroista varoittaa,
ikävyyksistä
tiedottaa,
ilman tätä tunnetta ei
elämän ensimmäinenkään ihminen
olisi eevaansa kosinut

metsä...

Metsässä on elämä,
siellä on sekin elämä,
joka kuolee ja juuri se pitää
meitä
elossa

ketunpoikanen...

ketunpoikasta ramasee,
sen äitee laittoi pojan siivoamaan,
siin luutattiin lattiat,
pyyhittiin ikkunakolot ja nuohottiin
räppänät,
siin kannettiin vanhat pehmukkeet
ilveksen retaleelle
joka tykkää majailla toisten hajuissa,.
siksi haiseekin rankkitynnöriltä,
melkein märänneeltä silliltä

ketunpoikasta ramasee,
mut sen on nyt hyvä
painaa päänsä sammaltyynylle ja
kietoa komia häntänsä
leukansa alle,

bussikuski...

bussikuskiksi tullaan ihan sattumalta,
mennään vaan
kursseille ja ajellaan siellä
ammattiylpeys,
niin a vot
kyl
ihmiset kyytiä saa

ihmisiksi...

ihminen tarvitsee toista,
ei ihan samanmoista,
mutta,
kunhan ihmisiksi on,
silloin yhteiselämä
jotenkin voi

aamusta iltaan...

aamusta iltaan ihminen ahertaa,
toiset yötämyöten,
siit
hän elonsa kustantaa ja huvinsa kuittaa,
jos jotain jää,
sen
perijöilleen lahjoittaa

sisäilmasairaudet...

julkiset rakennukset sairastuttavat,
mut hio hei,
YHTEISKUNNALLA huolta ei,
tämä
on ilkiä juttu hei...

selvä juttu...

elämä on ihan selvä juttu,
ei siinä tarvita suuria,
senkun vaan
tekee suurinpiirtein oikein,
ei ärsyttele brimitiivisiä ihmisiä,
eikä ainakaan
naapuria,
niin suht koht
elämä rullaa

ihmisen arvo..

jokainen ihminen on jonkin
arvoinen,
huonoin arvo sillä,
joka ei
itseään
arvosta

kuihtunut nunna ei nykytyttöjen
tulevaisuuden haaveissa lie
etunenässä,
mutta
kuihtunut nunna on onnellinen,
sillä hän on saanut
valita

uskovaisten maa...

suomi on uskovaisten
maa,
sillä
täällä perkeleet huutaa, kun
suota kuokitaan,
jokapäivä mökkiään kohennellaan
ja
viinaksia
sillointällöin
naukkaillaan

LIPOA...

nuoren ihmisen täytyy
kokea,
nähdä ja täysillä elää,
jotta VANHUKSENA VOI
SUUPIELIääN LIPOA

jokapäiväistä...

elämä on jokapäiväistä,
siitä on
paha jättää yhtäkään
välistä

sylkäsi...

kerjäläistyttö hymyili
itkusin silmin,
kun
hänen jaloilleen sylki hieno rouva,
jonka kauluksessa oli komia Ketunhäntä
ja
koko takki oli jalorotuisista
ketunnahjoista kudottu,
oikein taiteellisesti
sommiteltu

siat pellossa...

ihmisiä ei enää kasvateta,
vaan
he syntyvät kuin sienet
sateella ja kasvavat,
kuin siat
pellossa,
luonnonkukkasia talloen

kaunis päivä...

mennyt on eilistä,
silloin minäkin synnyin,
tänään on kaunis päivä,
niin silloinkin

jolkuttelevat...

aika muuttuu,
ennen irtomirrit juoksentelivat,
koiratkin jolkuttekivat
pitkin kylän raitteja,
nyt
valkoposkihanhet,
jotka oikein joukolla tienoot
vallanneet

ihminen...

ihminen on syntynyt
ajatuksesta,
joka ei toteutunut...

hurahtanut uskovainen...

hurahtaneen uskovaisen erottaa
epärehellisyyden helvetistä
hetimiten,
sillä
hänhän johtaa
orkesteria,
hän on juuri se hemmo,
joka vähempiosaisesta
elää

kehätiet...

kehätiet ovat täynnä autoilijoita,
sillä he oikovat
hyber-marketteihin,
ostoksille

kivijalkakaupoissa ei ole
enää
vessojakaan omistajilleen,
sillä
kaupunkisuunnittelu virasto
kielsi ne,
luonnonsuojelusyistä

aarniometsä...

yönjälkeinen aarniometsä,
nukahtaa,
päivän ajaksi levähtää,
sillä yö on sen aikaa,
silloin luonnon arimmat leikkivät,
silloin
sammaleista päivänvaloon tulevat
luomakunnan iänikuisemmat,
    silmuhillurit,
jotka eivät ihmiskunnan
päivänvaloa viitsi katsella

ruuhkabussissa...

ei ihminen sen parempi oo,
jos hän ruuhkabussissa
penkin vanhukselle suo,
vain
hyväkäytöksinen

espoon aarre....

espoossa elää pyhäkukka,
sen istutti
kaarle kustaa ja
kasvattivanhemmat sitä
sitkeästi hoitelivat,
nyt siitä huolehtii
kuka ehtii

säntillisyys...

säntillisyys ei kuulu
kaikkien ihmisten
hyvinvointi varustukseen,
vaan
he haluavat varastaa
toisten aikaa

ruma sana...

ruma sana
kuuluu uskovaisen suusta,
hyvät ja vaatimattomat lauseet
loihtii
elämäänsä
etsivä

tekojumala...

ihminen on
jumalaton riitelijä,
saatanallinen valehtelija
ja
tekopyhän tekojumalan
välinpitämättömän panoretken
tulos

toisen kautta...

ihmisen ei tulisi elää
toisen kautta,
sillä
onhan heillä
omat vaatteetkin

viimein...

mitä lähemmäksi sinua
tulin,
sitä kauemmaksi
ajauduin ja lopulta
tiemme erkanivat,
viimein
meistä
jäi jäljelle muistot,
jotka nekään eivät kohdanneet

palveluammatti...

palveluammattiin synnytään,
palvellen,
muttei
vasten tahtoaan,
vaan se tahtoo sisäsyntyisen
mielen,
sitä ei opita kouluissa,
vaan se syntyy itsessään

toisinaan...

näen paljon ihmisiä,
tunnet heidän tuoksunsa,
joskus olen kalman kalpea,
toisinaan punastelen,
jotkut herättävät enemmänkin tunteita,
toiset vaan menevät tulevat
ja
se on
hyvä

vaivihkaa...

ihminen on melkein kaikkea
mitä
kuvitella saattaa,
toiset sitä
häpeilemättömästi,
toiset
vaivihkaat

historia...

historia on totta ja eletty,
mutta sen uudelleen eläminen
on kuvitelmia,
tuskanhiettä tarinoitua,
sillä
aika armahtaa

unelmoi...

kaikki ihmiset eivät ole
syntyneet
onnellisten tähtien alusmailla,
mutta kaikki olemme
kuun unelmissa,
siksi se täydenkuun aikaan
kulkuamme varjostaa,
hyvinmielin kuvastaa

luottamusmies...

luottamusmies on työyhteisön
luotettu,
hän kahtapuolta tasoittelee,
häneen kahdenpuolen luotetaan
hän on hyvän työyhteisön
omatunto

aloillaan...

ihmisiää pidetään aloillaan,
asuttamalla,

enenvanhaan pientilallisina,
suurimpinakin,

nyttemmin
asuntovelallisena,
suurempinakin

aika...

aika ei myöhästele,
vain  sinä

keksii...

ihminen keksii vaikka mitä,

alkuaikoina kaiken,

nyttemmin

niitä

hienosäätää

haavat...

ihmisillä on haavoja,
ulkoisia ja
syvempiä,
toiset paranevat,
toiset vuotavat,
siksi ihminen varjopuolena kulkee

ketunpoikanen...

ketunpoikanen on iloisella
tuulella,
sillä sen isoisä kiikuttee häntä,
kiikuttelee semmoisella keinulla, joka pyörii ympäri,
jumatsuikka siinä häntä
tuulettuu

ketunpojajan isoisä on hänen näköisensä,
niin mummi usein toistelee ja kyllä hän
sen on itsekkin huomannut ja sen, että
heitä kiinnostaa samat asiat,
kuten keinumiset  ja kettutytöt

kun ihminen syntyy...

kun ihminen syntyy,
hän siinä silmänräpyksessä
päättää tulla
suurmieheksi,
kun  kuolee,
hän ei päätä mitään

tunnontuskia...

kaunis ihminen loistaa,
sillä hänen mielensä
on
kevyt,
hän ei sinne ole kasannut
tunnontuskia

ryyppääminen...

urakalla ryyppääminen on miesten
hommaa,
se vaatii kuntopohjaa,
sillä keskenkuntoisena
moni
sammuu

pulloautomaatilla...

maanantaiaamuna on raukiaa,
ihmiset menevät ja tulevat,
syysharmaus näkyy
menemisen tulemisissa,
mutta pulloautomaatilla on
iloista elämää,
sillä
romanialaiset kerjäläiset ovat oppineet
sanan:
pantti,
ja niinpä säkkikaupalla he pullonpalautusaatomaatilla
businesta tekevät,
lykkään omani yhdelle rouvalle ja hänen
silmänsä loistavat syvältä ja se sai
minunkin maanantaiaamuni mukavustumaan

kirpputori...

mirpputorilla on paljon

elettyä elämää

ja yhäkin se

elää

halajaa,

ostin peilin,

satavuotiaan peilin,

siitä näen sinne saakka

varjoisat...

suoraa tietä onneen ei missään
lie,
vaan se kiertelee
elonpolkujen kapeimpia
kujia,
niitä varjoisia
puolia,
joista se voimansa ammentaa,
sydämmenrakkaudella vahvistuu

rahasuku...

rahasukujen elämä on
köyhää ja verhottuja
salaisuuksia,
sillä raha painaa ain
mieltä
rahalla ei ole kenenkään nimeä,
mutta sillä on sormenjäljet
jokaisesta käyttäjästä ja siksi se
tunnistaa ja mielet viimein
kuristaa

ketunpoika...

ketunpoikasta väsyttää,

sillä 

vikkeläkinttuinen jänöjussi eksytti sen

suolammen takametsiin ja kaikenkukkuraksi

metsänkuningas taputti jänölle,

voi sitä tuskaa ja alakuloa minkä

revonpoikaa kohtasi,

kun se häntä jalkojensa välissä

pesäkotoonsa allapäin jolkutteli

jokainen päivä...

jokainen päivä antaa mahdollisuuden,
se saattaa myös viedä
ainoankin,
siksi
on vain hyvin herättävä,
aamulle kumartaa ja kohtalolleen
syvempään

elielin piirtämä...

asemalle kertyy aina
ruuhkaa,
vaikka junat tullenmenneet ja
on myöhäinen yö,
kertyy,
koska asema on
elielin piirustelema

Suutuspäissään...

`suutuspäissään tulee
sanotuksi sanoja, jotka
lauhkena jäisivät sanomatta,
mutta
enhän turhaan suutahtanut,
enkä
kevyesti lauhtunut

kunnan verot...

`
toiset kunnat veroja
laskentelee,
toiset nostattelee,
siin on kuntakentillä
varojen veroja,
muutamat sentit vaalirahaa,
toiset mokomat
valtaakin halvempaa

sateinen sunnuntai...

sateinen sunnuntai,
joka kääntyy maanantain puolelle,
katuvalot heiluvat,
kun myrskytuuli niitä keinuttaa,
lokki ei luovuta,
se nakkarin räystäällä
lihapiirakan jämiä kyttäilee

odotan lähtöaikaani,
kello käy hitaasti,
vaikka
aamulla siirryttiin talviaikaan

helsinki on joillekkin koti,
minulle työmaisemaa,
mun koti
on
nyystölässä,
jossa
ei lokki venttaa
lihiksiä

eilinen...

eilinen on nukuttu pois,
on tämän päivän aika,
joka sekin saa saman
kohtalon, kunhan kerkiää

elämää ei voi elää yhtäpötköö,
sillä silloin jäisivät eiliset pois

eiliset ovat tärkeitä
huomisille,
sillä ne lanaavat tietä

haravoi...

yöllä aistii päivää
enemmän,
sillä
pimeys lähentää,
eikä
päivänpaiste kohota mieltä,
eikä katse taivaanrantoja haravoi

itsenänsä...

ihmisen on helpointa olla
itsenänsä,
mut hän
usein muuksi itsensä
taivuttaa

mieli

elämä on
hedelmällinen
mieli

dinosaurus...

ihminen syntyi,
kun dinosaus sukupuuttoon kuol
ja
kanaksi valmistautui,
silloin ihminen syntyi ja kananmunia
ravinnokseen keitteli,
josta hän kehittyi tämänpäivän
näköiseksi,
mut
valitettavasti dinon
näköiseks

ajatus...`

`ajatus e ole teonsana,
eikä se aio ikinä
työllistyäkkään,
sillä silloin se hairahtuu,
ajatuksissaan viottuu

kiire...

kiirellä on se luontaisetu,
ettei se
joutavia
mieti

huokastaan...

sunnuntaisin huokastaan,
viikonloppu takana,
kalpea maanantai edessä

mustaruusu...

mustaruusu on
lesken väri,
mustan lesken,
tapetun lemmen ja
herranperkeleen mieli kukkanen,
niitä kasvaa
uskontojen ristiriidoissa,
siellä missä ihmismieli elää yhäkin
uskonpuhdistusta

kremlin muuri...

kremlin muuriin on haudattu
monta suomalaista
valtiomiestä,
mutta vain
yksi nimetty

seitsemän katovuotta...

seitsemän katovuotta parantaa
siemenen sydäntä,
se avarruttaa ihmisen
mieltä,
sillä olemme ylilihavoituneet
turhaimaisuuteemme

hallitus kaatuu...

hallitus kaatuu,
tai se
kaadetaan,
sillä siniset tahtovat
jytkyn,
timo soinin
jytkyn,
joka tekee soininista jälleen
potran pojan
ja sipilä lähtee ajeleen lentsikalla,
johon rinne tankkaa
menovettä pidemmällekkin matkalle,
mutta
orpo vain hymyilee

tuet...

yhteiskunta elää

tuilla,

niilläpä juuri

tuettu ei elätä itseään,

siispä hän valtion kassaan

kätensä survasee,

sillä kassassa on

yhteistä hyvää,

heidän hyvää

yle...

radiosta kuuluu vain miettistä ja
turusta ja kaija koota,
ja
mä
kuuntelen

kun olin lapsi...

kun olin lapsi,
niin silloin sitä olin,
en teeskennellyt ja mielistellyt,
kuin vanhimmillein,
nyt
joutuu joka
ikkunaan hymyilemään

lopullinen onni...

lopullinen onni on
pettymysten
jälkeen

erakko...

erakko voi olla viisaan etevä,

suorastaan nerojen nero,

mutta siitä on hyötyä

vain

hälle itselleen,

siksi todelliset nerot seurustelevat

ympäristönsä kanssa,

ammentavat siitä

viisaudet ja jakavat niitä

silmästä silmään

mummot...

kaikki mummot asuvat
maaseudun mökissään,
muut
vanhemmat naiset
missä vain

tarkkaillaan...

normaalisti ihmisiä tarkkaillaan,
mutta
korvamerkitsemätöntä
ei,
sillä he eivät sovi
kaavakkeisiin

susi ei syö ihmistä......

ei susi ihmistä syö,
sillä ihmisessä on
lääkeaineita

susiemo opasti lapsiaan
ruuan hankinnassa,
erioten se teroitti kiiluvasilmäisille
pennuilleen, että ihminen on niin
kyllästetty myrkyillä,
ettei heitä kannata syödä,
sikakin on siinä ja siinä,
sillä tähän on pumpattu
antiooppia,
muut
tuotantoeläimet kelpaavat vain
kuolemannälän vallitessa

yö-juna...

yö-junalla helsingistä pohjoiseen
näkee koko kauniin
suomen,
kylät menevät,
taajamien valot ja
järvien selät jäävät,
  viimein
rovaniemi saapuu,
lähden takaisin,
päivän valossa

keskittäminen...

keskittäminen tuo
synegrisiä etuja,
siispä kaikki yhteen paikkaan
asutettakoon,
sillä yksi kerrostalo vetää tuhat
tyyppiä,
jotka käyttävät yhtä saunaa
puolisen tuntia kerrallaan,
eikä se  tarvitse valokaapeleita maakunnan vertaa,
sillä yhden roikan varassa tuo
kerrostalollinen valostuu

enemmistö...

enemmistö määrää,
    enemmistöltä leikataan,
sillä ollaanhan
demokraattinen yhteiskunta,
vähemmistö tyytykööt
enemmistön tahtoon
ja
useimmiten niin tekevätkin

tavallinen ihminen...

tavallinen ihminen
pitää
yhteiskuntaa pystyssä,
     tavallisia ihmisiä ovat kaikki,
ne
ylenmäärin rikkaat ja alimmat köyhätkin,
sillä jokaisella on osansa,
tavallisen ihmisen
osa

iloinen itäsuomi...

iloinen itäsuomi
kuutostietä vie,
siellä karjalainen mieli hyvin voi,
siksikin itäaurinko ensiksi huomenet suo

tyynimeri...

ihminen on luotu elämään
vaihtuvissa
tuulissa,
myrskysäissä ja tyynellämerellä,
mut
sinne on monta matkaa

pikaruoka...

lämmitän pikaruokaa,
hiukoo,
laitan mikroon,
kun mulla ei oo
tuvan uunii,

oon nopiasti elävä,
joten mun ei kannata
haudutella eväitäni,
mut

vapaapäivinä lämmitä uunin,
laitan sinne lihapotin muhimaan,
leivon karjalanpiirakat
rapsakkaat,
kirnuan voin ja alustan ruisleipätaikinan,
tuvan uunissain
ja
elän
hitaammin

talviaika...

talviaikaan astuttaessa saa
nukahtaa tunnin
pidempään,
ei paha,
eikä sekään, kun keväällä on
velat
maksettava,
onhan silloin uuden ajan silmukat

asfaltoitu katu..

asfaltoitu katu

on tunnoton,

matokin joka sitä ylittää

tietää sen olevan helvitin tie,

sillä pian lokin nokka sen vie,

katu kuljettaa ihmisiä,

mennen tullen,

mutta heilläkin on

madon kohtalo,

sillä

elämä vie

linja-autovarikko...

linja-autovarikko hiljenee,
on aamu ja
kaupunki herää ,
varikolle jäävät kaksi vanhempaa
kulkijaa,
ne ovat varalla, sillä eihän noista
nuorimmista kulkijoista koskaan tiedä
milloin niiden tietoäly pätkähtää

vaihtolava...

kadunkulman vaihtolavalla
on arvotavaraa,
siellä on menneisyyden
platinoimaa ovea ja ikkunankarmia,
joilla on puolisatainen historiansa,
nyt
ne rahdataan kahden vastarakastuneen
ensimmäiseen pesään
ja
tavaroiden elämä jatkuu

katkeruus...

katkeruutta tuntevat
syvästi kaivatut,
he tuntevat,
vaikka
hyvä ei heitä kohdannutkaan,
eivät he sitä omakohtaisesti tunne,
vaan
toisten hyljättyjen vuoksi,
sillä syvästi kaivatut ovat jätettyjä
lehtolapsia

helsingin yö...

helsingin yö ei nuku,
siellä on monta kulkijaa,
siellä on monta merimelojaa,
jotka jäähyttelevät kadunkulman
kapakassa,
siellä istuvat aikaansa elämän hyljätyt ja
siksi siellä on viihtyisää,
otan tuopin ja tarjoan toisen,
juttukaverilleni,
jolla on huomenna virkaanastujaiset

ajat...

kesäajat ja talviajat,
lääkärinajat ja kotiintulonajat,
nukkumaanmenoajat ja muut
ajan tavat,
mutta
ärsyttävintä on aina vääntää
lähimpään juhannukseen
aikoja

raskain kuorma...

elämän raskain kuorma
on
epätietoisuus,
kaikki muut murheet
eivät paljoa paina,
kun tietää niiden joskus
kevenevän

Iloton mieli...

`ihmisen juhlat alkavat hymysuin,
mutta usein
alakulo valtaa illanistujaisen,
sillä
eihän
ilokaan jaksa
ilotonta mieltä

luonto...

luonto säätelee elämäänsä,
se ei turhaan mitään luo,
ei talvella kukkasia suo,
ei kuurankukkaa juhannuksena lie,
sillä
luontoäitee ei mitään turhaan tie

humala....

humala haihtuu,
tyhmyys ei,
joten toivoa senverran lie

rakkaus...

rakkaus on sana,
se tarkoittaa
hyvää,
mutta
sitä käytetään usein harkitsettomasti,
melkeinpä
edesvastuuttomasti

ahdas tunnelma...

pienessä kylässä on ahdas
tunnelma,
sillä
sinne muutti
nuoriperhe,
joilla tuntuu olevan
tekemisen meininki
  siitä alkoi kaikenlainen parjaus ja
asioiden saaminen huonoon valoon,
  viimein
nuoriperhe väsyi tämmöiseen ja
muuttivat pois,
he eivät hyvästejä jättäneet,
sillä
eivät halunneet pahaa
tervehtiä

paholaisenpesä....

paholaisen pesässä
asuvat matalaotsaiset päättäjät,
semmoiset kelminiljakkaat,
joilla on ulospäin mukavat kasvot ja
sivistyneet elämäntavat,
mut
pesäänsä kun majoittuvat
heistä tulee kerralla mustienleskien
kaltaisia
oon kurkistanut sinne,
iho vielläkin on kananlihalla

yksi...

yksi on alun numero,
loppupäästä on monta
nollaa

ilomielen lähde...

kerrostalon pihassa on
ainut lätäkkö ja siinä
kaikki hymytuuliset
lapsukaiset,
joilla on riemu rajaton ja
siinä jokainen lapsi on ilolla
mukana,

kerrostalon vanhemmat kiertävät
kaukaa
hymytuuliset pienokaiset,
vaikka saavatkin heistä
lapsilisiä ja toimeentulotukea,
jonka kantavat kaljakauppaan,
ja
sitten vasta hymyilevät

lapset väsyivät,
unimailleen nukahtivat,
mutta
lätäkkö sai uudet telmijät,
lapsilisien saajat,
jotka kaljapullot käsissään
nukahtivat
ilomielen lähteelle

kaatopaikka...

kaatopaikalla on ihmisiä,
eivät itsenänsä,
mutta
siellä on kaikki se mistä
ihminen elää

rottalauma seuraa aina ihmistä,
sillä ovathan he luomakunnan
tuhovoimaisemmat

kipeä politiikko...

vallasta kipeä politiikko
myy
perheensä
aatteelle,
joka ei sitä edes vaatisi,
mutta
kunnianhimonsa uhraa
kaiken

ihminen...

   ihminen pärjää,
jos sopeutuu,
   ihminen työllistyy,
jos on moniosaaja,
   ihminen elää
jos tahtoo

myrskynjumalat...

myrskytuulilla kala nappaa,
mutta se miestä syö,
sillä
vaahtopäät tahtovat veneesi tulla,
myrskynjumalat paattisi vallata,
mutta kala senkun syö,
etkä
tulijoille sijaa
suo

vitutus...

vitutus ei viinaan
uppoa,
sillä se osaa
pysyvästi kellua

ilot ja surut täytyisi
selvinpäin sovitella,
silloin niistä jotain
tolkkua ois

viinalla on riettaan silmät,
selvittyään kalman kalpiat

keskari...

nuorilla on kivaa,
kun ei tartte
muistella
eilisiä,
mut miksi ihmeessä keskari heiluu?

itkeä...

ihminen pystyy helposti
liikenneraivoamaan,
hänellä on taivaallisia käsityksiä
kanssakulkijoistaan,
mutta hän ei hallitse itseään,
hän ei osaa
itkeä,
eikä syväänsä
kumartua

toisten kädet...

vaikeuksien ilmetessä
monet menevät,
sillä he eivät osaa rakentaa,
he vain nauttivat toisten käsistä

jalustoillaan...

suuret ja merkittävät
ihmiset ovat pieniä, sillä he osaavat
polvistua ja siksipä he jalustoillaan
näkyvät,
suuret säveltäjät tuntevat
luonnon pienimmätkin äänet,
sieltä he sävelet nuotittavat,
sillä
ne eivät synny
suuruuden päässä,
vaan heillä on taito
kuunnella

yksinään...

kukaan ei elä yksinään,

vaikka itseensä vetäytyisikin,

sillä jokaista hetkenasiassa on toisella

ihmisellä ollut sormensa pelissä,

erakkokaan ei voisi erakoitua, ellei kanssaihmiset

häntä ymmärtäisi,

älyttömän rikas ei vois hyvin, ellei kanssaihmisiä ois,

sairas ja terve eivät hyvin

vois,

eikä sitä ainuttakaan ihmistä

ois

eksyä...

ihminen voi eksyä elämäänsä,
vaikka kuinka tuntisi
itsensä,
elämä on viidakkoa ja aina on
erehtymisen mahdollisuus

yö-vuoro...

yövuoro päättyi,

kello käy aamu kuutta,

on lokakuun loppuja,

sysimustaa,

ei kuutamoa, eri tähden tähteä,

olen kotona,

väsynytkin,

muttei uni heti tartu,

istun ja kirjoitan,

kuten tapoihini kuuluu,

sillä se tyhjentää minut työstä ja

pian olen unimailla makoisilla

oma herra...

ihmisen täytyisi olla oma
herransa,
mutta hän ei voi
koska
pankki patistaa lyhennyksiin ja
kaikessa muussakin hän joutuu
availemaan vieraitten huoneitten
ovia

musiikki...

musiikki soi,
sitä ei voi rakennella,
eikä
vuoleskella,
sen soinnut tunteella säveltyy,
nuoteilla piirrättyy ja
sanoituksella sanoittuu, sekä
kitaralla se saa jalan
komppaamaan

kerralla....

elämää ei voi etukäteen
opetella,
eikä
sitä
ei voi tuplaten elää,
siksi kannattaa
kerralla laittaa kaikki
peliin

helisevänjoki...

helisevän joessa oon
oppinut uimaan,
sieltä
ahvenet ovat ongenkoukkuuni napanneet,
joki,
joka virtaa rajanpinnassa,
eestaas,
mutta ain
alamäkeen nääs

valjastettu...

pikkutunnit ja juopuneitten
viisastelut,
herrojen ja pienenpien,
humalapäissään valotolppaa
tanssittavat ja mulle lopputilejä
jakamassa,
mut
silti tämä
homma luistaa,
koska
olen siihen valjastettu

kuuskymppiset....

kaikki viiskyt kahdeksas
syntyneet ovat pian
kuuskymppisiä,
niin vaan se aika on hurahtanut

kurjuus....

kurjuus saattaa olla
onnelakin,
ainakin silloin jos siellä ei
kärsi,
eikä tule vilu
kurjuudella on alkuelämän mieli,
se ei onnesta mitään saa,
vaan nauttii
alkuvoimastaan

ilmaista...

elämä ei ole ilmaista,
vaikka punalappusilla tuotteilla
eläis

bussikuski...

bussikuskiksi pesiintyy
kaikenlaisia olentoja,
pilviveikkoja ja harmaakatseisia,
on siellä koivumahlasta pitäviäkin

bussikuskin työ on nykymaailmassa
ainoata työtä,
jossa lahjatonkin lahjotaan,
munasilleen parsitaan ja
naisille on omat huusit

bussikuskit eivät enää käytä
kuljettajan lakkia, eivätkä
sarkahousuja, sillä niitä pitivät aikoinaan
todelliset kuljettajat

jallittaa...

ihmisiä voi oppia tuntemaan,
mutta ensin niitä
täytyy jallittaa,
sitten
kahvit tarjota ja omaisuuksilla
kehuskella,
näin kovanahkaisinkin
sinulle
altistuu ja itsensä
eteesi levittää

hautapaikka....

Kampissa
sykkii elämä
kuollessaankin,
sillä sillä on täällä
hautapaikkakin

ilta...

ilta on satujen aikaa,
niit
unien taikaa,
joil
nukkumatti

kun olin nuori...

kun olin nuori,
menin mitenpäin tahansa,
ain jaloillein kuitenkin,
sitten senverran viisastuin,
että
hieman rauhoituin ja pesäpuuta etsin ja
sinne majoituin,
nyt, kun olen
vanhempi,
tekis mieli nuori olla taas
ja
mennä mitenpäin vain

kesämökin laituri...

kesämökin laituri on
hiljainen,
siin
ei enää pikkulapset riemusta
hypi,
ei västäräkki herrastele,
enkä kuule kuikankaan ääntä,
onhan lokakuunloppua,
ensilumen aikaa

Ilta...

ilta antaa mahdollisuuden
itselleen istahtaa,
suo mahdollisuuden
kuunnella itseään,
sillä
päivä on toisten aikaa

kadunvarret...

kaudunvarret ovat täynnä
odottavia autoja,
sillä ihmiset ovat
yöpuilleen menneet,
katuvalot loistavat tyhjyydelle,
sillä
niin on
päätetty,
vaikka säästöistä puhutaan

kesä...

kesä viihtyi hetkisen,
kunnes
ruskistui,
talveksi pukeutui ja keväthankisille
luistaville lasketteli,
kunnes kevätaurinko sen
jälleen elämänkesään herätteli

orjat...

orjat rakensivat
nykyisen maailmantalouden,
he
valoivat ameriikan,
he
venäjän loivat
kiinan pystyyn nostivat
   mutta nyt he ovat kuolleet,
ja
uudet orjat on valjastettu,
he lähtevät jokainen aamu
yhteiskuntia rakentelemaan,
yhteiskuntia,
joita hallitsevat
markkinavallat ja niiden kuninkaat,
koppakuorikaiset, jotka viattomina
maantasamailla tallustavat,
he eivät suuria metelöi, vaan antavat
orjien lypsää itseään

hevon perseestä...

varsa on kotoisin
hevon perseestä,
muut elolliset syntyvät
miten sattuvat

jäämeri...

jäämeri kätkee elämän
historian,
se säilyttää
elämän alun ja kulun,
nyt sen sivut aukenevat,
valitettavasti,
sillä loppukirjoitus on
karu

huomiset...

huomiset tulevat öitten jälkeen,
muuten elettäisiin yhtä pötköö
ja
sitä ei jaksa
kukaan

eläke...

jos ihminen odottaa vain
eläkkeelle
pääsyään,
niin hataraa on hänen
jokainen
aamunsa,
eläke kuuluu työkyvyttömille ja sairaille,
ei
notkioille jäsenille,
ei velttomielisille
matkailijoille

tuttu varas...

venäjä liitti itseensä suomenmaan,
neuvostoliitto tsekkoslovakkian,
uus-venäjä kriminmaan,
venäjä
on
tuttu varas

tuhannes...

ihminen on tuhannesta vuodesta
kymmenes,
jos sitäkään,
siksi tarvitaan vähintään kymmenen
ihmistä täyttämään
tuhat vuotta,
nämä ihmiset ovat samoista
aineksista koottu,
mutta ensimmäisen ja kymmenen ihmisen
erottaa toisistaan
dna

lukutautinen...

ihminen oppi lukutautiseksi,
kun kehitys hänet siihen
taittoi,
aikaisemmin hänelle riitti
tuntemukset ja ympäristön aistimukset,
mut
ensimmäinen verkkaupasta tilattu
tuote vaati tavujen taittamisen

syrjäänkatsottu...

syrjäänkatsottu elämä,

jota halveksutuin silmin saateltiin,

loi

pojasta miehen,

joka elää,

muistaa ja ovia aukoo,

vaikka he ovat aina olleet suljetut,

nyt

poika pystyy

vastarintaan,

siihen hintaan mitä hän kokea saattoi

hohtoa...

talvessa on hohtoa,

keväthangilla luistavaa,

siin punaposket loistavat,

mielet

ulkoilman tuulettamat,

huopatossujen askeltamat,

pakkaskelin narskuttamat,

talvikeleillä  suksi luistaa,

siin maisemat elämän koreimmat,

joita sinitaivas loistattaa,

illantullen tähdet ja kuu matkaasi jouduttaa

pihakoivu...

pihakoivu on yhä

jäljellä vaikka kaikki

lähteneet,

se yhtä vahvana siin seisoo, kuin

silloinkin,kun olin lapsi ja siitä tukea hain

se on yhä samanlaisena, kun silloin, kun

isä saunanvastan vitsakset siitä taittoi,

se jäi meitä odottamaan,

siksi halaan sitä elämäni täydeltä

käymäntieltä...

ihmiset lähtevät,
he myös tulevat,
mutta
vain käymäntieltä,
sillä
elämää ei kannata takaperin elää

laulujoutsen...

sinitaivaalla laulujoutsen
liitää,
siin
mun kotomaani lippu liehuu,
se isänmaani
luoksein tuo,
vaikka olen
merten tuollapuolen
etelänmaan

onnenkantamoinen...

elämä on onnenkantamoinen,
sitä ei pelkällä
järjellä kuljeta,
tahikka
tunteikkailla askeleilla,
sillä
matkaseurana
on
kohtalo

kurrenpoika...

kurrenpoika eväitään piilottelee,

sillä pitkä talvi

sarastelee

se jokakoloseen jyväsen nakkaa,

muttei yhtään

hukkaan pakkaa,,

sillä

pitkätalvi tarvitsee joka

murusen

kurrenpoika on vikkelä velikulta,

sen tupsukorvat hiljaisuudenkin

kuulee,

häntänsä elokas,

sillä se ilosta liitää

kuusipuu...

kuusipuu on täynnä käpysiään,
se on äitipuu,
sen ympärillä on lapsiaan
ja naapurinkin muksut
sitä ympäröi,
äitikuusen läheisyydessä on
ikihongankin lapset,
mäntypuut,
sillä kaikki tykkää
sen helmoissa
heilua

tunnelmia...

elämä on tunnelmia,

tasaisia hetkiä,

jos ei toivu miettimään,

vaan antaa ajan mennä painollaan,

mutta

joskus tunnelmat valtaavat ja silloin

mieli

muuttuu,

hetkessä suutahtaa tahi

iloksi pistättää

elän...

elän pettymysten kautta,
minun on kärsittävä, jotta voisin elää,
minun on itkettävä,
jotta
hymyilisin,
minun on syötävä,
jottei
janoni sammuisi,
sillä
silloinhan tähdet
sammuisivat,
sillä niillä ei olisi
ihailijaansa

ketunpoikanen...

ketunpoikasta harmittaa,

kun jäljet jäävät,

silmille näkyvät,

sillä ensilumi kankahat peitotti,

ny

jänöjussit sitä mielinkielin jallittaa,

läkähdyksiin juoksuttaa

tyhjä...

olen yksin,
niin yksin,
etten valoakaan näe,
kuulen vain sydämmeni kehoittavan
jatkamaan,
vaikka olen niin tyhjä,
etteivät jalkanikaan kanna

varjoni...

ilta tummenee,
viimein yöksi vaihtuu,
Äänensä vaimenee, kuuluu vain
tyhjyys,
sillä varjoni ei kuiskaa,
menen ja hän seuraa,
kunnes meidät aamu tavoittaa

nurkkasokea....

nurkkasokeutuminen on
mahdollista,
se
tauti tulee,
kun kaikki tuntuu menevän
tuttua rataa,
se iskee sillloin, kun kaikki tuntuu niiin
tutun jokapäiväiseltä

korpilampi...

onneton on se ihminen,
joka ei ukkovarvastaan kesähelteillä
saa
litkutella metsälammen rannassa,
siellä
kanervikon kotimaassa,
jossa lumpeenkukka somasti hymyilee,
jonne ei hirmumyrskyt
kerkiä,
ei taudit paholaisen,
sillä
se on luontoäiteen korpilampi
kaunokainen

vastasatanut lumi...

vastasatanut lumi peitti
syksyn,
petas joulufiilikset
ja
lumivalkoiset mielihyvät,
joista ensimmäisenä pyöyrittelin
lumiukon,
ja loin sille yhtä mukavan mielen, kuin
itsellänikin

onnettomuudet...

ei ole oikein,
että
turvallisuutta kehitellään
vasta
onnettomuuksien
jälkeen

räntäsade...

räntäsade nostattelee nilkkoja,
Mut
Suupielet mutkalle vääntyvät,
Sillä
Moni kulkee
Matalalla mielellä,
ihan turhan syytä

kukkurallinen...

kaikki on paljon,
muttei riittävsti,
sillä aina on hätävara,
kukkurallinen

kurrenpoika...

kurrenpojan jalat kastuivat,

sillä räntäsade oli tienoon

vallannut,

se ei normaalisti ole jalkamiehenä,

mut

nyt se joutui kävelemään

aukkohakkuun läpi,

jossa sille ei kantoakaan

huilipaikaksi ole jätetty,

sillä niin tarkkaan on ihminen

ikimetsän kyntänyt

titityyt...

räntäsade ropisee
talitiaisen otsaan,
se ei ole moksiskaan
sillä hänhän on säälintu,
jokakelin kestävä,
se tietää, että pian tulee sen kelit,
tulipalopakkaset ja silloin voi
kevätauringon säestämänä laulaa
titityyt

ikuisuus...

eihän ihminen ikuisuus ole,
hetken vain,
sen verran, jota ei tullut
ajatelluksikaan,
sen hetken,
kun hetki pysähtyy

kantaja...

hetket sattuvat, ne tulevat,
vaikket kutsuisikaan,
ne tulevat kannettavivaksi,
vaikket haluasisikaan,
vaikket jaksaisi niitä kantaa,
sillä
olet kohtalon lapsi,
joka jäi
kantajaksi

liukas keli...

liukaskeli yllätti jälleen,
sillä ihminen ei
viitsi
varautua,
ihminen ei viitsi varautua edes
toisten vuoksi,
vaan aiheuttaa heillekkin murhetta ja suurempaakin,
ihminen ei viitsi,
ei viitsi vaivautua edes
kanssakulkijoiden vuoksi

sydämmen tunnot...

ihminen ei itseään pidemmälle
kerkiä,
ei itsestään kauemmaksi,
sillä sydämmen tunnot
lie
kelvottomallakin

Karvila...

Karvilan kylä oli
Lapsuuteni kesiä,
Ne olivat lapsuuden tyyssijoja
Niihin yhäkin
Palaan mietteissään,
Niistä voimaa nuoruuteeni ammennan

Elämä on valintoja...

Elämä on valintoja,
Ihan pienestä pitäen,
Elämä
On tuulensuojaisaa ja myrskysäitä
Mutta osaa se olla,
Kuten Ellun ja kanatkin

Sateinen ilta...

Sateinen lokakuun kahdeskymmenesviides,
On ilta,
Melkein puoli yö,
Olen töissä,
Kuten melkein aina keskiviikkoisin

Linjalla ei ole paljoa ihmisiä,
Vain töistä palaavia,
Turistit ovat siellä missä miettimiimmekin ja
Muut satunnaiset kulkijat
Mikä missäkin

Mietin ajattelukseni,
Muistelen menneitä ja haaveilen
Tulevaa,
Ajankulukseni

Mahdollisuus...

Aina on mahdollisuus,
Kunhan vain avaa sille ovensa,
Aina
Kannattaa yrittää,
Vaikka kuinka turhalta tuntuisi

Ihminen...

Ihminen käy ruokakaupassa,
Syö ja nukkuu,
Niiden välissä tekee ahkerasti työtä,
Jos viitsii....

Ihminen on kehittynyt tämmöiseksi,
Alkuaikoina ihminen istui puun ylimmällä
Oksalla ja nyppi helmastaan punkkeja

hyvinvoimaan...

ei rikkaita kannata kadehtia,
sillä eiväthän ole
oikeastaan mitään tienanneet,
vaan ihan tavalliset köyhät ovat
auttaneet ahnetta mieltä hyvinvoimaan

talvi...

talvi
ei kaikille sovi,
ja sen huomaa nenänpäästä

Ukkosjumala...

ukkosjumala on rajuilmapäällä,
kattopellit lentelevät,
pikkulinnut piilosilla,
isommat suojasäissä kaukomailla,
kirkot täyttyvät,
uskottomatkin saarnastuoliin
turvautuvat,
onhan rajuilma täällä

jokainen päivä...

jokainen päivä on mahdollisuus
olla
tekemättä mitään,
mutta
jokainen päivä antaa tilaisuuden
tehdäkkin,
sillä
sinä olet pomo,
sinä määräät elämäsi tahdit

varikolla...

taukotupa,
kolleegat tulevat ja menevät,
on alkamassa iltavuorot

pienet joikapäiväiset
kuulumiset vaihdetaan,
mutta aikataulut määräävät tahdin

83 aloitin,
kesähommiin vain tulin,
pian alkaa vuosi  18,
niin se aika vierähtää,
pois kulkeutuu

helsingin tuliaiset...

helsingissä on paljon
tuliaisia,
niitä,
jotka muistelevat
synnyinsijojaan,
eivätkä tahdo aloilleen
asettua,
siksi ne kulmilla notkuvat,
pummilla matkustavat ja
viimein herran armoon
retkahtavat

jaakobin pojat...

jaakobin pojista ennen paljon
puhuttiin,
kerrottiin maat ja taivaat,
saarnatkin tulikivikatkuiset,
mutta
silloinkin unohdettiin se tavallinen ihminen,
joka halusi vain
elää

savustettuna...

jos ihminen savustettuna
nautittaisiin,
se siikaa suututtais,
sillä ihminen joka paikkaan
ahneutuu

atomivoima...

atomivoima on
saasteeton juttu,
mutta vihoviimein se lannoittaa
kuolemaa,
   tuulivoimasta ei
tehoelämä tykkää,
siksi he
atomivoimaloita lisää bykkaa

kirkko...

kirkko on sekasorrossa,
siellä puhaltelevat
menneet tuulet,
jotka uusia tunnelmia
kuvottavat,
kirkossa mies on ihminen ja
nainen vaietkoon,
siksi monet ovat sen ovet sulkeneet,
sillä lutherin jutut eivät tätäpäivää
tue

turustapäin...

turustapäin saapuu lumimyräkkä,
siin
salolaiset paleloo,
paraisilaiset
jahteihinsa ahtautuu,
mut, kun se espooseen kerkiää,
siin
hienonherran vaimoke
pyllylleen pyllähtää

äänikarja...

tavallinen ihminen on jononjatkona
köyhien jouluaterioilla,
siellä on autias mieli,
kurjuus ja hyvyys
erottuvat,
joulupöytä on notkuvana lahjoitustavaraa,
sillä köyhä
tyhjästäkin antaa,
siellä vierailevat pintaatekevätkin,
mutta vain siksi,
että äänikarja aterioi

vihreä joulupöytä...

joulupöytään vihreä perhe
rehut paalittaa,
porkkanat ja naatin varret,
siinä on juuresta tuontuosta,
sekä
jonninverran alakuloista mieltä,
sillä niin on vankkumaton vakaamus
heillä,
ettei siinä
pyhiä liemiä
litkutella

kalkkuna...

jouluna herkimmät antaa
sian saparo rullalla
juosta,
mutta
kalkkunalta
pään muljauttavat irtipoikki ja
joulupöytään
asettavat,
kuivakkaa on kalkkunan kohtalo,
mutta
sinapilla sen perhe alas muljauttaa

joulukinkku...

joulukinkku on tehty
sian pyllystä,
siihen on jätetty jalka ja
sorkka,
jotka hernekeittoon
loppiaisen jälkeen hämmennetään

joulu on sialle
menoa,
eikä se kerkiä joulurauhaa
näkemään,
joulua, joka on
luomakunnan pyhintä aikaa

ennen...

ennen maanviljelijä elätti
itsensä,
antoi rengille ja piialle
ruuan ja työn,
nyt
viljelijä tukiaisilla kitkuttaa,
renki ja piika
lähiössä
olutta litkuttaa

uustulija...

tänään tulee komiasti lunta,
se montaa
uustulijaa luistattaa,
mut
siihen totuttuu,
kunhan tarpeeksi usein pyllylleen
tupsahtaa

kiina...

kiina on niin suuri,
ettei laskea pysty,
siksi sen kaverina
kannattaa jaksaa

jos vaikka voikilon sinne
möis,
sitä miljardi ihmistä
söis

siitä alkaisi maaseutumme
elävöityä,
sillä
mansikki ei tykkää
voita lykätä
lähiöiden nurmikoilla

politikointi...

politikointi luo yhteiskuntarauhaa,
mutta ei aina
taloudellisen järkevästi,
   homma pitäisi hoitaa niin,
että jokainen äänestäisi
valinnanvapautta,
kuuluisi ammattiliittoon ja
jos sielu antaa myöten,
kirkkoon kanssa

rolliakat...

maailma muuttuu,
ennen elettiin köyhästi,
ainakin niin vaatimattomasti,
ettei viestimiä tarvittu,
riitti, kun kylillä oli rolliakat

pieniä asioita...

elämä on pieniä asioita,
semmoisia maahan pudonneitten omenin kokoisia,
niitä syksyn
vaihtuvia säitä,
mutta keväällä hommat suurenee,
järvet aukenee ja moni itseänsä
   laajentaa,
kevät suurentaa elämää, se synnyttää
huimia kuvitelmia, jotka viimeistään syksyllä
ovat
pudonneitten omenien kokoisia

liian viisas...

liian viisas ihminen
veltostuu,
innottomaksi lyyhistyy,
sillä hän tietää
sisällöistä,
kuntaas ihminen, joka tuntee
tarvitsemansa,
hän innolla uutta tutkailee

potra poika...

talvella syyvään hyvin,
sianläskiä ja peuran kylkee,
liikutaan
mahdollisemman vähän,
jotta keväällä oltais
potria
poikia

onnibussi tuo...

eteläsuomeen ihmiset ajautuvat,
onnibussi tuo
halvalla,
kahdella eurolla jättää
kampin syvennyksiin,
josta paikallisdösät kuljettavat
heitä kalliisti lähiöihin ja
supersuosittu metro suorastaan
pyytää mania

linnut lähtevät...

tuhannet linnut menevät pois,
syksy valtaa mielen ja
ohrapellon,
ruska antaa syksylle ilmeen,
muuten se tuntuisi
harmaalta ja sisätiloilta

vaivaisenluu...

et voi olla enempää,
kuin hyvänmielen verran,
sen verran voit
elämästäs
ain
lohkasta,
mutrusuuna rypyt ruskistuu,
otsanahka paksuuntuu ja varpaitakin
kivistää ja
vaivaisenluuta kolotuttaa

siniristilippu...

ennenvanhaan isorutto satoaan
niitti,
suuret sortokaudet
julmat,
sodat vihollisen lietsomat,
mut
pystyssäpäin ain on siniristilippu
liehunut,
   tahkoa pyöritettiin,
omin käsin elämää pystytettiin,
lapset koulutettiin ja herransanaa
kuunneltiin,
nyt
    mobiililaitteita ohjelmoidaan,
yhäkin lapsiamme koulutamme,
herransanaakin kuuntelemme,
ehkäpä siinä on satavuotisen
salaisuus

Esun Runot ja Mietelmät: talvi

Esun Runot ja Mietelmät: talvi: talvi ei ihan suoraan tule, vaan ensin se monet ojan pohjille luiskauttaa, pyllylleen tupsauttaa, talvi on valkoinen kausi, silloin ala...

talvi

talvi ei ihan suoraan tule,
vaan ensin se monet
ojan pohjille luiskauttaa,
pyllylleen tupsauttaa,
talvi on valkoinen kausi,
silloin alamäkeä lasketellaan
ja
huopatossuilla astellaan

käpytikka...

käpytilan niskassa ei
punkki pesi,
tikan pää puhelintolppaa
ahnaasti nakkaa,
punkki parka hirven turkkiin
tipahtaa,
jossa vauhti hieman rauhaisempaa

ikihonka...

sun täytyisi joskus
mennä lähimetsään
ja
halata ikihonkaa,
se tunne,
jonka tämä ikivanhus
sulle suo,
sitä et mistään muualta
saa

päivänselkään...

aamu sarastaa,
ikkunaverhon rakosesta,
sieltä
kurkistaa auringon säteet,
nekin unimailta heränneet,
niipä meitä onkin kaksi unista,
päivänselkään menijää

100 vuotias

tämä pohjoinen kansa jolle
luontoäitee soi
neljä vuodenaikka,
jotta he hyvin vois,
ny
hän seuraa satavuotiasta uurastajaa,
jonka halla on sitkoksi taivuttanut,
kesäaika mielensä leppoisaksi sovitellut,
tämä
pohjolan kaunis kansa on sinisilmänsä
kevät vuokoista saanut,
kielokukkasista haikian mielensä,
ruskaisasta
syksystä ahkeran mielensä

tämä pohjolan itsepintainen kansa
ei jumalatonta pappia kuunnellut,
ei ryhtiään menettänyt,
vaikka kohtalot ovat kovin
kohdelleet

tämän kansan juuret ovat
suonsilmäkkeessä ja sieltä
niitä ei klopalisaatio ongi,
ei kohtalo syvinkään,
sillä tämä maa on
luontoäiteen esikoinen,
neljän vuodenajan maa

tavoita...

viimein olet yksin,
niin yksin,
ettet edes
itseäsi tavoita

Yksin...

Yksin voi nähdä
Hiljaisuuden,
Huonossa Seurassa syvemmin

kansakunta...

Kansakunta,joka ennen tahkoa
Väänsi,
Nyt
Mobiilaitteita ohjelmoi,
Kansa, jolla juuret ovat suonsilmän
syvimmissä
Karussa elon alkumaassa,
kalevalan kanteleissa,
se maa on isänmaani
ja se mieleni hyvälle saa

politiikko...

politiikko valehtelee
    luonnollisesti,
hän tosipaikkoja
kaihtaa,
usein mielipiteitään
vaihtaa,
sillä
politiikolla on monta mielenmieltä

ekana...

elämässä mennään liikaa
ekana,
liian usein kaikki halutaan
pikana,
   luonnollista tietä olisi
täydellisempää kulkea

ensilumi...

 kun ensilumi peittää pihamaat,

silloin luontokin kuiskaten puhaltelee,

sillä luontoäitee tienoonsa 

talvipeitolla peitättää,

pakkasilta varjelee,

eikä silloin passaa kovasti puhallella

tilaaja...

luet isoja lehtiä,
niissä on paljon
kuvia,
lukaset kerran viikossa  myös ilmestyvää pientä julkaisua,
siinä lukee nimesi,
tilaajana,
siinä on mielikuvia,
joita tunnet,
sillä nehän ovat
elinympäristöäsi

punastuu...

syksyssä on tunnelmaa,
pikkupakkanen tilhen poskea punottaa,
minunkin nenukkani
rapsakasta aamusta punastuu,
syksyllä on
kaikki kotonaan,
lomat pidetty,
juhlat piletetty,
syksy on
odottavan hetki

odottajat...

elämä on
hetki,
se on hetkiä,
jotka ovat kylmiä,
pitkänmatkan aikoja,
joskus näet hyvääkin,
muttet sitä itseesi saa, sillä niin
monta on odottajaa

tuttu...

ensin olin hyvin nuori,
nuorempi,
kuin eilinen,
sitten menin ja tänne tulin,
ja huomaan, että on minussa viellä jotain
tuttua

ensilumi...

ensilumi saa ilonriemun hymyilemään
kaamosmieli pois pyyhkiintyy,
sillä on alkamassa talviaika,
jolloin   luontokunta   levähtää

heinäpelto...

tilhiparvi pihlajapuussa, hanhiparvi heinäpellola,

muuttama harakka, lokki ja ketunpoikanen,

on syys, hengitys höyryää,

ja muuttolinnut muuttotuulia oottavat,

ketunpoika vesikielellä menijöitä tarkkailee,

mutta varista senkun naurattaa,

sillä

hällä talvisijat pedattuina riihen orsille

iänikuisille

musta jää...

suvikesä taakse jäi,

syksy saapui,

nyt jo hiemanverran hiipuen

sil,

talvikelit kurkkii jo,

mustaa jäätä sillankannet täytenänsä

    ajomielet rauhoittukoot,

sillä kelit kohtaloilla kulkeutuu,

niillä monet ovet sulkeutuu

yksinkertaisuus...

yksinkertaisuus on
selkeätä,
sillä ei ole varjoja, eikä kummisetiä,
vaan se
on ja sen seurana on selkeetä olla,
sillä se ei koskaan ole poikittain

virvelöivät....

elämä on
syntymisen
tulosta,
se kukkii ja sitten sammuu,
ja niiden välissä sillä on paljon hommanpoikasta,
jos vain
sillepäälle sattuvat

toiset käyttävät koko homman
virvelöimiseen,
levyttävät,
mutta toiset vipeltävät tapahtumasta
toiseen

normaalisti...

normaalisti ihminen menee toisten mukana
linja-autoon ja istuu
hiljakseen,
käy asioillaan ja tulee takaisin,
normaalisti hän ei sitten
muuta teekkään,
mutta joskus ihminen innostuu ja
silloin  on
lompsa
selällään

asetuin....

synnyin säämingin kunnassa,
kiertelin koko
eteläsavon ja helsingin liepeet,
kunnes
asetuin padasjoen nyystölään,
kumma juttu,
mutta asetuin

perhonen...

perhoset eivät ikiajoiksi elä,
sillä niitä ei ole
ristitty,
eikä niillä ole elämänherraa,
niillä on vain
luontoherra,
joka keväällä synnyttää,
syksyllä
lakastuttaa,
mutta antaa ketunpojan pitkin talvea
jolkutella

sekarotuinen...

elämässä täytyy olla
herrana ja narrina
sekä
sekarotuisena koirana,
jolle voi huononakin päivänä
morjenstaa,
elämä on vaihtelevaa,
välillä tuntuu, et hyvin kulkis,
toisinaan ei mihinkään,
mutta onneksi on seuranaan tuo
sekarotuinen koira, joka hyvin paljon ymmärtää

epärehellinen...

epärehellinen
on
olosuhteittensa
uhri

hyvän tien pää...

et voi ketään
elämään opettaa,
et hälle tulevaisuutta pystyttää,
voit vain
ohjata hyvän tien päähän

säännöt...

säännöt ovat
tärkeitä,
niillä niitetään
oikeudenmukaista elonniittyä,
muuten kaikki olisi pelkkää ohdaketta

valoinen mieli...

ei ihmisen tarvitse joksikin tulla,
ei hänen tarvitse
kuningasta,
eikä tämän hierojaa,
ihminen tarvitsee  vain valoisan mielen,
vaikka synkissä vesissä
kulkisikin

vapaus...

   vapaus kulkee niitä teitä,
joissa
ei ole esteitä,
   vapaus on sanoa ja
kuuluvastikin kertoa,
se antaa luvan tulla ja mennä,
kunhan ei toisten varjoilla
    vapaus antaa elämälle
mahdollisuuden

tiet...

meritiet ovat nopian taloudellisia,
maantiet vain sivuteitä,
lentoteillä suoraan pääsis,
mut
josvain
kone pihoilta kulkin lähtis

formulat...

formulakisat
näyttävät,
kuinka hyvin joillakin kulkee,
mutta syrjemmässä kulkevat
liikkuvat omin avuin,
eivätkä he tallipaikkoja janoa,
vaan
toimeentuloaan

narahtaa...

talvi antaa huopatöppöselle

narinan,

sen lämpöisen äänen,

joka pakkashankeen

narahtaa,

siit hyvämieli poskipäille kajastaa

kaulaantuu...

ihminen ei rikastu,
eikä
rakastu,
jos lakastuu,
vaan ihmisen on mentävä ja tavattava,
kaaduttava ja nälissään oltava,
vain siten
rikkaus ja rakkaus kaulaantuu

huomiseen...

elämä on
hetkiä,
jotka vain tulevat,
vaikkei mihinkään menisi,
hetkiä,
joilla on aina mukanaan kokonaisia
asioita, jotka huomiseen kuljettavat

ajanoloon...

ajanoloon ihminen mukautuu,
aloilleen maatuu,
eikä kaipaa
ympäristöään
   siitä on hyötynsä,
mutta ulkoilma on kaikenpuolin hyvästä,
sillä se antaa kantopohjaa
olemassaololle

natisee...

määräänsä enempää ei kannata,

siitä tulee yltäkylläiseksi

ja

polvetkin natisee

Luonto...

Luonto ei valita,
Ei edes kerjää,
Vaan sietää kulkijaa

työ...

suomi on
maa,
jonne moni halajaa,
mutta he eivät ymmärrä,
ettei täällä ole elämän halvinta,
sillä kaikki syntyy työllä

pien eläjä...

oon niin pieni eläjä,
ettei musta paljon näy,
eikä jälkeeni jää,
niin pieni,
etten
varjollekkaan tilaa suo,
sillä
oon yötpäivät töissä, jotta
joillekkin varjot aikaansa suo

herrojen aika....

on tosi hienoo tää digi-aika,
sil
nyt ei tartte
jonottaen pönöttää,
ei herrojen aikoja itselleen sovittaa,
vaan
ajoilleen mitoittaa

osuuspankinjohtaja...

pienet kunnat saavat syyttää
osuuspankinjohtajaa,
tahi muuta
päätäntäjohtajaa,
joka ei mittaa elämän avaruutta,
vaan
kotitilansa tilavuutta

purat...

purat itseäsi
muille,
sillä on helppoa katsoa
ihmisten syliin,
kuin huutaa tyhjyyteen

liikennevalot...

ihmisen olisi hyvä käydä
elämän kaukaisilla merillä,
jotta tottuisi
aution kotikuntansa
liikennevaloihin,
jotka eivät välky tolpan päässä,
vaan
taivahalla

somalin lesut...

kumpia lieneekään suomessa
enemmän
somaleita vai
leastiolaisia?

oli niin tai näin,
kummatkin ovat mun
mieleeen,
mutta kummassakin ryhmässä on sellaisia
harpunsoittajia,
joista ei välitä edes
luojan poikakaan

pääministeri on väärässä...

pääministeri on väärässä,
sillä
suomesssa osataan sopia,
mutta huonoja sopimuksia ei
duunarikaan
sovi,
ne kuuluvat yhteiskuntiin,
joissa ei arvosteta koulutusta,
joka on mahdollista
jokaisella yhteiskunnan tasolla

viholliset...

nykypäivän yhteiskuntia ei uhaa
ulkoiset
viholliset,
vaan
sisäiset,
jotka kotonaan asuvat

katteet...

ei ihmisen tarvitse voittoa
tienata,
firmojen vaan,
sillä niillä on niin
vaivaiset
katteet

kikanpitko...

kikanpitko on maukasta
pullaa,
siitä
mielenpääkin mukavasti
mutustuu,
sitä leivotaan kirkkojoen kuppeessa,
padasjoen kunnan
keskustassa,
siellä samassa leipomossa.
johon urkkikin tykästyi,
ruisleipään ihastui

äidinmaito...

pullaa ei moni osaa leipoa,
mutta maaseudulla kasvaneet sen
taitavat,
heille sen tuoksu jo
äidinmaidosta tuoksunut,
   kaupunkilaiset
kuppiloissa donitsia purevat,
silmäripsiä räpyttelevät ja ovat
olevinaan
äidinmaidosta

paavo väykkä...

paavo väykkä ei saa

otetta

pressan ovesta,

ei eduskunnan arvovallasta,

eikä

mistään vallan kahvasta,

sillä

sipilä vispaa

pohjanmaa...

pohjanmaalla on puukkojunkkareita ja
isontalon antteja,
joilla on alavaton mieli,
semmoinen kaihon katsoma

uida...

ihminen voi uida kilpaa,
mutta hän ei voi
uidessaan kalastaa,
ei verkkoja kokea, ei nuottaa
vetää,
vaan hän  tarvitsee siihen
veneen ja se muikkuakin naurattaa

maailman suurin puukirkko...

maailman suurin puukirkko
seisoo senaatintorilla,
keskellä
hautausmaata,
minä tiedän,
sillä oon makoilemassa sen alusmailla

rutto...

ihmiskunnan pelastaisi rutto,
kulovalkea,
tahi
sota,
sillä ne antaisivat elämälle tilaa,
mut
sitä ei saa ääneen sannoo,
muuten
hullun mainetta niittää

ilma...

ilmaa tarttee
ihmismiel,
sitä kaipaa
monikin kiel,
joten on tyhmänkauppaa sitä
saastuttaa

pihkakädet...

arki on jokapäivistä tehty,
unelmilla kuorrutettu,
mutta
pihkakäsillä aherrettu

elämän epärehellisin...

elämän epärehellisin
on
uskovainen,
sillä hän ei maallisia velvotteitaan
ripille päästä, vain niillä elämäänsä
siitättää

tavaratalon omistaja...

tavaratalon omistaja vihaa
muukalaista,
hän inhoaa muunmaalaisia,
mutta heiltä hän puolilmaiseksi rihkamat
tavarataloonsa rahtaa, ja niistä suuret voitot latoo,
tavaratalon omistaja,
hänhän
ilmaiseksi tahtoo elää,
toisten kustantamana hyvinkin

syntyi...

ihmisellä ei ole esivanhempia,
vaan tarinoista ihminen
syntyi,
jännistä tarinoista, joista on kirjoitettu monta
kirjaa,
on allahia ja jeesusta, sekä muita alamittaisia
pulliaisia,
joita ihminen yhäkin kumartaa

kuntaherrat...

kun kuntaherrat
kirkon häätävät,
leipomon lopettajat ja paikallisslehden
lakkauttavat,
silloin on
kulmakunnan lopettajaiset,
jäljelle jäävät sankarihaudat ja kokohyvin
säilynyt
eilinen

etana...

etanalla ei ole kiire,

vain ihmisellä,

jota suojelevat

luonnottomat lait

etana elää aikansa,

se ei tarvitse tekoniveliä, eikä

erikoissairaanhoitoa ja viellä vähemmän

maakuntauudistusta, jota sote hämmentää

etanaa naurattaa,

vaikka varis sitä tiirailee,

kohtapuolin maukkaasti pureskelee

syrjäkulma...

syrjäkulman torpassa

asuu

eilinen,

siellä juoksevat tulevaisuuden

lapsukaiset,

jotka ovat jo sulkeneet ovet

     aurinko kiertää torpan, kuten ennenkin,

koska sillä on

elämän kanssa ikuinen sopimus,

kuu ja tähdetkin sitä noudattavat,

muttei maallinen valta,

nuo kunnan turhannuokkuvaiset päättäjät,

jotka

syrjäkylänkin autioittivat

tyttöbändi...

tyttöbändi laulaa
lasten äänellä,
ovat niin viattomia,
vaikka
ovat monesti
kadunkulmiin nojailleet

omanonnensa nojassa...

kun ihminen syntyy ja
kuolee,
häntä syynätään varpaista
nenänpäähän,
mutta keskivaiheilla saa
olla omanonnensa nojassa

syyskylmillä...

syyskylmillä on metsässä tilaa,
sillä aremmat
lensivät pois,
kurjet ja muut,
mutta
yksi jäi,
sammalvuoteella makoileva
mielenmukavainen,
joka on jokasään siivekäs

hiljaiset hetket...

hiljaiset herket
eivät nukuta,
eivätkä anna mielenrauhaa,
vaan
jumalaton meteli aamuyöstä,
kun makiammin nukuttais

kunta...

kunnassa on monta instanssia,
viholaisen poikasta,
vaaleja tuon tuosta ja siksi
sen
tehotuottajat itkuttavat,
kun heille ei heru
tuon taivaallista

vinoon...

ihminen loukkaantuu
helposti,
ei tarvitse, kun
vinoon sanoa

tasavalta...

elämä on tasavaltaa jossa
niinistö
kutoo
alamaisilleen
tulevaisuutta,
sillä onhan hän
kansakunnan poikii,
   niinistö on kultarannikon poikia,
hällä on ennakkoluuloton mieli,
joka
helposti huomiseen kurkistaa

taivas...

ihminen ei yleensä pääse taivaaseen,
ellei hän ole
hymyillyt joka aamu
auringolle,
joka nousee
pihakoivun takaa
   mut on yksi kiertotie,
mutta se pitää elää ennenkuin voi
kolkutella
herran oveen

kuusen suojissa...

istun kuusen suojassa,
isonkuusen,
sen, joka on metsän reunassa ollut
elämän ajan,
tunnen kuinka kuusi antaa aikaa
ajatella,
se potkii pois kaikenmaailman
tietokoneohjelmat ja kirjanoppineet,
jotka koputtelevat päänuppiani

ikiajat...

ihminen ei ikiaikoja elä,
ei ainakaan ikihongan verran,
sillä ihmisellä on niinpaljon
ajateltavaa

kilon verran pullaa...

kun syö kilon verran pullaa,
   rusinapullaa
tulee hymyilevä mieli
    lisäksi jos sen
päälle kupposen siemaisee
kahvia,
niin hymy oikein nauruksi
helähtää

kunnan keskusta...

kunnan keskusta on autio,
sillä jäljelle jääneet
asuvat
peltojen laidoilla ja he ovat kunnan
päättäviä,
muut
meneet,
mikä minne ehtineet

kunta...

kunta, jossa vieras
on
vieras,
onko sillä huomisen eteistäkään?

kunta,
jota hallitsevat
isät ja pojat ja heidän
kumminsa,
kunta,
jossa ei tulijoita hyvällä katsota

kuntapäättäjät....

kuntapäättäjät hyväksyvät hiljaisen
kuoleman,
sillä he
pyhämekoissaan saattelevat
kuntaa
poismuuttaviin
lähteviin,
he eivät rakenna ja ideoi,
sillä silmänsä näkevät vain napaansa

metsittymään...

ihminen ei voi muuttaa maaseudulle,
sillä siellä ei ole
hälle sijaa,
ei edes
siwaa,
sillä kaikki on luontoäiteen kourissa,
koulut ja muut ovat homeen vallassa,
voikukat rehottaa
sankarivainaan otsassa ja
kirkkokin on joutunut
metsittymään

metsäkurppiainen...

metsäkurppiainen väistelee
haukan nälkästä katsetta,
siksi se rintataskuuni istahti,
juttelemme niitänäitä,
se haukkuu haukan,
minä olen heidän välissään

toivonkipinää...

menin,

kun en jäänyt,

rakastuin ja menetin

itseni,

kuljen kuin

talutuskoira,jolla ei ole

toivonkipinää

nään näkyjä,

postiljooni tuo erokirjettä,

akka

otti hatkat ja vaatii puolet omaisuudesta,

annan kaikki,

sillä haluan olla

vapaa ja juosta kuin metsäkauris

maitopurkki...

maitopurkki nököttää pöydällä,
se on jalostettua tuotetta,
säilyykin ensi kuuhun,
sillä siinä on
rutontorjunnan entsyymit,

ennen oli toisin,
mansikista lypsyämpäriin
maito lirahti,
siitä maitokannuun
valahti ja kermanekkaan
lurahti,
eikä se säilynyt
kuukausikaupalla,
vaan pian home pintaan ketuttui

heinälato...

ennenvanhaan heinäladossa oli
pölyistä,
mut se tuntui elämältä,
silloin ihminen eli koko mielellään,
tänään
lato tyhjillään,
raikas,
muttei yhtään elämää

ketunpoikanen...

ketunpoikanen jolkuttaa
poispäin,
niinkuin aina tähän samaan aikaan,
se
palaa yöllisiltä retkiltään
    kotokoloonsa,
jossa sitä odotta lämmin vuode,
siin se saa maailman mukavimmat unet,
makoisemmat, kun
hotellissa,
jotka tuoksuvat aina
vieraalta

ompelukone...

ompelukone on
hyvä kone,
se tikkaa housutpaidat ja
hameenhelmat, sekä kaiken mukavan,
mutta ompelukone ei osaa
tehdä kaalilaatikkoa,
sillä se vain tikkaa kiireen vilkkaa

vastaleivottua...

villieläimiä ei suomessa
enää
lie,
sillä niille on tarjottu vastaleivottua pullaa,
sen herkun edessä
villikarjutkin nuolasee
arkuutensa

viikonloppu...

viikonloppu ei pysähdy maanantaihin,
vaan se lymyää
kaikkien arkipäivien
suojissa,
kunnes perjantaina
pulpahtaa pinnalle

kissani...

just nyt on aamu,

tuuli ei viheltele,

eikä karhuemo kampaa poikasiltaan

tukkaa,

just nyt,

vaan varis hyppii pihamaalla ja kiusaa ylilihonutta

kissaani

sadepisara...

elämä kulkee,
vaikkei mihinkään mene,
vain
sitä hengittävät syntyvät ja menevät pois,
luonto ja ihminen,
sadepisara

vessanpytty...,

ihminen oli alkujaan raaka,
pelkkä heppu,
huoleton heppu,
mutta
matkanvarrella
on
monta mutkaa kupeita kylvettänyt,
siksi hän
usein
vessapytylle
morjestaa

rakkaus...

rakkaus ei idä,
mut sitä voi viljellä,
sillä se luo elämänhyvää,
semmoista mielenrauhaa, jota
ei
kyntämättä viljellä

perussuomalaiset...

perussuomalaiset eivät
tykkää
muista suomalaisista,
eivätkä ainakaan
toisenlaisista,
     persut ovat vaivaiskansan
sukupuuton viimeinen hymy,
jolla on populistin silmät ja
vaahtoavat suupielet sekä
siniset kynnenpäät

tsernybyll...

pursutan pulukoita,
vaikka tiedän niissä olevan
tsernybylliä,
tuota ydinvoiman kuolemantautia,
jumalauta,
mutta kuolenhan muutenkin

heppu...

arvokasta ei ole olla
herrasmies,
arvokasta on olla
kunnonmies,
semmoin heppu,
jota kaikki hyvin katsovat

lehtopuu...

ihminen on kukka tahi
ikipuu,
ihminen on
mikätahansa luontoäiteen
luomutuote,
mutta,
ihminen ei osaa tyynessä illassa
lehtopuun lailla hymyillä

vaippaperseitä...

ihmiset ovat ensialkuun
vaippapyllysiä,
loppuhetkillään enemmänkin,
mutta sillä välillä ovat useimmiten
turhuuksien patoutumia

kaupankassa....

kaikki elämän askeleet

tarvitsevat

kaupankassan

hymyä,

sillä siellä elämä hymyilee

syysillat...

syysillat antavat
aikaa,
sitä aikaa, jonka juhannuksen
valoist illat
veivät,
syys on
sadonkorjuun aikaa,
sitä taikaa jolla läpi talven luistellaan

uskovaiset...

uskovaiset hallitevat

kuntaa,

mutta he eivät itsenään istu,

vaan valitsivat

veltot mietteliäät valtuustoon

istahtamaan

pieni kunta...

pieni kunta kuihtuu tyylikkäästi,
niinkuin ruskainen
syksy se hyvästit jättää
elämän keväälleen,
pieni kunta on
isiä ja poikia ja homeisia
kouluja,
sekä ylilihavia
totuuksia

poliisiteevee...

poliisiteeveessä esiintyvät
poliisit ovat
ammattikuntaan
erehtyneitä,
sitä porukkaa, joilla hauis näkyy,
mutta heillä  ei oo viisauden voimaakaan

mestarit...

mestarit ovat
paljon parempia,
sillä heitä ei ole
seppelöity

iltayö....

iltayöstä
hiljenee,
silloin moni
tyköönsä sijoittuu,
muttei
tähtitaivas, joka kuutamosta
unelmoi,
vaikka vaivasen varvastaan kolotuttaa

keskustan hirmu ukot...

ennen hirnuivat
keskustalaiset
hirmu ukot,
nyt
ne nuolevat kokoomuksen
persläpiä,
sillä
takametsät on hakattu viimiseen
pölliin,
ja lepikosta kurkkii demareitten vihreää

tasavallan presidentti...

tasavallamme on presidentti,
josta
kaikki tykkää,
siksikin
on hyvä mieli,
hän on ihminen ja hän on
niinkuin
me muutkin.
vikoineen päivineen

tuhonsiemen...

pienen kunnan ongelma on väestöpohja,
ja
kun siitä erotellaan
päättäjät,
niin tuhonsiemen
itää

pienessä kunnassa on vain
sukulaisia ja
marionetteja,sekä
eilisen päivän
muistelijoita

en ole syntynyt...

en ole syntynyt,
vaan kasvanut,
minulle on näytetty
korvasienten olinpaikat,
oon
karhun kanssa paininut ja oon
jumalia
pelännyt,
siksi osaan hiihdellä kevät hankisilla

jatkan...

elämä on,
pieniä hetkiä,
menneitä,
mutta jatkan huomiseen,
ainakin yli puolen yön

uusnatsi...

uusnatsi etsii
hyvää syliä,
sitä syliä,
jota nykypäivä käyttää,
se on jokapojan tyttären paras kaveri,
mutta
ilkiä on pohjaton luonteensa,
ikävä
ihminen,
vaikka hymyilee niin
kauniisti

lahti...

lahden kaupungissa oli ennen
isku ja asko,
siellä kuului karjalainen puheensorina ja
siellä aisti
elämän olevan sieltä kotoisin
    nyt
siellä
ihmiset kävevät pää alaspäin,
kuten pappani hevonen,
mutta se kuului sen tyyliin,
olihan se
suomenhevonen,
jolla oli aina mukava mieli

pötsi...

ihminen syö lukemattomia kertoja,
mutta lehmät ylenaikaa,
sillä niillä on pötsi joka sietää
kaiken
ihmisen täytyy välillä huohahtaa ja
ottaa ruokalevot,
sillä ihmisen pötsi ei voi työskennellä,
kuten mansikilla

askel...

askel,
siitä kaikki
alkaa...

sininen....

taivaassa on
sinistä,
oon
katellu,
mut
mä tykkään kovasti ruskasta,
tästä hetkestä

kylä nukkuu...

kylä nukkuu,
ei ole kiire,
on vain aikaa,
jota ei tarvita

hirvenmetsästys...

hirvenmetsästys
on
toisista luonnollista,
toisista

susi saattaa osua kohdalle,
mutta ei se
ihmistä kaada,
sillä tämähän vain
harrastusmielessä

hirvenliha ei maistu tuotantolaitokselta,
siksi susihukkanenkin siitä tykkää,
hirvi ja
hirvikärpänen,
ei

sorsia...

ei ihmisiä saa sorsia,
eikä kaarrella,
sillä elämme
yhteisessä tilassa,
maapallon kolosessa

aikanaan....

aikanaan, kun ihminen oli
lapsi,
niin silloin ei autojen äänet kuuluneet,
kuului vain ruposen linja-autojen vuorot,
jotka aamusta menivät ja illasta toivat,
aikanaan,
silloin
oli kansakoulu ja opettaja, joka tunsi ja tiesi,
sillä hän oli
elämän suorittanut sotaveteraani,
silloin minäkin
kuljin jalkaisin kouluun ja
ikimännyn taakse bostonille

makuuntua...

ilta on yön käsissä,
verhot akkunoihin verhoutuu,
sillä on aika
itselleen alistua,
puille paaljaille makuuntua

saalistajien...

kirpputoreilla ei myydä
tuoretta lihaa,
eikä vastapyydettyä kalaa,
vaan niiden saalistajien
hylättyjä
vaatteita

ilomielellä...

elät, kun
hengität,
muuten vain puhiset ja meet,
etkä
ilomielellä
bussiin hyppää

kanssaeläjät...

ihminen ei synny itsekseen,
vaan tarvitsee
kanssaeläjät ja
isovanhemmat ja heitäkin
iäkkäämmät

silakka...

silakka ei synny
saimaassa,
eikä se tykkää siellä seilatakkaan,
sillä se tykkää
suolavesissä kelllua ja hinon ravintolan
lautasella
herkutella

viisi vuotta...

viisi vuotta on ammattikuskin
kausi,
se sama jana,
jolla moni kvarttaalikin määritellään,
viisi vuotta,
siinä
veri punnitaan ja ajotaidot punnitaan

ihmiskunta...

ihmiskunta kävelee kohti pohjoista,
mustat kasvot
vaalenevat matkalla
onnen kuutamon siltaa,
jossa rasistit ohjaavat liikennettä,
apinat juoksevat
meriteitä ja
jumalat pelaavat
pasianssia
ja
minä
luonnoton ikivihreä
juon kaamosta

keskenkasvuinen...

ihminen ei ole
keskenkasvuinen,
sillä häntä on sukupolvet
kasvattaneet

mitta...

ihminen ei elä
mittaansa pidemmälle
ja onneksi ei,
sillä uudet ihmiset ovat
pitempiä

uhri...

ihminen on
luuta ja nahkaa,
sekä kulutuksen uhri

mieli...

jos mieli vanhenee,
se otsaan rypyn uuvuttaa,
siksi on kiireenvilkkaan rytmiä
eloonsa saatava

vanhene...

mikään ei ole ikuista,
paitsi
muistot ja ne eivät
vanhene

tulipunaruusu...

maailma on
tulipunaruusun kokoinen,
eikä minkään päivänkakkaran,
sillä
maailma on
hetki

aurinko...

aurinko ei jaksa
syyshämärissä
naurahtaa,
sillä se kesähäistä riemastuu ja
tulikovien pakkasten jälkeen latusia luistattaa,
muut ajat se vain
volomottaa

kunnon talo...

kunnon talossa on
leivinuuni,
kammarin uuni ja toinenkin,
siksi talossa on lämmin mieli,
eikä siellä asu hallamieli, tahi
kieromieli,jolla on savupiiputon
huusholli,jota aurinkokennot syyshmärissä
lämmittävät

nuotta ja muikku...

nuotta ja muikku,

eikä mitään enempää,

vain ruishalme ja voileipä,

jotka luonnonkansalaista elättää

vetoketju...

vetoketju lomautti
napitukset,
vetoketju vei nappitehtailta työt ja
monelta napittajalta työt,
vetoketju,
joka on tämäntästä jumissa

hymy...

ilo,
syntyy,
hymyhuulissa,
tanssii mielenkielissä,
rakastuu hyvänpäivän säissä,
ilo,
se  on  luontoäiteen  mielenilmaisu

hautaus fiilinkii...

uus harvat ihmiset istuvat
kirpputorin ummentuneessa
kahviossa,
siellä on entisen tunnelmaa,
väsyttävää ja tuntuu kuolemalta,
vaikkei
oo hautaus fiilinkii
    kurkin ihmisten yli,
    sillä nämä ovat eläneet
liian isoiksi

apina...

ihminen oli ennen
apina,
ihan luonnollinen
apina,
jolle ei tarvinnut
elämää opettaa,
mutta
nyt ihmiselle täytyy,
ja yhä uudelleenkin, sillä tämä
unohtelee

ilo...

ilo ei naurata,
se väsyttää,
mutta todellinen hauskuus kytee
unessa,
siellä sikeimmässä päässä on
todella viihtyisää,
niin maukasta, että pirukin
vapahtajalle morjenstaa,
niiaten kumartaa ja
vispipuuroa hymyssäsuin sisäänsä
lappaa

jälkikätteen...

jälkikätteen voi korjailla,
muttei
mitään luoda,
vain jälkiviisautta,
sitäkin
ihan suotta

joulu...

joulu on
vuoden viimeinen juhla,
silloin viimeistään
kulutetaan viimeiset hiluset

koskikara...

talitisainen on säänkestävää,
tyyppiä,
kiuru on vilunen ja peipponen
enempi,
mutta sääkurppiaista ei mikään vituta ja palentele,
sillä se on
koskikaran
isoveli

valinnanvapaus...

valinnanvapaus on
harhautusta,
sillä mistä valitset,
kun ei ole
valinnanvapautta

ikäihmiset...

ikäihmiset ajavat aina väärälläpuolen
tietä,
sillä he syntyivät
ennen tieliikennelakia,
siksi heitä ei sovi
ojennella

haavanlehti...

haavanlehti havisee,
sillätavalla hieman vaan,miedosti ruskalle
sävelet luo,
syksylle värinsä suo,
antaa kurrenpojille
ilonpäivän iltasella,
silloinkun tähdet taivahalla tuikkia tahtovat ja
kuunsyrjä kurrea leikityttää,
silloin haavanlehti
havisee

raivotauti...

kylässä on raivotauti,
sen toi
hullu itikka, jota ei tulipalopakkanenkaan
nitistänyt,
nyt
tuo inisijä
imee veret joka nupista ja laittaa
ihmiset ihan valkoisiksi

sauna...

sauna oli ennen suihkuja,
hirsisaunat niitä aiemminkin,
mut
silloin elettiin aikoja,
jolloin oli heinäpelloilla poutaa  ja
kissa oli joka
talossa

unet...

unia ei voi nähdä,

ellei niitä ole

elänyt

raha...

ameriikassa on paljon rahaa,
mutta suomessa
enemmän,
hyvää mieltä,
semmoista mieltä,
jolla on hyvä kyläänkin tulla

kaasupullo...

kaasupullo ja ulkotuli,
krilli ja asuntoauto,
kesähelle ja suon laidassa oleva
entinen kalastajan koti,
siellä me olemme,
mutta
kaasupullo on tyhjä

ohimennen...

rakastaa voi, vaikkei
tunnekkaan,
riittää, kun sivumennen näkee,
haistelee tuoksua ja lähestyy,
ohimennen

koko päivä....

eilinen jäi,
yö,
tänään on perjantai,
menen ja tuun,
koko päivän

jotenkuten...

sumuinen aamu,
mielikin,
mutta nousen ja oon
jotenkuten

yhteenlasku...

yhteenlasku on

matematiikkaa,

mut

vähennykset lasketaan ja sitten

tulee loppusumma,

sen viivan alla,

total,

tai sinne päin...

ohikulkijat...

eivät ohikulkijat maisemia
katso,
he katsovat eiliseen,
he katsovat huomiseen
ja
ohikulkevat

hullu...

ihminen voi olla pienen aikaa
hullu,
sen verran
vain

elämänkyläni...

minun elämänkyläni on
ikkunan takana,
siellä ei kukaan kävele,
minä vain

elämänkylillä...

rakkaus ei kysele
tuontilupia,
sillä se
on elämänkylillä

luonnommattomat....

elät,
vaikket päivää sano,
meet vaiket
ovias sulje,
olet kuten muutkin,
luonnottomat

tunteeton...

aika on tunteeton,
mutta se sisältää elämän

kuntapolitiikka...

kuntapolitiikka on
lähidemokratiaa,
jota ohjailee
tuulen tuomat,
ne samat,
jotka eivät arjesta tykkää

vapaussota...

ensin rikas ja rakas,
sitten
sitten mahtuu
mitä soppii,
tuumasi työväen  ovimestari,
joka
selvisi
vapaussodasta ihmisenä

arvokas...

ihminen ei ole arvokas,
mutta hän kantaa
arvotavaraa,
elämää

loiseläin...

ihminen joka elää toisten

ongelmista

on

loiseläin

tilinpäätös...

syksyllä koittaa inventaario kesästä,.
kesähelteet jättivät,
pihlajamarjat laskennassa,
omenapuut
punasenaan,
herukkapensaat poimijaansa oottavat,
niinmyös
sienimetsät herkkusuitten,
puolukkakankaat kerääjäänsä kaipaavat, myös
mustikkasuut saavat näppinsä siniseksi,
kuten mansikkamaitten ahertajatkin,
he vain helakanpunaiseksi

lapsi...

lapsi on

elämän ilo,

hällä on siihen 

sisäsyntyinen valo

kylä...

kylä on
aina
pieni,
mutta se voi olla suurempikin,
ihmisten
korkuinen

puoli yö...

puoliyö aamuksi taipuu,
hiljaisen pimeää,
vain tähtitaivas ja kuutamo
mieltä varjostaa,
tuntuu kuin olisin yksi
niistä susista,
jotka vihille aikovat,
onhan täyden kuun aikaa,
mut jatkan matkaa,
olenhan tullut kaukaa,
kauempaa, kuin
sudet,
joilla pesäkolot vierellään

markkinatalous...

markkinatalous on ihmisen onni,
mutta vielläkin suurempi
onni on siinä. jos
se toimii
sosiaalisesti

alakuloinen..

alakuloisella ihmisellä
on syvällinen elämä,
hän tuntee myös
pinnallisen elämän,
jota on pakko viettää,
jotta saisi elää

kassalla...

ihmisellä täytyy olla menneisyys,
mutta myös tulevaisuus,
jotta hän hymyilisi
kaupan
kassalla

koti...

koti,
sitä parempaa ei ole,
ei edes
kylässä,
sillä sieltä puuttuu
kodin tuntu,
vuode ja sinä

peli...

elämä on peliä,
toisille todellista,
joillekkin välipäivillä,
peli,
elämän peli....

hankiset...

pitkä ja kylmä syyssää,
siinä ei valokaaan viihdy,
sillä viellä ei ole täydenkuun aikaa,
eikä tulipakkasten taikaa,
jolloin täysikuu
hankisilla

usko....

pienen ihmisen pelastus

on

usko,

usko,

itseensä ja jumalaan,

usko vaikka mihin, mutta se

taluttaa ihmistä pidemmälle,

kuin uskoton mieli,

jolla ei ole mitään tukea

Onnenmaa....

Elämä ei ole onnenmaa.
Vaan karun kaunis maa,
Täällä ihan hyvin voi,
Kunhan hymysuin
Päivänsä aukaisee,
Huomiseen
Suhtahtuu

Markkinatalous..

Markkinatalous on kova
Sana,
Sosialismi on
Karumpi,
Mut totta lie se,
Että eniten hyötyy
Loppukäyttäjä,
Kun
Kilpailtuja tuotteita käyttää,
Sosialismin ainut tuote on syntynyt
Monopolista ja sitä on pakko ostaa,
Maksoi mitä maksoi

Espoossa...

Espoossa on luonnonmarjoja,
Jos
Kävelee pohjoisespoon siimekseen,
Sinne
Kuuskmetsikön jorpakkoon,
Jossa käkikin
Asustaa ja karhu joutopäiviään
Viettää

Myötäpäivää...

Ihmiset kulkevat
Myötäpäivään,
Kuten
Vuorokausikin,
Jota
Aurinko taluttaa

Pienessä kaupassa...

Pienessä kaupassa käyvät
Myöhäiset ihmiset,
Eläkeläiset ja muut,
   Kulkijat täyttävät marketit,
Sillä siellä on nähtävää,
Kuntaas pikkukaupoissa vain
Hulivili meininkii

Valinnanvapaus...

Valinnanvapaus ei toteudu,
Jos ei ole
Vaihtoehtoa,
Nyt maakunnilla on tilaisuutensa
Näyttää

Ryystävät...

Tuntemattomissa paikassa
On
Ventovieraita,
Heillä on oudot tavat,
Juovat piimää ja
Ryystävät aamukahvia tassilta,
Joten
Ei hullumpaa väkee

Mennä...

Silloin on kiva mennä,
Kun tietää
Mihin palata

onkia...

hyviä ihmisiä on,
mutta niitä pitää
onkia

kotimatka...

kotimatka on rakkahin matka,
sieltä poispäin
ei hevonenkaan hevillä
juoksuksi
lyö

pisin...

maailma on pieni,
sen hetkessä
lentokoneella kiertää,
mut
suuri on
suolammen tarina,
siihen ei riitä
pisinkään aika

pienviljelijä...

pienviljelijä viljelee
itselleen,
lehmän tahi kaksi lypsää,
metsäpuun silloin tällöin haloiksi
halottaa,
heinäpellolla heinää seivästää,
    pollelle apetta talvisäiksi
hän ei elämää suurentele,
hän vain
torppaansa kohentelee,
läävän nurkkaa rakentelee,
kanasille ortta vuoleskelee,
mut
silti on kateellista monta,
yhtämonta, kun kanahaukkaa
kanojaan kynimässä

jallu...

jallu rykii kunnolla,
sillä hällä tauti tosi kamala,
siihen ei auta herrajumala,
vaan sauna, sisu ja jumankauta

itu...

kun jokin loppuu,
toinen alkaa,
sillä elämä ei lopu,
vaan ain pieni itu jossain siintää

Maailman suurin puukirkko...

Maailman suurin puukirkko
Komeana
Nököttää,
Tuol luontoäiteen
Hellimällä kulmakunnalla,
Norpan kotivesillä,
Savonlinnan syvämailla,
Kerimäen rintamailla
   Sieltä komia kirkko kulmakunnille
Saarnat kuuluttaa,
Luontoäiteelle huomiset toivottaa

Ikivanhoja...

Ikivanhoja ovat vain
Ikihonka ja väinämöinen,
Tuo
Suomineidon isä,
Joka nyt
Suonsilmäkkeessä nykymenoa
Tutkailee,hyvin ilmein
Hykertelee,
Sillä tämän maan kivijalka kantaa,
Sillä se on suonsilmässä kastettu,
Hallasoilla ripitetty

puu on suomen öljy...

puu on suomen
öljy,
sitä
ei muualla paljoa oo,
siksi sitä heille tarjota vois,
siitä elintaso kohenis oitis

parruakin viedä voi,
mutta
biotuotteiksi jalostettuna sitä
moni enemmänkin haluais

kiina...

myykää kiinaan voita
ja
puuta,
sillä siellä on monta
suuta

kulututettuna...

ihminen syntyy puhtaana,
lähtee
pois
täysin kulutettuna

tavallasi...

et voi elämääsi elää
miten tahansa,
sinun täytyy elää
tavallasi,
    sillä vain siten kehtaat jälkiäsi
seurata

Kyllänen...

Kun kyllänen mieli
Yllättää,
Silloin elo kyllästyttää

Alimielinen...

Viimeinen työpäivä,
En onnistunut,
Tahi
Olin aivan jotain muuta, kuin
Haluttiin,
Meen johonkin,
Alimielisenä...

Ensimmäinen työpäivä...

Ensimmäinen päivä
Töissä,
Olen pitkäaikaistyötön,
On Kylmä,
Olen nälkäinen,
Minun on onnistuttava,
Sillä tämä on viimeinen mahdollisuuteni
Palata inhimmilisyyteen,
Olen ollut työtön....

Eriarvoinen...

Ihminen on eriarvoinen,
Vaikka vaatteet
Vaihdettaisiin,
Sillä arvot lasketaan moraalisella
Mittarilla

Köyhä...

Köyhä on pohjimmiltaan
Rikas,
Sillä
Hänellä ei ole
Matkassaan varakkaan eväitä

Virasto...

Virastoissa on pitkiä käytäviä,
Suljettuja ovia,
Mutta yhden oven takana on minun
Asiani,
Mutta minkä oven?

Etsin ja hapuilen,
En pääse asiaani esitämään,
Sillä asiaa hoitava on saikulla,
Vituuttaa ja siksi löin viraston
Ulko oven napakasti kiinni

Tulin kotiini,
Avasin tietokoneen,
Menin viraston sivuille ja asiani
Hoitui,
Onneksi on digi

kattovalaisin...

aurinko määrää
huoneittemme määrän,
se valaisee tyhjätkin ikkunat,
niin    tehokas  on  luontoäiteen
kattovalaisin

sanat...

sanoilla ei ole merkitystä,
ellet katso silmiin,
ne eivät merkitse mitään,
ellet anna niille
katsettasi

koti...

koti,
turvapaikka,
koditon on turvaton,
asunnoton,
ei paikkaa piiloutua

syksy...

syksy,
sade ja odottava talvi,
kevättalvi ja leskenlehti,
suvi,
niin kuljen,
kissanikin tuntee rytmin,
nyt uuninpankolla venyttelee

keskiviikkoaamu...

sateinen keskiviikkoaamu,
katulamun heiluva valo valaisee
tyhjää katua,
joka näyttää kolkolta,
sillä aamu viiden aikaan
kerrostaloissa valottomat ikkunat,
paitsi minun,
aamuvirkun

syyttäjäherra...

ylin syyttäjäherra ei
muistanut asemaansa,
ei veljeään tuntenut,
vaan liiketoimiin lankesi

oikeusjärjestelmämme toimii,
siitä suuri kiitos, se antaa uskoa
tulevaisuuteen

lätäkkö...

lätäkkö saa lapsen
ilon valloilleen,
siinä pienet jalat pomppivat ja
vesi lentelee yhtä iloisesti,
kuin
vesipuistossa,
mutta tämän vesipuiston johtaja on
lapsi ja sen hän ilomielellä näyttää

kalareissu...

järvenselkä höyryää,

linnut menneet ja aurinkokin 

laskenut kallioisen niemen taa,

palaan kalareissulta,

muikkuverkoilta

syysiltainen järvi on

luojan kauneinpia iltahetkiä,

kaikki häly hävinnyt,

vain airojen liike saa hiljaisuudelle

äänen,

rannat ovaat monikirjavia,

luontoäitee on

sonnustautunut syksyyn

perkaan kalat,

osan savustan,

toisenpuolen paistan,

perkeet jätän

kivenkoloon kaverilleni,

saukolle

Kampin terminaali...

Kampin terminaali
Sykkii elämän kulkijoita,
Tulijoitamenijöitä,
Kaikilla on nimet,mutta kiire
Ei tervehdi,
Meen muitten jatkona,
Muuten jäisin ja nimeäni tavaisin

Jalometalli....

Kaikki tähdet ovat
Kultaa,
Mutta sinä olet täynnä
Kalleinta jalometallia,
Rakkautta

Puillapaljailla....

Puillapaljailla ei ole
Hyvä olla,
Siksi hieman edes
Isänmaaata kynsien alla

Kukkanen...

Luonnossa kukka kukkii
Sen ajan jonka se on luvannutkin,
    Puutarhassa kukkanen on joutunut
Tekemään työsopimuksen,
Joka velvoittaa sen kukkimaan
Silloinkin,
Kun olisi aika
Lakastua

Jokainen...

Jokainen päivä on eilistä
Jalostetumpi,
Jokainen,
Vaikka sen seuraava sukupolvi vasta
Havaitsee

Kiina...

Kiina on niin iso,
Ettei sille uskalla suuttua
Isokaan,
Sillä kiina ei lopu koskaan

Aina ei suju...

Aina ei suju,
Kuten haluttais,
Mutta se on loppujenlopuksi
Hieno juttu vaan,
Sillä,
Jos kaikki ain
Menisi hyvinpäin,
Miten päin sitten olisimmekaan

punaposkinen...

ihminen on punaposkinen,

jos

on juossut itsensä

läkähdyksiin,

muuten posket ovat kalpean

vetelät ja hyllyvät päätä käännellessä

raavasmies...

raavasmies kiroaa ja ryyppää,

tiukanpaikantullen

jumalia huutelee,

mutta muuten ei puhu eikä pukahda

ketunpoikanen...

ketunpoikanen luki kylän lehteä,

siinä oli palsta, jossa laskettiin

kuolleita ja syntyneitä,

muut sivut olikin täytetty

menneiden kertomisella,

takasivulla oli

kirpputorin loppuunmyynti-ilmoitus,

jossa oli erikoistarjouksena

hänen äitinsä

ketunpoikasta itketti,

sillä hän muisti, kuinka

metsämies ampui äidin,

joka imetti häntä,

nyt

äiti-rukka oli karvakauluksena ja

tarjouksessa

Arpeetti...

Työkaveri hymyilee,
Minäkin,
Sillä meillä menee hyvin,
Ainakin niin mukavasti, että on
Arpeettia ja se on tänäpäivänä
Hieno asia

Ruska..

Ruska valloitti
Koko tienoon,
Siitä mielissäin oon,
Sillä
Se on luontoäiteen luomaa

suomenruotsalaiset..

suomenruotsalaiset eivät
maksa veroja,
eivätkä
elatusmaksuja,
he viljelevät tomaatteja ja
sieniä,
loput asuvat eirassa ja puhuvat
hiljaisesti

ämpärit...

suomalainen voi olla myös

ruotsalainen,

mutta harvemmin

venäläinen tahi islantilainen

   suomalaisen erottaa jokapaikassa,

vaikka kuinka ulkomaalaiselta

näyttäis,

hänet erottaa

pälyilevästä katseesta,

katseesta joka on harjaantunut

tarkkailemaan mistä saisi ilmaisia

ämpäreitä

luomakunta...

luomakunta perustuu vastakkaisiin
sukupuoliin,
kukka tarvitsee
kaverin,
jotta voi uuden kukan
synnyttää,
ihminen taitaa olla poikkeus,
heitä saa nykyään uroksestakin

taudit...

ihmisille tulee iänmyötä
tauteja,
semmoisia kolotuksia ja
kehonosien väljähtymiä,
se on luonnollista,
yliluonnollista

tauvit tokeentuu
pippureilla tai
pullollisella miestä väkevämpää,
mut
ellei ,sitten onkin jo aika
siirtyä
luonnonkiertokulkuun

köyhä ja asunnoton...

köyhä ja asunnoton on
erinomainen profiilinnostattaja
kalpeaotsaisille
politiikoille,
niin on ollut ain ja
vastakin

vasemmistopuolueet elävät heistä,
porvaritkin,
mutta ennenkaikkea
populistit

asunnotonköyhä kuolee aikanaan,
mutta häntä
tulee tuuraamaan joku toinen
asunnotonköyhä, ja samoin
tapahtuu kalpeaotsaisissa
politiikoissakin

päivävuoro...

aamusta suomi aukeaa,

sillä pääsääntöisesti olemme 

päivävuorolaisia ja kiirehdimme

töihimme

   ennen oli toisin,

tehtaat tupruttivat sankkaa savua,

siellä tehtiin työtä kolmessa vuorossa ja

isänmaa oli yötäpäivää auki,

nyt

kehittyvät maat kutovat mattomme,

tupruttelevat puolestamme kolmessa vuorossa,

me

teemme vain päivävuoroja

musiikki...

kuuntelen entistä musiikkia,
sitä jota nuorena kuulin,
herään ja palaan monen vuoden taa,
monen

tänään soi uudet musiikit,
eivät ne minulle mitään kerro,
ovat nuorten musaa,
mut
komppaavat samaan tahtiin

kun meet vaan...

kun meet vaan,
teet ja painat menemään
päämärkänä ei tuu stressiä,
sil
et kerkiä funtsailemaan maailman
pahuuksisa,
etkä muitakaan elämän epäkohtia

virkiänä...

liian virkiänä ei kannata aamusella
nousta,
vaan univelkasena,
hieman kiukkusen punaisena,
jotta voi hyvinmielin
unohtaa avaimet kotiin,
kun
töihinsä kulkeutuu

yö...

yöllä
on hiljaisaa,
niin hiljaisaa,
että minäkin
hiljennyn,
painan pääni tyynyllein,
unimaille makoisille itseni
peitotan

kissa...

hyvällä ihmisellä on
kissa,
sillä kissa on ihmisen syvin ymmärtäjä,
kissa tuntee ihmisen syvimmät salat,
muttei niistä kylillä huutele,
kehrää vain

Verkkokauppa...

Verkkkokaupppa
Yksinäistää ihmisen toisesta,
Sillä se
Kivijalkamyymälät kitaansa
Nappas

Sinitaivas...

Sinitaivas on yöpukupäällään,
Siin tähdet sadat miljoonat,
Kuutamokin unelmoiva,
Joka illanistujalle
Unelmia luo

Budjetti...

Teet minkä taidat ja vähän
Enemmänkin,
Mut
Markkinakoneistolle olet
Ain
Riittämätön,
Sillä sen budjetti on armoton

Maailmanpyörä...

Ihminen on maailmanpyörässä
Pienempi,
Kuin pieninkään,
Olipa herra tahi pienempi,
Heillä on ihmisen kohtalo
Iänikuinen

Liian kauan elänyt...

Havittelet uraa,
Raadat ja uhraat kaiken työsi eteen,
Kunnes eräänä päivänä
Sähköpostissasi sinut
Irtisanotaan,
Pois hyljätään,
Sillä olet heille liian kauan
Elänyt

laiska...

kiirettä ei olekkaan,
se vain
laiskalle
näyttäytyy

herrannimet...

ihminen ei itseään pidemmälle
pääse,
ei vaikka kaiken omistais ja
kaiket herrannimet tienaisi,
sillä lopultakin jokainen
on vain itsensä

Laulujoutsen...

Pilvettömällä sinitaivaalla
Laulujoutsen liitää,
Siel
Suomen lippu liehuu,
Siit
Mun hyvämiel siintää,
Mun on
Täällä hyvä niin,
Etten muuta toivo lain

Tuttu...

Ihminen ihastuu
Harvoin itseensä,
Sillä hän on liian
Tuttu

Suomen lappi....

Suomen lappi,
Sinne ei tunteeton osaa,
Sillä
Siellä on tunteilla päällystetyt
Polkuset,
Luonnonrakkaudella täytetyt vaaranhuiput

Ketunpoika...

Ketunpoika ei polta tupakkaa,
Eikä käytä muitakaan
Päihteitä,
Sillä elämä on hälle
Päihdettä

Savusauna...

Jos ihmisellä ei olisi
Pakoputkea,
Itseensä tukehtuisi
Mutta talo ilman piippuakin
Toimii,
Sisäänlämpiävänä,
Ihankuin savusaunana

Maaseutu...

Maaseudulla ei
Turha pärjää,
Sillä siellä tarvitaan
Moniosaajaa,
Itsensä elättäjää

Joukkotuhoaseet...

Yhteiskunta asututtaa ihmiset
Vaaravyöhykkeelle,
Kun kaikki asuttaa yhteen läjään,
Sillä
Sinne kuolemantaudit hyvin osaavat,
Sinne vihollisvaltio joukkotuhoaseet
kääntää....
Ois pareen asututtaa koko kaunis
Suomenmaa,
Sinne ei tauti osais,
Eikä
Vihollinen suonsilmään mielellään
Uppoa

Tavallinen ihminen...

Tavallinen ihminen
Kulkee kuin hevonen,
Pääalaspäin,
Heiluttaa häntää ja menee vain,
Sillä
Muuten ei kunniankukko laula

Ruska...

Syksy on unelmien
Korjuun aikaa,
Se on keväthuumassa tehtyen
Asioiden sadonkeruuta,
Usein happamia ovat,
Mutta ruska monet pyhittää

Uolevin henki...

Raatteen hammas nököttää
Tyhjillään,
Sitä ei huoli edes
Kerjäläiset yösijakseen.
Sillä
Siellä elää
Uolevin henki

Herttaiset silmät...

Jos ihminen ei välillä
Siivoa ihteään,
Hän aika törkynen lie.

Hänen täytyis välillä
Ulkoilla,
Syödä kevyesti ja ryyppäillä
Viinan sijasta lasillinen vettä,
Ihmisen olis hyvä myös
Tekeytyä uskovaiseksi,
Sillä
Saa herttaiset silmät

Herttuatteren pojat...

Laitakaupungilla ovat
Herttuatteren pojat piilosilla,
Sillä
Isäaurinkoinen josef tahtoo
Listiä jokaainoan tsaarin sukuun
Kuuluvan

Pojat ovat samaistuneet suomalaisiksi,
Yksi jopa mustalaiseksi ja elättävät
Itseään katusoitolla ja hanttihommilla
Pojat käyttävät ruotsin kieltä pohjaalaisittain,
Siksi he ovat elossa,
Vaikka koko suku tapettiin jegateburgissa,
Yksi pojista on
Tulevan venäjän presidentti

Neljä vuodenaikaa....

Neljää vuodenaikaa ei ole
Muualla missään,
Ei,
Vaikka maailman kiertäisit,
Vaan
Suomessa ainoastaan,
Kuten myös katajainen kansa, joka viinaa juo,
Sekä
Kullanvärisenä hohtavat hallasuot ja
Suonsilmäkkeet,
Joista katsoo suomipoika elämää