syysmetsän tuoksu
valloittaa tyyneydellään,
sen sammaleet tyynyttävät oloni
keinuttaen mieleni tyyneyteen,
pois kiireen ajoradoilta,
pois hälinän keskipisteestä
nojaan mäntypuunrunkoon,
jykevään iänikuiseen,mutta lapsukaiseen, sillä äiteensä,
kelohonka ylväänä seuraa meitä harjanteelta,
hänkään ei puhele,
mutta tunnen männyt elävän joka solullaan
äiteensä mukana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti