kirkonpenkit...

Häpeillen katselet,
voihan sentään,
eläthän sittenkin,
vaikka mielivaivasi
eloa jarruttaa.

Häpeilet tuntematonta,
hänen estotonta oloaan,
avautuvaa mieltään,
pelkäät hänen valloittavan
rintapielesi,
siksi hänestä
tuhmia puhut.

Kirkonpenkit puolillaan,
siellä herrashenki mieltään
paljottaa,
siellä ei uskottomia näy,
puolillaan
vaan.