keväinen aamu,
maaliskuun kuudes,
padasjoella,
täällä missä luonto ei ole
arpeutunut,vaan on omanaan,
juurillaan
istun kannonnokassa, arvuuttelen
mihin tämän kannon runko on joutunut,
halunnut,
uskon,että se pitää heinälatoa ryhdissään,
latoa,joka siniharmaana hymyilee lumisella pellolla,
vierellään heinäpaalit, nykyaika ja menneisyys.
piirtelen mielessäni
tuulimyllyjä sinne mihin niitä on
kaavailtu, kiivaasti vastustettu,kannatettu
kannatan niiden tuomaa hyvinvointia,
joka saastuttaa vähemmän,
mutta samalla kun luo kuntaan
elinvoimaa,joiden turvin
seuraavatkin sukupolvet
voivat asua riittävien
palveluitten lähellä
jänis vetää tuhatta ja sataa
hankisilla,
kettu perässään, varikset ylisillään,
haukkalintu korkeuksissaan,
kun taas
minä istun kannollain katsellen luontonäytelmää,
elämää jossa havaitsen jäniksen jallittavan
ketun väsyksiin, saattaen varikset pyyhkimään
kyyneliään,haukkalinun nuoleskelemaan
kynsiään ja siniharmaan heinäladon hymyilevän,
sillä käpytikka naputtelee sen kurkihirttä,. hirttä
jonka kannolla istun
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti