syyskuun kahdeskymmeneskaksi,
aamu,sumuinen ja äänetön,
sillä äänet vaimenneet,
kuiskaukset sumuttuneet niin,
että pystyn piirtelemäään auton tuulilasiin
sormenpäälläni iloisia kuvia,
niitä joissa kukka hymyilee
keväisesti,
mutta jaksopyyhin pyyhkii ne pois,
niinkuin mielenikin kevään,
vaikka tykkäänkin enemmän hymyilevistä
kuin siniharmaista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti