aika karistaa eilisensä
jään,
monet muutkin,
enimmäkseen he jotka eivät
kelpaa mihinkään,
eivät edes pois lähtemään
en itke vaikka jään,
sillä olenhan juurtunut
nykyisyyteeni,sen jokaiseen
hetkeen huomisiin,eilisiin,
siksi pyyhin silmäkulmani
ja vilkutan heille,juurettomille,
ihanille,jotka jättivät enemmänkuin
veivät
on syksy,
tyhjää,sillä ympäristöni on karistanut
lehtensä,lomat loppuneet,
muuttolinnut poispäin lentäneet,
arjen ovet avautuneet, on tavallista,
tuttua ja turvallista, vaikka niin monet
karisseet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti