kevät suviseksi vihertyi,
luontoni siihen kukittui,
sillä kiertelin itseni
elämäni syvempiin, kaikkiin
jossa mieleni hymyili,
tuntoni hyväili,
kaikkiin,
mutta
sitten väsyin niinkuin kevään suvikin ja
syksyyni saavuin,
laavulleni kyletyin ja katselin,mietin,ihastelin
kaikkea jäljelle jäänyttä,elettyä ja sinua,
sinua arkeni huolehtijaa,
elämääni joka petoniviidakossa ahertuu,
ahdistuin,
itkinkin,mutta sitten tein päätöksen, että eräänä
päivänä en palaa arjen petonisiin,vaan jatkan
elämääni täällä johon kuulun
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti