sunnuntai 4. syyskuuta 2016

karvainen kolo...

työni kassana on
työtä muitten joukossa,
näkee ihmisiä ja niiden
syömisiä

en kiitoksista välitä,
kunhan osaisivat sen kortin päätteeseen
nopiamin
asettaa

sain potkut edellisestä kassa-hommastani,
laitoin karvoja kortinlukijan reunustoille.
    ainakin vanhat ukonkäppyrät tykkäs ja
olivat
joutusia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

vaikka kaikki häviäis,,

  vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...