iloinen kettu jolkuttelee
nyystölän pellolla,
mansikkapellolla.
sieltä täältä reposeni löytää mansikan,
myöhäiskypsän tai poimijalta piiloon mennyt,
mut
nyt
ketun suussa sulaa.
kettuni on syntymäiloinen,
varikseni kasvatti sen itselleen huviksi.
lintusein on vanhapiika, joten omia lapsia ei hällä ollut.
varikseni naurattali ketulle, varasteli kaiken irti olevan
ja kantoi ketulle.
ensimmäinen esine, jonka kettu sai oli
röhkivä porsas,
semmoinen koiran lelu.
sitä kun tönäsi, alkoi lelu porsastelemaan ja tästä
kettusein oppi ilomielensä.
viimein kettu kavoi ja rupesi halailemaan liikaa
varistani, meinas syödä poskeensa, joten lintusein
potkas retaleen pellolle,
josta minä sen tyynyllein hain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti