keskiviikko 23. tammikuuta 2019

suruttaa...

kun kovasti suruttaa
silloin käännän
matkani
luonnonhelmaan,
astelen mättähältä toiselle,

istahan
luonnonkivelle,
haistelen elämää joka
on syvintä hyvää,
hiljaisien hetkien
elämää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

vaikka kaikki häviäis,,

  vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...