en mä vihainen
ole
suuttuessani,
mielenhikinen vain,
hetkisen,
juuri sen tuokkosen verran,
kunnes tyhjenen,
sanoistani vapaudun
hetkeen heräilen
mielessäni ei ole
patoja,
vain solisevia purosii,
juoksevia jokisii
vaahtopäisiä koskisii,
siksi
välillä vaahtoan,
tuimapäänä
kiroilen ja ääntäni
kovennan,
jota pysyisin elämäni koskessani
pintavesillä
usein sanon mitä sylki
huulilleni
tuo,
sanon ja useimmiten
senjälkeen
keräilen tunteitteni rippeitä
en voi muuttua,
vain tasaantua,
mutta sekin
vaatisi
tunteettomia tiloja
joissa en viihdy,
joten
olkoon näin
elämäni iltaan saakka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti