ropsinkuorija,,

ropsinkuorija hymyilee,

vaikka selkä on kipeenä,

kädet känsäisinä,

otsa hikisenä,

sillä hän on hyväntuulinen

saadessaan tehdä työtä

luonnonhelmassa,

kangasvuokkojen maailmassa,

keväisessä leimikossa jossa luonto

herää,muuttolinnut sinitaivaalla

kotiinpäin liitelevät,

muurahaiskedossa on alkamassa

elämänvilske,

hän orpopoika,itsensä elättäjä

ei valita,sillä parempaa ammattia

ei kohtalo olisi voinut tarjota,

siksi hän hymyilee luonnolleen

ja antaa kuorimaraudalleen luvan kulkea

pitkin

ropsin pintaa ja nakkaa jäntevillä

käsillään

ropsin tapuliin, siihen josta hän

elämänleipänsä saa