metsälampi,,

suopursun tuoksu

leijailee ikimetsän

purosen vierustoilla,

linnut laulavat,

valonvarjot tirkistelevät

puitten latvustoista,

sieltä jossa

metsän arimmat linnut

asustelevat

istahan puunrungolle joka

on vanhuuttaan mätkähtänyt

pitkälleen,

pian kuitenkin

huomaan luonnon pienempien ottaneen

sen omakseen,

siksi siirryn kivelle istumaan,

mutta pian siirryn siitäkin pois,

sillä sammalpeitteen suojissa on

elämää,

elämää joiden ansiosta me olemme

voimme

kävelen metsälammelle,

varovasti,anteeksi pyydellen,

sillä en huomaa kaikkia kulkijoita

polulla, joka on muodostunut metsän

eläjien kulkemisista

lampi on tyynen tyytyväinen,

sorsapariskunta on vallannut sen

reviirikseen,

lumpeenkukat kukkivat

kauneuttaan,karpalot alullaan,

sammalpeite tuoksuu hyvältä,

kaikkialta huokuu rauhallisuus,

kiirettömyys

tunnen itseni pieneksi,

vaikka olenkin

kokoiseni,

sillä täällä ihminen on

vain yksi miljoonista,

miljoonista joiden merkitys

elämälle on tuhannesti enemmän kuin

ihmisen