kettu...

Kettu kevät karvoissaan
tienpiennarta astelee,
sillä  metkut mielessä,
maamyyrää jälittää,
rusakonkin selkään
halattais.
  Kettu,
kaupunkilainen,
sitä ei ihmisen äänet
ulvota, sillä oppinut on,'
ettei ihmiset ammu
persuuksille kaupungeissa,
siks
se joskus peukuttaa
ihmispololle,
muttei sille,
jolla on ketunhäntä
kainalossa, taikka sille
turhimukselle, joka
kettujen ihoa päällänsä
kantaa,
ilettävää
porukkaa,
tuumii
repolainen,
myyrä hampaissaan.