olen varullain...

olen varuillain,
niinkuin
susi,
sillä minun on mentävä,
muuten
jään

aikaisin...

turhan aikaisin nousin,
itseni päivään valjastin,
on kurja sää ja
minulla matkaa
ja hommiin kerittävä

harvat liikkuvat tähän aikaan,
vain pakolliset ja levottomat,
mutta kuu on valveilla,
kuu, jolla tähdet seuranaan

ajan tuntuman mukaan,
lumi on täyttänyt edellisten
jäljet,
myrskytuuli puistattaa menoain,
kuu
seuraa jälkiäin

pohjantähti...

pohjantähti on tähtien
tähti,
se yöt päivät loistaa,
se merimiestä ohjaa

unet...

unet ovat turhia,
ne vain herättyä
väsyttävät,
mut
päivätirsat on
poikaa,
niitä sais olla pitkin päivää

poliittiset puolueet...

poliittiset puolueet ovat
kieron pesiä,
siellä pahhuudet
punotaan,
riidan vyväset kylvetään,
siellä tolkun ihmisistä
äly nyhdetään,
joten
siitä pesästä on pois päästävä,
on perustettava
tolkun salaseuroja

verot...

ihmisen on syytä
ilomielin veroja
maksaa,
sillä valtio hänet
töihinsaakka on rettuuttanut,
pennusta pitäen lapsilisiä maksellut,
koulut kuitannut,
pikkuvilpitkin maksellut,
joten
ny on
maksun aika,
imispolonen

uskovainen...

uskovainen on melko
harhautunut,
nimittäin semmoinen uskovainen,
joka
pyhäpäivinä
lankeaa

bonuskirjautuneet...

kaikki ihmiset ovat
bonuskirjautuneita,
siksi heitä isoveli valvoo

edukseen...

jos ihminen ei puoliaan
pitäis,
toinen ihminen
homman hoitais,
   edukseen

talitintti...

talitintti ei pakkasta
pelkää,
mutta
västäräkin ihon pintaa kylmä punoittaa,
siksi se hyvänsään
aikaan
muillemaille lämpösille
kiiruhtaa

ihmispolonen...

jos maailmassa ois vain
yksi ihminen
ei hän riidatta toimeen tulisi,
    itsensäkkään kanssa,
saatikka nyt, kun
miljardikaupalla meitä lie,
ain riidanpoikasta
ollaan
punomassa hitto vie

paastota...

ihmisen tulisi sillointällöin
hiljentyä,
poispäin miettiä,
sekä
itsekseen valvoa
ja myöskin
jokunen päivä paastota,
silloin hän kirkassilmäisenä
elämäänsä
elelisi

sananvalta...

sananvalta on
tärkeä valta,
se
kuuluu jokaiselle,
    tuppisuut ovat oikeudestaan
luopuneet,
äänivaltansa muille jakaneet,
mutta
purnata he taitavat,
tekemättä ansaitsevat

katuvalo...

katuvalot tarvitaan,
jotta
kulkijat kadunkulmat
näkisivät,
oikean rapunoven aukaisisivat,
katuvaloja tarvitaan
kaupungeissa,
sillä siellä ei
sydän ohjaa

paratiisi...

paratiisia ei ole,
ei helvettiäkään,
on vain tämä
hetki,
otat sen minkä otat

koululaiset...

kiertokoululaiset
ovat harvenneet,
kansakoululaiset harmaantuneet,
mut
peruskoululaiset uutta elämänkoulua
rakentavat,
loputonta koulua,
sillä tulevaisuuden yhteiskunnat
eivät ole
yhden ammatin
koulututtuja

ilta...

ilta antaa aikaa

istahtaa,

silloin on hetkosen levähtää,

pian pitkäkseen

pötkähtää,

peiton kulman silmilleen levittää,

unimaille makoisille riennähtää

vala...

kun tulin alalleni töihin,
sitouduin
tehtäviini,
lupauduin toimimaan
kuten oli sovittu

tänään huomaan olevani
yksin,
pois ovat kaikki menneet,
pois on valat vannotut,
lupaukset luvatut,
jäljellä vain
minä

työmarkkinat...

työmarkkinoita hyvin tuntevat
tahot
eivät niillä
tunnelmoi,
sillä niin on arkista puuhaa

muut tahot tunnelmia niistä
ripustelevat,
he, joista arki on jättänyt,
he
sillätavoin
itseään viihdyttävät ja kohtalontovereitaan
toivottomuuden jenkassa tansituttavat

pikaruokalan autokaista...

pikaruokalan autokaistalla
ei ole nälkäisiä,
vaan
siellä on
itsensä täyttäjiä,
ihmisiä joilla on huivi kireällä,
joita burgerit rauhoittavat,
mutta vain pikaisesti,
sillä heille jää
elämännälkä, se nälkä jota ei kiireellä
sammuteta

maakuntamatkailu...

jos lentokoneita ei olis,
maakuntamatkailu hyvin
vois,
saastepilvetkin lähempänä
maankamaraa,
mutta sitä västäräkkikin
vaivattomimmin väistellä
vois

kaatopaikka...

kaatopaikoilla oli
ennenmuinoin
elämää,
mutta nyt kaikki on kierrätykseen
varattu,
eikä missään elämää

juoksemalla...

elät elämääsi juoksemalla,
riennät, etkä taakses
nää,
sinä, jonka luontoäitee
elämään loi,
elämään, jota
ei toista lie

mutta viimein uuvahat,
olet tullut
elämän väsyneeksi,
katsot taakses,
muttei siellä mitään
näy

kysymällä vastaat...

tyrmäät kansalaisoikeudet,
kadehdit
elämässä olijoita,
rakkauden syleilijöitä,
    sinä yhden aatteen ihminen,
joka olet paljosta pois,
sinä,
joka menneitä palvot,
tulevaisuutta arin kasvoin
haravoit,
sinä,
joka et kysymällä vastaa

eläjät...

elämä on ikuista,
mutta eläjät ovat
ajallansa,
siksi kedonkukkakin aikansa kukkii,
ikihonka ajallansa,
ihminenkin syntymäpäiviensä
verran,
ei sen enempää,
ei vahempää,
mutta elämä odottaa
uusia eläjiään

vetämällä...

ajalla ei ole merkitystä,
jos sitä ei osaa
käyttää,
sillä aika helposti jätättää,
eikä sitä takaisin saa ees
vetämällä

aktiivimalli...

aktiivimalli 

puhututtaa,

se kovasti monen korvia punoituttaa,

hermonystyröitä

kutituttaa,

sillä mallihan kaikkia 

syvältä masentaa

toimettomat...

toimettomat eniten purnaavat,
he monesta kitisevät
ja
vaivojaan
valittavat

ahkerille ei jää aikaa
turhanmoiseen,
ja viellä vähemmän
osattomille

tärkeämpi...

yksikään ihminen ei ole

toista

tärkämpi,

vaan jotkut kuvittelevat niin,

ne

alimmat ja ylimmätkin

pilvet...

pilvillä ei ole liikennesääntöjä,
sillä
ne kulkevat
luontoäiteen ohjeilla,
eivätkä
jonninjoutaviin
törmäile

mielenilmaus...

mielenilmaus on
tärkiää,
niin vauvalle, kun kasvavalle nuorelle,
mutta
täysikäiset joutas
ajatella,
pistää toimeks
ja
asiat paremmalle tolalle
junailuttaa

poikkiteloin...

ei ain
kannata asettua
poikkiteloin, vain silloin,
kun on
tarvis

tavallinen ihminen...

tavallinen duunari
tekee työnsä sovitusti,
hän ei tahdo ikävyyksiä
milläänlailla,
mutta
sillointällöin näin vain käy,
silloin tavallinen duunari istahtaa,
hetkosen hengähtää, kunnestaas ahertuu

primitiivisesti...

elävä yhteiskunta tarvitsee
eläviä ihmisiä,
jotka ovat kouluttautuneet
arkeen,
mutta osavat elää
primitiivisestikkin

polut...

jotkut elävät puolittain,
sillätavalla tavallisittain,
katsovat ikkunastaan ulos
ja
menevät
mukaan,
toiset kulkevat itsenäisempiä polkuja

valmiiksi eletty elämä on pureskeltu,
siinä on vaarapaikat merkitty,
mutta
kulkemattomat polut ovat
kaikkea täynnä

käännät katseesi...

käännät katseesi,
kun apuatarvisevan näet,
käännät,
koska olet
menettänyt ihmisyytesi

tapiola...

tapiolan keskusta ei tuoksu
enää
entiselle,
siellä ei tuoksu puutarhalle,
vaan
metrolle ja kiireelle,
lähden poispäin,
sill minun tapiolani on
syvemmälläni

runoseni...

ajelen bussia,
joskus
amattillisen huvikseinkin,
mutta useimmiten vain
toimeentulon vuoksi,
mut
oon oppinut soluttamaan työhöni
muutakin

useimmat runot syntyvät
ratin takanta,
ihmiset, joita tapaan ja kuljetan
ovat runojeni
päähenkilöitä

jokainen ihminen
on
tärkeä,
niin tärkeä,sillä
he
työllistävät minut
ja
ovat kirkoituksieni
päähenkilöitä

itsetunto...

silloin ihminen hyvin tarkenoo,
kun on
itsetunto huipussaan

menneisyys...

kävelen usein menneisyydessä,
muistelen ja haikailen,
toisia asioita enempi
muisteloin,
joitakin en yhtään,
jotkut ovat luonnostaan
häipyneet,
jotkut hieman kultaantuneet

verkkokauppa...

tänään ei ole enää
lähikauppaa,
tänään on
verkkokauppa,
sen ovia ei auota,
sinne mennään taivaskanavia
pitkin,
sitten posti tuo,
jos kerkiää

presidenttimme...

presidentiksi valittiin ihminen,
ei
pelinpolitiikan
toimija,
presidenttillämme on suuri
mieli,
niin laajaa,
joka se ylettyy jokaiseen kolkkaan
maassamme ja jokaiseen ihmiseen,
jokaiseen

tähtiunelmat...

keräsin sulle kimpun
luonnonkukkia,
kedon kauneinpia
tähtiunelmia,
niitä,
joita ei kellekkään
muulle ojentaa

sielun peili...

ilo ja suru,
ovat luomakunnan
tunteita,
niitä tuntevat metsän puut,
luontoeläimet,
kalat ja ilmanalat,
myrskytuuli enemmänkin,
koska silloin kipinöi ja se salamoittaa,
   ihminen ne
silmillä viestii,
silmillä,
sielun peilillä

ylipaljosti...

kaikki työ on arvokasta,
sekin työ, josta
tienaa
ylipaljosti

matkasi pää...

elää et voi ilman
huolen häivää,
et
ilon luomaa,
yhdessä kuljette
matkasi päähän,
sitten jäät ja seuralaisesi
toisaalla jatkaa

itämeri...

katselen suomenlahden selkää,
en näe balttian maita,
mutta tunnen heidät,
tiedän ja tunnen,
olemmehan
yhteisen itämeren lapsia

tulevaisuus...

tulevaisuus kiehtoo ja pelottaa,
sillä
siihen ei saa otetta
ennenkuin sen
rinnuksissa,
tulevaisuutta voidaan ennakoida,
mutta viimein kaikki on
korkeimman
kädessä

kertaalleen...

enää ei ole entisaikaa,
ei ees
kaatopaikkoja,
nyt
eletään nykyaikaa,
kiertotaouden aikaa,
jossa kaikki jo kertaalleen syöty
uudelleen
nautitaan

kuurankukka...

kuurankukka murenee,
sen terälehdet
laksastuvat,
sillä
on nuoskaa,
sitä ei enää helli pakkaskelit,
ei
punaposkiset ihaile,
vaan pois lapioivat

yhteiskuntarauha...

yhteiskuntarauha on
suuri asia,
se on suurempi kuin
enempi

aktiivimalli nostattaa
mieliä,
sillä tuo malli
eriarvoistuttaa ihmisiä

itseni herra...

olen yksi,
olen elämän murunen,
olen paljosta,
en mitään,
mutta itseni herra

nielipide...

mielipiteet ovat tärkeitä,

sillä ilman niitä ei oltaisi

mitään 

yhteiskunta joka sallii

vapaan mielipideilmaisun,

voi hyvin,

paljon paremmin, kun suljetut

paratiisit

mut

rajansa

kaikella,

kukaan ei saa toista hyväkseen

käyttää,

    lakko,

se ei saa syytöntä osapuolta kurmittaa,

sillä ei saa etuja

kahmia,

sillä nehän on toisilta

pois

valjastettu...

toisten armoilla
ennenvanhaan,
mutta
enemmän
tänään,
sillä ihminen on toisiinsa valjastettu,
tiukasti yhteensaatettu

jokunen...

tuntematon on
viaton,
sillä hällä ei ole postiluukkua,
eikä ainakaan postilaatikkoa,
tuntematon,
niitä ei paljon ole,
mutta jokunen...

erotu...

liiaksi hymyilevä ihminen
itkee,
muttei kehtaa
totuuttaan elää,
vaan kulkee,
vaikkei päivä illasta erotu

ihmisen onnettomuus on,
ettei hän saa
itsenään elää

ihmisen on elettävä
sopivasti,
semmoisesti,
laumamaisesti

irtokuluttelijat...

ihmiset ovat irtokuluttelijoita,

joten on tehokkaampaa

heidät yhteen karsinaan

lokeroittaa,

   kanat ovat kokeneet sen aikaisemmin,

heidät kotinsa on nykyään

kanala,

siat on karsinoitu,

hevoset tallielävät ja lehmät

navetoissaan,

   tämä ei ole

luonnonlakia,

tämä on ahneutta, jota johtavat

ihmiset,

ne ihmiset, jotka toisistaan hyötyvät

ilmastonmuutos...

aamusumussa ihmiset
toimiinsa kulkevat,
on tammikuuta,
sumuisuutta

ilmastonmuutos johtuu
jostakin,
johtuu

tänään meen hiihtelemään,
hiihtoputkeen,
sillä siellä tapaan viellä tammikuun
kelit,
hiihtokelit

kaljoittelisin...

kaljoittelisin mielelläni
aamusta iltaan,
mut
siitä tulee pohnö olo,
kusettaa ja paskattaa,
sekä
viimein
vituttaakin,
joten on pareen olla
piimän litkuttelija,
hio hoi

makiasti...

monet on pantu iltahämärissä,
kastettu aamun
sarastellessa,
moni on elossakin,
mutta ne jotka ovat potkasseet
tyhjää,
nauravat makiasti

lypsi...

juokset turhaan,
sillä
jalkasinkin kerkiäisit,
pääsisit heräämättä
saaliisi kimppuun,
sinä
kulutushysterian ylioppilas,
   isoäitisi oli kunnon ihminen,
hän ei kiirehtynyt
mainosten perään, vaan kaiken
tarpeelliset lehmästää lypsi

rolliakka...

rolliämmät ja kulkukissat
ovat
kuolleet sukupuuttoon,
mutta niinhän on käynyt
maaseudullekin,
siellä mökit tyhjillään,
kissat rotukissoiksi
jalostautuneet

tänään asutaan kerrostalossa,
lokerikossa, josssa on jumalaton
vuokra,
tahi
pankin velkaorjuus

ihminen on tyhmempi,
kun
muurahainen,
sillä se ei paljon tressaa,
kantaa vain kortta kekoon ja
pitkän
talven muniaan
hautoo

haistattelevat...

ihminen kesyyntyy
ikääntyessään,
mutta eivät kaikki,
pahasisuisemmat ihmiset
viell
kuolinvuoteellakin vitut haistattattavat
ja hymyilevät

tunnelma...

tunnelmat syttyvät
hetkessä,
haihtuvat huonon ilman vallitessa,
sillä
tunnelmat tarvitsevat
ilon sytykettä,
tunnelma voi olla ahdas ja ahistavakin,
mutta silloin se ilomielen sammuttaa

haikeat hetket...

haikeat hetket eivät
riemunkukkia kuki,
vaan ovat olevinaaan
eivät erikoisia tee,
tavallisiakin niin ja näin

tasoittaa...

joskus on elämäni on
kaikesta täynnä,
silloin oon vaan,
en aherra
mitään, vaan annan ajan tasoittaa

rakentaa...

ihminen on mitä hän syö,
aattelee ja toimeksi
rakentaa

sisällissota...

ensimmäinen sisällissota
tuoksuu,
kun ohitan veripellot,
voimakkaimmin se tuoksuu
nyystölän muistonpaadella
   toinen sisällissota
tuntuu yhä,
sillä saan elää vapaana,
jota ei voinut ensimmäisessä
sodassa tapettu
esi-isäni elää

ihminen ja talitintti...

ihminen ja talitintti,
kaksi talvipäivän
olijaa,
kaksi,
joista toinen viettää
pekkaspäivää ja katsoo huomistaan,
toinen vain talipalloa nakuttaa

115 ruumista...

115 ruumista nukkuu
padasjoen hautausmaalla,
he ovat
uhreja,
hullun uhreja

jälistämätön...

toinen ihminen
on toinen,
sillä hänellä on viekkaat silmät ja
huonot elämäntavat,
semmoiset
jälistämättömät

hiukkanen...

ihminen on
olosuhteiden orja,
hymyilevä hiukkanen

tekijät...

jokapäiväinen elämä tarvitsee
tekijöitä,
semmoisia, jotka osaavat
myös
tekemisiään
tarkastella...

kaukokatseisuus...

jokainen ukko ja akka
on presidentin
tekijöitä,
presidentti jolla täytyy olla
kaukokatseisuutta,
semmoisen jokainen ukko ja akka
tahtoo

itsensä...

köyhää syyllistetään,
koska hällä vain itsensä,
vain
itsensä,
rikasta syyllistetään, vaikka hällä
on
vain
itsensä,
mutta muut voivat vain
ollamennä,
huit hait

hetkinen...

elämä on
hetki,
muttei ikuisuus,
vaan sun pituisuus,
joten käytä jokainen hetkinen

hiihtelen...

hiihtelen, vaikken kilpaa sivakoi,
hiihtelen kevätmielisesti,
hiihtelen hankisilla, jotka
hohtavat elämänkevättä,
kaikkea sitä raikkautta, siksi
kaiken siitä sisäänhengitän,
mutten hengästy,
sillä
pajunkissat hymyilevät
ja
punatulkut peukuttavat

tiilenpäät...

ihmisen kulkusuunta on
ain
eteenpäin,
senkin, joka makuulla
yötpäivät
löhöilee,
ihminen kuuluu samaan sukuun, kuin
itikka,
mutta sillä erotuksella, että jos
itikan tappaa,
siintä ei
joudu tiilenpäitä lukemaan

masentunut...

masentunut ihminen usein

poispäin

katsoo,

varsinkin silloin, kun

ovet ovat suljetut

kielletyn herran rakkaus...

kielletyn herran rakkaus,
ilotalossa loistaa,
herrat ja huorat,
heitä tähtitaivas somistaa,
mutta
pyhäherra ei sinnepäin katso,
hän vain salaa
toivoo

vääksyn kunta...

vääksyn kunta heijastuu
päijänteen pinnasta,
sen rantavesissä maakunta
voi,
hyvin voi,
sillä onhan se luontoäiteen kotosessa

ihminen...

ihminen oli alkujaan yhtä
luonotonsa kanssa,
yhtä villi ja raaka,
sillä se mailma perustuu
ain
vahvimman
oikeuteen

ihminen jalostautui ja
toiseksi muuttui,
brutaalimmat tavat hän
itsestään karsi,
mutta joihinkin se jäi

ihminen ei kuole sukupuuttoon,
kuten muut
laumaeläimet,
sillä he osaavat vaihtaa
laidunta

hyvinvointi...

aluksi en ollut edes
ihminen,
silloin elettiin
viiskytlukua,
silloin oli isoja herroja ja maatiloja,
silloin
minä elin,
kasvoin ja rupesin ymmärtämään,
että heikoimmillakin on oltava
oikeudet
hyvinvointiin,
   tänään hyvin voin,
minullakin on arvo,
ihmisarvo

vislata...

et sairastu, jos hymyilet
ja vislailet,
  et sairastu vähääkään
jos
hymyilet ja kuuluvimmin vislailet,
mutta jos kuitenkin sairastut,
vislaile silloinkin,
vislaile kuuluvammin

yhteiskunta...

yhteiskunta kootaan
ihmisistä,
muurahaiskeko
muurahaisista,
mutta vain toisessa
hyvin toimitaan

suurin rikos...

suurin rikos on
vaieta,
se on suurempi rikos, kun
rikollisen teko,
    rikollisinta on poispäin kävellä
ja
hiljaa vaieta

aika...

aika on hetkinen,
sivumennen,
siitä jää vain muistot ja rippikuvat,
isätmeidät ja papinaamenet,
jotka
netissä hymyilevät,
aika,
sillä ei ole osoitetta,
siksi sitä ei voi palauttaa,
mut
tässä hetkessä syön puruveden muikkuja,
perunamuusi reunustaa lautasta ja hymyilen,
olenhan savonlinnassa,
norpan kotopitäjässä

ydinvoiman laskeutuma...

keräilen puolukoita,

kalastelen  ja

sieniä paistelen,

maukkaita mutta yhäkin aattelen,

että paljonko näissä lie

ydinvoimalaitoksen laskeutumaa,

radioaktiivisuutta, joka lie

terveydelle kuolemaks

padasjoki kuuluu vääksyn kuntaan,

luontoäiteen kotokuntaan,

mutta yhääkin mua tuo 

laskeutuma arveluttaa

lapamato...

ihminen joka on syntynyt
karuissa olosuhteissa ja
kitkutellut kunnonikään
on
ihminen

lapamato on loiseläin,
se pitää ihmisen sutjakassa kunnossa,
mutta
jos se yli metriseksi kasvaa siitä
tulee
haittoja

ihminen joka elää ryppyseksi on
lapamatosen
ansiota

paavo väyrynen...

väyrysen paavo on
suomalainen,
sen huomaa heti,
siksi
peukutan ja rivakasti
äänestyskoppiin kiiruhdan

vääksyn kunta...

vääksyn kunta on
päijänteen helmi,
se
päijänteestä kuvastuu
ja sillä on
elinvoimainen täysikuu,
joka
unelmista varjostuu,
rakkaudesta ihastuu,
kaikesta muusta vihastuu,
sil
niin on komia kunta tuo,
jota toista ei missään lie

tatuoitu...

voit elää joutavasti,
voit joka silmukan punoakkin,
muttet kohtaloltasi karkuun pääse,
se on sulle tatuoitu

vanhus....

mitä vanhemmaksi tuut,

sitä

yksinkertaisemmaksi

muutut,

sillä elämä karsii turhat rönsyt pois,

jättäen jäljelle tärkeimmät,

vanhus onkuin kelopuu,

siinä ei enää

oksat hiirenkorvilla,

vaan

ne elämää kantavat

norppa köllöttelee...

inarinjärvi on syvä,
niin syvä,
ettei pohjaa näe,
se on lapinpojan elämäntaje,
mutta puruvesi on niin kirkas,
että onkipojan kuvakin siinä paljastuu,
sen ves on kirkasvetinen ja niin puhdas, että
siin norppakin hyvin mielin köllöttelee,
savonlinna,
norpan koti,
sinne mun mieleni
hyvinmielin soutelee

puoliyö...

eiliset ovat olleet ja menneet,
tänään eletään tätähetkeä
ja
vartoillaan huomista,
joka näyttää jo kurkistelevankin,
onhan
minuuttia vaille puoliyö

päijänteen kunnat...

päijänteen rantamailla on muutama
kunta,
kuihtuneita
ulpukankukkia,
mutta ne yhdessä maljakossa
näyttäisivät
virkiän komeilta,
sillä nehän ovat päijänteen kokoisia

voisin rukoilla...

voisin rukoilla itseni uneen,
voisin anoa
herralta avainta,
voisin, mutta en viitsi,
sillä minähän olen
kuolevainen,
alusta loppuun

vähäsen...

kaikkea en voi tietää,
kaikkea en
haluakkaan,
vain
sen vähäsen

varas....

varas on
vaillinainen,
ilkiä
tuliainen

kuollut...

kuolutta ei kannata
herättää,
sillä kaikki alkais
alusta

viisas...

en ole viisas,
en,
mutten näe toisiakaan,
siksi
aherran, jottei
kaikki näkyis

puuliiteri...

puuliiterissä tuoksuu
elämä,
siel pilkkeillä on
pilke
silmäkulmassa

sahaan ja pilkon,
istahan pölkylle,
annan ajan olla,
täällä on tunnelmaa

puuliiterissä mies tuntee
ikimetsän salaisuudet,
otan sylillisen ja vien sen
tupaan,
laitan hellan uuniin kalikan tahi kaksi,
keitän pannukahvit ja silitän
kissaani, joka hellan kupeessa
kehrää

työtön...

työtön on paljosta pois,
yksinäisyys ja syyllistämistunteet
seuranaan,
laiskanmaine,
semmoinen vetelys tuumaa joku,
muttei hän
työttömän arkea tunne,
sillä se on tila,
joka
raunioittaa

taival...

elämä on sykkivän elämän sydän,
juttumielinen ilme
ja
pitkä taival

päijänne...

päijänne on iso järvi,
niin iso, että sen rantakunnat
eivät tunne toisiaan

kuningatar...

jos asikkala,
padasjoki ja
sysmä
laittaisivat hynttyyt yhteen,
tulisi heistä
päijäntteen kuningatar

presidentti...

presidentti on
iso pomo,
niin suuri, että joutuu kuuden vuoden
välein
kumartelemaan

valta...

valta,
sillä on
kylmät silmät,
se on jääkylmää,
niin kylmää,
ettei se tunne
rakastaako rahasta vai suuremmasta,
sitä se ei taida,
sillä
valta on
monissa käsissä

pakkanen...

pakkanen on
puhdasta,
siinä ei oo ötökän ötökkää,
sil
siinä ei pasilli
viihdy,
eikä
tauti pahinkaan, sillä niitä vilutauti
palelluttaa

käki...

käki ei kuku tammikuussa,
sillä se on
etelänpuussa,
mutta kesäkelillä
se metsäkorvessa kukkuu,
ja moni ääni sen varjoon
hukkuu,
sillä niin on komia lintusen ääni,
vaikkei siin
säveltä
nuottiakaan

hyvinvointi...

hyvinvointi on itsessä
kiinni,
sillä muuten sitä ei tuntiskaan,
hyvinvointi,
se luo hymyilevät kasvot,
sillä on
myös toisiin tarttuvaa
mielihyvää,
joka kertaantuu,
siksi hyvinvointia pitää kannustaa,
sille
enemmän arvoa kannettakoon...

niinistö/vanhanen...

niinistö pressaksi,
vanhanen ulkoministeriksi,
siin ois pari jätkää
koska siin on
tolkun parvaljakko,
pääministerinä sipilä jatkakoon,
mut,
työministeri johonkin painukoon,
hänen tilalleen
tuula haatainen,
sillä hän tuntee arjen hetket
eikä ole kapea älyinen
   muut ministerin salkut ansioiden mukaan
valitakoon,
mutta
populisteja niihin ei kaivata lain,
sillä
tärkein viel,
herra sote, rehulan juha
hälle tälläkertaa kokoaikaiseen pestiin
valjastettakoon,
tää lois
huomisestakin terveellisempää

revontulet...

aamut alkavat
kaamoksessa myöhään,
juuri silloin, kun ilta ehtii,
mut just silloin
revontulet taivaankantta värittää,
siin
on jotain luonnottoman suurta,
semmoista, jota ei ihmismieli maalailla
vois

jenni...

jenni se bussia ajaa,
pysäkiltä
pysäkille kiirehtää,
niin on hän piinkova kuski,
ettei
muita hommia suin surminkaan
tekiskään

huitseli vei...

ihminen ei synny
valmiina ja ei koskaan
mihinkään valmistukkaan,
vaan
hän hengailee aikansa
ja
sitten
huitseli vei

rakkaus...

rakkaus on
sanomattomia sanoja,
se ei tarvitse
kirjoitettuja
valoja,
se tahtoo vain
tunteen paloa,
rakkauden valoa

kysyt..

kysyt, muttet
vastausta tahdo,
kysyt,
vaikka tiedätkin,sillä
haluat vain pitää minut hereillä,.
minut,
jota et edes tunne,
minua,
rakkauttasi, ensimmäistäs

ukkosenjumalan poika...

kauaksi menit, muttet
niin kauaksi, että minusta jäisit,
sinä
myrskylintu,
sinä ukkosenjumalan poika,
joka tykkäsit,
pullanmurusista,
joita jalkoihis heittelin

jytämusa...

jytämusa oli mun
nuoruuttani,
nyt ainoastaan
mattii ja teppoo

bussikuski...

bussikuski on yleensä
pulskapoika,
on ohukaisiakin,
mutta bussikuskin ammatissa
pitää iltamyöhään syödä krillituotteita
ja juoda
cokista, sekä kävellä mahdollisimman
vähän

rattori ja hevonen,...

rattori syrjäytti työhevosen,
suomipollen,
siitä on jo jonnii aikaa,
mut
ny
on rattoritkin syrjäytyneet,
sillä
ny
ihmiset syövät kemistien jalostamaa
evästä, jossa ei hevosen rattorii
kaivata,.
siellä isotoopit kyntää

aktiivimalli kakkonen....

suomalainen ihminen on rutot kestänyt,
uskonpuhdistukset kokenut,
venäjäpirun nujertanut,
mutta
ei aktiivimallia
käsittänyt

jokainen päivä...

jokainen päivä on luontoäiteen
lahjaa,
etenkin ne
vaikeroisemmat hetketkin,
myrskytuulten jättämät tyyneyden pesäkkeet,
kaikki ne silmänräpäytykset,
joita tahtomattaan
läpsyttää,
lahjaa,
luontoäiteen paketoimaa

moottoritie...

moottoritiet alkavat
kaupungeista ja loppuvat,
kun hämärä alkaa

asu...

mikään ei ole lopullista,
ei kuolemakaan,
vaan silloin vain vaihdetaan
asua

tillinmäki...

sateinen torstai,
aamu on tammikuun
kahdeskymmenes viides,
eikä aurinko ole makuultaan
heräillyt

odotan ensimmäistä lähtöäni,
olen maustekukkulalla,
Espoon Tillinmäellä

metro ei tänne saakka viellä
jyskytä, siksi olen täällä

metsähiiri viipottaa ojanpenkalla,
varpuspöllö sähkötolpan nokassa,
taisin pelastaa hiiren,
sillä pöllö kunnioittaa isompaansa

jano...

jano kuivattaa suuta,
se ikeniä venytyttää ja kurkunpäätä
kuivattaa,
jano,
se
talttuu juomalla

aktiivimalli...

aktiivimalli tunteita
kutkuttaa,
se monen hermoja
jytkyttää
sitä juhlitaan toinen helmikuuta,
oikein
pääkallonpaikalla,
tervetuloa

vierasmaalaiset...

ennen ei ollu maassamme
vierasmaalaisia,
oli vaan
mustalaisia ja venäläisiä
emikrantteja,
silloin oltiin varovaisia,
sillä helapää herkästi heilahti
ja
siperia kutsui

maitohammas...

ihmisillä on maitohammas,
useimmilta jo nyhetty,
se on semmoinen valkoinen
viheliäinen, joka suuttuessaan
Äityy ilkiäksi,
suorastaan hermot punaseksi nyhtäjäksi

sinä...

katselen öistä tähtitaivasta,
katson ja mietin,
ihailen ja rakastan,
näen siellä vain yhden,
sinut

kuuntelija...

hiljaisuus asuu
varhaisissa aamuissa,
keskiyön hetkissä,
niissä hetkissä kuulet
itsesi,
kuulet tuntojais,
mietit ja haaveilet,
suretkin,
sillä sinulla on kuuntelija,
hiljaisuus

aktiivimalli...

aktiivimalli on samanmoinen
malli, kun aikanaan
pakettipeltoinen paketti,
niillä maaseutua harvennettiin,
nyt
loputkin pois revitään,
perkele sanottiin silloin,
nyt ollaan
kainonpia

ylöspäin...

puut kasvavat ylöspäin,
niin kukka ja
ihminenkin,
joka ei alemmaksi voisikaan vajota,
koska juureton on,
elää ja kuolee,
mut
toisin on puilla ja kukkasilla

maailmantalous...

maailmantalous kasvaa,
silloin myös
kasvaa sellaisten yhteiskuntien
kansantalous, jotka ovat
rattailla,
rattailla, jossa on matkassa
yhteiskuntarauha ja koulutuksen kautta
hankittua taitamista,
niillä rattailla istuu myös yhteiskunnan
jokainen heppu,
sen jokainen

politiikka...

politiikka on
pilkkimistä,
se on tuhansia selfieitä,
turhanhommaa, johon valjastetaan
sopivat ainekset,
tavalliselle ihmiselle on onnenpotku, jos osuu
hyvän politiikan lähteille,
semmoiselle lähteelle,
joka ei talvipakkasellakaan
jäädy

naictwissiä....

elämä on arpa,
onnenkauppaa,
elämä on mahdollisuuksia,
turhuuteen,
mahdollisuuksia tuhmuuteen
turhuuteen,
mut elämässä saa kuunnella
naictwissiä,
tuota tummaa heviä, jossa soi
kiteenkirkkaus

kun sähköt katkeaa...

kun sähköt katkeaa,
silloin tulee
hiljaista, luonnollisesti,
silloin kuulet
todellisuuden, katsot tuulen suuntaan,
kumarrat auringolle,
nostat peukkua kuulle ja tähtösille,
luonnollisesti

yhteiskunta...

yhteiskunta ei ole tuotantolaitos,
ei karsinakaan,
eikä kenenkään yksinomaisuutta,
vaan
luontoäitee omistaa joka kivenmurikan,
jokaikisen euron senttisen,
tuulet ja tyynetkin,
mutta yhteiskuntaa hallinnoivat
ihmiset,
kuten taitavat

himo...

ihminen elää tahallaan ja tavallaan,
mutta syytön hän
olemiseensa,
sillä hänet tehtiin
himosta

ihminen ja kevät...

ihminen ja kevät,
hohtavat hanget ja hymy,
keväthangen hymy,
se ihmiseen luonnostaan tarttuu,
sillä ihminen ja kevät ovat
yhdessä syntyneet

viisas...

liian viisaaksi ei kannata
ruveta,
sillä silloin
Äly heikkenee,
tietoteoksiin liiaksi tukeutuu

jokamiehen älyllä pärjäilee
ilman ongelmien solmuja

ensimmäinen ihminen oli
viisas,
muut ovat hänen
opettamiaan

tapiola, suomen pääkaupunki...

tapiola on suomen
pääkaupunki,
vaikkei vapaavuori
ole sen
pormestari,
tapiola edustaa suomalaisuutta,
kuntaas
helsinki
vanhoillisuutta

eiran hienostonaiset...

ketunpoika on tupakilla,
se imee pöllitupakkaa täysin
palkein,
paha tapa,
mutta muuten ei pääse tupakkitauolle,
vaan joutuu tunnista toiseen
ahertamaan ketunkolosessa,
jossa työskennellään tauotta,
ketunkolosessa valmistetaan
kolmessa vuorossa
huopatöppösiä, jotka menevät kaupaksi
heti kun valmiiksi ehtivät,
töppösiä ostavat
hinostohelmaiset naikkoset eirasta,
jotka eivät  käytä minkkiturkkeja,
eivätkä mitään eläintä hyväkseen

totuus...

totuus on
arka asia politiikolle,
mutta vielläkin arempi se on
ihmiselle joka katsoo aatettaan
sisältäpäin

yhtä putkee..

ihminen elää luonnostaan
yhteen putkeen,
mutta on ajastellut itsensä
päiviin ja vuosiin sekä syntymäpäiviin,
jottei koko elo olis yhtä
putkee

ennakkoluulottomat...

elämä on muuttuvia tilanteita,
siksi ihmisten tulisi olla
säänkestäviä,
heidän tulisi olla
moniosaajia  tai  ainakin
ennakkoluulottomia,
sillä niillä avuilla
he
jatkuvat

kurttunen...

ihmisen pitäisi olla
hyvillämielin,
vaikka vähän ois kurttunen fiiliskin,
myönteinen mieli
riisuu kurjuuden aseista,
suorastaan saa tämänkin
naurahtamaan

keskiviikkopäivät...

elämä on keskiviikkopäiviä,
lumipyryisiä
ja
unisilmäisiä,
elämä on päiviä, jolloin ollaan
pystyssäpäin,
allapäin,
aamuja, jolloin mennään vaikkei
haluttaisikaan

automyyjä...

olisin ostanut auton,
jos vain myyjä olis
myydä taitanut,
mutta hällä asiakkaita, jotka minua
mehukkaimpia,
siksi happamin katsein ilman
autoa jäin

lakko...

lakko,

perspenkkiin ja kansainväliset

sävelet,

jossa

duunari irvistää,

pyhääherraa närästää

lakko syntyy, kun

sopivat mielet eivät

sopia taida

lakko,

eihän siihen olisi mikään

pakko,

jos järkimieli sovittelis

luonne...

ihmisellä on
luonne,
toisilla lempeä,
toisilla kiukkunen,
leväperääistäkin,
tiukkapipoista tahi suurieleistä,
on myös vaatimattomia olijoita,
mutta kaikilla luonnetta lie,
hitto vie

ihminen...

ihminen on riskieläjä,
vaikka olis luihakkokin

ihminen on nimetty,
että
suvut eivät
sekoontuisi

ihminen on tosieläjä,
souteleekin, muttei
liitele niinkuin
pääskynen

politiikko...

politiikko on syntynyt
valehtelemaan,
kauniisti hymyilemään ja
kieronovelasti katsomaan,
politiikko on ihmisten taskuilla
tavantakaa,
sillä
hehän heidät valtuuttivat

pihkanen...

rakkaus on kuusen kävyn
kokoinen,
tuoksuu hyvältä
ja
on
pihkanen

halunnut...

elämässään saa sen
mitä haluaa,
mut jos toisin tuntee,
on halunnut
liian
vähän

sopivasti tyhmä...

sopivasti tyhmän on
helpoimpi elää,
sillä hällä ei ole
turhia mahavaivoja, eikä
muitakaan aivoja,
sopivasti tyhmän on helpompaa
tinkasta,
eikä kukaan katso pitkään, jos
kirpparilla kipasee

tammikuun viimeisiä...

tammikuun viimeisiä päiviä,
pakkaspäivä,
minun on raikas mieli,
ihankuin punatulkunkin,
joka aamupalallaan,
meillä kummallakin
on
loistokeli,
siksi yhtä hymyä oomme

rikas...

rikas se ihminen,
jolla ei ole yhtään
mielivelkaa,
sanomattomia sanoja

uudet askeleet...

uudet askeleet ovat
varovaisia,
niin vauvalle, kun vanhemmallekkin

talipallo...

talitiaisella on pakkasaamuinen

ilme,

mutta hymy hältä

ain

irtoaa,

sillä hänhän on

iloveikko,

semmoinen talipallon nakuttelija

velka...

velka on raskas taakka,
tunnolliselle,
se on investointi, joka herättää
monet aamut ahertamaan
ja sillointällöin unettomatkin yöt
siitä korkoa kantaa

kevät...

jos ei kevättä ois,
en näkis
elämän silmuja,
kevään ensimmäistä voikukkaa,
ruohontupsua, joka kinosten alta kurkistaa,
en
näkisii hohtavia hankia, joilla jänöjussi ja
ketunpoika kilpasilla,
jos ei olis kevättä,
paljosta oisin
pois

ketunpoika...

hienot rouvat ja varkaitten

puolisot

kävelevät turkeissaan,

ketunpoikaa

itkettää,

sillä hän erotti äitinsä

yhden tuomitun kavaltajan

vaimon turkin kauluksessa

äiteensä,

  äiteensä,

    äiteensä,

ketunpojan silmät vuotivat

surusta ja ikävästä

     hän käänsi päänsä,

sillä häntä sylettää väärintekijät

iso puu..

iso puu on
ollut kauan,
mutta pensas sen vierellä
hieman,
mutta sillä on mahdollisuuksia,
jos iso puu suo
ja
kelottuu,
muuten eletään hyvää yhteiselämää,
jutellaan tyynessä ja myrskytuulilla
tukeudutaan
toisiinsa

runoileva bussikuski...

saavun päätepysäkille,
ihmiset poistuvat,
toistet kättä heiluttaen,
toiset muuten vaan

tutut kuskit morjenstavat,
toiset tavan vuoksi,
jotkut ihan vilpittömästi

en tunne kaikkia,
olenhan ollut alalla jo silloin,
kun monet olivat pilkkeenä
isänsä silmäkulmassa

muutamia ikätovereita viellä
on,
oomme
rupsahtaneta,
monta kierrosta ajaneita,
siksi vilpittömästi morjenstamme

epätietoisuus...

epätietoisuus on raastavaa,
se syö mielesyvyyksiä,
eikä anna hymyillä,
vaan vaivaloisesti
kuihduttaa

totuus helpottaa,
pahin mahdollinenkin helpottaa,
kunhan sen vain tietää

elämän iltapäivä...

elämän iltapäivä

tyynenä keinutuolia

keinuttaa,

jossa vanhus

hymyillen kutoo sukkaa,

sukkaa, jonka lapsenlapsensa

jalkaan pian sovittuu,

vanhus on elämänsä kutonut,

purkanut ja alusta aloittanut,

hän on elonsa solmukat pian punonut,

siksi häntä elämän iltapäivä tyynesti

keinuttaa

nälkäinen...

nälkäinen ihminen on
kiukkunen
ja
nälkäiset ihmismassat ovat
sotaisia,
siksi heidän pitäisi pitää
ruokatunti,
olla ja tuumata

suuret linnut...

suuret linnut eivät
liihottele kyllikseen,
ne liikkuvat elääkseen,
suuret linnut tarvitsevat
paljon ilmatilaa,sinitaivaan
tilaa, jotta näkisivät tuontuostakin

toisin on ihmispolosen, se tarvitsee vain
asunnon ja lähikaupan,
pissen tahi kaksi

kananlihoittuu...

tutussa paikassa
syyspinmeät tuntuvat
romanttisilta,
mutta
myrskymerien takana
iho kananlihoittuu

kuuskymppinen...

oon kuuskymppinen,
oon syvältäkin terve
ja
mulla on sukuhistoriaa,
oonhan pohjantähden
poikii,
jotka ennenmuinoin
savusaunassa syntyivät,
siksi meitä ei tapa turhat mielet,
ei hallaset ajat,
ei kurjuus, eikä ainakaan yltäkylläisyys,
sillä
me kuulumme samaan heimoon,
kun
muurahaiset,
nuo
pienet uurastelijat

iso patu...

presidentiksi valittakoon
     kyvykäs ihminen,
hän olkoon kansakunnan näköinen
ja
hällä olkoon uskakallusta
sillointällöin kansakuntaa kurmuuttaakkin
      presidentti on
valtakunnan iso patu,
siksi siihen hommaan valittakoon
Ällintällin
hyväkäs

vierii...

elämä vierii eteenpäin,
ihminen
vain jää,
elämä kulkee polkujaan,
ihminen puoleen matkaan jää,
siksi hän purnaa ja valittaa,
mutteihän hän mitään voi,
sillä luomakunta kulkee vaan,
ottaen matkaan minkä voi

tyysija...

kaikilla ei ole
isää,
eikä isänmaata,
toisilla ei kumpaakaan,
siksi he
ovat orpoja,
tyyssijojen yksinäisiä ja heille pitäisi
antaa sydämmensija,
rakkauden turvapaikka

arvokas...

elämä on näkemisen arvoista,
niin
arvokasta,
ettei sitä kuolleena
huomaa,
mut
syntyäkkin ensin täytyy,
se onkin viheliäinen juttu, sillä siihen
ei paljoakaan pysty
vaikuttamaan

hahmosi...

voit paljon ottaa,
muttet syvemmältäni,
sillä sinne ei
hahmosi näy

varakas...

varakas ei voi tuntea
varattoman
hätää,
tunnetta, kun jokin asia taloudessa
romahtaa,
rikkaalle se on kuluerä,
varattomalle syvempää

norpan vesillä...

tonnikalat uivat
valtamerissä ja sieltä ne
suihimme purkitetaan,
mutta muikku ui norpan vesillä,
jotkut muillakin apajilla,
sieltä ne herkkuina
suussa sulavat

hymy..

turhastakin voi
hymyillä,
voi ilostakin,
mutta kummassako se
vilpittömimmin loistaa...

bussikuski...

bussikuski on kilpailettu
kaveri,
moneen otteeseen
tutkittu ja päähänpotkittu,
mut hän silti muistaa
pysäkedillä
pysähtyä,
hymynverran tavata ja taas
linjalleen keritä

maapallo...

maapallo ei ole ikuinen,

sillä on käyttöikä,

onneksi ihmisilläkin,

muttei niillä lopun

näkijöillä

ihminen edesauttaa

lopunajan sumua,

sumua joka on ainut,

joka

elää viellä monen ihmisiän,

ennenkuin

tuikku sammuu

omimmilta...

mitä lähemmäksi ihmistä tulet,

siksi vääremmässä 

olet,

olethan ain katsonut toisia

ylöspäin,

sinä maalaispoika,

ja

huomaat,

että

kotokulmien varikset tuntuivat läheisimmiltä

yksin...

yksin olet paljosta pois,
yksin olet
kaiken äärellä
yksin koet keväiset hankikantoiset,
yksin,
mutta niin luistavin suksin,
muillahan
ei luistakkaan

tuntematon...

tuntematon ihminen on
vieras,
mutta
hänellä on kotisi avaimet

onnettaren synttärit...

elämää ei voi elää
kuten haluaisi,
sillä
silloin se olisi elokuvaa

elämä on elettävä
hikisesti nauraen,
hymyillen kiroten

elämä on sattuman oikkku,
onnettaren syntymäpäivä

murjottu elämä....

murjotussa elämässä ei
aamuaurinko tirkistele,
ei päivänvalo loista,
eikä
iltarusko unimaille peittele,
vaan
murjotun elämä
on surusilmäinen,
sillä on pohjaton epätoivo,
joka odottaa auttavaa mieltä

pienet asiat...

monet pienet asiat
tekevät mahdottomiakin,
ne voivat ongelmiksi vihittäytyä,
eikä
niistä
vaivatta pääse

ketunpoikanen...

ketunpoikanen itkee
yönsä uniin,
se suree päivät ilottomaksi,
muistaen hetken,
kun metsämies tappoi
Äiteensä
      ketunpoikanen suree itsensä tyhjäksi
sillä hän
hän vuoden päästä tapasi
yllättäen
Äiteensä,
      hienon rouvan kauluksessa

pakkasyö...

eiliset on nukuttu,
kauemmat syvemmin,
mut
tänään valvotaan ja palvotaan
täyttäkuuta,
onhan tammikuun loppupuolta,
pakkasyö,
jolloin on susiparin häät,
ne erämaakorven selkosilla juhlivat,
siellä täydenkuun
alusmailla, jossa luontoäitee
heitä tansittaa

pikkunilkit...

maailma on täynnä
herroja ja
pikkuherroja,
on kelvottomia,
on täysmahaisia,
mutta maailmassa ei ole perhosten
herroja,
sillä nämä eivät kumartele
pikkunilkeille

jokainen...

jokaisessa ihmisessä on jotain,
sitä samaa
mitä
itsessäsikin,
jokainen ihmisen
on
ihminen, kuvasikin

hiljaisuus...

hiljaisuus auttaa kuulemaan,

silloin ihminen

parhaiten saapuu

lähelleen,

    silloin,

kun kaikki muu on

pois,

paitsi hiljaisuus

unimaat...

ilta on sellaista
aikaa,
jolloin
levänneinkin huohahtaa,
sillä unimaat makoisat oottavat

kaihoisan kyyneleet..

ilta pimenee,
matkani etenee,
jäät,
siksi taustapeilissäni on
kaihoisat kyyneleet

helliä...

haluaisin rakastaa
sinut heti pois,
mutta millä kauneudella sitten eläisin,
siksi
haluan sinua helliä
päivin ja öin,
niin kauan kun
voin

Minä...

Voisin olla mitä vain,
Mut
Itsenä  on tutumpaa

hyväntuulinen...

hyväntuulinen ihminen ruokkii

toista samantuulista ja

surumielinenkin siin

lauhtuu ja

menoon taittuu

paskantavat...

mikään ei ole pysyvää,
eiliset haihtuvat,
muistot haalistuvat,
vuodet vaihtuvat,
patsaillekkin linnut paskantavat,
pysyvää on vain huominen

ohielää...

jokainen päivä on mahdollisuus,
hetkin,
jos
niille antaa aikaansa,
     jos niitä vain aikansa elättää
ja
      ohielää,
silloin ei edes muistojakaan jää

inventaario...

ihminen on matkalla,
hänen matkansa on
elämä,
joka alkaa lähtöselvityksestä
ja
loppuu
inventaarioon

toiseille matka on elämysmatka,
toisille reissu reissujen joukossa,
toisille se on yhä helvettiä

siksi
matkoista selviää yleensä
mukavimmin,
kun ottaa ne
loman
kantilta

vaisto...

vaistoilla eletään,
niillä vaaroja vältellään,
kohtaloita kohdataan,
vaistot tulevat syvältä,
sieltä alkuajoista,
siksi ihminen on
eteenpäin  periytynyt

järjellä ei pitkälle eletä,
sillä se  ei väistele,
vaan laskeskelee
yhtälöitä,
eikä osaa hymyillä,
ei itkeä,
eikä sillä ole nopeita jalkoja,
niinkuin
vaistolla

kulleronkukka...

kulleronkukka kukkii
metsälammen
rannnassa,
sillä
siellä sillä on sen kotomaa,
suolammen rantamailla, joissa
hiljaisuus tuoksuu
suopursulta

tilanteita...

elämä on tilanteita,
suuria menemisiä,
paljon jättämisiä,
mutta kauneinta elämässä on
huomata
aamuauringon valkenevan

veri..

kaikissa ihmisissä ei
ole
susien verta,
vaan monissa on uppiniskaisen
pyhäkoulun opettajattaren
laimentamatonta elämän ohjetta

kissat...

kissat eivät
urakalla syö,
vaan nukkuvat ja pitkäksi
venyttelevät

sotilas...

sotilas on turvassa,
sillä
hänellä on
komentaja,
rintamat ja päiväkäskyt,
sotilas elää ja kuolee,
sillä hän kuuliaisesti tottelee

kylmä...

jos sulla ei ole
yösijaa,
eikä
lämmintä mieltä,
olet pois
silloin sinulla on kylmä,
niin viluinen elämä, ettet jaksa
huomiseen valvoa

kiitos...

kiitos on kaunis sana,
mut ellei sitä
kirkkain silmin sanota,
niin silt
on tunto pois

varikseni...

varikseni masentui,
pois lennähti,
mut
jälkensä minuun jätti,
tuo arkinen lintu,
jolle pyhäpäivätkin olivat yhtä
rientämistä,
hän oppi tuntemaan hetkessä
bussien kulkureitit,
niiden kuljettajien tavat,
etenkin ruokailutavat ja ehkäpä siksi me
toisiimme
tykästyttiinkin,
sill
mulla tippu
ain murusia

kumartua...

et voi kumartua sinnetänne,
sillä
silloin sielusi kipeytyy

kumartua voit
tahdostas,
muuten se tuntuu kiperältä

kumarat ihmiset ovat
poismenneet,
vaikka yhäkin kumartuva

vaikeinta...

vaikeinta ei ole
tehdä vaikeaa tehtävää,
vaan
vaikeinta on
anteeksi pyytää

joskus...

joskus asiat järjestyvät,
toisinaan ei,
joskus  se on hyvästä,
joskus ei,
mutta nehän ratkotaan,
hitto vie,
siellä mis on sun tie

pyry ja lumi...

pyry ja lumi,
ja monen mieli suli,
vaikka sankka pyry tuli

ystävyys on vilpitöntä,
pienten asioiden
elämää

ehdoton ei kannata useinkaan
olla,
ei ainakaan asioissta, joissa
on
monta kulmaa

ihottumaa...

ihmiselle ei tulisi
ihottumaa,
jos hän elelesi luonnollisesti,
kuuntelis hiljaisuuden ääniä,
söin  mukavaa,
jois janoonsa
ja
jättäisi kaiken muun

serkku...

kala on vesistöjen herkku,
mut
myös ihmisten serkku,
kunhan vain muistimme alkuun
keritään

syötämme sille muovijätettä,
juotamme sille
jätettä
ja
viimein tarjoillemme niitä
itsellemmikin

hyvä fiilis...

hyvä fiilis täytyy
kehrätä,
se täytyy hymyhuulessa tavata
ja
sille pitää mukavaa mieltä
toivottaa

esteetön...

ihmisen olisi helpointa
olla omillaan,
mielellään vilpitön ja sisäsyntyisesti
esteetön

puolitotuudet ovat
kamalinta kataluutta
ja
niillä on kahdet kavot,
jotka tuplakorteilla
pelaavat

kulunut päivä...

kulunut päivä ei paljon
jättänyt,
vain väsyneen ilmeen ja
kipeät hartiat ,
työpäivä,
työmiehenpäivä,
semmoisen kulutin

juottopaikat...

elämässä on juottopaikkoja,
semmoisia paikkoja, joissa väki
hulluntavalla nauraa ja puhuvat kovalla
Äänellä,
semmoisella äänellä joissa soi yksinäisyys,
joka on rakastunut
pullon kaulaan

sienimetsä....

jos haluat kokea
viatonta elämää,
niin
käy kylelles sienimetsään,
ole hiljaa, niin kuulet
miljoonien elämän pienempien
jutustelevan
sinusta,
heiltä
kuulet totuuden,
jos vain kuuntelet

sinä...

sinä olet
paljon,
paljon enemmän, kuin kaikki muut,
sillä sinussa
on tunnetta

turvautuvat...

ihmiset turvautuvat toisiinsa,
väenväkisin samoille
asuinsijoille
majoittuvat,
mutteivat  toisiaan tervehdi,
eivät, vaikka samassa rapussa
asuvat

ketunpoika...

ketunpoikaa surettaa,

kun se ei pääse seutubussilla

espoon perämetsistä kamppiin,

sillä se ei tykkää kolikkopyöristä,

sen rautapyöristä

     busseissa on kumipyörät,

eivätkä ne kolisten kilkattele,

myyrän lailla maan kolosissa

kuljeskele ,

busseissa oli matkanteko

elämää täys,

siellä hyvät huomenet tuontuosta,

siellä kuskit elivät myötäelämää

kaikkien kera....

       ketunpoikaa suretuttaa nykymalli kovin

ja

siksi se päätti erämaan syvimmille muuttaa

unelmat...

unelmia et voi koskettaa,
mutta niitä voit
idättää,
tähkäpäiksi kasvattaa,
muttet
koskea voi,
sillä unelmat katoavat,
kun arki aukeaa

varikko varis...

varikko varikseni
kaulakeinuun itsensä keinutti,
pois mänt,
mänt
lintujen taivaaseen
liitelemään

variksen kanssa monet runot
runoiltiin,
maailman asiat
selviteltiin,
yhdessä eväät nautittiin

varikseni surumielellä läks,
sil
iloinen varikkoelämä lakkas,
nyt metro
ilmisiä kuljettaa,
linjurit mielimaassa murjottaa

mummon kana..

talvella on valoisaa
vartin verran,
silloin mummon kanakin
senverran helttaansa heiluttaa,
päivänvalossa keinuttaa,
muuta ajat orrellasa kotkottaa,
päivänpaistetta odottaa

sopimuksia

ihmisen elämä on sopimuksia,
sillä muutoinhan
vahvimman laki kaiken
määräis,
eikä silloin kovin heikko hyvin hääräis

alkuihmisellä oli luonnostaan
muutama sopimus,
ja
yksi tärkein oli,
että älä syö toistais

tänään ihminen ei paista paistinpannulla
toista,
tänään hän
kalvaa muutoin vaan,
demokratian varjossa suojaisassa

petoeläin nälästä syö,
mut
ihminen
ahneuttaan ruokkii

aikanaan...

joskus on aika istahtaa,

on aika,

jolloin levität elämäsi,

itsellesi,

aloitat niin kaukaa, kuin vain jaksat,

annat tapahtumien tulla niiden omilla

nimillään,

älä tuomitse,

älä kiittele,

vaan kulje kuten olet kokenut,

kun olet saapunut

tähän hetkeen,

huomaat, että kaikilla on tarinansa,
aikanaan

oikeuidenmukaisuus...

toiset ihmiset ovat isompia,
kuin toiset,
sillä
heillä on väsymätön mieli, joka
oikeudenmukaisuutta
vaalii

uskonoppineet...

ei ihminen enää tarvitse
valtakuntia,
ei uskonoppineita,
eikä
pyhiinvaeltajia,
sillä ihminen on oppinut
katsomaan ulos

ituja...

elämä ei ole koskaan
valmis,
siksi siihen tarvitaan
syntyviä ja kuolleita
ja
uusia ituja

sylettää...

ihmisen ei pidä
yltäkylläiseksi
ryhtyä,
sillä silloin hältä
elämänkuvan kiilto hämärtyy,
eikä häntä vartoo
jano tahi nälkä,
vaan hän yötpäivät kylettää
ja
sehän
itsetuntoa sylettää

yksi...

yksi on alkuluku,
sitten tulee pari ja sitten onkin
lapsia kovin monta,
jos vain
alkuluku toimii

maanantait...

maanantait ovat
väsyneitä päiviä,
mutta niillä on
pikkuinen hymynkarre silmäpuolessaan,
siksi maanantait ovat
alkajaisiksi

hitler...

hitler ei olisi koskaan
noussut valtaan,
elleivät
sitä olisi muut mielipuolet halunneet,
mutta halusivat,
halusivat teurastajan
jonka mielipuolista tautia yhäkin
itävät, odottavat vain
otollisinta hetkeään

tuuraaja...

ihminen ei voi elää
yli sukupolvien,
sillä hällä on seuraaja,
jos vain luonto on niin suonut

arvot...

arvot tuntuvat,
kun niillä elää,
muuten nekin
eiliseen jäävät

arvoilla on vankka pohja,
ne ihmistä sukupolvesta
toiseen ohjaa

arvo ja kunnioitus,
niillä on kaunis katse

vilaisevat...

elämä on maisemaa,
toisiset sitä itse maalailevat,
toiset vain
ohimennen
vilaisevat

hyväntoivon niemi...

voit elää puolittain,
voit,
jos niin voit,
mutta silloin sulta jää näkemättä
kuut ja tähdet,
murheenlaaksot ja hyväntoivon niemekkeet

vaari...

menneisyyttä ei ole vastasyntyneellä,
mutta ikävaarilla
on
tahi mistä lie,
vaikka vaari ihan
nykyaikaisesti vaan

jokahikinen...

tulevaisuus kiinnostaa
jokahikistä,
sil
ihminen on luotu olemaan,
paikoista paikkoihin tulemaan,
muttei juuttumaan

kun yksi vaihe päättyy,
se vuodenaikojen tavalla
toiseksi vaihtuu

tulevaisuus on askelten varrella,
omantunnon verannalla,
niit käsivarsillaan kannamme

pohjoiskorean kimi...

pohjoiskorean kimi
se suuriakin herroja
hyppyyttää,
hän kuutamokin jallittaa,
mutta
hauskinta on putinin ja trumpin
pomppuhypyt, joille
kiinankeisarikin kumartaa

kulleronkukka...

elämä on aikoja,
kasvuaikoja ja pinnalla pysymistä,
lopunajan oottelua,
ken nämä kaikki tuntee
ja
hymyssäsuin kuutamolle morjenstaa hän
on kulleronkukan poika

elämänsä herra...

ihminen ei ole
elämänsä herra,
vaan hän on luontokulmansa
männynkäppyrä,
tervaskanto tahi risukon sitkein,
ihminen voi olla tervaskanto taikka
lahopuu,
mutta ihminen ei ole elämänsä
herra,
vaikka monet luulevat niin,
mutta luulkoot

hullujen huone...

hullujen huoneella on hauskaa,
sillä siellä ei maalliset paina,
eikä huominen huoleta,
siellä asuvat ovat
onnellisia,
toisinkuin monet kadulla
kulkijat,
joilla hyvämieli ei ees
muistoissaan
hymyä

presidentti...

presidentin ei tarvitse
tietää,
vaan hänen täytyy
ymmärtää

kiina...

kiinaan on pitkä matka,
niin pitkä, jotta sinne pitäs
keritä,
ainakin kansantaloudestamme
päättävien

kiinassa on kaikki niin suurta,
että pienikin on suurempi

kiina on aina ollut,
siellä on silkkitien alku,
siellä kehräsi ensimmäinen ihminen
ja
viimeinen eläin,
se suurpeto, joka tarvitsi paljon tiloja,
mutta
ahneuteensa hukkui

ennenvanhaan...

ennen elettiin karuja aikoja,
sillä silloin ei ollut
mitään mitä ei osannut
itse tehdä

ennenkin oli ihmisiä,
jotka vain
päältä katsoivat

ennenvanhaan,
silloinkun
aika kasvoi ,
elettiin omavaraistaloudessa,
silloin kuljettiin sarkanutussa
ja
sanat suusta suuhun levis

onnistunut politiikkaa..

onnistunutta politiikkaa on

semmoinen, joka

jokaista koskettaa,

hyvästi

omanedun liiallinen tavoittelu

on joltakin pois,

siksi

se varjonsa jättää

aamut...

aamut alkavat
taajamissa samalla kellonlyömällä,
mut
maaseutu tottelee
luontoäiteen rytmiä

kun aurinko isonkoivun takaa
kurkistaa,
on aika herätä,
päivänvalossa keritä,
kunnes ilta kaiken mailleen
peittää,
silloin on syytä pirttiin keritä

siristelen...

uin helvetin vesillä,
mutta kevään myötäpurje mua
vie nousevaan aamuun,
siihen sarastukseen, jolloin vain hymyilen ja
hymyssäsuin
siristelen

ennakkoon talsija...

voin mennen tullen mennä,

voin

kesämielin soudella,

myrskysäillä isopurjetta heijata,

mutten kohtaloin polkujain

ennakkoon kulkea

elän jokaisen hetken,

vaikka torkahtaisinkin,

elän

ajantasalla,

sillä enhän ennakkoon voi

polkujain talsija

vuodet menevät...

vuodet menevät,
kuljen mukana,
sillä enhän voi
toisinkaan

elämä on ikuisuus,
niin pitkälle, kun vain voin,
ja
vielläkin kauemmaksi,
olen vain hetkonen

kevät...

kevät luo elon tunnelmaa,
siin on elon vimmaa,
uuden hymyn
kuvitelmaa,
keväthän alkaa alusta,
vaikka menneet painavatkin

ote...

jokainen päivä

on

ote,

tulemisen ja menemisen

ote

luonnonlaki...

useat eläimet asuvat
luonnonhelmoissa,
siellä korpiselkien
siimeksessä,
siellä missä toimii
luonnonlaki,
siellä kuiskauskin kuuluu,
äänet vaimenevat ja
tuoksut tuntuvat,
siellä on luontoäiteen koto

vitkutin...

uneksijat eivät
sammuta luontoäiteen valoja,
eivätkä
tekijämiehetkään, vaan
valot sammuvat ja syttyvät
ajastimella,
luontoäiteen
vitkuttimella

tähdittää...

elämä on vaihtuvia
hetkiä,
jos vain ajantasalla elelee
ja
jokapäivä
ylösnousee,
elämä on kuutamoisia öitä,
jos varjoton sää niit tähdittää,
elämä
on hengityksiä,
elämyksiä,
joutenoloja,
pienen pieniä juttutuokioita

itäinen taival...

en pysty,
enkä jaksa,
sillä nyt istahan,
katon itäisele taivaalle

voisin...

voisin elämästäin pois nukkua,
eikä kukaan kaipaisi,
ei rakastaisi,
jälkeni eivät pitemmälle kuuluisi

puolittain...

puolittain
oon ihminen,
toisilta puolin
elämän tuotetta

hymyillen...

elämä on hetken juttu,
kevään ja alkusyksyn,
talven ja pajunkissojen hetkiä,
sitten
on toiset tuulet,
jotka odottavat hymyillen

maailma...

maailma on niin iso, että jokaiselle
löytyy
käymätön paikka,
joka iikalle

maailmassa on lukematon määrä
puita,
muutaman  miljardin verran
ihmisiä,
kirjan verran eläimiä ja satojen
sivujen verran kohtaloita

maailmaa riittää kaikille,
siksi
kannattaa aamusta nostaa
katseensa nousevaan aurinkooon
ja
hymyillä ja lähteä
matkaan

yskä...

yskä joskus yllättää,
siint niskavillat nyrjähtää,
polvetkin notkahtaa,
sil'
tautihan siellä kurkunpäätä
kutkuttaa,
siks
yskäsen syvempään ja
kutittaja räkämällinä
tien penkkaan lennähtää,
sieltä sen variksenpoika
nokkaansa nakkaa,
aikansa mutustelee ja sylkäsee pois,'
sillä tautipaha paholainen oli jo
tipotiessään,
heissulivei

armahtaa...

aika armahtaa,
jos vain
et ole entinen

tuulivoima...

tuulivoima on edullista,
mutta atomivoima sitä
kiivaasti
vastustaa,
siksi sen ropelit
turhasta laskuttaa,
mut
elämänloppua atomivoima ei voi vastustaa,
sillä sillä on kuoleman sydän,
kuntaas
tuulivoima
ajanhuulia pyörittää

ajatus...

ajatus,
on itu,
siitä se itää,
kasvaa ja tähkäpääksi kasvattuu,
ajatus,
se on kaikkien äiti

eino leino...

en ole eino leino, en
sulolintuinen tahi
kivikaivoksen
orpopiru,
mut runoilla itseäin valkaisen,
kirjopyykillä
korjailen

Esun Runot ja Mietelmät: karjalanpiirakka...

Esun Runot ja Mietelmät: karjalanpiirakka...: ihminen ei ole papin poika, ei myymäläauton kuljettajankaan, vaan arjen poika, hikisen päivän poika, joka ensimmäisen hymynsä näytti, ...

karjalanpiirakka...

ihminen ei ole papin poika,
ei myymäläauton kuljettajankaan,
vaan
arjen poika,
hikisen päivän poika,
joka ensimmäisen hymynsä
näytti, kun
isoäitee karjalanpiirakoita
voisulalla voiteli

putin...

en putinia pelkää, sillä hällä
datsa isoissäin
tiloilla,
mut
vieras hän silti,
sillä mun on niin ikävä isoissäin
maatilkkujain

bussikuski...

neljäkymmentä vuotta
bussikuskina
pääkaupunkiseudulla,
se näkyy,
minussa,
sillä yhäkin voimissain

raavas mies...

olen raavas mies,
hikinen olento,
ajan bussia yötpäivät
ja sitä ilolla teen,
sillä päättäreillä voin runojain punoja,
niitä kasoittain pinota

hissin ovi...

ihminen joka syrjäseuduille asuttuu
on
sisukas,
sisukkaampi kuin kaupungin eläväinen,
sillä hän joutuu
luontoäiteen huusholliin,
jossa ei kaupunkien ilmaispalvelut
hissin ovea avaa

vähän...

olin ennen vähän,
silloin näin paljon,
näin kokoni paljouden,
tunsin sitäkin enemmän,
siksi köyhyyttä rakastan,
sillä sielä kaikki elämäni enemmän

mennäpalaa...

elämä ei pysähdy,

vaikka

olosi kumartuis,

oot vaan hetken hiljalleen,

nostat tuntos kohdalleis ja sitten annat

mennäpalaa

tähdet...

tähdet ovat kaikkien
omaisuutta,
niitä ei voi
itselleen omistaa,
tähdet ja kuu,
ne jokaisen kulkua tahdittaa,
mutta vain harva
niitä
fanittaa

presidentti...

presidenttikin on ihminen,
ihan samankoinen kuin
muutkin,
mutta hän joutuu hieman
harkitsemaan,
hän joutuu enemmänkin funtsimaan

sijansa...

jokainen ihminen
on
joukon ensimmäinen,
sen
tärkein,
mutta usein hän sijansa toisille
suo

ahne...

ahne jää yksin,
sillä hänhän kaiken kupannut,
yksin

haitari...

haitarilla soi suomalaisuuden
sävel,
siin polkat humpat ja letkajenkat
nuotittuu,
tanssijalkaiset tansittuu,
tunnelmat illan hämyssä lähentyy,
rakkauskin silmästä silmään
kuvastuu

suomenhevonen...

hevonen on merkittävä

eläin,

mut

suomenhevonen

merkittävin,

se työmiehen hommat hoitanut, se

sotatantereet kolunnut,

savottajätkien jutut kuunnellut,

nyt

rauhaisassa pilttuussaan tunnelmia 

hirnahtelee

presidentti....

presidentiksi pitäisi päästää
keväinen ilme,
semmoinen menevän elämän ilme, joka
hyvää ilmapiiriä
elämään lois

presidentti on ykkösherra,
ja siksi hältä täytyisi löytyä
takintaskustaan
karamelli

luontokappale...

ihminen on

luontokappale,

vaikkei uskois

harmaahapsinen...

ihminen pysyy hengissä, kun syö ja juo,
     sopivasti,
ihminen arvokkautuu, kun elää
harmaahapsiksesi,
kuten kelohonka,
joka on puolet maailmaa kokenut,
ihminen,
ikihongan serkkupoika,
siitä tikanpoikanenkin tykkää,
ja
maanmatonen, kun aikanaan tavataan

luontoäitee...

ihminen on
luntoäiteen lapsi,
joku jonkinlainen,
rikas tahi köyhä,
täydellinen tahi vajavainen,
mut
kaikki luontoäiteen
lapsukaisia

alistuneet...

jos herralla menee hyvin,
niin melko hyvin silloin
rengilläkin,
jos vain kummankaan katseet
eivät ole alistuneet

kunnon työmies...

kunnon työmiehen ei tarvitse olla
tulipalopakkasen kova
kommunisti,
eikä
sovinisti,
kunnon työmies on eteenpäin katsova
suomalainen,
jolla on kotomaan sydän

kauniainen...

kauniainen tunnetaan
rikkaan rikkaista
ja
sotaveteraani-sairaalastaan,
mut myös, ja etenkin siitä että siellä
asuvat suomen päättäväisimmät

herrat....

nyky-herrat ovat narreja,
sillä ovat ilman knalleja,
tosi päällilöt istuvat
hevosvaljakon vetämillä
kärryillä ja sikket tuoksuvat
tsaarin ajan loimutessa

jokelella...

ihminen syntyy ihmiseksi silloin, kun
hän
eka kerran pierasee,
hymysuin sitä ääntä kuuntelee,
hajut haisteloo ja sormenpäätään
imeskelee,
silloin ihminen on ihmisen kirjoissa
ja sen jälkeen
voi
jokellella mitä vain

voit...

voit elää elämäsi
hengissä,
voit jokapäivä ovesi aukaista,
illantullen sulkea,
voit,
voit paljon voit,
jos hyvin voit,
mutta jos eläväkuollut oot,
tunne et kevään tuoksua, et rakkauden
tunnetta, et vihasta punastu,
et,
ellet elä

ukkosenpoika...

ukkosenpoikaa ei voi
hallita,
sillä se on luontoäiteen villikko,
joka tahtoo
kesähelteillä
pillastua,
rankkasateina pyrähdellä,
sumusateisina aamuina heräillä,
ukkosenpoika ei ole jokapäivänlintu,
vaan se vain kesähelteillä
pyrähtelee

demarit...

demarit ovat paljon
kaikkea,
mutta enemmän
kurjanhyvän taluttajia,
siellä
työmiestä hyvitellään,
nurkantakaa kuritellaan,
demareille peili ei kuvaansa suo,
sillä
niin
on häilyvää aatteen tie

kurkota...

ihmisellä menee helvetin lujaa,
jos ei taakseen vahtaa,
ei eteensä
kurkota,
vaan jokapäivä ostarilla notkuu,
päivätolkulla
keskarihumalassa viihtyy

aktiivimalli...

maaseutua ei moni
ymmärrä,
ei ainakaan se herranketale jonka
esi-isät suurta tilaa piti ja
maisteriksi tämän kasvattivat,
nyt
tämä
heppu hei,
maaseutua karsastaa ja sitä
aktiivimallilla tyhjentää

puolikas sika...

puolikkaita ihmisiä ei ole,

on vain puolikkaita sikoja ja

varttisen verran

ihminen on kokonaisuus,

vaikka orressa roikkuis,

ihmisessäkin on potkaa ja

kasleria,

kylkeä ja lapaa,

mutta

sika maistuu paremmin, sillä siihen

on valmiit marinaaditkin

sika on tuotantoeläin,

kuten ihminenkin,

mutta

immeinen on 

pyhitetty

arvoa...

arvoa on vain,
ken niin tuntee

rikkaudet arvokkaiksi muuttuvat,
jos niistä
mielihyvä ilostuu

raha ja omaisuus eivät
ole
rikkautta,
ei rakkauden palastakaan,
vaan rikkautta on
mielihyvän arvo

arki...

arki
on aikaisia aamuja,
hikipäiväisiä hetkiä,
jotka päätyvät
iltapalaselle kotosalle,
jossa
päivähommien kattauksia,
sitten
iltapalan jälkeen unimaille
makoisille,
jossa arki nukahtaa, mut aamusella
kiireen vilkkaan ahertuu

suuret unelmat...

suuret unelmat
takintaskuun mahtuvat,
sinne varanapin kanssa sopivat

menneisyys...

menneisyys ei ole museotavaraa,
sillä
sieltä huominen valmistuu,
arkipäivät niillä jaloilla
askeltaa

telkkari...

jos telkkaria ei ois,
paljolta
säästyä vois

ministerit...

tämän hallitusksauden ministereistä
pätevin lie ollut
rehula,
mut
poliittiset kuviot muuttivat hänen
erikoisosaamisensa,
mutta
siemen jäi

työministeri on taannut sen, ettei
entiseenkään
demariin oo luottaminen

sipilä on liikemies,
perheenisä ja aviomies,
mutta
ei oikein sosiaalipolitiikkaa
junnata taida

oikeusministeri on pykälien
ihminen,
mitä muuta voisikaan

muut ovat poliittisen pelin
nukkeja,
sinisien ajatusten
varjostumia

vieroontui...

kun ihminen muutti kaupunkiin,
hän
veltostui,
pois elämästä
vieroontui

kissa...

kissa ei hermostu,
paitsi,
kun
hiiren näkee,
sen hiiren, jota se ei taho syödä, vaan
sen jota se kopitella tahtois

vartiainen...

vartiainen on nokkelaälyinen,
viisas ja erehtyväinen,
mutta siksihän hän onkin
alansa suksitehtailija,
jonka suksi luistaa hankalilla keleillä

kimi ja putin...

kimi ja putin,
sekä trumppi ja
väinämöinen,
siin neljä sankarii,
jotka kaikki mielikuvituksen
hurjimmaisia,
mutta kimi elää,
hänhän on syrjäkulman poika, joka taivaan tuuliin
kuvitelmat
poksauttaa

jumalaton poika...

hyvinä päivinä olet
kukkulan kuningas,
huonoina päivinä
maanmatonen,
mutta silti jumalaton mielesi
herrojen perseitä huuhtoo,
sinä
olet entinen jumalanpoika,
joka pirun kanssa kihlaantui,
pirunhelvetissä valoja valoi,
mutta nyt
sotea palvot,
maakuntauudistuksia rakentelet
ja kansakunnan
suonsilmään
hukutat

yksi ihminen...

yksi ihminen
pärjää,
jos on taitava,
osaa linnuille lauleskella,
oravanpoikien kanssa leikitellä,
mutta
jos ei taida,
kannattaa mennä
huit helvettiin

ei, natolle...

ei natolle,
kyllä
kansainvälisille foorumeille,
sillä
sotilasliitot tuhoavat rauhanaikanakin
enemmän, kun hyvää kylvävät

presidentti...

presidenttiehdokkaista kaksi on mun
mieleen,
toinen on jo
hommassaan,
mut
toinen taitaisi enemmän,
jos vain kansa
niin tahtoisi

helvetti...

en helvettiä kaipaa,
en kiitosta joutavaa,
tahdon ainoastaan
elää,
vapaana

maalaiskunta...

maalaiskunta,

pienen maan 

pieni pohjukka,

se pohjukka josta muutama silmäpari

elää

valtioneuvosto on päättänyt,

että pohjukan on aktiivimallisesti

poistuttava,

mentävä suurimpiin kuntiin,

sinne missä on monia toivottomia

silmäpareja ja eräs yksisilmäinenkin

näin pieni pohjukka tyhjenee

silmäpareista, joita kantaa

ihmispoloinen,

mutta sinne asettuu luontoäiteen

viattomat,

luonnonlapset,

linnut ja muut kouluja käymättömät,

jotka eivät hallintohimmeleitä kaipaa

alkuaine...

alkuaine on se
josta kaikki
sikeentyy,
    elämän alkuaine on kuolema,
jonkun kuolema,
poislähtijän kengät saavat
uuden
kulettajan,
kunnes sekin lähtee ja kengät saavat
uudet kulettajat

villikukka...

villikukka ei lisälannoitteita
huoli,
sillä se kasvaa  luontoäiteen
perusmullassa, jossa se elämänsä kukkii,
ja sitä mieluusti
luonnon pikkuliitelijät tutkivat,
mut
kyllä ihmissilmäkin siinä pitkään
viipyy,
muttei taittaa taida,
sillä niin
hentoinen on
vartensa vaan

kulkutaudit...

kulkutaudit leviävät
salamannopeasti,
ne helposti tarttuvat,
ja
ihmiset tuotapikaa
harvenevat,
sillä
niin tiheässä on
ruton aamiainen

sote-ja maakunnat...

varis on luonnon lintu,
niin luonnollinen, ettei
sitä ihmiset tervehdi

varis on luontoäiteen
tietokanta,
se rekisteröi kaiken
ja sen
luontioäiteelle viestittää

tänään siltä tuli tylyä
tekstiä,
ihmiset kuolevat ennenkuin
sote-ja maakunnat ehtivät

presidentti ja tanssittaja...

presidentti on pohjimiltaan
ihminen,
ainakin siihen saakka,
kunnes
politiikaan tanssittajaksi joutui

politiikko ja hautajaiset...

politiikko on myynyt
sielunsa niin monelle
uurnille,
ettei hän
omiin hautajaisiinkaan saavu

presdentti ja valhe...

presidentin tulisi olla
rehellinen,
edes
hänen

valta on epärehellisten verhojen
saleja,
saleja ja tuoleja,
joissa
ei valheilla ole huolia

totuus...

yhtä totuutta ei lie,
sehän lie valheen tie,
totuus ja valhe,
    niis omatunto kulettuu,
jokahikinen päivä unenkin
uuvuttaa,
joskusen rakkauden saavuttaa,
vihan ja mitäänsanomattomat hetketkin,
totuus ja valhe,
siinäpä elämän tie,
omantunnon kulettama tie

hetket...

hetket ovat paljon,
jos vain olet
niiden
sisällä

ketunpoika...

ketunpoika on ollut surullinen
koko vuoden,
sillä metsämies tappoi
hänen äitinsä,
metsämies,
joka möi äidin hyvästä hinnasta
hienostorouvan talvitakin kaulukseen

ketunpojan serkku pyysi häntä
kaupunkiin,
aatteli virkistää kamua,
jonka kanssa on kolot ja syvemmät
koluttu,
ketunpoika päätti mennä
yöjunassa,
sen katolla, sillä siellä on taivaalliset
maisemat

asemalla hän
romahti,
sillä
äiti meni ohitse,
hienostorouvan
kauluksessa

ketunpoika itki,
itki,
itki itsensä
pois

rauha...

maailmanrauha on hyvästä,
luonnonrauha elintärkiää,
mutta muuten voidaan
yöt päivät
mellastaa

suomen presidentti...

suomen presidentiksi
pitää
valiuta
pikku/MYY,
silloin kansantalous
ylös pomppaa ,sillä
japanilaiset suomeen pikapikaa
rientävät,
kiinalaiset perässään,
sekä pohjoiskorean KIMI  valeasussa
maahamme laskeutuu

ei kaikki...

kaikki eivät käy
rippikoulua,
toiset ei edes peruskoulua,
mutta
jokainen käy
elämänkoulua

kevätaurinko....

kevätaurinko sulattaa
järven jään,
se kylmänkin ihmisen
herättää,
sillä niin on eläväinen
kevätsää

puolet vähemmällä...

puolet vähemmällä pääsis,
jos ei olis
ahneen hoppu,
eikä matkamiehen kiiremieli,
silloin
puolen vähemmälläkin
kerkiäis,
mutta
ihminen täyteen
itsensä ahtaa

liidellä...

ihminen osaa
vaikka mitä,
mutta
taivaanlinnun lailla liidellä
hän
ei pysty,
siksi he lentokoneen rakensivat,
mutta sekään ei taida liidellessään
lintusten lailla laulaaa

huomioida...

jospa osaisimme huomioida
toisiamme enemmän,
niin
näkisimme itseämmäkin
useammin

torstai...

torstaisin tuntuu
puolikkaalta viikolta,
sillä työviikkoni päättyy
maanantaisin,
joskus ihastelen normaaleja ihmisiä,
ihmisiä,
joilla keskiviikko on viikon
keskimmäisin

kotomökkini...

vaikka eläisin kaikki maailman
päivät ja kävisin
kaikissa arvokkaissa paikoissa,
niin siltikkään ne eivät ole
mitään
kotomökkini lämpöön,
sillä siellä ei ole mitään turhaa,
vain elämäni syvimmät,
joista elän,
niillä minä elämässäni hyvinvoin,
kotomökkini lämmöllä siis

ajaudun...

mitä lähemmäsi sinua tuun,
sitä kauemmaksi ajaudun,
   olemme toisiltamme
hävinneet,
vain tottumukset jääneet,
tavat säilyneet,
muttemme enää toisiimme
mahdu,
    on kylmä,
eikä yhtään tähteäkään näy,
näen vain tyhjää

vihainen...

vihainen ihminen
kovasti puhuu,
häntä pelko säestää,
siksi en kuuntele,
kuiskaan näkemiin ja värisen,
on kylmä ja arkamieli,
en tykkää vihaisista puhujista,
vaan
kuuntelen pelottomia kuiskaajia

aika...

aika ei vanhene,
vain sen käyttäjä

ihminen ja voikukka...

ihminen ja voikukka ovat
serkuksia,
vaikka ovat erinäköisiä ja voikukka tykkää
elellä vain kesäisin,
luontoäitee loi kummatkin
luontokappaleet pääsiäisen aikaan,
mutta vain voikukka totteli ja kukkaan
puhkesi keväällä, syksyllä siirtyy
unimaille makoisille,
ihminen innostui elämään läpi vuoden ja
vielläpä yhteen putkeen melkein sata vuotiaaksi,
siksi ihminen loppupäästä on aika nuutunut,
kuntaas
voikukka  syntyy ja kuolee täydessä kukassaan

unimaat...

ilta on päivän päätteeksi,
silloin ramasee
ja
keho haluaisi kylelleen mennä,
mutta iltauutisiin
on jaksettava,
sillä sen jälkeen
unimaat makoisemmat

sielun silmillä...

kaikkea ei voi unella
kuitata,
ei ainakaan sielun silmillä
luvattuja

piilohullu...

piilohullu johtaja
naurattaa
alaisiaan,
kaikki nauravat,mutta
pelosta,
työpaikan menettämien pelosta,
työpaikalla tuoksuu jännitys,
mutta johtaja on rento reino,
jolla menee
mukavasti

pulamielinen...

pulamielinen istahti
bussin penkille,
sopi,
vaikka kaikki muu onkin hälle
epäsopivaa,
aikataulut on päin istuinlihaksen
kolosta,
kuljettajat ovat kuuromykkiä ja eivät
osaa
ajaakkaan,
    6pulamielinen on mun
kaveri,
suorastaan sukulainen,
siksi se aina
vittuilee

kalamies...

pärjäät ihmisten kanssa
jouheammin,
kun annat hieman siimaa,
ihan
samallatavoin, kun kalamieskin
kalalleen

työtön...

työtön ratkaisee
tulevat vaalit,
sill hällä ei ole
muuta
tekemistä

työttömät koulunpenkille...

kaikki työttömät koulunpenkille,
vaikkei oppi
päähän meniskään,
sillä silloin
perusturva säilyy

minäkin vanha kanttura,
kansakoulusta just ja just
selviytynyt haen opiskelemaan
apteekkialaa, oon aina tykännyt sekoitella
juomasekoituksia

jos en sinne pääse, niin sitten
lentomekaanikoksi,
tykkään käännellä muttereitakin,

mutta jos eivät kelpuuta mihinkään,
säilyypi työttömyysturva, kun oon olllu
aktiivinen aktiivimallinen ja meidän täytyy
perustaa ärhäkkä ammattiliitto, joka lakkoilisi,
jos ei työtä löytyis ,
tää on
jämpti!

työ...

yhteiskuntamme jakaantuu

kahtia,

täällä hyvinvoidaan ja huonommin,

syynä on

osattomuus,

työ

lahdata...

metsästysaikoina saa

riistaa laillisesti lahdata,

mut

tahtomattaan työtöntä saa läpi vuoden

jahdata

hallituksemme hakee riistaa,

mutta uskoisi jo,

että

valmiiksi heikkokuntoinen työtön

ei maistu

hyvältä

kun työtöntä nyt hallitus olan takaa

pieksää,

niin miksi se ei koske yritys/maataloustukiin?

ehdotankin, että ellei tukia nauttiva ota

työtöntä työhön, niin tuet pois

kesyttää...

onnellisen ihmisen huomaa
jo kaukaa,
sillä hän säteilee
hyvätuulisuutta, vaikka
kironmellakka saattelis,
häntä ei myrskytuulet heiluttele,
eivätkä
pahanilman linnut vikittele,
sillä hyvämieli kaiket kurjat
kesyttää

jäännökset..

nykyään ei tartte ynnäillä,
ei vähennellä,
kertotaulutkin turhia lie,
jakolaskut enemmänkin,
sillä
aparaatit hoitavat tehtävät,
ihminen vain
jäännökset

suvun vitsaus...

ihan pienenä on viattomimmillaan,
mutta vain siihen saakka,
kun on kurkannut
suvuntarinaan, sinne ensimmäisiin
muistikuviin saakka,
silloin kaikki valkenee ja huomaa itse
olevansa jatke menneisyydelle ja siihen
seisahtaa myös viattomuus

tuskanmeri...

kun on tarpeeksi kestänyt,
silloin helpoimmin kysyy itseltään,
kuka lienen,
tuskanmeren soutanut tietää, että
hän on jotain toistakin,
jotain vahvempaa

silta...

voit yli rakastaa,
voit kaiken alittaa,
mutta silloin sun tielles ei tule
elämän kestävää siltaa,
jolla kaiket myrskyt ylittäisit

uni...

uni on
väsyneen
kamu,
joten hyvää yötä

pulu...

kadunpätkällä tanssii
pulu,
yksijalkainen pulu,
jolla on tuuhea otsatukka ja se
on
viininpunainen,
itse värjätty,
pulu ei ole tavallinen pulu,
sillä se on yhden cityketun kaveri,
silläkin on tuuhea otsatukka ja samanvärinenkin
ja
senkin
yksijalkainen pulu värjäsi,
mutta kettu ei tanssi,
sillä se kompuroi häntäänsä,
kadunpätkällä ei irtorotat heilu,
ne kettu hoitaa,
siellä ei juopot heilu,
ne pulu yhpärihulluksi tansittaa

presidentti...

presidentiksi pitäisi valita
ihminen,
joka kumartuu kurjimmankin
puoleen,
mutta
hänen tulisi taitavan
maailman herrojen puhekielenkin
ja
hänen tulisi olla ihminen,
ihminen

bussi...

ihminen ei tarvitsisi bussia,
jos hän
olisi6
maailman ainut,
sillä mihinkäs hän menisi,
mistä tulisi

sävelet...

satoja sävelmiä ei missään
lie,
on vain sävel, joka
nuotilleen soi
ja jalkaa napsuttaa

savusauna...

synnyin savusaunan lämpöön,
sain elämäni kasteen
pakkastaivaan alla,
silloin oli juhlapäivä,
tähdet ja kuu,
ne yhäkin
ystäviäni

lapsuus...

lapsuus on ihmiselämän
huoletonta aikaa,
silloin elämään kasvetaan ja
tulevaisuuteen tutustutaan,
lapsuus olkoon ilman huolen häivää,
sillä aikuisuudessa on sitäkin päivää

pesä...

valmista elämää ei oo,
vaan
jokainen joutuu pesänsä kasaamaan,
niin
lintuset, kuin
ihmispolosetkin

hetki...

on hetki,
toinenkin ja sitten ilta,
on hetki ja sitten maaten panen,
herään ja aamuun herään,
on hetki ja meen toisiin hetkiin

ketunpoika...

ketunpoikaa hymyilyttää,
sillä on komia
hankikanto,
ny ei käpälä lumeen uppoa ja
on kiva jäniksenpojan kanssa
hankisilla rientää

elukka...

ihminen on vaan yks
elukka,
mutta muista elukoista vaarallisemmaksi
sen tekee,
järki,
joka on tuhovoimaisin
joukkotuhoase

ihminen erottuu muista elukoista
siinä,
ettei ihminen
tunne,
heillä ei oleva tuntevaa mieltä,
kuten
muilla elukoilla

toinen ihminen...

ihminen on vilunen,
eikä ole iloinenkaan,
ihminen on kipattu kaupunkiin,
maasudun ihminen kipattu kaatopaikan reunamaille,
siksi häntä viluttaa ja mieli on itkevän alamainen

toinen ihminen hallitsee häntä,
häntä metsänpoikaa, joka on majavan kaveri,
metsäpetojen tuttu,
toinen ihminen on alistanut hänet kaatopaikan
reunustoille ja tämä hyväke tarjoaa alennusta,
jos hän suostuisi polttohautaukseen

metsänpoika hyppäs junaan ja
jätti toisen ihmisen tarjoukseen vastaamatta

ensimmäinen ihminen....

ensimmäinen ihminen oli
kaunis,
hänellä oli pitkätukka jo syntyessään
ja
paimensauva,
hän pelasi sököä ja usein
sammui, kun taivaanranta tummui

sitten ensimmäinen ihminen lisääntyi,
hänestä tuli nykyaikainen
ja nyt
häntä on jalostautunut
kahdeksan miljardin verran,
hän on rumeentunut ja kovasti on
riitaantunut joka juttuun

pierasevat...

ihmisiä on monenlaisia,
kiukkusia ja vähätvälittäviä,
toiset ovat pilkuntarkkoja, jotkut
suurinpiirten oleskelevia,
on
mukavia ja vihaisia,
toisilla on kippuranenä,
he ovat tietoviisaita,
kuntaasen pottunenäiset hymyilevät
joka jutun lopuksi
ja
pierasevat

päämäärä...

jos ihmisellä olisi
päämäärä,
hän kulkisi sinne jalan,
katselisi ympärilleen ja puhelisi itsekseen,
nyt
hän vain istuu julkisissa
päämäärättömästi,
kausikortin verran,
toiset eivät senkään vertaa

hampaattomat-...

kaksi hampaatonta toisilleen hymyilee,
tyttövauva ja isoäiti,
toinen on vasta-alkaja, toinen ikäneito,
mutta heleästi he toisilleen hymyilevät,
siinä ei ikä mitään paina,
siinä ei elämänkokemukset paina,
vaan
ihmiskohtalot hymyilevät,
eivät puhu,
hymyilevät ja enemmänkin

suolet...

ihmisessä on paljon soluja
ja
metrikaupalla suolia,
yhdestä torvesta ihminen työntää
evästä sisään, toisesta ulos,
tai se on sama suolenpätkä,
mutta siinä keskivaiheilla on
monenmoista myllyä ja aparaattia,
jotka jakavat einestä joka kolkkaan,
luontoäitee loi ihmisen iltapuhteinaan
ja
on montakertaa
katunut

puute...

ihminen näkee puutteensa
toisesta,
mutta itsestään vain hyvää,
siksikö ihminen tarvitsee
toista ihmistä?

erakko ei tukkaansa kampaile,
ei koreile vaatteillaan,
sillä hällä ei ole
toista erakkoa
vierellään

napit...

jos ei olis köyhää,
ei rikastakaan,
siispä yhteiseloa jatkakaamme
näin,
vaikka napit vastakkain

sote...

sote ja maakuntauudistus,
sitten viellä
aktiivimallikkaasti
suomea uudistetaan
ja vot
härmässä loistokausi vilkkuu,
vaikkei monellakaan ees
pelto tilkkuu

karsastusta...

kaikki ihmiset eivät ole
ihmisiä,
he ovat vain ihmisten näköisiä,
mutta jos tarkkaan katsot näitä
kehonvaltaajia,
erotat heidät oikeista ihmisistä,
kun seuraat näiden silmiä,
oikeilla ihmisillä on karsastusta

luomakunta..

miljoonat tähdet kulkuain seuraa,
kuutamokin varjon mulle antaa,
ilta tuntuu hyvän hiljaiselta,
se tuoksuu aidolta,
aidommalta, kun keskipäivä,
jolloin olin vaan,
nyt saan luomakunnan sylissä
kulkea vaan

keho...

kun työ keveee,
silloin keho levenee,
siksi tarvitaan lenkki poikineen,
jotta koossaan pysyis,
mut
joskus sekään ei auta
silloin täytyy nälkävyötä kiristää,
sillälailla hiukkasen vaan, jotta keho
iteltään näyttäis

Tummuva....

Tummuva hetki haluaa
Tilaa, siksi
se ei turhuuksia tilaa,
Tummuvassa hetkessä on
Sinisiä ajatuksia jotka tarvitsevat
Tilaa,
Jotka tarvitsevat tilaa

ja enemmän tilan tilaa

joskus

joskus on vain niin,
ettei mistää tunnu tulevan mittään,
silloin on
pareen toviksi istahtaa,
tuumata vartin tahi kaks,
silloin yleensä
valo pilkahtaa

ketunpoikanen...

ketunpoikasta hymyilyttää,
sillä
kevätaurinko porottaa,
ihanasti turkinniskaa
lämmittää,
ketunpoikanen menee tänään pilkille,
siellä saa hännänpääkin
kevätmielen heiluvilleen

totuus...

mikään ei ole totta,
ei
valhekkaan,
ei sanat, eivätkä kironmellakatkaan,
sillä
totuus on harhautusta,
sillä jallitetaan heikompiluonteista
maailman matkaajaa

ilmainen asiakas...

ilmainen asiakas saapuu
kauppaan,
ei osta mitään
vaan takaisin lähtee, sillä hänhän kävi
aktiivimallin pakottamana työllistämässä
vartioita ja siivoojia joihin hän kolmen kuukauden
kuluttua itsekkin lukeutuu
ja
he siirtyvät hänen tilalleen
ilmaisiksi asiakkaiksi ja konsulttifirma hykertelee, kun asiakaspalvelu
sujuu ja siitä mania heruu

pääkaupunki...

pääkaupunki sykkii
aktiivimallin tuomaa elämää,
    jäljelle jäänyttä,
maaseudun tuoksu tuntuu hyvältä,
paljon paremmalta, kuin kylmäntuulinen stadi,
josta viimeiset alkuasukkaat ovatkin poistuneet
luonnollisen poistumisen kautta,
tämä malli on inhimillinen, eikä se vaadi
hallitukselta kovia otteita

perunkirjoittuu...

jos ihmisellä on

näläkänen mieli hän lihoo

elämässään,

hän hakeutuu kaikkiin pöytiin, joissa

elämännälkää ruokitaan,

kun taas

kylläinen mieli

jää

ja

pian

perunkirjoittuu

kevät...

kevät siristelee,

hiukanaikaa jo loimuttelee,

onhan kahdeksas tammikuuta

ja tästä on luistavaa lasketella

kevättä kohden

nouseva aurinko...

nouseva aurinko nostattaa
kukan vartta,
se terälehtensä valoa kohti
levittää,
niinkuin ihminenkin,
joka suoremmaksi itsensä
ojentaa,
valoa kohden katseensa siristää,
ja
siint
mielihyväisenä hykertelee

sota...

sota nostattaa tunteita
ja
se tapattaa tunteita,
luo työtä,
työtä, jota rauhanaika ei
siunannut,
sota on järjen loppu,
silloin ihminen on alkukantaisemassa
asussaan

presidentti...

presidentiksi täytyy valita
ihminen,
joka ymmärtää,
sinne ei pidä nostaa politiikan
populisteja,
jotka eivät edes
käsitä

ensiaskeleet...

ensiaskeleet luonnostaan,
seuranaan ujonkatse, mutta jo kolmannen askeleen
jälkeen ilomieli loistaa
aloittajassa,
sillä hän on saavuttanut ennenkokematonta,
ilon ja hyvämielen,
sekä onnistuneet ensihetket,
ne vievät pitkälle,
niin pitkälle, ensimmäisen  kerran pyllähtämiseen,
itkuu ja pahaanmieleen,
joiden kautta ensiaskeleet voimistuvat ja
ilomieli saa kanssakulkijan

juttuja...

elämässä on pikkusia ja suurempia

juttuja,

mitä enemmän niitä

pyörittelet,

sitä syvemmin 

ihastut,

joskus jopa vihan kautta

rakastutkin

periksi...

ihminen voi periksi antaa,
eikä se paljoa hetkauttele,
mut
jos
aurinko antais periksi,
niin
perikatoon joutuisimme
tähtinemme,
eikä
meistä ei jäisi muistoakaan

luottamus...

ilman luottamusta ei
valhekkaan
menesty,
ilman luottamusta et voi
pettyä

neulottu kissa...

kylässä asuvat viimeiset
elossa olevat, sekä
neulottu kissa joka kehrää
linnunpelättimenä manssikkapenkin
vierustalla,
kylään ei enää kuutamokaan loista,
sillä niin syrjässä se on,
sillä
sen tyhjensi
aktiivimalli

hiljainen mies...

hiljainen mies kuuntelee
suulaampia,
hän kuulee ja kuulemaansa
punnitsee,
muttei virka tuontuosta,
sillä hän on viisas mies,
hällä on aikaa kuunnella,
ehkäpä siksi hän onkin kaupungin
varakkain,
nyt vain ryysyissä istahti
kulmakunnan kuppilaan,
kuten silloin tällöin, kun haluaa
ensikäden tietoja,
nytkin tiedot ovat arvokasta
rakennuskohteessa
joinka hän voitti

suonsilmä...

suomessa on
suonsilmiä,
oon kurkannu,
syvä oli ja siellä pohjalla oli kaikenmaailman
aarteet,
siellä istui myös
luontoäitee,
joka kutoi villasukkia

punastuu...

ihminen punastuu
valoisassa,
sillä hänellä ei ole pimeän suojaa,
joka kaiken peittäs,
siksi ihminen on omimmillaan,
kun puhelee
puhelimeen

sukujuuret...

elämä on syvä tila,
siinä on tilaa kaikille,
niillekkin, jotka tahtovat ahtaasti
olla,
heillekkin, joille mikään ei riitä,
elämä,
sill
on syvät sukujuuret

olosuhteet...

tänään elät tämänpäivän
olosuhteitten
mukaan,
huomenna huomisten,
kuten ennenvanhaankin elettiin,
eilisen eläjiä on turhaa moittia, sillä silloin
elettiin niissä olosuhteissa,
tärkeintä on
ain
toimia, tilantteitten mukaan

loppiaisen jälkeen...

loppiaisen jälkeen alkaa
pitkä vuosi,
siinä on paljon päiviä,
mut ainoastaan yksi
juhannus,
jolloin mä litkuttelen varpaitani
rantavedessä,
enkä nuku koko yönä

itkeä...

itkeä ei kannata turhasta,
vaan aiheesta ja muutenvaan,
sillä se helpottaa ja syvemmältäkin
keventää,
itkua ei voi teeskennellä,
mut
naureskella voi huvinpäittenkin

kurkkaa...

tavallinen ihminen on
kehikko,
niinmyös erikoisempi,
mutta heidän sisältönsä on
persoonia,
semmoisia ihmisiä, joita sinäkin
tapaat ja peilistäskin semmoinen
kurkkaa

etsit...

etsit elämääsi loistokkuutta,
ihastelet toisten elämää,
tietämättä, että he sinuun tahtoisivat tulla,
etsit elämänsisältöä näkemättä, että sinussa on
kaikki,
avaat vain itsesi ja annat mennä

makoisat...

elämässä ei tarvitse
ihmeitä tehdä,
vaan herätä tavallisesti,
hoitaa päivä taitavasti,
iltahan menee jo itsestään ja
kun yö saapuu,
se sinut unimaille makoisille
johdattaa

luontokunta...

luontokunta on
elämän kunta,
se on niin iso ja kaikkialle
ylettyvä,
ettei siihen ihmiskäsi yllä

kahdet kasvot...

kaksilla kasvoilla eläjää
on
vaikeaa tunnistaa,
siksi politiikka tuntuu
kieronmieleltä,
kun sieltä ei aitoja kasvoja
löydä

onnettomien käpyset...

unelmat syntyvät kaipauksesta,
rakkaudettomista onnettomien käpysistä,
joita elämä on täynnä,
niitä joita ei koskaan saa omakseen,
sillä
onnettomien käpyset
surumielellä juhlivat,
kaihotiellä huopailevat

ihminen...

ihminen on toisilleen
katseita,
ohimeneviä,
kaikki muut ovatkin
läheisiä,
ihminen on lähisukulainen toiselleen,
mutta
ventovieras tavatessaan

pakkanen...

pakkasella ei sodita,
se tappaa taudinkantajat ja
itävät pöpöset,
pakkanen panee liikkumaan
ja
monikin siitä lämpimikseen innostuu,
  pakkanen on rehellinen tila,
siinä ei kura roisku,
ei autonoven lukko aukea,
eikä koko autokaan käyntiin hurahda,
niin kova tekijä on
pakkanen

mielinkielin...

työllä rikastuu vain
mieli,
rahapussi vauraantuu
,mielinkielin

tulisipa...

tulisipa keskikesä, jotta saisin maukasta
kesäkeittoa,
syksyllä juuri kerätyistä mustikoista
mustikkamaitoa ja vispipuuroa,
söisin monta uutta perunaakin,
kasvimaan uutukaisia,
mutta talvikeleillä patani uunissa
porisee,
siellä kesänherkut tekeytyy,
mutta kevättä kohti kevyemmin,
sillä suksikelit keväthangille vie

luonto...

luonto on suunniteltu niin,
ettei mikään ole turhaa,
paitsi yksi,
ihminen,
ne ihmiset jotka eivät ajattele
ympäristöään,
ne ihmiset

aktiivimallin opasteet...

ihmisestä on tullut uusavuton,
hänet on
kasvatettu valmiiseen,
hän taitaa vain anomisen,
ei tekemistä

asunnot ovat savupiiputtomia,
ovat kalliita ja nykyaikaisia,
mutta toimivat vain
sähköllä

ihmiset rahdataan kaupungeihin,
siellä on kaikki
lähellä,
taudit,
vihollisen katse,
joukkohysteria ja
aktiivimallin opasteet

onnistunutta politiikkaa...

onnistunutta politiikkaa on sellainen,
joka ihmisiä hymyillen
koskettaa,
mutta jos vain toisia,
se katkeruutta lisää ja
jakaa uhmiset hyviin ja voimattomiin,
siksi
yhteistähyvää täytyy tasaisemmin jakaa,
sillä
jokainen on osallinen

kurrenpoika...

kurrenpoika katsoo luonnonsuojelijaa,

joka hakkaa kelohonkaan

nauloja,

kurrenpoikaa surettaa,

antaisi nyt puuvanhuksen elää

elämäänsä rauhassa,

sillä ikimänty on kaikkin

asioiden vanhin ja yhäkin jaksaa

ymmärtää

kolkytvuotias...

kun ajelee kolkytvuotiaalla
autolla,
ajelee sillä jokapäivä ja
kaiken kukkuraksi
nukkuukin siinä,
kun mulla on tuo aktiivimalli ollut
käytössä samanverran vuosia
niin
tietää,
ettei mikään ole miltä näyttää
    tänäänkin
perehdyin tuohon sähköpuoleen,
tien poskessa,
tuulessa ja tuiskussa,
kattelin ohimeneviä autoja, joissa tuntui olevan
mukavaa,
mulla ei,
mutta eivätpähän he saakkaan nauttia
autovanhuksen luontaiseduista

aktiivimalli, tulevien vaalien äänivaltti....

hajaasutusalueet ovat
hallituksellemme punainen vaate,
ensin oli jätevesi-jutut,
nyt aktiivimalli ykkönen, joka
huostaanottaa nuoret kaupungeihin ja
aktiivimalli kakkonen hakee loputkin

on edullisempaa karsinoittaa ihmiset
yhdyskuntiin ja ruokkia heitä kuin
kananpoikia,
kun
antaa heidän olla elävässä maaseudulla,
jossa ihmiset ovat niin pihkaniskaisia,
ettei herrojen herkut siellä maistu

aktiivimalli,
tulevien vaalien
äänivaltti

aktiivimalli...

suomalainen on luonnonluoma,
hän viihtyy
luonnonhelmassa,
hälle järvet ja suuret selkoset,
lapin jänkämaat, sekä saariston
karikot ovat jokapäivän elämää,
hän ukkosenjumalalle morjenstaa,
aamuauringolle hymyilee,
sillä hän on luontoäiteen lapsi,
mutta aktiivimallille hän pitkät
antaa,
tuolle
kaupunkiherrojen suunnitelmalle
karkoittaa luonnonlapset asutuskeskuksten
laitoshoitoon,
hyi helvetti, koko luonnonluomakunta kiroaa
ja
sylkäsee sinnepäin ja kääntäen selkänsä näille
kaupunginherroille ja seuraavissa vaaleissa
kansan ääni puhuu