kokoomus lähtee lätkimään...

kun kokoomus lähtee hallituksesta,
tilalle nousevat
epävarmuuden ajat,
sillä sote
huonopolvisenakin on
siedettävä, sillä muuten suomi enemmän
kipuilis

synnyinpaikkani savusauna...

mikään ei ole tärkeämpää,
kuin
nojailla siniharmaantuneeseen
savusaunan
seinään,
saunan, jossa synnyin,
jossa
minut elämään laitettiin,
hyväilen hirren pintaa ja tunnenkuinka
sekin minua

jos oot syntynyt...

jos oot syntynyt,
muttet
kuollut,
olet elämän poika,
olet kielomerten mielitetty
siksi
sulla on
elämänmakuinen tulevaisuus

teollinen elkämä...

joskus teollinen elämä vetää
mielen happamaksi,
joskus,
silloin kannattaa mennä
luonnonhelmaan, istahtaa kannonnokkaan,
olla vaivatta
hiljaa,
kuunnella,
katsella elämän viattomimpia,
antaa muurhahaisen nousta kinttuas ylöspäin,
ihan otsaryppyyn saakka,
silloin huomaat, että
elämä on pieniä juttuja

kiellot...

kieltoja on siellä täällä,
siellä
missä on ihmisiä,
muualla niitä ei kaivatakkaan
   kieltoja tarvitaan, sillä ne
työllistävät,
sillä ilman niitä meillä ei olisi
järjestäytynyttä rikollisuuttaa,
konstaapelikin olisi ihan tuntematon
ja
linnassa asuisivat vain
entiset

luonnossa ei kieltoja tarvita,
siellä murkut kettärästi antavat
tietä rivakammin etenevälle,
karhuemo saattelee pentujaan
sulassa sovussa, eikä sielloin
tarvita kaikenmaailman
liikennemerkkejä

kiiltokuorikainen...

kiiltokuorikainen ei tarvise
sotea,
sillä se kulkee omia
polkujaan,
eikä tarvitse yhteiskunnan
himmeleitä,
mut
ihminen tarvitsee,
ihminen, rikas tahi köyhä
ja
siltäväliltäkin tarvitsee
systeemejä, sillä ihminen on
nukahtanut,
liiaksi erkaantunut
luontoelämän kiertokulusta,
siksi hän on sopivasti uskovainen ja
hyväntuulinen, kun sattumalta tavataan,
mutta
hauras hän on,
kovin heikko ja siksi sotea tarvitaan,
tukemaan

maatuu...

elää voi kerrallaan,
ajallaan ja siksi
se kannattaa hoitaa
ilman hautajaisia, jossa
kaikki maatuu

muistomerkki...

ihminen
onkuin
ohimenevä hetki,
mutta
hän jotain muistomerkkejä
itestään jätättää

ilmansuunnat...

jos ilmansuuntia ei olis,
ei missään mitään
ois,
ei valtamerta,
eikä päijänteen helmeä,
ei joulukuusta,
eikä kebapin tekijää

jos aurinko ois millin verran
kumollaan,
tahi sentin siellätäällä,
ois
meillä yhtä aavaa
vaan,
eikä meitäkään missään suunnissa
varjottuis

itään päin...

kun ajat itään päin,
länsi jää ja
aamuaurinko lähenee,
päivänmittaan syliinsäkkin ottaa,
mut
jos toisinpäin kuljet,
käännät
hälle selkäsi

nupit...

puun latva on taivasta päin,
niin
on ihmisenkin nuppi,
mut vain puu
on elämäänsä juurtunut

luonnonlaki...

luonnonlaki on tasapuolinen,
vain vahvin elää,
ja heistä
hyvimmät siköt jatkavat
elämää,
joskus saattaa seula pettääkkin,
mut
sen tulipallosalama hoitaa

tasavaltamme tuulet...

tasavallassamme puhaltavat
leudot tuulet,
se monen ihmisen
elämää hyvin tuulettaa,
luoden arkeen ja pyhään
monta mukavaa ja uskoa
tulevaan,
mut
aina ei näin oo, sillä
hallayöt ja maailmanpalot
helposti meillekkin yltävät,
joten myrskysäihin on varauduttava,
onhan nyt leudot tuulet, jotka auttavat
yhteiskuntaa vastatuulissa, jotka tulevat,
kun tulevat, useinkin lupaa kysymättä

haukkua...

ihmisen ei pidä haukkua ilman
pätevää syytä,
sillä se etuoikeus on vain
koiralla,
etenkin pystykorvalla

yliherkkä...

ihmisen ei tulisi
täyttyä koskaan,
ei ainakaan niin täyteen,
jotta yliherkäksi tulis

jos puuttuis...

jos elämästäni puuttuisi
ilmat,
rutistuisin,
jos rakkaus,
lakastuisin,
jos elämästäni puuttuisi
hyviä hetkiä,
juoksisin pois,
jos liian hyvin kulkis,
menisin ja istahtasin

kiire...

kiire on turhaa, sillä on
niin hikinen mieli, joka
stressiä pukkaa, eikä sen selässä
oo kiva ratsastaa,
kiire on
myöhästelijän
ammattitauti

synnyinkolosein...

iloinen itäsuomi,

synnyinkulmiain,

minun

oon maailman kestävä,

olen hiottu

kylmillä tuulilla,

väsyneillä silmillä,

olen maailmalla muotoiltu,

mutta

nyt istun synnyinkulmieni rappusilla,

säämingin kunnassa,

iloisessa itäsuomessa,

synnyinkolossain

itikka...

itikka ei paljoa ajattele,
sillä sen ei tarvitse,
ei paljoa,
vain hetken verran,
keväästä syksyyn,
ei sen enempää

joskus...

joskus on paljosta pois,
mut
hetket
ovat elämän
enemmät

74 maatalousministeriä....

suomi on pituussuunnasa
lihava maa,
vinottain katsottuna
yhtä tyhjää vain,
sillä 74 maatalousministeriä
on tyhjentänyt
elävän maaseudun ja niistä
ministereistä 60 on samalla hylänneet
kotiseutunsa,
juurensa
ja antautuneet
virkoihin, joissa on hyvä palkka,
eikä huolenhäivääkään,
sillä heidän ei tarvitse enää
mitään istuttaa,
kunhan vain unionin sylissä
supsuttelevat

voit...

voit olla hetken hiljaa,
puhumattakin,
mut silti kuulen
sinut,
sil
olithan eilen
vieressäni

kohtalosi...

kohtalot eivät koputtele,
tilanteet lainehtivat,
käyt
töissä tai muuten vain,
kohtalosi on kanssasi,
ianaikaisesti

puolustella...

ihmisen tulee ikuisesti
puolustella
itseään,
ainakin hyttysiltä

parempi elämä...

parempaa elämää
ei ole muualla,
kun itsessäsi,
avaa ovesi ja astu
sisään, sillä siellä
on paikkasi,
paras paikkasi

kevätaamu nyystölässä..

kevätaamu nyystölässä,
sireenien maassa onkuin hetki
paratiisissä,
aamuhetki elämässä, joihin toivoisi
heräävän jokainen aamu,
sil
linnut laulavat elämästä,
ketunpoika morjesti huomenet ja aamuaurinko
pilkisti pihakoivun oksien lävitse

aamulenkillä luonnon moninaiset tuoksut,
elämän ensiaskeleet pilkottavat,
luonnonpienimmätkin heränneet,
tikanpoika nakuttaa puhelinpylvästä ja huuhkaja
kutsuu morsiantaaan kauempaa

nämä hetket ovat sellaisia, joissa puheoikeus
on luonnolla,
en tohdi ääntäkään päästää, siksi syvään
ihastelen keväistä aamua nyystölässä,
sireenien maassa

pääministeri...

pääministein tulisi tajuta, ettei
ihminen ole
tase,
ja ei ainakaan
kirjanpidollinen tapahtuma

oon puoliksi hullu...

oon puoliksi hullu,
senverran vaan, etten
kumaraan joudu,
mut just sen verran, että hymyilen, kun vituttaa,
enkä
voi
sinua halata, sinua

lasten pyllyt...

lapset tehdään
syysmyöhällä
jotta ne paljain pyllyin
kesäniityillä pallerois
     siin on luonnonoppi iänikuinen,
mutta
tästäkin on livetty,
nyt touhutaan vuodenajoista
riippumatta ja toiset lasten pyllyt
paleltuvat, kun ajoitukset on vinksahtaneet

sote, vapaavuori ja kokoomus...

sote taitaa mennä persiilleen,
sillä niin on sotkunen soppa,
että vapaavuori hoitaa pian koko
kokomuksenkin

eikä ois pahitteeksi,
sillä aktiivimalli puristaa jo
ranteitain,
happi ei kulje ja
kalpenen hiljaa

kokoomuskin sais
ryhdikkään johtohahmon,
Sillä
vapaavuori taitaa paljolti
enemmän

maalaisliittolainen...

ennenvanhaan
elämä oli luonnollista,
silloin tuoksui vastaniitetty heinä,
jota puolikuivuneet ukonkantturat seivästivät,
silloin oli talkoita ja niissä otettiin perseet olalle
ja kirkossa käytiin katumassa,
silloin maalaisliittolaisia oli yllinkyllin,
muutama kommarikin,
mutta yleisemmin alkion jutut naurattivat enemmän,
    tänään
on
helpompaa,
eikä ole maalaisliittolaisiakaan

sahti...

kärpänen osaa juhlia
kunnolla,
jos niikseen ottaa,
se saattaa illan jos toisenkin
kitata
lammin sahtia eikä se siint tuu
humalaankkaan.
    mutta tuotehan onkin luonnollista,
joka luonnonystävälle hyvin
maistuu

käärmeenlumojatar...

käärmeenlumojatar
puri hyönteistä
peffaan,
hyönteinen siit
    kimmastui,
otti ja jätti koko hunajapuun ja lensi
vuorten taa, jonne käärmeenlumojatar
ei osaiskaan,
vaan niin oli kohtalo kova mehiläisellä,
että lumojatar puriessaan oli siittänyt
hyönteisen ja pian vuorten takana kuhisi
pikku pörisijöitä
näin syntyi maailmaan ensimmäinen
kärpänen, joka usein nenillemme hyppii

politiikka...

politiikka on peliä,
sen toimintatavoilla ei
liiketalous toimis,
ei sitten avajaisia
pidempään

suomen suurin herra...

suomen suurin herra on
luonto,
sillä se meitä elättää,
se takaa meille huomisen,
ellei
hallitusherrat aukkohakkaa
tulevaisuuttamme

kulleronkukka...

kesällä varpaita voi litkutella
lumpeenlehden alla
ja varpaanväliin voi 
kulleronkukan laittaa,
talvella ei,
siksi kesä on
enemmän

selkärankaiset...

kesähelteillä
iho notkistuu,
monen kehokin
veltostuu,
ellei oo
varjopaikassa
tiukanpidossa,
jossa selkärankaiset
viihtyvät

karhunpoika tossavainen...

vaikka olisin mitenpäin tahansa
en sijaani saa,
Sillä
olet mielessäin,
sinä
ikimetsän kummajainen,
karhunpoika tossavainen,
sinä vikkeläkinttu, joka nappasit
eränuttuni ja pistit sen selkääsi
ja
painuit tiehesi,
tuo nuttuni takaisin, jätä se siihen
kannonnokkaan josta otitkin

rakkaus...

rakkautta ei tarvitse turhaan
sanoa,
sillä sen voin jokahetki kokea,
kun vieressäs olla saan

bussin tilausmatka...

bussilla hoidettua tilausmatkaa ei voita
mikään mahtimatka, sillä se kohteen
rappusille vie,
takaisinkin tuo,
sillä joka notkoon kurvataan,
monet saaren kolkatkin ajellaan,
siinä matkassa on monta tutun
tuttavaa,
on ventovierasta mukavaa,
siispä matkaseuraa mahtavaa
ja
on mukavaa penkkiin istahtaa,
kun
tietää kaiken soljuvan painollaan

vuodenajat...

ken suomen kevään on
aistinut hän ymmärtää,
miksi tämä kansakunta
on
pohjantähden onnellisin
kansakunta,
ken kesän ja syksyn
ruskaisen,
ken
talvikelit latusineen,
hän yhä vakuuttavimmin
sen ymmärtää

vapaana...

elämässä on tärkeintä herätä
vapaana,
niin vapaana,
että voi kaikkia syleillä,
kissaansakkin, joka kintussas kyhnyää

tilausmatkalla...

tilausmatkalla monta iloista
matkaseuraa,
siin ei tartte matkaa
yksin jatkaa
ja kuljettajat vetreät aina
apuaan tarjoavat, joskus matkaemäntäkin
montaa huolta puolestas kantaa

tilausmatka...

bussilla tehty tilausmatka
on
helpottavaa,
siin matkahuolet on matkamieheltä
poispyyhityt,
sillä tilausmatka hoitaa nuo joutavat,
siin
matkamies saa matkastaan nauttia,
ilman turhuuden kiemuroita

bussin penkki...

bussin penkkiin, kun istahtaa,
siin
monta matkahuolta vähemmän,
voi unenpäästä ottaa osasen,
voipi lukea hetkosen,
tai ihan vaan
huilata hetkisen

joukkoliikenne...

kaupungeissa joukkoliikenne on
mallillansa,
siint
montaa on hyötyä,
siin kadut ihmisille vapautuvat,
saastepilvet harvenis
ja
kivijalkamyymälätkin
kannattavimmin toimisivat,
ilmainenkin olla vois,
etunsa silläkin,
ainakin moni enemmän
kulkuaan aattelis

bussi...

lentokone menee suorinta tietä,
laivat saaria kiertelee,
mutta bussilla näkisit
nekin maisemat,
jotka muuten mutkan taakse
jäisivät

näet enemmän...

näet enemmän, kun ensin katsot
itseesi,
silloin sinulle avautuu
elämän muutkin
ja
ovet paljon muuhunkin

ymmärtää...

kun ihminen oppii
lukemaan,
hän ymmärtää,
että kirjaimet pitää
myös kirjoittaa,
yhteen laskostaa ja joskus jakaa,
kertoakkin, jotta
niistä jotain tolkkua
irtoais

osansa...

jokaisella on osansa,
myös hällä,
jota eniten
väistelet

hakaniemenranta...

kuljen hakanemenrantaa pitkin,
ihan huviksein,
sillä tori avautuu hetken kuluttua
katson ammattiliittojen taloa,
paasitornin näen,
kallion kaupunginosankin,
samalla nämä avaavat  näkymät
entisiin,
esiin kaivautuvat tapahtumat,
ihmiset,
kaikki kertovat ja minä kuuntelen

paljon oot...

kun paljon oot,
voit hetken istahtaa,
kääriä hihas ja taivaanrantaan katsoa,
voit hymyillä tahi itkuttaa,
voit muutenkin,
sillä oothan
paljon

hetket...

hetket,
niillä on
siniset mietteet,
ja hyväsydämmisiä ovat,
hetket
tulevat ihan itsestään,
menevät lupia kyselmättä,
sillä niillä on kulkulupa

oon kuuskymppinen...

oon kuuskymppinen ja monesti ajattelen
tekemisiäni,
useimmiten tehtyjä

  aina ei jälki mielytä,
mutta perusteet ovat olleet hyväntahtoiset
ja
kaikki ovat aikansa tapahtumia ja on helpompaa
peilata niitä niihin

  matkani varrella minua on moitittu
sosiaalisuudestani,
on nimitetty kommariksi ja hulivituttelijaksi,
joskus muuksikin,
oonkin,
mutten mitään niistä,
vaan elämän kasvattama bussikuski, joka ymmärtää
ammaliiton merkityksen, ymmärrän työehtosopimusten
tärkeyden,ymmärrän palkanmaksajankin huolet

  sen olen oppinut, että kannattaa elää sovussa,
niin itsensä, kun muittenkin,
riita ei rakenna mitään, vaan se etäännyttää ja sulkee monia
ovia, ovia joita on myöhemmin vaikeaa avata
  
 

rehelliset silmät...

kauneinta ihmisessä on
rehelliset silmät,
jotka häntä ohjaavat,
niin komeen ihmisen seurassa on
kaunista olla

omillain...

kun aika käy,
muttei mua mihinkään vie,
niin silloin
oon
omillain,
olen ja meen aatoksissain,
oon ja vihellän mielissäin,
sillä oonhan omillain

kylmä ihminen...

kylmä ihminen ei herätä
tunteita,
hän elää silloinkin, kun kaikki
on poissa,
sillä hänessä ei ole mitään

aamuni...

aamuni on viiden aikainen,
juon kahviani,
kuuntelen radio-suomea,
kuten yleensäkkin,
toimittajat tuntuvat tutuilta,
tiedän heidän tyylinsä,
kaikilla on omansa,
onneksi

aamu aukenee olkani takaa,
siellä on itä,
katseeni katsoo kivenlahteen,
mutta istun suomenojalla,
työmaallani,
linja-autovarikolla

pian on ensimmäinen lähtö,
tuttu auto, jolla ajelen...
on harhaluulo, ettei auto tunne
mitään,
harhaluulo, sillä mun
volvoni tuntee minut ja asiakkaani,
linjatkin hoitaisi ilman minua,
mutta silloin jäisin palkatta, joten ei se kehtaa
mua jättää pennittömäksi

extempore-tyyli...

kesälomani alkaa,
siihen oon ladannut paljon,
mutta tiedän,
ettei kannattaisi,
vaan pitäisi elää
extempore-tyylillä

sosialismi...

kun ensimmäinen ihminen syntyi,
hän sai päättää
miksi kehittyisi,
oli elukkaa,
kissaa ja hirmuliskoo,
oli itikkaa ja pandaa
   ihminen valitsi nykymuotonsa
ja perusteli sitä sillä,
ettei tulisi syödyksi,
mutta hän erehtyi,
sillä markkinatalous nylkee
hänet elävältä,
eikä
sosialismi ei anna sitäkään armoa

herrankukkarossa...

herrankukkarossa ei ole
senkään vertaa omaa rahaa,
kun
köyhän,
mutta siellä on avaimet
moneen tienistiin

linjaautovarikko...

linjaautovarikolla aamu
kuuluu,
siellä autot käynnistyvät,
jotkut
sähköllä,
toiset kaasulla,
mutta useimmat perinteisesti,
mutta kuljettajat ovat
nykyaikaisia,
sillä bussit ovat tätänykyä
ajanaikaisia,
on tekniikan viimeistä huutoa,
eikä niitä enää hevosmiehet ohjastele

mahtitila...

mahtitila ennenvanhaan,
nyt
yhteiskunnalle jaetut maan kamarat,
pois on ylvään isännän
komennot maatuneet
    tämä tila oli niin iso, että se hallitsi
koko kuntaa,
se määräsi elämänkulun,
kunnes isännän piti valita
sovinto yhteiskunnan kanssa,
mutta hän ei antautunut
demokratian vääjäämättömään kulkuun,
vaan taisteli aikansa,
kunnes
uudet isännät tilansa pilkkoivat
pois mahtiaseman jakoivat,
pientareet ja peltosarat

bussikuski...

bussikuski, jolla vuosikymmenet
takanaan,
kilometrit poikineen
tuntee ja tietää,
muttei paljon työstään puhu,
sillä se osa elämäänsä totta vie,
pysäkiltä pysäkille saapumista,
kiitosta tahi ei,
ovet kiinni auki ja sarjakirja
viimeiseen lähtöön,
vuosikymmenestä toiseen,
kunnes on aika viimeisen kerran
työtoveri sammuttaa,
talliinsa perruuttaa,
silloin kyynel
hältä vierähtää

suomenhevonen...

suomenhevonen herää
tallistaan,
nostattaa ryhtiään ja nauraa hirnahtaa,
onhan kevät ja ruoho on tämänvuoden
vihreää,
joten laukalle pisti,
raviakin lämmikkeeksi ja sitten ruohontupsut
turvassaan elämälleen hymyilee

suuruhtinas...

suurruhtinas kävelee
pitkin
nyystöläntietä,
hän ei kurki, vaan ihastelee
kevään avaamia luonnon pieniä
ihmeitä,
kukkia ja tuomen tuoksuja,
kielon ja vuokkojen ilmeitä,
suurruhtinas itkee onnesta,
sillä vain suomen kevät
aukaisee hänen syvimmät

kunhanvain...

ei kannata liikoja miettiä,
vain senverran,
että miten palaat,
muuten kaikki on samantekevän auki,
kunhanvain osaat takaisin

parane...

ihminen arpeutuu jo varhain,
mutta sitkeimmät sietävät,
sillä he tietävät, ettei
valittamalla parane

maailman ihmiset...

maailmassa on ihmisiä,
kolkasta kolkkaan,
he ovat olosuhdeihmisiä,
me olemme
työsuhdeihmisiä,
monet kohtalot ovat ihmisessä,
jotkut luonnonpoikasia,
mutta ihmisiä alkujaan

antautua...

ihmisen ei kannata antautua,
mutta on etunsa,
jos sopivasti
lähestyy

ilonpito...

ilonpito on raskasta ja rahakasta,
on helpompaa
murjottaa,
sillä siinä kuluu
vähemmän,
mut on
niin hiton ikävää totta vie

rooliasut...

ei ihminen miksikään muutu,
vaikka hän
hienosti pukeutuis,
ei vaikka enemmän kalliisti
kulkis,
sillä
ihminen on se sama,
kuin syntyessään,
myöhemmin vain hänellä
on
rooliasut yllänsä

joskus tuntuu

joskus tuntuu,
etten ole mitään,
en pystyssäpäissäkään,
mutta silloin oon kuitenkin,
sillä tiedän, että hetkenpäästä
tunnen,
tunnen
olevani

aamut..

aamu alkaa kaupungissa
eritavoin, kuin
kotikylässäin,
yhteistä on vain
nousevan auringon
säteet,
ne kotonain tulevat pihakoivun
oksien välistä,
kaupungissa säteet osuvat ensin
suuren kerrostalon teleanteeniin,
siihen, jossa lokit nukkuvat

reunamailla...

istun kotimetsän reunamailla,
siellä missä
ikimetsä huojuu,
siellä missä luonnon äänet kuuluu,
siellä,
siellä ei turhan ääni kuulu,
vaan
elämän syvimmät

vuodet eivät vanhene...

vuodet eivät vanhene,
vain minä
ja
autoni,
kummassakin on kolhuja siellä täällä,
kytkinkin luistaa ja nitinän natinaa
siellä täällä,
mut
yhä
pelit pelittää

olen matkalla...

olen matkalla,
matkalla kotiin,
majapaikasta kotiin,
sinne missä äitee
hellan edessä ahertaa,
sinne missä isäukko
pihanpoikki kävelee,
aatami seuranaan,
tuo iloluontoinen kukko,
joka tykkää vain isästä,
ei kanalaumastaan,
sinne olen matkalla

näänny...

ihminen ei helposti näänny,
mutta niinkin käy,
se tapahtuu pikkuhiljaa,
niin hiljaa ettei se missään
näy,
kunnes
ihminen lyyhistyy

etujärjestöt...

kaikkien arvostettujen ammattien
takaa löytyy
alansa etujärjestöt, sillä
edunvalvonta takaa laadukkaat
tuotteet ja palvelut,
joita tarjoavat alansa ammattilaiset,
jotka ovat sitoutuneet tehtäviinsä
ja
tuntevat vastuunsa ja velvollisuutensa

ilmainen....

mikään ei ole
ilmaista,
ei edes
se

laadukas bussimatka..

laadukas bussimatka
on hyvillämielin
sommiteltu,
siin asiakkaan toiveet
matkaan sovitellaan
ja
kuljettaja matkaa ohjailee

joskus mutkanmatkaa reissussa
ilmaantuu,
mut
ne kuljettaja hyvinmielin
tasoittelee ja siint jokaisen hymy
senkun levenee

suven suussa...

ihminen on oppivainen
ja muuntautumiskykyinen,
sillä muutenhan olisimme
jo suven suussa

jyvänen..

asiat ovat lopultakin
yksinkertaisia,
sillä jokainen juttu
on
lähtöisin pienenpienestä
jyväsestä,
siitä elämän ensimmäisestä

asiakaspalvelutilanne...

asiakaspalvelutilanne on
aina
tilanne,
jossa kukatkin lakastuvat,
jos mielipaha
leijailee

ihminen on ihminen...

ihminen on vain ihminen, niin hyvässä,
kun pahemmassakin,
mut
sen mitä ihminen viattomalle
luonnolle tekee
on
anteeksiantamatonta
ihminen voi sentään toiselta ihmiseltä
pyytää anteeksi,
mutta
luontoäiteeltä ei voi

ahomansikka...

ahomansikkaiset huulet
kesäisesti
hymyää,
niityllä kesävainion, jossa
luonto on kesäasussaan,
linnut kuorossa 
visertää,
ketunpoika häntänsä heiluttaa
ja
sammakko kurnuttaa ja ahomansikkaiset
huulet enemmän hymyää

kesämieli...

kesämieleen sopii
enemmän,kuin
talvikylmiin,
sillä kesällä on sinivuokkoinen ilme,
siin tuoksuvat sireenit,
käki kukkuu ja
peipon laulu sovittaa
viljaville niityille,
joissa kesämieli mieluusti viihtyy

aina on mahdollisuus...

aina on mahdollisuus,
silloinkin,kun
kaikki on tummempaa,
kuin elämä

kun aloin ihmiseksi...

kun aloin ihmiseksi,
olin arka,
olin vailla paljoakaan,
mutta elin,
sillä varjoni suojeli,
omatuntoni peitteli,
tänään
oon muutakin,
mutta ikuisesti oon
varjollein ja tunnollein
kiitollinen,
että antoivat alun

saavuin...

kuljin ja menin,
juoksin ja kovempaa,
kunnes
sinut näin,
silloin elämääni pysähdyin ja tunsin
saapuneeni..

hyvin...

mikään ei ole tärkeämpää,
kuin
se tunne,
jolloin on
hyvin

vihoviimeinen...

kun kaikkensa yrittää,
voi hymyillä,
vaikka olis
vihoviimeinen

kesälaitumet...

kesälaitumilla tuoksuu
vapaus,
siellä ei ole aikaa laisinkaan,
on vain hetket,
jotka tuoksuvat ja pyytävät
hetkeksi jäämään,
kesälaitumilla kukkivat vuosisadat,
siellä liitelevät
luonnon pienimmät,
eikä kelläkään ole
kiire

lihottavaa..

ruokaa pitää syödä,
jotta
ei nälättäis,
muuten se on
joutavan lihottavaa

eläissään...

elämä on aikaa,
joka täytyy
eläissään kokea

vakooja eduskunnassamme..

eduskuntamme arvovalta
on kadonnut,
sillä siellä
on
tietovuotaja,
ehkäpä vakoojakin

Eilisemme...

Eilisemme meni,
Tämäkin päivä,
pian
Päivä yöksi kääntyy,
Ajattelen sinua ja huomistamme,
Vaikka yö välillämme verhoaa

Pulppuaa...

Hymy,
Tahi
Itku,
Yhtä kauniita, kunhan
Sydämmestä pulppuaa

kunnioittavimmin...

jos hiukkasen enemmän
ymmärtäisit
vastustajaasi,
jos hiukkasen kohteliaammin
hänelle sijan soisit,
olet
voittanut,
sillä
olet hänet riisunut

pienet asiat..

pienet asiat rakentavat
suurimpia,
siksi
niitä täytyy kunnioittaen
elää

rakkaus...

rakkaus on sormus,
joka tunteita yhdistää,
ja se on kummankin sydämemmeen
pujotettu

ruisleipä...

vanhempana ruisleipä
ei kasvulta maistu,
vaan siinä
on
elämän makua,
jossa ei enää lainkaan
kasvukipua

Juuri...

Juuri on
Paljon
Alku, niin ison puun,
Kuin
Ihmisenalunkin,
Ilman juuria ei mitään ois

rakkaus..

rakkaus on hetki,
joskus pidempi,
joskus pelkkää hymyä,
johon on miellyttävää kiintyä

sininen taivas...

kukaan ei ole koskettanut
sinistä taivasta,
vaikka useimmat ovat
sen nähneet

hyväydämminen...

hyväsydämminen ihminen
on harvinaisuus,
sillä sellaista
ei kukaan
näe

ihminen on kesytetty...

ihminen on kesytetty,
sillä tämä ei enää uskalla
puun latvuksiin kiivetä,
ei sialla ratsasta,
eikä
kanan selässä lennellä
   ihminen on
taikinaa,
eikä se maistu miltään edes
karhun suussa,
viell vähemmän suden,
tahi
ison petolinnun

ennenvanhaan...

ennenvanhaan maailmassa ei ollut
liikaa ihmisiä,
sillä kulkutaudit ottivat omansa,
sodat toisensa,
loputkin elivät
sopivasti,
eivätkä viruneet orsillaan

tänään ihminen ei kuole mitenkään,
vasta sitten, kun happi loppuu,
sillä niin on kovat tropit
eivätkä sodatkaan karsi,
Sillä
ne ovat täsmäsotimista,
tauvitkin ovat nitistyneet,
ne korkeintaan yskittävät

omantunnon puolueet..

ruottalaiset ja kristilliset
ovat harrasta väkeä,
eivät
valehtele suoraan,
vaan
kantapäitään hiovat

takiaispuolueet...

siniset ja persut ovat
takiaisia,
ne sopivissa poliittisissa kohtaloissa
tarttuvat
vallan hihaan
ja siinä itseään suurentelevat,
vaikka ohkasia ovat

kommunistit...

kommunistit ovat
totista
väkeä,
mutta rehellisempiä
valehtelijoita, joita maa päällään kantaa
heillä
on
Äitivenäjän valtaoikeudet ja putinin
mielipiteet,
joten
pysyn helvetin kaukana,
vaikka sepän poika oonkin

vihreäliike...

vihreäliike on puolueista
niljakkain,
puhuvat saasteista,
mutta itse sitä tuottavat,
lentelevätkin niin, että
ilmakehä tupruaa mustaa savua
vihreäliike tuottaa
soinninvaaroja ja niinistöjä,
muttei presidenttejä,
sillä heillä ei ole
elämään tuntumaa

demarina pärjäät...

demarina pärjäät
vain
hakaniemessä,
Sillä
muualla joutuu työllistymään,
mutta
hakaniemi suojelee sivutuulilta,
se antaa
vappumarssillekkin
sulosävelet ja
tuomiojan taputukset

keskustapuoluelainen....

jos oot keskustapuoluelainen
sulla on raskas taakka
kannettavana,
siksi nuoret eivät kyntöauraan tartu,
vaan
asustelevat mukavasti
joutavanpäiten
katujen kulmauksissa,
joissa on lähikauppa
jossa myydään
ulkomaista kantturaa

sote kutituttaa..

sote kutituttaa
monen hermoja,
toisia oikein kovastikkin,
mutta näin vaatimattomana
yhteiskunnan elättinä olen
hyvän soten kannattaja,
sill
silloin voin valita ja minäpoika meen heti
mehiläiseen,
tahi terveystaloon, tahikka vielläkin
arvokkaampaan paikkaan,
enkä
availe kulunutta terveyskeskuksen
ovea,
jossa muutenkin on
vuosisataiset tauvin pesäkkeet

tauti...

luontoäitee loi monta
tautia,
hän aatteli, että ne antais
luomakunnalle vauhtia,
mutta hän
erehtyi,
Sillä
tauti tappaa,
toisinaan hitaammin,
joskus heti naks

tauti on ihan villiintynyt,
siihen ei tehoa
parhaatkaan myrkytykset,
siihen
tepsii ainoastaan
syysmyrskyn tulimeri,
mutta sitä ei moni
taudinkantaja tohdi
kokeilla,
vaan antautuu mieluimmin
tauville

perstasku...

jos ihmisellä ei olisi
pankkitiliä,
heillä
olis
kaikki
perstaskussa

sittisontiainen...

sittisontiainen asuu
haapasienessä,
siellä heltan siimeksessä,
joskus ihminen poimii
sen kodin ja suuhunsa
sulloo,
mutta siitä vain
sontiaisen elämä
helpottuu,
sillä ihmisessä on
monta suolenpätkää,
joissa on avaraa asustaa

perkele...

voi miten onkaan tulevaisuus
ihanaa,
kun
ihminen siirryttyy
kaupunkeihin paskomaan
ja
maaseutu saa olla
luonnonhelmassa,
kasvaa kuten sanassakin
sanotaan,
perkele

kaikki maakunnat eivät menesty...

kaikki maakunnat eivät
pärjää,
vaikka niitä
kuinka jyvitettäisiin,
Sillä
tyhjät suonpenkereet
tuottavat vain
hilloja,
jotka nekin nopiat taikkuihmiset nopsaan
poimivat

kirkonkirjat...

eläimilläkin on sukulaisia,
mutta he eivät
ole yhtä häveliäitä, kuin
ihmiset,
jotka vievät kaiken
kirkonkirjoihin

Syntynyt...

Ei ihminen  yhtäkkiä
Syntynyt,
Vaan ensin
Kuherreltiin,
Sitten vasta
Työstettiin

muurahainen...

muurahainen ei ihmisistä
piittaa,
Sillä
he kaiken alleen
tallovat

hyvällätuulella...

kesällä elämä kukkii,
mutta voi
lakastuakkin,
ellei sitä
hyvällätuulella
kastele

roomalaiset...

roomalaiset olivat
karvaista kansaa,
silloin, kun
nero hulluuksiaan teki,
mutta ei oo tämä
karvatonkaan
paljoa viisastunut

desantti..

valtakunnan salaisuudet
vuotavat,
Sillä
joukossa on
desantti

vastarannankiiski...

ihmisen ei kannata urakalla
olla
vastarannankiiski,
vain, silloin, kun
hommat ei oo
otillaan

Kärpänen

Kärpänen ei hiihtele
Talvisäillä,
Vaan kesäkeleillä
Ja
Silloinkin aitan lämpösemmällä
Akkunalla,
Mummon belargoonin
Päällä

lomat...

lomilla ihmiset haluavat
nähdä jotain uutta,
jotain sellaista mitä tavallinen
arkensa ei suo,
siksipä
kunta, joka tarjoaa
luonnonluomaa,
hieman karuakin kulmakuntaa,
vettä,
jota tuostavaan voi ryypätäkkin,
on
vahvoilla

puutarhahevonen...

ihmisellä, jolla on
puutarhassaan
puutarhahevonen on
onnellinen ihminen,
niin onnellinen, että
surumielikin sitä rakastaa

suomenhevonen...

suomenhevonen on hevosista
hevosin,
ainakin mulle
se merkitsee rauhallisuutta ja
työteliäisyyttä,
se merkitsee hetkiä, jolloin vain
piehtaroidaan,
hetkiä, jolloin turpakarvat
koskettavat poskea,
hetkiä jolloin hänen silmänsä
luovat uskoa huomiseen,
rakkautta ilman kauroja

yksi elämä...

yksi elämä on
monia teitä,
useita mahdollisuuksia,
omenapuita ja hetkiä, jolloin
mietytyttää,
yksi elämä on mahdollisuuksien
maa

maailman mahtavin...

jos ihminen luopuisi
halustaan tulla
maailman mahtavammaksi
ja
rupeaisi vain itsenäiseksi,
semmoiseksi, joka hymyilee
itselleen

tasainen elämä...

tasainen elämä
luo kauniin puutarhan,
sillä on aina puunattu auto,
muttei mitään muuta kiinnostavaa

sanat...

sanoilla on merkitystä,
niillä sanomattomillakaan,
sillä ilman sanoja
ei voi
vastata

ketunpoika...

ketunpoikasta ramasee,
hällä oli pitkä yö,
haravoihan se koko
yön, muttei mitään,
ei ole enää nälkäkään,
mutta tämä on ketun elämää,
siksi se nyt venyttelee ja ottaa
aamupäivän tirsat ja illemmalla
jälleen

ihminen kypsyy...

ihminen kypsyy
koko
elämänsä,
kun hän on viimein
kypsä,
iltaaurinko hymyilee,
aamu sarastaa
ja uusi päivä alkaa

sote...

sote on mulle,
valinnavapautta,
jossa on monta toimijaa,
niin monta,
että mullekkin ovi aukeaa

toisille se on punainen vaate,
kuka sen tuottaa,
mutta
minusta kilpailu on hyvästä,
sillä palvelu paranee ja hoitoon
ei tarvitse mennä kuoleman jälkeen

kuka maksaa,
kaikki maksaa,
vaikka olisi millainen
malli,
silloinkin maksaa, kun ei ole mitään

normaali...

jos ihminen on normaali,
silloin ei
jälkeen paljoa
jää

sorsaemo...

sorsaemo johdattaa
pääkadun yli
poikuettaan,
arvokkaasti ja vanhemmuuden
velvoittamalla vastuulla,
sen ymmärtävät myös autoilijat,
jotka pysähtyvät ja elävät heidän mukanaan

tuli hyvämieli,
kun katselin näkymää,
ihminen ja luontokin yhä hyvinvoi,
vaikka olimmekin
mannerheimintiellä, vastapäätä
eduskuntataloa

kukan nuppu...

keväällä aukeaa moni
kukan nuppu,
niin myös
ihmisen huppu,
tuo pitkän talven mittainen

sote-ongelma...

muurahaispesässä ei ole
sote-ongelmaa,
ei edes
maakunnan kokoista,
vaan siellä tehdään
kaikki luonnollisesti

hyvyys...

hyvyys itää aina,
sen sato kantaa yli hallaöiden,
vihan ja ikävän,
siksi sitä kannattaa kylvää

janoat...

aina ei unelmat
osu,
ei useinkaan
ja
se on hyvästä,
sillä janoat niitä enemmän

kesäilta...

kesäiltaa reunustaa
punertava taivaanranta,
illassa soi kesäillanvalssi,
kuuntelen ja tunnen elämän,
hymyilen ja enemmänkin, sillä
kesäilta saa hyvänolon tunteet herämään

sota ja rakkaus...

sota ja rakkaus,
kuolema ja ensisuudelma,
olent saanut paljon,
mutta et yhtä,
itseäsi

vaatimaton...

voit paljon olla,
voit maailmantähtikin olla,
mutta luonnon pienemmäksi et
yltäis milloinkaan,
sillä siellä tarvitaan vaatimattomuutta

nelostie...

aikojen alussa oli nelostie
elämäntie,
ny se on suoristunut
ja
tienposkiin on jäänyt
monta
seutukuntaa,
siksi hiljenneet on monet
kunnat nuo,
entiset elinvoimaiset

kansantaloutemme...

kansantaloutemme on
nyt
huonossa kynsissä,
sillä
sotea pukkaa,
mutta kukaan ei ennätä mukkaan

maailmantalouden rikolliset...

rikollisilla on
maailmantaloudessa
suurin
osakeenemmistö,
siksi niin moni osattomaksi
jää

ahkeruus...

kaiken menestyksen takana
on
ahkeruus
ja
vain ahkeruus

tyhmä...

ihmisen täytyy olla
tarpeeksi
tyhmä,
jotta näkisi kirkkaimmin,
tuntisi
syvemmin

olotila...

ihmisellä on hyvä olla
monia
olotiloja,
sil
jos vain yksi tie tasasesti vie,
elämä lie yhtä putkee vaan,
mut
jos tiloja on monia,
elossa ei harmaita päiviä näy

varjot...

varjoja on jokaisessa,
kuun luomina,
elämän
jättämiä

esimies...

esimies on erimies,
jotkut hommaan sopivat,
toiset eivät sitten kulumallakaan

ensikatse...

ensikatse rakastuu,
myöhemmät
karsastavat

janoinen ihminen...

janoinen ihminen
ei nälkää
nää,
mut nälkästä janottaa
ain

ei professori viisas oo...

ei professori viisas
oo,
ei taloustieteilijäkään,
sillä he ovat
toisten opetettuja,
mut
konkurssin tehnyt taitaa
talouden kiemurat
ja
koulujakäymätön elämän
lait

yleisradio...

yleisradiossa on vain
neljä toimittajaa,
olga ja pari toistaan
sietämätönta
miestoimittajaa, sekä
helvetisti uusintoja kunnon ajoilta,
jolloin
tehtiin ohjelmia

vituttaa...

suoraan sanottuna
joskus vituttaa, vaikka ei
miel
tekis,
joskus vaan nuppi punoittaa niin,
ettei seisahtaa vois

alkuunpanijat...

ihmisellä on sukulaisia,
on isijä ja äitejä,
sisaruksia ja ottovanhempia,
ihminen ei ole yksin,
vaikka kaikki kävelisivät ohi,
sillä ihmisellä
on
viellä
esiisiä ja heidän alkuunpanijatkin

murheensillat...

jos ihmisellä ei huolta
ois,
hänen kävis
kalpaten,
sillä murheen sillat
vievät pahojenpäivien yli

sisäsiitoksen uhrit...

hallitsijat täytyy vaihtaa
tämäntästä,
sillä viimein he ovat
sisäsiitoksen tuotteita,
jotka tuhoavat
yhteiskunnan,
näin on käynyt
faaroille,
niin kävi tsaarin venäjälle,
niin taitaa käydä
suomellekkin,
mutta kaksi on
onnistunutta,
ruotsi ja englanti,
jotka ymärsivät
enemmän

Kirkasotsaiset....

Kirkasotsaiset ihmiset
Valehtelevat,
Sillä
Heidän silmissä
On
Syvä katse,
Pedon tuoksuinen
Katse

olen dösä kuski...

olin ennenvanhaan
venäjän
suurruhtinas, elikkä omistin kaikki maat ja taivaatkin,
mutta sitten tuli
puolihullut
poseviikit ja pistivät omaisuuteni
lihoiksi,
pakenin suomeen ja rupesin ajelemaan
dösää ja samalla nuorruin
sata vuotta,
vitsi,
eikä kenkuta yhtään

omaitsensä...

ihmisen ei tulisi olla
tekopyhä,
eikä
kirjoitusvirheetön,
ei myöskään kaikkitietävä,
ei tyhjäntyhjäkään,
vaan ihan
omaitsensä

taksi...

taksi ei heinkuusta lähtien
ole sama pirssi, kuten
ennenvanhaan,
sillä nyt ei lupia
kysellä,
eikä viranomaisia vaivata,
nyt on
villinvapaata kuljetusta,
jota voi harrjoittaa vaikka
mopoautolla jas isoisän
rattorilla,
mut
kauheinta oon, että nyt
ei enää ole vaitiolopykälääkään,
kuten vanhaan hyväänaikaan

kunnat nujerretaan...

pienet kunnat nujerretaan
maakuntauudistuksella,
ne näivenytetään
palveluita karsimalla,
tästä hyötyvät
luonnonsuojelijat ja petolinnut

maakuntauudistus...

maakuntauudistus
on
kallis,
niin kallis, että tyhjää tulee,
mutta
täyttäkin, hyvin ahdasta,
kaupungeissa

sote...

sote,
itku ja raha
terveys ja kuolema
ja
heikot kirjurit,
mutta vahvat maksajat,
veronmaksajat

jutut...

elämässä on monia huoneita
ja
kadunkulmia,
elämässä on monta muuttajaa,
uutta tulijaa,
jotkut menevät,
sillä se kuuluu elämään,
tulemiset ja menemiset,
kuten tervetulotoivotukset ja hyvästit,
elämä,
siellä kukkivat monet jutut

espoon tapiola...

espoon tapiola muuttuu,
Sillä
siellä
kovasti
rakennetaan,
entistä hyvää
kohennellaan

unelmat...

unelmilla on kiva keinua,
ilmavasti volttejakin
pyörittää,
sillä nehän
ilmaa vain,
eikä satu, vaikkei
toteutuskaan

onkipojan onni...

kesällä on monta hetkeä,
aamuvarhaiset,
jotka aamukosteina mieltä hyvittää,
on keskipäivät, jolloin aurinko
täydeltä terällän porottaa,
kunnes
se iltaan kääntyy
ja silloin alkaa onkipojan
kupu liikkua,
eikä yötä tule laisinkaan

heinänkorsi...

heinänkorsi niityllä on
viattoman
näköinen,
ja siksi siihen mielellään
mehiläinen istahtaakkin

kesäilme...

kesäilme ei ole
kiireinen,
vaan se on lepposan oloinen
ja sillä
on
onkivapa kädessään

luonto on kaikki...

luonto on kaikki,
se on asfaltinpintaa ja
suonsilmiä,
kelopuita ja kesäheiniä,
se on jokapäiväistä elämää,
ellei olisi,
en ois,
et sinäkään,
eikä kelopuukan

menestyneet ihmiset...

menestyneet ihmiset
ovat
nähneet elämän nurjankin puolen,
kokeneet
ja
polvilleen joutuneet,
siksi he ovat

nuotiotuli...

nuotiotuli luo
kesäiltaan valonlämmintä,
se karkottaa itikat ja muut
kiinnostuneet yönselän kulkijat,
nuotiotuli luo turvallisuutta,
vaikkei minua mikään uhkaakkaan

kesäinen viikonloppu ja saimaan
pienin saari ovat minulle paratiisi,
jossa vietän osan kesälomastani,
täällä saan elää syvemmin,
tutustua elämään yksinkertaisemmin
ja
lähden täältä aina täydempänä
elmäntunnetta, kuin mistään
muualta

kuutamoöinen...

kesäniityllä liitelee
monta komiaa,
mut
yksi komeimmista on
kuutamoöinen,
se on
pienen pieni perhonen, joka vain
kesäilloin niityllä lentelee,
talven tullen kuutamon
pinnalle kumartuu

BRISMA...

ainoa kauppa on PRISMA ja sen
pikkuveli
s market,
Sillä
niistä saa ponusta
ja ovat
yötäpäivää auki,
ovet sepposen selällään

luikku...

ei ihmisen tarvitsisi
pahasti puhua,
ei ilkiästi virnistää,
mut
ihminen on semmoinen
luikku,
ettei sitä
luontoäiteekään aina jaksa

elokuvatuottaja donner...

ihmisen osa ei ole helppo,
helpompi
on
metsän puilla, taivaan tähtösillä,
tahi
donnerilla,
tuolla elokuvan tuottajalla,
jota
harmittavan vähän arvostetaan

perkeleitä...

jumalat rakastavat kauniita
kukkia,
uskovaiset vain lempeitä,
jumalattomat
perkeleitä

mestat...

jokainen paikkakunta missä
asustelet,
tahi vaan hetken
oleskelet
on
sulle
muita mestoja syvempiä

leikkisämmin...

ihmiset leikkivät
hillitysti,
mutta lapsena viattomimmin,
sillä niin on
maailma luotu

voikukka...

voikukka poikineen koristaa
pihamaan nurkkaa,
just sitä kohtaa jossa on kiviä,
jonne ruohonleikkuri ei halunnut,
siksi siellä leikkivät sadat perhoset,
tuhannet mehiläiset ja niiden sukulaiset,
siksi pihan kaikki marjapensaat kukkivat,
omenapuut tuottavat punaposkisia herkkujaan
voikukka,
ihan tavallinen,
elämän kaunein

ruumishuone...

ruumishuoneessa on ruuhkaa,
vuodepaikat ovat
täynnä,
kaksi viimeiksi tullutta
levähtää
lattialla

papit on lakossa ja ruumishuoneen
toiminnot voitti kansainvälinen
hautaustoimisto,
mutta se ei ole tottunut,
että ihmiset
haluavat huilata hetken
ennenkuin lähtevät

yksinmenijä...

sade piiskaa
tuulilasia,
on
hämärää ja väsyttää,
mutta jatkan,sillä muuten en olisi

tehtaassa näkisin työtovereita,
tienpäällä vain
ohiajavia,
mutta tää on mun hommaa,
vaikka tuulilasissa
on hämärän heijastukset
ja
yksinmenijän kasvot

yksinäinen kadunmies...

yksinäinen kadunmies
ryyppää
olutta,
hitaasti ja katselee,
miettii ja uneksii, mutta enemmän
muistelee
hän ei syyttele ketään,
ei edes itseään,
vaikka hän on valinnat tehnyt,
hänen katseensa viipyy
ohikulkevissa ja huomaa
heissä eilisen itsensä

mies herää poliisin
herätyksiin,
poistuu,
lokit saattavat,
onhan jo myöhäistä

mennyt tullut...

kun oot aina
mennyt tullut
on
sun vaikeaa
pysähtyä,
sillä et ole tottunut olemaan

jälkeenjäänyt...

köyhän ja aran ihmisen
on ahdistavaa
asua
kyläpahasessa,
muutotappiollisessa osoitteessa,
sillä siellä hän on
merkitty,
jälkeenjääneeksi kirjattu

levähetään..

ei yöllä kukat kuki,
sinäkin nukut,
yöllä levähetään,
jotta päivävävalossa
itäis,
kukkaan puhkeais

unelmat...

unelmilla ei ole takarajaa,
ei sisäseiniä.
eikä
kaulaketjuja,
sillä ne liitelevät sillointällöin,
etenkin silloin, kun
haaveet valtaavat mielen

sovittuja...

ihminen, joka on
myöhässä
tavantakaa,
varastaa toisten aikaa
odotuttamalla heitä,
hän ei myöskään kunnioita
sovittuja

kauppapolitiikka...

kauppapolitiikka ratkaisee
maailman
hyvinvoinnin,
siksi se hinnoitellaan

juoksuta..

elämä ei ole kellekkään
helppoa,
jos sen ottaa
liian raskaasti,
elämä soljuu painollaan, jos ei itseään
liikaa juoksuta

itikka...

itikka kiertää
minua,
oonhan saunapuhdas
ja
minussa on pintaa,
hyllyvää ateriaa,
mutta en tykkää
tyypistä,
lätsäytän ja tämä
lensi selälleen ja siitä sen korjasi
harmaatikanpoikanen, joka tykkää
inisivistä itikoista, muttei taho niitä
lätsäytellä, siksi se on mun seurassani

luontainen äly...

kukaan ei ole viisas,
ei tyhmän tyhjäkään,
Sillä
mitään sen merkittävämpää
ei ole, kun oivallus,
se on
luontaista älyä

koppakuoriainen...

koppakuoriainen
ei morjestele,
Sillä
sitä ei kiinnosta
kaikenmaailman
olijat

varpunen...

varpunen on kotoinen
lintu,
onhan sillä
ihmisen luonne,
paitsi, ettei se viitsi
talvella pesiä,
vaan suviaikoina  ne
hommat hoituu,
talviaikoina se
muutenvaan veryttelee

kesäillat...

kesäillat ovat syksyä
pidemmät,
joskus ihan aamuun saakka,
silloin ei yökään
varjoaan luo,
sill
sen aikahan on syysilloissa

siipiveikkokerttunen....

siipiveikkokerttunen
majailee
herukan kukassa,
siellä se mettä litkuttelee,
itseänsä suomen suvessa keinuttelee,
joskus se kuitenkin luonnonkukkasen syliin hyppää,
mutta silloin sillä onkin
riettaat aatokset mielessään

apostoli paavali...

apostoli paavali ei ajellut
metrolla,
ei kuleksinut julkisilla,
vaan
apostolin kyydillä
   joskus hän aasin selässä
makoili,
silloin ainakin, kun ilta oli
pitkäksi venähtänyt

lumpeenkukka...

lumoava lumpeenkukka
viettelee
luokseen,
istuttaa kannolle ja antaa
ajallekkin aikaa,
sitä aikaa,
joka syvemmälle
tunteisiin ajastaa

kevät...

kielo kukkii,
onhan kevät,
jolloin elämällä on
jokavuotiset varpajaiset,
elämällä,
joka pitkän talven hiihtelee,
turkiksissaan palelee,
kevähällä
oravanpoikakin riemusta petäjäpuuta
kiertelee,
samoinkuin
muurahaiset kekoaan kohentelee,
kevät
on hyvää aikaa,
sillä silloin
hymykin paljaammalta näyttää

ilmainen joukkoliikenne...

jos kaikki ois ilmasta,
ei kannattaisi
tehdä mittään,
sillä mitä sitä turhaan
hikoilis

ilmainen joukkoliikenne
puhututtaa,
sillä hyötyjä on
joka reunalla,
mut
kokonaisuus kääntyy
ain
maksajan kukkarolle
ja
maksaja on veronmaksaja,
hyötyjiä tietysti
muuten toimeentulijat

en ma...

en ma
rikas ole,
en viisaskaan,
vain puoliksi kutakin,
vain hetken puolikasta, jonka kanssasi
jaan,
hetkisen,
puoliksi kutakin,
jos
ma
olisin täyttä kaikkea,
enhän vois sua nähdäkkään,
en
puoliskaan

samasta muotista...

ihminen on
samasta muotista luotu,
niinkuin kettu,
tahi
päivänkakkarakin,
mutta ihmistä on helpompaa muokata,
muut
tarvitsevat pidempää
jalostusta

parvekkeet...

maaseutu kukkii
niitä kukkia jotka sinne
aikanaan istutettiin,
nyt
kukat parvekkeille siirtyneet,
sillä niin on
yhteiskunta päättänyt,
koska
kalliita ovat
haja-asutusten kukkamaat

ihmisen luonne...

ihmisillä on luonne,
tiukka tahi löysempi,
ankara taikka lepposempi,
mut
yleensä se on yleisleveä,
sillä siihen ovat maisemmat vaikuttaneet

myymäläauto...

myymäläautossa oli
tunnelmaa,
silloin, kun monella kylätiellä
oli elämää
    silloin olin nuori,
kun sitä hommaa tein,
nyt vanhempi ja yhäkin kiertelen,
mutta nyt vain
matkassain poismuuttaneitten
jälkeläisiä,
jotka verkkokaupassa asioivat

tyynyttäviä....

ilta hämärtyy,
päivä kuvelleen käy,
minäkin,
mutta hetken kuuntelen
luonnonääniä,
niitä hiljalleen yöpuille tyynyttäviä

ajan myötäpäivää...

ajan bussillain iltaisin,
monena aamunakin,
yötäpäivää
ja usein myötäpäiväänkin,
Sillä
työvuorosuunnittelut on
niin linjoitettu

lukkarin kissa...

jokaisen kuusenlatvassa
ei varis
päivystä,
mutta melko monessa,
sillä sieltä näkyy koko
seutukunta,
papinlukkarin huolimaton
kissakin, joka nitistelee
uskomattomia päästäisiä, ja heittelee
niitä sinnetänne,
mut hetmiten ne on
kuusenlatvan variksen omistusoikeutena
ja
tuotapikaa eväänään

maakellari...

maakellarit olivat siihen aikaan,
kun jääkaapit eivät olleet
syntyneet, eivätkä
pakastearkut
pilkkenä luojansa silmissä,
maakellarissa oli tunnelmaa,
siellä sato hyvin viihtyi
ja
ihmisten suupielet pitkin talvea
hymyssäsuin
herkkuttelivat

ahopelto...

ahopellossa on etisajan
tunnelmaa,
sillä siellä
kukkivat alkuajat,
siellä päiväänsä viettävät
luonnon arimmat ja siellä
ei kukaan ole muotitalojen uusi tulokas,
Sillä
siellä tunnetaan,
sydänjuurilla syvemmillä

virtojen viemäksi...

jos ihminen antautuu,
hän
menettää otteensa
ja joutuu virtojen viemäksi,
siksi on hyvä tarrautua
pieneen vajaaiseenkin,
ihan mitättömän näköiseen
hetkeen,
ne hetket saattavat pois
virtojen viettelyksistä

ruoto...

ihmiset ovat
hauraita,
suorastaan kelluvia
ja jos heillä ei olis
ruotoa,
he luhistuisivat,
taskuunsa taittuisivat

hiihtele...

keväällä ei moni hiihtele,
ei tosin talvellakaan,
mutta kaikki katsovat
aurinkoa päin ja tuoksuttelevat
luonnon tuoksuja,
kevätaamujen raikkautta

nurmikon pinta

ihminen ei pärjää
ilman
sääntöjä,
sillä muuten he villiintyisivät,
kuin nurmikonpinta

Tauti....

Ihmisellä on
Ainainen kiire,
Sillä  heillä on suuruuden
Hulluuven tauti,
Se
On
Viheliäinen tauti,
Jota ei saada
Hyvilläkään lääkkeillä
Veks

voikukka...

voikukat hymyilevät,
sillä on tullut kevät
ja niiden terälehdillään perhoset
tanssivat,
onhan elämän
kaunein aika,
se aika joka sydänten tahtiin käy

kevät pyyhkii talven jäljet,
se sulattaa
ikävänkin jäljet

kunnon ammatti...

kunnon ammatti on semmoinen,
jossa ei tarvitse selitelllä,
eikä sinne tarvitse aikaisin
mennä,
kunnon ammatissa on
raskas palkka ja runsaat
luontaisedut,
eikä siellä ole
töitä

teatteri on jonninjoutavaa...

teatteri on joninjoutavaa,
pitkänmatkan juoksutkin,
mutta tärkeintä
elämässä
on saada istua
metsälammen rantatörmällä,
jutella ummet ja lammet luonnon
viattomille,
laulaa lumpeenkukalle ja ukkovarvasta
vedessä
litkutella

mato...

mato,
ei ihan jokapojan herkku,
mutta sillä
on elämälle paljon annettavaa,
Sillä
sitä himoitsee maanuumenissa
myyränpojatkin,
sitä herkkuna pitävät
kalat,
nuo onkivapojen nypyttelijät,
mutta vihoviimein
niiden merkitys suurenee,
kun ne suihinsa
maanmultiin haudatut
kaluavat

Ystävä...

Tosiystävä on
Semmoinen
Kanssakulkija,
Joka ei hyvänpäivän
Säillä näy,
Vaan niillä
Pilvisimmillä

karhuemo...

karhuemo lätkii
pitkin petäjän pintaa,
sillä siinä tanssii
paarmanpaholainen, joka
karhuemoa pisti pyllyyn,
nalle ei kuitenkan osu
tuohon hellekesän liitelijään
ja viimein karhuemokin lauhtui
ja antoi paarmapaholaisen olla

viimekädessä...

luontoon ihminen pääsee
käsiksi
oksanverran vaan,
ihmiset saattavat saastuttaakin,
mut
viimein sekään ei luontoa
sinnetänne
tuuleta,
sillä niin avara on
maailmakaikkeus

juttuja...

elämä on juttuja,
kaikenlaisia,
päivästä toiseen,
vuosista vuosikymmeniin,
elämä
    on variksenpoikia, jotka syntyvät kesällä,
sillä talvella on kylmää,
semmoisia juttuja on
elämässä ja enemmänkin
jos niille hyväntuulisesti
viheltää

uni...

uni auttaa
paljolti,
se tyynyttää ja antaa
mielen olla vaan,
siksi ota tirsat, kun vain voit

päättäjä...

on ikävää katsoa päättäjää,
joka on
naulannut itsesä
tauluun,
kokonaiseen valtakuntaan,
on ikävää, jos tuo muuttumaton
johtoon
kiipiäis

elän...

on aika tulla,
on aika mennä,
mut
kivointa olla niiden välillä,
sillä silloin
elän

neitomielikäinen...

neitomielikäinen on kaunis
perhonen,
sillä siivetkin silkiä vaan,
liitonsa elämän
kevyempää

istun kivellä ja ihailen tuota
elämän
kevyempää,
ihastelen ja samalla tajuan, että
sitä ei ole luonut
sattuma

fasistipappi...

fasistipappi nuolee
kommarin
morsianta, tuota jumalattoman
kaunista
ilotalonemäntää,
jolla on munat
ja
komiat
rinnat

fasistipappi ei pahoja sano,
onhan hänen sukunsa täynnä
tunteen tuskaa
ja
maanorjuuttajien
aatelija, siksi hän elää siivosti,
jottei tunteet esiin nousisi

fasistipappi on virkamies,
ihan tavallinen kerjäläinen,
joka jokainen aamu töihinsä menee,
pyhälisätkin kuittaa,
mutta sisältään hän on yhä
isiensä
kaltainen

kumarran entiselle...

kumarran entiselle,
vaikken halua siellä asua,
en pakita sinnepäin,
sillä mun on kerittävä,
onhan
hyvä
päivä

pahat mielet katselevat elämääni,
en välitä,
eivät ole kauniita ihmisiä,
ajelen ohi,
ajelen elämään, jossa tavanomaiset ihmiset
rakentelevat ja sopivasti
huilaavat,
eivätkä ole kauniita,
pahan kauniita

neitoperhonen....

neitoperhonen liihoittelee
riihenseinustalla,
onhan kesäpäivä,
kärpästen ja itikan inisijöitten aikaa

ukko, vanha tervaskanto polttelee
piippuaan,
huilaa, sillä perunanistutus käy
selänpäälle

elämä on vuodenaikoja,
joitakin muitakin,
mutta enemmän
vuodenaikoja

ei köyhä oo ihminen...

ei köyhä oo
ihminen,
se on kuluttaja,
porvarille kulurenki,
vittu koulujakin käyvät ja sitten
viisastelevat, herroiksi ylenevät

näin tuumi kartanonisäntä, joka
on jo kuollutkin,
vanhuuttaan

tänään kartanolla on monta omistajaa,
alkujaan köyhiä,
mutta kouluttautuneita ja he tykkäävät
entisistäkin asioista, sillä ilman
niitä ei
tämänpäivän kukkaset kukkis

halon...

sunnuntai on hienovarainen
päivä,
melkein silkkinen
päiväperho tahi kuurankkka,
sillä silloin kaikki on
mukavasti
hiljallaan

katselen itseäni vessan peilistä,
tuttu mutta
ihme ukko,
tuumaan ja suljen oven ja meen
matkoihini,
pihanperille, jossa on halkopino,
halon ja hymyilen sille
vessan ukolle

maailma...

maailma on kuvia täys,
mielikuvia ja
kauniita ajatuksia,
tauluja ja ihmisen kokoisia,
joita jotkut maalailevat,
jotta elämä kirkastuis,
syyssateista sadottuis,
hiihtolatusilla luistais

kuvaton maailma on
kehyksiä,
joissa ei elämä näy

hiekkainen kylätie...

hiekkainen kylätie
pölyää,
sillä siinä tanssivat
metsän komeimmat,
karhuemon jälkeäiset,
jotka tanssivat ilomielellä,
onhan suvinen kesäyö

kylä on ihmisistä tyhjentynyt,
maakunta heidät imaisi,
jäljelle jäivät tyhjät torpat ja maitolaiturit,
mutta
se on antanut tilaa luonnonluomille,
luontoäiteen esikoisille

kevät...

keväällä illat haalistuvat,
yötkin
varjoiksi jäävät,
sillä keväällä on
kielonkukkaiset silmät,
jotka  vuokkojen lailla
hymyilevät,
keväällä ruohontupsukin
yötpäivät kasvaa,
sillä yötönyö antaa sille
syvemmänaikaa,
sitä aikaa jolloin luontoäiteekin
kaikelleen hymyää

lumpeenkukka....

kaikilla hetkillä on
sytytyslanka,
joka sytyttää
hetken,
elämänhetken,
syyspimeät ja talvivalkeat,
se saa suvimielen ja lumpeenkukankin
hymyilemään

en rukoile...

en rukoile
puoliunisena,
en kirkkain silmin,
vaankun
heikottaa,
silloinkun oikein vapisen,
silloin salaa rukoilen
se minut hyvin rauhoittaa

en oo uskovainen,
en jumalauta oo ees
harppukitaran soittaja,
mutta
rukoilen, kun oikein
heikottaa

käyn kylillä,
oon siivosti,
sillä en tahdo varjoni jäävän,
siksikin rukoilen

maaseutu....

maaseudulla ei tätänykyä
palele,
ei edes varpaita nipistä,
ei vaivan vaivaakaan,
eikä elantoa,
tuota kommunistien herkkukauppaakaan,
ei jumalauta oo ees pappia, jolle tuntojaan
purkas,
ei kansakoulun epäpätevää opettajakaan,
joka rintamalta karkas,
ei
palele,
sillä täällä on luonnonrauha
ja
yksi viistosti kävelevä esu,
joka kirjoittelee
joutavia ja jukkaa vähät väliä
härnäilee

suuret maailmanherrat...

suuret maailmanherrat kävelevät ahkerasti,
ne tekevät yötäpäivää
kaikennäköistä,
he uurastavat,
ravatit kaulassaan,
jakkumekoissaan,
sillä heitä ei sido työaikalait,
vain vuodenajat,
mut
talvella jokaikinen maailmanherra nukkuu
pesäkolossaan,
tuossa
muurahaiskedossaan

myötätuuli...

ihminen menee sinne minne
mukavasti kulkee,
sinne minne myötätuuli pukavasti puhaltaa,
sinne,
sinne ihminen mukavin kulkee

yhdet sielunhaavat...

yhdet sielunhaavat ei rupia
elämää astuttamaan,
mut tuhannet jokapäiväiset
saavat ilomielenkin kallistumaan,
viimein, jopa pois muuttamaan

tyyppi..

on helevitin huonoa olla
hyvä tyyppi,
on pareen
omansa

aroarska...

aroarska ei ole ihminen,
vaikka puhuu selvää
savoo
ja juo
korpikuusen kyyneltä
     aroarska on villisika
se
karkas
venäläisten sirkuksesta,
siellä se oppi suomee yhdeltä
pelleltä ja viinanjuonnin
sergeiltä,
joka oli syntymäjuoppo

aatunahkiainen...

aatunahkiainen ui
rantavesissä,
se ei halua syvemmille
ulapoille,
sillä siellä
ahnas hauki jo teroittelee
hampaitaan

aatunahkiainen on laiska
kala,
se on laiskempi,
kun
kampela,
mutta eihän se sen syyt
lie,
Sillä
vähemmälläkin tulee toimeen,
eikä
jää
niin hätäisesti ongen koukkuun,
kun makoilee pohjamudissa

suutari...

suutaria ei enää
tarvita,
ei räätäriäkään,
ei sitten mitään,
sillä kaikki valmiina ostetaan
verkkokaupasta,joka taasen
hyllynsä täyttää lapsityövoimalla
tuotetuista tuotteista, joissa ei kunnioiteta
mitään kestävää kehitystä

elämän ilo...

kuljet syksystä syksyyn,
elät talvet ja nukut
aamut iltaan,
sillä olet kadotttanut
elämän ilon,
sen ilon,
joka pivästä toiseen
innolla huomista odottaa

kulkuripena...

kulkuripena oli hyvä
irtokissojen
salvaja,
hän talosta taloon jolkutteli ja
kissoilta pallit irti napsautteli,
sitä ruokapalkalla hoiteli

kulkuripena oli entinen
pontikankeittäjä,
mutta
vallesmamnni ei sitä hommaa
kauan katsellut,
mutta hyväksi kehuskeli,
mutta
ammatinvaihto siitä kuitenkin
siunautui ja niin irtokissat palleistaan
pääsivät

irtisanottu...

maanteitten päissä
oli ennenvanhaan
kylä,
josta elämä kuului,
sieltä lasten ilo
raikui,
käkikin kukkui selvemmin,
mut
nyt
on hommat asfaltoitu,
kylät autioitettu ja väki
irtisanottu

kotiseutu...

kotiseutua ei enää
ole,
on vain kadunkulmia,
kerrostalonkokoisia,
enää ei pihakoivuun voi nojailla,
voi ainoastaan valotolppaa tanssittaa

Esun Runot ja Mietelmät: maataloustila...

Esun Runot ja Mietelmät: maataloustila...: maaseututilojen navetoissa ei lehmä ammu, ei sika röhki, eikä kana kaakata, sillä ny ollaan euroopan unionissa ja tiloilla ollaan jo...

maataloustila...

maaseututilojen
navetoissa ei lehmä
ammu,
ei sika röhki,
eikä kana kaakata,
sillä ny
ollaan euroopan unionissa
ja tiloilla
ollaan joutenpäiten

sote ei juurru...

sote ei juurru
pääkaupunkiin,
se ei idä
maaseudullakaan,
mutta maakuntauudistusta se
jyvittää

entinen viisas...

entinen viisas kulkee
hiljaisesti,
sillä hänkin vanheni,
askeleensa lyheni,
eikä kaikenmaailman viisaudet
niin sukkelasti
solju

tyylillä...

elämän voi elää suuresti,
myös
siivun verrankin,
mutta se kannattaa
hoitaa
tyylillä

Esun Runot ja Mietelmät: soljuu..

Esun Runot ja Mietelmät: soljuu..: elmänsä kanssa kannattaa olla sovussa, sillä silloin arjret ja pyhät paremmin soljuu

soljuu..

elmänsä kanssa kannattaa
olla sovussa,
sillä silloin
arjret ja pyhät
paremmin soljuu

maaseuvun immeinen

maaseuvun immeinen
ei pieniin
takerru,
Sillä
hän ymmärtää miten hankalaa
on
ohdakkeista päästä

tuskainen ihminen...

tuskainen ihminen
on
näläkänen ja häntä
janoittaa,
mutta ennenkaikkea
kaikenmaailman asiat
harmittaa,
ihan
suotta,,
mutta hällä on tuommoinen
tila päällänsä

sote...

sote,
kipua ja vääriä hääriäjiä,
mutta
tarvittavaa,
jos vain kätilöt
hyvin päästäs

varjonmiestä...

aurinko hellii,
mutta ei
varjonmiestä,
joka ihmisiä kilpenään käyttää,
työyhteisön suojassa lymyää

juntti...

juntti mikä juntti,
tuo
pikkulaiska omahyväinen,
joka kaikenlisäksi
marioneetiksi taipunut

hallitus...

hallitus ei nää ihmisiä,
vaan koristelee
itsensä
barametreihin,
joissa tuloskäyrät pilviä hipoo

itsepurija...

ihminen on
itsepurija,
ihminen pureskelee itseään
sisältäpäin,
siksi ihminen, joskus
on happaman tuntuinen

apina ja ihminen...

aurinko nousee idästä,
niin on luontoäitee
aikanaan päättänyt

luomishomma oli millimetrin tarkkaa
hommaa,
pieni vipa sinne tänne,
niin
ois monta toisenlaista
tapahtunut

ihminen rullas apinalta itelleen
olemuksen,
jären kehitteli ite
ja
sitten kahteli aikansa
itään,
illantullen länteen ja hoksas,
että
kämpänkin rakentaa
vois

tuikkupippuri...

tuikkupippuri vislailee
kannonnokassa,
sillä hällä on tänään
synttärit
    viisi kesää hän on
tätä ikimetsää katellut,
ikimetsää,
johon ei ihmiskäsi ole
tarttunut,
kantokin, jolla hän yleensä istuskelee
on
luontojumalan pojan sahaama,
suutuspäissään salamoi ja poltti
koko petäjikön,
mutta se oli tuikkupippurille onnenpotku,
sillä hän tykkää asustella nokisissa paikoissa

arvoton ihminen....

arvotonta ihmistä ei
ole,
vaikka toiset heidät
tunnistavatkin

ihminen ja tuotantoeläin...

jos ihminen olisi
tuotantoeläin,
hänelle annettaisiin
korvarengas ja taputettaisiin
pyllylle ja toivotettaisiin
hyvinvointia, jota myös ruokittaisiin,
muttakun
              emme ole
onneksi,
sillä olemme niitä pyllylle taputtelijoita

itsetunto...

itsetunto vahvistuu,
kun
touhuat,
osallistut ja touhuat,
muuten
jäät
yksin ja harhakatseisten
vavisevaan joukkoon

viisas ihminen...

viisas ihminen
katsoo silmiin,
hymyilee ja huomioi,
kiitää ja tavatessa tekee
samoin,
viisas ihminen

pitää yrittää..

ihmisen pitää yrittää,
muuten maahan maatuu,
hitaasti kituu, kunnes
lakastuu

on etuoikeus asua yhteiskunnassa,
jossa on tukiverkot,
se suoja,
joka antaa vähimmäisturvaa,
jos
elämä kaatuu

mutta sinne ei saa jäädä
makaamaan,
sillä se ei elätä,
siellä hitaasti hiipuu,
kunnes on
kaikesta pois

haravoit...

jos liiaksi haravoit
elämääsi,
tulee liian puhdasta,
ettei siinä idä mikään

vaivanpalkka...

toiset ihmiset ovat
varakkaimpia,
kun
toiset,
jotkut tervempiä,
kuin sairaat,
kaikella on vastakohtansa,
kaikilla on kohtalon vaivansa

ei rikkaalla ole sen enempää
elämää,
kun köyhemmälläkään,
hänhän saa isommat sakotkin, kun
arvoautolla
kunnolla
kiihyttää

kateellinen ei kannata olla,
siitähän saa vain
vaivanpalkan

ei onnea osteta...

ei onnea voi ostaa,
vaan se
pitää onkia,
laittaa kaikki peliin ja onkia,
onkia aamusta yöhön
ja unissaankin,
kyl
se viimein nappaa

auttaa näkemään...

kevät auttaa näkemään,
se luo
pitkiä matkoja,
joita ei talven pitkinä iltoina
tulisi mieleenkään,
sillä silloin on pimeää,
eikä pimeässä
pitkälle näe

luonnon osanen...

ihminen on luonnon
yks
osanen,
voikukan kaltainen,
muttei lakastuvainen, vaan
pakkaskestävä,
mutta heikompi,
kuin
kukkahuppelo,
joka on millimetrin paksuinen
ja asuu maan uumenissa,
kesät ja talvet,
siellä se elelöö ja maamyyriä
väistelee

kaikki eivät pääse taivaaseen...

ei kaikki pääse taivaaseen,
vaikka
pappi niin uskotteli,
sinne ei pääse linnutkaan,
matka on liian pitkä

mut joku pääsee
ja
sehän meitä
ihmetyttää

luonnon rajoilla...

kesäinen suomenoja,
luonnon rajoilla,
monilla
jaloilla täälläkin kevättä vietetään,
    minun työmaani,
muuten olisin syvemmällä luonnossa,
padasjoen nyystölässä,
jossa vietetään harvemmilla jaloilla
kevättä

köyhä on ihminen...

köyhäkin on
ihminen,
kansanedustaja koski
ja muut
asiasta kiinnostuneet

talvisota pelasti suomen...

talvisota pelasti suomen kansan,
se eheytti
ja
hitsasi meidät yhteen,
se
auttoi unohtamaan
sisällisotamme,
tuon kansakuntamme
häpeällisen kohtalon

ikävämpää....

mitä kauempana oot,
sen ikävämpää
elämäni
lie,
sillä sinua elämäni rakastaa,
rakastaa
aamut ja iltapäivätkin

bussikuski...

bussikuskin aamu on
uninen,
Sillä
hän
ajelee yömyöhään,
sillä sellaiset ovat
työaikalait

kevätrakkaus...

kevätrakkaus on
ihastusta,
jonka pakkanen
paketoi

sote...

sote,
pakko tehä,
mutta
ny
on kilpa siitä, kuka sen
kunnian
korjaa

keväinen aamu...

keväinen aamu on tilavampi,
kun syksyn kylmät,
pakkasten puremat,
kevät on mahdollisuuksien alavaa,
rakkauden ja aamukosteiden
pihanurmikoitten
aikaa

mietin suuria...

mietin suuria,
vaikka on varhainen aamu,
on peipon laulua ja rannaton ulappa,
jossa kalastaja kokee verkkojaan
lokit
seuranaan,
minä,
yksinäinen juttu,
ihastelen

ihan pieni...

ihan pieni hetki,
vaatimaton asu,
hymy, joka jälkeesi jää,
semmoiset
jäävät,
vaikka toisaalle meet

poliittiset virat...

ihminen, joka ei osaa
asettua toisen ihmisen asemaan,
Älkööt
ainakaan politiisiin
virkoihin
yltäkö

jos haluat....

jos haluat
jostain poistua,
meet vaan,
vaikka vaikeaa ois,
jos haluat johonkin tulla,
tule vaan, vaikka kuinka vaikiaa ois

suulas ihminen...

suulas ihminen itseään
puhistaa,
puhisee ja tuhisee,
juttua jutun päälle ja lisukkeeks
hörönaurut,
kuuntelin,
mutten ymmärtänyt,
mutta käsitin,
että vaalit ovat tulossa

ruohontupsu...

ruohontupsu on
iloisella mielellä,
sillä pitkä talvi
on takana ja ny
se pääsee rehottamaan,
koko kesän lekottelemaan,
eikä sitä kutittele talvisäät,
ei syksymiel,
vaan riemunkiel
jota kesäkukat piirittävät,
sopuisasti halaavat

seivästän heinää...

seivästän heinää,
seivästän yhden
seipään,
seivästän muistojen mielin,
muistojen,
nuoruuteni heinäntekoajat
muistuvat mieliin,
se oli hyvää aikaa,
mutta en voisi elää enää sitä,
sillä yhdellä heinäseipäällisellä en
eläisi läpi talven,
olen tullut nykyaikaiseksi ihmiseksi,
uusavuttomaksi

rauha...

maailmassa on
paljon hyvää,
niin paljon, että sitä kannattaa
varjella,
ei aseilla,
vaan rauhalla
    väkivalta synnyttää aina väkivaltaa,
samoinkuin rauhakin rauhaa,
mutta sillä on kauniimmat
sotasaaliit

hyvyys...

hyvyys kumpuaa
pahuudesta,
se kukkii, koska pahuus
ei luo hyvänmielentilaa,
sitä olotilaa,
jossa hymykin
hymyilee

tsetseeninuorukainen...

tsetseeninuorukainen leikkii
kivärillään,
jonka hän peri isältään,
joka kuoli
vääräuskoisen luotiin

nuorukainen harjoittelee,
hänellä on aikaa,
vääräuskoisella on kello,
se kello käy

nuorella on vain yksi elämäntehtävä,
tappaa niinmonta vääräuskoista,
kun kerkiää,
ja hänen silmissään loistaa valo,
joka kertoo, että hän kerkiää
paljoon

metro lähtee parhaaseen ruuhka aikaan,
siihen astuu myös
nuorukainen,
hänen otteensa ovat harjaantuneen täsmällisiä,
pian on aika,
sen vääräuskoisen kellon näyttämä

kaupat...

kaupat ovat tulevaisuudessa
verkkokauppoja
ja
moottoriteitten päissä olevia
hybermarketteja,
jotka ovat syrjäyttäneet kivijalkamyymälät,
kaupat eivät tarvitse paljoa henkilökuntaa,
eivätkä ne maksa tai tuota verovaroja
yhteiskunnalle

sen ajan yhteiskunta ovatkin
ohjelmatoimistoja,
jotka hoitavat
sivutoimenaan
nykyiset yhteiskunnan
hommelit,
hio hoi...

oppositio...

onneksi yhteiskunnassa
on
oppositio,
joka vuorotahtiin
kilpailuttaa hallitusta
kansalaisten silmissä,
onneksi,
oikeastaan oppositio onkin merkittävämpi,
kuin itse hallitusvastaavat,
sillä pätevä hallitus kuuntelee herkällä korvalla
oppositiota

ikinuori...

ihminen voi säilyä
ikinuorena,
jos vain antaa
piut paut
kaikenmaailman
surutuksille

keskiaika...

keskiajalla ei ihmisillä ollut
tämänpäivän
huveja,
vaan silloin silloin
oli
uskonoppineitten järjestämiä
hirttäjäisiä
ja
noitarovioita,
joita kansa suurin joukoin
riensi kastsomaan ,
    onneksi ollaan päästy
nykyajan huvituksiin...

katsein...

ei ihminen juokse kettua pakoon,
vaan kettuhan se
tiehensä jolkuttaa,
mutta
heikompihermoinen ihminen
säikähtää,
lähes yhtäpaljon, kun
katsein kohtaavat

lastensuojelu...

lastensuojelu tuhoaa
perheet ja raunioittaa
lapsen

siksi koko laitos
on
suljettava ja perustettava
semmoinen
taho,
joka voi
oikeasti auttaa,
häpeämättä

uskonnot eivät ole sopineet...

ihminen ei taida
hyvin asua
lähiidässä,
ei sovussa eikä vähempäänkään,
sil
uskonnot eivät ole
sopineet

maailman vahvin...

ihminen on
melko hauras,
vaikka näyttää
kovakuoriselta

maailman vahvin elollinen
on
koppakuorikainen ja hänellä
on kuoren kätköissä
resepti miten
elämä pelastuu

siksi kopppikselle pitää
antaa sen ansaitsema
arvostus ja voihan sitä
vaivihkaa udella siitä
salaisuudesta, jonka
tämä vain tietää

maailma tuhoutuu...

maailma tuhoutuu, jos
hiididioksiideja
ei saada kuriin,
siksi
meidän täytyy lisätä
luonnon mahdollisuuksia
hoitaa homma,
sillä meillä ei ole yhtä
toimiva
puhdistajia

sinitaivas...

sinitaivas tyhjänä
ammottaa,
ei tähen tähtee,
ei kuutamon puolikastakaan,
sillä on pilvetön keskipäivä
ja
aurinko mollottaa täydellä
terällään

pohjoisen ihmiset...

pohjoisen ihminen on
lakkahillosuisia,
karunmaan komioita
ihmisiä,
joilta ei hymy hyydy
itkiessäkään

tollonpäät..

hyvät ihmiset eivät
elä
kauemmaksi, kun huonommat,
Sillä
heillä
on yhteisen esiisien geenit,
esiisät olivat
aika kiukkuisia tyyppejä,
mutta ei voida sanoa varmasti,
olivatko hyvän kiukusia, tahi
niitä tollonpäitä

ropsinkuorija..

kivikadun asukas oli
syntyjään
syrjäseudun
ropsijankuorija,
tuo luonnon luonnolisin
ammatinharjoittaja,
mut
nyt
hän
juo
virosta tuotuja kaljoja
kivitalon rappusilla ja hymyilee,
sillä keskustapuolue kusetti häntä
siinä
ropsihommassa,
nyt hän
Äänestää
vihervasemmistoo,
vittuillakseen

kivityömies...

hikinen on
hellepäivä ahertajan,
siin
monta litraa tunteita sulaa
ja
hikivesi otsalla pisaroi,
oi
ma
kivityömies

maanantai armahtaa..

maanantai armahtaa,
varsinkin
kevät maanantai,
jolloin peippo visertää,
västäräkki tanssii olkapäilläs
ja
sä
tuhannen päissäs
sarkaojassa

nupullaan...

kesä ei voi elää,
ellei talvella
hiihtelis,
syksyllä satoa maistelis
ja
keväällä olis ihan
nupullaan

ajattaan...

ajattaan ei mitään tuu,
ei pikku hommaakaan,
ei hetken
hetkee

merituuli...

merituuli on eri tuuli,
se tosissaan
kylmää,
kun sielt
suunnalta puhaltelloo

sulava...

liian sulavasta ihmisestä
ei ota
mieli mitään otetta,
sillä
hänhän haluaa
vain
itse mukavaa

kesy elämä...

kesy elämä,
unettaa,
sillä sitä on karsittu,
karsittu niin, että vain
tavanomaisuus jäänyt

ulos...

yhet ja kahet kun laskee
yhteen
on
tulos
ja ulos

myyrän pentuu...

kannonnokassa istuu
kärppä vanhus,
istuu ja eloaan
raaputtelee,
onhan hän sukunsa vanhin,
sitä harmittaa, kun nuorisonsa kantaa
kaupasta kuivamuonaa,
jotain kissoille ja koirille tehtyjä,
nuoriso on poispilattu,
se tuhahtaa ja pistelee suuhunsa
juuri pyytämäänsä
myyrän pentuu ja hörppää
koivumahlasta tehtyä kiljua,
kunnon janojuomaa, josta tulee
parin lasillisen jälkeen tansillinen olo

puoluepolitiikka...

suomea voidaan hyvinkin
hoitaa,
jos vain puoluepolitiikka
kesälaitumeille laitettaisiin,
jokaisessa puolueessa on
tolkun ihmisiä,
ihmisiä, joille järkiratkaisut
ovat ensisijaisia
nyt
ne on leimattu puolueittensa
valtapyrkimyksille,
joista ei hyödy yhteiskunta, vaan
rahavalta ja poliittiset päämäärät

lehmänlanta...

ihminen ehtii turhaan
elämyksiä,
sillä ne on hänen varpaittensa
välissä, jos vaan tahtoo
just kakittuun lehmän lantaan
jalkansa lätsäyttää,
silloin ihminen on onnensa lähteillä jos viellä on
metsämansikka suussa, niin ei ihminen muuta
tarvii

pullollinen olutta...

ei ihminen ihmeitä kaipaa,
ihan vaan
pullollisen olutta,
jonka saa
pihakoivun kylkeä nojailllessa
juoda,
juoda niin hiljasen mukavasti, että kaikki
maailman mukavuudet siin samalla mieliin taipuu

linja-autot...

on savon linjoo,
ruposen ruskeeta,
uotilan sinistä,
karjalanheilan väristäkin,
on
jäämerenkulkijaa,
pohjolanliikenteen reissaajaa,
muttei lakeuksillakaan
hiljaa
menty,
vaan
rintakanto se ihmistä toi ja vei,
sovulla tahi pienellä pakolla

linjuri..

vanhoissa linjureissa
on tunnelmaa
juuri senvuoksi,
että niissä on matkustanut
ukkoo ja akkaa,
sianporsasta ja muutakin
maataloustuottajaista, maitotonkaa ja
voikilloo,
viljapeltojen tähkäpäitä,
ruislimpun alkuaineita
  linjurissa on niin monta
tarinaa,jotka satavuotiseen suomeen
mahtuu ja pikkasen enemmänkin

kesäheinäntuoksuisia...

kesä on
vähempia
vaatteita ja aatteita,
usein myös huolettomia
kesäheinäntuoksuisia rantalomia

punoittavat vittumaisesti...

asiakaspalvelijat
ovat
kusisukassa,
sillä asiakkaat kuvittelevat
olevansa
varakkaimpia kuin ovatkaan,
siksi töykeästi
jotkin käyttäytyvät,
moittivat ja äksyilevät,
valittavat ja punoittavat
vittumaisesti

toisinaan..

jos ihminen
pomppais yli kolmemetriii
ylöspäin
tosta vain,
niin se olis
kivaa,
ainakin toisinaan

pieni hetki...

pieni hetki on
vähemmän, kun
kilo,
mutta enemmän kuin
pisara,
mut
se ei tipu eikä painu,
    on vain ja sitten poistuu

muurahainen...

muurahaista ei palele,
eikä
hällä oo hiki,sillä
se tekee tasaisesti
töitä,
tuntihomma periaatteella

voikukka...

voikukan lehdellä nukkuu
päivätirsojaan
neitoperhonen,
sillä se on koko
aamupäivän liihotellut
kukasta kukkaan ja ny
ramasee,
voikukka suvituulessa heiluu,
ja
se saa perhosen uneen makiampaan

kukkaansa...

keväinen luonto
avaa
monien mielet,
ne syvemmät tunteet,
et
meidän täytyy antaa
sille mahdollisuus
puhjeta jokainen kevät kukkaansa

kalmi

kalmi
teurasti kuolemankin,
ryssä valkoisilla
hanskoilla pitkin
päijäthämettä
lahtas ja siitä
majurin arvonkin sai

heräsin aikaisin...

heräsin aikaisin,
heräsin lintujen lauluun,
onhan kevät

mietin miksi en nuku pidempään,
vaikka voisin,
mutta pian ymmärsin,
ettei keväällä voi nukkua
puoliinpäiviin,
Sillä
aikaisin aamusta elämä alkaa

en ole herrojen sukua...

en herroja pelkää,
mutta minusta tuntuu, että
levittävät
outoja juttuja,
puhuvat yltäkylläisyydestä ja
aktiivimalleista,
ojentavat minua laiskaa,
vaikka yritän saada työtä,
mutta tavantakaa joudun herrojen pussiin,
sinne paskasten ihmisten jätekassiin,
sillä en ole mallikelpoisen aktiivinen,
enkä edes heile mitään sukuakaan

syrjäytynyt...

ei ole helppoa olla
syrjäytynyt,
ei ole helppoa kävellä päivänvalossa,
arkana,
jolloin pelkoakin kylmää,
Sillä
itsetuntoni on
kynitty rohkeiden peitoksi

rakennukset...

en ole pystynyt rakentamaan
isoja taloja,
en pientäkään,
vaan olen asunut
toisten tekemissä,
oon
tarennut ja vähänväliin rakastunut,
sitten lakastunut,
mutta oon aina ollut

keväinen aamu..

keväisena aamuna,
ihan sen ensihetkinä tuoksuu
elämä vastasyntyneeltä,
Äänetkin alkavat silloin,
olen hiljaa,
niin hiljaa,
että näkisin kaiken,
tuntisin enemmän,
kuulen kuinka elämä tanssii,
se hymyilee ja pyytää luokseen,
meen
ja hymyilen

kiitos Äiskä!

kiitos äiskä
monesti!

äiskä...

äidilleni ojennan
kukkasen,
kaikkein kauneimman,
mitä
mieleeni saan,
sillä olen matkojen takana,
mutta
olet aina lähelläin,
sillä mitään sen suurempaa
en voi tuntea, kun äidinrakkauden,
josta olen elänyt,
onnea päivänäsi, äiskä

punottamaan...

kaikki asiat järjestyvät
ajallaan,
mutta joskus pitäis
heti
ja
se laittaa usein punottamaan

hikipäässä...

hikipäässä ei oo
kiva tehä
töitä,
mut vielläpä tuskasempaa
sen kanssa on
uneskella

nykyihminen...

nykyihmisessä on
hitusen jäljellä
siitä
ensipainoksesta, jota
alettiin nimittelemään
ihmiseksi,
se
piirre on humalahakuisuus,
Sillä
alkuihminen oli jatkuvasti
pirtelöissään

ikiihanaa...

ikiihanaa tuskin
lie,
mut
hetkenherkkuja
sieltääl,
kunhan vain
ympärelleis
kahot

Tähdet...

Maailma on
Tähtiä
Täynnä,
Jos vain olosuhteet
Sallivat

oienneen...

silloin kun,
tuntuu
kaikkein mutkasemmalta,
isaha,
naura pirruuttas ja mee,
pian
huomaat
elämän hieman oienneen

mallasjuoman jaffa...

mul jäi mallassjuoman
jaffasta
maukas maku suuhuni,
mut
nyt enää sitä nää,
mistähän maun yhtä maukkaan
löytäisinkään?

istahtaa...

ihmisen kannattaisi
joskus itsensä
kanssa
istahtaa,
silloin monia asia
selviäis

Kukkii...

Elämä kukkii,
Jos
Istutat sen hyvään
Multaan

Käki...

Istun kalliolla,
Sillä kalliolla jossa
Käki käärii sätkäänsä
Aamutuimaan
Ja
Funtsii kenen pesään
Se veis munansa,
Sillä sitä ei nuo lasten
Kasvatusjutut kiinnosta,
Vaan kukkuminen

lapinmaa

lapissa on tunnelmaa,
sillä siellä
viellä
luonnontuulet puhaltaaa
ja
vuorten rinteet mieliä
sulattaa,
eikä
ihmiskäsi kaikkeen
koskettanut

tottunut...

ihminen on oppinut
liiaksi valmiiseen
tulemaan,
sillä hältä on
tekemisen mieli kadonnut
ja
valmiiseen luontonsa
tottunut

bussikuski...

bussikuski pysäkille
pysähtyy,
sil
työnantajansa haluaa
kyytiin sulavaan

viimein auto täynnä onkin,
siit
kuljettaja mielissään,
Sillä
leipäänsähän kuljettaa
ja
matkustajat muikeana
matkasta
kiittää,
jotkut jopa kiroten
siunaa

linnunpönttö...

linnunpöntössä kuuluu
kuhinaa,
sil
siell
lintupien pesäänsä
sisustaa,
oksallaan sulhoa odottaa,
sillä onhan kevät,
rakkauden aikaa

kevät...

keväällä aukeaa
raukeakin mieli,
sillä se mukavasti silmiä
siristyttää ja mieltä kohottaa,
keväällä
lokkilauma kyntömiehen
perässä päivystää,
eikä
kalastajakaan niiltä
huomaamatta jää

saara aalto...

saara aalto voittaa
euroviisut,
sillä
eihän suomen pitäis

jääkiekossa taas menee
lätkä pitkin kaukalon pleksejä,
koska
suomipoika
väsähti,
sillä
portukalin olut on
aamuun saakkaa maittavaa

tupajumi...

tupajumi kävelee
tietisikallani,
irvistelee,
sillä mieluimmin se
hirsiseinään jumittuis

tupajumi pomppii näppäimistöllä,
tulee kovaa
tekstiä,
oikein sielun pohjasta

tupajumi väitti, että mä oon entinen
kuningas,
tai vähintään faarao,
vittu,
onpa viisas
ötökkä

luontoäiteen kerttakäyttöhyödyke...

ihminen on luontoäiteen
kertakäyttöhyödyke,
siivottoman touhukas,
sillointällöin uskovainen,
mutta senkin olosuhteitten
sanelemana

ihmiselle on ihan sama
kuinka korkealla on taivas,
tahi
paapallon pohja,
vaikka joskus tekis mieli
porata reikä ihan alas saakka

jos ihminen ei olisi oppinut
lukemaan ja laskemaan,
hän olisi pysynyt
perusviisaana

lähiöbussi...

lähiöbussi sivukatuja
rientää,
mummoja ja väsähtäneitä
penkit pullollaan,
onhan aamuyö,
silloin taajama
eläytyy ja matkoihinsa kuljettuu

bussikuski on muutaman
ensikierroksen
virtaa täynnä,
mutta pian hiipuu,
kuin
sähköbussinsakkin

verkossa...

kaikki on
kohtapuolin
verkossa,
ihmisiä ei näy missään,
hio hoi

ihmisestä on kehittymässä
palveltava,
sillä niin uusavuttomaksi hän
käy

ennenkuin ihmiskunnan loppu
häämöttää,
ihminen on
kasa hienovirtaa,
jonka silmät digiaikaa
loistaa

latvuksissa...

ihminen ei voi enää
keinua
puiden latvuksissa,
sillä
nyt on uusaika,
jolloin istutaan metron penkissä,
tylsää melkolailla,
mutta
ei siellä latvuksissakaan ain
kivaa ollut

Taaksepäin...

Vanhempana näkee
Kauemmaksi,
Ainakin
Taaksepäin

Äiti...

Äiti on jokaisen
Ihmisen
Emo,
Siksikin
Rakkahin

hiukkakaunokainen...

hiukkakaunokainen juttelee
herrasmies
västäräkille,
joka frakissaan tepastelee

on
kaunis kesäaamu nyystölässä,
ikikorpien pienen pienessä
kyläpahasessa,
joka
on myös
luontoäiteen mielipaikkoja

hiukkakaunokainen ja västäräkki
ovat menossa
muurahaismannen luo
synttärikahfeille,
tuo ikiahertaja täyttää
vuosia

kesäaamu...

kesäaamu tirkistää,
se suorastaan hymyillen tirkistää
ja saa mukavasti nousemaan,
keitän kahvit,
aukaisen radion,
tuntuu tutulta, kun uutislukija
lukee uutisia

tänään on työtuurin
viimeinen päivä,
sitten autonnokka kohti
kotio,
sinne, jossa aamuaurinkokin
viihtyy,
sillä sieltä elämä nousee

muurahainen...

muurahainen ei kantele
orsia selässään,
vaan se vetää niitä
perässään,
sillä hällä on voimaa,
sitä voimaa, jota ihminen
ei koskaan dobingillakaan saa

keväinen aamu...

keväinen aamu
tuntuu
pehmeältä,
minäkin kovettunut katujen elätti,
pehmenen
ja hengitän syvään,
mieleni syvimpiin,
   minulla oli äsken kiire,
mutta sekin tahtoo myöhästyä,
sillä
keväinen aamu tuntuu
pehmeältä

metsä...

kävellessäni metsässä,
hiljennyn,
sillä minulle jutellaan,
siksi
kuuntelen ja halaan
metsän puita,
ne mulle puhuvat,
tunnen niiden lämmön,
rauhoitun ja annan ajan kulua,
sillä sekin hiljenee

kasvun aikaa...

kevät on kasvun aikaa,
se on
paljastusten aikaa,
Sillähän on
pitkä
talvi takanaan,
jolloin turkki paljon peitteli
ja
ihminenkin
itseensä lyyhistyi

pajunkissana...

ihminen elää
samoilla poskilla
ikänsä,
sitten hetkeksi poistuu,
tullakseen uudelleen,
kukkasen kukkasena,
pajupenaan pajunkissana,
tahi ihan vaan ruohontupsuna

bussikuskina....

en tullut alalle,
vaan hetkeksi aioin,
nyt pian on nelkyt vuotta
vierähtänyt
en vielläkään ole
perille päässyt,
mutta yhä enemmän
työstäni pidän
sillä täällä ei kilometrit
sammaloidu, eikä tie ajamalla lopu,
vaikka hetkiseksi pysähtyisin

työhevonen....

työhevonen kiskoo
kyntöauraa ja perunapelto
saa vakosensa,
hevosmies ohjaksineen
ei pollea komentele,
sillä tämä tuntee
kevtkynnöt,
joita se on tehnyt jo
monet vuodet

muistelen heitä,
muistelen pappaani ja urhoa,
muistan hyvin, vaikka aika on
nykyiseen vaihtunut

luontoäitee...

luontoäitee koristelee
alusmaitaan,
puut saavat pukunsa,
kukkaset perhosensa,
kalamiehet haukensa
ja
jokahinen hyvänmielen,
jota paljasvarpain on
kiva tallustaa

Äitee...

Äitiä en osaa
taitavimmin kiittää,
sillä hältä oon elämän
ohjeet ammentanut, hältä
oon kulkuni opasteet saanut,
     siksi sua äiti kaikella hyvällä
     onnittelen

Äidit...

Äitienpäivä
on sunnuntaina,
juuri sellaisena päivänä,
joka heitä parhaiten koristaa

ilman äitejä ei arjet
täyttyisi,
eivätkä pyhät
miltään näyttäisi

Äidit ovat rakkauden
sylejä,
heidän käsivartensa
ovat elämänlapsia
tuuditelleet,
siksi
heitä on vaivatonta
rakastaa

kaiju...

elämä on tehty
jokapäiväisillä asioilla,
jonninjoutavilla ja tärkeimmilläkin,
elämää ei voi jouten viettää,
sillä silloin alkaa
tympii,
eikä ilonnauru soi,
eikä kironmellakka kaiju

veroina...

ensin iloitsit
toisten epäonnesta,
mutta sitten heräsit
myötätuntoosi,
kun
huomasit maksavasi veroina
toisten epäonnesta

erikoinen kansa...

suomessa asuu
erikoinen kansa,
ainakin ne
alkuperäiset

he eivät tuulen matkaan
tuuletu,
mut
myrskysäissä taipuvat,
mutteivat katkea,
sillä karu on historian ensilehtensä,
noilla suonsilmän ja
hallaöitten karaisemilla,
pohjantähden alusmaiden
ihmisillä

huvikseen...

jos ihmisen ei
tarttes elääkseen
työtä
tehdä,
hän tekis sitä
huvikseen

iäisyys...

elämässä on mahdollista
kaikki vaan,
kunhan hengissä keinuu,
elämä
on
mahdollisuus,
se antaa syvimmillekkin jutuille
juuret,
joiden kattona on iäisyys,
mutta kukaan ei koko hommaa elä,
Sillä
elämä tarvitsee
kuolemaa, jotta uutta syntyis

luontoherra...

luontoherra tepastelee
koivikossa,
kattelee ja tuumailee,
väliin siunailee,
mutta jatkaa matkaansa,
sillä on jo ilta,
eikä
muurahaisten sovi kulkea
keskellä yötä,
ei,
vaikka  onkin luontoherra

jääkaappi...

jääkaappi sulki
lihakaupan,
se maitokaupankin ovet
säppiin pisti,
Sillä
niin oli kylmä
tulokas

koivupuu...

koivupuussa
on
monta lehteä,
vanhassa pihakoivussa
enemmänkin,
keväällä ne hiirenkovan kokoisina
tirkistävät,
mut
suvena jo täydessä lehdessään

koivupuuta ei suunnitellut
insinööri,
ei sattumakaan,
vaan luontoäitee

kevätaamuinen....

kevätaamuinen
herääminen on
ihan toista,
kun syysmyrskyssä,
Sillä
nyt mieli tahtoo
ulos rientää
ja
siellä
luontoa kiertää

atsu....,

atsu,
keskisuuri,
hymyhuuli,
hänt
koko suku hymyhuulisesti
tervehtii

eloaan...

ihminen syntyy
hitaasti,
pitkin
eloaan

kiire...

ajalla ei ole merkitystä,
ellei sulla
ole
kiire...

keskustapuolueen suunnistajat...

keskustapuolue ei ole
koko
elämä,
vaan se on edunsaajien
hirmuvartija,
ihan samanlainen, kuin sdp ja kokoomus,
he nimittäin ovat
yhteiskunnan kuristajia,
mutta onneksi kaikkien puoluiden
sisällä on ihmisiä,
tolkun ihmisiä,
jotka osavat
parsia ja rastejakin löytävät

luontonsa herra...

jos ihminen ei olisi luntonsa
herra,
hän
lakastuis

tavallinen ihminen...

tavallinen ihminen
ei kysy
turhia,
sillä hänen ei kannata,
koska hän tietää
muutenkin

ahne...

ahne jää paljosta pois,
Sillä
hänhän
vain
taskujaan turvottaa

suuri herra...

suuri herra ei voi kadulla jalkaisin
kävellä,
Sillä
hällä
on monta
perään katsojaa,
hän ei suuri kooltaan,
ei edes mieleltään,
mut
kavalasti hän toiset nälätti

synnyttänyt...

jos ihminen ei olis
synyttänyt itseään etunenssä,
hän olisi ihan
hyvä
luontokipale,
melkein yhtä koree,
kuin
luontokukkaset

kesytetty...

ihminen on
kesytetty,
Sillä
hän ei edes osaa
kesäaamulle kumartaa

kumartaa...

Äidit kasvattavat lapset,
isät näkevät heitä
jos haluavat,
siksi
Äideille elämä syvempään
kumartaa

velaton maa...

velaton maa
on köyhä maa,
Sillä
köyhyys yhteiskuntaa
aktivoi

ulkoavaruus...

ihmiset asuvat
laitumeillaan,
niinkuin kevät ja kuu,
mutta joutuvat tupiaan
lämmittelemään,
Sillä
heiltä puuttuu
ulkoavaruus

haapa..

haapa se vihoiviimein lehteensä
puhkeaa,
mut
viimeisenä lehtensä varistaa,
sil
se on syksyn puu,
tunnelman kuu

saloilla...

oon syntyjäin sieltä missä
luonnonlehti kukkii,
siellä
missä käkikin mielellään kukkuu,
siel
kulleronmaassa,
siel syvemmillä
saloilla,
joissa luontoäitee jokapäivisin määrää

yhteiskunnan asiat...

jos yhteiskunnaan asiat
saataisiin oikeille
raiteille,
pitäisi unohtaa
luksusluokat ja karjavaunut,
pitäisi ymmärtää, että olemme
yhteinen perhe,
täytyisi unohtaa poliittiset karsinat,
joissa yhteistä menestystä  ei synny

Äänestää...

politiikka on yhteisten asioiden
hoitoa,
päättäviin elimiin valitaan
edustavimmat,
siksi jokaisen tulisi
Äänestää

tavantakaa...

ihminen onkuin muurahainen,
mutta ihminen on
pilannut itsensä
kuvitelmilla,
kuntaas
murkut
elävät tavantakaa...

ovet...

asiat ovat yksinkertaisia,
mutta jos teet niille
ovia,
ne eivät
aukene

Äitini.....

Äiti on elämä,
pyhän ja arjen elämä,
ilman häntä en oisikaan,
enkä mitenkään voisikaan,
siksi sulle äitee monesti juttelen,
ihansamoin sanoin, kun ennenvanhaan
jokeltelin,
Äitini,
kiitos...

kaidalla tiellä...

ihminen voi elää
melko leveesti,
mutta
loppujenlopuksi hän elää
kaidalla tiellä,
kaidemmalla, kun muurahainen, joka
pesälleen vaeltaa

Äiti...

Äiti,
kiitos elämästäni,
kiitos,
että jaksoit,
et itseäsi silloin katsonut,
kun minua
kasvatit

Äitienpäivänä...

Äitienpäivänä minäkin,
maailmassa
kivettynyt hiljennyn,
muistelen ja aattelen,
hyvästi aattelen,
Äitee,
en
helläksi taida taipua,
mutta sydämmeni sulle
kaiken rakkauden tunteen
tuomillani kukkasilla kukittaa

Äitee...

vaikka musta kaikki
poistuis,
sinä
Äitee et milloinkaan,
sinä,
jonka rakkaudessa
oon
sylittänyt,
oot mut uneen tuudittanut,
kipujain puhallellut ja, kun maailmanmerillä
seilailin olin sielläkin
sylissäs
rauhoittunut,
vaikka valtameret välillämme ovat olleet,
on
syliisi helppoa ollut
uinahtaa....

Äidin rakkaus...

Äidin rakkaus on syvempää,
kuin maailman rikkaudet,
sillä
Äiteen
rakkaus ei pelkää,
vaan
se suojelee,
vaikka jumalattomin pahuus
lähelle tarttuis,
Äidin rakkautta ei mittailla,
se tunnetaan sydämmen syvimmissä