kaupungin yössä
on
kulmat
hiljenneet,
ihmiset matkoihinsa paenneet,
näyteikkunat sammuneet
ravintolat sulkeutuneet
ajelen yö-bussia,
tyhjiä penkkejä kuskailen
ja itseäni,
juuri ja juuri toimeentuloni verran
näen tutun ihmisen
päätepysäkillä,
juttelemme tovisen,
ei syttynyt entisenajan
jutusteluja,
sillä tuttuni oli
elämänsä alamaissa,
korona oli ajauttanut
liiketoimet konkurssiin,
ja henkilökohtaisiin vaikeuksiin
lähdin seuraavalle linjalleni
suruissani, sillä elämänkuva on nyt
todella apaattinen,
eikä mistään kulmasta näy toivonkipinäää
kyytiin tuli
yksinäinen varjo, niinkuin hän
itseään nimitti, kertoi ettei hällä
ole matkalippuja,
ei bobiilisovellutuksia,
ei edes kunnan varjoaankaan
ja pyysi päästä kyytiin,
sillä ei jaksanut kävelläkkään
nyökkäsin,
en puhellut,
kuten näinä aikoina ei ole
tapanakaan
ihminen istui penkissä tuijottaen
jotain kaukaisempaa
sillä niin kylmä oli katseensa,
poislähtiessään laittoi rahastuspöydälle
kynän, jossa luki,
voin olla
huomisesi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti