sateinen katu,,

katselen aamukasteista

asfalttia,

höyryävää pihakatua,

jossa vilisee elämää,

madot ovat nousseet koloistaan,

sammakot kutuareenoiltaan,

siili tepastelee ja lokit evästään nokkivat

 

väistelen pientareen kautta etten

turmelisi elämänahertajien vaelluksia,

mutta  

lokit eivät,siilikään,

sillä hehän ovat herkkuaterioittensa äärellä 

olen elämänkouluja käynyt,

jotta pärjäisin,

mutta maan matoset tuskin ovat

peruskouluja käyneet,

yliopistojen käytävilläkään

kierrelleet,vaan ovat elämänoppinsa ammentaneet

muualta,

siksi minusta tuntuu ihmeeltä että he selviävät elämästään

vähemmin kolotuksin kuin minä 

 

peukutan ammatillisia koulutuksia,

jossa teoriat ja käytännöt kohtaavat,

hiljaiset opit välittyvät seuraaville

sukupolville,

siksi maanmatoset ovat hyvä esimerkki

luonnollisesta oppimisesta 

 

aurinko kuivattaa pian kadun,

samalla kun pienet ystäväni matelevat maan uumeniin,

lokit muihin maisemiin ja minäkin siirryn kadulle kävelemään,

sillä lakerikenkäni eivät tykkää mutavellistä