Ihminen kasva aikansa,
Kukoistaen hetkensä,
Viimein uupuu,
Pois päänsä painaa,
Toisin on kukkasella,
Se hetkessä vartensa nostattaa,
Kohti aurinkoa kurkottaa,
Kunnes
Ilmat pakastuu,
Siitä mielensä pahastuu,
Vartensa lakastuu,
Mut
Palatakseen entiselleen,
Kunhan uus kesä loistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti