aprilliä...

yksi päivä vuodesta,
jolloin saa
puhua
palturii,
yksi virallinen päivä,
jolloin pitää kuunnella tarkoin
ja
jekutuksille hymyillen kumartua

sanansija...

ei ole yhtä sanaa,
ei mitään,
on vain tekoja,
tekemättömiä ja tuhmuuksiin tehtyjä,
ei niille löydy sanansijaa,
ne vain
ovat

koettavaa...

elämässä on paljon
koetettavaa,
toisille riittää vähäset,
joillekkin ei mitkään,
mutta jokaisen täytyy jotain koettaa,
sillä muuten ei
tiedä elävänsäkkään

ikä...

ikä,
Sillä
on
jalat ja natisevat polvet

rankkaa...

nuorilla ihmisillä on
rankkaa,
sillä he joutuvat
kaikkea kokeilemaan,

vanhuus vapauttaa
nauramaan,
jos sinne saakka selviää

turhaan...

ihmisen ei kannata
turhaan tarttua,
ei edes vähääkään,
sillä se syö ajan,
sen ajan, jolla hän elää

piinkova...

ihminen saattaa olla
piinkova,
mutta viimeisen totuuden edessä
hän on sulaa vahaa

virvon varvon...

kevät alkaa
pääsiäisestä,
mutta silloinkin vasta,
kun virvon varvon

arvotonta...

ihmisen ei tulisi saada
mitään ilmaiseksi,
sillä sehän on hälle arvotonta

kimuranttitintti...

kimuranttitintti nakuttaa talipalloa,
se hakkaa sitä kun viimeistä päivää,
vaikka se on huomannut
varpuspöllön ihailevan sitä

kimuranttitintti ei tykkää pöllöistä,
se ei tykkää yhdestäkään sillä
se on nahoissaan tuntenut
pöllön kynnet,
mutta onneksi se on niin
kimurantinen, ettei pöllö saanut
kunnon otetta

ketunpoika...

ketunpoikaa keljuttaa,
ilves vei sen
paistit kolosesta,
kettupolosen jääkaapista,
nyt hällä nälkä kurnii ja ilves senkun venyttelee
pitkiin koivunrunkoo

suurvallat...

suurvallat ovat kuin
lapsia,
pienen pieniä
oikuttelevia lapsia,
siksi he toisilleen uhittelevat
ja
jokaisen elämää
myrkyttvät

mielipiteet...

mielipiteetkin kuluvat,
ajansaatossa mukautuvat,
sillä siin on elon salaisuus,
jos jaloilleis jäät,
siihen jäät

hiukoo...

juhlien jälkeen
arki aukenee,
silloin juhlijaa ravisuttaa
ja hiukoo,
eikä enää oo juhlafiilistä,
sitä rennon notkeaa

potattikellari...

ken on istunut potattikellarissa
hän on istunut
paikassa,
josta
ei pikaruokalaketjut ymmärrä
mitään,
ei itusen vertaa

keksintö...

ihminen on hieno keksintö,
Sillä
sitä voi ohjelmoida
maailman tappiin saakka,
toisin, kuin koneita,
joita joutuu vuosittain
uusimaan

pääsiäinen...

pääsiäinen levottaa,
se monia myös
ulkoiluttaa,
jokunen töissään
ahertaa,
mutta syvemmin pyhän
merkitystä harvat tuntevatkaan

pakteerit..

ihmisessä on monta pakteeria,
jos ei ois,
ihokin olisi
kalvakka,
kuoleman värinen,
sillä pakteerit tekevät ihmisestä
terhakan

askeleet...

askeleet johtavat
johonkin,
tullakseen takaisinkin,
toisinkinpäin,
allapäin,
sillä vain menojäljillä johonkin
saavutaan

oikeutensa...

ihminen on aikansa
herra,
herra, jolla ei ole valtaa,
hän vain heiluu aikaansa,
touhuaa ja menee pois,
tullakseen takaisin
kukkasena,
jolla on sentään oikeutensa

kyläpahanen...

pienen kyläpahasen tienpätkän
pohjukassa asuu onnellinen
mies,
mies,
jolla on suhde luontoon,
sammalpeitteen suojissa asuviin
elämän pienempiinkin,
siksi hän hymyilee
ja
hyvinvoi

itseni näköinen...

ennen olin pieni,
niin viaton,
mutta sitten kasvoin
ja
peilistä kuvani huomasin,
säikähdin,
minä, viaton olen itseni näköinen

ansaitsee...

kaikkea hyvää ei ilmaiseksi saa,
vain sen
minkä ansaitsee

hätäinen mieli...

hätäinen mieli ei myöhästele,
vaan
ajallaan käy,
se ei jälkikäteen tuumi,
vaan
ajallaan toimii

soimata...

on mukavaa herätä,
kun tunnollaan ei ole
mitään niin painavaa,
josta vois
itseään
soimata

pienet asiat...

kaikkein pienimmät asiat
ovat niitä suurempia,
niissä on kaikki onni ja autuus,
jokapäiväisissä hetkosissa,
   niistä
suuret hetket syntyvät

ukkovarvas...

ukkovarvasta jomotuttaa,
sillä kihti siellä
kutkuttaa,
sil
oonhan syönyt muikun  jos toisenkin
kyllä on tauti tämäkin,
herrojen riesa alkujaan,
mut
mitenkummassa se minuun poikapoloseen
tarttu, kun mulla
vain omaisuutena
repunriekaleet

muurahainen...

muurahainen on viaton eläin,
siksi sillä on monta
vilpitöntä
ystävää,
ainakin enemmän kun ihmisellä,
joka toiset alleen
talloo

tuhatvuotinen...

jos ihminen eläisi
tuhatvuotiseksi,
hän olisi kalkkis,
hampaaton entisaikojen
ihannoilija, joka nuorisolle
yletaikaa
vittuilis

heinäseiväsaikaan...

heinäseiväsaikaan elettiin
luontaistaloutta,
silloin
pidettiin vaan sunnuntaisin
hauskaa,
niin hauskaa, että sillä
tarkeni läpi kylmän talven

eskimot...

eskimot tykkäävät kylmästä,
neekerit eivät
ja muut rodut vilustuvat
jo
keskilämmöstä

lihapullat...

ihmisestä ei saa tehdä
lihapullia,
mummon lihapullia,
mutta lehmästä ja siasta saa,
ei oo reiluu...

marssissa on elämää...

marssissa on elämää,
mutta erillaista
elämää,
sellaista elämää,
jossa ei tarvita liikennesääntöjä,
sillä siellä ollaan
päällekkäin

yön hiljaiset...

yön hiljaiset kulkijat
nukkuvat,
sikeästi nukkuvat, sillä heillä
on matka
huomiseen

moittimalla...

moittimalla saat huomiota,
ikävää ja asiatonta,
Sillä
voisithan sinä
vain kysyä

ilta...

ilta antaa aikaa,
sen minkä päivä vei,
ne hetket, jolloin voi olla vain,
olla ja huomata, kuinka voikaan olla näin

hetken muisto...

ensin et ole mitään,
sitten vähäsen,
sittenmmin enemmän ,
mutta loppujenlopuksi,
hetken muisto

ihelleen...

ihminen voi elää
mitensattuu,
mut
pääasia on,
et
elelee ihelleen

ketunpoika...

ketunpoikaa naurattaa,
sillä se huomasi
variksen kantelevan
kylän huliviliheittiön tekareita,
jotka tämä oli oksentanut
kiljupäissään postilaatikon viereen

jalostettu kissa...

jalostettu kissa ei hyvin
voi,
ei vaikka
turkissaan eivät täit kuhinoi,
Sillä
mirri ei saa luonnon liikuntaa,
ei pääskysen rintaa maittavaa, eikä
se voi suurinta nautintoaaan toteuttaa,
elikkä
kusasta
naapurin portin pieleen

antavat ajan olla...

tämänpäivän ihminen
on
tuulesta temmattu,
he aikansa voivottelevat,
sitten julkisiin kulkuneuvoihin istahtavat
ja
antavat ajan olla

syyrian verikentät...

syyriassa asemahdit kuntoaan
testaa,
siellä uusintauutta
koetellaan,
siellä ei ihmiskohtalot  minkään vertaa,
sillä niin kova hinku on
asemahdeilla päällä

kevätaurinko...

jos kevätaurinkoa ei ois,
ei
mieli hyvin vois,
sillä niin on kevätmieli
tyytyväinen, kun hankisilla
auringonsäteet tavoittaa

nuuka velallinen...

ennen piti nuuka olla,
mut
tänään toisinpäin,
velkaa pitää ottaa
mistä vaan irtoo ja sitten
kelan tiskille huohottamaan,
hio hoi...

tämänpäivän ihminen...

tämänpäivän ihminen
menee lasketteleen lappiin,
siellä hän itsensä punaiseksi juopottelee,
diskotansseissa keinuttelee ja vihoviimein, kun
kunto on pox,
etelään laskeutuu

köllähtää...

mato ei osaa lentää,
eikä sen tarvitse
käydä
ikeassa,
ei
lidlissäkään,
sillä se saa kaiken tarvitsemansa
ihmisestä,
kunhan se vaan viereensä
köllähtää

maaseutu...

ennen ihmiset asuivat
maaseudulla,
niittivät viljaa
ja
kävivät lavatansseissa,
jokunen asui
kaupungissa, kun ei kehdannut
kylän raittia tepastella

tänään maaseutu on
tyhjää täys,
jokunen jäänyt,
mutta
turhat lähteneet

Toisten näköinen...

Ihminen,joka elää
Toisista
On
Heidän  näköinen,
Siksi en häntä
Erota

pikihelvetti...

kaupunki sykkii
maalaiselämää,
entisiä kedon kukkasia,
jotka nykyään kadunkulmia koristavat,
kukkasia, jotka eivät hymyile,
sillä niiden hymy ei asfalttiniityllä kukoista,
vaan
pikihelvetissä itkevät,
kukkivat surumielisyyttä

elämänuskottu...

elämänuskottu on
omamieli,
se tahtovoima, joka rinnassa
jyskyttää,
se jokapäiväinen asenne, jolla on
kaikki elämänopit ja-taidot,
se elämänuskottu, joka lähtee
vasta, kun sinäkin

ketunpoika...

ketunpoika juoksuttaa
jänistä,
sillä on hiki,
mutta jänistä vain naurattaa,
sillä tämä on sen keli,
upottava nuoskakeli,
jossa kettuparka väsähtää ja pian
pyyhkii hikeään tuuheaan häntäänsä,
tänään ei ollut sen
päivä

sievistele...

ojentelen virpojien tuomia
pajunkissoja,
ovat kauniita ja niissä näen
pienten sormien tekemiä
koristeita,
kauniita,
ihminen on kaunis,
ainakin lapsena, jolloin hän ei viellä
sievistele

kasvoton ihminen...

kasvottomalla ihmisellä
ei ole
haittoja,
häntä ei kukaan varjosta,
ei,
rolliakatkaan päätään käännä,
eikä kasvoton ihminen ei voi
kylään tulla

kuolemankalpea...

ihminen, joka
sanoo
moro,
on ihminen, jolla on kavereita

ihmiset, jotka eivät sano mitään,
ovat tunne mitään

ihminen,
voi olla mitävain,
suulas ja kohtelias,
tympeä ja kuolemankalpea

vinoon eletty...

vinoon eletty elämä
on
toispuoleista,
ken sitä elää,
häneltä kaikki puolinaiseksi jää

ihminen ja puu,
heillä on samat alkujuuret,
ja kumpikin saattaa
vinoon elää

maaseutu...

maaseutu on tuhoon tuomittua
elämää,
pois ojitettua elämää,
jonne kulkee vain
eilinen,
poispäin

sisällissodan veriset papit..

sisällisodan raajimpia olivat
papit,
nuo hartaasti hymyilvät
pälvikaljut,
he siunasivat kuolemaan
niittämänsä

iso maatila...

iso maatila, jolla oli monta honkaista
maapintaa,
jolla oli lääniä
elää,
mutta joka ei tähänpäivään kestänyt,
koska siellä ei ymmärretty
istahtaa

punaiset naiset...

punaiset naiset avasivat
tämänpäivän naisille
ovia,
tänään nainenkin on ihminen,
pappi ja tasavallan ykkönen,
ennen oli toisin,
hyvin toisin,
sen aistin
kalevankaan hautausmaalta

kerimäen puukirkko...

kaikista kirkoista kaunein
on
kerimäen puukirkko,
oon sen nähnyt
murrosikäisenä ja siinä iässä
nähdään
tarkemmin
   kirkko, joka alkujaan näkyi joka kolkkaan,
yli kauniiden harjujen,
se soitti norpille kellojaan,
herätteli ihmiset sääminginkunnan
pohjukaisemmastakin nurkasta,
kirkko, joka hymyilee kaikkialle
tänäänkin,
vaikkei montaakaan ole

kalevankankaan joukkohaudat...

kalevankankaan joukkohaudat
ovat
luonnonkukkien kultamaita,
siellä lepäävät
elämältä karsitut

punaiset ja valkoiset,
suomalaisia, mutteivat toisiaan
tunnistaneet,
mutta nyt he yhdessä
luonnonkukkien kultamailla

maaseutu...

maaseudulla kaikki tuntevat
toisensa,
tuntevat niin, etttä tukevat tahi
alistavat,
sillä maaseudulla se on helppoa,
siellähän on isoja taloja ja pieniä
mökkejä

suutari...

suutari oli ennen kylän
suurmies,
ennen, jolloin kylissä oli ihmisiä,
viljeltyjä peltoja ja kurittomia lapsia,
suutari ei ollut useinkaan
moniosaaja,
hän vain osasi naskalin taidot
ja
hän taisi plankata,
muttei kilpaa juosta, sillä usein hän oli
töissään

nurinpäin...

ken tietää mikä on oikein,
kuka tietää
mikä on nurinpäin,
ken on suurin opettajain,
sinä vai elämäin

eriarvoisuus...

eriarvoisuus luo
katkeruutta,
se johtaa tekoihin, joista
inhimmilisyys surun häpeästä itkee

kunnioitus...

pääsiäinen on aikaa, jolloin
on aina tapahtunut enemmän,
hyvästäkin enemmän,
pahastakin,
olkoon tämä pääsiäinen
kunnioituksen aikaa,
suuren kunnioituksen

pääsiäinen...

pääsiäinen tuntuu hyvältä,
kevät,
aikaa, joka tuntuu käsissä,
eikä se pyri pois

katselen peltosaran tuolle puolen,
kettukin minua ,
hiihtelen hankikantoisilla,
on helppoa hiihtää,
vaikka olen
raskas

kaikkien hellimä...

et voi vähästä rakastaa,
et huoletta
ohi kulkea,
et,
sinä kaikkien hellimä

päivän kerrallaan...

ihminen elää päivän
kerrallaan,
vaikka kuinka
meneväinen ois

ihminen saattaa elää
monia satojatuhansia
päiviä,
tahi ainakin ikivanhaksi,
mutta vain päivän
kerrallaan

tuulet...

ihmiselle on huit hait
samantekevää
mistä tuulet tulevat
tahi
menevät,
kunhan eivät puistele
sateenvarjoa tuhannen nuuskaksi

ilta...

ilta karsii
turhuudet,
siksi
se antaa tilaa elämälle,
jolla on unelmia,
ilta rakastaa unelmoijia
ja sentähen se tähtiverot yötaivaalle levittää,
kuun unelmia valaisemaan

kaukaisinkaan...

kaukaisinkaan matka ei ole
liian pitkä,
jos sen ystävyyden
sydänäänillä
matkustaa

yksisilmäisesti...

yksisilmäisesti hoidetut
hommat harittavat,
ihan samoinkuin
poliittiset päätökset,
joissa
ei kaikkia laitoja
huomioida

aika...

aika tuntuu pitkältä
jos se tikittää,
mutta muuten se vain
menee,
menee niin ettei perässä
pysy

vienonlailla...

ihmisen tulisi eläissään
oppia
hymyilemään,
sillälailla vienonlailla vähäsen,
sillä muuta hetkeä ei hälle
suodakkaan

hyväksyn...

hyväksyn kaiken
mikä itseeni mahtuu,
hyväksyn hieman ylikin,
senverran, mikä syliini mahtuu,
hyväksyn paljon, mutten turhan vähää,
sillä se ei kuormaani tahtoisikaan

yksinkertaisuus...

yksinkertaisuus on
kaunista,
niin helpontuntuista
ja
vaivatonta,
miks siis
monimutkaistais enempää

pääsiäinen...

pääsiänen tuntuu
keväältä,
jolloin saa mukavasti hymyillä ja
kääntää kasvot aurinkoon,
silloin on myös luistavaa lähteä
hiihteleen,
sillä siellä tuntuu mukavan elämältä

ajansaatossa...

ajansaatossa paljon
muuttuu
ja
vanhenee,
jätättäen eilisen,
melkein unohtaakin,
mutta jäljet seuraavat
ja
viimein tavoittavat,
silloin, kun on matkan pää,
silloin
tapaatte jälleen

pääsiäinen...

pääsiäinen ei tunnu
enää
miltään,
mut, kun olin nuorempi,
se
tiesi iloisia pyhäpäiviä
joita sitten kärsittiin
pitkin vuotta

Hiljainen hetki...

Hiljainen hetki taluttaa
Kiirettä,
Se sitä juoksuttaakin
Jottei
Aika
Pysähtyis

uusinta...

elämää et saa uusintana,
kuten
kaikkea muuta,
siksi
laita kaikki kerralla purkkiin

uni...

uni on ihmisen tärkein
huoltaja,
sillä se hoitaa
väsyneen mielen
ja ruituneen kehon,
lisäksi,
uneton elämä käy
silmäluomiin

loppujenlopuksi...

luonto ja ihminen,
tavallinen ihminen,
mutta saapi olla vähän toisenlainenkin,
kuuluvat yhteen,
ainakin
loppujen lopuksi

tyynyttelijä

ihminen kaipaa tyynyttelijää,
ainakin väsynyt
ihminen
maaten pannessaan

melko kevyt..

nuorena ihminen on melko
kevyt,
mutta vanhetessaan
kuormiuttuu,
toiset oikein enemmänkin

luonnonmaa...

suomi muuttuu luonnonmaaksi,
kunhan
tämä
vittumainen väki saadaan
kaupungeihin
sullottua
  silloin luonto kiittää
ja
tikanpoika kurjien päänuppia nakuttaa

hollola...

hollola on maakunta
ja
muut
laitamaita

sammakko...

sammakko kurnuttaa
hangella, se oikein viheltelee
ja tanssii ilomielellä
   sammakko on luonnonoikku,
melkein samanlainen, kun
ihmiset,
nuo,
jotka asuvat hiljakseen
koteloissaan,
mutta sammakko ei pahojaan tee,
se vain hangella viheltelee

terroristi...

hiljainen mies lymyilee
junan täydemmässä
vaunussa,
hänen ilmeensä on kuoleman kalpea
ja
pian se saa seuraa,
Sillä
tämä mies on terroristi,
joka tahtoo
martttyyrikuoleman

viidakonlait...

yhteiskunta, jossa pätee
viidakonlait
on raaka maa,
siksi siellä on
ain kylmä sää

kevät...

kevät on silmujen aikaa,
se on mielien aikaa,
kevät on rakkauden aikaa,
siksi sitä odotan kaiken aikaa

tunnelmat...

elämä on tunnelmia,
enemmälti
tyynettömiä, joilla on arki seuranaan,
mutta on myös hetkiä,
jolloin
tuntuu mukavalta,
toisinaan ihan toisemmoiselta,
siksi on hyväkin, että
on
ernemmälti niitä
tyynettömiä

jääkausi...

jääkausi oli suomessa
iso,
se yltyi yli pilvien korkeuteen,
juuri sinne missä lentokoneet
nyt
viilettävät

valtameret olivat satamäärin
nykyistä matalampia,
sillä niiden vesi oli jääkaudessa

silloin englantiin käveltiin
ranskasta noin vain,
samoinkuin
siperiasta amerikkaan
ja
maailma pienempi
muutenkin,
ihmisen ensiastekkin mateli
kenian savanneilla

Iäkaikkisuus....

Iänkaikkisuus
On
Hetkistä,
Ei sen
Pidempää

Muinamiehinä....

  Elää voi itekseen.
Mut
Kuolla voi
Muinamiehinäkin

kevät tallustamista...

kevät aukasee kylmänmielen,
se ryhdittää ja kevyemmin
puettaa,
silloin myös
tulevaisuus on kirkkaampi,
sil
kevät
kukkii
monia mukavuuksia,
siksi sen kanssa on kiva
tallustaa

menehtyy...

city-jänis suojatietä käyttää,
metsäjänis
suojasäitä,
mut kumpikin viimein
viimein menehtyy,
    ihmiseen

ruvettuu...

kun metsänpoika asuttuu
kaupunkiin,
hän hiljakseen saapuu,
vähän virkkoo ja muille pyllistelee,
mutkun
aika kiirehtää,
hän
avautuu ja kaupunkilaiseksi
ruvettuu

tavallisesti...

kun elät tavallisesti,
laiskistut
ja
unesi muuttuvat tasaisiks,
jostaas
jokapäivä jostain tuut,
johonkin meet,
miellistyt

pintapuolisesti...

kun edät pintapuolisesti,
et jätä
jälkiä,
eikä sinusta tuontuosta mainita,
hyvä elämä,
harmiton,
harmaakin, silläå se ei silmiä häikäise,
ei
kenenkään

erehtyä...

ihminen voi erehtyä,
mutta vain itselleen

ihminen voi avata vääriä ovia
ja
kulkea tuhonteitä,
mutta
niistä hän on vastuussa vain
itselleen

kylmyyden paratiisi...

kylmyyden paratiisissä ei
lämpö kuki,
ei edes jääpuikot keväällä
räystäällä tipu,
ei,
sillä siellä ei ole tunteen
lämpöä,
on vain turhuuden kiirettä

hiljaa...

joskus on oltava
hiljaa,
niin hiljaa, että kuulee
itsensä

ihmissuhteet...

rahalla ei ihmissuhteita
osteta,
ei vaikka
kaikki rikkaudet sylissäs veisit,
sillä ihmissuhteet ovat  sisäsyntyisiä,
jotka valitsevat
omansa

käpytikka...

käpytikalla kevät rinnassa
hakkaa,
sen puun kylkin tuntee,
onhan
kevät,
hankikantoisen aikaa, eikä tätä
kenkään soimaa,
sillä
jokaisen ryhtiä kevät nostattaa

hurjapaikka...

maailma on hurja paikkaa
hiljaiselle
asua,
sillä täällä pärjää
meluisa mieli,
siksi
suulaat yksilöt etupenkit valtaavat,
he myös etujonossa
anastavat

jälkiläinen....

ihminen on sukupuuttoon kuolleitten
jälkiläinen,
pikku pirulainen, joka kohtaloaan
päivittää

tunnelmat...

tunnelmat määräävät
hymyn mahdin ja
nyyhkytysten tahdin,
tunnelmat,
niillä
elämää soudetaan

unelmat...

unelmilla ei ole aikarajaa,
eikä ne vaadi  muuta, kuin
sinut mukaansa

pystyssäpäin...

tänään on
mahdollisuus,
jos vain
kuljet pystyssäpäin

ilmainen...

mitään et saa ilmaiseksi,
et
sitäkään
minkä eteen et mitään tee

siirtolainen...

suomessa on hyvää elää,
jos vain
itsensä taitaa,
jollei,
niin siirtolaiseksi
joutuu

ylijäämäinen....

kuljen, vaikka olenkin aloillain,
vanhenen silmissä,
vaikka justiinsa olin
aliikäinen

asun aloillain,
teen jotakin,
jotta ei huomattaisi
ylijäämäiseksi

sisäänlämpiävä kunta...

sisäänlämpiävä kunta
kuolee itseensä,
koska itseään liikaa nuolee,
niin kävi
faaraoillekkin, vaikka olivatkin maailman suurin
kunta

politiikko..

politiikko tarvitsee
äänestäjiä,
siksi hän puhuu niitänäitä

menneisyys...

menneisyys on,
vaikket
ain
muistakkaan,
menneisyys, se kuitenkin huomista
elättää

formulasirkus...

formulasirkus radoille
pyörähtää,
siin monta rullaa rahankuvaa,
sillä
tuo ruletti ei köyhällä elä,
mutta se sitä elättää

pääsiäinen...

pääsiäisestä kevät valkiaa,

silloin pajunkissat kukkaansa

puhkeaa,

sillä

hankikantoiset niille auringonvaloa

loimuttaa

ade...

ade neljä vuotta täytti,
tyttö somia
pellavaapää,
sulle pappa ja mummi
sylintäydeltä onnea toivottaa

kylmäsavu...

kylmäsavu aukaisee jääkaapin,
ottaa
maitopurkin,
lurauttaa kahvikuppiin ja laittaa
purkin takaisin,
   mäyrän viereen,
jonka eilen kaappiin laittoi,
oli
jäänyt ylikiireisen autoilijan alle

pian hän mäyrän suolistaa,
sukii karvat ja loput variksille
ojentaa

kylmäsavu on taitava ihminen,
hän taitaa luonnonolosuhteet
ja
aikalailla luonnottomatkin

perhot saa houkuttelevat karvat,
sisäkaluista tulee
vappupalloja,
etenkin suolistosta,
muut
herkut hän pakkaseen taltioi,
sillä nälkäisenä päivänään niitä
nauttinoo

nyystölä...

nyystölässä on hiljaista,
sillä nyt käpytikka huilaa
   nojaan
nuijasodan muistopaateen,
kuvittelen sitä aikaa,
värisen, kuten lepän viimekesäinen
lehti, joka on oksassa pysynyt koko
kylmän ja tuulisen talven

saamelaiset...

suomi ei kunnioita
alkuperäiskansojen
elinolosuhteita,
   suomi ei kunnioita,
mutta
mielihyvin heistä
postikortteja lähettelee,
tuntureilla laskettelee ja lapinmiehelle
hymyilee

kaupunkikeskeisyys...

ihmiset ovat menneet,
näen menneisyyttä
ja
myynnissä olevia
liikerakennuksia
   ihmiset on talutettu kasvukeskuksiin,
yhden putken päähän,
sillä maaseutu on liian kallista
yhteiskunnalle, jota hallitsee
kaupunkikeskeisyys

poliitiikon linnatuomio...

kuka poliittisesta puolueista
moraali on tahraton,
ken
syvemmin toiminut?

on linnatuomioo,
valtiopetosta,
on surkialla moraalilla
heiluttu

mutta on ihmisiä,
juuri
sellaisia, joita kuuluisi kaikien
olla

maakunta...

ken veroja kerää, se
niitä myös
jakaa,
siispä maakuntavaltuustot
eduskuntaanpäin
kääntyvät,
silloin kysyä voi,
näkeekö se joka kulmaan

ihminen...

ihminen, joka elää elämänsä
alusta loppuun,
selittelemättä,
turhia jaarittelematta
on
ihminen

venäjä on iso...

venäjä on iso,
yhtä iso, kun jenkkilät ja kiinat,
pieniä eivät ole intiat ja aromaatkaat,
siksi niillä on ain
murheen murhetta

pätevöittää....

voit itsesi pätevöittää,

herraksi istahtaa,

mutta jollet taida

elää,

kasvosi eivät tunnu

vittumainen mieli...

ihminen ei ole mitään,
ellei hällä ole
mieltä,
vittumaista tahi ymärtäväistä
   ilman mieltä
ihminen on mieltä vailla ja kulkee
saapumatta mihinkään,
kunhan syö ja pyyhkii
olemassaoloaan

tuholeiri...

ihminen altistuu
suureen vaaraan,
kun joukossa kulkien asuu,
joukossa ja suurilla kentillä

yksinäisen susi voi loppunsa
nähdä,
maaseudun asukas
kohtalonsa tavata,
mutta
joukkotilaisuudet ovat näkymättömän
tuholeiri

kurppapeikko...

kurppapeikko tanssii
hankisilla,
onhan kevät ja pääsiäisen,
formuloiden ja virpojien aikaa

kurppapeikko on pakkasen kestävä
hämähäkki,
sillä ei oo kolestroolia, eikä se oo
turhaan
elellyt,
siksi sitä nytkin tanssituttaa

synkistynyt pesä...

synkistynyt pesä,
ihmisten syysmieli
ei
huomista lupaa,
sillä arjessaan on turhaa
   kuljen kirkon ohi,
en katsetta suo,
hiljaista, menneisyys taluttaa minut
pikavuoropysäkille,
johon ei mikään saavu

istun hiljaa...

istun hiljaa,
sillä en halua näkyä,
vain
aloillani tunnen olevani täällä

eri mieltä---

kaikesta ei kannata olla
erimieltä,
ei
ainakaan totuudesta

huominen...

ihmisen tulee uskoa

itseensä,

ainakin senverran,

että

nukkuu

huomiseen

olet omasi...

olet omasi,
vaikka sinut elämän saatettiin
ja
poispäin kannettiin,
olet
omasi,
luomakunnan jyvänen

viha ja rakkaus...

viha ja rakkaus,
kuolema ja syntymä,
kevät on toivokas mieli,
joka juttelee itselleen,
sillä hänessä tätä kaikkea

juudean maa...

maailmanpolitiikkaa johdetaan
pienestä
nurkkahuoneesta, joka sijaitsee manhattanin korkeimman
pilvenpiirtäjän
kattoterasillla

tässä huoneesta maailmaa hallitaan ja
siellä työskentelee
pieni ja hymyilevä ihminen,
jolla on
sukujuuret
juudean maahan

viistoliitelijä....

viistoliitelijä kaartelee
sinitaivaan alusilla,
sillä hällä on tänään
synttärit ja se päätti näyttää
morsmaikulleen, ettei ikä viellä paina,
vaikka se onkin alkuaikojen lintu

viistoliitelijä liitelee kylellään,
eikä räpyttele siivillään, kuten
nämä nykyaikaiset lintuset, jotka maiti alaspäin
sirkuttelevat

viistoliitelijä on samaa ikäluokkaa, kuten
dinosaurukset,
mutta nämä ahmatit söivät itsensä
sukupuuttoon,
mutta viistoliitelijä senkun liitelee
kylellään,
eikä sen kummempaa

voisilmä...

voit mennä,
voit tulla ja
olematta,
muttet voi voisilmää vastustaa,
tuota
alkuaikojen herkkua, joka
lapsia kasvatti,
aikuisempia ryhdytytti,
sitä ravintoketjun alkuperäisintä,
jossa ei lisäaineet painaneet

luontokappale...

ihminen on aamun lapsi,
sillä illallahan hän
syntyy,
kukkien kevään korvilla ja
pitkin pittuuttaan suvimailla,
ihminen,
luontokappale kerta kaikkiaan

kanahaukan katse...

kanahaukan katse on
huomannut metsähiiren,
sen katse on nauliintunut,
jäsenensä jännittyneet
liitoon,
jonka jälkeen toinen voi hyvin

aurinko...

aurinko loistaa ja lämmittää
kaikkialle,
myös
risukasan synkkyyteenkin,
kyllä se sinne tirkistää,
kunhan ei toivoaan kadota

suokukka ja arokivokas...

luonnon syvimmillä tiloilla
hallitsevat luonnonlait,
suokukat ja arokivokkaat,
sillä he ovat elämänkaikkeuden
ensimmäiset, jotka saivat silmänsä
näkemään

suokukat ja arokivokkaat tajusivat,
ettei heistä ole
kaupunkilaisiksi,
siksi he pesänsä rakensivat
suonsilmään, tuonne tiettömien
teitten taakse,
sinne missä luonnonrauha hymyilee

ihminen ja kanahaukka....

ihminen ja kanahaukka
tulevat hyvin toimeen,
jos kumpikin saa
ravintoa,
muuten huonosti käy,
silloin elämä kuihtuu ja vaikeaksi muuttuu

jäämerentie....

jäämerentie on tulevaisuuden
tie,
se,
tie kuljettaa suomea monta kaistaa,
jotka hyvinvointiin
vie,
poromies turhaan vouhottaa,
Sillä
jänghällä tilaa monelle lie

kuutostie...

kuutostie on elämän tie,
se on kohtalontie,
salpa,
kohtalon salpalinja,
jossa vihollinen kumartui,
lopulta perääntyi,
sillä kuutostie on elämän tie,
eikä
siinä ole kulkulupaa viekkaalle vierailijalle,
rauhan ja rakkauden
turmelijalle

jokapäiväinen....

voit helvettiä kätellä,
perseelle potkia,
mutta viimein se sinua syleilee,
Sillä
olet sen omapoika,
tyttö tahi
ihanvain
jokapäiväinen

kulkija...

pitkäntien menijä tuntee
pientareet,
kohtalon pientareet,siksi hän niiden kukkasille
hymyilee,
juttelee ja tunteitaan purkaa,
koska vain ne
tuntevat
menijän mielen

suonsilmä...

perimmät tunteet ovat
hiljaa,
sillä ne antavat
turhan ensin tuuletella,
ne antavat tilaa,
jotta voivat sinut auttaa suonsilmäkkeen yli,
suonsilmän, joka on turhuuden
silmä,
joka hukuttaa sinut
pois
elämästäsi

hetkosia...

ihminen on pitkiä matkoja,
hetkiä joita ei voi koskettaa,
eikä niille voi itkuttaa tahi hymyillä,
hetkiä,
jotka tulevat tuosta vaan ja menevät,
semmoisilla matkoilla olemme usein,
näkemättä eteemme,
kurkistamatta eiliseen,
sillä ne matkat ovat
hetkosia

Kiire...

Kiire juoksuttaa turhan menijää,
Mutta ei
Rauhan rakastamaa,
Jolle
Tikanpoikakin morjenstaa  

Aika tekee ihmisestä
Levottoman,
Turha aika,
Ei joutenaika jolloin ihminen
Akkujaan lataa

Ikimetsä....

Ikimetsässä elämä on
Hiljaa,
Mut
Pystyssäpäin,
Jokainen puu tietää.ettei voi olla
Allapäin, silloinhan
Varjo oksalleen istahtais

Työmaalta...

Kullero...

Metsälammen rannoilla
Kullero kukkii,
Siel
On se koto,
Eikä
Se maailman merille kaipaa

Kumarsin...

En hevin kuville
Kumarra,
Mut
Nähdessäkin revontulet
Maaliskuun kaheskymmenes,
Niin
Silloin
Kumarrin ja syvään

Huiviin....

Ihminen helposti erehtyy,
Mut
Vaikeasti oikeustuu
Siksi he ajautuvat
Vasemmiston
Huiviin

Onneksi..

Kaikki ei ole
Todellista,
Onneksi

Uni...

Unessa ei ihminen
Mieti,
Vaan elää,
Elää vaikka peitto on
Karannut varpaiden päältä

Vaiti...

Joskus on viisainta olla
Vaiti,
Ainakin silloin,kun ei
Puheenvuoroa saa,
Myös
Silloin,
Kun ei ole mitään sanottavaa

Ketun poika....

Ketunpoikaa hymyilyttää,
Sillä onhan nyt kevät
Ja se saa riemurinnoin
Jäniksenpojan  kanssa kilpaa juosta

Tämä on sen ensimmäinen kevät ja
Kaikki on uutta,
Lintusten laulut,
Pajunkissat ja hanki joka ei upota

Ketun poika haluaisi kurrenkin
Kanssa petäjäpuussa kiipeillä,
Mut
Pian se ymmärsi olevansa
Tasamaitten tallaaja

Kävele...

Jos kävelisit yhden askeleen
Lisää,
Näkisit samanverran enemmän,
Jos et jaloittele ollenkaan,
Älä ota sitä ensimmäistäkään,
Sillä siitä tulee helposti tapa

Komia tyttö li

Kokoomus johtaa,
Demarit seuraa,
Kepu jahtaa,
Heitä pitkätukat muotoilevat,
Sil
Hehän ovatkin vallan himmeleitä,
He
Siniset ja vihreät,
Turhaakin turhempia,
Mut
Komia tyttö li kuitenkin
Heidät kampittaa

Mielpahhoo....

Ihminen on tahroja täys,
Jos
Politiittisesti
Aatteloo,
Sil
Se on kieron pellii,
Eikä siitä tuu muuta kun
Mielpahhoo

Alkio...

Alkio ei ollut
Puliukko, vaikka päivittäin
Joi
Kolinaa,
Päinvastoin hän oli raitismies,
Joka ymmärsi
Hyvin juomien maun

Sattumaa...

Elämän polut ovat
Sattuman kävelemiä,
Kohtalot toistaan seuraavat
Ja niillä huomiset aloitetaan,
Olet et mitään,
Kulkevien sattumien ohjaamina
Päätät myös päiväsi,
Mutta sekin on sattuman kauppaa

Tuntemattomia...

Helsingissä asuu
Tuntemattomia,
Hitosti asuu,
Oon huomannut meidänkin
Rapussa monia

Erakko...

Kylän viisain oli
Erakko,
Tuo jokaisen isoisä,
Vaikkei häntä sukujuhliin
Kutsuttukaan

Romantisoidutaan....

Keväällä
Romantisoidutaan,
Kesän yli kuljetaan
Ja
Syksyllä lusikat tasataan

Kulkutauti...

Kulkutauti etenee ovien
Avautuessa,
Sillä
Kädet kohtaavat kahvoissa
Tulijan,
Kulkutautisen

Metron terroristi....

Metrossa istuu
Terroristi,
Rukoilen,ettei hän herää,
Elukka

Jään seuraavalla asemalla pois,
Hengitän vapaammin,
Mutta
Vieläkin kylmää

Nälätä...

Ihmiset asuttuvat
Elämänlähteille,
Ennenmuinoin viljaville
Rantamaisemiin,
Nyt
Taajamiin,
Joissa katuvalot luovat
Elämän nälän
Vihoviimein ihminen ei toimeentuloaaan
Hankkikaan,
Sillä eihän heitä nälätäkkään

Taistelijat....

Toiset haluavat taistella
Rauhassa,
He käyvät sotaa,
Jossa helvettikin häpeää
Hyvälle,
Tälläisiä taistelijoita löytyy
Jokapäiväisiltä rintamilta,
Arjen kentiltä

Sota...

Sota rakastaa kuolemaa,
Siksi siitä
Sotilaat juopuvat,
Papit herraansa nuolevat
Ja
Kotirintama itkuaan pyyhkii

Rotta....

Rotta istui bussin takapenkillä,
Yksinään,
Sillä hienohelmat eivät  viereen tahtoneet,
Vaikka bussi oli täynnä,
Olihan
Töihinmenoisaa aikaa

Rotta on kuskin kaveri,
Rotta hoitaa häiriköt ulos paremmin,
Kuin 112,
Se laitattaa ihmisten roskat roskiin,
Tosin joskus rotta joutuu kädestäpitäen
Näyttämään
Missä roskis on

Rotalla on ajokorttikin,
Aikaisemmin ajettu, kuin kuskilla ja sillointällöin
Se ohjeistaa kuljettajaa taloudelliseen ajotapaan,
Joka poikkeuksetta ottaa herneen nokkaansa eikä
Puhua pukahda moneen hetkeen

Rotta on tyytyväinen, että ihmiset antavat
Sille tilaa,
Se saa VIP luokan palvelua missävain
Ja
Pitkätkin jonot harvenevat, kun se jononpäähän asettuu

Eurooppa...

Eurooppa on ihmiskunnan
Syvin,
Sillä täällä ihminen syntyi
Ja
Pukeutui

Alkujaan ihminen oli
Latvuksien asukki,
Sittten eurooppa puki heidät
Ja
Pitkin maapallon kolkkiin lähetti

Kuhan menevät....

Katu vilisee ihmisiä,
Kaikilla on
Nimi,
Mutta toisilla enemmänkin,
Heillä on tekemistä,
Joka ei ole tärkeää,
Kuhan menevät

Kulottuneet...

Kaipaat joskus eilisiä,
Kultaat parhaat palat,
Mutta tiedät ettet voisi enää siellä elää,
Sillä
Tunturit ovat kulottuneet

Hymy...

On helppoa moittia,
On vaikeampaa kehua,
Sillä
Kumpikin on turhaa,
Hymy riittäisi,
Ymmärtäväinen hymy

Huomisen lapsi...

Joskus tunnen olevani
Paljon,
Yhtäusein
Tyhjenen, mutta meen,
Olenhan huomisen lapsi

Tyhjennetty...

Kun olet tyhjennetty,
Olet
Vapaa lähtemään,
Poispäin kääntymään,
Olethan tyhjennetty

Karavaanari....

Karavaanari on metsänpoika,
Joka reissata tahtoo,
Maat ja mannut kiertää,
Hänen Rattaansa maakuntia kiertää,
Sillointällöin hetkosen levähtää ja silloin
Kulkija hieman jäseniään ojentelee,
Sillä hällä on päättymättömät määränpäät

Iloinen itä Suomi...

Iloinen itäsuomi kuutostietä
Vierustaa,
Siellä ihmisten mieli levolla hymyää,
Hyvällä tuulella
Haasteloo,
Ollaanhan iloisessa itäsuomessa,
Kuutostien vierustoil

Viron kesä...

Varhainen maaliskuun aamu,
Ei ole enää talvi,
Ei Vironkesäkään,
Mut
Hankikantoisilla luistellaan,
Talitiaiset ilonriemusta laulavat,
Kuuntelen ja luistavasti hiihtelen

Voikukan väriset...

Elämä on kohtaamisten
Aavistuksia,
Metsäniityn tuoksuja,
Perhosia, joilla on letitetyt hiukset
Joissa on kesäillan raitoja,
Voikukan värisiä
Elämä on hetkiä,
Pikkuisen mukavia,
Joita ei kiireessä huomaakkaan

Kim jong il....

Kyllä meidän sauli osaa
Rauhaa rakentaa,
Sen tietävät
Kim jong il  ja
Trumb,
Joiden sotajalat ovat turvonneet

Ohkaset...

Mieleltään ohkaset ihmiset
Punovat juonia,
Kylmän raakoja mielipahoja,
Joilla saavat
Ihmiset
Kurjistumaan

Suudella...

Ihminen jaksaa juosta
Maailmanennätyksiä,
He taitavat keikistellä malleina
Ja
Pukata kuulaa kaksikymmentä metriä
Hemohessin voimalla,
Mutta eivät osaa suudella
Vihollistaan

Itu..

Elämän on alkuja,
Vaikka olisit vanha käpy,
Niin jokin sinussa aina syntyy,
Sinä idät,
Olet elämän itu,
Mut viimein pelkkä nuutunut
Siemenperuna

Puhtaampi...

Tänään saatat olla kylläinen
Ja hyvin kaunis,
Kauniimpi, kuin mielesi hyvimmät,
Mutta huominen voi olla sadepäiväinen,
Se saattaa myrskyksi kiehua ja kaiken
Sinusta huuhtoa,
Silloin olet alkusi,
Puhtaampi, kuin aikoihin

Luotettu...

Käännät selkäsi,
Vaikka hän sinua kutsuu,
Käännät katseesi, kun hän sinua eniten kuuntelisi,
Sinä,
Hänen luotettu

Tatuoitu...

Ihminen voi tehdä itsestään
Erilaisen, mutta vain
Hetkeksi,
Sillä kaikki perimmäiset on ihmiseen
Tatuoitu aikojen alussa

Heinällä...

Hevosella on iso pää,
Siksi se pystyy
Enemmän miettimään ja
Kaiken pelkällä heinän syömisellä,
Kun taas ihminen syö kaiken eteensä
Tarjoutuvan,eikä sen nuppiin paljoa sittenkään mahdu

Ravihevonen....

Ihminen käy kuten ravihevonen,välillä ravaten,
Ilon  ja mielipahan sattuessa laukatenkin
Ihminen on
Opettanut hevoselle nämä
Askeleet,
Jotta hepo olisi ihmiselle mielinkielin

Ennen hevonen teki vetojuhdan hommat,
Kiskoi suomen sodasta ja kirkonmenoissakin
käytti,
Mut tätänykyä
Totossa vain

rauhankukkaa...

valtapuiolueen edustaja
kantaa
rauhankukkaa,
vaikka juuri soitavoimia kunnosti,
hirmutekoihin innosti

vanhus on jäte...

vanhus on yhteiskunnalle
jäte,
hän joka elämänsä uhrasi
isänmaalle,
hän, joka kaikkensa antoi
yhteiskunnalle
on nyt
turhake,
kustannusten aiheuttaja

jos et usko,
mee kattoon
isoäitiäs joka paskoissaan makkoo,
sillä
hoitajilla on pikainen kierros
vasta
tuonnenpana

mafia...

mafia on raaka
järjestö,
sill
   ei ole pysyvää toimistoa,
vaan se sijaitsee jokaisessa joka
vain ovensa sille aukaisee
ja
rikollisjärjestölle kaiken viimein
luovuttaa,
pakotettuna

ohjais...

nuori ihminen on
ain
tienhaaroissa,
usein hän
väärään suuntaan kulkee,
niille teille, jossa aluksi kulku luistaa,
mut
viimein perinpohjin uuvuttaa
  silloin olisi hyvä ystävä tarpeen,
joka olkapäätään tarjois
ja
oikeille poluille ohjais

vaakakuppi...

semmoinen yhteiskunta
kukoistaa,
jossa markkinat hyvin
määräävät,
määrävät kysynnän ja tarjonnan
mukaista yhteiskuntarauhaa

yhteiskunnissa joissa vaakakuppi
jompaan kumpaan suuntaan liikaa
kallistuu on vaikeuksissa,
jos siellä ei ole oikeudenmukaista
yhteiskuntapolitiikkaa,
joka
vaakakuppien asentoja tasapainottaisi

syljetään...

venäjällä on monella ikävää,
toisilla ihan
mukavaa,
niinkuin kaikkialla jossa
demokratialle syljetään

kevät...

kevät ei narraa,
sillä
pajunkissat kukkivat
ja
ruohontupsut heiluttelevat,
kevät ei narraa,
sillä
suvikelit kurkkivat aitan takana

historia...

historia on eilisen
tämänpäiväistä,
ilman historiaa ei olis
synnyttykään, eikä huomiset
aukenis
historiaa voi katsella kaikilla tavoin,
tilanteen mukaan,
mutta usein kannattaisi
ottaa koko paketti,
sillä se huomista auttais

moro...

inhoat jotain,
ihan synnynnäisesti,
tai
jotakin
kokemusten arpeuttamana,
väistelet niitä,
mutta joskus kohtaatte,
silloin
toteat vain,
moro

tyynenä...

kun et liikoja vaadi,
vaan
tyydyt tyynenä,
etkä herätä turhan jumalia
koet
hyvänmielen kevään,
ruskaisen syksyn ja hohtavat
hankikantoiset, jotka keväänkorvalla
suveksi lorisevat,
silloin olet saanut
paljon

ajatuksen voima..

ajatuksen voimalla riennät
minne vain,
sillä saavut,
vaikka kaikki esteet olisivatkin
turhan jyrkät,
ajatuksen voima on
käsivoimia vahvempi,
sillä
on myös hyvä mieli

savusauna...

lauantait olivat ennenmuinoin
saunapäiviä,
ne olivat joillekkin
savusaunapäiviä,
mullekkin

ne päivät alkoivat aamusta,
ensin mummo lypsi lehmät,
mansikin ja anselmin,
sitten tuikattiin tulet
kotapaan alusiille,
niin alkoi muuripata höyrytä,
mutta
tärkeintä oli sytyttää
saunankiuas,
jossa ei piippua laisinkaan

koko päivän hommaa,
mutta viimein illan koittaessa
savusaunan löylyihin makoisiin,
siellä jaksoi olla enemmänkin
ja
löylyt jatkuivat aamuun asti

vapaus...

vapaus on elämän hyvintä,
sil  saatat lokin lailla liitää,
voit sinitaivaskannen alla
liitojas liidättää,
sullahan ei kahleita näillämain,
siksi
liitelet lokin lailla ja elämälle hymyilet,
kuljet polkujais ja istahat puistonpenkille,
nostat katseesi
sinitaivaalle, ja
hymyilet

kevät...

kevät antaa
mahdollisuuden,
sen, jonka syksy korjasi ja
talvi peitteli,
kevät antaa sun juosta unelmiesi
niityille

valtaapitävä...

valtaapitävä on vaarallisen
rakastettava,
sillä häntä kuolemakin rakastaa,
mutta vain
rahasta

oksettaa...

ihminen elää olosuhteistaan,
hän myrkyttyy
kylmästä rakkaudesta
ja
syö itsensä,
kunnes oksentaa
yhteiskunnan rappusille

köyhän katse...

köyhän katse seuraa
rikasta,
tuota, joka hänet kurjaksi kuljetti,
katseensa seuraa rikasta, sillä
siinä hän itsensä näkee,
samalla kun
kohtaloonsa taipuu

pyhä pappi...

pyhinkään pappi ei voi
taivaspaikkaa lunastaa,
ellei hän
notkeasti tunnustele
läheistensä
rahavaroja

kelvottominkaan rietastelija ei
yllä
taivaspaikkaan,
ellei hän siolloin tällöin
herkäksi katuvaiseksi heittäydy

taivaspaikkoihin ei pääse noin vain,
sinne ei suhteilla pääse,
ei maallisilla avuilla,
vaan
ihan luonnollisesti olemalla
jonon kärjessä,
ujostelematta

itkuttelija...

itkuttelija koputtelee taas
ikkunaani,
se vollottaa tuontuosta,
vaikka on kaikki hyvin,
se on syönyt kaikenmaailman
herkut lintulaudalta,
antoi hatkat varpuspöllöllekkin,
joka pelästyi sen
jatkuvaa nyyhkytystä
    itkuttelija
on
satavuotias kottarainen,
jolle luontoäitee antoi tuommoiset tavat,
siksi se elääkin ylipaljon, kun jaksaa
vollottaa ylenaikaa,
mut sais vollotella muualla, kuin just
pesemälläni ikkunaruudullani,
sillä sen itku tarttuu turhan helposti
kissaani, joka ei raaski sitä himoita,
vaan vaatii mun ostelevan lintuherkkuja
tuontuosta
eläinruokakaupoista

neekeri...

neekerikin tulee suomalaiseksi,
jos hän muita pitkään
katsoo,
ulkomaalaisia pidempäänkin

suomalaiseksi ei pääse
helvetin
sivistynyt hienostelija,
vaan ihan oikea
karun katseltava ,
jolla ei ole
alkeellisempiakaan tapoja

epäonnistumiset...

epäonnistumiset
tekevät mestarin,
jos hän vain polvilleen
nousee...

taitaja...

nykyihmisen täytyy olla
enemmänkuin
yhden homman taitaja,
hänen täytyy olla moniosaaja,
puoliksi taitava jokaisessa,
toisen puolikkaan kulloinen työ opettaa

voit tohtoriksi päästä,
muttet sen enempää,
jos et muuta
taida

jos osaat autoa ajaa,
taloja maalata,
panttipulloja keräillä
ja
moneen muuhunkin hommaan
kykenet,
silloin ei sulle toimettomuus
koputtele

väkipakolla...

jos väkipakolla kesytät itsesi,
muutut tavalliseksi
ihmiseksi,
niin tavalliseksi,
kuin ne, joita näet
menevän

karjalaispoika...

olen syntyjäin maalaispoika,
syvämailta pohjoisen etelän,
olen iloinen karjalaispoika,
joka luonnosta voimansa
saa, siit elooni
ammennan  ja hymyssäsuin nykyään
metrollakin matkustan

uudelleen...

jos saisin uudelleen elää,
eläisin hurjimmin,
rakastaisin lakkaamatta
ja sinua
kaipaisin

unissa...

unelmilla on esikuvia,
mutta vain kuvia,
sillä ne eivät
unissa
näy

kiva...

kiva on mukavaa,
niin mukavaa,
et
sitä tahtois
lisääkin

ilmainen...

mitään et ilmaiseksi saa,
et edes,
syntymääs,
sillä sen joudut
kokemaan

kevyttassunen

nyystölän kylän perukoilla
asustelee kevyttasunen,
joka viheltelee mielellään

se on talitiaisen ja töyhtöhyypän
rakkaudesta syntynyt
kultatipunen, joka viis veisaa
talipalloille,
sillä se syö vain
matikanmätiä,
joskus pulapäivinä muikunkin käy,
muttei muitten

kevyttassunen asustaa
ikikuusen toiseksi ylimmän oksan
kolosessa,
sieltä se elämää tarkkailee
ja,
kun se huomaa esan tulevan
työkeikalta alkaa heillä
lystit,
sillä ovat tosikavereita

luonnonsuojelijat...

luonnonsuojelijat ovat keinotekoisia,
sillä he ratsastavat
elämän syvemmillä
vesillä,
todelliset luonnonystävät
eivät lentele lentokoneilla,
eivätkä
istu
mustien autojen takapenkeillä

tulevaisuuden pihvi...

tulevaisuudessa ihminen
syö
keinolihaa,
joka pihviltä maistuu,
muttei raavaasta leikatulta,
vaan keinotekoisesti
kasvateltulta,
semmoiselta laboratorion tuntuiselta

eläkeläiset...

ihmisen ei pitäisi
turhaan eläköityä,
ei
ainakaan varhaisesti,
sillä
he sammuvat,
elävältä elämältä
pois karsiutuvat,
pois
muistelemaan ja sitäkin väärin

vuosisadan petkutus...

soteuudistus on tarpeen,
sillä
entiset hoitokeinot
vanhettuneet,
ihmiset taajamiin muuttaneet ja
työterveyteen vaihtuneet

yksinäinen kirkko...

yksinäinen kirkko
kirronmäkeä koristaa,
kuten ennenkin,
mutta nyt ovensa suljetut,
sillä
kylä on hiljentynyt,
poismuuttanut

uutiset...

uutiset ovat
tärkeitä,
ainakin ne ikävimmät

takavasemmalle...

on helppoa takavasemmalle
poistua,
kääntäen vain selkänsä
ja mennä,
on helppoa,
mutta paluutie on mahdoton,
jos samoilla kasvoilla aikoo

pitkä syys...

ihminen jaksaa niinpaljon,
kun
päänuppi kestää
ja
kehonkieli elää,
jos ne pettävät, eikä korjatuksi saa,
silloin
alkaa
pitkä syys

tunturipuro...

tunturipuro solisee,
sillä ny
on
kevät,
kevät joita revontulet koristavat,
hankikantoiset luistattavat,
ne porosiakin kannattavat, onhan
tämä heillekkin elämän kevät

onni...

onnea ei takomalla saa,
se vain valamalla
pukuunsa
sulautuu,
onnen kukkaseen kukittuu

kärpänen...

kärpänen heräs just,
se hirren välissä talven uinahti,
mut
kevätauringon lämmittäessä,
se
hankisille laskeutui,
mut ei ole viellä sen aika kunnolla
pörräillä,
sillä
suvi on vasta tuloillaan

laturaivo...

kun ihminen kuumenee,
hän
suustaan
hävyttömyyksiä latelee,
laturaivoon hiihtelee,
kylminpäin hän sulassasovussa
itselleenkin latua antaa

minuutin yli...

kello on ollut minuutin yli
neljän
kauan,
hetken, kunnes taas,
iankaikkisesti iankaikkiseen,
se on ollut muuttumaton hetki,
sen kanssakulkijat ovat vaihtuneet,
minuutin yli neljästi

hitaasti...

hitaasti eletty elämä on
tuttavallista,
mutta
nopeasti eletty elämä on
monessa liemessä kuljettu,
missä liemissä, jotka eivät aina
maistu maukkailta

arki..

arki on
just
tätä,
unisia heräämisiä,
samojen asioiden toistamista

helsinki...

helsinki on pienempiäkin
paikkoja,
se loistaa merellepäin,
se johtaa poiskinpäin,
sillä
helsinki on itämeren helmi

pimittää...

virheet ovat sallitut,
sillä tekevälle sattuu,
mutta
vääryyttä ei kenkään sulata,
sillä
sillä on kelmi luonne,
joka kaiken hyvän pimittää

puu...

puu on lämpöisempi, kuin
teräs,
sillä puu on ihminen,
se on alkuaikojen ihminen,
joka kyllästyi
höpöttelemään ja siksi juurilleen asettui

kun haluat jotain syvästi
tuntea,
kiedo kätesi
rungon ympärille,
niin tunnet
lähimmäisesi

vauva...

vauva on ihmisen alku,
joka huutaa, kun rantapiru
ja
hymyilee kauniimmin, kuin
mikään voi
vauvat ovat selällään mieluusti,
sillä niin näkee katonrajassa
nojailevan
kärpäsen

kirkot...

kirkot ovat yleensä
ikivanhoja,
keskiaikaisia tahi vanhempia,
jotkut
myöhemminkin syntyneet,
mutta niissä ei
pyhähenki viihdy

sievät...

tytöt ovat poikia
komiampia,
sillä ovathan he
kedon sievimpiä kukkasia

sopeutumiseläke...

sopeutuseläke on epäreilu
myötäjäinen

kansanedustajia tarvitais vain
sata,
mutta heidän palkkansa pitäisi
tuplata,
silläkeinoin saataisiin
demokratiamme edusmiehet
ryhtiin mallikkaaseen

hetki...

hetki on ajoista
tärkein

vuosiin mahtuu
joutopäiviäkin,
mutta hetkiin ei sovi

eiliset...

kaikki eiliset täytyisi
hyvin jättää,
sillä niistä
kaikki huomiset näkkyy

ihminen elää
ajattelematta,
hän ei pysty kysymään itseltään
epämiellyttäviä

mutta ihminen on
muutoseläin,
hänestä kyllä muovautuisi hyväkin
osanen luontoäiteen helmoihin,
jos hän vain malttais hetkosen
istahtaa

jäte...

ihminen on helppo
tunnistaa,
senkun vaan
vessanpöntöstä jäljet ottaa,
niistä
ihmisen
tunnistaa

jäte kertoo elämän syvimmistä,
eikä
ihminen ole
puhtain

ahtaa...

ihminen tekee virheen,
jos
elämän pienimpiä
itseensä ahtaa,
sillä sen jälkeen ei mitään jää

hyväksi käyttää...

hyväksikäyttää voi
vain,
jos samanverran
jo
ennakkoon suonut,
silloin mieli hyvin soi
puolin ja toisin

liian paljon...

liian paljon ei
sovi
tietää,
vain miettimisen verran

kirkkaat silmät...

nähdäksesi sinulla pitää olla
kirkkaat
silmät,
sinun
täytyy olla tarpeeksi pieni, jotta
sopisit seuraan
ja
sinun pitäisi olla tarpeeksi
kohtelias, jotta sinut nähtäisiin

kotiutunut...

ihminen on kotiutunut
maapalolle,
jonne tuli aikanaan
asustaan,
poispotki alkuasukkaat,
dinot ja muut
vikkeläkintut, mutta pian on
pientareet koluttu,
maapallo käynyt ahtaaksi ja pientareetkin
ovat pian elinkelvotytomat

siksi ihmisen täytyy jälleen  päästä
johonkin toiseen
planeettaan,
jossa kaiken alusta alkaa jälleen vois,
mutta yhden päivätöksen
ihminen on luvannut,
ettei se sinne rahtaa mukanaan,
nimittäin,
suklaapatukkaa,
sillä siinä on liikaa kiihottavia mieltymyksiä

kutinatauti...

ihmisen on vaivattominta
elää
pikkuherrana,
kuin kaikkein suurimpana,
sillä näillä on
ikuinen
kutinatauti

yleisradio...

jos ei olis
yleisradioo,
tuskin olis näin paljon
yleistä tietoo ja taitoo,
jolla yhteiskuntaan kurkistaisin

aamulla herätessäin tuttuun
kanavaääneen,
alkaa päiväsein tutummin

mut joskus kulmiain kurtistaa,
vasta kypsyneet toimittajat,
jotka
suurinta paatosta pulputtavat,
vaikkeivät mitään tunnekkaan

siniharmaa liiteri...

kevät syttyy ensimmäisistä
aamunsäteistä,
jotka kimpoavat hankisilta
liiterin seinään,
seinään, joka on siinä maalaamattoman
siniharmaana nököttänyt täydet sata vuotta
     hirsipuun rakosista säteet herättävät kärpäset ja
muut luonnon pienimmät, jotka kevättanssiaan
pörräilevät

nojaan hirsiseinää vasten,
nojaan oikein kunnolla,
sil
minusta tuntuu  hyvältä,
aistin satavuotiaan hirren mielen,
jolla on ain  rauhoittunut sisintäin

nälkämaa...

ihminen on puutostautinen,
ain
jotain vailla,
vaikka olisikin pulskassa tilassa
    se johtuu
janosta,
elämän janosta ja nälkämaan kurjista
oloista,
vaikka olisikin kartanonherran jälkiläisiä,
tahi
muikunpyytäjän esikoisia
     ihminen ei täyty koskaan,
ei
vaikka sote ja maakunnat hyvin
hoivais

sähkön hinta...

sähköllä on hinta,
vaikka se tuulella tuuletettas,
vesivoimalla juoksutettasis,
palohärillä pyöritettäis,
tahi vaikka
lopullisen hintaista ydinvoimalla,
sillä  siel ikiliekki reaktorissa kytee

napainen...

toinen  ihminen
on toisen napainen,
vaikka hän veliseis,
sillä ihminen on ainutlaatuinen,
joka veikkonen,sisko tahi sen isonen

nukkuja...

ilta,
se on ihan aamun
pituinen,
mutta silloin
kuu nukkujalle hymyilee

pelko...

pelko on elinehto,
ilman sitä ei meitä olisi,
eikä mitän uutta ja pysyvää
syntyisikään,
sillä pelko on kaiken
alku

Äänekkäämmät..

kaikkein äänekkäimmät vähiten
tekevät,
sillä heidän aikansa
Ääneen haihtuu,
kun taas
maan hiljaisimmat
tyynesti ahertavat

maailman viisain...

maailman viisainkin kuolee,
koska hänen täytyy niin
tehdä,
elääkseen ja tullakseen
maailman viisaammaksi,
viisaus
ei ollut alkuihmisessä,
ei luonnonkukassa,
eikä
missään,
vaan kuoleman kautta viisaus
jalostuu

sisäinen ääni....

jokainen voi elää elämänsä
hymyillen,
jokainen voi elää
itsensä lailla,
jois vain tottelee sisäistä
Ääntään,
omaatuntoaan

kevät...

kevät saa menneetkin
kukkimaan,
elämälle maistumaan,
rakkaudella nuputtumaan,
kevät on silmukaisten aikaa,
jota ei pitkän talven tummanuttu paina

sote...

sote ja valinnanvapaus,
siinäpä
vuosisadan lait,
niillä mennänkin sit
seuraavat vuosisaat

tuhannet...

tuhannet tunteet ja sadat
aatokset
mielessäni käy,
vaikka istun hiljaa, enkä mihinkään
käy,
olen vain ja kudon
aatoksia jotka mieltäni
mietittyvät

totuus...

yhtä totuutta ei lie,
on monia viisaampia,
semmoisia,
jotka monet kohtaa

jenkkien erikoinen heppu...

jenkeillä on johdossa
erikoinen heppu,
hän piut paut
sovituille antaa,
hän maailmasta pelokkaan tahtoo,
mut
luultavimmin hän pian peloilleen antautuu

unet...

unet antavat
arjelle
huit hait,
sillä unia ei kahlitse arjenpyhät,
ei vävypojat, eikä hekumalliset miniät,
unilla on lupa tulla ja mennä,
mutta vain silloin, kun
sikeästi nukuttaa

itsehoito...

itsehoitamalla itseään
säästää
toisten aikaa ja sillä saa
itselleen emmmän aikaan,
sillä
itsehän itsensä parhaiten
tuntee

mut joskus on hyvä
apuakin pyytää,
sillä
itsehoito ain kaikkeen yllä,
joten on viisasta
on homma toisaalle antaa

suomalainen...

suomalainen ihminen on
erillainen,
kertakaikkiaan
ainutlaatuinen,
toista ei maillaa halmeilla lie,
sillä suomalainen on jukolanjussin
jälkeläinen,
talvipakkasten karaisema ja hallaöitten
valvottoma
kalevalan kankaitteen synnyttämä

hyvyys...

hyvyys on sisäsyntyisyyttä
ja sitä on jokaisessa,
toisissa enemmän,
toisissa vähemmän,
riippuen siitä ovatko he
tottuneet sitä  näyttämään

mahdollisuus...

Maailmassa on monta mahdollisuutta,
mutta yhtä monta mahdottomuuttakin,
mutta vain
ihmiselle,
sillä luonnon muut osalliset
osansa tuntevat

ikuisuus...

ikuisuus on
pitkä juttu,
sinne joku kerkiää,
muttei meistä tämänpäiväisistä
kenkään

käpytikka....

käpytikka ei kivitalosta
tykkää,
vaan haavan runkopuusta
sil
siihen sen nokka pystyy,
pesäkolosen hetkessä hoitaa,
sinne moni muukin lintunen halajaa,
eikä siitä tikka pahoillaan,
sillä se uusia kolosia mieluusti kopsuttelee

eripurainen...

ammatikseen eripurainen
ei ole
kiva kaveri,
sillä hän tämän tästä
poikkiteloin asettuu,
vaikkei mitään syytäkään,
kunhan vaan saa
itseään esittää

terveys...

terveys
on
ihmiselle tärkeää,
siksi sille on hyvä aikaa suoda,
sillointällöin,
lenkillä vahvistaa,
sillä
pelkällä olemisella sairaus pian
kotiutuu,
eikä se hevillä otettaan irrota

verkkokauppa...

verkkokauppa ei tarvitse
tonttia, eikä
kivijalkaa,
se tarvitsee vain digivehkeet,
joilla
asiakas tuotteet hamuaa
ja tuotapikaa posti ostokset
luokses
kuljettaa

puutui...

siel mis
oot syntynyt,
siel
veresi virtaa,
mis
oot kohtalois tavannut,
siel
menosi puutui

sapuskaa...

ihminen ei jaksa jos
ei saa sapuskaa,
henkistä ja masuntäyteistä,
     ihminen
ei kylläty ruokaan,
vaikka kuinka laihduttelis,
itseään
hiljentäis

päivällinen...

jokapäiväinen elämä
vaattii
hyvät yöunet,
muttei
ei liian pitkiä, sillä silloin
ei
päivälliselle jäis aikaa

suuret puheet...

suurissa puheissa on
paljon tyhjää,
sillä
asiat voi napakastikkin sanoa,
kertoa niin lyhyesti,
ettei niihin palturi sovi

bussilla...

bussilla ei pääse jokapaikkaan,
sillä yhteiskunta
on kaupunkilaistunut,
nyt maaseudulle joutuu
kävelemään
ja
henkilöautolla takaisin
saapumaan

maanantai...

tänään on maanantai,
päivä joka on ennen
tiistaita

maanantait ovat vapisevia
päiviä,
hyvästi juhlineille,
eikä tehotuotantokaan yllä
uusiin ennätyksiin,
onhan maanantai,
viikon varovaisin

suohaukka...

suohaukka popsii
jäätynyttä
karpaloa,
se
tykkää marjan happamuudesta,
kuten
mustaturkkilainenkin,
joka suon toista reunaa asustaa,
mustaturkkinainen on juuri herännyt
talviuniltaan, joten sillä nälkä kurnii

muut luonnon eläväiset seuraavat
heidän syömistään,
sillä ne ovat oppineet
antamaan tilaa näille
suonreunan eläjille

harmaa...

harmaa on
vanhuuden väri,
se on myös iloton tulija
sitä näkee sillointällöin,
mut
hiuksissa se somistaa
pitkänmatkan kulkijaa

kärpäsenkärpänen...

hetki, jolloin tuntuu
     ei miltään
on
autio,
siinä ei mitään oo,
tyhjyys, jossa ei aikaakaan näe,
ei kärpäsenkärpästä,
vaikka ulkona on
heinäntekoaika

suunnittelet...

suunnittelet elämääsi,
kehräät sen mukavaksi,
suunnittelet vaivattomaksi,
sellaiseksi, johon ei suuria
huolia rakenteisiin piilottuisi,
haaveilet suorastaan onnea,
jossa kylpisit hymyillen aamusta iltaan,
mut
semmoista elämää ei ole,
vaan elämä on vastusten voittamista,
nälänjanon sammuttamista

eläin...

eläin ei aattele nälkäänsä
pidemmälle,
se nukkuu vain
yönpaikan verran,
sillä niille riittää
jokapäiväinen elämä,
sil
ne eivät halua vahuuttaan
rollaattoreissa kärrätä

asumaan...

ei ihminen elämää pysty
rakentamaan,
hän vain siin
tavallaan asumaan

rikastuu...

ihminen rikastuu
luonnostaan,
toiset omin avuin,
kunhan sopivassa kulmassa
saapuvat

luontokappale...

ihminen on

luontokappale,

joka touhuaa,

mennentullen touhuaa ja

jälkensä jättää

asettua...

voit asettua jokasuuntaan,
mutta,
ellei mielesi ole
oikeaan suuntaan,
et osaa
elämääsi mennä

rakkaus..

rakkaus on tunne,
vikatikki,
ilonliekki,
surun merenlahti,
miten vain,
jos niilläpäin soutelet

kumma...

ihminen on kumma,
papinpoika tumma,
siksi hää
monest
saarnaa,
vaik itessään tuulta vail

käpytikka..

käpytikka hakkaa
haavan oksansopukkaa,
ääni kauttarantain kuuluu,
mutta vain tikka kolopesän salat tuntee,
sil siellä hänen kotopesänsä,
siellä
ekat riemuilon koputukset,
jotka tähänkin päivään johtaa

köyhä on rikas...

köyhä on rikas,
sillä hällä ei ole
tekemisistään painolastia,
sitä rikkaitten etuoikeutta

halpa auto...

ostin halvan auton,
hyvän ja kulkukelpoisen,
ostin auton , joka mua kuljettaa,
takaisinkin,
ostin auton,
jolla on monta matkaa tehty
ja
kaiketi siksi mulle
suotiin loputkin

susi...

susi on luontoeläin,

ahnekkin,

mutta niinhän

ihminenkin,

siksi sille ei sijaa suoda,

vaikkei se

viatonta syö

kuolleet...

ei terve sairaaloita tartte,
kuolleet ovat jo tuomittu,
joten
sotejuttu on kaihomielten
ajanvietettä

politiikka tarvitsee ain
osallisia,
työttömät ovat heille
uran kannattavaa,
siks,
siksi he eivät herkustaan luovu

hallan arkoja...

luoja ei rukoile,
vaan toivoo,
että maanpäälliset taitaisivat,
vaikka ovatkin hallan arkoja

osanen...

kuljen,
aattelen ja aprikoin,
olenhan vain osanen

hetkenolija...

ihminen on hetkenolija,
pienemmän hetken,
kuin
sammalpeitteessä nojaileva
elämänelinikäinen, joka ei
synny, eikä kuole,
sillä se on
elämän alkuunpanija,
kuoleman hymyilemä

voltin...

voltin tekee notkea lapsi,
aikuinen pystyy sille vain kumartamaan,
sillä nuori on notkean mallinen,
alkavan elämän sopeutuvainen

vilikkälänkissa...

vilikkälänkissa hymyilee,

sillä tänään

on sen synttärit,

viiskytvuotta kolli täyttää,

muttei siltä näytä,

vaan notkea on mirri tuo,

sen nahoissaan moni hiiri tuntenut 

   vilikkälänkissa ei asu missään,

vaan jokapaikassa hälle ovi aukeaa,

kermakuppi tarjoutuu,

sillä niin on suosittu mirri tuo,

joka tullessaan hyvänmielen luo

kylätie...

kylätie on hiljainen,
se on tyynenoloinen,
kulkijat ovat luonnon pienempiä,
heitä,
joita ei aktiivimalli kuljettanut pois

ketunpoikanen metsähiiren jälkiä jolkuttaa,
häntänsäkkään ei viellä isoäiteensä
kokoinen,
hiiri matkoihinsa mennyt,
ei ketunpoika tavoittanut,
sillä niin oli hiiri taidontaitava,
että repolaisen jäljiltään häivytti

kylätie,
siellä kulkevat yhä entisyys ja tulevaisuus,
mutta hiljalleen,
niin hiljaa, ettei asutuskeskuksen valot
varjoakaan luo

lähi-itä...

lähi-itä on riitaisaa seutukuntaa,

siellä ei sovussa

jutella,

sil

niin pitkä on

katkeruuden tie,

jota sorretut kulkeneet,

jokainen kerraallaan,

omalla ajallaan,

huomatakseen ettei se mihinkään vie

maailmanrauha...

maailmanrauha vaikuttaa
syrjäkolkkiin,
pienenpieniin
savimajoihinkin,
sillä niissä elävät
elämän vähimmät

lauhamieli...

niin on lauhamieli,
kun katselen ikimetsän
elämää,
aistin lauhanmielen,
kuiskaten puhuvat olijansa,
luontoäiteen kutomat,
rakkaudella elämään saatetut

täällä aika on maan juurakoissa,
syvällä elonvirtamailla,
täällä ihminen käsittää
itsensä verran
ja
antaa
hetken olla

hetkoset...

ei ihminen suurilla summilla

elä,

ehei, vaan pienllä hikipäitten ansaituilla

hetkillä,

hetkillä joissa arki tuoksuu,

hetkillä joissa pyhäkin aikansa saa,

kunnes menee pois

ja

arjen hetkoset tilansa saa

irtotinttinen...

irtotittinen jyystää
talipötköä. jäätynyttä on, mutta
ain siint jotain irtoaa,
keltanokka kerää irtotinttiseltä pudonneet
muruset ja talitiaiset joukolla siemeniä ahmivat
   kaikki he tuntevat varpuspöllön tarkkaavaisen katseen,
mutta nälkä voittaa pelon,
onnekseen kylän kissa osui paikalle ja sai pöllön
lähtemään,
kissa astelee ruokintapaikalle,
mutta sille maistuisi nyt vain
latsikatsit 
   linnut hymyilevät mirrille,
saihan se pöllön muualle lehahtamaan

ilta...

ilta antaa
päivälle hetken,
sen ajan jolloin voi
helposti huohahtaa

varjoni...

oon juossut jumalia
pakoon,
oon yhden kanssa
seurustellut,
mutten mitään näe,
oon polvenkorkuisesta elänyt,
iteksein kulkenut,
mutten oo varjoani kummempaa
tuntenut

takatalvi

takatalvi hymyilee,
sillä ihmiset
keväästä liiaa innostuivat

asun...

asun kaukana työpaikoista,
mutta
siellä käyn,
sillä
muuten mikään ei muuten käys,
enkä hyvin vois,
voisin muuttaakin,
mutta
mitä musta silloin jälelle jäis

valo...

satamissa on ain

valo,

se valo, joka tulijan

herättää

poisheitetty...

olen paljosta poisheitetty,
olenhan
ilmaisuantinen ja sanon kovasti,
en kumartele auliisti,
vain kunnioituksesta,
en hallitusherroja tunne, eivätkä he
halua,
mutta
siltikkin
saimaan norppa hymyilee, sillä sitä naurattaa
ihmisten jokapäiväisyys

sota...

sota
antaisi mahdollisuuden,
se
tarjoaisi hetkeksi pysähtyä,
rauhassa
näkemään,
sil
sota on
jumalaton kohtalo,
ja
sillä on elämään toinen juttu

viisas...

ei ole tyhmää mieltä,
ei viisastakaan,
vaan on
ajankuvaa, jota kaikki voivat
seurata
ja
niistä kulkunsa kuvata

melkolailla...

tulevaisuus on tämänpäivän
tehdyn
unohdoksia,
tulevaisuus on itsestä kiinni,
melkolailla

en pahalla katso...

en pahalla sano,
en toiveillani katso,
toivon vain parempaa,
sinulle

kylätie...

kylätie on
nähnyt joitakin ihmisiä,
niitä poispäin kulkijoiden jälkeläisiä,
niitä
aktivimallisia,
jotka kaipaisivat takaisin tulla,
muuta yhteiskunta
on toisin päättänyt

maakuntauudistus...

maakuntauudistus
tekee syrjäkyläläisestä
syrjemmän,
hän
jää syvemmälle peräkylille,
sillä kaikki on valjastettu
kaupungin pyhimpiin hetkiin

maakuntia eivät hallinnoi
peräkammarin pojat,
eivät tytöntylleröiset,
vaan kermankuorintaan
valikoituneet
kaupunkien keskustalaiset,
vaikka
ovatkin jonkin sortin
kokoomumusta

työläinen...

työläinen kävelee,
sillä se on terveellisin
liikuntamuoto,
    herranketale ajelee autolla,
joka on terveellisten tekijöiden
tekemä,
elämällä ruuvattu,
työntuskalla kasattu

hetkitetty...

en jaksa lukea pitkästi,
en joutavia aatella, enkä yötämyöten,
jaksan vain hetkisen,
sen, joka
mulle on
hetkitetty

jumala on suuri...

jumala on suuri,
suurempi,
kun luther,
vielläkin isompi,
kuin
islamismin radikalismi,
jumala on jokapäiväisiä asioita,
hyvän pahoja,
se
ei teurasta elävää,
ei kuollutta synnyttäjää,
mutta rikasta rakastaa, vaikka
huonosti menis

luontopeura...

luontopeura kurkkii
lehtipuun suojista,
sillä se on arka,
luonnonvarovainen ,
siksihän se kurkkii
ja pian syö kaalipääsi,
porkkanat laaristas ja
pian kipasee nyppylän taa

rietas...

hyvys ei pitkästy, vaikka olisit riettailla teillä,
sinä
uskovaisen kodin viimeinen,
sillä rakkaus seuraa sinua,
vaikka
pirun kanssa nukahtelisit

kohtalon käpynen...

olen kohtalon käpynen,
pienien hetkien
kummajainen,
olen
helvetisti hymyilevä ja runsaasti itkevä
kohtalo,
arkipäivän kummajainen

nuttuni...

vuodet vierivät,
mutten vanhene,
en nuorru,
sillä
olen valmennettu ihminen,
olen jokasään kestävä,
olen köyhä,
siksi nuttuni pitää

mielipidevanki...

ihminen on pielipidevanki,

enemmänkuin

toisinajattelija,

joka kuihtui pois,

koska hälle ei annettu

puheenvuorosa,'jossa hän olisi

sanonut

tyhjää

runoilija...

minusta on kerrottu, etten
ole runoilija,
on
virkottu,että oon vain,
en sure,
tottahan lie

pyhittävät...

ihminen ei ole pien,
vaan
olonsa kokoinen,
elämänsä vertoinen,
ihan paskaläjäkin,
mutta hällä saattaa olla
tulevia
sukulaisia, jotka kaiken
pyhittävät

tekemisenpaikat...

toiset lupaavat ja
ihmisiä liehittelevät,
mut
jotkut tekevät ja eivät kerkiä
itseään kuvailemaan,
mutta he juuri ovat sellaisia ihmisiä
joita soisi olla tekemisenpaikoissa

mukava...

voit olla halutessas
oiken mukavakin,
jos
jatkat entiseen malliin,
yksinäis

elää voi miten vain,
mutta
toiset muutenkin

kaikki voipa...

et ole kaikki voipa,
et askeleen vertaa,
mutta sinusta voisi kasvaa
tukkipuu, joka monta oksaa kasvattaa

elä...

et ole sen kummempi,
kuin
kuvasikaan,
siksi avaa itsesi itsellesi ja
elä

jäljet...

lumisessa tienpientareessa näkyvät
kulkijain jäljet,
minun,
supikoiran ja lumikon,
jonka pään erotankin kupareen
takaa,
mutta en huomannut
metsähiiren pieniä siroja jälkiä,
jotka lumikko oli jo merkannut

jatkan matkaa ikimetsän syvimpiin,
täällä luonnon arimmat elävät,
sopusoinnussa,
jokainen tietää paikkansa
ja luonnnlait

aikaisin aamulla...

aikaisin aamulla. kun nukuttais
muttei malta,
onhan
työrupeamman ensimmäinen
vapaa

lunta tupruttaa,
talipallot syöty,
mustarastas heittelee maahan tippuneita
jyviä,
ei se ole suuttuksissaan, vaan sillä on sellainen tapa

tänään aherran, tahi
sitten en,
mutta talipallot käyn ostamassa,
sillä
harmaapäätikkakin niitä vartoo

nyystölä...

nyystölässä on kiva asua,
sillä kukaan ei tunne minua,
paitsi linnut ja metsän arimmat,
siksi viihdyn,
olenhan muukalainen,
olosuhteitten tuoma,
enkä rasita ketään,
siksi kaiketi olen
huolimaton

poskipäitäin...

on hyvä olla
pilkillä,
katse ei etsi mitään,
vaan tunnen kevään,
aistin elämän viriävän, sillä
kevätaurinko syleilee poskipäitäin,
kala ei nykäse,
hyvempi niin,
sillä me kumpikin elämme

uni...

uni on
parasta,
silloin mennään minne
milloinkin
ja tullaan liian aikaisin

jalkapatikka...

jalkapatikka
on
mukavin kulkuväline,
senkun kulkee
vasenta reunaa ja syö pientareitten
puolukoita

puruveden norppaneiti...

puruveden norppaneiti
niiskunen halusi tulla päijänteen
nyystölänlahteen
ja mä toin sen,
nyt se
siellä uiskentelee ja viiksiään vahailee
ja toivoo,
että sulhokin hälle
saimaalta löytyis

järki...

kun järki ei päätä pakota,
silloin on
väljää,
niin vapaata, että voi
huutaakkin
hio hoi...

karpalot hymyilivät...

ihmisen on mukavampaa kävellä
vapaana, kuin
ain
haluttuna,
sil
ihminen on luotu hetkessä,
jolloin
karpalot hymyilivät

helppoheikki...

jos kunta haluaa
menestyä kuntakartalla, sen täytyy
palkata helppoheikki
   pilanpäiten,
sillä kaikkihan sitä arvostaa,
vaikkei tällä olisi metriäkään päijänteen rantaa
   kunta,
kirkko ja vaimea mieli,
ei pyhäkouluakaan,
vain lopetettuja investointeja,
semmoiseen kuntaan kunnon helppoheikki,
niin jo kirkonkin ovet käyvät

kerinnyt...

kovasti on
ihminen kerinnyt,
kun kaikenmaailman
koulut käynyt,
ulkomaillakin pätevöitynyt,
muttei missään sijaansa saanut

tottunut...

ihmisen kohtalo määräytyy
mammonasta,
maatilan lapsesta tulee ikipyykki
tilalleen,'
mustalaisesta kunnon kansalainen,
jos vain
käsi on tottunut

ruiskatuittunen...

ruiskatuittunen on
ketterä lintu,
se varista höyhentää,
lintulaudan tyhjentää ja
nauraa loput ajat

kokoomus...

kokoomus tuntuu hyvältä puolueelta,
näin mä
näen,
minä duunari padasjoen nyystölästä,
jolla ei ole
maatiloja, eikä herramaisterin tutkintoja,
vaan
bussikuskin tavallinen
ajomieli

kunnanvaltuustot...

kunnanvaltuustoissa on
hyvä henki
siihen saakka,
kun jokainen jotain saa

ohraten...

kunta, joka itseensä somistuu,
kuihtuu
someistiinsa,
kunta, joka ei ymmärrä, että
sisäsiittoisuus tuhoaa tulevaisuuden,
sille käy ohraten

mukavuudet...

jokainen hetki on
mahdollisuus,
vaikka olisitkin soutamassa,
tahi
puolukassa,
sillä juuri niissä saatat havaita elämän
mukavuudet

suurin virheeni....

suurin virheeni oli lähteä
kuntaehdokkaaksi
puolueeseeen, joka vain
vähempiosaisella ratsastaa

siellä sanotaan usein köyhä,
mutta he eivät semmoisia ole
koskaan nähneetkään

puolue, joka kehua kerskuu
duunarin ystävänä
on
epätodellisuutta,
tuo puolue vain ratsastaa
heillä

puolitutut...

on vaikeaa olla
näkyvissä,
on vaikeroivaa olla
katsottavana,
vituttaa, kun kirjojani lukevat,
sillä eiväthän he mitään ymmärrä,
puolitutut

perintö...

joillakin on syntymälahjoinaan
maallista omaisuutta,
mutta
harvimmilla on
henkistä rikkautta

suunnittelee...

ihminen joka luettelee entisiään,
on mennyttä,
mutta ihminen joka vasta
suunnittelee on
mahdollisuus

katselen...

katselen taakseni ja
huomaan menneeni,
en tunne kahleita,
en vilun värinöitä,
vaan hyppään bussiin tasan kuus yli
seitsemän,
meen töihin

ryypätä...

ennen mies ja nainen löysivät
toisensa omalta kylältä,
nyt
lähibubista,
mutta sen oikean löytää
vasta seitsemännen
kattauksen jälkeen,
joten
ryypätä joutuu

kiiltomato...

kiiltomatoa närästää,
sillä ohikulkija heitti hehkuvan
tupakan tumpin sen viereen,
ei siinä muuta,
mutta
kaikki kiiltomatoneidot meni
hyväilee natsaa,
eikä sitä

etusetelit...

kyl nyt kannattaa
maakunta valita, jossa
sairastaa ja etuseteleitä
nostattaa

syksyinen ilma...

syksyinen ilma maaliskuun
toisena,
hiihtelen,
mutten ruskaa koe,
tunnen hankikantoisen
narskunnan, kun porkkani lumeen iskee,
syksy ja kevät, ne ovat mun kuukausiani,
siksi on ihan sama milloin hiihtelen

terveenä kuollut...

jos ihmiset eläis
tarpeeksi vähän, niin silloin
ei tarvittaisi
kallista
sote ja maakuntauudistusta

jos ihminen kuolis terveenä,
ei kuluja ois,
eikä vuositolkulla sotea rakenneltais

häipyis monta huolen huomenta
jos
näin ois

sammakon serkku...

suurin osa ihmisistä
on hyväntuulisia,
mutta on osa pahantuulisistakin ihmisistä
joskus ketterällä mielellä,
mutta vain satunnaisesti

ihminen elää joka hetki,
vaikkei uskois,
toiset jopa kovastikkin

ihminen on sammakon serkku,
vaikkeivat sitä pahemmin
julkituo,
mut näin on,
luomiskertomuksen toisessa
jakeessa näin todetaan

ammatit...

kaikki tahtoo olla
herroja,
mut
harvempi
hiostunut työmies,
joka sentään on kunnioitettava
ammatti

demokratiat...

demokratialla on hirmuiset
voimat,
se teki neuvostoliitosta lopun,
istutti nopiaan tahtiin sinne
markkinatalouden, jota lännessä
koivasti palvotaan
    kiinassa sama tahti,
mut se on iso mahti,
joten markkinat siellä pikkuhiljaa
hivuttautuu,
pois pyyhkii maotsetungin ja muutkin
entiset

faaraot...

faaraot elelivät ylellistä
elämää,
he sukuunsa yhtyivät,
pojantyttäreensä hukkuivat,
sillä
niin olivat läheisiä,
jäljelle jäi muistot ja byramiidit,
jäljelle ei jäänyt suvun viimeistäkään,
sillä saharan hiekka kaiken huuhtoi
silkkitieksi,
joka heidät  viimein hautas

avaruus...

aurinko ei ole ihmisen
ohjelmoitavissa,
ei kuu, eivätkä tähdet,
sekös ihmistä kismittää,
ettei kyntensä jokapaikkaan
yletykkään

avaruuteen olis ihmisellä kova
hinku,
mutta se kaipaa hilloo,
joka tarvitaan maanpäällisessäkin
helvetissä

on ihminen kuussa pomppinut,
hiekanjyviä säkillisen
pöllinyt,
muttei saanut sinne rakennuslupaa,
sillä niin oli kitsas kuutamonherra

18 maakuntaa...

suomessa on tulevaisuudessa
kahdeksantoista
maakuntaa,
niihin istutetaan suomen kansa,
muu suomi on jättömaata,
jotka ihmisistä on tyhjennetty

kallis ihminen...

sotessa ihminen on jonkun
hintainen,
siitä herrat kilpaa käyvät,
ken halvimmat asiakkaat
hoitoonsa saavat,
mut
ken huolii kallista ihmistä?
eipä taida
olla ottajaa,
ellei päättäjä niin ohjaa

armoilla..

ihminen on aina
toisen armoilla,
milloin luontoäiteen,
milloin mistäkin,
mut
eniten itsensä

maalaisjärki...

maalaisjärkeä ei enää
lie,
sillä eihän koko
maaseutuakaan

loikoillis...

ihmistä usein pitkästyttää,
semmoista ihmistä,
joka ei tiedä
millä
kylellään loikoilis

sote...

jos sotea tekis
ammattilaiset,
niin siitä hyväkin paraniss,
mutta nyt
politiikka hommassa pakottaa

syyria on verinen...

syyria on verinen
ihminen,
syyllisimpiuä ovat
osalliset,
sillä he eivät antaneet
demokratialle mahdollisuutta

ameriikka...

ameriikka on koottu
siirtolaisista ja
trumbeista,
intiaanit valvovat
eilistä,
neekerit huomista,
valkoiset preerioitaan

säätiöt...

säätiöt ovat suljettuja
kerhoja,
sillä niissä hämäryyskin
valostuu

valtameret...

valtameret erottavat
mantereet,
usein kansakunnatkin,
sillä
kanavat ovat
ahtaat

nurkkasokeus...

nurkkasokeus joskus
yllättää,
silloin on pareen itseään
ulkoiluttaa

ammattiliitot...

jos ammattiliittoja ei ois,
huonommin duunarin
työmaat vois

työsuojelut ja työaikalait,
terveys ja sosiaaliset ulottuvuudet
ois
pois

räkätauti....

ihmiseen tulee sillointällöin
räkätauti,
se yskittää ja jonkinverran
kylettää,
mutta ei se ihmiselle sen enempää
voi,
ihminen vain räkäsee
niin tautikasa kadulle läjähtää
ja
pulun suuhun sujahtaa,
mut pian se
havis amandan
päähän
ulostuu

dinosaurukset...

dinosaurusten aikaan
vahvat hallitsivat,
pienet suorastaan syötiin,
mut
sitten luontoäitee hermostui
ja vetäs verhot kii,
siihen loppui kukkien kukkiminen,
dinojen pullistelu ja koitti uusi aika,
mitättömien aika,
jota elämme nyt

suomi purkitetaan...

suomi purkitetaan
kaupunkeihin
    maaseutu ihmisistä tyhjennetään,
sillä kovin kallista siellä on ihmistä
asuttaa,
tuumailevat maakuntahallitusten
näkijät,
joilla on hymy herkässä, sillä hallittavat ovat
purkissa,
eivätkä kirkonkylien nurkissa

epärehellisyys...

en ivata saaata,
en pahasti puhua,
mutta mua korpeaa
epärehellisyys,
vihaksikin pistää, kun paljastuu,
kuinka politiikan ytimiin kuuluu
puhua niin totta kun pystytään...

politiikko...

politiikko on rehellinen,
keskustapuoluekkin,
viellä enemmän sdp ja kaikkein
rehellisimpiä ovat siniset ja punaiset,
    ja sitten
    naurua,
     johon kaikkien on helppo yhtyä

luonto...

luonto on täyttä elämää,
se on avarampaa, kuin
tietoyhteiskunnan
mobiilimaailma,
luonto on alkumme ja loppumme,
välivaiheemme ja kulleronkukka,
   luonto
on
suurempaa, kuin suurinkaan,
sillä se on kaikki

aina ei voi huoletta hymyillä...

aina ei voi huoletta hymyillä,
ei surutta surra,
mutta aina voi
hetkeksi istahtaa
ja
antaa hetken mennä

käki...

käki ei juuri nyt kuku,
onhan huuhtikuun alkua,
mutta muistan viimesyksyn,
kun se kertoili mulle tunnelmiaan

käki on yksinäinen lintu,
kuusimetsien suojissa se kukkuu,
juuri siellä missä luontoäiteekin nukkuu

hiljaisuus...

hiljaisuus kysyy
missä oon,
yskäsen ,tunnen itseni ja
hiljaisuus hymyilee,
olemme rintarinnan,
mutta hiljaisuus enempi,
sillä olen sivustajakatsoja tyyppi

työpäivä....

työpäivän viimeinen kierros,
pitkä päivä, seitsemän kierroksen työvuoro,
kilometrejä sata ja risat,
pysäkkejä toistasataa,
mut
keskinopeuteni vain kolmekymppii,
matkustajia monenmonta,
he ovat hommani kultaa,
sillä heitä varten hommaani teen
ja
he mulle elannon suovat

metsäjänis...

metsäjänis on talven keiju,
se jääprinsessan
lailla hangella luistelee,
kuvioitaan piirtelee,
eikä sen tahtiin
ketunpoikakaan kerkiä

susi...

susi on luonnon
viisain,
se on mestaripeto,
mut
vain nälässään,
se ei turhaan tapa,
sillä silloinhan se ahmaakin
ruokkis

lapinpöllö...

lapinpöllöllä on korvat
eri parii,
siksi se myyrän hakee
hangesta syvimmästäkin,
nyt tuo kaunis lintu on
Etelään asettunut,
sillä täällä myyrät pulleimmat

keväällä....

keväällä moni metsäneläin
kolostaan kurkistaa,
lintusetkin ensisävelillä
lurittelevat,
kevät saa oravanpojankin
mäntypuuta kiertämään,
ketunpojan hännällään
mäkeä laskemaan

ihmishenki...

suuressa maailmassa
on eritavat,
joissakin ne ovat
brutaaleja, toisissa ei mitään väliä,
suuressa maailmassa
on kylmää,
sillä siellä ei ihmishenki
paljoa paina

rikolliset...

rikolliset ovat
pesyytyneet politiikkaan,
pikkunilkit paikallisesti,
isommat korkeamalle tasolle,
Äänestä ja luota,
muttenhan voi varkaaseen luottaa,
siksi
sanon hellurei ja kuorin perunoitain

jäljet...

lumihangessa on monet
jäljet,
siellä on luonnon arempien
ja
tutun tuttujenkin,
mutta yksi minua ihmetyttää,
sillä näin omantuntonikin jäljet,
jotka poismenivät

Ajatus on herkkä...

Ajatus on herkkä
Koska sillä ei ole viellä
Känsäsiä kymmeniä ja
Työllä uuvutettua
Mieltä

aika..

aika juoksuttaa
ihmistä,
juoksuttaa ja naureskelee,
sitä oiken ihmetyttää miten se saa
ihmiset hikisesti menemään

pilvetön taivas...

pilvetön taivas,
ei pilven hattaraakaan,
ei linnun liitäjää,
onhan puolenpäivän aikaa,
pakkassäässä maaliskuun alkupään
jolloin ei viellä kevätnurmi päätään nostele,
ei leskenlehti kurkistele,
on hetken verran aikaa huokasta, sillä pian alkaa suven aika

homeinen koulu...

homeinen koulu
ahistaa,
se väsyneeksi painostaa,
siellä tunnit tuskalla istuttu
ja
tiedontaidot väsytetty

aatelluttaa..

en jaksa aatella vuodenpäästä olevaa
tätä hetkeä,
sillä elän päivän kerrallaan,
nukun yön ja aamusella
huokaan hymysuin,
jälleen yksi elämäni
päivä

turhat miettimiset oon jättänyt
hevosellein,
jolla on isompi pää,
tosin sekään ei hommasta niin
innossaan,vaan raviradan elämä sitä
enemmän aatelluttaa

opintolainat...

suomi on kumma maa,
opiskelijat laitetaan
opiskelemaan
opintolainoilla,
sittenviellä vaaditaan, että he valmistautuisivat
ennätysajassa,
huh,huh,
kyllä on meininkii,
ihan trumpin meininkii

pikkuräkättäjä...

eteläameriikan vuoristosta karkasi
pikkuräkättäjä,
se lähti lätkii sieltä,
kun eivät suostuneet
ruokalistaa monipuolistamaan
  pikkuräkättäjä liiteli suoraan
mun luokse nyystölään,
nyt se hymyilee ja on lihonut ihan
kunnon linnuksi,
se antaa kylän mummoille jutunjuurta,
kissat se silittelee ja oravien kanssa leikittelee,
mutta se ei voi sietää variksia, joita se nimittelee
pahanilman linnuiksi

arkipäivän ihminen...

arkipäivän ihminen
on
ryppynen,
mutta vastaalkajat ovat ihan
vastasyhtyneiden tuoksuisia, eivätkä
he
näytä mulle, bussikuskille keskaria

kevät..

ilmat kääntyvät keväisiksi,
tuima talvi hellittää,
sitähän talitiainenkin
laulullansa helisyttää,
on
pajunkissojen aikaa,
pilkkimiesten onnentaikaa ja muillekkin
5kevätmieli aukeaa

pahanilman saattaja...

ihminen joka ei tähtiä nää,
ei kuuta tunne,eikä unelmoi,
hänhän vain
pahanilman saattaja lie

murhe...

murhe on ilon
kantajainen,
hyvänpäivän saattajainen,
josta on syytä pikaisesti
pois päivästävä

puutaheinää...

ohikulkija on hän,
jolla ei ole
mietettäkään,
ei sanasen sanaa sanottavanaan,
sill
    ihmisen pitää ain
virkkoa jottain,
jos ei muuta niin
puutaheinää

elellä...

   ei elämää voi elää
urakalla,
eikä puolivaloillakaan,
vaan se pitää hoitaa hyvillämielin,
vaikka suutuspäissään

ennen oli suomi...

ennen suomi oli suopohjukkaa,
sitten tsaarin tilusmaita,
kunnes kustaan suku
kolkkamme pyykitytti

sitten jonniin aikaa
itsepäisen itsekkäinä, kunnes
väki väheni,
pois johonkin hupeni

tähän hätään tuli euroopanunioni,
joka tasapäisti jukolanjussin ja
viimein sulatti sen
kainalokarvoihinsa,
niine hyvineen

taru kertoo pohjolan komiasta
kansakunnasta,
kyl
siinä tippa jos toinenkin
poskelle vierähtää

kusessa ollaan...

uimaaltaat on kustu täyteen,
niin mulle kerrottiin
ja siksi käynkin uimassa
luonnonvesissä,
sillä
niihin pissii vain
ahvenet

pullapitko...

tupsukorvatintti on kiva kaveri,
se syö vain
rusinapullaa, jonka ripoittelen lintulaudan
oikeaan nurkkaan,
sinne minne muut linnut eivät
nokkaansa pistä
    tupsukorvatintti on myös valikoiva ja
herkkusuu,
sillä sille kelpaa ainoastaan
padasjoen leipomon pullapitko, joka ei ole
muovipussitettu, kuten muitten
pitkot

fiilis...

välillä joutuu fiilistä
onkimaan,
välillä se nappaa,
useimmiten vasta myöhemmin

varttumaan...

miksei ihminen voisi syntyä
valmiina,
ois
niin helppoo laitokselta mennä
suoraan töihin tahi kouluun,
taikka puliukoksi,
nyt joutuu
varttumaan

ihmisen itsetunto...

ihminen on menettänyt
itsetuntonsa,
sillä
ihminen ajelee liikaa autolla,
hyppää
tuontuosta autoonsa vaikka vois
kävellä,
samassa ovenavauksessa itsetunto
katoaa ja auto kaasutelee sillä pois

uros ja naaras...

on varmaan jännää,
jos kotona on
kaksi äitii,
tahi
kaksi isää ja ne ovat lisäksi
kuin oikeat isät ja äidit,
vaikkeivat olekkaan uroksia ja naaraita,
voi vitsi

sukupolvet...

yksi sukupolvi rakentaa,
toinen korjaa sadon,
kolmas sukupolvi
pakkolunastuttaa,
semmoinen on monen kohtalon
tarina,
sillä samaan vereen ei mahdu montaa
samankaltaista sukupolvea,
sillä
yksi  rakentaa,
toinen korjaa tuotokset,
kolmas tuhoaa

uppiniskainen kunta...

pieni uppiniskainen kunta
nirisee
ihekseen,
sillä siellä vaikuttaa
syrjänurkat ja itseensä vaivautunutta
väkeä,
joukkoa,
joilta on ajatus
mennyt,
tulevaisuus tulematta

nukkuessaan...

nukkuessaankin voi elää,
minä
ainaskii,
uneksin silloin päiväni täyteen,
eloni eläväksi
ja
aamuni
ventyteltäväks

joskus...

joskus on vain tyhjää,
niin tyhjää vaikka olet täyttynyt,
joskus vain on niin,
on aikaa,on tilaa,
eikä mikään nappaa,
joskus on vain niin,
että on pareen olla vaan

kourissa...

jokapäiväinen elämä
on eilen harjoiteltu,
tänään on menneitä,
mutta jotakin uuttakin,
mutta se on kohtalon kourissa

totuus...

ihmisen totuus on yhtä hauras
kuin
sanat, jotka kuiskataan sumuverhon
takaa,
yhtä häilyvät,
kuin
sanat, jotka lähtiessään hymyilevät,
sillä
ihminen ei ole totta ollenkaan,
hän vain on
tilanteitten orja

eskolantientuittupää...

     eskolantientuittupää ui heinjoessa,
joka ei taida olla imatrankosken
sivuhaaraa,
mutta komiasti alamäkeen solisee
ja siinä tykkää eskolantientuittupää
keskipäivisin uiskennella, sillä silloin
koskessa ui lohikaloja, jotka ovat lintusen
suurta herkkua
     tuittupää elelee muut ajat erakkosaaressa,
jonne on suorintatietä kilomertrin verran,
mutta sumusäässä satametriä lisää,
sillä siinä on luontoäitee jotenkin mokannut
  hyvässä säässä matka on sen kilsan pituinen,
mut sumussa eskolantuittupää joutuu kiertämään
pirunkallion,
koska sen sisäinen suunnistuskoneisto toimii niin,
se on rasittavaa, joten lintu lentelee vain hyvänsään aikaan

kotoisin...

kaikki ovat jostakin kotoisin,
toiset useammastakin,
jotkut vain syntyneet,
lähteneet ja tulleet

heimorajat haalistuneet,
lääninrajat kadonneet,
ihmiset asutuskeskuksiin
kokontuneet,
maakuntiin ei riitä edes
edusmiehiä,
jotka itsään hallinnoisivat