ihmisen ei tule olla
ahne
ei vähäruokainenkaan,
vaan elää sillätavalla
solakasti
näinä karuina aikina
kaikkien pitäsi puhaltaa
yhteen hiileen,
niin kuntapäättäjienkin
olisi hatunnoston
arvoinen teko
jos päättäjät
luopuisivat kokouspalkkioistaan
kunnan hyväksi
ja ne tuotot kierrätettäisiin
esimerkiksi kouluihin,
sillä siellä tarvitaan pian
kaikkea ja hengityssuovaimet
eivät ole vähäisin puute
jos minut valitaan
padasjoen valtuustoon,
lautakuntiin
tulen koko vaalikauden luovuttamaan
palkkiot ennenmainittuihin
kohteisiin
jos olisin
maailman vahvin,
kutsuisin luokseni
maailman heikoimman
löisimme hynttyyt yhteen,,
menisimme
tekisimme ja paljon paremmaksi
maailmaamme rakentaisimme
ihmisen ei tule kumartua
jokaisen vaikeuden
vuoksi,
ei ihanuudenkaan,
vaan luojansa
edessä
ja silloinkin vain
heikkona hetkenään
huomiseen päivään
mahtuu vaikka mitä
jos aamusta lähden
ja puolilta öin saavun,
siihen mahtuu koko elämäni
huomiset ja pidemmätkin,
jos vain aamusta lähden
puoliltaöin saavun,
mutta jos lähtisin vähän
myöhemmin ja saapuisin
vähän aikaisemmin,
niin siltikkin siihen
paljon mahtuu,
💛jos oikein hyvin
pakkaan
ihmisen tulee kävellä
keskitietä
elää ja voida
pitkin matkaansa
oikella kaistallaan,
vaikka syrjämutkissa
ojanpohjlle kiepsahtaiskin,
sillä ihimisen tie
on
kestävänkehityksen tie
joka lopulta johtaa
ketoneilikoiden luo
jos luontoäitee niin suo
herrat ei tykkää
jos duunari ei heitä
lykkää,
mut hitot me heistä,
sillä elämmehän paremmin
omista teistä,
kättemme töistä,
emmekä orjuuden pitkistä
öistä
elämässä pitää olla
päämäärä
sillä muuten sulla ei ole
matkas osoitetta
silloin kun opeteltiin
kirjoittamaan
oli
semmoista aikaa,
että siitä ei isoisät tykänneet,
sillä maataloustyöt hoituivat
paremmin paksujen ranteiden
voimalla
tänään on osattava
vähintään
puolet aakkosista,
ainakin ne joilla saa
tietokoneen tekemään
päivänsä työt
ajat muuttuvat
hommat toisiksi vaihtuvat,
mutta yksi ei muutu:
ikuinen oppiminen
en näin vanhempana enää
mieti tulevaisuuttani,
sillä päämääräni
lähestyy,
mutta ajattelen usein
eilisteni
hetkiä
ajattelen lapsuuttani
nuoruuttani
aikuistuimistani,
ajattelen, sillä sinne saakka
minä muistan hyvin
ja tarkasti,
niin tarkasti että eläisin
kaiken samoilla eväillä
ellen jo olisi niitä jo syönyt
oravanpoika
mäntypuuta kiertää,
ketunpoikaa moinen
leikki hymyilyttää ja jänöjussin
keskimmäistä vikkeläkinttua naurattaa
on syyskuun viimeinen sunnuntai,
pikkupakkasten ensimmäinen,
luonto on komeimmassa puvussaan,
värikkäimmässä asussaan
sienikoppani on
täyttynyt
tutulla tavalla, sillä näiltämain
saan sieneni jokahinen vuosi,
täältä
oravanpojan kotokulmilta,
jonka reunustoilla pupujussit asuvat,
kettukeikurat lymyilevät,
täältä elämäni luonnollisemmasta
kolosesta
aika mittaa
pituutta
ja etäisyyttä,
jotka tikittävät
huomista,
tulevaisuuden
eilistä joka heijastuu
tämänpäiväisistä kasvoista
kuunteleminen on jalo taito, sillä sen avulla avautuvat sanomattomatkin