on immeisen onni,
että hän saa
nojata koivunkylkeen,
istahtaa
siihen ja ryypätä
nokikahffeet,
kahella luontokauneutta,
hohtavia hankisii,
sinitaivaan pilvenhattaroi
ja olla vain,
ola niin että itsekkin hyvin voi
ja kahela kun
luontolintu ilmoja halkoo,
kettu jänistä juoksuttaa
ja minä ihmisentoukka
koivunkylessä kylvettelen
elämäni päivää,
keskellä helmikuista
päivää jolloin pakkanen
pirtsakasti paukkuu,
hallini haukkuu, sillä sekin tahtoo
hetken herraksi, vaikkei riekon riekkoo
kairoilla näy,
mutta mitäpä me niist,
sillä meillä on
tämä elämän kommeus eessäin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti