erämaasuo,,,

erämaasuo huokuu

eilistä,

tuoksunsa

hymyilee ikuisuutta

rehellisen luonnollisuutta

siksi kurkipariskuntakin

hymysuin

karpaloita poimii

arvokkaan luonnollisen

sovinnollisesti

 

kävelen ämpäreineni 

laijempana,

täällä kulleronkukkien

mättähillä

kanervaisilla hettehillä,

täällä jossa

mättähät kantavat elämän painon,

minun,

joka ei päivästä toiseen

keinu näillä komioil

seutuvil 

 

kahtelen kaikkialle

vaikka katseeni

on

lumoutunut

käppyrämäntyyn

joka on keloutunut

elämän alkuhetkillä,

mutta yhäkin se elinvoimaisena

kantaa

luontolintua joka levähtää

siin

hetkosensa,

kahtelen ja

ihailen sen sinistynyttä runkoo,

jossa on ajan platinaa,

elämän kerrottavaa,

katson ja ihailen mutten

henno koskea,

sillä enhän minä

keinu jokapäivä

näil

komioil

seutuvil