kiertelen usein
eiran rantakatuja,
kahtelen ja haaveilen,
muistelen,
en ole kenenkään tuttu vaikka
monet katsovat silläsilmällä, sillä olen
vastamuuttanut,
enkä osaa paikallisia puhesävyjä,
joten katson vain
ulapalle päin,
jossa naurulokit
liitelevät
pääskyset piirtelevät liitoratojaan,
sinitaivas pilvistään kumpuilee
ja elämänlämmittäjä
hymyilee,
aurinko,
tuo elämäni hymyveikko veitikainen
näyttäytyi jo keväällä,
ujoillen,
mutta tulimme heti juttuun
ja nyt enemmän,
siksi jatkan
kävelyjäni pitkin eiran loistokkaita
rantakatuja että saisin olla hänen
hyväiltävänään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti