tammikuinen seitsemästoista,
hyinen ilta
joka on saanut kuutamon
unelmoimaan,
matkaani valostuttamaan,
varjonani kulkemaan,
hiljaista,
eikä kauempanakaan kuin
kaunis nyystölänlahti,
lumiset pellot,
joista kauemmaisella saralla
kettu jahtaa jänistä,
mutta nämä kelit ovat pitkäkoiven
kelejä,
eikä ketunpoika saa aikaiseksi muuta kun
komean häntänsä lumipaakkuiseksi
liikenne on tähän aikaan
hiljaista,
luontokin hiljentynyt yöpuulleen,
mutta luonnon arimmat
yönliikkujat ovat aktiivisimmillaan,
sillä nämä hetket ovat niiden aikaa,
koska niiden ei tarvitse
väistellä turhien ääniä
nämä kuutamoiset hetket
ovat sinisiä hetkiä,
unelmien kultamaita,
joita voi vain katseella
koskettaa,
mielellään ihailla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti