niin vähän mun ääni
hädässäin kuului,
niin vähäsen
kipuni
muille tuntui,
siksi
jäin yksin, jäin kaikkien ulkopuolelle,
heidänkin joita ystäväksi sanotaan,
läheisiksi kutsutaan
jäin
mutta selvisin, selvisin
raadeltuna raatona,revittynä silppuna,
elämältäni kuolleena,eikä hyvänpäivän katsettakaan
nähnyt,
piruja vaan
mut niistä virkosin,
pienin vaivoin,itseäni kohentelin,
elämänkirjoihin kampesin,
arpiani peittelin,hyvinpäin katselin,
onneani siunailin,jäljellä oleviani halailin,
sillä kaivoin
kaivoin avukseni itsestäni perkeleenpojan,
tuon sisukkaan
luonteeni,umpiluuhun kaivautuneen
luonteeni,
elämäntuulissa kovettuneen
mieleni,
kivikoviksi kouritut nyrkkini ja revin
helvetistä itseni hyvempien luo
se matka oli
jumalattoman
pitkä matka,turha reissu,
harhaaskel
viettelysten luo, heidän, jotka eivät
tunnoissani hyviä olleetkaan,
vaan pahan esikoisia,
itsekkin siipirikkoisia
villejä paholaisen lähetteliäitä,
joiden silmissä hehkui helvetintuli
ymmärsin
joutuneeni viettelysten valtaan,
jossa olin pienenpieni
lankarulla jota nuo
tulisieluiset paholaiset pikkuisella
ajanviete pöydällä
pyöritelivät ja minä pyörin,
pyörin
ja hymyillen itkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti