kesä syksyksi
ruskottunut,
haavanlehden havisevaksi,
muuttolintujen aurojen lentelyiksi,
päivät lyhyemmiksi kääntyneet,
siksi istahan ja katselen elämää,
ees taas,
hymyilen kaikille, niillekkin,
joita en ole viellä tavannut, niille,
jotka ovat jo unohtuneet,
mutta eniten itselleni,tälle hetkelleni,
sillä olenhan elämän sadonkorjuun
poikanen,hän jota luontoäitee ohjailee,
vuodesta toiseen paijalee,
vaikeuksien yli kantelee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti