lumihiutaleet,,

lumihiutaleet koskettavat

hentoisesti pihlajanmarjaterttua,

josta tilhi napsii marjoja,

noita kauniin punaisia,

joita pakkanen on hieman

nipistellyt

 

on joulukuun ensimmäinen,

lumivalkoinen kuu,

jolloin viimeiset tilhet

ruokailevat, ennenkuin

palaavat talvikoteihinsa

 

mutta pihavaris jää

seurakseni,

sillä hää niinkuin

minäkään,emme

turhan lähmpimistä  välitä,

sillä täällä saa talvella hiihdellä,

lasketella mäkeä,

varis perunakuopan katolta,

minä taasen latusilla, jotka hiihättävät

minut usein evon maastoihin,

jotka ovat kansallispuistomaiset,

vaikkeivat viellä ole siksi ristyittykään 

 

parin tunnin päästä

skodani nokka kääntyy

kohti pääkaupunkiseutua,

työmaatani,

on perjantai, pikkujouluista aikaa,

joten tuskin ajelen töissäni yksikseni

 

neljäkymmentä kolme vuotta

olen ajellut, ees taas, 

nähnyt ja kokenut,

elämääni tienannut,

perhettäni elätellyt,

kirjoittamiseeni aiheita

kerännyt

 

elämäni syvenee vuosien myötä,

en enää suuria tavoittele,

en joutilaita päiviä

kaipaile,sillä olen elämänlapsi,

kohtalonkulettama, arkeni kuvittama

ihminen,joka pärjää hyvin itsensä kanssa,

heidänkin,jotka vähemmän

 

evon erämaassa

elävät luonnon luomat,

vahvat ja heikot,

syntyvät ja kuolevat,

vaivaiset ja hetkenajan tyytyväiset,

mutta siellä ei ihminen

voisi,

sillä he ovat sisustaneet

elämänsä turhan mukavuuksiin

 

katson tyhjentynyttä pihlajaa,

pois on marjat ja tilhet,

jäljelle jäivät lumihiutaleet,

varis ja minä