katson metsän pienintä
puuta,ikihongan lasta,
hennon vanteraa,
jolla on tuuhea
tukka,
latvus,joka hulmuaa tyynensäässä
tuulenvireessä
hamuten sinitaivaan korkeksiin,
äiteensä pituiseksi,
isänsä vahvuiseksi
ittensä kanssa täytyy tulla juttuun, siksi hänen kanssaan täytyy yhteistuumin järkkäillä seuraavia, muistella menneitä, väistellä perkeleitä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti