tuulimyllynlavat pyörivät
hartaan hitaasti,
melkein äänettömästi,
hiljaisemminkuin minun
tuhiseva koirani, jonka kanssa huilaamme myllyn juurella,
paikassa jossa huomaan yöpyneen myös hirvieläimen,
sillä jätöksensä ovat viellä höyryäviä
katselen muuttolintujen
talvimuuttoa,
kurkia ja hanhia,peesissään tilhiä ja muita
viimeisiä muuttajia
nautimme eväämme ressun kanssa,
huilaamme hetken ja sitten
lähdemme takaisin
myllytien parkkipaikalle, jossa on autoni,
elämäni kuljetusmahdollistaja,
sillä olen liikuntakyvytön,rullatuolilla liikkuva
luonnonystävä,
siksi minulle tuulimyllyn olemassaolo
mahdollistuttaa enemmänkuin valtatien
levähdyspaikat,sillä myllytiet pidetään
kunnossa kesät talvet ja näinollen pääsen
lähemmäksi luontoani,eikä minua haittaa
myllyn olemassaolo näillä kivikkoisilla
metsälohkoilla,vaan päinvastoin,
sen avulla pääsen luontoni
syliin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti