erämaa,
hetki joka on
kaukaisuus,hetki joka
ylettyy tuonpuoleisiin, on
läsnä,minussa, nykyajanpojassa
turhankekäleessä, joka tulin
elämänvilvoittelu reissulle
kansallispuistoon.
olen pieni,
.täällä.sillä olen vieraantunut,
kaupunkilaistunut,
palveltavaksi kesyyntynyt,
siksi en pysyisi pystyssä täällä
yhtäkään aikaa, en ainakaan ikihongan
verran,tuskin vuottakaan,
vaikka olen vyötäröltäni elintasoinen,
mutten joka sään kestäväinen,
sillä otan vaivoihini buranaa,kuntaas
ympärilläni rehottavat nauttivat
luontorohdoista.
olen ihminen.ainakin kristitty,siksi
vihitty,
mutta en ole pyhänkirjan mukainen,
sillä olen heikko ja olen tarttunut
lähimpinä oleviin.helppoihin.
enkä ole kärvistellyt,kuten kunnon
paimenen pitäisi.
mutta silti olen onnellinen.itselleni,
kaikille.enkä ole hullu.mutten
viisaskaan,
vaan siltä väliltä,
semmoinen jonka on vaivatonta
sukellella elämässään,
pureskella joutavanpurkkaa,
katsella kauniita,ihmetellä vähempiä
olen varttunut aikapojaksi.ihme sekin,
sillä olen elämänhyppinyt siellä täällä,
polttanut näppini ja palelluttanut
munani, mutta onneksi vain kuoret,
sillä sisäkalut .elävät.
en ajattele elämää pyhänä,
mutta olen ollut onnekas,että
olen sen osakas,
itseni verran,
siksi en ole materialisti,kommari tahi
kapitalisti,en munkki,enkä mitään,
sillä olenhan vain osa
luonnonkiertokulkua, joten mitä sitä
suotta isompia
rakentelemaan.säästelemään.
yö on minulle hetki.rauha.turhan
äänetön,sillä ne mitkä kuuluvat,
niiden täytyykin,
mutta useimmat ovat hiljaa,
niinkuin minäkin,sillä siksi näemme,
kuulemme syvemmin.
tuulimylly kiertää tuttua tahtiaan,
näen sen ikkunaverhon raosta.se on
kaveri,
maallinen yhteistyökumppani,
sillä en kykenisi elättämään
itseäni ikimetsän siimeksessä.
tuulimylly pyörii tuossa
kolmekymmentä vuotta,
sitten sitä ehostetaan seuraaviksi
elinaikakaarikseen,
sillä elämäntuulet eivät tyynny,
onneksi,
sillä muutenhan kaikki jäisi,
eikä yhtäkään olisi,
paitsi ikimetsä,
mutta siellä voivat vain he
jotka ovat vapaita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti