ihminen on aikansa
johtohamo,
mutta kun aikansa loppuu,
jää hänestä muistot,
mikäli on muistelijoita,
siksi ihminen ei ole
puun lehteä ihmellisempi,
sitä lehteä joka syksyisin leijailee
pihamaalle ja haravoidaan pois,
kompostiin
tahi ojan penkereelle,
paikkoihin joista ne heräävät seuraavan
kevään kukkasena, tahi hitaammat suvellaan,
jotkut jopa joulukukkasina, niinä heinä,
jotka ovat ennenkin olleet,tavallisia tehneet, juuri
sinunlaisia, elämän varsiteiden olijoita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti