tunteeton mieli,,

talviturkkinen metsäjänis

katselee minua,

elämäni hiihtäjää uteliaan ujona,

minäkin häntä,

sillä harvoin näen sukunsa jaloimpia 

 

jänis katoaa samointein tuuheaan

ikimetsän kuusikkoon,jonne en mahdu,

siksi jatkan matkaani sinne tänne, sillä täällä

ei ole osoitteita,

on vain tunnelmia,

hetkiä jotka kutsuvat luokseen

 

hiljaisuus on kuuluvaa,

mutta en usko että ikimetsän eläimet

nukkuvat,

paitsi metsän kuningas mesikämmen,

joka vetelee hirsiään pitkälle kevääseen,

siihen saakka jolloin purosetkin heräävät

 

juon nokikaffeet nuotiolla,

nautin ja aistittelen,

sillä olenhan elämäni

onnelassa,

luontoäiteen helmoissa,

samalla kun kun huomaan sinitaivaalla liitelevän

hiirihaukan,

ihailen sen liitelemistä, jota ohjailee saaliin havaitseminen,

siksi se ei tee itsestään tärkeämpää kuin onkaan,

meluamalla, 

siksi sen äänetön liitely ei herätä

koko ikimetsän seutua 

 

huomaan päivän vaihtuvan illaksi,

sillä se värjää hohtavat hankiset

hiljaisiksi,

varjojen maaksi,

sillä kuutamo on noussut ylös,

tähtitaivas syttynyt,

siksi käännän sukseni tulosuuntaan,

ihmistenmaahan, sinne jossa katuvalot

valaisevat tunteetonta mieltä