katselen varpaitani,
jotka veden pintaa piirtävät,
isot ja kömpelöt,kun vertaan
vesikirppuun, joka luistelee
taidokkaasti pinnalla,
sitä ei upota, niin taidokkaan kevyt lie,
mutta sammakko, joka lumpeenlehdellä
hengailee on enempi varpaitteni kaltainen,
mut
se vain maata lötköttää,
sulhaselleen mököttää
ilta laskeutuu lammen pintaan,
kuvani kirkastuu,
auringon laskeutuessa,
on tyynen hiljaista,
vain usva jotain kuiskaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti