kun kävelen pitkillä askeleella
etenen jouheammin, mutten
muistoja nää,
kun hiljennän tahi
istahdan
tunnen syömmeni syvät,
näen elämäni reunat ja
peltomaat,
kuulen lintujen laulun,
yksinäisenkin kulkijan,
hänenkin, joka jouheammin
kulkee
elämäni eteisessä oli
lapsuuteni,
rauhalliset päivät ja kuutamoiset yöt,
päivät kaikkea näkevät,
käteni mustikan väriset,
kun marjametsässä ahertelin
en lukemaan oppinut,
en laulamaan taitanut,
sillä halusin olla luonnonlapsi,
kesäkuun ja helmikuun,
sillä niissä oli minulle elämän itu
kasvoin aikuiseksi
muiden mukana,
en suuria huudellut,
etten paljastuisi,
sitten erkanin ja syrjemmälle painelin
ja henkeni vapaammin kulki,
aivoni ajattelivat ja viimein
vapaasti laulelin,
sanoja lueskelin,
sillä olinhan tullut
aikuiseksi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti