katselen elämän
rintäjiä,
töihin menijöitä,
tulijoita,
olijoita,
katselen ja näen kaikissa jotain
itsestäni,
mutta ei heissä minua
kuitenkaan,
sillä he eivät hymyile itselleen,
elämälle
joutavalle,
saatananperkeleille ja hyvälle papille,
joka juovuspäissään
hoipertelee
pyhimpään
katselen maailmanmenoa,
sillä eihän mulla mitään menoa,
työtön kun oon,
viinaan menevä
ja muutenkin hymymielinen savolainen,
jossa on puolet karjalaisuutta
ja loput tätä pohjattomuutta,
stadilaisuutta
olen paljon aatellut
näinä kurjuuteni hetkinä,
pohjattomina syksyinä,
vaaleina pakkasöinä,
mutta vasta keväisin herään
tuomentuoksusta
elämään,
elän sen hetken vainen,
sitten meen onkimaan körpyniskoja
tarusjärjelle ja
oottelemaan uutta kevättäin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti