metsätyömies istahti
pölkylleen
ja nautti eväitään,
katsoi komiaa ropisipinoaan
siin hän kavikupposellaan,
selkäänsä venytellen
elämäänsä aattelee,
mukavaa laulua hyräilee
ja luo katseen sillointälöin
kukkivaan kangasvuokkoon,
joka inspiroi hänet luojalleen
lausumaan:
oi sinä kaikkivaltias,
anna armosi eläville,
minulle ja metsänpuille,
mutta etenkin tuolle
kauniille vuokolle, joka
näillä rintehollä iät ja ajat kukkii
kesä meni ja toinen tuli ja
metsuri luki itä-savosta että
kangasvuokko on ikiajoiksi rauhoitettu
voi sitä onnenpäivää
ja tunnetta minkä tuo uutinen
metsämieheen sai
hän oli ahavoitunut ikihonkien
seassa elänut metsätyömies,
ihminen joka eli luonnostaan,
rakasti ympäristöään,
suojeli suojeltavaa,
siksi lehteä lukiessaan
silmäkulmiinsa vierähti
onnen kyynelten pisarat,
joissa on ikielämän toiveikkuus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti