viimekesäinen suopursun tuoksu
tuoksuu, vielläkin,
kun pakkaan
reppuani ja jälleen teen kesäisen
retken suolammelle,
tuonne ikimetsien kätköihin,
sinne, jossa ihminen ei ole karsinut
luontoan, sillä alue on kansallispuisoa
suo on iäisyys ja kestävä,
se on tutkimaton ja läheinen,
mutta kuitenkin paikka jossa
ihminen on vieras
karpalon raakileita on paljon,
samoin lakkojen,sillä tänne ei yltäneet
alkukevän kylmät,hallayöt eikä näinollen
kukinta ja pölyttäjät häiriintyneet
suoturve on joustavaa,
mutta tottunut katse näkee
helposti siintä edellämenneitten jäljet,
niin minäkin, sillä kuljen karhun tassujen jäljillä,
se on varma polku, sillä mesikämmen ei turhaan tahdo
turkkiaan kastella,jalkojaan nostella suonsilmäkkeistä
pystytän teltan kallionkielekkeen
aluselle,
tässä olen ollut ennenkin. hyvä paikka,
sillä kallion lippa suojaa teltan kattoa
sateilta ja kurrenpojien leikeiltä, sillä nämä
mielellään pitävät teltan kattoa trambiliininaan ja
liukumäkenään, joskus olen joutunut myös
telttoineni käpysateen tähtäimeen,
kun palokärki ja käpytikat ovat innostuneet
viskomaan kuusen käpyjä
kesäiset yöt ja päivät
eivät erotu suolla,
sillä se on sellaisten elinympäristö,
jotka eivät tahdo erikoiskohtelua,
vaan paikka jossa on mahdollisimman vähän
turhannykyisyyttä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti