syksyinen koivulehti leijuu
pihanurmelle,
jää sijoilleen,hymyilee,
muttei enää samalla tavoin,
kuin juhannuksena jolloin se
helui oksasaan,
pihakoivun vanhimmassa
haarassa, siinä samassa oksassa,
jossa luontolinnut mieluiten
laulelevat,toisilleen kuiskailevat
en tallaa lehteä,
vaan kierrän ja kumarran,
sillä tunteeni enemmän
kesä luopuu hetkistään,
luovuttaa syksylle
arkensa,
niin
minäkin, kaikkien vuodenaikojen
lapsi,
sillä meen puolukkaan, sienestämään,
illemmalla laskemaan verkot,
jotka koen seuraavana aamuna,
sillä nyt ovat vedet kylmenneet,
muikut kuteneet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti