jokainen tahtoisi olla
itseään parempi,
mutta ei elämän
heikompi,kurjuuden synnyttämä
nykyisyys
siksi taistelemme
heikkouksiamme vastaan,
korotamme itsemme vähästäkin,
vaikka meidän tulisi tunnistaa, ettemme
voi olla toisia,vaan omiamme,itseämme
sen tähden ajan myötä
vanhetumme,
itseemme tyydymme,
kohtalon käsivarsille heittäydymme,
koska olemme luovuttaneet,emmekä jaksaneet
nähdä itseämme kevään kukkasena,syksyn kauneimpana
ruskana,
talvisena kuurankukkana,
punaposkisena hyvänolon hiihtelijänä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti