keskiviikko 13. tammikuuta 2016

kissani...

kissani istuu sylissäin,
mielistelee kehräten,
mirri on vanha,
viisas ja kutiseva,
sillä on syyhypunkki.
  hoitelen sitä salvalla,
ei tykkää,
mutta
ymmärtää,
että yritän nujertaa
kutisuttajan.
  kissani on
jostain karannut,
tullut ja mennyt,
tuli huusholliini viistoista vuotta
sitten,
rappusilla naukui,
jäi taloksi ja
rupes makoilee ikkunalaudalla,
belarguunian vieressä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

vaikka kaikki häviäis,,

  vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...